Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Sitoutumiskammoinen" eksä menossa naimisiin, vituttaa :(
01.01.2018 |
Täytyy myöntää, että olen vähän katkera. Saatiin yhdessä pari lasta, jotka ovat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei omien sanojensa mukaan halunnut koskaan naimisiin, ja tämä harmitti minua suuresti koska olisin itse halunnut. Meillä meni suhteessa kuitenkin muuten ihan hyvin.
Vajaa vuosi sitten, kun olimme vielä yhdessä, hän alkoi käyttäytyä omituisesti, oli paljon poissa ja silloinkin kun oli kotona, oli jotenkin poissaoleva. Hän jätti minut pian ilman mitään järkevää selitystä ja nyt oli Facebookiin laittanut olevansa kihloissa jonkun toisen naisen kanssa. Kuulin yhteisiltä kavereilta, että tämä on joku miehen entinen ihastus ja heillä on ollut juttua kauan aikaa sitten. Mua niin vituttaa ja tunnen oloni niin arvottomaksi. Olinko mä vain joku laastarisuhde? Miksi mä en kelvannut vaimoksi? Itkettää vaan ihan helvetisti mutta pakko yrittää pitää itsensä kasassa lasten takia.
Mieheltä olen yrittäny kysellä ja keskustella mut hän ei halua puhua asiasta. Hän käy kyllä paljon kylässä lasten luona ja ottaa heidät välillä viikonlopuksi kylään, että ihan hyvä isä on. Mulla on vaan niin huijattu olo, tuntuu että meidän juttu on ollut vain valhetta ja mies onkin rakastanut eksäänsä koko ajan enemmän :'(
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko lähellä 30 v? Ihan perinteinen kunnon kolmenkympinkriisi vaikuttaisi olevan.
Jos yhtään lohduttaa, niin siinä vaiheessa kun sinä menet elämässäsi eteenpäin, sinulla on ehkä uusi hyvä parisuhde tai olet oman elämäsi herra - siinä vaiheessa tämä pyrstötähti kaipaa takaisin SINUN luoksesi.
On miehiä joiden mielestä ruoho on aina vihreämpää jossain muualla.
Mitä tämä nyt on että hirveän monet vakuuttelee ap:lle että mies tulee vielä kaipaamaan takasin hänen luokseen:O Eihän tässä nyt mitkään merkit viittaa siihen suuntaan eikä tollanen vale auta yhtään ap:ta eteenpäin. Ap:tä pitää nyt kannustaa eteenpäin ja unohtamaan tunteensa miestä kohtaan eikä povailla hänelle että mies tulee häntä vielä kaipaamaan. Exät on exiä kyllä se on todellinen poikkeus eikä sääntö että heitä enää ruvetaan kaipaamaan kun heidät kerran jätetään.
Olen aika pitkän elämän elänyt ja yleensä nämä, jotka haikailevat yhden vanhan heilan perään haikailevat sitten toisenkin vanhan heilan perään. Kun se haikailu on niin kivaa, jännittävää. Yhteiselo aina nykyisen kumppanin kanssa jossain vaiheessa muuttuu vähän arkiseksi ja sitten on kiva taas kaivata jotain.
Entisistä heiloistani (vajaa 10) on 5 ottanut parin vuoden eron jälkeen ottanut yhteyttä ja ehdotellut että jos vielä. Kun oli niin kivaa silloin aikoinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huoh mulla sama edessä kuin ap:llä ja monella muulla tässä ketjussa. Lapset on. Mies ei halua naimisiin. Talot kaikki. Tiedän nyt et se vihaa mua, tai varmaan luulee olevansa jossain ansassa. En mäkään enää halua naimisiin, ennen halusin ja puhuin siitä pari kertaa. Viimeisin vastaus oli et jos ostan sulle kihlasormuksen niin saanko sillä sut hiljaiseksi. Juu ei tarvinnut ostaa. Ollaan nyt vielä yhdessä koska en muka lasten takia halua luovuttaa mutta olen kai katkeroitunut vähän tuosta syystä ja aika monesta muusta syystä. Varsinainen umpikuja. En todella tiedä mitä hittoa tehdä.. ei tarvi varmaan haaveillakaan että suhde tulisi kuntoon. Aiemmin yritin mutta enää en jaksa, jatkuvat ilkeilyt ja torjunnat särkee mut.
Sitten on vielä munlaisia hieman tunnevammaisia ihmisiä, joille naimisiinmenon lupaukset on aika vaativia. Mun olisi eksän kanssa pitänyt mennä kirkossa naimisiin, mutta en vaan voinut silloin luvata, että rakkaus kestää ikuisesti kuolemaan saakka. Eikä se kyllä olisi kestänytkään.
En tarkoita että olisin luonteeltani pettäjä (tämä eksä esim petti minua), mutta en oikein usko yleisesti ihmiseen tällaisissa asioissa. Nyt olen todella tasapainoisessa suhteessa ja välillä tunnen uskomatonta yhteenkuuluvuuden tunnetta - ehkä enemmän kuin koskaan ennen - mutta ei vuodenvaihteessa tarvittu kummoista draamaa vastapuolen osalta, että itsellä taas vähän hiipi epäilys, että näinköhän ollaan enää vuoden päästä yhdessä.
Ei tämäkään ihan kivaa ole olla tämmöinen.
Vierailija kirjoitti:
Huoh mulla sama edessä kuin ap:llä ja monella muulla tässä ketjussa. Lapset on. Mies ei halua naimisiin. Talot kaikki. Tiedän nyt et se vihaa mua, tai varmaan luulee olevansa jossain ansassa. En mäkään enää halua naimisiin, ennen halusin ja puhuin siitä pari kertaa. Viimeisin vastaus oli et jos ostan sulle kihlasormuksen niin saanko sillä sut hiljaiseksi. Juu ei tarvinnut ostaa. Ollaan nyt vielä yhdessä koska en muka lasten takia halua luovuttaa mutta olen kai katkeroitunut vähän tuosta syystä ja aika monesta muusta syystä. Varsinainen umpikuja. En todella tiedä mitä hittoa tehdä.. ei tarvi varmaan haaveillakaan että suhde tulisi kuntoon. Aiemmin yritin mutta enää en jaksa, jatkuvat ilkeilyt ja torjunnat särkee mut.
Onko meitä muitakin? Itsellä ihan sama tilanne. Lapsia meillä 2, iso okt, talous ihan ok, aika tavallista lapsiperhearkea vietetään. Kerran erehdyin kosimaan miestä, mies sanoi ei. Jotain meni silloin rikki sisältäni. Kerään rohkeutta pakata lapset autoon ja haistattaa paskat miehelle.
Kaikesta huolimatta rakastan tuota miestä, mutta joka päivä pelkään, että onko tänään suhteemme viimeinen päivä. Miksi kidutan itseäni jäämällä suhteeseen, johon itse olen panostanut 100% ja toinen just sen verran, kun huvittaa. Kerään rohkeutta pakata lapset ja välttämättömimmät tavarat autoon ja häipyä. Montakohan päivää menisi, ennen kuin mies edes huomaisi, että perhe on kadonnut?
Ihme länkytystä edellä. Jos sinulla on hyvä suhde, mies ja lapset: mitä ihmeen väliä on jollain sormuksella. Ihmiset on käsittämättömän pinnallisia nykyään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täähän on ihan selvä juttu. Lapsia ei tehdä rakkaussuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Ihme länkytystä edellä. Jos sinulla on hyvä suhde, mies ja lapset: mitä ihmeen väliä on jollain sormuksella. Ihmiset on käsittämättömän pinnallisia nykyään!
Yllättävä kommentti koko keskusteluyn ja siinä kerrottuihin kokemuksiin peilaten. Ne kun antavat osviittaa, että sillä sormuksella ja paperinpalalla ON väliä.
Jos ei halua naimisiin pitkän yhdessäolon, lapsien ja omaisuuden jälkeen, niin jotain on pielessä. Vaikka ei itse pitäisi avioliittoa kummoisena juttuna, niin eikö sitä suuremmalla syyllä se olisi se ja sama solmia, jos puoliso haluaa naimisiin ja jokatapauksessa aiotte olla yhdessä niin pitkään kuin henki pihisee? Naimisiin kun voi mennä koruttomasti ja stressittömästi, ei tarvita vuosien järjestelyitä vaativia stressi-megahäitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei ole mitenkään kummallista haluta lapsia, vaikka ei olekaan saanut puolisokseen juuri sitä ihmistä, jota on kaikista eniten rakastanut. Mulla on ollut elämässäni vain yksi mies, jonka kanssa olisin voinut mennä naimisiin. Lapset jouduin tekemään toisen miehen kanssa. Ehkä ap:n kohdalla tuo nainen on ollut exän suuri rakkaus ja sen vuoksi ei ole halunnut naimisiin kenenkään muun kanssa? Ja nyt, kun suhde onkin alkanut uudelleen, on valmis myös avioliittoon?
Minusta taas tuollainen kuulostaa todella tunnekylmältä käyttäytymiseltä, eikä lapsillakaan ole välttämättä kovin onnellinen lapsuus kun vanhempien parisuhde on mitä on. "Hienon" mallin saavat kotona ihmissuhteista :(
Ihanan naiivi ajatus, että jokainen maailmassa saisi puolisokseen juuri sen ihmisen, jonka eniten haluaa. Tosiasia on, että aika moni joutuu tyytymään johonkin toiseen.
Niin koska hui kamala jos joutuisi elämään ihan itsenäistä elämää ja tekemään siitä omannäköistä ja mielekästä... Ei ei, parempi vaan ottaa kumppaniksi joku "ihan kiva" johon tyytyä, ja kas, luvassa onkin klassisesti epäharmonista perisuhdetta, av:lle tehtyjä tilityksiä puolison vioista, hieno malli ihmissuhteesta lapsille ja kirsikkana kakussa se pakollinen ero muutaman vuoden kuluttua ;D
-eve- kirjoitti:
Itse olen naimisissa miehen kanssa, jota oli edellisessä suhteessa kosittu, mutta kieltäytyi juurikin verukkeella, ettei tahdo ikinä naimisiin.
Minua mies kosi, koska tunsi, että rakastaa minua täydestä sydämestään ja haluaa viettää loppuelämän kanssani.
Exänsä kanssa suhteessa ollessaan ajatteli todella, ettei vaan tahdo naimisiin ikinä, jälkeenpäin on miettinyt, että kai se alitajunta on vaan sanonut, ettei tässä ole sitä todellista rakkautta ja että ei näe tulevaisuutta kyseisen naisen kanssa. Kertoi kyllä mielestään tunteneensa rakkauttaa sillä hetkellä kumppaniaan kohtaan, mutta avioliitto ajatuksenakin tuntui epämiellyttävältä.
En kyllä itsekään olisi monenkaan exäni kosintaan vastannut myöntävästi. Usein ihmiset ovat tietämättään tai tietoisesti suhteissa jotka eivät kuitenkaan tunnu aivan juuri siltä oikealta.
Harmittaahan moinen, tottakai, mutta ajattele asiaa niin, että sinä et vaan sattunut olemaan tälle miehelle juuri se oikea, ja eikös olisikin ollut harmillista mennä naimisiin vain naimisiin menon ilosta, ilman että miehesi sitä 100% haluaa?
Meillä myös exä heräili kun tuttavilta kuuli kihlauksestamme, ensin sai mies kuulemma paljon viestejä, missä tivattiin "Miksi minä en kelvannut? Eikö meillä ollut ihan hyvä suhde? Mikä minussa oli vikana? Mikä siinä uudessa on parempaa? Voidaanko nähdä? Minulla on ikävä? Muistatko hyvät aikamme?"jne.
Kun kuuli avioliittomme astuneen voimaan, koki tarpeelliseksi vielä haistattaa viestin voimalla miehelle pitkät. Tämän jälkeen yhteydenpito rauhottui ja yhteydenottoja on enää pari kertaa vuodessa, joihin mies ei vastaa ja sisältö on aina saman tyylistä "Ikävä, olisi kiva kuulla miten sinulla menee?"
Siis miehesi on ollut täysin selkärangaton edellisessä suhteessaan ja valehdellut naiselle joka on halunnut sitoutua mieheen? Minä en pystyisi kunnioittamaan ihmistä, joka on noin selkeästi hyväksikäyttänyt toisia vain oman mukavuudenhalunsa takia - ihmettelen miten sinä kykenet siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
-eve- kirjoitti:
Itse olen naimisissa miehen kanssa, jota oli edellisessä suhteessa kosittu, mutta kieltäytyi juurikin verukkeella, ettei tahdo ikinä naimisiin.
Minua mies kosi, koska tunsi, että rakastaa minua täydestä sydämestään ja haluaa viettää loppuelämän kanssani.
Exänsä kanssa suhteessa ollessaan ajatteli todella, ettei vaan tahdo naimisiin ikinä, jälkeenpäin on miettinyt, että kai se alitajunta on vaan sanonut, ettei tässä ole sitä todellista rakkautta ja että ei näe tulevaisuutta kyseisen naisen kanssa. Kertoi kyllä mielestään tunteneensa rakkauttaa sillä hetkellä kumppaniaan kohtaan, mutta avioliitto ajatuksenakin tuntui epämiellyttävältä.
En kyllä itsekään olisi monenkaan exäni kosintaan vastannut myöntävästi. Usein ihmiset ovat tietämättään tai tietoisesti suhteissa jotka eivät kuitenkaan tunnu aivan juuri siltä oikealta.
Harmittaahan moinen, tottakai, mutta ajattele asiaa niin, että sinä et vaan sattunut olemaan tälle miehelle juuri se oikea, ja eikös olisikin ollut harmillista mennä naimisiin vain naimisiin menon ilosta, ilman että miehesi sitä 100% haluaa?
Meillä myös exä heräili kun tuttavilta kuuli kihlauksestamme, ensin sai mies kuulemma paljon viestejä, missä tivattiin "Miksi minä en kelvannut? Eikö meillä ollut ihan hyvä suhde? Mikä minussa oli vikana? Mikä siinä uudessa on parempaa? Voidaanko nähdä? Minulla on ikävä? Muistatko hyvät aikamme?"jne.
Kun kuuli avioliittomme astuneen voimaan, koki tarpeelliseksi vielä haistattaa viestin voimalla miehelle pitkät. Tämän jälkeen yhteydenpito rauhottui ja yhteydenottoja on enää pari kertaa vuodessa, joihin mies ei vastaa ja sisältö on aina saman tyylistä "Ikävä, olisi kiva kuulla miten sinulla menee?"
Siis miehesi on ollut täysin selkärangaton edellisessä suhteessaan ja valehdellut naiselle joka on halunnut sitoutua mieheen? Minä en pystyisi kunnioittamaan ihmistä, joka on noin selkeästi hyväksikäyttänyt toisia vain oman mukavuudenhalunsa takia - ihmettelen miten sinä kykenet siihen.
Minä en kyllä näe asiaa niin, että tuo mies olisi tehnyt mitään väärää. Enemmänkin tulee kuva, että mies on ollut hämmentynyt omista tuntemuksistaan ja tulkinnut ne niin, ettei halua koskaan naimisiin.
Minä en aiemmassa suhteessa halunnut lapsia, ajatuskin ahdisti. Vaan uudessa suhteessa tajusin, että se ei ollutkaan ajatus lapsista joka ahdisti, vaan ajatus lapsista exäni kanssa.
Nykyisessä suhteessa meillä on lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös samansuuntainen ongelma: meillä on 1 lapsi. Mies (ja minäkin kyllä) haluaisi toisen lapsen, mutta asumme vain avoliitossa. Mies tietää että olen odottanut kosintaa ja haluaisin sitoutua ja naimisiin, ei kuitenkaan sano asiaan juuta eikä jaata, joskus on sanonut tyyliin että mitä se mitään muuttaa, mutta ei suoraan ettei haluaisi ikinä naimisiin. Mutta sitähän se tarkoittaa, ei halua kanssani sitoutua avioliittoon koska ei kosi. Enpä tiedä uskallanko tehdä hänen kanssaan toista lasta, 1 lapsen yyhoolla vielä on vientiä mutta 2 on jo puolet enemmän, mutta miten sanoa tämä miehelle? En ole NYT eroamassa mutta miltä kuulostaa "ei tehdä toista lasta, koska kun eroamme on minun vaikeampaa löytää uutta miestä jonka kanssa mennä naimisiin jos on enemmän lapsia" :D
Mitäs jos ehdotat miehellesi, että piipahdatte kahdestaan maistraatissa, ei vie kauaa aikaa, eikä tarvitse mitään hääjuhlia tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpö höpö, yhden lapsen äidillä ei ole merkittävästi sen parempaa vientiä kuin viiden.
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö, yhden lapsen äidillä ei ole merkittävästi sen parempaa vientiä kuin viiden.
Näinhän se on, jotkut ostaa autonsa uusina ja toiset käytettyinä. Ja ne, kenellä on mahdollisuus, vain liisaavat ja aina uusia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen. Erosta 4 vuotta, oltiin siis avoliitossa. Mies super mustasukkainen, ei halunnut sitoutua ja hyppäsi baareissa jatkuvasti.
Mies hyppäsi uuteen suhteeseen tuttavieni tiedon mukaan viikon-kahden päästä meidän erosta. Nyt ovat naimisissa, lapsi tulossa, ryyppäys loppunut kokonaan.
Olisi pitänyt tajuta jo siitä ryyppäämisestä ja miehen asenteesta että turha toivo. Mietin asiaa toisinaan vieläkin, en vaan ollut hänelle se oikea. Toisaalta olen edelleen hitusen katkera miehelle: miksi ei voinut rohkeasti miettiä omia fiiliksiiän ja erota jo aiemmin? Meilläkin kun oli kuitenkin siinä eron vaiheessa jo yhteinen ystäväpiiri jne, kaikki tuo teki erosta helvetin paljon vaikeampaa.
Minun eksä alkoi olemaan muutama vuosi sitten jouluna hankala, halusi uudeksi vuodeksi lähteä poikien reissulle lappiin ja oli koko reissua edeltävän ajan tosi omituinen. Vastaili tosi huonosti reissun päältä, joten arvasin et kaikki ei ole ok...
Heti reissun jälkeen jätti sen takia että on "kulkuriluonne", yhteiseltä kaverilta kuulin että oli käynyt huorissa lapissa. Alle puolen vuoden päästä sama mies olikin kihloissa, vuoden päästä kesällä vauva ja samana kesänä häät. Kulkuriluonne jep..
Mun mielestä ei kannata kuunnella millä mies perustelee eroa, jos erotaan niin toinen ei vain halua olla kanssasi, kaikki syyt erolle on tekosyitä ja hätävalheita et pääsee siitä toisesta eroon.
Joidenkin kanssa ei vain halua naimisiin. Jonkun toisen kanssa se voi tuntua luontevalta. Ja pitää muistaa, että ihmiset myös muuttuvat ajan kuluessa. Joskus siitä suhteen alussa otetusta roolista ei osaa päästää eroon kuin eroamalla. Sama juttuhan se on naisilla.
Totta kai se sattuu, mutta turha ottaa sitä liian henkilökohtaisesti. Tuskin mies teki noin sinua satuttaakseen. Elää vain elämäänsä kuten hänelle on hyvä. Ei kai se mitä edellisessä suhteessa on tehnyt tai ollut tekemättä, voi lopun elämää määrittää sitä mitä tulevissa suhteissa voi tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh mulla sama edessä kuin ap:llä ja monella muulla tässä ketjussa. Lapset on. Mies ei halua naimisiin. Talot kaikki. Tiedän nyt et se vihaa mua, tai varmaan luulee olevansa jossain ansassa. En mäkään enää halua naimisiin, ennen halusin ja puhuin siitä pari kertaa. Viimeisin vastaus oli et jos ostan sulle kihlasormuksen niin saanko sillä sut hiljaiseksi. Juu ei tarvinnut ostaa. Ollaan nyt vielä yhdessä koska en muka lasten takia halua luovuttaa mutta olen kai katkeroitunut vähän tuosta syystä ja aika monesta muusta syystä. Varsinainen umpikuja. En todella tiedä mitä hittoa tehdä.. ei tarvi varmaan haaveillakaan että suhde tulisi kuntoon. Aiemmin yritin mutta enää en jaksa, jatkuvat ilkeilyt ja torjunnat särkee mut.
Onko meitä muitakin? Itsellä ihan sama tilanne. Lapsia meillä 2, iso okt, talous ihan ok, aika tavallista lapsiperhearkea vietetään. Kerran erehdyin kosimaan miestä, mies sanoi ei. Jotain meni silloin rikki sisältäni. Kerään rohkeutta pakata lapset autoon ja haistattaa paskat miehelle.
Kaikesta huolimatta rakastan tuota miestä, mutta joka päivä pelkään, että onko tänään suhteemme viimeinen päivä. Miksi kidutan itseäni jäämällä suhteeseen, johon itse olen panostanut 100% ja toinen just sen verran, kun huvittaa. Kerään rohkeutta pakata lapset ja välttämättömimmät tavarat autoon ja häipyä. Montakohan päivää menisi, ennen kuin mies edes huomaisi, että perhe on kadonnut?
Te molemmat: jos yhtään on pelkoa, että mies on jättämässä tai itsellä suunnitelmissa/ajatuksissa, että tätä ette kestä niin: säästäkään ihmeessä sukan varten (pimeänä, ettei ainakaan tarvitse exälle antaa) rahaa, että tulette toimeen jos ero tulee!
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin kanssa ei vain halua naimisiin. Jonkun toisen kanssa se voi tuntua luontevalta. Ja pitää muistaa, että ihmiset myös muuttuvat ajan kuluessa. Joskus siitä suhteen alussa otetusta roolista ei osaa päästää eroon kuin eroamalla. Sama juttuhan se on naisilla.
Totta kai se sattuu, mutta turha ottaa sitä liian henkilökohtaisesti. Tuskin mies teki noin sinua satuttaakseen. Elää vain elämäänsä kuten hänelle on hyvä. Ei kai se mitä edellisessä suhteessa on tehnyt tai ollut tekemättä, voi lopun elämää määrittää sitä mitä tulevissa suhteissa voi tehdä?
Kyllä, joidenkin ihmisten kanssa ei halua naimisiin, joidenkin kanssa ei halua seurustella, joidenkin kanssa ei halua seksiä. ..tämä on normaalia. Mutta jotain vastuuta voi ottaa siitä miten pitkässä ja tiiviissä suhteessa on ihmisen kanssa jonka kanssa EI noita asioita halua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei ole mitenkään kummallista haluta lapsia, vaikka ei olekaan saanut puolisokseen juuri sitä ihmistä, jota on kaikista eniten rakastanut. Mulla on ollut elämässäni vain yksi mies, jonka kanssa olisin voinut mennä naimisiin. Lapset jouduin tekemään toisen miehen kanssa. Ehkä ap:n kohdalla tuo nainen on ollut exän suuri rakkaus ja sen vuoksi ei ole halunnut naimisiin kenenkään muun kanssa? Ja nyt, kun suhde onkin alkanut uudelleen, on valmis myös avioliittoon?
Minusta taas tuollainen kuulostaa todella tunnekylmältä käyttäytymiseltä, eikä lapsillakaan ole välttämättä kovin onnellinen lapsuus kun vanhempien parisuhde on mitä on. "Hienon" mallin saavat kotona ihmissuhteista :(
Ihanan naiivi ajatus, että jokainen maailmassa saisi puolisokseen juuri sen ihmisen, jonka eniten haluaa. Tosiasia on, että aika moni joutuu tyytymään johonkin toiseen.
Niin koska hui kamala jos joutuisi elämään ihan itsenäistä elämää ja tekemään siitä omannäköistä ja mielekästä... Ei ei, parempi vaan ottaa kumppaniksi joku "ihan kiva" johon tyytyä, ja kas, luvassa onkin klassisesti epäharmonista perisuhdetta, av:lle tehtyjä tilityksiä puolison vioista, hieno malli ihmissuhteesta lapsille ja kirsikkana kakussa se pakollinen ero muutaman vuoden kuluttua ;D
Olet siis sitä mieltä, että jos mies jättää naisen, nainen ei koskaa saa hankkia uutta parisuhdetta, koska ei saanut sitä miestä, jota eniten rakasti ja joka hänet hylkäsi? Tai että leskien pitää elää loppuelämänsä yksin?
Alue: Aihe vapaa
Miksi aloittajaa haittaa eksänsä mahdollinen naimisiinmeno enemmän kuin se, että mies jätti kylmästi ja on koko ajan ollut kiinnostunut toisesta naisesta?