Soininvaaran kommentti aktiivimallista Uudessa-Suomessa
–Pohjoismaiden hyvät kokemukset (pakko)aktivoinnista ovat osittain kotoisin juuri siitä, että nämä toimet kiusaavat työttömiä. Hyvä sosiaaliturva olisi muuten liian hyvä vaihtoehto huonopalkkaiselle työlle, joten varastetaan työttömän vapaa-aika. Silloin palkkatyö muuttuu houkuttelevammaksi. Tästä aktivointimallissa on osittain kysymys, vaikka sitä ei haluta sanoa ääneen, hän kommentoi.
Työttömän vapaa-ajan varastaminen ja kiusaaminen on siis aktiivimallin takana. Tarkastellaanpa näitä motiiveja: kenenkään kiusaaminen ei saa olla motiivina leikata välttämätöntä toimeentuloa, jolla maksetaan asuntoa ja ruokaa. Vapaa-ajan varastaminen niin, että työttömän on otettava vastaan alipalkattua työtä, joka ei ole sosiaalitukien tasoa, on myöskin huono motiivi. Ensiksikin työllä ei elä, joten työtön joutuu hakemaan sosiaaliturvaa ja maksaa yhteiskunnalle. Toiseksi tuottamaton huonopalkkainen työ, jolla ei elä, ei voi olla työttömille tarjottu ainoa palkkatyön vaihtoehto. Työttömissä on paljon korkeakoulutettuja, jopa tohtoreita, eikä suinkaan peruskoulun varassa olevia juoppoja luusereita, kuten niin lukenattomat kommentoivat. Niinpä paras vaihtoehto on muuntokouluttaa jo valmiiksi koukutettuja täsmäkursseilla ja työpaikoilla. Tämä maksaa tutkijoiden mukaan liikaa! Niin maksaa vuosikausien työttömänä oleminenkin. Nyt taitaa olla niin, ettei työmarkkinoilla ole enää kuin yksi osapuoli, jolta vaaditaan koko ajan mitä erilaisimpia asioita: työntekijöt. Työnantajat ovat kokonajan hiljaa tästä aktiivimalkista. Hiljaisuus on suorastaan huutavaa ja on osoitus siitä, ettei työttömiä halua palkata kukaan edes 18 tunniksi, mitä aktiivimalli vaatii. Summa summarum: työtön jätetään täysin yksin syyllistettäväksi ja työmarkkinoiden heittopussiksi. Tämä on järkyttävää.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin tässä ihmetyttää, kun työttömille sanotaan, että pitää itse ottaa vastuuta. Eikö yhtään kiinnosta se, että siinä on joukossa kalliilla koulutettuja kokeneita asiantuntijoita? Työttömyys ei ole vain mikään työttömän ihmisen itsensä ongelma, ei edes silloin, jos työttömälle ei maksettaisi mitään sosiaalitukia. Se on myös yhteiskunnan yhteisilla verovaroilla tekemän investoinnin haaskaamista.
Lopetetaan siis tähtitieteilijöiden, meteorologien, kukkahattujen, muinaissanskriitin, tuohitorvikulttuurien jne. erikoistuntijoiden korkeakouluttaminen, niin ei haaskaannu näitä mittaamattoman kalliita resursseja. Elämä tulee paljon yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi, kun kaikenymmärtäjät ovat poissa vaatimasta ideologiansa mukaisia asioita sillä perusteella, että koska ihmisarvo ja perusoikeudet ja perustuslaki.
Mikäli kalliisti koulutetut ihmiset aiotaan pakottaa pupuleikkimään, niin lopetetaan ihmeessä. Onhan se yhteiskunnalta aivan käsittämätöntä typeryyttä kouluttaa henkilöitä vuosikausia, ja sitten tehdä maksimaalista haittaa heidän pyrkimyksilleen työllistyä edes suurinpiirtein koulutustaan vastaaviin tehtäviin.
Jos kerran pakotetaan,niin totta kai silloin pitää pakottaa kaikki työttömät, jotka katsotaan työkykyisiksi, eikä vain osaa työkykyisistä.
Jos kaikki pakotetaan ja kaikille on varattuna pupuleikkipaikka, niin sitten toki kaikki (vaikkei tuosta typeryydestä toki ole kenellekään muuta kuin haittaa). Sen sijaan jos pupupaikkoja on vain rajallinen määrä, niin en ymmärrä mitä järkeä niihin olisi ensisijaisesti pakottaa ne 100 työtöntä professoria.
"muut pitää vittu pakottaa niihiin pupuleikkeihin, mutta mua ei jumalauta saa! Mulle pitää antaa niistä vapaapassi!"
Vohan tuon noinkin ymmärtää. Siis jos on vajavainen ymmärryskyky.
Ei aktiivimalli koske oikeastikaan maamuja. Lindströmin mukaan heille on omat työllistymisreittinsä. Roma neita en ole yhdelläkään kurssilla nähnyt tähänkään asti. Eläkkeellä taitavat olla.
Vierailija kirjoitti:
Uusi Suomi, Suomen Kuvalehti, siinä julkaisuja joiden toimittajia arvostan, ovat pysyneet järjissään.
Se Suomen Kuvalehden kannanotto ideologiseen työttömyyteen oli ainakin hirveintä saissea mitä Suomessa on pieneen hetkeen julkaistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin tässä ihmetyttää, kun työttömille sanotaan, että pitää itse ottaa vastuuta. Eikö yhtään kiinnosta se, että siinä on joukossa kalliilla koulutettuja kokeneita asiantuntijoita? Työttömyys ei ole vain mikään työttömän ihmisen itsensä ongelma, ei edes silloin, jos työttömälle ei maksettaisi mitään sosiaalitukia. Se on myös yhteiskunnan yhteisilla verovaroilla tekemän investoinnin haaskaamista.
Lopetetaan siis tähtitieteilijöiden, meteorologien, kukkahattujen, muinaissanskriitin, tuohitorvikulttuurien jne. erikoistuntijoiden korkeakouluttaminen, niin ei haaskaannu näitä mittaamattoman kalliita resursseja. Elämä tulee paljon yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi, kun kaikenymmärtäjät ovat poissa vaatimasta ideologiansa mukaisia asioita sillä perusteella, että koska ihmisarvo ja perusoikeudet ja perustuslaki.
Mikäli kalliisti koulutetut ihmiset aiotaan pakottaa pupuleikkimään, niin lopetetaan ihmeessä. Onhan se yhteiskunnalta aivan käsittämätöntä typeryyttä kouluttaa henkilöitä vuosikausia, ja sitten tehdä maksimaalista haittaa heidän pyrkimyksilleen työllistyä edes suurinpiirtein koulutustaan vastaaviin tehtäviin.
Jos kerran pakotetaan,niin totta kai silloin pitää pakottaa kaikki työttömät, jotka katsotaan työkykyisiksi, eikä vain osaa työkykyisistä.
Jos kaikki pakotetaan ja kaikille on varattuna pupuleikkipaikka, niin sitten toki kaikki (vaikkei tuosta typeryydestä toki ole kenellekään muuta kuin haittaa). Sen sijaan jos pupupaikkoja on vain rajallinen määrä, niin en ymmärrä mitä järkeä niihin olisi ensisijaisesti pakottaa ne 100 työtöntä professoria.
Onhan se vähän koomista, kun työkkärin tädin ja työttömän kurssittajan äö ei riitä keksimään tarpeeksi haastavia ja kehittäviä leikkejä proffille. Eikö muka oo?
Kai niille voisi kehittää jonkun keskusteluringin (klo 8:00-15:00), jossa ne voisivat filosofoida keskenään elämää suuremmilla kysymyksillä. Sama yhdeksän euron kulukorvaus kuin muille ja sitten karenssi jos rinki ei kiinnosta.
Itse asiassa olen ajatellut, että perustaisin koulutusfirman, jonka "kurssit" olisivat juuri tuollaisia eri alojen keskustelurinkejä. Tai ei tarvitsisi edes keskustella, jos löytää muuta järkevää tekemistä, esim. jotain itseopiskelua. Tai voisi ryhmät olla sopivasti alojen välisiäkin. Tarjolla voisi olla myös jollakin verkkoalustalla toteutettuja keskusteluun painottuvia kursseja, jolloin niitä voisi markkinoida syrjäseuduillekin.
Se keskustelu voisi joskus sentään poikia jotain hyödyllisempää kuin pupunpussailu ja kiva kun kaikki on paikalla -lässytys.
Olet kuule 20 vuotta myöhässä. Näitä turhia kolmen kuukauden kurssituksia oli Suomessa pilvin pimein vielä kymmen vuotta sitten ja niin turhia olivat, että niistä luovuttiin.
Ei kun ei kolmen kuukauden kursseja - se on liian pitkä aika - vaan aktiivimalliin sopivia viisipäiväisiä. Koettaisin järjestää olot kurssilaisille niin vähän normalaia elämäänsä häiritseviksi, että antaisivat hyvää palautetta, mikä mahdollistaisi toiminnan jatkumista.

Leikkiikö m usut ja r omanit kans pupuleikkejä? Kysyy tietämätön työssäkävijä.
Ei tietenkään, niihin pitää pakottaa ainoastaan mahdollisimman korkeasti koulutettuja kantasuomalaisia.
Koko antivointimalliahan perustellaan sillä, että työttömät elelevät veronmaksajien rahoilla. Se korkeasti koulutettu työtön professori on tullut yhteiskunnalle vähän vitusti kalliimmaksi kuin se pilveä polttava hippi, joten silloin täysin onloogista ja oikeudenmukaista, että se professori pakotetaan orjahommiin ennen sitä pilveä polttelevaa hippiä. Sillä on paljon enemmän takaisinmaksettavaa.
Mutta olisiko sittenkin järkevää, että annettaisiin sen professorin keskittyä sellaisiin asioihin, jotka edesauttaisivat hänen työllistymistään professoritason tehtäviin (tai edes sinnepäin)?
Miksi raksapenalta pitää evätä oikeus keskittyä asioihin, jotka hänen mielestään edistävät omaa työllistymistä eniten, mutta professorille se oikeus pitää silti antaa?
Vierailija kirjoitti:
Suomi vajoaa, jos ei ihmise ymmärrä lähteä töihin.
Puoli miljoonaa työpaikkaa puuttuu, siis sellaista josta työnantaja haluaa maksaa laissa ja työehtosopimuksissa määrätyn minimipalkan.
Vierailija kirjoitti:
Työttömien asenne raivostuttaa. Mikään ei ole mahdollista. Mitään ei yritetä. Millään tavalla ei haluta panostaa omaan arvoon työmarkkinoilla.
Sen sijaan odotetaan, että yhteiskunta maksaa työssäkäyvien tasoisen elintason ja firmat palkkaavat hyvää hyvyyttään arvottomia työntekijöitä.
Jos mies ei saa naista, niin sanotaan, että mene salille. Jos pojat eivät pärjää koulussa, niin sanotaan, että lue enemmän. Jos työtön ei saa töitä, niin sanotaan, että... älä tee mitään, vika on jossain muualla!
Saatat kuvitella, että esimerkiksi minä joka olen tässä keskustelussa puhunut noita aktivointityperyyksiä vastaan, olisin työtön. Olet väärässä.
Mitä lie luottoluokittajat mieltä tästä himmelistä. Ei mennyt ihan läpi vain ilmoitusluontoisena asiana. Kai nekin jo miettii onko tunti viikossa mikään tuottava työura.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin tässä ihmetyttää, kun työttömille sanotaan, että pitää itse ottaa vastuuta. Eikö yhtään kiinnosta se, että siinä on joukossa kalliilla koulutettuja kokeneita asiantuntijoita? Työttömyys ei ole vain mikään työttömän ihmisen itsensä ongelma, ei edes silloin, jos työttömälle ei maksettaisi mitään sosiaalitukia. Se on myös yhteiskunnan yhteisilla verovaroilla tekemän investoinnin haaskaamista.
Lopetetaan siis tähtitieteilijöiden, meteorologien, kukkahattujen, muinaissanskriitin, tuohitorvikulttuurien jne. erikoistuntijoiden korkeakouluttaminen, niin ei haaskaannu näitä mittaamattoman kalliita resursseja. Elämä tulee paljon yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi, kun kaikenymmärtäjät ovat poissa vaatimasta ideologiansa mukaisia asioita sillä perusteella, että koska ihmisarvo ja perusoikeudet ja perustuslaki.
Mikäli kalliisti koulutetut ihmiset aiotaan pakottaa pupuleikkimään, niin lopetetaan ihmeessä. Onhan se yhteiskunnalta aivan käsittämätöntä typeryyttä kouluttaa henkilöitä vuosikausia, ja sitten tehdä maksimaalista haittaa heidän pyrkimyksilleen työllistyä edes suurinpiirtein koulutustaan vastaaviin tehtäviin.
Jos kerran pakotetaan,niin totta kai silloin pitää pakottaa kaikki työttömät, jotka katsotaan työkykyisiksi, eikä vain osaa työkykyisistä.
Leikkiikö m usut ja r omanit kans pupuleikkejä? Kysyy tietämätön työssäkävijä.
Ei tietenkään, niihin pitää pakottaa ainoastaan mahdollisimman korkeasti koulutettuja kantasuomalaisia.
Koko antivointimalliahan perustellaan sillä, että työttömät elelevät veronmaksajien rahoilla. Se korkeasti koulutettu työtön professori on tullut yhteiskunnalle vähän vitusti kalliimmaksi kuin se pilveä polttava hippi, joten silloin täysin onloogista ja oikeudenmukaista, että se professori pakotetaan orjahommiin ennen sitä pilveä polttelevaa hippiä. Sillä on paljon enemmän takaisinmaksettavaa.
Mutta olisiko sittenkin järkevää, että annettaisiin sen professorin keskittyä sellaisiin asioihin, jotka edesauttaisivat hänen työllistymistään professoritason tehtäviin (tai edes sinnepäin)?
Miksi raksapenalta pitää evätä oikeus keskittyä asioihin, jotka hänen mielestään edistävät omaa työllistymistä eniten, mutta professorille se oikeus pitää silti antaa?
Ei rakennusalan ammattilaistakaan pidä pakottaa mihinkään pupuleikkeihin tai muihin hyödyttämiin typeryyksiin. Minä en noita hallituksen aktivointihölmöyksiä ole täällä kannattanut, mutta olen lukevinani rivien välistä, että sinä kenties kannatat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin tässä ihmetyttää, kun työttömille sanotaan, että pitää itse ottaa vastuuta. Eikö yhtään kiinnosta se, että siinä on joukossa kalliilla koulutettuja kokeneita asiantuntijoita? Työttömyys ei ole vain mikään työttömän ihmisen itsensä ongelma, ei edes silloin, jos työttömälle ei maksettaisi mitään sosiaalitukia. Se on myös yhteiskunnan yhteisilla verovaroilla tekemän investoinnin haaskaamista.
Lopetetaan siis tähtitieteilijöiden, meteorologien, kukkahattujen, muinaissanskriitin, tuohitorvikulttuurien jne. erikoistuntijoiden korkeakouluttaminen, niin ei haaskaannu näitä mittaamattoman kalliita resursseja. Elämä tulee paljon yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi, kun kaikenymmärtäjät ovat poissa vaatimasta ideologiansa mukaisia asioita sillä perusteella, että koska ihmisarvo ja perusoikeudet ja perustuslaki.
Mikäli kalliisti koulutetut ihmiset aiotaan pakottaa pupuleikkimään, niin lopetetaan ihmeessä. Onhan se yhteiskunnalta aivan käsittämätöntä typeryyttä kouluttaa henkilöitä vuosikausia, ja sitten tehdä maksimaalista haittaa heidän pyrkimyksilleen työllistyä edes suurinpiirtein koulutustaan vastaaviin tehtäviin.
Jos kerran pakotetaan,niin totta kai silloin pitää pakottaa kaikki työttömät, jotka katsotaan työkykyisiksi, eikä vain osaa työkykyisistä.
Jos kaikki pakotetaan ja kaikille on varattuna pupuleikkipaikka, niin sitten toki kaikki (vaikkei tuosta typeryydestä toki ole kenellekään muuta kuin haittaa). Sen sijaan jos pupupaikkoja on vain rajallinen määrä, niin en ymmärrä mitä järkeä niihin olisi ensisijaisesti pakottaa ne 100 työtöntä professoria.
Onhan se vähän koomista, kun työkkärin tädin ja työttömän kurssittajan äö ei riitä keksimään tarpeeksi haastavia ja kehittäviä leikkejä proffille. Eikö muka oo?
Kai niille voisi kehittää jonkun keskusteluringin (klo 8:00-15:00), jossa ne voisivat filosofoida keskenään elämää suuremmilla kysymyksillä. Sama yhdeksän euron kulukorvaus kuin muille ja sitten karenssi jos rinki ei kiinnosta.
Itse asiassa olen ajatellut, että perustaisin koulutusfirman, jonka "kurssit" olisivat juuri tuollaisia eri alojen keskustelurinkejä. Tai ei tarvitsisi edes keskustella, jos löytää muuta järkevää tekemistä, esim. jotain itseopiskelua. Tai voisi ryhmät olla sopivasti alojen välisiäkin. Tarjolla voisi olla myös jollakin verkkoalustalla toteutettuja keskusteluun painottuvia kursseja, jolloin niitä voisi markkinoida syrjäseuduillekin.
Se keskustelu voisi joskus sentään poikia jotain hyödyllisempää kuin pupunpussailu ja kiva kun kaikki on paikalla -lässytys.
Olet kuule 20 vuotta myöhässä. Näitä turhia kolmen kuukauden kurssituksia oli Suomessa pilvin pimein vielä kymmen vuotta sitten ja niin turhia olivat, että niistä luovuttiin.
Ei kun ei kolmen kuukauden kursseja - se on liian pitkä aika - vaan aktiivimalliin sopivia viisipäiväisiä. Koettaisin järjestää olot kurssilaisille niin vähän normalaia elämäänsä häiritseviksi, että antaisivat hyvää palautetta, mikä mahdollistaisi toiminnan jatkumista.
Olet edelleenkin pihalla kuin lintulauta. Niitä (täysin turhia) kursseja järjestetään edelleen, mutta niiden pituutta on karsittu kolmesta kuukaudesta kolmeen päivään.
Ja koko ideastasi huomaa, että olet noin muutenkin aivan ulapalla oikeista ongelmista. Nämä kurssitukset ovat seurausta jälkiteollistuneisuudesta. Suomi on niin jälkiteollistunut maa, että kaikki oikea työ on automatisoitu tai viety halvempiin maihin. Sitten kun mitään oikeaa bisnestä ei ole enää jäljellä, järjestetään näitä turhia kursseja ja työkkäri/kunnat tietenkin pakottavat työttömät niihin, että määrärahat saadaan kulutettua loppuun. Työllistymistä ne eivät edes paskan vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työpaikkoihin (oikeisiin tai temppu-) pitää tietenkin aina laittaa niihin sopivin henkilö. Sekatyömies on sopivin sekatyömiehen tehtäviin, ei se työttömänä oleva professori.
Jos esimerkiksi IT-alan henkilö jää työttömäksi, alan uusien teknologioiden (itse)opiskelu on parasta mitä hän voi työllistymisensä eteen tehdä. Pupuleikkiminen ja kierrätyskeskuksella notkuminen eivät auta, vaan syövät sitä aikaa mikä pitäisi käyttää järkevämmin. Sekatyömiehelle jostakin ”näin kirjoitat CV:n”-koulutuksesta voi olla jopa edes jonkinlaista hyötyä. Pupuleikeistä ei toki ole kenellekään mitään hyötyä.
No mitäpä professorilla muualla tekee kuin yliopistolla luennoimassa? Täysin kaavoihin kangistuneita köppäukkoja suurin osa professorin iän ja aseman saavuttaneista. Hyvä 30-40 vuotias sekatyömies on paljon parempi työllistettävä.
Kaikille "ylikoulutetuille" pitää nyt sanoa että nielkää ylpeytenne ja unohtakaa ne tutkintonne jos niillä ei kerran mitään tee. Haastakaa nämä sekatyömiehet ja yrittäkää nyt perkele mennä töihin: siivoamaan, ravintolatyöntekijäksi, kunnossapitotöihin, jätteiden lajitteluun, hoivatyöhön, lumitöihin, hitsariksi, raudoittajiksi, raksamiehiksi, remonttireiskoiksi jne. jne. Ei ne niin vaikeita töitä ole etteikö niitä voisi yliopiston käynytkin tehdä.
Huh, oletpa kertakaikkisen väärässä, ja ilmeisesti jostakin syystä myös katkeroitunut. Minulla on ollut työelämässä pari kertaa työtoverina professori, ja ovat olleet kyllä kaikkea muuta kuin kuvailujesi kaltaisia ”kangistuneita köppäukkoja”. Olet myös totaalisen väärässä siinä, että professoireilla ei tee missään muualla mitään kuin yliopistoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin tässä ihmetyttää, kun työttömille sanotaan, että pitää itse ottaa vastuuta. Eikö yhtään kiinnosta se, että siinä on joukossa kalliilla koulutettuja kokeneita asiantuntijoita? Työttömyys ei ole vain mikään työttömän ihmisen itsensä ongelma, ei edes silloin, jos työttömälle ei maksettaisi mitään sosiaalitukia. Se on myös yhteiskunnan yhteisilla verovaroilla tekemän investoinnin haaskaamista.
Lopetetaan siis tähtitieteilijöiden, meteorologien, kukkahattujen, muinaissanskriitin, tuohitorvikulttuurien jne. erikoistuntijoiden korkeakouluttaminen, niin ei haaskaannu näitä mittaamattoman kalliita resursseja. Elämä tulee paljon yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi, kun kaikenymmärtäjät ovat poissa vaatimasta ideologiansa mukaisia asioita sillä perusteella, että koska ihmisarvo ja perusoikeudet ja perustuslaki.
Mikäli kalliisti koulutetut ihmiset aiotaan pakottaa pupuleikkimään, niin lopetetaan ihmeessä. Onhan se yhteiskunnalta aivan käsittämätöntä typeryyttä kouluttaa henkilöitä vuosikausia, ja sitten tehdä maksimaalista haittaa heidän pyrkimyksilleen työllistyä edes suurinpiirtein koulutustaan vastaaviin tehtäviin.
Jos kerran pakotetaan,niin totta kai silloin pitää pakottaa kaikki työttömät, jotka katsotaan työkykyisiksi, eikä vain osaa työkykyisistä.
Leikkiikö m usut ja r omanit kans pupuleikkejä? Kysyy tietämätön työssäkävijä.
Ei tietenkään, niihin pitää pakottaa ainoastaan mahdollisimman korkeasti koulutettuja kantasuomalaisia.
Koko antivointimalliahan perustellaan sillä, että työttömät elelevät veronmaksajien rahoilla. Se korkeasti koulutettu työtön professori on tullut yhteiskunnalle vähän vitusti kalliimmaksi kuin se pilveä polttava hippi, joten silloin täysin onloogista ja oikeudenmukaista, että se professori pakotetaan orjahommiin ennen sitä pilveä polttelevaa hippiä. Sillä on paljon enemmän takaisinmaksettavaa.
Mutta olisiko sittenkin järkevää, että annettaisiin sen professorin keskittyä sellaisiin asioihin, jotka edesauttaisivat hänen työllistymistään professoritason tehtäviin (tai edes sinnepäin)?
Miksi raksapenalta pitää evätä oikeus keskittyä asioihin, jotka hänen mielestään edistävät omaa työllistymistä eniten, mutta professorille se oikeus pitää silti antaa?
Ei rakennusalan ammattilaistakaan pidä pakottaa mihinkään pupuleikkeihin tai muihin hyödyttämiin typeryyksiin. Minä en noita hallituksen aktivointihölmöyksiä ole täällä kannattanut, mutta olen lukevinani rivien välistä, että sinä kenties kannatat?
En kannata. Kunhan naureskelen sun pseudoälykkäälle hurskastelulle.
Suomi vajoaa koska kokoomukselaiset haluavat sosiaalituen: Talvivaara, Terveystalo, Mehiläinen...

Edelleenkään et ole pystynyt esittämään mitään faktaa sille, että se paskartelupaja on sille professorille suurempi este työllistyä kuin sille raksapenalle, vaan olet lähinnä repinyt itsekeksittyjä totuuksia perseestäsi.
Sitten josko ymmärtäisit mitä puputus-askartelupaskartelu CV:ssä tekee proffan uralle, niin hyvä olisi.
Ei mitään sen parempaa/huonompaa kuin sen raksapenan uralle. Se, että proffan ego ei kestä paskartelupajalle pakottamista, ei vaikuta tähän mihinkään.
Jälleen yksi esimerkki näistä "totuuksistasi", jotka revit perseestä.
Yritään nyt pysyä nahoissasi äläkä kiihkoile. Keskustelet muuten (vähintään) kahden henkilön kanssa (eli lainauksissasi oli minun viestejä ja myös jonkun toisen). Ei muuten paljon totuutta löydy omistakaan höyryämisistäsi.
Hauska tuo työttömän vapaa-ajan varastaminen.

Joutuuko raksapenakin esittämään CV:nsä valintaprosessin yhteydessä kun hakee raksahommia? Jos joutuu, niin ei ne pupuleikit tosiaan sielläkään hyvältä näytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin tässä ihmetyttää, kun työttömille sanotaan, että pitää itse ottaa vastuuta. Eikö yhtään kiinnosta se, että siinä on joukossa kalliilla koulutettuja kokeneita asiantuntijoita? Työttömyys ei ole vain mikään työttömän ihmisen itsensä ongelma, ei edes silloin, jos työttömälle ei maksettaisi mitään sosiaalitukia. Se on myös yhteiskunnan yhteisilla verovaroilla tekemän investoinnin haaskaamista.
Lopetetaan siis tähtitieteilijöiden, meteorologien, kukkahattujen, muinaissanskriitin, tuohitorvikulttuurien jne. erikoistuntijoiden korkeakouluttaminen, niin ei haaskaannu näitä mittaamattoman kalliita resursseja. Elämä tulee paljon yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi, kun kaikenymmärtäjät ovat poissa vaatimasta ideologiansa mukaisia asioita sillä perusteella, että koska ihmisarvo ja perusoikeudet ja perustuslaki.
Mikäli kalliisti koulutetut ihmiset aiotaan pakottaa pupuleikkimään, niin lopetetaan ihmeessä. Onhan se yhteiskunnalta aivan käsittämätöntä typeryyttä kouluttaa henkilöitä vuosikausia, ja sitten tehdä maksimaalista haittaa heidän pyrkimyksilleen työllistyä edes suurinpiirtein koulutustaan vastaaviin tehtäviin.
Jos kerran pakotetaan,niin totta kai silloin pitää pakottaa kaikki työttömät, jotka katsotaan työkykyisiksi, eikä vain osaa työkykyisistä.
Leikkiikö m usut ja r omanit kans pupuleikkejä? Kysyy tietämätön työssäkävijä.
Ei tietenkään, niihin pitää pakottaa ainoastaan mahdollisimman korkeasti koulutettuja kantasuomalaisia.
Koko antivointimalliahan perustellaan sillä, että työttömät elelevät veronmaksajien rahoilla. Se korkeasti koulutettu työtön professori on tullut yhteiskunnalle vähän vitusti kalliimmaksi kuin se pilveä polttava hippi, joten silloin täysin onloogista ja oikeudenmukaista, että se professori pakotetaan orjahommiin ennen sitä pilveä polttelevaa hippiä. Sillä on paljon enemmän takaisinmaksettavaa.
Mutta olisiko sittenkin järkevää, että annettaisiin sen professorin keskittyä sellaisiin asioihin, jotka edesauttaisivat hänen työllistymistään professoritason tehtäviin (tai edes sinnepäin)?
Miksi raksapenalta pitää evätä oikeus keskittyä asioihin, jotka hänen mielestään edistävät omaa työllistymistä eniten, mutta professorille se oikeus pitää silti antaa?
Ei rakennusalan ammattilaistakaan pidä pakottaa mihinkään pupuleikkeihin tai muihin hyödyttämiin typeryyksiin. Minä en noita hallituksen aktivointihölmöyksiä ole täällä kannattanut, mutta olen lukevinani rivien välistä, että sinä kenties kannatat?
En kannata. Kunhan naureskelen sun pseudoälykkäälle hurskastelulle.
Vaikuttaa, että paremminkin mouhuat suu vaahdossa kuin naureskelet.
Lindström siivosi lailla yli 60 v pitkäaikaistyöttömiä tänä vuonna työttömyystilastosta eläkkeelle ainakon 8000. Lisäksi tiedän henkilöitä, joilta on siivottu työkkärin listoilta työvoiman ulkopuolelle, vaikka on oikeasti pitkäaikaistyötön. Näin muun muassa on saatu työttömyystilastoa kauniimmaksi vuonna 2017.
Työttömyysturvan ja asumistuen menot räjähtäneet
Työttömyysturvaetuuksien ja yleisen asumistuen kustannukset ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina. Vuonna 2016 Kela maksoi työttömän perusturvaa 2,2 mrd. euroa ja yleistä asumistukea 1,1 mrd. euroa. Yhteenlaskettuna näiden etuuksien osuus oli reilu viidennes (22,7 %) Kelan etuusmenoista.
Lähde: https://sosiaalivakuutus.fi/terveysperusteiset-etuudet-vievat-kolmannek…
Tuo siis vuoden 2016 tilanne.
https://tuloksetontaopiskelua.files.wordpress.com/2017/12/toimeetulotuk…
Tuossa tilastoja Kelan toimeentulotuen saajista tänä vuonna. Työttömyysturvan tilalla yhä useampi saa joko toimeentulotukea lisänä tai pelkkää toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin tässä ihmetyttää, kun työttömille sanotaan, että pitää itse ottaa vastuuta. Eikö yhtään kiinnosta se, että siinä on joukossa kalliilla koulutettuja kokeneita asiantuntijoita? Työttömyys ei ole vain mikään työttömän ihmisen itsensä ongelma, ei edes silloin, jos työttömälle ei maksettaisi mitään sosiaalitukia. Se on myös yhteiskunnan yhteisilla verovaroilla tekemän investoinnin haaskaamista.
Lopetetaan siis tähtitieteilijöiden, meteorologien, kukkahattujen, muinaissanskriitin, tuohitorvikulttuurien jne. erikoistuntijoiden korkeakouluttaminen, niin ei haaskaannu näitä mittaamattoman kalliita resursseja. Elämä tulee paljon yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi, kun kaikenymmärtäjät ovat poissa vaatimasta ideologiansa mukaisia asioita sillä perusteella, että koska ihmisarvo ja perusoikeudet ja perustuslaki.
Mikäli kalliisti koulutetut ihmiset aiotaan pakottaa pupuleikkimään, niin lopetetaan ihmeessä. Onhan se yhteiskunnalta aivan käsittämätöntä typeryyttä kouluttaa henkilöitä vuosikausia, ja sitten tehdä maksimaalista haittaa heidän pyrkimyksilleen työllistyä edes suurinpiirtein koulutustaan vastaaviin tehtäviin.
Jos kerran pakotetaan,niin totta kai silloin pitää pakottaa kaikki työttömät, jotka katsotaan työkykyisiksi, eikä vain osaa työkykyisistä.
Jos kaikki pakotetaan ja kaikille on varattuna pupuleikkipaikka, niin sitten toki kaikki (vaikkei tuosta typeryydestä toki ole kenellekään muuta kuin haittaa). Sen sijaan jos pupupaikkoja on vain rajallinen määrä, niin en ymmärrä mitä järkeä niihin olisi ensisijaisesti pakottaa ne 100 työtöntä professoria.
Onhan se vähän koomista, kun työkkärin tädin ja työttömän kurssittajan äö ei riitä keksimään tarpeeksi haastavia ja kehittäviä leikkejä proffille. Eikö muka oo?
Kai niille voisi kehittää jonkun keskusteluringin (klo 8:00-15:00), jossa ne voisivat filosofoida keskenään elämää suuremmilla kysymyksillä. Sama yhdeksän euron kulukorvaus kuin muille ja sitten karenssi jos rinki ei kiinnosta.
Jokaiselle oma työvoimatoimiston luoma tunnari av-palstalle ja kahdenkymmenen kommentin tai kymmenen keskustelunavauksen päiväkiintiö. Mammojen valitustaso kohoaisi uusiin sfääreihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuokin tässä ihmetyttää, kun työttömille sanotaan, että pitää itse ottaa vastuuta. Eikö yhtään kiinnosta se, että siinä on joukossa kalliilla koulutettuja kokeneita asiantuntijoita? Työttömyys ei ole vain mikään työttömän ihmisen itsensä ongelma, ei edes silloin, jos työttömälle ei maksettaisi mitään sosiaalitukia. Se on myös yhteiskunnan yhteisilla verovaroilla tekemän investoinnin haaskaamista.
Lopetetaan siis tähtitieteilijöiden, meteorologien, kukkahattujen, muinaissanskriitin, tuohitorvikulttuurien jne. erikoistuntijoiden korkeakouluttaminen, niin ei haaskaannu näitä mittaamattoman kalliita resursseja. Elämä tulee paljon yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi, kun kaikenymmärtäjät ovat poissa vaatimasta ideologiansa mukaisia asioita sillä perusteella, että koska ihmisarvo ja perusoikeudet ja perustuslaki.
Mikäli kalliisti koulutetut ihmiset aiotaan pakottaa pupuleikkimään, niin lopetetaan ihmeessä. Onhan se yhteiskunnalta aivan käsittämätöntä typeryyttä kouluttaa henkilöitä vuosikausia, ja sitten tehdä maksimaalista haittaa heidän pyrkimyksilleen työllistyä edes suurinpiirtein koulutustaan vastaaviin tehtäviin.
Jos kerran pakotetaan,niin totta kai silloin pitää pakottaa kaikki työttömät, jotka katsotaan työkykyisiksi, eikä vain osaa työkykyisistä.
Leikkiikö m usut ja r omanit kans pupuleikkejä? Kysyy tietämätön työssäkävijä.
Ei tietenkään, niihin pitää pakottaa ainoastaan mahdollisimman korkeasti koulutettuja kantasuomalaisia.
Koko antivointimalliahan perustellaan sillä, että työttömät elelevät veronmaksajien rahoilla. Se korkeasti koulutettu työtön professori on tullut yhteiskunnalle vähän vitusti kalliimmaksi kuin se pilveä polttava hippi, joten silloin täysin onloogista ja oikeudenmukaista, että se professori pakotetaan orjahommiin ennen sitä pilveä polttelevaa hippiä. Sillä on paljon enemmän takaisinmaksettavaa.
Mutta olisiko sittenkin järkevää, että annettaisiin sen professorin keskittyä sellaisiin asioihin, jotka edesauttaisivat hänen työllistymistään professoritason tehtäviin (tai edes sinnepäin)?
Edelleenkään et ole pystynyt esittämään mitään faktaa sille, että se paskartelupaja on sille professorille suurempi este työllistyä kuin sille raksapenalle, vaan olet lähinnä repinyt itsekeksittyjä totuuksia perseestäsi.
Sitten josko ymmärtäisit mitä puputus-askartelupaskartelu CV:ssä tekee proffan uralle, niin hyvä olisi.
Ei mitään sen parempaa/huonompaa kuin sen raksapenan uralle. Se, että proffan ego ei kestä paskartelupajalle pakottamista, ei vaikuta tähän mihinkään.
Jälleen yksi esimerkki näistä "totuuksistasi", jotka revit perseestä.
Joutuuko raksapenakin esittämään CV:nsä valintaprosessin yhteydessä kun hakee raksahommia? Jos joutuu, niin ei ne pupuleikit tosiaan sielläkään hyvältä näytä.
Juuri tätä tarkoitan. Yhtä huonolta se paskartelupaja näyttää molempien CV:ssä.