Oletteko katkaiseet välinne vanhempiin tai muihin läheisiin, jos nämä eivät koskaan myönnä olevansa väärässä ja syyttävät teitä riitelystä?

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä vaiheessa elämääni ymmärsin vihdoin, että riitaan tarvitaan kaksi, ja riitely äidin kanssa loppui siihen. Ihan sama, millä äiti haastoi, minä annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vastasin jotain jaahasjaahasvainiin, jos vastausta kaivattiin. Joskus, kun äiti riehaantui liikaa, saatoin vain rauhallisesti kävellä tilanteesta ulos.

Petos, joka sopii max ehkä johonkin anoppiin, muttei sen parempiin ihmisiin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Äitisi nimenomaan haluaa, ettet pidä häneen yhteyttä. Siksi hän sanoo sinulle noita asioita, jotta sinä jättäisit rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja sekin on outoa, että äitini on sanonut mulle, että jos en pidä siitä, mitä äiti sanoo, miksi en vain ole ihan että juu ja jaa. Siis miksi mä antaisin mun äidin puhua paskaa? Totta kai mä oikaisen ne. En ainakaan itse haluaisi elää valhepaskamaailmassa, olematta realistisessa maailmassa eli ihan tässä todellisuudessa.

ap

Totuusmaailman saat siis siten, että et enää koskaan kuule äitisi juttuja - lakkaa pitämästä yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä vaiheessa elämääni ymmärsin vihdoin, että riitaan tarvitaan kaksi, ja riitely äidin kanssa loppui siihen. Ihan sama, millä äiti haastoi, minä annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vastasin jotain jaahasjaahasvainiin, jos vastausta kaivattiin. Joskus, kun äiti riehaantui liikaa, saatoin vain rauhallisesti kävellä tilanteesta ulos.

Petos, joka sopii max ehkä johonkin anoppiin, muttei sen parempiin ihmisiin.

ap

Jos se ei onnistu, on varmasti jäähyväisten aika.

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti kannattaa katkaista välit kaikkien niiden kanssa, jotka ovat aina kanssasi eri mieltä ja siten väärässä. Ole siis kiltti ja lakkaa pitämästä yhteyttä äitiisi ja kirjoittamasta tälle palstalle.

Ei ole kyse siitä, että joku on eri mieltä, vaan jos äitini esim. sanoo, että Jokin mun kuuntelema musiikki on paskaa ja mä sanon, että ei se minusta ole, niin äiti vain jankuttaa, että on. Äiti ei pysty hyväksymään sitä, että ei se minusta ole. En tajua, miksi tuohon pitäisi vain sanoa, jaahas. Se olisi epäkohteliasta mua kohtaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan omasta äidistä saman. Oma todellisuudenkuvani oli pikkulapsena vääristynyt kun äitini koki oikeudekseen kertoilla totena asioita jotka ei olleet totta. Kun kasvoin isommaksi, kuulin monta totuutta kavereilta ja olihan se noloa kun tajusin että oma äitini on höynäyttänyt mua joko tahallaan tai tietämättömyyttään. Äitini on ihana ihminen muutoin, mutta päädytään usein keskusteluihin joissa hän ei usko totuutta vaan väittää omaa kantaansa. Ja varsinkin jos kuulen hänen höpöttelevän lapsilleni, mulla nousee "karvat pystyyn" ja mun on pakko korjata höpinät. Ei kait tällaiset äidit voi niin harvinaisia olla että tarvitsee huudella tällä palstalla että aiheesta ei saisi keskustella?

Meillä äiti ei myönnä erimielisyyksissä jos on väärässä, eli jos koittaa opettaa mulle jotain asennetta, joka on epäterve tai johtaa mt-häiriöihin. Äiti uskottelee maailmasta pahaa ja minusta ja niihin pitäisi uskoa, että selviytyy elämästä. Kuten että muihin ei voi luottaa, jos olen sanonut, että muut pitävät minusta (jos äiti haukkuu vaan minua), niin äidin mielestä muut eivät vain sano, että eivät pidä. Vaikea uskoa kaikkien olleen lapsuudessani niin kaksinaamaisia paskiaisia.

ap

Äitisi taitaa olla mielenterveyshäiriöinen, ehkä masennusta?

On jollainlailla luonnehäiriöinen ja varmaan potenut masennustakin. Kiva vaan, kun kukaan lähipiiristä ei ottanut äidin luonnehäiriöisyyteen koskaan mitään kantaa eikä roolia, ilmeisesti vain yritettiin vaieta asiasta niin paljon kuin mahdollista, joten itse normitin äitini tietty ihan normaaliksi sitten.

Tosin pahin luonnehäiriöisyys ei näkynyt, kuin mulle, koskamuille äiti jaksoi olla kunnolla, eivätkä tilanteet tulehtuneet tai heitä äiti ei kasvattanut, niin mistä siinä niin riitaa ois tullut.

ap

Luonnehäiriöisten kanssa ei koskaan kannata olla missään tekemisissä.

Äitini on ammattiloukkaantuja, oikea mielensä pahoittamisen mestari, jonka kanssa on mahdotonta käydä normaalia keskustelua, koska hän loukkaantuu ihan tavallisista asioista. Esimerkiksi kun olin tehnyt lihamureketta ja kehuin että tuli tosi hyvää, koska laitoin taikinaan kermaviiliä ja sinappia, äiti loukkaantui, koska ei itse laita niitä mureketaikinaan. Hänen mielestään olin siis moittinut hänen lihamurekkeitaan. Kolme päivää hän asiaa jauhoi ja lopputuloksena oli sitä mieltä, että minä pidin häntä ihan kelvottomana kokkina. Voisin kertoa vastaavia esimerkkejä satoja. En ole 35 vuodessa vielä oppinut ns. "turvallisia" keskusteluaiheita, koska hän repii loukkaantumisen aiheen ihan mistä vaan.

Viiteen vuoteen emme ole olleet juurikaan tekemisissä enää. En ole varsinaisesti katkaissut välejä, koska äiti älysi itse vähentää omaa yhteydenpitoaan kun minä lakkasin soittelemasta. Nykyään puhutaan puhelimessa pari kertaa vuodessa. Tai lähinnä äiti puhuu ja valittaa muista ihmisistä. Itse en viitsi paljon mitään sanoa, tosin siitäkin äiti suuttuu, koska en osoita ollenkaan kiinnostusta hänen elämäänsä. Huoh...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Äitisi nimenomaan haluaa, ettet pidä häneen yhteyttä. Siksi hän sanoo sinulle noita asioita, jotta sinä jättäisit rauhaan.

Se on outoa, koska sen voisi sanoa suoraankin. Mutta jos se on totta, teen hänen elämänsä helvetiksi ihan vain siksi, että hän suojelee persettään, eikä voi sanoa sitä suoraan. Tiedättekö, miksi ei? Niin lapselleen sanova äitihän olisi hirviö.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kaipaan vain äitiä ihan hirveästi, jos mulla ei voi olla oikeaa äitiä... :'(

ap

Sulla nyt vaan ei tällä hetkellä ole äitiä. Koeta sisäistää.

Raskain sydämin katkaisin välit siskoon. Hän terrorisoi meitä kaikkia perheenjäseniä. Kaikki olimme varpaillamme hänen yhä enemmän vääristyvän maailmankuvan ja pahenevien mielenterveyden ongelmien kanssa. Eräänä päivänä sain kerrassaan tarpeeksi ja kerroin suorin sanoin mitä ajattelen ja kuinka paljon apua psyykkisesti hän tarvitsee. Ei tietenkään kuunnellut joten sai saman vielä kirjallisena. Sanoin/kirjoitin että on tervetullut takaisin siskokseni kun on käynyt hoitamassa itsensä kuntoon.

Isän ja vanhimman siskon kanssa hän on jossain määrin vielä tekemisissä vaikka heitäkin vaan on aina haukkunut ja syytellyt keksimistään asioista.

Oli se raskasta koska oma sisko kuitenkin. Mutta en vaan kestänyt enää.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on ammattiloukkaantuja, oikea mielensä pahoittamisen mestari, jonka kanssa on mahdotonta käydä normaalia keskustelua, koska hän loukkaantuu ihan tavallisista asioista. Esimerkiksi kun olin tehnyt lihamureketta ja kehuin että tuli tosi hyvää, koska laitoin taikinaan kermaviiliä ja sinappia, äiti loukkaantui, koska ei itse laita niitä mureketaikinaan. Hänen mielestään olin siis moittinut hänen lihamurekkeitaan. Kolme päivää hän asiaa jauhoi ja lopputuloksena oli sitä mieltä, että minä pidin häntä ihan kelvottomana kokkina. Voisin kertoa vastaavia esimerkkejä satoja. En ole 35 vuodessa vielä oppinut ns. "turvallisia" keskusteluaiheita, koska hän repii loukkaantumisen aiheen ihan mistä vaan.

Viiteen vuoteen emme ole olleet juurikaan tekemisissä enää. En ole varsinaisesti katkaissut välejä, koska äiti älysi itse vähentää omaa yhteydenpitoaan kun minä lakkasin soittelemasta. Nykyään puhutaan puhelimessa pari kertaa vuodessa. Tai lähinnä äiti puhuu ja valittaa muista ihmisistä. Itse en viitsi paljon mitään sanoa, tosin siitäkin äiti suuttuu, koska en osoita ollenkaan kiinnostusta hänen elämäänsä. Huoh...

Kyllähän toi nyt vähän itsensä korottamista oli. Mulla on mielestäni tuossa hyvät tuntosarvet, etten sano muille noin, ellen tiedä, että heillä on itsetunto kunnossa. Noin, nyt kohotin itseäni myös.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Äitisi nimenomaan haluaa, ettet pidä häneen yhteyttä. Siksi hän sanoo sinulle noita asioita, jotta sinä jättäisit rauhaan.

Se on outoa, koska sen voisi sanoa suoraankin. Mutta jos se on totta, teen hänen elämänsä helvetiksi ihan vain siksi, että hän suojelee persettään, eikä voi sanoa sitä suoraan. Tiedättekö, miksi ei? Niin lapselleen sanova äitihän olisi hirviö.

Sinä teet äitisi elämän helvetiksi siksi, että olet mielenterveysongelmainen ja saat muiden satuttamisesta sadistista nautintoa. Älä viitsi höpöttää jotain oikeudestasi muiden satuttamiseen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on ammattiloukkaantuja, oikea mielensä pahoittamisen mestari, jonka kanssa on mahdotonta käydä normaalia keskustelua, koska hän loukkaantuu ihan tavallisista asioista. Esimerkiksi kun olin tehnyt lihamureketta ja kehuin että tuli tosi hyvää, koska laitoin taikinaan kermaviiliä ja sinappia, äiti loukkaantui, koska ei itse laita niitä mureketaikinaan. Hänen mielestään olin siis moittinut hänen lihamurekkeitaan. Kolme päivää hän asiaa jauhoi ja lopputuloksena oli sitä mieltä, että minä pidin häntä ihan kelvottomana kokkina. Voisin kertoa vastaavia esimerkkejä satoja. En ole 35 vuodessa vielä oppinut ns. "turvallisia" keskusteluaiheita, koska hän repii loukkaantumisen aiheen ihan mistä vaan.

Viiteen vuoteen emme ole olleet juurikaan tekemisissä enää. En ole varsinaisesti katkaissut välejä, koska äiti älysi itse vähentää omaa yhteydenpitoaan kun minä lakkasin soittelemasta. Nykyään puhutaan puhelimessa pari kertaa vuodessa. Tai lähinnä äiti puhuu ja valittaa muista ihmisistä. Itse en viitsi paljon mitään sanoa, tosin siitäkin äiti suuttuu, koska en osoita ollenkaan kiinnostusta hänen elämäänsä. Huoh...

Kyllähän toi nyt vähän itsensä korottamista oli. Mulla on mielestäni tuossa hyvät tuntosarvet, etten sano muille noin, ellen tiedä, että heillä on itsetunto kunnossa. Noin, nyt kohotin itseäni myös.

ap

Sinä kovasti koetat selitellä olevasi hyvä ja ylevä ihminen, vaikka sisimmässäsi tiedät nauttivasi muiden ihmisten tahallisesta satuttamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Raskain sydämin katkaisin välit siskoon. Hän terrorisoi meitä kaikkia perheenjäseniä. Kaikki olimme varpaillamme hänen yhä enemmän vääristyvän maailmankuvan ja pahenevien mielenterveyden ongelmien kanssa. Eräänä päivänä sain kerrassaan tarpeeksi ja kerroin suorin sanoin mitä ajattelen ja kuinka paljon apua psyykkisesti hän tarvitsee. Ei tietenkään kuunnellut joten sai saman vielä kirjallisena. Sanoin/kirjoitin että on tervetullut takaisin siskokseni kun on käynyt hoitamassa itsensä kuntoon.

Isän ja vanhimman siskon kanssa hän on jossain määrin vielä tekemisissä vaikka heitäkin vaan on aina haukkunut ja syytellyt keksimistään asioista.

Oli se raskasta koska oma sisko kuitenkin. Mutta en vaan kestänyt enää.

Mulla ei ole toivoa, että äiti saa itsensä kuntoon. Hän tuskin tulee koskaan rakastamaan itseään ja näkemään, että hän on tehnyt mulle paljon pahaa, eikä niinkään päinvastoin.

Äiti kyllä väittää mun tehneen hänelle pahaa, mutta siis se johtuu vain siitä, että en luovuttanut äidin ollessa väärässä. Se ilmeisesti satutti häntä. Että riitelin, kun mua koitettiin alistaa. En tiedä, mitä oikein sanoisin. Jos en ois riidellyt, oisin tuhonnut itseni kokonaan. Sitähän ei varmasti olisi myöskään halunnut. Hän ei vain näe, missä prässissä mä eläessäni hänen ongelmiensa kanssa nimenomaan olin, en ollut häntä kiusaamassa, hän itse teki joka asiasta tappelun. Lapsensa kanssa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on ammattiloukkaantuja, oikea mielensä pahoittamisen mestari, jonka kanssa on mahdotonta käydä normaalia keskustelua, koska hän loukkaantuu ihan tavallisista asioista. Esimerkiksi kun olin tehnyt lihamureketta ja kehuin että tuli tosi hyvää, koska laitoin taikinaan kermaviiliä ja sinappia, äiti loukkaantui, koska ei itse laita niitä mureketaikinaan. Hänen mielestään olin siis moittinut hänen lihamurekkeitaan. Kolme päivää hän asiaa jauhoi ja lopputuloksena oli sitä mieltä, että minä pidin häntä ihan kelvottomana kokkina. Voisin kertoa vastaavia esimerkkejä satoja. En ole 35 vuodessa vielä oppinut ns. "turvallisia" keskusteluaiheita, koska hän repii loukkaantumisen aiheen ihan mistä vaan.

Viiteen vuoteen emme ole olleet juurikaan tekemisissä enää. En ole varsinaisesti katkaissut välejä, koska äiti älysi itse vähentää omaa yhteydenpitoaan kun minä lakkasin soittelemasta. Nykyään puhutaan puhelimessa pari kertaa vuodessa. Tai lähinnä äiti puhuu ja valittaa muista ihmisistä. Itse en viitsi paljon mitään sanoa, tosin siitäkin äiti suuttuu, koska en osoita ollenkaan kiinnostusta hänen elämäänsä. Huoh...

Kyllähän toi nyt vähän itsensä korottamista oli. Mulla on mielestäni tuossa hyvät tuntosarvet, etten sano muille noin, ellen tiedä, että heillä on itsetunto kunnossa. Noin, nyt kohotin itseäni myös.

ap

Sinä kovasti koetat selitellä olevasi hyvä ja ylevä ihminen, vaikka sisimmässäsi tiedät nauttivasi muiden ihmisten tahallisesta satuttamisesta.

PMMP, mussa on molemmat puolet. Mutta vähemmän nautin toisten satuttamisesta, mitä paremmin voin ja mitä enemmän saan itseäni kuntoon. Mikä se oli se vankilakoe, jossa lähes kaikki ihmiset alkoivat nauttia tuottaessaan kärsimystä toisille? Stanford? Se on katsos meissä melkein kaikissa. Mieheni lienee poikkeus. Aidosti. Se on hienoa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ja sekin on outoa, että äitini on sanonut mulle, että jos en pidä siitä, mitä äiti sanoo, miksi en vain ole ihan että juu ja jaa. Siis miksi mä antaisin mun äidin puhua paskaa? Totta kai mä oikaisen ne. En ainakaan itse haluaisi elää valhepaskamaailmassa, olematta realistisessa maailmassa eli ihan tässä todellisuudessa.

ap

Pointti on siinä, että sanoo äidille juujuu ja antaa tämän sen jälkeen kiehua omissa liemissään. Itse puolestaan uskoo just mitä itse haluaa äidin puheista välittämättä. Mutta jos haluat riidellä äitisi kanssa, niin yritä kaikin mokomin oikaista hänen käsityksensä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisekseen, miksei äiti halua tietää, millainen mä oikeasti olen, ja mitä mä oikeasti haluan ja mitä mieltä mä oikeasti olen? Siis aivan idioottia toivoa, etten oikaisi äidille, jos se kuvittelee musta paskaa. Äidistäkö tämä on huono asia? Miksi ihmeessä? Eikö se kestä totuutta mun persoonasta? Varsinkin kun se persoona jonka se saa minusta, kun se ei kestä oikeaa on paljon paskempi, koska raivoan äidille, kun se ei kieltää minäni.

ap

Äitisi nimenomaan haluaa, ettet pidä häneen yhteyttä. Siksi hän sanoo sinulle noita asioita, jotta sinä jättäisit rauhaan.

Se on outoa, koska sen voisi sanoa suoraankin. Mutta jos se on totta, teen hänen elämänsä helvetiksi ihan vain siksi, että hän suojelee persettään, eikä voi sanoa sitä suoraan. Tiedättekö, miksi ei? Niin lapselleen sanova äitihän olisi hirviö.

Sinä teet äitisi elämän helvetiksi siksi, että olet mielenterveysongelmainen ja saat muiden satuttamisesta sadistista nautintoa. Älä viitsi höpöttää jotain oikeudestasi muiden satuttamiseen.

ap

en vain voi sietää sitä, että joku ratsastaa kahdella tuolilla. Hymyilee naamari päällä kaikille rakastavana tutärtään, kun ilmeisesti samalla potkii penkin takana tätä vit*tuun? Ei se niin mene. Äitini ei kerää pointseja "hyvästä äitiydestä" jos haluaa musta eroon. Se kärsii, jos ei sano sitä, ja ota myöskin vastaan sen seurauksia sosiaalisena hylkiönä(??) olosta. Tai sen pelosta.

ap

Kuoppaa se mutsis!Problem solved.Samalla myös miehesi ja lapsesi,kaikki voittavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sekin on outoa, että äitini on sanonut mulle, että jos en pidä siitä, mitä äiti sanoo, miksi en vain ole ihan että juu ja jaa. Siis miksi mä antaisin mun äidin puhua paskaa? Totta kai mä oikaisen ne. En ainakaan itse haluaisi elää valhepaskamaailmassa, olematta realistisessa maailmassa eli ihan tässä todellisuudessa.

ap

Pointti on siinä, että sanoo äidille juujuu ja antaa tämän sen jälkeen kiehua omissa liemissään. Itse puolestaan uskoo just mitä itse haluaa äidin puheista välittämättä. Mutta jos haluat riidellä äitisi kanssa, niin yritä kaikin mokomin oikaista hänen käsityksensä. 

Kiehua missä? Mun äiti ainakin on todella tyytyväinen käyttäessään valtaa minuun.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskain sydämin katkaisin välit siskoon. Hän terrorisoi meitä kaikkia perheenjäseniä. Kaikki olimme varpaillamme hänen yhä enemmän vääristyvän maailmankuvan ja pahenevien mielenterveyden ongelmien kanssa. Eräänä päivänä sain kerrassaan tarpeeksi ja kerroin suorin sanoin mitä ajattelen ja kuinka paljon apua psyykkisesti hän tarvitsee. Ei tietenkään kuunnellut joten sai saman vielä kirjallisena. Sanoin/kirjoitin että on tervetullut takaisin siskokseni kun on käynyt hoitamassa itsensä kuntoon.

Isän ja vanhimman siskon kanssa hän on jossain määrin vielä tekemisissä vaikka heitäkin vaan on aina haukkunut ja syytellyt keksimistään asioista.

Oli se raskasta koska oma sisko kuitenkin. Mutta en vaan kestänyt enää.

Mulla ei ole toivoa, että äiti saa itsensä kuntoon. Hän tuskin tulee koskaan rakastamaan itseään ja näkemään, että hän on tehnyt mulle paljon pahaa, eikä niinkään päinvastoin.

Äiti kyllä väittää mun tehneen hänelle pahaa, mutta siis se johtuu vain siitä, että en luovuttanut äidin ollessa väärässä. Se ilmeisesti satutti häntä. Että riitelin, kun mua koitettiin alistaa. En tiedä, mitä oikein sanoisin. Jos en ois riidellyt, oisin tuhonnut itseni kokonaan. Sitähän ei varmasti olisi myöskään halunnut. Hän ei vain näe, missä prässissä mä eläessäni hänen ongelmiensa kanssa nimenomaan olin, en ollut häntä kiusaamassa, hän itse teki joka asiasta tappelun. Lapsensa kanssa.

ap

En minäkään usko että sisko saa itsensä kuntoon. Hänellä on todella vääristynyt kuva ihmisistä ja vaikea kuvitella että hän nöyrtyisi oikeasti terapiassa. Toki toivon sitä mutten usko. Enkä halua häntä elämääni jos ei hoida itseään. Ei kenenkään edessä tarvitse madella siksi että on samaa perhettä.