Mikä on syy masennukseesi?

Herkkyys, huono itsetunto, yksinäisyys, työttömyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole käynyt lääkärillä, eikä minulla ole mitään diagnoosia, mutta varmasti saisin sellaisen. Olen ollut yli 10 vuoden ajan lopen uupunut. Työelämän  ja perhe-elämän yhteensovittaminen on vienyt minut äärirajoilleni. Enää en jaksa tehdä yhtään mitään. Koko huusholli on paskan vallassa. Ihan sama. Poika pelaa vain pleikkaa, mutta en jaksa siitäkän välittää. Lemmikkejä yritän vielä jotenkuten hoitaa, mutta niidenkin vinkuminen ärsyttää. Kaikki asiat vituttaa. Olen aina pahalla päällä. Entiset rakkaat harrastukset ovat jääneet ajat sitten, kun energiani ei riitä enää niihinkään. Haluan olla vain rauhassa. Haluan nukkua, mutta aina joku hemmetin vinkuja herättää minut. Potkutkin sain töistä parinkymmenen vuoden työuran jälkeen. 

En yhtään ihmettele, jos saisin masennusdiagnoosin, mutta en aio mennä lääkäriin, koska se olisi viimeinen niitti arkkuuni ja torppaisi tulevat työllistymismahdollisuuteni.

Et sä muutenkaan työllisty, koska olet liian sairas. Tuolla diagnoosilla ei ole sen kanssa tekemistä. Hae apua edes lapsellesi, tee lasu tai jotain.

Lapsella on onneksi isä, joka jaksaa huolehtia asioista vähän paremmin kuin minä. Hetken aikaa jaksan esittää normaalia, esimerkiksi työhaastattelussa. Jossain vaiheessa harkitsin lääkäriin menoa, jospa olisin saanut lääkkeistä avun, mutta nyt kun työttömyys alkaa, niin minulla ei ole varaa lääkkeisiin.

Koulukiusaaminen ja seksuaalinen häirintä luokkatoverin toimesta alakoulussa luokilla 4-5. Oon hoikka,nätti,terve,sosiaalinen ja pidetty, oon tehnyt 2 akateemista tutkintoa, työ johtavassa asemassa , vuositulo 90 000€, ihana puoliso, kaunis koti ja kaksi tervettä pärjäävää teiniä. Mutta sisälläni on jatkuva häpeä, kokemus arvottouudesta, minulla ei ole väliä, minua voi kohdella miten tahansa. Mietin noita ikävuosiani 9-11, kun kouluunmennessä kauhusta yksin hiljaa itkin, pelkäsin ja rukoilin, että minua ei nimiteltäisi, ettei minuun koskettaisi. Toivoin kuolemaa ja suunnittelin itsemurhaa. 2-3 v ajan joka päivä luokan pari vilkentä poikaa kiusasi ja kidutti, käpälöi rintoja, jalkoväliä ja hankasi itseään minua vastaan - koko luokka katseli hiljaa, kukaan ei reagoinut, vanha miesopettaja tiesi, ei reagoinut.

Vierailija kirjoitti:

Jouduin raiskatuksi 14 vuotiaana. Pääsin siitä yli, vaikka raskaaja ei saanut tuomiota.

Kun miesystävä sitten raiskasi, en enää päässyt yli. Seurustelin hänen kanssaan vielä 2 vuotta tuon jälkeen. Kunnes hän tappoi itsensä, tai en tiedä oliko se tapaturma, kukaan ei tiedä.

Nyt olen vain yksin. Teen työtä kyllä, mutta en kovin hyvin. Olen niin paljon etänä kuin mahdollista. Sain silti vakisopimuksen. Yritän tehdä minkä jaksan. Lopun aikaa nukun.

Harmittaa miksi minulle käy ikäviä asioita, kun en ole tehnyt kefnellekkään mitään pahaa.

Miksi kukaan jatkaa seurustelua raiskarin kanssa? Kiva satu.

Jos sen tietäisin, pääsisin ehkä viimein etenemään paranemisprosessissa. Pelkään ettei tässä mitään yksinkertaista syytä olekaan, luultavasti se on vain summa monista asioista, vuosien tukahdutetuista tunteista, huonoista kokemuksista, itsetuntemuksen heikentymisestä ynnä muuta.

Estynyt persoonallisuus