Jos lapselta löytyisi joku elämää haittaava sairaus ja äiti sanoisi vain "niin minullakin on"
Kommentit (28)
Mitä ihmeellistä tuossa nyt on? Onko se kakka-automaatti jotenkin erityisasemassa muihin ihmisiin nähden.
Lapsi olet siis aikuinen sinä ja tämän toteamuksen teki äitisi? Ei nyt järin empaattinen äiti, mutta on elänyt sairauden kanssa jo pitkään ja se on ehkä jotenkin muuttunut arkiseksi tai katkeroitunut.
Hienoa, henkilö on tiennyt, että hänen geeneissään on paskaa ja silti jatkanut sukua.
Ihan hyvähän se on tietää, että on kohtalotovereita. Voi jakaa kokemuksia, ja ymmärtää sitä äitiäkin. Aikuistumiseen kuuluu se, että näkee myös vanhemmat ihmisinä, joilla on ihan yhtä suuri oikeus hoivaan ja lohtuun kuin itselläkin on.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, henkilö on tiennyt, että hänen geeneissään on paskaa ja silti jatkanut sukua.
Kaikilla on, monenlaista. Tosin oma kilpirauhassairauteni, jonka olen periyttänyt eteenpäin, puhkesi vasta lasten syntymän jälkeen. Ja vasta sitten kuulin sukuni muut tarinat aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
No mitä sen pitäisi sanoa?
Olen pahoillani, että joudut lopettamaan kaikki harrastuksesi ja loppuelämäsi tulee olemaan helvettiä. Yritetään tsempata eteen päin! tms.
Vierailija kirjoitti:
niin miten suhtautuisitte?
Nyt ei ihan ymmärrä tätä juttua.
Tarkoitatko että vanhempi masentunut lapsen sairauden takia, tarkoitatko sitä vai jotain muuta?
Sen tajuan että vanhempi voi henkisesti sairastua lapsen takia.
Mun 2/3 sisätautidiagnoosista 2 on tullut vasta lapsen jälkeen. Voisin sanoa jotakin tuollaista näyttääkseni esimerkkiä siitä, että sairauksienkin kanssa voi elää hyvää elämää, ja etteivät ne määritä ihmistä. Tosin lapseni on jo aikuistumassa, jollekin pienelle pitäisi varmaan muotoilla eri tavoin.
Ajattelisin, että varmaan mun äiti asialla. Ei tapahdu mitään missään kenellekään ilman ettei äiti käännä puhetta itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Mun 2/3 sisätautidiagnoosista 2 on tullut vasta lapsen jälkeen. Voisin sanoa jotakin tuollaista näyttääkseni esimerkkiä siitä, että sairauksienkin kanssa voi elää hyvää elämää, ja etteivät ne määritä ihmistä. Tosin lapseni on jo aikuistumassa, jollekin pienelle pitäisi varmaan muotoilla eri tavoin.
Muotoilinpa kökösti. Piti olla 3 diagnoosista 2...no joo, joka tapauksessa, jos olisin jollakin kristallipallolla tiennyt, millainen geeniloton voittaja olen, olisin tuskin hankkinut lasta, ja se olisi kyllä ollut vahinko. Tämä erittäin kattavasti tutkittu jälkeläinen on toistaiseksi terveiden kirjoissa.
Riippuu äänensävystä, miten tuo on sanottu. Ei tuo välttämättä ole kuitenkaan maailman empaattisin kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, henkilö on tiennyt, että hänen geeneissään on paskaa ja silti jatkanut sukua.
Kaikkea ei tiedetä ajoissa. Äitini sai minut 24-vuotiaana ja sairastui 52-vuotiaana syöpään ja minä sairastuin syöpään nelikymppisenä. Kumpaakaan syöpää ei voinut ennustaa.
Mielestäni vaikeista mielenterveysongelmista kärsivien, jotka eivät pysty huolehtimaan edes itsestään, ei pitäisi hankkia lapsia, mutta tämä on vain minun rajoittunut mielipiteeni.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisin, että varmaan mun äiti asialla. Ei tapahdu mitään missään kenellekään ilman ettei äiti käännä puhetta itseensä.
Eli sinä et tuossa tilanteessa oikeasti haluaisi kuulla äidillesi olevan saman sairauden kuin sinulla? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
niin miten suhtautuisitte?
Nyt ei ihan ymmärrä tätä juttua.
Tarkoitatko että vanhempi masentunut lapsen sairauden takia, tarkoitatko sitä vai jotain muuta?
Sen tajuan että vanhempi voi henkisesti sairastua lapsen takia.
Minä kyllä ymmärsin, että äidillä on se sama sairaus kuin lapsella. Ja sitä ei joidenkin mielestä pitäisi kertoa?
Äidiltä voisi varmaan sitten saada hyvää vertaistukea ja ymmärrystä sairauden kanssa elämiseen, kun hän kärsii itse samasta sairaudesta ja on elänyt sen kanssa pidempään. Toisaalta, jos sekä lapsi että äiti ovat aikuisia ihmisiä molemmat, ehkä se äitikin saattaa kaivata tukea ja ymmärrystä lapseltaan, kun asetelma on siihen asti varmaan ollut päinvastoin johtuen siitä että lapsi on alaikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Äidiltä voisi varmaan sitten saada hyvää vertaistukea ja ymmärrystä sairauden kanssa elämiseen, kun hän kärsii itse samasta sairaudesta ja on elänyt sen kanssa pidempään. Toisaalta, jos sekä lapsi että äiti ovat aikuisia ihmisiä molemmat, ehkä se äitikin saattaa kaivata tukea ja ymmärrystä lapseltaan, kun asetelma on siihen asti varmaan ollut päinvastoin johtuen siitä että lapsi on alaikäinen.
Näin juuri. Äidillä on perspektiiviä siihen, että sairaus ei kaatanutkaan maailmaa, ja toisaalta, nyt lapsikin voi oppia näkemään äitinsä ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelisin, että varmaan mun äiti asialla. Ei tapahdu mitään missään kenellekään ilman ettei äiti käännä puhetta itseensä.
Eli sinä et tuossa tilanteessa oikeasti haluaisi kuulla äidillesi olevan saman sairauden kuin sinulla? Miksi?
Sen ehtii sanoa myöhemmin ja lisäksi hänen tilanteensa on ollut tiedossa vuosia. Sen takia en halunnut nähdä häntä, koska hän on aina tuollainen. Ei olisi pitänyt edes soittaa. Täytyy olla näkemättä ja soittelematta... Olisi vaan niin mukavaa jos olisi sellainen äiti joka ei saisi oloa tuntumaan pahemmalta.
Että eipä ole kovin empaattinen äiti.