Köyhä perheemme ei saanut uusia kenkiä kunnan sosiaalitoimelta

Koen kyllä myötätuntoa niitä kohtaan, jotka joutuvat vuodesta toimeen elämään pelkän toimeentulotukinormin varassa, ja siitä mm. vaatteensa ostamaan. Mutta ennen vanhaan ei ollut sitäkään. Olen käynyt kansakoulun 1960-luvun puolivälistä alkaen. Perheemme oli todella köyhä maanviljelijäperhe Savossa. Siihen aikaan sai hakea kunnalta vaaterahaa. Silloin se hakeminen ei tietenkään mennyt näin helposti kuin nykyään, että oltais laitettu kirjallinen tai sähköinen hakemus Kelaan tai sosiaalitoimeen. Emmekä olleet silloisen sosiaalihuollon asiakkaita (se olisi ollut iso häpeä), mutta tuota vaateavustusta oli mahdollista hakea.

Ja sitä haettiin mulle ja siskolleni, sekä monelle muulle siellä koulussa. Mutta luokkatovereina oli myös paikallisten rikkaiden kuten esim. kauppiaan ja linja-autoyrittäjän lapsia. Sain kengät useampana vuonna, kumpparit ja talvikengät. Niistä olin tietysti iloinen, mutta voi kuinka katkeraa se jako olikaan. Kaikki kunnan vaateavustuspaketit olivat opettajan pöydällä, josta opettaja ne koko luokan edessä sitten suurieleisesti jakoi kullekin. Siitä saivat ne rikkaiden perheiden lapset aiheen vielä lisätä koulukiusaamistaan :( Kylällä kyllä totisesti tiedettiin ketkä on köyhiä, ja tuo oli siitä viimeinen todiste :(

Kirpputorille vaan ja säästäkää. Yhteiskunta ei ole mikään maksuautomaatti teille.