Teillä joilla ystävät menee parisuhteen edelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden mittari ei ole se miten usein ystävää näkee vaan se tietoisuus, että ystävä on saatavilla kun eniten sitä tarvitsee, kun esim. puoliso jättää.

Hyi mikä ajatusmaailma. Että joku on olemassa vain sitä varten että hän terapois sinua, ja kun terapointia ei enää tarvita, ei tarvita ystävääkään. Kunnes taas on terapian tarvetta kun seuraava puoliso jättää. Hyi.

*reps*

Vierailija kirjoitti:

Perheen perustajat ainakin lakkaavat tapaamasta perheettömiä ystäviään. Luulin ennen että he halveksivat perheettömiä, mutta osasyy taitaakin olla se että puoliso kieltää kavereiden tapaamisen

Oman kokemukseni mukaan on kyllä toisinpäin. Eräs perheettömistä ystävistäni vain yksinkertaisesti lopetti yhteydenpidon ja kun parista kyläilykutsusta kieltäydyttiin, en ole viitsinyt vaivata enempää. Onneksi huomasin, että parille muulle (perheellistyneelle) tutulle kävi tuon pariskunnan kanssa juuri samoin (Tahattomasta lapsettomuudesta ei ollut kyse) joten en osannut olla loukkaantunut.

Yleisempi syy yhteydenpidon vähenemiseen on varmaan se, että perheettömät eivät oikein ymmärrä, että tapaamiset pitäisi sopia jonkin verran etukäteen. Lisäksi perheelliset eivät voi/halua ottaa menemisiä usealle illalle viikossa tai varsinkaan koko viikonlopun reissuja välttämättä ollenkaan. Ja vaikka nyt tuntuisi "eihän me nyt useana iltana tavatakaan...!" niin jos on jo pari viikottaista menoa, voi tuo ex-tempore meno olla vaikea istuttaa.

Ap, parisuhteita on monenlaisia. Ei kaikilla parisuhteessa elävillä ole lapsia, vaan hyvinkin aikaa olla myös päivittäin ystäviin yhteydessä.

Ja entä, jos parisuhde ei perustukaan kovin syvään rakkauteen? Tulikos sellainen vaihtoehto mieleen? Ettei kyse olekaan mistään "elämäni rakkaudesta", vaan yhdessä ollaan siksi, että toinen on mukiinmenevä kaveri, yhdessä on halvempi asua ja seksiäkin saa säännöllisesti. Ja kun toinenkin ajattelee samoin, ketään ei huijata tai petetä.

Minua vähän ihmetyttää se, että sinulla ei mielikuvitus ja ymmärrys riitä näkemään kuin jotain Harlekiini-romaanityylisiä parisuhteita. Oletko todella nuori vai vain hiukan mustavalkoisesti ajatteleva, ap?

Ja ei, en puhu omasta avioliitostani. Minä olen ollut saman miehen kanssa jo 31 vuotta ja meillä on kaksi lasta ja ystävät kaukaisempia. Mutta minä toisin kuin sinä, ap, osaan nähdä vähän toisentyyppistäkin elämää kuin mitä oman napani ympärillä pyörii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden mittari ei ole se miten usein ystävää näkee vaan se tietoisuus, että ystävä on saatavilla kun eniten sitä tarvitsee, kun esim. puoliso jättää.

Hyi mikä ajatusmaailma. Että joku on olemassa vain sitä varten että hän terapois sinua, ja kun terapointia ei enää tarvita, ei tarvita ystävääkään. Kunnes taas on terapian tarvetta kun seuraava puoliso jättää. Hyi.

Ihmissuhteissa on kyse silkasta itsekyydestäkin, jossa tyydytetään niitä omia tarpeita eikä vain palvota toista lähes toisena päivätyönään tai eletä vain sen toisen kautta. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen kestää tämän ystävyyden motiivin koska tietää, että toinen on saatavilla silloinkin  kun itse tarvitsee. Ystävyys ei ole tervettä, jos sitä ei voi käyttää tähän motiiviin ja joutuu pelkäämään, että toinen ajattelee juuri noin kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheen perustajat ainakin lakkaavat tapaamasta perheettömiä ystäviään. Luulin ennen että he halveksivat perheettömiä, mutta osasyy taitaakin olla se että puoliso kieltää kavereiden tapaamisen

Oman kokemukseni mukaan on kyllä toisinpäin. Eräs perheettömistä ystävistäni vain yksinkertaisesti lopetti yhteydenpidon ja kun parista kyläilykutsusta kieltäydyttiin, en ole viitsinyt vaivata enempää. Onneksi huomasin, että parille muulle (perheellistyneelle) tutulle kävi tuon pariskunnan kanssa juuri samoin (Tahattomasta lapsettomuudesta ei ollut kyse) joten en osannut olla loukkaantunut.

Yleisempi syy yhteydenpidon vähenemiseen on varmaan se, että perheettömät eivät oikein ymmärrä, että tapaamiset pitäisi sopia jonkin verran etukäteen. Lisäksi perheelliset eivät voi/halua ottaa menemisiä usealle illalle viikossa tai varsinkaan koko viikonlopun reissuja välttämättä ollenkaan. Ja vaikka nyt tuntuisi "eihän me nyt useana iltana tavatakaan...!" niin jos on jo pari viikottaista menoa, voi tuo ex-tempore meno olla vaikea istuttaa.

Ystävyyssuhteet solmitaan yleensä tiettyyn elämäntilanteeseen ja vaiheeseen. Senkään motiivit ei auttamatta kestä hautaan asti, kuten ei kestä parisuhteetkaan. Se, jos elämäntilanteet on hyvin erilaiset on vaikea ymmärtää miksi kaikki ei menekään niin kuin ennen. Tai juuri teidän perheen kanssa samalla tavalla, kun jonkun muun perheen kanssa. Joillakin, kun tuo ex-tempore ja viikonloput edelleen  onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheen perustajat ainakin lakkaavat tapaamasta perheettömiä ystäviään. Luulin ennen että he halveksivat perheettömiä, mutta osasyy taitaakin olla se että puoliso kieltää kavereiden tapaamisen

Oman kokemukseni mukaan on kyllä toisinpäin. Eräs perheettömistä ystävistäni vain yksinkertaisesti lopetti yhteydenpidon ja kun parista kyläilykutsusta kieltäydyttiin, en ole viitsinyt vaivata enempää. Onneksi huomasin, että parille muulle (perheellistyneelle) tutulle kävi tuon pariskunnan kanssa juuri samoin (Tahattomasta lapsettomuudesta ei ollut kyse) joten en osannut olla loukkaantunut.

Yleisempi syy yhteydenpidon vähenemiseen on varmaan se, että perheettömät eivät oikein ymmärrä, että tapaamiset pitäisi sopia jonkin verran etukäteen. Lisäksi perheelliset eivät voi/halua ottaa menemisiä usealle illalle viikossa tai varsinkaan koko viikonlopun reissuja välttämättä ollenkaan. Ja vaikka nyt tuntuisi "eihän me nyt useana iltana tavatakaan...!" niin jos on jo pari viikottaista menoa, voi tuo ex-tempore meno olla vaikea istuttaa.

Ystävyyssuhteet solmitaan yleensä tiettyyn elämäntilanteeseen ja vaiheeseen. Senkään motiivit ei auttamatta kestä hautaan asti, kuten ei kestä parisuhteetkaan. Se, jos elämäntilanteet on hyvin erilaiset on vaikea ymmärtää miksi kaikki ei menekään niin kuin ennen. Tai juuri teidän perheen kanssa samalla tavalla, kun jonkun muun perheen kanssa. Joillakin, kun tuo ex-tempore ja viikonloput edelleen  onnistuu.

Juuri näin. Mulla oli aikoinaan hyvä ystävä (nykyisin on kaveri), jolla on samanikäisiä lapsia kuin mullakin. Alussa olimme samaan aikaan äitiyslomilla ja hoitovapailla. Ystävyytemme kesti kaksitoista vuotta kunnes hän päätti tehdä vielä iltatähden. Kotiin jäätyään hän kaipasi seuraa arkipäiviin, illat ja viikonloput hän halusi viettää perheensä kanssa. Minä taas kävin edelleenkin päivät töissä, joten tapasin ystäviäni iltaisin ja viikonloppuisin. Samoihin aikoihin tutustuin erääseen naiseen, jonka lapset tuohon aikaan olivat eskari- ja alakouluikäisiä. Hänkin kävi töissä ja hänelle sopi ystävien tapaaminen iltaisin ja viikonloppuisin kuten minullekin. Ystävystyimme ja se ystävyys on kestänyt jo kauan, molempien lapset ovat jo aikuisia. Todennäköisesti ystävyytemme kestää koko loppuelämän, koska kumpikaan ei ole enää lapsentekoiässä eikä kummallakaan ole enää sellaisia suunnitelmia, että edes muuttaisimme kovin kauas. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheen perustajat ainakin lakkaavat tapaamasta perheettömiä ystäviään. Luulin ennen että he halveksivat perheettömiä, mutta osasyy taitaakin olla se että puoliso kieltää kavereiden tapaamisen

Oman kokemukseni mukaan on kyllä toisinpäin. Eräs perheettömistä ystävistäni vain yksinkertaisesti lopetti yhteydenpidon ja kun parista kyläilykutsusta kieltäydyttiin, en ole viitsinyt vaivata enempää. Onneksi huomasin, että parille muulle (perheellistyneelle) tutulle kävi tuon pariskunnan kanssa juuri samoin (Tahattomasta lapsettomuudesta ei ollut kyse) joten en osannut olla loukkaantunut.

Yleisempi syy yhteydenpidon vähenemiseen on varmaan se, että perheettömät eivät oikein ymmärrä, että tapaamiset pitäisi sopia jonkin verran etukäteen. Lisäksi perheelliset eivät voi/halua ottaa menemisiä usealle illalle viikossa tai varsinkaan koko viikonlopun reissuja välttämättä ollenkaan. Ja vaikka nyt tuntuisi "eihän me nyt useana iltana tavatakaan...!" niin jos on jo pari viikottaista menoa, voi tuo ex-tempore meno olla vaikea istuttaa.

Ystävyyssuhteet solmitaan yleensä tiettyyn elämäntilanteeseen ja vaiheeseen. Senkään motiivit ei auttamatta kestä hautaan asti, kuten ei kestä parisuhteetkaan. Se, jos elämäntilanteet on hyvin erilaiset on vaikea ymmärtää miksi kaikki ei menekään niin kuin ennen. Tai juuri teidän perheen kanssa samalla tavalla, kun jonkun muun perheen kanssa. Joillakin, kun tuo ex-tempore ja viikonloput edelleen  onnistuu.

Juuri näin. Mulla oli aikoinaan hyvä ystävä (nykyisin on kaveri), jolla on samanikäisiä lapsia kuin mullakin. Alussa olimme samaan aikaan äitiyslomilla ja hoitovapailla. Ystävyytemme kesti kaksitoista vuotta kunnes hän päätti tehdä vielä iltatähden. Kotiin jäätyään hän kaipasi seuraa arkipäiviin, illat ja viikonloput hän halusi viettää perheensä kanssa. Minä taas kävin edelleenkin päivät töissä, joten tapasin ystäviäni iltaisin ja viikonloppuisin. Samoihin aikoihin tutustuin erääseen naiseen, jonka lapset tuohon aikaan olivat eskari- ja alakouluikäisiä. Hänkin kävi töissä ja hänelle sopi ystävien tapaaminen iltaisin ja viikonloppuisin kuten minullekin. Ystävystyimme ja se ystävyys on kestänyt jo kauan, molempien lapset ovat jo aikuisia. Todennäköisesti ystävyytemme kestää koko loppuelämän, koska kumpikaan ei ole enää lapsentekoiässä eikä kummallakaan ole enää sellaisia suunnitelmia, että edes muuttaisimme kovin kauas. 

Usein noin, mutta on myös ystävyyttä joka kestää aikojen, elämäntilanteiden ja asuinpaikkojen muuttumisista huolimatta. Itse olen muuttanut paljon ja elänyt ns. monta elämää. Tiedän että tuollainen ystävyys on harvinaista ja sitä kiitollisempi olenkin siitä, että olen saanut ja saan sitä kokea.

No voin sanoa että mun mies on myös mun paras ystävä ja uskon että hän tuntee niin myös minusta. Mutta tottakai muillekin ystäville voi antaa aikaansa! Toki jos tilanne on aina se että ystävät voittavat parisuhteen, niin silloin ainakin omasta mielestä on parisuhteessa jotain vikana.