Kuinka tavallista on seksuaalinen vetovoima samaa sukupuolta olevia kohtaan?

Sorry, kun tuli pitkä sepustus. :/ Tulipa vielä mieleeni se, että kärsin ko. ongelmasta parikymppisenäkin, jolloin kerroin siitä psykologille, joka ei ottanut angstejani lainkaan tosissaan. Muistan vieläkin sen hetken, kun ujosti kerroin psykologille punastellen, että välillä ihastun naisiin. Hän vaikutti lähinnä vain jotenkin ilahtuneen rennolta, eikä ymmärtänyt, että mulle se asia tuotti erittäin suurta häpeää ja tuskaa.

Kävipä ilmi sitten myöhemmin, että kyseinen psykologi itse olikin lesbo (en olisi tuolloin arvannut sitä). Hän ei ottanut huoliani lainkaan tosissaan, sillä hänelle siinä asiassani ei ollut lainkaan ongelmaa.

T. Angstinen ja varsin rikkinäinen ap

Lepakkohan sie olet. Tai ehkä bi. Eipä siinä sen kummempia.

Kaikki ihmiset ovat seksuaalisesti ties mitä, harva vaan sen ihtelleen myäntääpi.

Noin 15-20 prosenttia ihmisistä tuntee vetovoimaa joko pelkästään omaan sukupuoleensa tai kumpaankin sukupuoleen. Ns. "kaappibiseksuaaleja" jotka eivät välttämättä itsekään tunnista taipumustaan voi olla enemmänkin.

No nyt taas.

Ei se homous synti ole vaikka joku niin väittää. Ei susta heteroita saa tekemälläkään. Deal with it.

Naisilla ilmeisesti yleisempää kuin miehillä. Voi johtua osittain myös siitä että miehille asia ei ole yhtä sallittu.

Huoh, tuolle on ihan nimikin.

Ootko ap kuullu sellasesta kuin biseksuaalisuus? Voi olla että sinulla on joitain tunteidenkäsittelyyn liittyviä ongelmia taustalla, jotka ne tosin eivät liity siihen että olet bi. Lähinnä ajattelin että jos ihastuu jatkuvasti uuteen ihmiseen lyhyen ajan sisällä ja tätä jatkuu vuosia, niin ehkä juuri tuosta ammattilaiselle juttelusta on sinulle apua. Se kuitenkin särähtää korvaan että juuri samaan sukupuoleen ihastuminen olisi jotenkin ongelmallista.

Mä ymmärsin ja hyväksyin vasta nelikymppisenä, että olen aina tykännyt myös naisista. Ensimmäinen naispuolinen suuri ihastukseni oli 9-vuotiaana eräs minua paljon vanhempi näyttelijätär ja vieläkin jumaloin häntä. Sitten elämän varrella olen ihastunut useisiin itseäni vanhempiin naisiin, jotka ovat olleet työkavereitani. Joskus olen myös kuvitellut saavani vastakaikua, mutta ääneen en ole ikinä mitään sanonut eikä mitään ole varsinaisesti naisten kanssa tapahtunut.

Miehiin olen myös ollut ihastunut ja jonkinlaisissa suhteissakin ollut, mutta ikinä ei ole mitään vakavampaa kenenkään kanssa ollut. Aikoinaan surin sitä, mutten enää. Olen ihan vapaaehtoisesti sinkku ja sopeutunut olemaan yksin. Viimeisestä jutusta miehen kanssa on noin viisi vuotta ja muistan silloin ajatelleeni helpottuneena, että ihanaa olla ”normaali” niin pahalta kuin se tuntuukin myöntää. No sekin sitten päättyi pettymykseen ja sen jälkeen miehet eivät ole enää kiinnostaneet. Tälläkin hetkellä olen ihastunut yhteen naiseen, mutta en elättele turhia kuvitelmia hänen suhteensa.

Olen siis bi, jos nyt täytyy itsensä luokitella. Ja se on ihan ok ja normaalia. Uskon, että monet ihmiset tuskailevat tämän asian kanssa ja kieltävät itsensä, koska haluavat olla muiden silmissä ”normaaleja”.

Ole siis vaan oma itsesi ja hyväksy omat tunteesi. Niissä ei ole mitään väärää. Voit googlettaa ja lukea bi- ja l-naisten kokemuksia netistä ja huomaat, ettet ole yksin! ☀️

Vierailija kirjoitti:

Lepakkohan sie olet. Tai ehkä bi. Eipä siinä sen kummempia.

Kaikki ihmiset ovat seksuaalisesti ties mitä, harva vaan sen ihtelleen myäntääpi.

Ristiriitainen kommentti rennolla murteella. Tosiaan onko pakko lokeroida 'lepakoksikaan'?

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärsin ja hyväksyin vasta nelikymppisenä, että olen aina tykännyt myös naisista. Ensimmäinen naispuolinen suuri ihastukseni oli 9-vuotiaana eräs minua paljon vanhempi näyttelijätär ja vieläkin jumaloin häntä. Sitten elämän varrella olen ihastunut useisiin itseäni vanhempiin naisiin, jotka ovat olleet työkavereitani. Joskus olen myös kuvitellut saavani vastakaikua, mutta ääneen en ole ikinä mitään sanonut eikä mitään ole varsinaisesti naisten kanssa tapahtunut.

Miehiin olen myös ollut ihastunut ja jonkinlaisissa suhteissakin ollut, mutta ikinä ei ole mitään vakavampaa kenenkään kanssa ollut. Aikoinaan surin sitä, mutten enää. Olen ihan vapaaehtoisesti sinkku ja sopeutunut olemaan yksin. Viimeisestä jutusta miehen kanssa on noin viisi vuotta ja muistan silloin ajatelleeni helpottuneena, että ihanaa olla ”normaali” niin pahalta kuin se tuntuukin myöntää. No sekin sitten päättyi pettymykseen ja sen jälkeen miehet eivät ole enää kiinnostaneet. Tälläkin hetkellä olen ihastunut yhteen naiseen, mutta en elättele turhia kuvitelmia hänen suhteensa.

Olen siis bi, jos nyt täytyy itsensä luokitella. Ja se on ihan ok ja normaalia. Uskon, että monet ihmiset tuskailevat tämän asian kanssa ja kieltävät itsensä, koska haluavat olla muiden silmissä ”normaaleja”.

Ole siis vaan oma itsesi ja hyväksy omat tunteesi. Niissä ei ole mitään väärää. Voit googlettaa ja lukea bi- ja l-naisten kokemuksia netistä ja huomaat, ettet ole yksin! ☀️

Koin myöskin valtavaa mielihyvää, kun aloin vuosia sitten seurustella miehen kanssa viimeinkin siten, että muutin yhteen jne. Tuli sellainen olo, että olin viimeinkin "normaali kunnon kansalainen", enkä joku outo friikki ja ikisinkku. Siis olen vieläpä muiden ihmisten suhteen erittäin liberaali, mutta itseni suhteen mulla on ollut aina todella voimakas kontrolli ja en hyväksynyt "vääränlaista" seksuaalisuutta itselleni.

Se veto naisia kohtaan alkoi tuntua jo niin epämiellyttävältä, että se vaikutti hieman sosiaalisiin suhteisiinkin, mm. välttelin aktiivisesti naisten seuraa, sillä pelkäsin ihastuvani heihin. Keksin tekosyitä, miksi en voisi mennä johonkin tapahtumiin tai rientoihin naispuolisten tuttujen kanssa, kun ahdisti pelko omista ajatuksistani. Miesten kanssa sen sijaan tuntui rennolta ja vaikka olenkin feminiinisen näköinen, oli sellainen olo, että olin "yksi jätkistä".

Kavereina mulla oli ollutkin vuosikaudet lähinnä miehiä, mutta parisuhteeni vuoksi en voinut enää viettää aikaa mieskavereiden kanssa, vaikka siis he olivat 100% kavereita minulle. Ja kun en uskaltanut viettää aikaa naistenkaan kanssa oikein rennosti, ainakaan vapaa-ajalla, niin aloin olla aika yksinäinenkin.

T. Angstinen ap

En voi sille mitään, mutta oletan aina, että muut ihmiset tuomitsevat minut ja halveksivat, jos en ole täysin hetero. Toisaalta mulla oli muitakin vastaavia häpeäntunteita liittyen ihmissuhteisiin. Vuosikaudet pelkäsin, että äitini jotenkin naureskellen halveksisi mua, jos mulla olisi minkäänlaisia suhteita.

Äitini on aivan päinvastainen kuin minä, mutta siis pelkäsin edes seurustella, sillä pelkäsin joutuvani naurunalaiseksi sen vuoksi. Ajattelin aina, että mun pitää olla sellainen estoinen ja seksuaalisessa mielessä täysin kylmä, jotta mua ei nolattaisi. Mulla on ilmeisesti jotain traumoja jostain lapsuudestani - en tosin tiedä/muista sitä, mistä alkaen niitä edes on ollut. Äitini nolasi, nöyryytti ja kiusasi minua sekä ilkkui ulkonäköäni, kun olin ihan pieni lapsi. Jälkikäteen kuvista katsottuna olin nätti lapsena, mutta äitini purki jotain omia turhautumisiaan kiusaamalla mua. :/

Vierailija kirjoitti:

Ootko ap kuullu sellasesta kuin biseksuaalisuus? Voi olla että sinulla on joitain tunteidenkäsittelyyn liittyviä ongelmia taustalla, jotka ne tosin eivät liity siihen että olet bi. Lähinnä ajattelin että jos ihastuu jatkuvasti uuteen ihmiseen lyhyen ajan sisällä ja tätä jatkuu vuosia, niin ehkä juuri tuosta ammattilaiselle juttelusta on sinulle apua. Se kuitenkin särähtää korvaan että juuri samaan sukupuoleen ihastuminen olisi jotenkin ongelmallista.

Se jatkuva hinku naisten suuntaan _oli_ iso ongelma ja sosiaalisesti rampauttava, ainakin siinä vaiheessa, kun siihen liittyi jonkinlaista sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja OCD:tä. Siis ei musta ulkopuoliset huomanneet mitään, mutta itseäni ne tilanteet ahdistivat todella paljon.

Ulkopuolisille olin lähinnä ujo ja korrekti ja joku ehkä luuli, että mulla oli muita kiireitå ja siksi en halunnut juurikaan ikinä lähteä mihinkään mukaan, jos kysyjä oli nainen tai tapahtumassa olisi naisia. Pelkäsin nolaavani itseni sosiaalisesti, jos ihastuisin johonkin naiseen jne.

Mutta se ongelmani korjaantui tosiaan sen myötä, kun ekan kerran kerroin asiasta avoimesti yhdellekin ihmiselle. Sen myötä en oo enää ihastunut naisiin jatkuvasti...ja entistäkin vähemmän miehiinkään.

Ai niin. Olisiko jollain tiedossa joku hyvä sivusto aiheeseen liittyen?

Up.

Kuulostaa tutulta, ap. Mä tajusin 13-vuotiaana, että pidän tytöistä. Esitin heteroa kavereiden seurassa ja olin aina mukana kaikissa poikakeskusteluissa, vaikka oikeesti ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Sain siitä kuitenkin jonkinlaisen hyvänolontunteen, kun muut luulivat minun olevan hetero. Sen sijaan, että olisin tykännyt pojista, olin koko yläasteen korviani myöten ihastunut yhteen tyttöön meidän kaveriporukasta. Onnistuin kuitenkin peittämään sen hyvin, enkä hermoillut hänen seurassaan.

Lukion alussa vielä jaksoin elätellä toiveita siitä, että ihastuisin johonkin poikaan, mutta en ihastunut. Huomasin ihastuvani taas uuden kaveriporukkani tyttöön ja hermoilin ja punastelin hänen seurassaan. Hän oli vielä sellanen flirtti ja nojasi mun olkapäähän ja koski polvelle nauraessaan jne. Se oli ihanaa, mutta enemmän kuitenkin kamalaa kidutusta. Aloin pelätä tyttöihin tutustumista, koska pelkäsin ihastuvani. Aina kun tapasin mukavanoloisen tytön, ihastuin häneen. Se oli todella noloa ja kiusallista. Lukion tokalla ahdistuin ja aloin kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Nyt olen 20-vuotias ja viime vuosina olen oppinut hyväksymään itseni. En enää ihastu jokaiseen mukavanoloiseen tyttöön, vaan osaan ottaa rennosti ja olla kaveri. Töissä on mukavaa, kun olen huomannut ettei minua enää ahdista ja olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin, pääasiassa naispuolisiin. Käännekohta oli oikeastaan viime kesänä, kun työskentelin muutaman viikon aivan ihanan ikäiseni tytön kanssa ja aluksi tapani mukaan pelkäsin, että ihastun häneen. Huomasin kuitenkin, etteivät tunteeni olleet ollenkaan seksuaalisia vaikka pidin hänestä todella paljon. Iloitsin siitä puhtaan ystävyyden tunteesta. Heti tämän tapahtuman jälkeen jännitykseni on lieventynyt paljon ja olenkin nykyään avoimempi ja rennompi naispuolisten seurassa ja saanut uusia kavereita. 

Töissämme on kuitenkin yksi saman ikäinen tyttö, johon tunnen ihan suunnatonta seksuaalista vetoa. Tällaista en ole kyllä koskaan aiemmin tuntenut, vaikka olenkin ollut todella ihastunut. Kun olen hänen lähellään, syke nousee ja saan "sähköiskuja" vatsaan, kostun jopa. Hän on vähän jännä tyyppi. Hiukan negatiivinen ja vakava, mutta silti hauska ja huomioiva. Monilta osin päinvastainen kuin minä. Ehkä siksi tunnen niin voimakasta seksuaalista vetoa? Jotenkin tuntuu, että hänellä olisi jonkinlainen miesinho joidenkin kommenttiensa perusteella. Siksi elättelen toiveita, että hän ehkä saattaisi tykätä tytöistä... 

Oho, tästä tuli nyt tämmönen oma avautuminen :D mutta siis ymmärrän ahdistuksesi tähän liittyen, sillä olen sitä itsekin kokenut. Se on inhottavaa. Minua on auttanut se, että aloin hyväksyä itseni ja lopetin olemasta niin tiukka itseäni kohtaan. Ei se hetkessä tapahdu, mutta kun tietoisesti muuttaa omaa ajatteluaan, niin alkaa huomata positiivisia tuloksia. 

Suurin osa ihmisistä on biseksuaaleja.

Ongelmana on oikeastaan vanhakot asenteet joista suurin osa kokee fobioita erilaisuuksia kohtaan joko opin tai kasvatuksen kautta.

Biseksuaaleja ja muita seksuaalisesti erilaisia ihmisiä kohtaan on luotu ilmapiiri jonka heteroiksi itsensä luokittelevat ovat opillaan ympäristöön luoneet kuten uskonnolliset Raamattua ym. oppia lukevat ihmisryhmät syrjintänsä kulissiksi luoneet.

Katolilainen uskonto esim on alkujaan syrjintää edistänyt opeillaan seksuaalisuuden ym kautta jonka Luther kyseenalaisti 1500 luvulla.

Valta oli harhaopin kautta piispojen ja seksuaalisesti pedofiilien ym homoseksuaalisuuden kulissi jonne he itse pyrkivät piiloutumaan.

Ajatelkaa esim miksi piispoille ja katollisuuteen yhdistetty selibaatti lupaus ja ikuinen naimattomuus on siihen johtanut lasten hyväksikäyttöön maailman laajuisesti heidän omien taipumusten kautta. Se kertoo hyvin millaisia henkilöitä sinne seurakuntiin ja järjestöihin on pyrkinyt kun oma seksuaalisuus pitää peitellä lähetystyön taakse jossa he tekevät pahaa enemmän ja sekä on Jumalan tahto.

Eri uskonnot tulkitsevat siihen yhdistettyjä tekstejä ahdasmielisesti ja siitä ei juuri keskustelua käydä kun he vaimentavat ja vaientavat keskustelua syyttämällä ja syrjintää harjoittamalla ihmisiä ilman mitään syytä. Fobiat on mielenterveys ongelmia. Monet uskovaiset ovat mielenvikaisuutensa naamioineet uskonnon kautta ja se näkyy koko yhteiskunnissa eri uskonlahkojen toiminnassa aika selkeästi. KD, PS, Kokoomus, sekä kaikki lahkolaiset jotka ovat epävarmoja omista tunteista ym sen takia.

No, mielenterveys ongelmia on heillä lääkäreitä poliitikkoihin paljon kuten puheista näkyy ja kuuluu. Valtaa he saavat kanssa tukijoiden puolelta siihen työhön rahaa ja syrjintää edistämällä.

Vierailija kirjoitti:

Noin 15-20 prosenttia ihmisistä tuntee vetovoimaa joko pelkästään omaan sukupuoleensa tai kumpaankin sukupuoleen. Ns. "kaappibiseksuaaleja" jotka eivät välttämättä itsekään tunnista taipumustaan voi olla enemmänkin.

Oho, onko mode nukkunut pommiin kun viestiä jossa puhutaan alle 100% luvuista ei ole poistettu?

Kaikki tutkimukset joissa on selvitetty pelkästään omaan sukupuoleen pysyvästi seksuaalista vetoa tuntevien määrää ovat päätyneet 4% - 8% välille.

Mikä kertoo sen mitä mieltä >> 90% väestöstä oikeasti on jokaisesta tuutista aamusta iltaan työnnetystä sateenkaariagendan mukaisesta jöötistä

Luokkaa alempana yläasteella oli aivan järkyttävän hyvännäköinen sosiaalinen poika jota ihailin. En siinä mielessä että olisin alkanut seukkaamaan hänen kanssaan, mutta kuvittelin yhden kauniin, ujon pienikokoisen tytön pussailemaan hänen kanssaan. He olivat mielessäni usein ja aina halusin heidät yhteen ja yhdyntään asti kuvitelmissani. Ysiluokka koitti ja he alkoivatkin seurustella ja suudella välkällä. Jotenkin oudolla tavalla ajatukseni heidät yhdisti siihen pisteeseen että näin heidän rakastelevan diskoiltana koulun pihalla. Olenko bi, ehkä, ehkä en? Eos.

Palstalla olisi yheytyshoidolle tarvetta! :)

Niin, kuinka yleistä on kiinnostua samasta sukupuolesta (sukupuolia on edelleen 2).

Luulen että prosenttiosuus väestöstä on pysynyt samana, vaikka tämä on yleisempää nuorten parissa mitä vanhempien ikäluokkien parissa.

Moni nuori on saatu aivopestyä luulemaan että hän olisi jotain muuta kuin hetero. Toki elämme todella erikoista aikaa, joten ei ihme että kaikenlaiset mielenterveysongelmat ovat yleistyneet.

 Eihän siinä ole mitään pahaa, jos haluaa samaa sukupuolta olevaa ihmistä.

Itse olen tuntenut seksuaalista vetoa ainoastaan miehiin (olen siis nainen) ja naisia kohtaan tunnen vain kaveruutta. Mutta harvassa ovat myös ne miehet, ketä himoitsen. Komeudella ei ole sen kanssa mitään tekemistä.