Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yli 2 vuotta jatkuneen työttömyyden jälkeen työllistyminen on haastavaa — pitkäaikaistyöttömyys muuttaa ihmistä usein laaja-alaisesti

Vierailija
04.01.2018 |

Ei voida sanoa, että pätee kaikkiin ihmisiin, mutta käytännössä jo parin vuoden työttömyys on vakava ennakoiva tekijä sille, ettei ihminen välttämättä enää koskaan työllisty.

Viime päivät Suomessa on kauhisteltu aktiivimallia ja sen työttömien etuuksiin aiheuttamia mahdollisia leikkauksia. Vähemmälle on jäänyt keskustelu siitä, mitä työttömyys on ja mitä se aiheuttaa ihmisen ajattelulle ja laaja-alaisesti hyvinvoinnille.

Työ merkitsee sitä, että ihminen on aktiivinen, kiinni yhteiskunnassa, tuntee olonsa hyödylliseksi ja pystyy pitämään kiinni työpaikan verkostosta ja sen tarjoamasta henkisestä pääomasta.

Työttömyys taas merkitsee käytännössä aina passivoitumista, ajattelun kapeutumista, motivaation alenemista. Se johtaa usein henkisen hyvinvoinnin vaikeuksiin ja monilla myös mielenterveysongelmiin. Ihmisen sosiaalinen piiri kapenee, mielenkiinnonkohteet muuttuvat kansanomaisemmiksi ja hän lamaantuu. Voi oikeasti käydä niin, että ihminen vieraantuu työstä siten, että oikeasti pelottaa hankkia minkäänlaisia töitä.

Tiedän tapauksen, jossa korkeasti koulutettu ihminen oli useamman vuoden työttömänä. Sivistynyt ja tieteelliseen ajatteluun kykenevä ihminen ikään kuin taantui, aikaisempi kiinnostus tieteisiin ja kulttuuriin vaihtui tv:n roskaviihteen seuraamiseen ja hän alkoi käydä enkelihoidoissa. Lopulta hän sai todistuksen, jossa oli lista erilaisia mielenterveysalan diagnooseja saamatta kuitenkaan mitään pysyvää ratkaisua. Tuon muutoksen todistaneiden ihmisten on varmasti todella vaikea nähdä, että kyseinen ihminen voisi koskaan tehdä enää muuta kuin korkeintaan jotain tuki- tai pajatöitä, vaikka hän onkin kortistossa virallisesti työttömänä.

Haen tällä sitä, että pitkäaikaistyöttömyyteen liittyy paljon ongelmia kuten syrjäytymistä, köyhyyttä ja mielenterveysongelmia. Ne voivat aiheuttaa jopa pysyviä muutoksia ihmisen ajatteluun, hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin selvitä ihan normaaleista asioista. Ehkä aktivointitoimenpiteitä voisi kuitenkin kehittää jotenkin siihen suuntaan, että ihmisen tausta ja koulutus voitaisiin huomioida paremmin.

Kommentit (49)

Vierailija
1/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmettelen kovasti, että miten saamme esim. päihteiden väärinkäyttäjät ja yhteiskunnan kelkasta täysin pudonneet takaisin työelämään. Aktiviimalli siinä tuskin auttaa.

Vierailija
2/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sen huomaa, tälläkin palstalla.

Lisäksi sanoisin, että jo puolessa vuodessa alkaa tippua työelämän muutoksista.. Huomaa, että pitkään työttömänä olleet eivät ymmärrä ollenkaan tämän päivän työelämää eivätkä kykene sinne menemään elleivät jatkuvasti päivitä osaamistaan. On vain vaatimuksia, ei ajatella ollenkaan mitä itsellä olisi antaa työnantajalle/työpaikalle. Palkka ja saikut tuntuu olevan pääasia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Heidän ei kuuluisi olla ollenkaan työnhakijoina ennen kuin tilanne muuttuu.

Vierailija
4/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jassoo.

Minusta ihminen joka ei näe ihmistä muuna kuin työntekijänä on aivokuollut.

Ihminen joka passivoituu ja muuttuu työttömänä joksikin sienikasvustoksi,joka passiivisena kyhjöttää vain on minusta onneton yksilö työelämässäkin.

Työelämän typerykset, sukua näille, luulevat vain työssä käydessään omaavansa jotakin ihmeellistä ja poikkeuksellista työteliäisyyttä.

Erityisesti kokoikänsä työelämässä olleet ovat usein laiskimpia ha itseään korvaamattomiksi luulevia.

Heille mielikuva vielä tyhmemmästä työttömästä on elintärkeä.

Tämänkin ajatuksen aloitti joku joka itse elää työttömien, surkeiden sellaisten kustannuksella.

Kätevästi unohti ne lukemattomat pitkäaikaistyöttömät jotka harrastavat, tekevät salaa vapaaehtoistyötä, auttavat perhettään ja tekevät kaikenlaista aktiivista.

Vierailija
5/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osalle ns.auttajista in edullista oman työllisyyden takia pitää yllä mielikuvaa tyhmästä työttömästä.

Halutaan sekoittaa tälläinen viinan takia itsensä työkyvyttömäksi saanut pitkäaikaistyöttömän prototyypiksi.

Ehkä nämä käyvät mielellään jossakin pajassa ja mielikuva siitä.

Muut harrastavat mielellään itseään kiinnostavia asioita.

Työttömyys muuttaa kyllä ajatuksia, mutta rahapula on se mikä estää aktiivisuuden ei työttömyys.

Vierailija
6/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sen huomaa, tälläkin palstalla.

Lisäksi sanoisin, että jo puolessa vuodessa alkaa tippua työelämän muutoksista.. Huomaa, että pitkään työttömänä olleet eivät ymmärrä ollenkaan tämän päivän työelämää eivätkä kykene sinne menemään elleivät jatkuvasti päivitä osaamistaan. On vain vaatimuksia, ei ajatella ollenkaan mitä itsellä olisi antaa työnantajalle/työpaikalle. Palkka ja saikut tuntuu olevan pääasia.

Mikäs sitten on työntekijän kannalta pääasia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja työelämässä on selkeästi laiskimpia vanha sukupolvi joka on ikänsä tottunut kaikkiin etuihin ja varmaan työpaikkaan.

Sen sijaan sijaiset ja osa-aikaiset ja työttömänä olleet tietävät nykyajan tyylin.

Olen itse ollut työpaikalla jossa kahdenlaista työntekijää oli. Juurikin nämä hemmotellut mussukat ja sitten uudet.

Se vasta epäoikeudenmukaista onkin.

Nyky tyyli ei hyvä, mutta kyllä nuo ikänsä helpolla päässeetkin ovat raivostuttavia.

Vierailija
8/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja kyllä saikuttajat kuuluvat joko bileihmisiin taikka työpaikalla on kiusaamista.

Päihdepäiden sekoittaminen tavallisiin työttömiin jatkuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kovasti, että miten saamme esim. päihteiden väärinkäyttäjät ja yhteiskunnan kelkasta täysin pudonneet takaisin työelämään. Aktiviimalli siinä tuskin auttaa.

No kyl mä ainakin meen pupukursseille. Se 30e on kuitenkin puoltoista grammaa kukkaa tai vähä vajaaa ketola piriä.

Vierailija
10/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kovasti, että miten saamme esim. päihteiden väärinkäyttäjät ja yhteiskunnan kelkasta täysin pudonneet takaisin työelämään. Aktiviimalli siinä tuskin auttaa.

Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ei niitä saakaan. Tuho on jo tapahtunut. En yhtään tätä ihmettele, mielenterveyshuolto on suomessa perseestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/49 |

Jos sinne edes lääkäriltä pääsee.

Vierailija
12/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haistakaa vittu!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Osalle ns.auttajista in edullista oman työllisyyden takia pitää yllä mielikuvaa tyhmästä työttömästä.

Halutaan sekoittaa tälläinen viinan takia itsensä työkyvyttömäksi saanut pitkäaikaistyöttömän prototyypiksi.

Ehkä nämä käyvät mielellään jossakin pajassa ja mielikuva siitä.

Muut harrastavat mielellään itseään kiinnostavia asioita.

Työttömyys muuttaa kyllä ajatuksia, mutta rahapula on se mikä estää aktiivisuuden ei työttömyys.

Meillä esim. on vastasyntynyt vauva. Mies jäi työttömäksi raskauteni aikana. Olisihan hänestä suuri apu kotona kahden taaperon ja yhden vastasyntyneen hoidossa, mutta päättäjät lähettävät pupukursseille syömään porkkanaa.

Vierailija
14/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Haistakaa vittu!!!

Kenelle tämä oli kohdistettu?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja työelämässä on selkeästi laiskimpia vanha sukupolvi joka on ikänsä tottunut kaikkiin etuihin ja varmaan työpaikkaan.

Sen sijaan sijaiset ja osa-aikaiset ja työttömänä olleet tietävät nykyajan tyylin.

Olen itse ollut työpaikalla jossa kahdenlaista työntekijää oli. Juurikin nämä hemmotellut mussukat ja sitten uudet.

Se vasta epäoikeudenmukaista onkin.

Nyky tyyli ei hyvä, mutta kyllä nuo ikänsä helpolla päässeetkin ovat raivostuttavia.

Allekirjoitan. Tulin yksityiseltä kunnalle. Mikään ei muutu, palkka ei nouse vaikka tekisit kolmen työt, kehuja ei saa, ja työtehtävät ei kehity. Nyt kymmenen vuotta hakattuani päätäni seinään minäkin olen alkanut ottaa rennosti. Sitä vaan alistuu ja laitostuu.

Vierailija
16/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalle ns.auttajista in edullista oman työllisyyden takia pitää yllä mielikuvaa tyhmästä työttömästä.

Halutaan sekoittaa tälläinen viinan takia itsensä työkyvyttömäksi saanut pitkäaikaistyöttömän prototyypiksi.

Ehkä nämä käyvät mielellään jossakin pajassa ja mielikuva siitä.

Muut harrastavat mielellään itseään kiinnostavia asioita.

Työttömyys muuttaa kyllä ajatuksia, mutta rahapula on se mikä estää aktiivisuuden ei työttömyys.

Meillä esim. on vastasyntynyt vauva. Mies jäi työttömäksi raskauteni aikana. Olisihan hänestä suuri apu kotona kahden taaperon ja yhden vastasyntyneen hoidossa, mutta päättäjät lähettävät pupukursseille syömään porkkanaa.

Siis oikeesti koko vauva-ajan on pupukurssilla? Eikös hänen joka tapauksessa oleteta menevän töihin. Kannattaa harkita sitä seuraavan vauvan hankkimista, jos ei kahdenkaan kanssa pärjää.

Vierailija
17/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Avaus on tyypillistä pitkäaikaistyöttömän horinaa. Ensin kerrotaan tilastollinen hypoteesi tai fakta ja sitten perustellaan sitä anekdootilla.

Vierailija
18/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalle ns.auttajista in edullista oman työllisyyden takia pitää yllä mielikuvaa tyhmästä työttömästä.

Halutaan sekoittaa tälläinen viinan takia itsensä työkyvyttömäksi saanut pitkäaikaistyöttömän prototyypiksi.

Ehkä nämä käyvät mielellään jossakin pajassa ja mielikuva siitä.

Muut harrastavat mielellään itseään kiinnostavia asioita.

Työttömyys muuttaa kyllä ajatuksia, mutta rahapula on se mikä estää aktiivisuuden ei työttömyys.

Meillä esim. on vastasyntynyt vauva. Mies jäi työttömäksi raskauteni aikana. Olisihan hänestä suuri apu kotona kahden taaperon ja yhden vastasyntyneen hoidossa, mutta päättäjät lähettävät pupukursseille syömään porkkanaa.

Siis oikeesti koko vauva-ajan on pupukurssilla? Eikös hänen joka tapauksessa oleteta menevän töihin. Kannattaa harkita sitä seuraavan vauvan hankkimista, jos ei kahdenkaan kanssa pärjää.

Ei ole kyse pärjäämisestä vaan siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Kummasta on enemmän hyötyä, ei ilmeisesti nuo pupukurssit ole hirveästi ihmisten työllistymistä edistäneet. Kuten sanoit, että ihmisen oletetaan menevän töihin, kotona ollessa on aikaa niitä hakemuksia tehdä, ei pupukurssilla pupua pussaillessa.

Ja mitä muiden vauvan tekemiset sinulle kuuluu? Taidetaampa tehdä ihan piruuttaan vielä yksi, minulla on vakituinen hyväpalkkainen työ odottamassa.

Vierailija
19/49 |
04.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jassoo.

Minusta ihminen joka ei näe ihmistä muuna kuin työntekijänä on aivokuollut.

Ihminen joka passivoituu ja muuttuu työttömänä joksikin sienikasvustoksi,joka passiivisena kyhjöttää vain on minusta onneton yksilö työelämässäkin.

Työelämän typerykset, sukua näille, luulevat vain työssä käydessään omaavansa jotakin ihmeellistä ja poikkeuksellista työteliäisyyttä.

Erityisesti kokoikänsä työelämässä olleet ovat usein laiskimpia ha itseään korvaamattomiksi luulevia.

Heille mielikuva vielä tyhmemmästä työttömästä on elintärkeä.

Tämänkin ajatuksen aloitti joku joka itse elää työttömien, surkeiden sellaisten kustannuksella.

Kätevästi unohti ne lukemattomat pitkäaikaistyöttömät jotka harrastavat, tekevät salaa vapaaehtoistyötä, auttavat perhettään ja tekevät kaikenlaista aktiivista.

Miten voi elää työttömän kustannuksella? Työtönhän ei tuota mitään.

Vierailija
20/49 |

Olla töissä tukemassa surkeaa työtöntä.

Tälläiselle ihmiselle on edullista mielikuva surkimuksista joita hän hyvää hyvyyttään auttaa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan kaksi