Olen kyllästynyt tähän köyhyydessä kitkuttamiseen ja nöyryyttävään rahan anelemiseen exältä :(

Kun porsinki on tapahtunut, lapset pitäisi enemmän vahingon (lapsille siis) välttämiseksi siirtää äijälle. Siinä olisi molemmille hieman opsikeltavaa elämästä sitten. Kun sillä on kerran varaa ja tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu kun yleinen köyhyyskeskustelu Menot opittava laittamaan tulojen mukaan ja sitten se puskurirahasto.Mikä tuossa on niin hankalaa...Ja ihan asiallinen tuo kommentti miksi niin monta lasta hankittu oli ...

köyhällä ei mitään puskurirahastoja pahemmin kannata olla. Menettää tuhansittain sossun tukia jos tilillä makaa rahaa. Tyynyn alle voi säästää.

Anna lapset isälle hoidettavaksi vähäksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne elarit ole tähtisadetikkuja ja pizzaa varten. Sulla on ihan väärä käsitys. Ei ihmekään ettei ole rahaa.

Ja kuka oikeasti pyytää exältä rahaa?

Mun exä pyys kerran. Sanoin et maksan elatuksia ja sun ongelmat ei kuulu mulle. Ja voin ottaa lapset minu luokse asumaan, koska on varaa ja iso talo. Kehtas haukkuu kusipääksi.. Muistutin samantien että mitäs petit ja jäit kiinni. Nautin suorastaan kun se ei osaa hoitaa asioitaan. Sit alko inisee kun en osta lapsille vaatteita... Ostan todellakin ja annan rahaa jne, mutta ne lasten tavarat on minun luona. Ostelkoot ite himaansa vaan.

Vierailija kirjoitti:

Tässäpä kaikille yksinkertainen ohje lapsiluvun ja tulojen suhteesta, kun tuntuu olevan monille hieman epäselvää minkälaisten tulojen varassa niitä lapsia voi tehdä. Malli on oletettu kahden vanhemman mukaan ja tulot ovat siis molempien vanhempien yhteenlasketut tulot.

1 lapsi = nettotulot 4000€/kk

2 lasta = nettotulot 5000€/kk

3 lasta = nettotulot 6000€/kk

Ja jokaisesta lapsesta saman kaavan mukaan 1000€ lisää. Neljään lapseen ei oikeasti ole varaa kuin kovatuloisella diplomi-insinööri/lääkäri/juristi-pariskunnalla.

Sitten jos halutaan varautua skenaarioon, jossa puoliso kuolee tai tulee ero, katsotaan yh-taulukkoa, jossa on 1 vanhempi ja x määrä lapsia:

1 lapsi = nettotulot 2500€

2 lasta = nettotulot 3500€

Pidemmälle ei tarvitse mennä, koska todella harva nainen tienaa edes tuon 3500€ nettona (ja hatunnosto teille sankareille, jotka olette päässeet näihin tuloihin).

Johtopäätös: Melkeinpä missä tahansa tuloluokassa jo kolme lasta on erittäin suuri taloudellinen riski. Aina pitäisi miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että jää yksin lasten kanssa ja miettiä lapsilukua myös siltä pohjalta.

Ymmärrän, että joillain on kova toivomus saada lapsia. Mutta sellaisissa tilanteissa, kun itsellä ei ole oikein elatuskykyä, pitäisi itsekin ymmärtää että yksi lapsi riittää. Sille yhdelle lapselle pystyy tarjoamaan eväät hyvään elämään silloinkin, kun omat voimavarat ja taloudelliset resurssit ovat niukat. 

Paitsi jos s-ompanssi, silloin voit tehdä niin monta siitosta kuin ikinä huvittaa. Ja me maksetaan.

siis neljä lasta? Tulee taas mukuloita, jotka kasvattavat itse itsensä.

Tuttavalla viisi lasta. Mies raatanut elannon kun akka on oikeasti pelottava tapaus. Nauttinut kumminkin kotonaolosta. Vaatteet sellaisia rääsyjä yms. Mutta hyvin ovat kumminkin pärjänneet. Tosin hommaan on tarvittu kaksi vanhempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erosimme 2v sitten, ex jäi omakotitaloon ja minä muutin vuokralle kerrostaloon. Lapsia meillä on 3, 10v 8v ja 5v.

Olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä vuosia masennuksen ja adhd-piirteiden vuoksi, tosin uskon että jos olisin saanut selkeän adhd-diagnoosin ja lääkityksen olisin voinut jatkaa työelämässä!

Minulla on lääkitys adhd:hen ja kesäisin allergiaan , esikoisella vaikea atooppinen ihottuma,.rahaa palaa rasvoihin ja lääkkeisiin. Menoja on enemmän kuin tuloja, elän kädestä suuhun. Moni on uskossa, että sosku maksaa kaiken mutta niin ei todellakaan ole!

Tänään piti pyytää exältä rahaa että saamme huomenna lasten kanssa tähtisadetikkuja, elokuvan ja pitsaa. On niin hemmetin nöyryyttävää olla näin persaukinen ! ;( Ja exäni varmasti nauttii, kun olen riippuvainen hänestä.

Siis onko sulla se lääkitys vai ei? Mikset nyt mene töihin, jos sulla se on?

Minuakin kiinnostaa tuo asia. Miten sinulla voi olla tilanne jossa "ei ole selkeää diagnoosia" mutta kuitenkin lääkärin määräämä lääkitys kyseiseen vaivaan löytyy?

Minullakin on add/adhd (nykyisin käytetään kaikista yleisesti pelkkää adhd-termiä) ja siihen lääkitys.

Kun sain dg:n ysärin puolivälin paikkeilla, koko maassa oli vain muutama erikoislääkäri (neurologi tai psykiatri) jolla oli pätevyys sen tutkimiseen/toteamiseen ja oikeus kirjoittaa lääkitys - valmisteita/kauppanimiä ei ollut montaa mutta ne kaikki olivat erityisluvallisia (lupaa anottiin Fimeaa edeltäneeltä Lääkintohallitukselta) ja sen saaminen todellakin kes-ti. Aikuisten lääkkeet eivät myöskään olleet Kelakorvauksen piirissä eli ne olivat melko kalliita.

Nykyisin löytyy jo monia joista korvauksen saa, minun neurologini ehdotti itse lääkkeen vaihtoa (toinen kauppanimi mutta sama vaikuttava lääkeaine) siihen edullisempaan. Ellei sinulle (vielä?) ole määrätty korvauksen piiriin kuuluvaa lääkitystä, pyydä ehdottomasti vaihtoa! - En tiedä onko alan asiantuntijalääkäreitä vieläkään mitenkään ruuhkaksi asti, mutta helposti ainakin löytyy googlaamalla suurimpien lääkäriasemien tietoja/kysy omalta terveysasemaltasi.

- yksityislääkärin vo:lle pääsy on helppoa (ei tarvita lähetteitä), julkiselle puolelle sen kirjoittaa omalääkärisi

Koko ajan olen ollut työelämässä, jatkanut jopa samassa virassa (melko vaativakin työtä jos niin voi sanoa) ja saman työnantajan palveluksessa tähän päivään saakka eikä ole aikomusta myöskään lopettaa.

Tosin tällä hetkellä olen pitkällä sairauslomalla sen toisen yhteisen dg:mme vuoksi eli vaikea-asteisen masennuksen.

Add:lle on tyypillistä ylisuorittaminen (sanon itse että unohdun pipertämään yksityiskohtien kanssa) - sitten kun sen alitehoisen aivo&kroppa-yhdistelmän saa lopulta käyntiin. Koska jo pelkkä valmistautuminen työpäivään/yksittäiseen tehtävään syö älyttömän paljon kapasiteettia ja energiaa - mutta vaarana on että joku kaunis päivä kone leikkaa kiinni. Juuri niin mulle kävi viime keväänä - en edes muista siitä ajasta paljon mitään vaikka olin joka päivä normaalisti töissä. (Eikä työkaveritkaan huomanneet mitään erikoista, mikä on kyllä erikoista.)

Työterveyslääkäri kirjoitti samantien lähetteen erikoissairaanhoidon polille missä edelleen käyn lähes viikoittain. Tapaan psykiatrin noin 3 kk välein, psykologin 2-3 x kk:ssa, sott:a tarpeen mukaan sekä käyn niissä toimintaterapian ryhmissä jotka ovat parhaiten minulle sopivia - nykytilanteessa. Tämä kaikki on lain mukaan maksutonta.

Lääkityksenä minulla on vain yksi valmiste, puhtaasti mielialaan. (halusin lääkkeen joka on nk "painoneutraali" eli ei vaikuta ruokahaluun tai painoon kumpaankaan suuntaan)

Eli: sairauspäivärahalla minäkin elelen mutta kaikkeen tarvitsemaani on rahat riittäneet oikein hyvin. Minkäännäköisiä tukia en ole hakenut tai edes tarvinnut.

Yksi ero meillä on: kun sain add/adhd-dg:n olin juuri mennyt naimisiin. Keskustelimme asiasta pitkään, juttelimme monen eri asiantuntijan ja koko lähipiirimme kanssa, kunnes päätimme että emme hanki yhteisiä lapsia. Miehelläni on poika edellisestä avioliitosta (silloin 4v) ja hän sai jäädä perheemme ainokaiseksi.

Hyvin on pärjätty tällä pienemmälläkin kombolla, ja samalla jatketaan (nuorin on tosin tätänykyä ryhmän "ulkojäsen").

Kovasti tsemppiä sinulle, toivon että sait tästä jotain irti tukea ja kannustusta asioidesi hoitoon?

28 jatkaa: sori noi monet typot. Jouduin parikin kertaa lyhentelemään tekstiä (ihan asiaakin jäi pois), ja nyt se vaikuttaa ihan jonkun sohjopään kirjoittamalta.

Sellaisen mikä ei yhtään osaa keskittyä! Eiku niinhän se onkin... 🤔