Vit**taa niin saat*nasti - jään työttömäksi vuoden alusta.

Vierailija kirjoitti:

NeitiJ kirjoitti:

insinööri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuules, rouva insinööri, minä olen ajatellut sinua ja lastesi harrastuksia! Eikö ollut niin, että lapset ovat vielä alakouluikäisiä? Noissa joukkueharrastuksissa tuppaa käymään niin, että ne harrastusten kulut nousevat ihan järkyttäviin summiin lasten iän myötä. Yhä nuoremmat ramppaavat ulkomailla leireilemässä ja kisoissa. Voi olla, että nuo harrastuskulut tulevat teillä ajan kanssa käymään ylivoimaisiksi vaikka saisitkin töitä. Ja vaikka teillä niihin nipin napin olisi niihin varaa, se voi tarkoittaa että joudutte luopumaan monesta muusta. Kahden lapsen harrastuskuluilla tekee helposti kaksi koko perheen ulkomaanmatkaa vuodessa. Ja puhun ihan harrastelusta, todellisilla kilpaurheilijoilla ne kustannukset liikkuvat ihan eri sfääreissä. Ehkä niistä rakkaista harrastuksista olisi helpompi luopua alakoululaisena kuin myöhemmin? Tilalle voi ottaa jotain edullisempaa, esim. partion, josta varmasti löytyy myös uusia kavereita ja mukavaa yhdessäoloa. 

Olet oikeassa. Tiedän, että lasten harrastusmaksut tulevat vain nousemaan vuosi vuodelta. Jo nyt ne ovat sillä tasolla, että itseäni hirvittää. Eikä meillä edes pelata jääkiekkoa. Valitsen mielummin kuitenkin lapsille mieluisan harrastuksen kuin matkustelun ulkomailla. Siis niin kauan kun on vielä varaa valita. Mikäli työtä ei ala pian löytymään, niin pakkohan se on ottaa lusikka kauniiseen käteen ja kertoa lapsille, että nyt on aika etsiä edullisemmat ja vähemmän vaativammat harrastukset. Ensi kesään asti saavat ainakin jatkaa.

Riskinä on yläasteikäisenä joutua huonoon kaveripiiriin tai jumiutua kokonaan kotiin pelikoneen äärelle, kun nykyiset harrastukset eivät enää ole ohjaamassa ajankäyttöä ja kaveritkin joutuu etsimään muualta kuin urheilupiireistä. Luulenpa, että partio tuntuisi liian pliisulta, kun ovat tottuneet vauhdikkaampiin lajeihin, mutta mistäpä sitä tietää, jos ei kokeile. Nykyisten lajien kerta-viikossa-harrastaminen ei lapsia innosta, kun ovat jo päässeet lajeissaan huomattavan pitkälle ja edistyneet taitaviksi.

Minäkään en edellisellä kommentillani toki sitä tarkoittanut että jos vain ei ole rahaa niin eihän sitten voi harrastuksia jatkaa. Mutta jos on jo harrastukseen sisälle päässyt ja vanhemmat käskevät lopettaa koska intoutuvat laittamaan rahat ulkomaan matkoihin niin sitä en ymmärrä. Kyllä noista harrastuksista on niin iso etu lapsen kasvuun, vaikka kuinka nykyään yritetään puhua sen puolesta ettei tällaiset aikaa vievät hieman jopa vakavammin otettava harrastukset olisi lapsen etu. Pidän todella peukkuja että löydät ap pian töitä eikä tällaisia ratkaisuja tarvitse tehdä.

Suomen perustuslaki takaa jokaiselle mahdollisuuden harrastamiseen tulotasosta riippumatta.

Presidenttikin on toiminnallaan näyttänyt, että Suomen perustuslailla voi pyyhkiä peetä.

Vierailija kirjoitti:

Voi työtön DI-Espoosta, sinä olet kyllä tehnyt kovan työn! Surullista, että korttitalo luhistuu juuri kun lapset ovat kalleimmassa iässä. Ja vielä surullisempaa, ettei mies suostu kasvamaan aikuiseksi :-( Mutta olet tehnyt hienosti, kun olet saanut elätettyä koko perheen tuloillasi. Ja varmasti teinitkin ovat saaneet hyvät eväät tulevaisuuteensa ja ponnistavat pian omilleen.

Asumistuessa huomioidaan yhtiövastikkeen lisäksi myös rahoitusvastike, eli jos tuleva putkiremontti pystytään hoitamaan yhtiölainalla, niin asumistuki saattaa auttaa sen maksamisessa jos tulonne ovat silloin vielä kovin pienet. Toivottavasti tämä tieto lohduttaa edes hieman vaikeassa tilanteessa.

Jotkut ihmiset eivät kasva aikuisiksi ennen kuin tilanteen pakosta. (Ja jotkut eivät edes silloin.) Yhdellä tutulla oli myös tuollainen työtä vieroksuva mies, joka kyllä meni sitten töihin kun vaimo etsi paikan ja pakotti miestä hakemaan. Pitkään hän kyllä valitti siitä työn raskaudesta (oli suorittavaa työtä ja työkaverit eivät ihan niin fiksuja keskustelukumppaneita kuin tämä olisi toivonut) mutta kasvoi aikuiseksi ja eronkin jälkeen on pärjännyt ihan omillaan. Sinun miehellä ei taida olla työllistymisestä enää toivoa, kun ikääkin on. Mutta vakavasti miettisin pärjäisitkö paremmin lasten kanssa, jos ei olisi tuota kivirekeä riesana. Saattaisitte mahtua hieman paremmin sinne kolmioon ilman miestä ja olisi yksi suu vähemmän ruokittavana. Vaikka varmasti häntä rakastatkin, niin minusta tässä olisi vakavan keskustelun paikka. 

Putkiremontista tulee n. 200 euroa rahoitusvastiketta nykyisen 400 euron vastikkeen (josta peräti 100 euroa on vesimaksuja 5 hengeltä) eli peruspäivärahani kuluisi kokonaan tuohon ilman lisätukia.

Siitä olen ylpeä, että elätin työtä vieroksuvan mieheni itse enkä lykännyt häntä yhteiskunnan elätiksi vaikka puolison tulot eivät ole pitkään aikaan estäneet työmarkkinatukea. Työttömänä en häntä enää pysty elättämään, joten nyt otan avun vastaan. Mies on hakemassa sairaseläkettä, mutta tuskin onnistuu siinä. Minusta hänellä on fyysisten sairauksien lisäksi jotain henkisen puolen juttujakin. Lapsuus oli hänellä rankka. Sitä hieman ihmettelen muissa keskusteluissa (esim. pitääkö työn perässä muuttaa), kun jokukin työtön sanoi, ettei todellakaan muuta paikkakuntaa, kun miehellä on siellä hyvä työ, tienaa 150000 vuodessa. Mitäpä tuollaisen ihmisen talous siitä horjuu, saako työmarkkinatukea vai ei. Sen ymmärrän, ettei toisen elättinä ole kivaa. Aika ikävästi minäkin miestäni kyykytin välillä rahoineni.

Mies opettelee juuri itsenäistymään eli hoitamaan omia raha-asioitaan nettipankissa. Huomaa nyt, miten paljon niitä laskuja hänellekin kertyy. Kenties työttömyyteni jatkuessa voisimme virallisesti erota, mutta jos saan töitä, kyllä minä hänestä huolta pidän edelleen.

Koko perhe-elämämme ajan mies oli joka toisen viikonlopun maaseudulla äitinsä helmoissa "lepäämässä". Äiti on jo kuollut poikaansa paapomasta, mutta nyt mies voi viettää aikaa lapsuudenystävän, leskimiehen luona. Kaupungissa ei viihdy. Nyt meni muutamaksi päiväksi siskolleen viettämään uutta vuotta niinikään maaseudulle. Kolmen teinin kanssa kolmio on ahdas vaikka mies olisi jatkuvasti maaseudulla.

insinööri kirjoitti:

Oletpa ollut kovassa kurimuksessa. Pakko sanoa tähän, että minä en olisi tuollaista miestä kovin pitkään suostunut katselemaan. Jos miehen toilailujen takia lapset joutuvat kärsimään, niin silloin kannattaa miettiä, onko parempi asua erillään. Luulen, että pärjäisitte lasten kanssa paremmin ilman miestä samassa huushollissa. Ehkäpä mieskin ryhdistäytyy ja alkaa ottaman enemmän vastuuta elämästään, kun 'vara-äiti' ei huolehdi kaikesta hänen puolestaan.

Avasin tilannettamme jo toisessa postauksessa. Miehelläni on minusta fyysisten terveyspulmien lisäksi henkisiä ongelmia eli kyllä hän tukea tarvitsee. Tunnen vastuuta hänestä, onhan hän kuitenkin lasteni isä. Maailma on julma paikka heikoille. Nyt kun olen itse kotona, mies on viettänyt aika paljon aikaa maaseudulla eli tässä vähän harjoitellaan mahdollista eroa.

Huh, enpä uskonut, miten koville tämä ottaa. Koin täydellisen romahduksen eilen märehtiessäni tulevaa työttömyyttä. Pakko yrittää keskittyä positiivisempiin asioihin, mutta vaikea keksiä mitään positiivista tässä tilanteessa. En ihmettele enää yhtään, että ihmiset masentuvat työttömäksi jouduttuaan.

Tänään minusta tuli virallisesti työtön, halveksittava sylkykuppi, elätti, loinen, typerys, osaamaton, passiivinen työtävieroksuva laiskuri, syrjäytynyt, toistaitoinen, alkoholisti, elämäm koululainen, luuseri ja kaikkea mahdollista muuta negatiivista.

Vielä eilen olin yhteiskunnan täysivertainen jäsen, jolla oli hyvä koulutus, arvostettu työpaikka, rautainen ammattitaito, pätevä työssään, hyvät elämäntavat omaava raitis, liikunnallinen ja ahkera lasten harrastuksiin aktiivisesti osallistuva äiti, perhearkea pyörittävä vanhempi, kunnollinen vaimo, tunnollinen työntekijä, terve ja hyvinvoiva, itsestään huoltapitävä keski-ikäinen nainen. 

Yhden yön aikana tuo kaikki mitätöityi ja muutuin täydelliseksi heittiöksi. Kun kerran pienessä yksiössä asuva työtönkin herättää valtavaa raivoa tietyssä osassa työssä käyvää väestöä, niin mahtaa noitavaino äityä melkoiseksi, jos saavat tietää, että minä asun omakotitalossa ja omistan auton. Sillä ei ole enää merkitystä, että olen käynyt töissä yli 20 vuotta, kuulunhan nyt yhteiskunnan vihatuimpaan paarialuokkaan.

Työtön Di, Espoo kirjoitti:

Minulla on APn kanssa hieman samantapainen tilanne. Olen ollut työtön reilun vuoden. Sain potkut YT-neuvotteluiden tuloksena liki 30-vuotisen uran jälkeen isossa yrityksessä. Hain 6 kk irtisanomisaikana toistakymmentä sisäistä työpaikkaa ja ilmaisin moneen kertaan haluni kouluttautua. Otin osaa firman järjestämiin irtisanotuille tarjottuihin kursseihin ja viimeiset 2 kk esimiehen luvalla opiskelin jo täysipäiväisesti työpaikalla. Harvoissa haastatteluissa, joihin pääsin, koulutusponnistelujani naureskeltiin ja suoraan kysyttiin, miksi haen paikkaa, kun hyviä tarjokkaita tulee suoraan kouluista. Kyse oli aloittelijatason paikoista.

Ensimmäisen puoli vuotta jaksoin opiskella netissä eri asioita, joista kunnianhimoisin oli ohjelmoinnin MOOC kurssi. Sitä jaksoin käydä puoliväliin asti, kunnes into lopahti.  Kävin vielä muutaman poispotkituille tarjotun luokkakurssin, joissa tapasin entisiä työkavereita. Olen hakenut lukuisiin orjatyökoulutuksiin ilman tulosta. Vain kerran pääsin haastatteluun asti, mutta en sitten onnistunut löytämään itse harjoittelupaikkaa. Kaikenlaisiin työnhakuvalmennuksiin olen ollut tervetullut. Niissä vaan keskustellaan ohjaajan kanssa ja katsellaan tekemiäni työhakemuksia. Mitään hyötyä niistä ei minulle ole, mutta firma saa rahaa. Töitä olen hakenut aika valikoidusti, sillä en ole löytänyt yhtään sellaista paikkaa, jonka vaatimuksissa minulla ei olisi suuria puutteita. Sitä sun tätä ohjelmistoa tai ohjelmointikieltä tulisi osata.

Työttömyys on heittänyt päivärytmin sekaisin. Valvon yöt ja nukun 8 tuntia aamupäivisin, kun lapset ovat koulussa. Minulla on kolme teini-ikäistä lasta, tyttö ja poika lukiossa sekä poika yläasteella. Mies on oma lukunsa. Erinäisten ongelmien takia hän ei ole ollut työelämässä, mutta ei ole myöskään hoitovapaan jälkeen ilmoittautunut työttömäksikään.Minun palkallani on lapset kasvatettu ja meille liian pieni vaatimaton lähiökerrostalokolmio ostettu. Palkkani oli kai lopulta ok, vaikka aina tunsin olevani osaston köyhin. Mutta se johtuikin siitä, että perheessä on aina ollut vain yhden ihmisen tulot, joista olen myös yrittänyt jotain laittaa säästöön.

Jos työllistymiseen tarvitaan ohjelmointitaitoja, miksi jätit sen Moocin kesken? Oliko se kurssi niin vaikea vai miksi "into lopahti"? Kysyn, koska itse just aloitan varmaankin samaa kurssia.

Vierailija kirjoitti:

Työtön Di, Espoo kirjoitti:

Minulla on APn kanssa hieman samantapainen tilanne. Olen ollut työtön reilun vuoden. Sain potkut YT-neuvotteluiden tuloksena liki 30-vuotisen uran jälkeen isossa yrityksessä. Hain 6 kk irtisanomisaikana toistakymmentä sisäistä työpaikkaa ja ilmaisin moneen kertaan haluni kouluttautua. Otin osaa firman järjestämiin irtisanotuille tarjottuihin kursseihin ja viimeiset 2 kk esimiehen luvalla opiskelin jo täysipäiväisesti työpaikalla. Harvoissa haastatteluissa, joihin pääsin, koulutusponnistelujani naureskeltiin ja suoraan kysyttiin, miksi haen paikkaa, kun hyviä tarjokkaita tulee suoraan kouluista. Kyse oli aloittelijatason paikoista.

Ensimmäisen puoli vuotta jaksoin opiskella netissä eri asioita, joista kunnianhimoisin oli ohjelmoinnin MOOC kurssi. Sitä jaksoin käydä puoliväliin asti, kunnes into lopahti.  Kävin vielä muutaman poispotkituille tarjotun luokkakurssin, joissa tapasin entisiä työkavereita. Olen hakenut lukuisiin orjatyökoulutuksiin ilman tulosta. Vain kerran pääsin haastatteluun asti, mutta en sitten onnistunut löytämään itse harjoittelupaikkaa. Kaikenlaisiin työnhakuvalmennuksiin olen ollut tervetullut. Niissä vaan keskustellaan ohjaajan kanssa ja katsellaan tekemiäni työhakemuksia. Mitään hyötyä niistä ei minulle ole, mutta firma saa rahaa. Töitä olen hakenut aika valikoidusti, sillä en ole löytänyt yhtään sellaista paikkaa, jonka vaatimuksissa minulla ei olisi suuria puutteita. Sitä sun tätä ohjelmistoa tai ohjelmointikieltä tulisi osata.

Työttömyys on heittänyt päivärytmin sekaisin. Valvon yöt ja nukun 8 tuntia aamupäivisin, kun lapset ovat koulussa. Minulla on kolme teini-ikäistä lasta, tyttö ja poika lukiossa sekä poika yläasteella. Mies on oma lukunsa. Erinäisten ongelmien takia hän ei ole ollut työelämässä, mutta ei ole myöskään hoitovapaan jälkeen ilmoittautunut työttömäksikään.Minun palkallani on lapset kasvatettu ja meille liian pieni vaatimaton lähiökerrostalokolmio ostettu. Palkkani oli kai lopulta ok, vaikka aina tunsin olevani osaston köyhin. Mutta se johtuikin siitä, että perheessä on aina ollut vain yhden ihmisen tulot, joista olen myös yrittänyt jotain laittaa säästöön.

Jos työllistymiseen tarvitaan ohjelmointitaitoja, miksi jätit sen Moocin kesken? Oliko se kurssi niin vaikea vai miksi "into lopahti"? Kysyn, koska itse just aloitan varmaankin samaa kurssia.

Jätin kurssin kesken, kun tuli kesä ja tuli muuta mielenkiintoisempaa. Pääsin kuitenkin sen ekan osan loppuun (7/14). En oikein tiedä, kannattako minun edes kouluttautua ohjelmistopuolelle. Tutut 50+ kokeneetkaan ohjelmoijat eivät ole työllistyneet ihan helposti. Petyin myös netissä kerrottuihin aloituspalkkoihin. Aloitin MOOC 2018 kuitenkin nyt uudelleen. Teen aikataulutonta versiota. Perjantaina tulee 2. moduuli. Alku oli edellisessä kurssissa helppo, mutta kyllä joissain tehtävissä sitten myöhemmin oli hankaluuksia. Se oli ikävää, ettei mallivastausta nähnyt, jos ei saanut omaa koodia "hyväksyttyä".