Entiset oppilaat kertovat: Rajua hyväksikäyttöä Luostarivuoren koulussa
Taas uusi tapaus. Kuinkahan paljon näitä onkaan?
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3782892/Entiset+oppilaat+kertovat+…
Kommentit (173)
Kunnianloukkaus ei tietenkään ole kyseessä, koska lehdessä ei kerrota opettajan nimeä tai muutakaan, mistä hänet voisi suoraan tunnistaa. Lisäksi lehdet käyttää usein paljon häikäilemättömämminkin tätä "sejase kertoo" -taktiikkaa, eli eivät itse varsinaisesti väitä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kasarin alussa käynyt kolme vuotta kyseistä koulua, ei ainakaan silloin tapahtunut mitään tuollaista. Enkä nyt tarkoita, etteikö ysärillä olisi voinut tapahtua.
Kyseistä lukiota 90-luvun alussa käyneet puhuivat opettajan erosta ja sen syistä aivan yleisesti muutamaa vuotta myöhemmin, joten kyllä tämä oli silloin "koko koulun" tiedossa.
Minkä aineen opettaja kyseessä?
Ihan rehellisesti sanottuna en muista, koska noista jutuista on aikaa parikymmentä vuotta ja niitä kerrottiin opiskelijapiireissä. Juttua kertoivat paria vuotta vanhemmat, jo lukion puolella erottamisen aikaan opiskelleet nuoret. Tuli luultavasti esille tällaisessa "koulusi suurin skandaali" -tyyppisessä keskustelussa, jossa itselläni oli omalta kouluajalta esittää tahoillaan naimisissa olevien valvojaopettajien alkoholinkäyttö ja nukkuminen samassa hytissä ja huoneessa leirikoulun aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihinkähän nuo ulkomaanmatkat ovat liittyneet? Onko taas ollut kyseessä musiikinopettaja ja musiikkiluokkien kuoromatkat, vai olivatko kenties jotain kielimatkoja? :O
Opettajilta odotetaan papin elämää.
Eikä odoteta! Mutta kunhan eivät koske oppilaisiin tai ylipäätään alaikäisiin.
Nyt puhuttiin alkoholista, mutta saa Suomen lain mukaan alaikäisten kanssa harrastaa seksiä.
No eiköhän tälle ole muu rikosnimike kuin luvallinen seksi, tuskin vapaaehtoisesti seksiin suostunut isompi joukko puhuu kokeneensa ahdistelua.
Kas kummaa että just Turun kahdessa eliittikoulussa on ollut näitä pedofiiliopettajia, se ero että toinen harrasti alaikäisiä poikia, toinen tyttöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihinkähän nuo ulkomaanmatkat ovat liittyneet? Onko taas ollut kyseessä musiikinopettaja ja musiikkiluokkien kuoromatkat, vai olivatko kenties jotain kielimatkoja? :O
Opettajilta odotetaan papin elämää.
Eikä odoteta! Mutta kunhan eivät koske oppilaisiin tai ylipäätään alaikäisiin.
Nyt puhuttiin alkoholista, mutta saa Suomen lain mukaan alaikäisten kanssa harrastaa seksiä.
No eiköhän tälle ole muu rikosnimike kuin luvallinen seksi, tuskin vapaaehtoisesti seksiin suostunut isompi joukko puhuu kokeneensa ahdistelua.
Ei Luostarivuoren yläasteella mitään 18-vuotiaita ollut, joten luvallinen seksi oppilaiden kanssa oli käytännössä mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihinkähän nuo ulkomaanmatkat ovat liittyneet? Onko taas ollut kyseessä musiikinopettaja ja musiikkiluokkien kuoromatkat, vai olivatko kenties jotain kielimatkoja? :O
Opettajilta odotetaan papin elämää.
Tää on kirjoituksen mukaan harrastanut jopa suuseksiä ja ollut yhdynnässä yläasteikäisen kanssa. Aika raskaasta rikoksesta kyse, tuskin olivat edes 16 v.
Suomessa ei ole jenkkityylistä "18-vuotias harrasti seksiä 17-vuotiaan kanssa 10 vuotta linnaa"-lainsäädäntöä, joten ei ole iso rikos.

Ei kyllä Suomessa ole iso rikos. Lopeta jenkkisarjojen katselu.
Vierailija kirjoitti:
Se ois sit kunnialoukkaus.
Kunnianloukkausta kun lähdetään tutkimaan niin selvitetään myös onko jutut tai kirjoitukset olleet perättömiä vai ei. Kunnianloukkaus kun on kyseessä vain perättömien väitteiden kohdalla. Usein näissä mediaan nousseissa tapauksissa on lukuisia eri ihmisiä useilta eri ajanjaksoilta/yhteyksistä jotka ovat raportoineet kokemuksiaan. Lehdetkään ei lähde uutisoimaan kovin löyhällä aineistolla.
Rikosoikeudellisesti nää tapaukset on jo vanhentuneet, ja opettaja on päässyt kuin koira veräjästä. Siksipä voi nyt niin reteesti tokaista toimittajalle, että ilmoittakaa poliisille jos on jotain mussutettavaa. Ällöttävää.
En sinänsä tuomitse asian esiintuomista!
Mutta mutta.. mitä hyötyä asiaa on enää parinkymmenen vuoden jälkeen tuoda esiin?
Tiedän kyllä muutenkin, että syntymäkaupunkini Turku on täys mätäpesäke ja ikävät rumat asiat systemaattisesti lakaistaan maton alle, siksipä en siellä enää asukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihinkähän nuo ulkomaanmatkat ovat liittyneet? Onko taas ollut kyseessä musiikinopettaja ja musiikkiluokkien kuoromatkat, vai olivatko kenties jotain kielimatkoja? :O
Opettajilta odotetaan papin elämää.
Tää on kirjoituksen mukaan harrastanut jopa suuseksiä ja ollut yhdynnässä yläasteikäisen kanssa. Aika raskaasta rikoksesta kyse, tuskin olivat edes 16 v.
Suomessa ei ole jenkkityylistä "18-vuotias harrasti seksiä 17-vuotiaan kanssa 10 vuotta linnaa"-lainsäädäntöä, joten ei ole iso rikos.
Nyt ei ole kyse kahdesta teinistä vaan opettajasta ja reilusti alle suojaiän olevista useista (jopa kymmenistä) oppilaista, todellakin on iso rikos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihinkähän nuo ulkomaanmatkat ovat liittyneet? Onko taas ollut kyseessä musiikinopettaja ja musiikkiluokkien kuoromatkat, vai olivatko kenties jotain kielimatkoja? :O
Opettajilta odotetaan papin elämää.
Tää on kirjoituksen mukaan harrastanut jopa suuseksiä ja ollut yhdynnässä yläasteikäisen kanssa. Aika raskaasta rikoksesta kyse, tuskin olivat edes 16 v.
Suomessa ei ole jenkkityylistä "18-vuotias harrasti seksiä 17-vuotiaan kanssa 10 vuotta linnaa"-lainsäädäntöä, joten ei ole iso rikos.
18v on meillä suojaikäraja, ihan Suomessa, jos toinen osapuoli on esim opettaja. Joten kyllä tässä on kyseessä rikos, ja toki normaalin oikeustajun mukaan iso rikos.
Vierailija kirjoitti:
En sinänsä tuomitse asian esiintuomista!
Mutta mutta.. mitä hyötyä asiaa on enää parinkymmenen vuoden jälkeen tuoda esiin?
Tiedän kyllä muutenkin, että syntymäkaupunkini Turku on täys mätäpesäke ja ikävät rumat asiat systemaattisesti lakaistaan maton alle, siksipä en siellä enää asukkaan.
Ko. opettaja on opettajana edelleen alaikäisten parissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihinkähän nuo ulkomaanmatkat ovat liittyneet? Onko taas ollut kyseessä musiikinopettaja ja musiikkiluokkien kuoromatkat, vai olivatko kenties jotain kielimatkoja? :O
Opettajilta odotetaan papin elämää.
Eikä odoteta! Mutta kunhan eivät koske oppilaisiin tai ylipäätään alaikäisiin.
Nyt puhuttiin alkoholista, mutta saa Suomen lain mukaan alaikäisten kanssa harrastaa seksiä.
Opettaja ei saa. Se on laissa erikseen mainittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ois sit kunnialoukkaus.
Noita kertomuksia oli lehdessä sen verran monta yhteneväistä että kunnianloukkauksesta ei liene kysymys.
Aiemmin nuo oli vaan tapana lakaista maton alle, nykyisin uskalletaan jo puhua asioista.
Kunnialoukkaus ei lähde sillä, että kerätään tarpeeksi suuri sakki. Jos 30 ihmistä puukottaisi yhtä niin se olisi myös rikos.
Ei tuo ole kunnianloukkaus, koita jo tajuta. Jos on tehnyt väärin, pitää kantaa siitä vastuu. Ei noita juttuja ole hihasta vedetty.
Opettaja siis siirtynyt Turusta Kaarinaan, missä parhaillaan kohua aiheuttaa tehtävistään irtisanoutunut musiikinopettaja! Samasta henkilöstä huom. ei ole kyse. Mutta melkoista touhua siellä Turun seudun opetustoimessa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihinkähän nuo ulkomaanmatkat ovat liittyneet? Onko taas ollut kyseessä musiikinopettaja ja musiikkiluokkien kuoromatkat, vai olivatko kenties jotain kielimatkoja? :O
Opettajilta odotetaan papin elämää.
Eikä odoteta! Mutta kunhan eivät koske oppilaisiin tai ylipäätään alaikäisiin.
Nyt puhuttiin alkoholista, mutta saa Suomen lain mukaan alaikäisten kanssa harrastaa seksiä.
Opettakan kohdalla suojaikäraja oppilaisiin nähden on 18 v ja nuo oli yläateikäisiä joten suurin osa alle 16 v.
Lakipykälän nimi?
No eikö olisi tärkeintä saada nimi nopeasti julkisuuteen eikä vanhat syyttelyt?
Nythän Kaarinassa joutuu jokainen iäkkäämpi opettaja epäillyksi ja vanhemmat näkevät merkkejä ja ottavat silmätikukseen täysin syyttömätkin opettajat, osaan kuvitella millaisia syytöksiä vanhemmilta saavatkaan.