Mitä tehdä, kun kumpikin odottaa, että toinen ottaa eron?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan me puhuttu, mutta ei kummallakaan ole sinniä sitä eroa ensimmäiseksi ottaa/lomaketta täyttää.

Minäkin lähinnä odotan, että mies löytää toisen. Sitten olisi hyvä syy se ero ottaa... Mies tuntuu odottavan minulta sitä samaa.

ap.

Niin, että toinen olisi sitten se pahis? Eikö olisi fiksua erota sopuisasti? Sanoa, että näin nyt vain kävi, kasvettiin erilleen, rakkautta ei ole jne.

Kaikkien ihmisten kanssa ei nyt vaan valitettavasti voi keskustella ja erota sopuisasti. Vaihtoehdot ovat joko odottaa sitä, että toinen lähtee, tai sitten kestää kaikki se raivo ja p**ka mitä toinen päättää sinun ja lasten niskoille kaataa. Kaikki ihmiset eivät ole kivoja ja sivistyneitä, ja jotkut näyttävät sen todellisen luonteensa vasta kun lapset on tehty ja puoliso tiukasti sidottu asuntolainoihin ynnä muihin.

Ymmärsin, että Apn miehen todellinen luonne ei nyt erityisen paha ole, mitä nyt erokorttia heiluttelee silloin, kun heillä sattuu olemaan riitaa. Arki rullaa ja tulevat toimeen. Siksi on vaikea käsittää miksi eroa ottaessa molemmat lakkaavat olemasta sopuisia, kun molemmilla on eväät keskustella asiasta järkevästi. Ulkopuolisille halutaan näyttää kadehdittavaa perheidylliä ja kummallakaan ei ole ballsseja keskustella erosta vakavasti, ellei saa tutuille heilutella eropapereita, että arvatkaapas kumman nimi tässä hakemuksessa on, sen sijaan että olisivat erossa kadehdittavan fiksuja. Tässä mietitään nyt aivan liikaa miltä ero näyttää ulkopuolisille, joille asia ei edes kuulu.

Erossa voi muuten täyspäinenkin ihminen käyttäytyä kuin ihan hullu. Esim minun eksä, joka ennen eroa eli kuin poikamiesvuokralainen, eikä kiinnittänyt mitään huomiota lapsiin, olisi eron jälkeen halunnut heidät vuoroviikoiksi itselleen. Eihän siinä ollut järjen häivää, kun ei siihen asti ollut jaksanut heitä kokonaista päivää kerrallaan. Hyvä ettei oikeuteen jouduttu tästä.

Myöhemmin asia kyllä laukesi, ja on lastensa kanssa pari päivää viikossa, ja harrastaa ja tekee töitä loput. Vuoroviikoista ei ole enää puhuttu, ja kaikki on järjestelyn kanssa sinut. Mutta en olisi hänestäkään ikinä uskonut.

Eihän tuossa lapsien haluamisessa vuoroviikoiksi ole mitään hullua. Siinähän mies osoitti tahtonsa . Usein isä on perheessä sivuosassa koska hänet laitetaan siihen rooliin. Mun isä oli juuri tuollainen poikamiesvuokralainen äitini silmissä. Kerran vuodessa äiti kuitenkin lähti viikoksi matkoille ja uskalsi jättää isän huolehtimaan meistä lapsista. Nuo viikot oli aina ihan parasta aikaa isän kanssa. Otti tosissaan vastuunsa, laittoi ruokaa (ei aina niin onnistuen), huolehti että mentiin kouluun. .. ja järjesti kaikkea kivaa ja oli paremmalla tuulella kuin silloin kun äiti oli kotona.

On myös miehiä, joille annettaisi roolia vaikka kuinka paljon, mutta eivät viitsi nähdä niin paljon vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan me puhuttu, mutta ei kummallakaan ole sinniä sitä eroa ensimmäiseksi ottaa/lomaketta täyttää.

Minäkin lähinnä odotan, että mies löytää toisen. Sitten olisi hyvä syy se ero ottaa... Mies tuntuu odottavan minulta sitä samaa.

ap.

Niin, että toinen olisi sitten se pahis? Eikö olisi fiksua erota sopuisasti? Sanoa, että näin nyt vain kävi, kasvettiin erilleen, rakkautta ei ole jne.

Kaikkien ihmisten kanssa ei nyt vaan valitettavasti voi keskustella ja erota sopuisasti. Vaihtoehdot ovat joko odottaa sitä, että toinen lähtee, tai sitten kestää kaikki se raivo ja p**ka mitä toinen päättää sinun ja lasten niskoille kaataa. Kaikki ihmiset eivät ole kivoja ja sivistyneitä, ja jotkut näyttävät sen todellisen luonteensa vasta kun lapset on tehty ja puoliso tiukasti sidottu asuntolainoihin ynnä muihin.

Ymmärsin, että Apn miehen todellinen luonne ei nyt erityisen paha ole, mitä nyt erokorttia heiluttelee silloin, kun heillä sattuu olemaan riitaa. Arki rullaa ja tulevat toimeen. Siksi on vaikea käsittää miksi eroa ottaessa molemmat lakkaavat olemasta sopuisia, kun molemmilla on eväät keskustella asiasta järkevästi. Ulkopuolisille halutaan näyttää kadehdittavaa perheidylliä ja kummallakaan ei ole ballsseja keskustella erosta vakavasti, ellei saa tutuille heilutella eropapereita, että arvatkaapas kumman nimi tässä hakemuksessa on, sen sijaan että olisivat erossa kadehdittavan fiksuja. Tässä mietitään nyt aivan liikaa miltä ero näyttää ulkopuolisille, joille asia ei edes kuulu.

Erossa voi muuten täyspäinenkin ihminen käyttäytyä kuin ihan hullu. Esim minun eksä, joka ennen eroa eli kuin poikamiesvuokralainen, eikä kiinnittänyt mitään huomiota lapsiin, olisi eron jälkeen halunnut heidät vuoroviikoiksi itselleen. Eihän siinä ollut järjen häivää, kun ei siihen asti ollut jaksanut heitä kokonaista päivää kerrallaan. Hyvä ettei oikeuteen jouduttu tästä.

Myöhemmin asia kyllä laukesi, ja on lastensa kanssa pari päivää viikossa, ja harrastaa ja tekee töitä loput. Vuoroviikoista ei ole enää puhuttu, ja kaikki on järjestelyn kanssa sinut. Mutta en olisi hänestäkään ikinä uskonut.

Eihän tuossa lapsien haluamisessa vuoroviikoiksi ole mitään hullua. Siinähän mies osoitti tahtonsa . Usein isä on perheessä sivuosassa koska hänet laitetaan siihen rooliin. Mun isä oli juuri tuollainen poikamiesvuokralainen äitini silmissä. Kerran vuodessa äiti kuitenkin lähti viikoksi matkoille ja uskalsi jättää isän huolehtimaan meistä lapsista. Nuo viikot oli aina ihan parasta aikaa isän kanssa. Otti tosissaan vastuunsa, laittoi ruokaa (ei aina niin onnistuen), huolehti että mentiin kouluun. .. ja järjesti kaikkea kivaa ja oli paremmalla tuulella kuin silloin kun äiti oli kotona.

On myös miehiä, joille annettaisi roolia vaikka kuinka paljon, mutta eivät viitsi nähdä niin paljon vaivaa.

No ihminen nyt haluaa vain rooleja joista saa tehdä omannäköisensä. ..moni nainen haluaisi miehen olevan osallistuva isä heidän määräämällään tavalla. Kyllähän meilläkin äiti reissusta palattuaan kommentoi miten on yksipuolisesti syöty ja pukeuduttu miten sattuu. ..vaan sitä ei nähnyt miten mukavaa oli ollut. ..rakennettu lumilinnoja, käyty uimassa, oltu kerrankin yhdessä rauhassa isän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan me puhuttu, mutta ei kummallakaan ole sinniä sitä eroa ensimmäiseksi ottaa/lomaketta täyttää.

Minäkin lähinnä odotan, että mies löytää toisen. Sitten olisi hyvä syy se ero ottaa... Mies tuntuu odottavan minulta sitä samaa.

ap.

Niin, että toinen olisi sitten se pahis? Eikö olisi fiksua erota sopuisasti? Sanoa, että näin nyt vain kävi, kasvettiin erilleen, rakkautta ei ole jne.

Kaikkien ihmisten kanssa ei nyt vaan valitettavasti voi keskustella ja erota sopuisasti. Vaihtoehdot ovat joko odottaa sitä, että toinen lähtee, tai sitten kestää kaikki se raivo ja p**ka mitä toinen päättää sinun ja lasten niskoille kaataa. Kaikki ihmiset eivät ole kivoja ja sivistyneitä, ja jotkut näyttävät sen todellisen luonteensa vasta kun lapset on tehty ja puoliso tiukasti sidottu asuntolainoihin ynnä muihin.

Ymmärsin, että Apn miehen todellinen luonne ei nyt erityisen paha ole, mitä nyt erokorttia heiluttelee silloin, kun heillä sattuu olemaan riitaa. Arki rullaa ja tulevat toimeen. Siksi on vaikea käsittää miksi eroa ottaessa molemmat lakkaavat olemasta sopuisia, kun molemmilla on eväät keskustella asiasta järkevästi. Ulkopuolisille halutaan näyttää kadehdittavaa perheidylliä ja kummallakaan ei ole ballsseja keskustella erosta vakavasti, ellei saa tutuille heilutella eropapereita, että arvatkaapas kumman nimi tässä hakemuksessa on, sen sijaan että olisivat erossa kadehdittavan fiksuja. Tässä mietitään nyt aivan liikaa miltä ero näyttää ulkopuolisille, joille asia ei edes kuulu.

Erossa voi muuten täyspäinenkin ihminen käyttäytyä kuin ihan hullu. Esim minun eksä, joka ennen eroa eli kuin poikamiesvuokralainen, eikä kiinnittänyt mitään huomiota lapsiin, olisi eron jälkeen halunnut heidät vuoroviikoiksi itselleen. Eihän siinä ollut järjen häivää, kun ei siihen asti ollut jaksanut heitä kokonaista päivää kerrallaan. Hyvä ettei oikeuteen jouduttu tästä.

Myöhemmin asia kyllä laukesi, ja on lastensa kanssa pari päivää viikossa, ja harrastaa ja tekee töitä loput. Vuoroviikoista ei ole enää puhuttu, ja kaikki on järjestelyn kanssa sinut. Mutta en olisi hänestäkään ikinä uskonut.

Eihän tuossa lapsien haluamisessa vuoroviikoiksi ole mitään hullua. Siinähän mies osoitti tahtonsa . Usein isä on perheessä sivuosassa koska hänet laitetaan siihen rooliin. Mun isä oli juuri tuollainen poikamiesvuokralainen äitini silmissä. Kerran vuodessa äiti kuitenkin lähti viikoksi matkoille ja uskalsi jättää isän huolehtimaan meistä lapsista. Nuo viikot oli aina ihan parasta aikaa isän kanssa. Otti tosissaan vastuunsa, laittoi ruokaa (ei aina niin onnistuen), huolehti että mentiin kouluun. .. ja järjesti kaikkea kivaa ja oli paremmalla tuulella kuin silloin kun äiti oli kotona.

On myös miehiä, joille annettaisi roolia vaikka kuinka paljon, mutta eivät viitsi nähdä niin paljon vaivaa.

No ihminen nyt haluaa vain rooleja joista saa tehdä omannäköisensä. ..moni nainen haluaisi miehen olevan osallistuva isä heidän määräämällään tavalla. Kyllähän meilläkin äiti reissusta palattuaan kommentoi miten on yksipuolisesti syöty ja pukeuduttu miten sattuu. ..vaan sitä ei nähnyt miten mukavaa oli ollut. ..rakennettu lumilinnoja, käyty uimassa, oltu kerrankin yhdessä rauhassa isän kanssa.

Olisin riemusta kiljuen antanut eksän rakentaa lasten kanssa lumilinnoja, käydä uimassa ja pyöräilemässä, mitä vaan enkä olisi natissut siitä että hänen bravuuri oli munakas. Meitä äitejäkin on erilaisia, minä en ole emäntätyyppiä. Mies mieluummin sulkeutui työhuoneeseensa tietokoneen, kitaran, oluen ja puhelimen kanssa, ja jätti pyörälläajo- ja uimaopettelut minun päänvaivaksi.

Mutta mukavaa, että sinulla oli isä jonka kanssa sait rakennella lumilinnoja. Ehkä eksäni oli vuosia masentunut tai jotain.

Vierailija kirjoitti:

puunjakuorenvälissäahistaa kirjoitti:

Aivan sama tilanne meillä! Mies on hyvää ja pyhää poikaa, vannoo rakkautta ja käytännössä harjoittaa henkistä väkivaltaa ja seksi on muisto vain. Minä olen hullu akka joka uhkaa erolla ja suhteen kevytkenkäinen jos esim kauppareissulla viivyn liian kauan. Yritän käydä ammattiauttajalla, miettiä asiaa kaikilta kannoilta ja ihan oikeasti mikä olisi järkevintä lapsen kannalta- millaisen mallin saa parisuhteesta?

Ei tuohon auta kuin selkeä ero-ota yhteyttä sosiaalitoimeen ja hanki asunto. Muuten haaskaat aikaasi.

Sosiaalitoimeen? Eiköhän suurin osa ihmisistä osaa erota muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Te, joilla ero tuntuu olevan jo lähellä:

- onko teillä avioehto?

- jos ei ole, oletteko säästäneet "pahan päivän" varalle piiloon (ei pankkiin) rahaa?

Ei ole avioehtoa eikä piilossa rahaa, mutta pankkitilillä on 35 000€.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, joilla ero tuntuu olevan jo lähellä:

- onko teillä avioehto?

- jos ei ole, oletteko säästäneet "pahan päivän" varalle piiloon (ei pankkiin) rahaa?

Ei ole avioehtoa eikä piilossa rahaa, mutta pankkitilillä on 35 000€.

Hyvä, että säästöjä on.

Mutta jos miehellä ei ole penniäkään säästössä, niin tuo raha menee sitten erossa puoliksi :-(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, joilla ero tuntuu olevan jo lähellä:

- onko teillä avioehto?

- jos ei ole, oletteko säästäneet "pahan päivän" varalle piiloon (ei pankkiin) rahaa?

Ei ole avioehtoa eikä piilossa rahaa, mutta pankkitilillä on 35 000€.

Hyvä, että säästöjä on.

Mutta jos miehellä ei ole penniäkään säästössä, niin tuo raha menee sitten erossa puoliksi :-(

Nuo ovat minun säästöjäni ja miehellä on omansa. Mies ostanee minut ulos talostamme ja irtaimisto varmaan jaetaan melko "perinteisesti". En ihan tarkkaan tiedä kun en ole ennen eronnut.

Jos haluaa erota oikeasti niin kyllä silloin ihminen panee eron alulle.

Itse sanoin miehelle erohaluni. Mies ei halunnut edes keskustella, ei ehdottanut pariterapiaa, ei herännyt mitenkään. Järjestin eropaperit ja allekirjoitin ja kysyin mieheltä kirjoittaako hän myös vai haenko yksin? Mies kirjoitti. Laitoin asunnon hakuun ja sainkin nopeasti. Lapset jäi vielä isälleen, sillä halusin, että heidän elämä ei muuttuisi ja saisivat itse päättää asumisestaan. Yksi lapsista halusi muuttaa luokseni. Muuten lapset saavat kulkea miten haluavat tiettyjen sääntöjen rajoissa.

Parisuhdeterapiaa ehdottaisin minäkin alkajaisiksi. Mutta jos se ei jostain syystä ole vaihtoehto, niin kasvattakaa nyt jompikumpi edes sen verran selkärankaa että jos haluatte erota niin erotkaa. Jos se on vaan uhittelua, niin mietin kyllä että haluatteko oikeasti erotakaan vai onko teillä vain ehkä jokin vaikeampi vaihe menossa...?