Lue keskustelun säännöt.
Saan perverssiä nautintoa siitä, että olen ystävällinen, vaikka ihmiset inhoavat minua :O
29.12.2017 |
Tajusin juuri, että saan perverssillä tavalla mielihyvää siitä, että käyttäydyn ihmisiä kohtaan ystävällisesti, vaikka he halveksisivat minua ja kohtelisivat kuin roskaa. Ennen kimpaannuin ja yritin pitää puoliani ja halusin sanoa suorat sanat, jos mikään muu ei auttanut. Nyt olen tavallaan feikin ystävällinen ja kepeä sekä ylikohtelias ja suorastaan imartelen niin, että huomaan, että se ihminen kokee sen miellyttäväksi.
Eivät he minusta silti pidä, mutta saan siitä itse hetkellistä mielihyvää, että teen ihmisille hyvän mielen. Jotenkin hassua. Olen oikeasti todella katkera ja yksinäinen ja alan olla vähän eristäytynyt, mutta olen pinnallisesti ystävällinen ja lämmin. Sen fiiliksen voimin jaksaa jatkaa oman elämänsä kanssa painiskelua.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Passiivisaggressiivisuus on parasta.
On tämä tavallaan sellaisen alalaji. Toisaalta en ole aggressiivinen lainkaan, enkä edes passiivinen, vaan jotenkin nonchalantin/välinpitämättömän ystävällinen ja melkeinpä imarteleva.
Levitän sellaista sielutonta rakkautta ympärilleni ja katselen, kun ihmiset ilahtuvat ajatellen, etten minä heitä oikeasti rakasta, kunhan vain piristän, tietäen, että eivät hekään minusta välitä. Ja jos joku tuntisikin lempeyttä minua kohtaan, olisin kylmä ja etäinen oikeasti sisimmässäni.
Jollain tasolla ehkä toistan ja harmittomasti kostankin sitä yksipuolista rakkautta (intohimoista ja oikeaa), johon se mun ihastukseni ei ole vastannut mitenkään. Se asian toistaminen aivan muihin tuntuu terapeuttiselta jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta...
Muista myös harjoitella aidolta vaikuttavaa Hollywood-hymyä :)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta...
Muista myös harjoitella aidolta vaikuttavaa Hollywood-hymyä :)
Millä tavoin kuulostaa tutulta?
Siis se mun ihan oikea ihastukseni särki sydämeni todella, todella pahasti ja häntä kohtaan olen ollut aidosti rakastava, mutta muihin ihmisiin suuntaan sitä samaa täysin sieluttomasti, sillä siten pystyn jotenkin prosessoimaan sitä turhautumistani, joka minua kalvaa. Tulee sellainen ylemmyydentunne, että he eivät tiedäkään, kuinka välinpitämätön olen oikeasti. Siihen yhteen ihanaan olen edelleen aivan heikkona, mutta samalla olen todella syvästi surullinen ja onneton.
Samaa kokemusta mullakin. Jotenkin tosi tyytyväinen olo jälkeenpäin, jos on kuunnellut ihan suoraa vittuilua ja halveksuntaa täysin tyynenrauhallisena (myös sisäisesti) ja olkia kohauttaen sillä asenteella että evvk mitä se vittuilija minusta ajattelee.
Näkee myös sen vittuilijan ilmeestä miten ärsyttää kun hänen ärsytysyrityksensä jätetäänkin täysin huomiotta ja vain hymyillään ystävällisesti takaisin tai vastataan täysin asiallisesti. Hah, tajuavat yleensä itsekkin tehneensä itsestään idiootteja, varsinkin jos on muita näkemässä tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienointa on näpäyttää junttia niin, että se vasta tuntien kuluttua tajuaa, että sille on vittuiltu.
Suosittelen, että mieluummin vetäydyt huonoista kontakteista. Ei tuosta aitoa mielihyvää saa.
Etsi mieluummin ihmisiä, joista pidät oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on joku Jeesus-syndrooma. Nautin masokistisesti, kun saan kääntää toisen poskeni lyötäväksi niille minua inhoaville (=lähes kaikki ihmiset). Olen lauhkean ystävällinen ja alistuvakin koiramaisessa miellyttämisenhalussani, mutta tiedän, että se on eräänlaista vahvuutta. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen, että mieluummin vetäydyt huonoista kontakteista. Ei tuosta aitoa mielihyvää saa.
Etsi mieluummin ihmisiä, joista pidät oikeasti.
Ehkä saan vähitellen kerättyä itsetuntoni muruset kasaan ja pääsen tästäkin jollain kypsällä tavalla ylitse. Tässä tilanteessa toimintamallini on kuitenkin kaikkein rakentavin defenssimekanismi, johon kykenen. Olen rakastunut yhteen ihmiseen, joka todennäköisesti oikeasti halveksii minua tiettyjen seikkojen vuoksi. Projisoin sitä katkeruutta muihin toistamalla vääristyneessä muodossa sitä rakkauteni ilmiasua häneen. Mutta yritän työstää tunteitani siten, että kykenisin suhtautumaam pettymyksiini kypsemmällä tavalla.
T. Ap (onneton, elämänsä rakkaudelta pakit saanut nainen)
Mistä päättelet, että sua inhotaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en kyllä mielistele vittuilijoille, vaikka rauhallisesti vittuiluun suhtaudunkin. Olen rehellisesti sitä mieltä mitä olen ja seison sanojeni takana, perustelen asiallisesti mielipidettäni ja voin tehdä selväksi, etten kannata jonkun toisen ideaa, enkä seiso sen takana vaikka tämä päättäisikin minun mielestäni huonon idean toteuttaa, tavallaan pyyhin itseni pois siitä vastuusta sanomalla vastalauseeni ja vastustamalla huonoa ajatusta loppuun asti.
Jos tästä vittuillaan takaisin halveksien, niin ei minua se kiinnosta, juuri siksi, kun tarkoitukseni ei ole miellyttää muita. En myöskään koe, että joku vihaisi minua siksi, että olemme eri mieltä jostain asiasta ja hän omaa heikkouttaan reagoi siihen vittuillen ja yrittäen alentaa arvoani muiden silmissä.
Ap:n ongelma on todella alhainen itsetunto, et arvosta itseäsi ja siksi koet että muutkaan eivät arvosta.
Vierailija kirjoitti:
Mistä päättelet, että sua inhotaan?
Rakkaaltani sain karvaat pakit ja muuten ihmiset suhtautuvat etäisen nihkeästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei terapeutilta "saada pakkeja". Terapeutti hoitaa potilastaan ja yrittää (ilmeisen turhaan tosin) saada tämän mielenterveyttä kohentumaan.
Hienoa tai ei.
Olet juuri päässyt vittuilun ylimmälle asteelle tai ainakin harot niitä viimeisiä puolapuita.
Vittuilu on henkistä väkivaltaa ja väkivalta tuottaa ihmisille mielihyvää.
Jossain vaiheessa kehityt sen verran, että alat ymmärtää itseäsi inhoavia ihmisiä heidän vajavaisuuksien kautta. Sen jälkeen sinulla ei ole tarvetta enää vittuilla heille vaan voit jättää heidät täysin huomioitta pitäen yllä ns. kohteliata välejä.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä se terppahullu?
Sehän se. Hulluuden kirjo vaan tuntuu laajentuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä se terppahullu?
Sehän se. Hulluuden kirjo vaan tuntuu laajentuvan.
Kumma, miten palstan vakiohullut tunnistaa niin helposti.
Olen kai liikaa täällä.
- tuo, jolle vastasit
Kyllä minä ainakin pitäisin sinusta.
Passiivisaggressiivisuus on parasta.