Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua lasta, koska elämästä tulisi "liian vaikeaa". Todistakaa, että hän on väärässä
Hän ei usko, kun sanon, ettei lasten takia tarvitse jättää mitään tekemättä. Tiedän ettei elämä pääty lapsen saamiseen mutta mies kaipaa vapautta ja helppoutta. Mitä ajattelette?
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies_eikä_nainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsiperhearki on ollut jopa niin helppoa ja vähän aivotoimintaa vaativaa, että jo kaipailen työhöni, jossa saa käyttää päätään. Meillä kaksi lasta (1 ja 4-vuotiaat) joka on sopiva määrä meille. Ensimmäinen lapsi hiukan valvotti, mutta ei jäänyt traumoja. Toinen nukkui täydet yöt puolivuotiaasta, mikä oli luksusta. Silloin tällöin on jommalla kummalla yöheräilyjä, mutta ei häiritse minua. Parasta kotona ollessa on hitaat aamut kun saa nukkua suht pitkään. Nukutaan 8-9:aan. Sitten syödään aamupalat ja juon kahvit kaikessa rauhassa, varmaan tunti menee siinäkin. Ihana kun ei ole kiire mihinkään. Sitten ulkoillaan jos jaksetaan ja teen ruuan. Pienempi nukkuu päikyt ja isomman kanssa tehdään yhdessä jotain ja sitten taas lipittelen kahvia ja otan rennosti. Sitten mies jo tuleekin töistä kun pienempi heräilee ja jaetaan päivän kotityöt, jotka suurimmaksi osaksi ovat minulla, mutta mies vahtii sillä välin lapsia kun puuhastelen kotiaskareita. Ulkoillaan yms. Usein mies on kyllä ylitöissäkin, mutta pärjätään kyllä komistaankin:). Hui olipa rankaa! En jaksa stressailla, että elämämme olisi jostain lastenkasvatusoppaasta suoraan lainattua, vaan maalaisjärjellä ja oman jaksamisen mukaan mennään. Ei hamstrailla lapsille harrastuksia ym muuta vanhempien aikaa vievää. Ai niin, pidän huolen, että saan omaa aikaa myös.
Missä välissä miehelläsi on vapaa-aikaa jos hän nytkin tekee ylitöitä ja kotona odottaa tuollainen keskitysleiri ilman että ehtii huilaamaan?
Helppoahan se on haluta töihin takaisin jos on vaan kotona lasten kanssa ja lapset ovat hyvin käyttäytyviä ja viisaita eikä tarvitse kokoajan paimentaa. Tuskin miehesi ajattelee tuosta samoin. Hän ei varmaan harrasta "pitkiä ja hitaita aamuja" ja nauti hitaasta elämästä kahvia juoden.
Milloinpa naiset tuollaisia miettisivät ja sitten kun ero on käsillä, päivitellään minkälaisen luuserin kanssa on joutunut elämään kun uhrasi vain oman elämänsä, vapaa-aikansa ja todennäköisesti suuren osan tuloistaankin saamatta siitä itse oikeastaan mitään muuta kuin tietysti sen perhe-elämän aina kotona ollessaan. Miettikääpä tuolta kantilta.
Myönnän, hiukan provosoivasti kirjoitin mutta vituttaa tuo kun asioita mietitään vain omalta kantilta vaikka se oma hyvinvointi on usein toisen hyvinvoinnista pois.
En ymmärrä kyllä pätkääkään joidenkin ajatuksenjuoksua tässäkään threadissa. Että pitäisi mielellään vaikka hiukan pakottaa mies haluamaan lapsia, ei helvetti.
Jos ajatus kotitöihin osallistumisesta ja omien lasten kanssa puuhastelusta tuntuu keskitysleiriltä, niin ei tietenkään sellaisen ihmisen pidä lapsia mennä hankkimaan. Mutta suurin osa vanhemmista ei liene sellaisia.
Meillä tekee molemmat pitkää päivää töissä ja kotityöt puoliksi, eikä elämä silti tunnu keskitysleiriltä tai edes erityisen raskaalta. Tiskit, pyykit, imurointi, kauppareissut pitäisi hoitaa muutenkin. Ne nyt vaan kuuluu aikuisen ihmisen elämään, oli jälkikasvua tai ei. .
Meinaatko nyt ihan tosissasi, että lapsiperheessä ei ole yhtään enemmän tiskejä, pyykkäystä, siivousta ja kauppareissuja kuin lapsettomassa :D? Kyllähän noiden määrä lapsen myötä helposti vähintään tuplaantuu kun lapsi sotkee enemmän kuin aikuinen muttei vuosiin itse osallistu siivoamiseen!
Ihan typerää siis sanoa kuinka "nuo kuuluu aikuisen elämään", kun verrataan (ihan hihasta vetäistynä esimerkkinä) sitä meneekö ko toimiin viikossa kaksi tuntia, vai päivässä kaksi tuntia!
Täh? Miten ihmeessä se normaali lapsi seitsenkertaistaa kotityöt? En tiedä muista, mutta ei meillä yhden lapsen perheessä ainakaan näin ole. Tiskiä ja pyykkiä tulee toki jonkin verran enemmän, mutta samalla tavalla minä sen tiskikoneen ruokaa laittaessa täytän tyhjennän, oli se sitten päivittäin tai joka toinen päivä. Pyykkikone käy pari kertaa viikossa, ennen kävi kerta viikkoon. Kaupassa itseasiassa käydään ihan yhtä usein, ostetaan vaan vähän enemmän ruokaa kerralla, rattaisiin saa näppärästi ostoskassejakin kyytiin eikä tarvitse kaikkia kantaa kädessä.
Toki niitä kotihommia on määrällisesti hieman enemmän/useammin kuin ilman lasta, mutta edelleen sen verran maltillisesti, ettei niiden hoitaminen tunnu sen raskaammalta kuin aiemminkaan. Ei niiden parissa tarvitse koko iltaa nysvätä.
Toki nämäkin riippuu näkökulmasta, mutta ärsyttää tämä jatkuva jankutus siitä kuinka lasten kanssa on niin loputtoman raskasta. Ei kaikilla ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies_eikä_nainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsiperhearki on ollut jopa niin helppoa ja vähän aivotoimintaa vaativaa, että jo kaipailen työhöni, jossa saa käyttää päätään. Meillä kaksi lasta (1 ja 4-vuotiaat) joka on sopiva määrä meille. Ensimmäinen lapsi hiukan valvotti, mutta ei jäänyt traumoja. Toinen nukkui täydet yöt puolivuotiaasta, mikä oli luksusta. Silloin tällöin on jommalla kummalla yöheräilyjä, mutta ei häiritse minua. Parasta kotona ollessa on hitaat aamut kun saa nukkua suht pitkään. Nukutaan 8-9:aan. Sitten syödään aamupalat ja juon kahvit kaikessa rauhassa, varmaan tunti menee siinäkin. Ihana kun ei ole kiire mihinkään. Sitten ulkoillaan jos jaksetaan ja teen ruuan. Pienempi nukkuu päikyt ja isomman kanssa tehdään yhdessä jotain ja sitten taas lipittelen kahvia ja otan rennosti. Sitten mies jo tuleekin töistä kun pienempi heräilee ja jaetaan päivän kotityöt, jotka suurimmaksi osaksi ovat minulla, mutta mies vahtii sillä välin lapsia kun puuhastelen kotiaskareita. Ulkoillaan yms. Usein mies on kyllä ylitöissäkin, mutta pärjätään kyllä komistaankin:). Hui olipa rankaa! En jaksa stressailla, että elämämme olisi jostain lastenkasvatusoppaasta suoraan lainattua, vaan maalaisjärjellä ja oman jaksamisen mukaan mennään. Ei hamstrailla lapsille harrastuksia ym muuta vanhempien aikaa vievää. Ai niin, pidän huolen, että saan omaa aikaa myös.
Missä välissä miehelläsi on vapaa-aikaa jos hän nytkin tekee ylitöitä ja kotona odottaa tuollainen keskitysleiri ilman että ehtii huilaamaan?
Helppoahan se on haluta töihin takaisin jos on vaan kotona lasten kanssa ja lapset ovat hyvin käyttäytyviä ja viisaita eikä tarvitse kokoajan paimentaa. Tuskin miehesi ajattelee tuosta samoin. Hän ei varmaan harrasta "pitkiä ja hitaita aamuja" ja nauti hitaasta elämästä kahvia juoden.
Milloinpa naiset tuollaisia miettisivät ja sitten kun ero on käsillä, päivitellään minkälaisen luuserin kanssa on joutunut elämään kun uhrasi vain oman elämänsä, vapaa-aikansa ja todennäköisesti suuren osan tuloistaankin saamatta siitä itse oikeastaan mitään muuta kuin tietysti sen perhe-elämän aina kotona ollessaan. Miettikääpä tuolta kantilta.
Myönnän, hiukan provosoivasti kirjoitin mutta vituttaa tuo kun asioita mietitään vain omalta kantilta vaikka se oma hyvinvointi on usein toisen hyvinvoinnista pois.
En ymmärrä kyllä pätkääkään joidenkin ajatuksenjuoksua tässäkään threadissa. Että pitäisi mielellään vaikka hiukan pakottaa mies haluamaan lapsia, ei helvetti.
Jos ajatus kotitöihin osallistumisesta ja omien lasten kanssa puuhastelusta tuntuu keskitysleiriltä, niin ei tietenkään sellaisen ihmisen pidä lapsia mennä hankkimaan. Mutta suurin osa vanhemmista ei liene sellaisia.
Meillä tekee molemmat pitkää päivää töissä ja kotityöt puoliksi, eikä elämä silti tunnu keskitysleiriltä tai edes erityisen raskaalta. Tiskit, pyykit, imurointi, kauppareissut pitäisi hoitaa muutenkin. Ne nyt vaan kuuluu aikuisen ihmisen elämään, oli jälkikasvua tai ei. .
Meinaatko nyt ihan tosissasi, että lapsiperheessä ei ole yhtään enemmän tiskejä, pyykkäystä, siivousta ja kauppareissuja kuin lapsettomassa :D? Kyllähän noiden määrä lapsen myötä helposti vähintään tuplaantuu kun lapsi sotkee enemmän kuin aikuinen muttei vuosiin itse osallistu siivoamiseen!
Ihan typerää siis sanoa kuinka "nuo kuuluu aikuisen elämään", kun verrataan (ihan hihasta vetäistynä esimerkkinä) sitä meneekö ko toimiin viikossa kaksi tuntia, vai päivässä kaksi tuntia!
Totta, lasten jälkeen kotitöiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Tuplaantuminen ei todellakaan riitä, vaan ne kasvoivat potenssiin sata.
No, en tiedä mitä te teette eri tavalla kuin me mutta meillä ei todellakaan ole sama kokemus.
Jos ei tykkää lapsista, silloin lapsista tulee varmaan elämänlaatua huonontava taakka, jonka kanssa voi toki kaikesta huolimatta pärjätä kohtalaisesti. Miehellä on oikeus haluta omannäköistään (= omasta näkökulmastaan helppoa ja mukavaa) elämää, johon ei jälkikasvun hankkiminen kuulu.
Totta on, että lasten kasvaessa ja lakatessa olemasta lapsia elämä helpottuu jälleen. Mutta itkuisen ja huonosti nukkuvan vauvan vanhempia ei viikon valvomisen jälkeen kauheasti jaksa lohduttaa ajatus, että kyllä tämä parkuna sitten vuoden tai parin päästä loppuu. Ihminen ei oikein voi jatkuvasti elää tulevaisuudessa.
Pikkulapset sotkee aivan toivottomasti.
Syöttäminenkin on sellaista mössyttämistä, että herkemmältä laatta lentää.
En ole koskaan hoitanut alle 5-vuotiasta muuten kuin yrittänyt syöttää, enkä kyllä haluakaan.
Tilannehan olisi toinen, jos olisi ollut pikkusisaruksia. En käsitä, miksi joku haluaa koskea alle 2-vuotiaaseen. Olen minä pitänyt sylissä kun on ollut pakko. Mutta odottanut kiihkeästi, että joku ottaa sen pois.
Sätkivän 3-vuotiaan pukeminen talvivaatteisiin on suoritus jota en halua yrittää. Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä paremmin ymmärtää miksi kärryjen ja rattaiden työntäjät näyttävät vihaisilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on oikeassa. Elämäni suurin erehdys oli lapsen saaminen.
En usko.
Tämä on se katkera lapsivastainen, jolla on itsellään ollut surkea lapsuus. Terapia on jäänyt käymättä tai se on käyty liian myöhään, joten hän ei saanut lasta.
Hän toitottaa täällä lapsikielteisyyttään joka päivä, monessa ketjussa, kuin se olisi elämäntehtävä.Kukaan ei kadu lastaan.
Tämän tiedän minäkin, jolla lapsia ei ole.
Minun äitini katui ja kertoi sen myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea tehtävä.
Koskaan ei tiedä, millainen lapsukainen sieltä putkahtaa. Lapsi voi olla iloinen, rauhallinen, söpö ja fiksu. Hän voi olla silmäterä ja loppuelämän ilo.
Tai hän voi syntyä vammautuneena tai hänen luonteensa voi olla aivan erilainen kuin teidän. Hän voi inhota sitä, mitä te rakastatte, ja rakastaa sitä, mitä inhoatte. Jos olette avoimia, hän voi olla sulkeutunut. Jos olette rauhallisia, hän voi olla levoton eikä osaa keskittyä. Hän saattaa heräillä öisin nähtyään kauheita painajaisia, tai hän voi nukkua kuin tukki, vaikka maailma jyrisee ympärillä. Koskaan ei tiedä etukäteen.
Toisaalta juuri se on ihanaa: hän on oma itsensä alusta asti.
Tietysti elämä hankaloituu, univaje ja vapaa-ajan käyttö muuttuu, rahaa menee ihan eri malliin, lapsi sairastaa. You name it. Miehesi on oikeassa. Hyvä jos tiedostaa valmiiksi, ettei ole isämateriaalia, eikä halua sellaista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaveripiirissä on käynyt lähes aina niin, että rauhalliset vanhemmat saavat sen rasavillin. Ylivilkkaat vanhemmat sen rauhallisen.
Vierailija kirjoitti:
No se nyt vielä puuttuisi, että ensin jättää lapset tekemättä, mutta silti jostakin tyrkättäisiin riesoiksi kuitenkin lapsenlapsia!
Niinkin voi käydä, jos sattuu lyömään hynttyyt yhteen sellaisen kanssa, jolla on lapsia. Sanotaan nyt, että hän on saanut lapsensa iässä 20-22. Tapaatte, kun hän on vaikkapa 38-vuotias. Hänen lapsensa ovat jo aikuisuuden kynnyksellä eivätkä aiheuta sinun elämääsi ylimääräistä kalabaliikkia.
Kaikki on ihanaa ja muutatte yhteen ja elätte ihan kahdestaan. Oi tätä onnenpäivää!
Ja sitten yhtäkkiä horisontti synkkenee ja pimeys valtaa alaa. Kauhusta väristen kurkistat ikkunasta ulos, ja mitä näetkään. Sieltä on tulossa valtava kirkuva liuta lapsenlapsia puolisosi puolelta. :D
Game over. Syötä uusi kolikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No se nyt vielä puuttuisi, että ensin jättää lapset tekemättä, mutta silti jostakin tyrkättäisiin riesoiksi kuitenkin lapsenlapsia!
Niinkin voi käydä, jos sattuu lyömään hynttyyt yhteen sellaisen kanssa, jolla on lapsia. Sanotaan nyt, että hän on saanut lapsensa iässä 20-22. Tapaatte, kun hän on vaikkapa 38-vuotias. Hänen lapsensa ovat jo aikuisuuden kynnyksellä eivätkä aiheuta sinun elämääsi ylimääräistä kalabaliikkia.
Kaikki on ihanaa ja muutatte yhteen ja elätte ihan kahdestaan. Oi tätä onnenpäivää!
Ja sitten yhtäkkiä horisontti synkkenee ja pimeys valtaa alaa. Kauhusta väristen kurkistat ikkunasta ulos, ja mitä näetkään. Sieltä on tulossa valtava kirkuva liuta lapsenlapsia puolisosi puolelta. :D
Game over. Syötä uusi kolikko.
Karmea tilanne, jos itse ei ole lapsia halunnut. Sitten jos sanoo suoraan, että ei kiitos lastenlasten (sen toisen) hoitoa, haukutaan ja syyllistetään jossakin av-palstalla, miten mummo tai vaari on niin itsekeskeinen, kun ei halua hoitaa toisten lapsia.
Tuttavapiirissä on äitipuoli. On sanonut ihan suoraan, että miehensä jälkikasvua ei sitten hoida. Tai niiden jälkeläisiä. Ei pidä lapsista. On herättänyt vanhemmissa vähän närää, mutta ainakin oli rehellinen alusta alkaen. Osa jopa inhoaa lapsia.
Kun on itse hankittu, hoitaa myös itse. Loppuun saakka. Pelkästään iloinen yllätys, jos saakin siihen ulkopuolista apua. Lähtökohtaisesti ei pidä olettaa yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies_eikä_nainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsiperhearki on ollut jopa niin helppoa ja vähän aivotoimintaa vaativaa, että jo kaipailen työhöni, jossa saa käyttää päätään. Meillä kaksi lasta (1 ja 4-vuotiaat) joka on sopiva määrä meille. Ensimmäinen lapsi hiukan valvotti, mutta ei jäänyt traumoja. Toinen nukkui täydet yöt puolivuotiaasta, mikä oli luksusta. Silloin tällöin on jommalla kummalla yöheräilyjä, mutta ei häiritse minua. Parasta kotona ollessa on hitaat aamut kun saa nukkua suht pitkään. Nukutaan 8-9:aan. Sitten syödään aamupalat ja juon kahvit kaikessa rauhassa, varmaan tunti menee siinäkin. Ihana kun ei ole kiire mihinkään. Sitten ulkoillaan jos jaksetaan ja teen ruuan. Pienempi nukkuu päikyt ja isomman kanssa tehdään yhdessä jotain ja sitten taas lipittelen kahvia ja otan rennosti. Sitten mies jo tuleekin töistä kun pienempi heräilee ja jaetaan päivän kotityöt, jotka suurimmaksi osaksi ovat minulla, mutta mies vahtii sillä välin lapsia kun puuhastelen kotiaskareita. Ulkoillaan yms. Usein mies on kyllä ylitöissäkin, mutta pärjätään kyllä komistaankin:). Hui olipa rankaa! En jaksa stressailla, että elämämme olisi jostain lastenkasvatusoppaasta suoraan lainattua, vaan maalaisjärjellä ja oman jaksamisen mukaan mennään. Ei hamstrailla lapsille harrastuksia ym muuta vanhempien aikaa vievää. Ai niin, pidän huolen, että saan omaa aikaa myös.
Missä välissä miehelläsi on vapaa-aikaa jos hän nytkin tekee ylitöitä ja kotona odottaa tuollainen keskitysleiri ilman että ehtii huilaamaan?
Helppoahan se on haluta töihin takaisin jos on vaan kotona lasten kanssa ja lapset ovat hyvin käyttäytyviä ja viisaita eikä tarvitse kokoajan paimentaa. Tuskin miehesi ajattelee tuosta samoin. Hän ei varmaan harrasta "pitkiä ja hitaita aamuja" ja nauti hitaasta elämästä kahvia juoden.
Milloinpa naiset tuollaisia miettisivät ja sitten kun ero on käsillä, päivitellään minkälaisen luuserin kanssa on joutunut elämään kun uhrasi vain oman elämänsä, vapaa-aikansa ja todennäköisesti suuren osan tuloistaankin saamatta siitä itse oikeastaan mitään muuta kuin tietysti sen perhe-elämän aina kotona ollessaan. Miettikääpä tuolta kantilta.
Myönnän, hiukan provosoivasti kirjoitin mutta vituttaa tuo kun asioita mietitään vain omalta kantilta vaikka se oma hyvinvointi on usein toisen hyvinvoinnista pois.
En ymmärrä kyllä pätkääkään joidenkin ajatuksenjuoksua tässäkään threadissa. Että pitäisi mielellään vaikka hiukan pakottaa mies haluamaan lapsia, ei helvetti.
No tietty jos käsittää elämän vapauden siten, että saa juoda kotonaan aamukahvin ja päiväkahvin, käydä tai olla käymättä ulkona, niin hyvä.
Muttet kerro mitään harrastuksistasi, matkoista, retkeilystä, opiskelusta, vapaa- ajan tekemisistä..
Niissä ei taida olla juuri kertomista. Katsoin aikanani hyvin tarkkaan, miten kävi naisille synnytysten jälkeen. He hävisivät! Eivät vain vuodeksi tai kahdeksi, vaan kokonaan. Miehet eivät hävinneet.
Muutaman vuoden kuluttua naiset eivät olleet kiinnostuneita mistään mistä ennen olivat olleet. Älykkäät, tarmokkaat ihmiset muuttuivat apaattisiksi lehmiksi, joilla oli yksi puheenaihe: mun lapset. Myöhemmin lapset alkoivat harrastaa ja laajentaa elämänpiiriään. Äidit nauttivat rajattomasta vapaudesta: heillä oli aikaa kolmeen kahvikupilliseen ja Glorian lukemiseen. Oli ihanaa kun lapset olivat tunnin pari poissa. Sai rauhassa pestä pyykit, tiskit, sulattaa pakastimen, imuroida.... siis mitä vain kivaa.
Tämä tapahtui niin monelle älykkäälle naiselle, että se oli selvästi väistämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen taas jouluna seurannut sukulaisperhettä kolmivuotiaan kanssa ja miettinyt miten onnekas lapsettomana olen. Lasta pitää vahtia 24/7 ettei ensinnäkään tapa itseään, heiluu joka suuntaan ja pää kopsahtelee minne sattuu. En ymmärrä miten pysyy hengissä kun ei suostu syömään, korkeintaan pari lusikallista samanaikaisesti kun katsoo piirrettyjä. Ei vieläkään puhu vaan huutelee jotain älämölöä ja yksittäisiä sanoja koko hereilläoloaikansa. Syö pahvia ja sylki valuu norona lattialle ja vaatteille kun ei ilmeisesti vaan älyä että kita on auki (eikä ole erityislapsi).
Ei vastaa omaa ajatusta hauskasta elämästä.
Sori, tuo on erityislapsi. 3-vuotias ei ole enää tuollainen. Ehkä max 1,5-2-vuotias.
2,5 vuotias ei välttämättä puhu mitään. Normaali lapsi, ei mitenkään vammainen.
Yhdellä kaverilla oli semmonen. Siihen asti kun lapsi nukkui juttelimme normaalisti..Kun lapsi heräsi, äidin tuntosarvet olivat täysin lapsessa. Lapsi ei puhunut, mutta kiskoi lahkeesta kun halusi huomiota, eli koko ajan.
Äiti oli eronnut, ajattelin että hirveää elämää. Eihän hän pääse minnekään. Eikä päässytkään ilman aukottomia suunnitelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että lapsellinen mies. Oikeassa siinä että lapset hankaloittaa helppoa elämää. Mutta a) pitääkö elämän olla aina niin itsekeskeistä ja helppoa? b) lapset tuo mukanaan niin paljon rakkautta ja sisältöä elämään, ettei ole tosikaan. Ehdottomasti plussan puolella ollaan kokonaisuudessaan. Mutta, jos miehesi ei keskusteluista (ja pienestä painostuksesta) huolimatta halua vauvaa, ei voi pakottaakaan.
Minä ainakin nautin tästä itsekeskeisestä ja helposta elämästä. Ei ole huolen häivää. Tulen taloudellisesti erittäin hyvin toimeen, on ystäviä ja harrastuksia. Olen onnellinen. En todellakaan haluaisi lapsia sekoittamaan tätä elämää.
Just näin, rahahan se tuokin onnen :D Voi teitä typeryksiä ja pintaliitäjiä...
Rahattomuus tuo epäonnen. Mieluummin elän taloudellisesti huoletonta elämää ilman jälkikasvua kuin venytän penniä ja kituutan lasten kanssa. Ei tässä ole mitään pintaliitoa.
No arvot ainakin just kohdillaan, not ;) Mutta ei kai sitä itsekään tajua, jos ajatukset on vähän vinksallaan. Säälin kuitenkin, sorry!
Miksi säälit sellaista, joka on valintaansa tyytyväinen?
Kyllä mua säälittää, jos jollakulla (ja tutuu riittävän yllättävän paljon) raha ja taloudellinen huolettomuus on elämän tärkeimpiä asioita. Mammonapalvonta on minusta tyhmän ihmisen merkki. Arvostan syvällisempiä asioita kuten ihmiset, rakkaus, puoliso, perhe, keskutelu, usko... jos raha on arvoasteikossaan tärkeämpää kuin uusi elämä eli vauva, niin todellakin kannattaa olla ilman sitä vauvaa. Sitten kun elämä loppuu, huomaa, oliko se mammona kuinka olelliista ja pystyikö sitä rahaa viemään rajan toiselle puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mies joka oli jo miettinyt, että ei tiedä haluaako lapsia koskaan. Samat mietteet ollut minulla. Nyt yhdessä puhutaan jo lapsista, vaikka ei ole ajankohtaista ainakaan kahteen vuoteen. Mutta molemmilla ajatukset vaan kääntyivät lasten hankinnan kannalle, kun toinen tuntuu niin sopivalta. Eikä sitä osaa selittää miksi niitä lapsia haluaakin.. se että joutuu suostuttelemaan ja perustelemaan toiselle, ei ole hyvä merkki. Puoliso voi sitten myöhemmin pahimmassa tapauksessa sanoa : en mä edes lapsia halunnut. Ja se olisi karmeaa. Ihanaa on kumppani kenen kanssa voi haaveilla ja höpsötellä jo ennen kuin asia on ajankohtainen. On tärkeää että tavoitteet kohtaa parisuhteessa!
Juuri noin sen homman pitäisi tapahtua ja varmasti monen miehenkin mielestä lapsiperhearki on oikeasti rattoistaa, vaikka ei pysty aina omille teilleen lähtemäänkään ja usein vituttaa mutta lapsien myötä tulee sitten muita hyviä asioita ennemmin ja myöhemmin. Mukava vaimo ja hyvä yhteisymmärrys molemmilla on se avainsana. Kaikissa asioissa on aina hyvät ja huonot puolet.
Mutta se on perseestä että nuoria ihmisiä aivopestään sukulaisten ja kaikkien toimesta ja kysellään ja puoliksi pakotetaan että lapsia pitää nyt tehdä ja elämän pitää olla sellaista ja sellaista. Joo ei tarvitse. Elämä on täsmälleen sellaista kuin itse siitä tekee, sanoi joku sukulaishaahka mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että lapsellinen mies. Oikeassa siinä että lapset hankaloittaa helppoa elämää. Mutta a) pitääkö elämän olla aina niin itsekeskeistä ja helppoa? b) lapset tuo mukanaan niin paljon rakkautta ja sisältöä elämään, ettei ole tosikaan. Ehdottomasti plussan puolella ollaan kokonaisuudessaan. Mutta, jos miehesi ei keskusteluista (ja pienestä painostuksesta) huolimatta halua vauvaa, ei voi pakottaakaan.
Minä ainakin nautin tästä itsekeskeisestä ja helposta elämästä. Ei ole huolen häivää. Tulen taloudellisesti erittäin hyvin toimeen, on ystäviä ja harrastuksia. Olen onnellinen. En todellakaan haluaisi lapsia sekoittamaan tätä elämää.
Just näin, rahahan se tuokin onnen :D Voi teitä typeryksiä ja pintaliitäjiä...
Rahattomuus tuo epäonnen. Mieluummin elän taloudellisesti huoletonta elämää ilman jälkikasvua kuin venytän penniä ja kituutan lasten kanssa. Ei tässä ole mitään pintaliitoa.
No arvot ainakin just kohdillaan, not ;) Mutta ei kai sitä itsekään tajua, jos ajatukset on vähän vinksallaan. Säälin kuitenkin, sorry!
Miksi säälit sellaista, joka on valintaansa tyytyväinen?
Kyllä mua säälittää, jos jollakulla (ja tutuu riittävän yllättävän paljon) raha ja taloudellinen huolettomuus on elämän tärkeimpiä asioita. Mammonapalvonta on minusta tyhmän ihmisen merkki. Arvostan syvällisempiä asioita kuten ihmiset, rakkaus, puoliso, perhe, keskutelu, usko... jos raha on arvoasteikossaan tärkeämpää kuin uusi elämä eli vauva, niin todellakin kannattaa olla ilman sitä vauvaa. Sitten kun elämä loppuu, huomaa, oliko se mammona kuinka olelliista ja pystyikö sitä rahaa viemään rajan toiselle puolelle.
Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että taloudellisista ongelmista vapaa elämä olisi sama asia kuin mammonanpalvonta? Tai että vain taloudellisissa vaikeuksissa painivat voisivat nauttia rakkaudesta, perheestä, puolisostaan, syvällisistä keskusteluista jne?
Omalta osaltani olen huomannut, että pystyn nauttimaan täysipainoisemmin myös perheestäni, ystävistäni ja puolisostani, kun jatkuvat rahahuolet ovat hellittäneet ja taloudellinen tilanne on vihdoin siinä jamassa, että joka senttiä ei tarvitse laskea. Lienenkö sitten kamalan pinnallinen ihminen, kun en koe vuosikausien köyhyyden minua juuri jalostaneen.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen että lapsellinen mies. Oikeassa siinä että lapset hankaloittaa helppoa elämää. Mutta a) pitääkö elämän olla aina niin itsekeskeistä ja helppoa? b) lapset tuo mukanaan niin paljon rakkautta ja sisältöä elämään, ettei ole tosikaan. Ehdottomasti plussan puolella ollaan kokonaisuudessaan. Mutta, jos miehesi ei keskusteluista (ja pienestä painostuksesta) huolimatta halua vauvaa, ei voi pakottaakaan.
Minä ainakin nautin tästä itsekeskeisestä ja helposta elämästä. Ei ole huolen häivää. Tulen taloudellisesti erittäin hyvin toimeen, on ystäviä ja harrastuksia. Olen onnellinen. En todellakaan haluaisi lapsia sekoittamaan tätä elämää.
Just näin, rahahan se tuokin onnen :D Voi teitä typeryksiä ja pintaliitäjiä...
Rahattomuus tuo epäonnen. Mieluummin elän taloudellisesti huoletonta elämää ilman jälkikasvua kuin venytän penniä ja kituutan lasten kanssa. Ei tässä ole mitään pintaliitoa.
No arvot ainakin just kohdillaan, not ;) Mutta ei kai sitä itsekään tajua, jos ajatukset on vähän vinksallaan. Säälin kuitenkin, sorry!
Miksi säälit sellaista, joka on valintaansa tyytyväinen?
Kyllä mua säälittää, jos jollakulla (ja tutuu riittävän yllättävän paljon) raha ja taloudellinen huolettomuus on elämän tärkeimpiä asioita. Mammonapalvonta on minusta tyhmän ihmisen merkki. Arvostan syvällisempiä asioita kuten ihmiset, rakkaus, puoliso, perhe, keskutelu, usko... jos raha on arvoasteikossaan tärkeämpää kuin uusi elämä eli vauva, niin todellakin kannattaa olla ilman sitä vauvaa. Sitten kun elämä loppuu, huomaa, oliko se mammona kuinka olelliista ja pystyikö sitä rahaa viemään rajan toiselle puolelle.
Niin, sen lapsen toki voi viedä mukanaan rajan toiselle puolelle. Sitä kutsutaan laajennetuksi itsemurhaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppinen kirjoitti:
Paljon riippuu ap:n ja hänen miehensä iästä. Alle kolmekymppiset miehet ovat suurimmalta osalta sellaisia "minä ja minun harrastukset/työ/kaverit" -tapauksia, joille lapsi edustaa kaiken kivan loppua kun ei saakkaan itse enää mennä miten haluaa. En tiedä miten tälllaiset prinssit on kasvatettu, kun mitään vaikeuksia ei olla valmiita sietämään varsinkaan muiden ihmisten taholta. Mieli voi kolmenkympin päällä - viimeistään neljäkymppisenä näilläkin muuttua, kun elämän rajallisuus iskee päälle.
Tätä logiikkaa en ole koskaan tajunnut.
"Ymmärrän nyt, että tulen kuolemaan. Haluan lapsen, jotta hänkin pääsee kuolemaan."
Sadismiahan tuo on.
Itse asiassa vapaaehtoisen lapsettomuuden suosio hieman kasvaa, kun ikää karttuu. 35-vuotiaissa on prosentin enemmän veloja kuin 25-vuotiaissa.
Prosenttiyksikön -- aivan eri asia.
Eli ei sadasosa enemmän, vaan noin viidestoista osa.
Totta, prosenttiyksikköä tarkoitin. Muistaakseni prosentit olivat 15 ja 16.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua säälittää, jos jollakulla (ja tutuu riittävän yllättävän paljon) raha ja taloudellinen huolettomuus on elämän tärkeimpiä asioita.
Et ole varmastikaan sitten kokenut koskaan todellista puutetta.
Huolettomuus on rampauttavan kärsimyksen puuttumista. Se, ettei kärsi, on onnellisuutta.
Silkasta itsekkyydestä valinnat tehdään, ja niin pitääkin.
Sama itsekkyys pätee niin lapsellisiin kuin lapsettomiin.
Toivottavasti kukaan ei anna pakottaa itseään mihinkään. Jos parista toinen haluaa lapsia ja toinen ei, jompikumpi saa luopua, jos ollaan yhdessä.