Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua lasta, koska elämästä tulisi "liian vaikeaa". Todistakaa, että hän on väärässä
Hän ei usko, kun sanon, ettei lasten takia tarvitse jättää mitään tekemättä. Tiedän ettei elämä pääty lapsen saamiseen mutta mies kaipaa vapautta ja helppoutta. Mitä ajattelette?
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on oikeassa. Elämäni suurin erehdys oli lapsen saaminen.
Voi lapsiparkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies_eikä_nainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsiperhearki on ollut jopa niin helppoa ja vähän aivotoimintaa vaativaa, että jo kaipailen työhöni, jossa saa käyttää päätään. Meillä kaksi lasta (1 ja 4-vuotiaat) joka on sopiva määrä meille. Ensimmäinen lapsi hiukan valvotti, mutta ei jäänyt traumoja. Toinen nukkui täydet yöt puolivuotiaasta, mikä oli luksusta. Silloin tällöin on jommalla kummalla yöheräilyjä, mutta ei häiritse minua. Parasta kotona ollessa on hitaat aamut kun saa nukkua suht pitkään. Nukutaan 8-9:aan. Sitten syödään aamupalat ja juon kahvit kaikessa rauhassa, varmaan tunti menee siinäkin. Ihana kun ei ole kiire mihinkään. Sitten ulkoillaan jos jaksetaan ja teen ruuan. Pienempi nukkuu päikyt ja isomman kanssa tehdään yhdessä jotain ja sitten taas lipittelen kahvia ja otan rennosti. Sitten mies jo tuleekin töistä kun pienempi heräilee ja jaetaan päivän kotityöt, jotka suurimmaksi osaksi ovat minulla, mutta mies vahtii sillä välin lapsia kun puuhastelen kotiaskareita. Ulkoillaan yms. Usein mies on kyllä ylitöissäkin, mutta pärjätään kyllä komistaankin:). Hui olipa rankaa! En jaksa stressailla, että elämämme olisi jostain lastenkasvatusoppaasta suoraan lainattua, vaan maalaisjärjellä ja oman jaksamisen mukaan mennään. Ei hamstrailla lapsille harrastuksia ym muuta vanhempien aikaa vievää. Ai niin, pidän huolen, että saan omaa aikaa myös.
Missä välissä miehelläsi on vapaa-aikaa jos hän nytkin tekee ylitöitä ja kotona odottaa tuollainen keskitysleiri ilman että ehtii huilaamaan?
Helppoahan se on haluta töihin takaisin jos on vaan kotona lasten kanssa ja lapset ovat hyvin käyttäytyviä ja viisaita eikä tarvitse kokoajan paimentaa. Tuskin miehesi ajattelee tuosta samoin. Hän ei varmaan harrasta "pitkiä ja hitaita aamuja" ja nauti hitaasta elämästä kahvia juoden.
Milloinpa naiset tuollaisia miettisivät ja sitten kun ero on käsillä, päivitellään minkälaisen luuserin kanssa on joutunut elämään kun uhrasi vain oman elämänsä, vapaa-aikansa ja todennäköisesti suuren osan tuloistaankin saamatta siitä itse oikeastaan mitään muuta kuin tietysti sen perhe-elämän aina kotona ollessaan. Miettikääpä tuolta kantilta.
Myönnän, hiukan provosoivasti kirjoitin mutta vituttaa tuo kun asioita mietitään vain omalta kantilta vaikka se oma hyvinvointi on usein toisen hyvinvoinnista pois.
En ymmärrä kyllä pätkääkään joidenkin ajatuksenjuoksua tässäkään threadissa. Että pitäisi mielellään vaikka hiukan pakottaa mies haluamaan lapsia, ei helvetti.
Jos ajatus kotitöihin osallistumisesta ja omien lasten kanssa puuhastelusta tuntuu keskitysleiriltä, niin ei tietenkään sellaisen ihmisen pidä lapsia mennä hankkimaan. Mutta suurin osa vanhemmista ei liene sellaisia.
Meillä tekee molemmat pitkää päivää töissä ja kotityöt puoliksi, eikä elämä silti tunnu keskitysleiriltä tai edes erityisen raskaalta. Tiskit, pyykit, imurointi, kauppareissut pitäisi hoitaa muutenkin. Ne nyt vaan kuuluu aikuisen ihmisen elämään, oli jälkikasvua tai ei. Lapsen kanssa vietetty aika taas ei ole meille työtä vaan ihan normaalia olemista ja yhdessäoloa, joka pikemminkin antaa kuin syö iloa ja energiaa.
Mutta siitä olen kyllä samaa mieltä, että ketään ei pidä painostaa vanhemmuuteen. Siitä seuraa vaan niitä keskitysleirivanhempia.
Mies_eikä_nainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsiperhearki on ollut jopa niin helppoa ja vähän aivotoimintaa vaativaa, että jo kaipailen työhöni, jossa saa käyttää päätään. Meillä kaksi lasta (1 ja 4-vuotiaat) joka on sopiva määrä meille. Ensimmäinen lapsi hiukan valvotti, mutta ei jäänyt traumoja. Toinen nukkui täydet yöt puolivuotiaasta, mikä oli luksusta. Silloin tällöin on jommalla kummalla yöheräilyjä, mutta ei häiritse minua. Parasta kotona ollessa on hitaat aamut kun saa nukkua suht pitkään. Nukutaan 8-9:aan. Sitten syödään aamupalat ja juon kahvit kaikessa rauhassa, varmaan tunti menee siinäkin. Ihana kun ei ole kiire mihinkään. Sitten ulkoillaan jos jaksetaan ja teen ruuan. Pienempi nukkuu päikyt ja isomman kanssa tehdään yhdessä jotain ja sitten taas lipittelen kahvia ja otan rennosti. Sitten mies jo tuleekin töistä kun pienempi heräilee ja jaetaan päivän kotityöt, jotka suurimmaksi osaksi ovat minulla, mutta mies vahtii sillä välin lapsia kun puuhastelen kotiaskareita. Ulkoillaan yms. Usein mies on kyllä ylitöissäkin, mutta pärjätään kyllä komistaankin:). Hui olipa rankaa! En jaksa stressailla, että elämämme olisi jostain lastenkasvatusoppaasta suoraan lainattua, vaan maalaisjärjellä ja oman jaksamisen mukaan mennään. Ei hamstrailla lapsille harrastuksia ym muuta vanhempien aikaa vievää. Ai niin, pidän huolen, että saan omaa aikaa myös.
Missä välissä miehelläsi on vapaa-aikaa jos hän nytkin tekee ylitöitä ja kotona odottaa tuollainen keskitysleiri ilman että ehtii huilaamaan?
Helppoahan se on haluta töihin takaisin jos on vaan kotona lasten kanssa ja lapset ovat hyvin käyttäytyviä ja viisaita eikä tarvitse kokoajan paimentaa. Tuskin miehesi ajattelee tuosta samoin. Hän ei varmaan harrasta "pitkiä ja hitaita aamuja" ja nauti hitaasta elämästä kahvia juoden.
Milloinpa naiset tuollaisia miettisivät ja sitten kun ero on käsillä, päivitellään minkälaisen luuserin kanssa on joutunut elämään kun uhrasi vain oman elämänsä, vapaa-aikansa ja todennäköisesti suuren osan tuloistaankin saamatta siitä itse oikeastaan mitään muuta kuin tietysti sen perhe-elämän aina kotona ollessaan. Miettikääpä tuolta kantilta.
Myönnän, hiukan provosoivasti kirjoitin mutta vituttaa tuo kun asioita mietitään vain omalta kantilta vaikka se oma hyvinvointi on usein toisen hyvinvoinnista pois.
En ymmärrä kyllä pätkääkään joidenkin ajatuksenjuoksua tässäkään threadissa. Että pitäisi mielellään vaikka hiukan pakottaa mies haluamaan lapsia, ei helvetti.
Heh, ei tarvitse olla huolissaan mieheni jaksamisesta :). Toki ylitöitä tekee jonkin verran, että sikäli on joskus väsynyt, mutta me olemme hyvin joustavia toistemme menoja kohtaan. Hän saa mennä (lähes) niin paljon kuin huvittaa omiin harrastuksiin ja menoihin ja minä omiini. Iltaisin meillä on kuitenkin myös yhteistäkin aikaa riittävästi kun ollaan iltavirkkuja. Tiedän hänen ystävien olevan jopa hieman kateellisia, kun mieheni kotoa ei löydy sitä nalkuttavaa akkaa, joka vaatii tuon tuostakin romanttisia kynttiläillallisia ja kyttää miehen menoja tai kieltää menemästä. Oma hyvinvointi on minulle hyvin tärkeää myös. Ilman minun hyvinvointiani ei lapseni tai mieheni voisi hyvin. Halusin omalla tekstilläni tuoda esiin, ettei se perhe-elämä ole kaikilla niin kamalaa, vaikka tätä palstaa lukiessa varmasti pitäisikin olla. Surullista, että näin moni lähes katuu lapsenhankintaansa. Ja anteeksi, että minä en.
Vierailija kirjoitti:
Olen taas jouluna seurannut sukulaisperhettä kolmivuotiaan kanssa ja miettinyt miten onnekas lapsettomana olen. Lasta pitää vahtia 24/7 ettei ensinnäkään tapa itseään, heiluu joka suuntaan ja pää kopsahtelee minne sattuu. En ymmärrä miten pysyy hengissä kun ei suostu syömään, korkeintaan pari lusikallista samanaikaisesti kun katsoo piirrettyjä. Ei vieläkään puhu vaan huutelee jotain älämölöä ja yksittäisiä sanoja koko hereilläoloaikansa. Syö pahvia ja sylki valuu norona lattialle ja vaatteille kun ei ilmeisesti vaan älyä että kita on auki (eikä ole erityislapsi).
Ei vastaa omaa ajatusta hauskasta elämästä.
Sori, tuo on erityislapsi. 3-vuotias ei ole enää tuollainen. Ehkä max 1,5-2-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen taas jouluna seurannut sukulaisperhettä kolmivuotiaan kanssa ja miettinyt miten onnekas lapsettomana olen. Lasta pitää vahtia 24/7 ettei ensinnäkään tapa itseään, heiluu joka suuntaan ja pää kopsahtelee minne sattuu. En ymmärrä miten pysyy hengissä kun ei suostu syömään, korkeintaan pari lusikallista samanaikaisesti kun katsoo piirrettyjä. Ei vieläkään puhu vaan huutelee jotain älämölöä ja yksittäisiä sanoja koko hereilläoloaikansa. Syö pahvia ja sylki valuu norona lattialle ja vaatteille kun ei ilmeisesti vaan älyä että kita on auki (eikä ole erityislapsi).
Ei vastaa omaa ajatusta hauskasta elämästä.
Sori, tuo on erityislapsi. 3-vuotias ei ole enää tuollainen. Ehkä max 1,5-2-vuotias.
No ja mm. tv:n/älypuhelimen/tabletin ääressä syöttäminen... Tässä esimerkki siitä mitä tulee kun lapsia ei haluta mutta kun niitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies_eikä_nainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsiperhearki on ollut jopa niin helppoa ja vähän aivotoimintaa vaativaa, että jo kaipailen työhöni, jossa saa käyttää päätään. Meillä kaksi lasta (1 ja 4-vuotiaat) joka on sopiva määrä meille. Ensimmäinen lapsi hiukan valvotti, mutta ei jäänyt traumoja. Toinen nukkui täydet yöt puolivuotiaasta, mikä oli luksusta. Silloin tällöin on jommalla kummalla yöheräilyjä, mutta ei häiritse minua. Parasta kotona ollessa on hitaat aamut kun saa nukkua suht pitkään. Nukutaan 8-9:aan. Sitten syödään aamupalat ja juon kahvit kaikessa rauhassa, varmaan tunti menee siinäkin. Ihana kun ei ole kiire mihinkään. Sitten ulkoillaan jos jaksetaan ja teen ruuan. Pienempi nukkuu päikyt ja isomman kanssa tehdään yhdessä jotain ja sitten taas lipittelen kahvia ja otan rennosti. Sitten mies jo tuleekin töistä kun pienempi heräilee ja jaetaan päivän kotityöt, jotka suurimmaksi osaksi ovat minulla, mutta mies vahtii sillä välin lapsia kun puuhastelen kotiaskareita. Ulkoillaan yms. Usein mies on kyllä ylitöissäkin, mutta pärjätään kyllä komistaankin:). Hui olipa rankaa! En jaksa stressailla, että elämämme olisi jostain lastenkasvatusoppaasta suoraan lainattua, vaan maalaisjärjellä ja oman jaksamisen mukaan mennään. Ei hamstrailla lapsille harrastuksia ym muuta vanhempien aikaa vievää. Ai niin, pidän huolen, että saan omaa aikaa myös.
Missä välissä miehelläsi on vapaa-aikaa jos hän nytkin tekee ylitöitä ja kotona odottaa tuollainen keskitysleiri ilman että ehtii huilaamaan?
Helppoahan se on haluta töihin takaisin jos on vaan kotona lasten kanssa ja lapset ovat hyvin käyttäytyviä ja viisaita eikä tarvitse kokoajan paimentaa. Tuskin miehesi ajattelee tuosta samoin. Hän ei varmaan harrasta "pitkiä ja hitaita aamuja" ja nauti hitaasta elämästä kahvia juoden.
Milloinpa naiset tuollaisia miettisivät ja sitten kun ero on käsillä, päivitellään minkälaisen luuserin kanssa on joutunut elämään kun uhrasi vain oman elämänsä, vapaa-aikansa ja todennäköisesti suuren osan tuloistaankin saamatta siitä itse oikeastaan mitään muuta kuin tietysti sen perhe-elämän aina kotona ollessaan. Miettikääpä tuolta kantilta.
Myönnän, hiukan provosoivasti kirjoitin mutta vituttaa tuo kun asioita mietitään vain omalta kantilta vaikka se oma hyvinvointi on usein toisen hyvinvoinnista pois.
En ymmärrä kyllä pätkääkään joidenkin ajatuksenjuoksua tässäkään threadissa. Että pitäisi mielellään vaikka hiukan pakottaa mies haluamaan lapsia, ei helvetti.
Jos ajatus kotitöihin osallistumisesta ja omien lasten kanssa puuhastelusta tuntuu keskitysleiriltä, niin ei tietenkään sellaisen ihmisen pidä lapsia mennä hankkimaan. Mutta suurin osa vanhemmista ei liene sellaisia.
Meillä tekee molemmat pitkää päivää töissä ja kotityöt puoliksi, eikä elämä silti tunnu keskitysleiriltä tai edes erityisen raskaalta. Tiskit, pyykit, imurointi, kauppareissut pitäisi hoitaa muutenkin. Ne nyt vaan kuuluu aikuisen ihmisen elämään, oli jälkikasvua tai ei. .
Meinaatko nyt ihan tosissasi, että lapsiperheessä ei ole yhtään enemmän tiskejä, pyykkäystä, siivousta ja kauppareissuja kuin lapsettomassa :D? Kyllähän noiden määrä lapsen myötä helposti vähintään tuplaantuu kun lapsi sotkee enemmän kuin aikuinen muttei vuosiin itse osallistu siivoamiseen!
Ihan typerää siis sanoa kuinka "nuo kuuluu aikuisen elämään", kun verrataan (ihan hihasta vetäistynä esimerkkinä) sitä meneekö ko toimiin viikossa kaksi tuntia, vai päivässä kaksi tuntia!
Mies on oikeassa. Terveisiä eron partaalta fiiliksenä kaikki on niin paskaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies_eikä_nainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsiperhearki on ollut jopa niin helppoa ja vähän aivotoimintaa vaativaa, että jo kaipailen työhöni, jossa saa käyttää päätään. Meillä kaksi lasta (1 ja 4-vuotiaat) joka on sopiva määrä meille. Ensimmäinen lapsi hiukan valvotti, mutta ei jäänyt traumoja. Toinen nukkui täydet yöt puolivuotiaasta, mikä oli luksusta. Silloin tällöin on jommalla kummalla yöheräilyjä, mutta ei häiritse minua. Parasta kotona ollessa on hitaat aamut kun saa nukkua suht pitkään. Nukutaan 8-9:aan. Sitten syödään aamupalat ja juon kahvit kaikessa rauhassa, varmaan tunti menee siinäkin. Ihana kun ei ole kiire mihinkään. Sitten ulkoillaan jos jaksetaan ja teen ruuan. Pienempi nukkuu päikyt ja isomman kanssa tehdään yhdessä jotain ja sitten taas lipittelen kahvia ja otan rennosti. Sitten mies jo tuleekin töistä kun pienempi heräilee ja jaetaan päivän kotityöt, jotka suurimmaksi osaksi ovat minulla, mutta mies vahtii sillä välin lapsia kun puuhastelen kotiaskareita. Ulkoillaan yms. Usein mies on kyllä ylitöissäkin, mutta pärjätään kyllä komistaankin:). Hui olipa rankaa! En jaksa stressailla, että elämämme olisi jostain lastenkasvatusoppaasta suoraan lainattua, vaan maalaisjärjellä ja oman jaksamisen mukaan mennään. Ei hamstrailla lapsille harrastuksia ym muuta vanhempien aikaa vievää. Ai niin, pidän huolen, että saan omaa aikaa myös.
Missä välissä miehelläsi on vapaa-aikaa jos hän nytkin tekee ylitöitä ja kotona odottaa tuollainen keskitysleiri ilman että ehtii huilaamaan?
Helppoahan se on haluta töihin takaisin jos on vaan kotona lasten kanssa ja lapset ovat hyvin käyttäytyviä ja viisaita eikä tarvitse kokoajan paimentaa. Tuskin miehesi ajattelee tuosta samoin. Hän ei varmaan harrasta "pitkiä ja hitaita aamuja" ja nauti hitaasta elämästä kahvia juoden.
Milloinpa naiset tuollaisia miettisivät ja sitten kun ero on käsillä, päivitellään minkälaisen luuserin kanssa on joutunut elämään kun uhrasi vain oman elämänsä, vapaa-aikansa ja todennäköisesti suuren osan tuloistaankin saamatta siitä itse oikeastaan mitään muuta kuin tietysti sen perhe-elämän aina kotona ollessaan. Miettikääpä tuolta kantilta.
Myönnän, hiukan provosoivasti kirjoitin mutta vituttaa tuo kun asioita mietitään vain omalta kantilta vaikka se oma hyvinvointi on usein toisen hyvinvoinnista pois.
En ymmärrä kyllä pätkääkään joidenkin ajatuksenjuoksua tässäkään threadissa. Että pitäisi mielellään vaikka hiukan pakottaa mies haluamaan lapsia, ei helvetti.
Jos ajatus kotitöihin osallistumisesta ja omien lasten kanssa puuhastelusta tuntuu keskitysleiriltä, niin ei tietenkään sellaisen ihmisen pidä lapsia mennä hankkimaan. Mutta suurin osa vanhemmista ei liene sellaisia.
Meillä tekee molemmat pitkää päivää töissä ja kotityöt puoliksi, eikä elämä silti tunnu keskitysleiriltä tai edes erityisen raskaalta. Tiskit, pyykit, imurointi, kauppareissut pitäisi hoitaa muutenkin. Ne nyt vaan kuuluu aikuisen ihmisen elämään, oli jälkikasvua tai ei. .
Meinaatko nyt ihan tosissasi, että lapsiperheessä ei ole yhtään enemmän tiskejä, pyykkäystä, siivousta ja kauppareissuja kuin lapsettomassa :D? Kyllähän noiden määrä lapsen myötä helposti vähintään tuplaantuu kun lapsi sotkee enemmän kuin aikuinen muttei vuosiin itse osallistu siivoamiseen!
Ihan typerää siis sanoa kuinka "nuo kuuluu aikuisen elämään", kun verrataan (ihan hihasta vetäistynä esimerkkinä) sitä meneekö ko toimiin viikossa kaksi tuntia, vai päivässä kaksi tuntia!
Totta, lasten jälkeen kotitöiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Tuplaantuminen ei todellakaan riitä, vaan ne kasvoivat potenssiin sata.
Vierailija kirjoitti:
Kolmekymppinen kirjoitti:
Paljon riippuu ap:n ja hänen miehensä iästä. Alle kolmekymppiset miehet ovat suurimmalta osalta sellaisia "minä ja minun harrastukset/työ/kaverit" -tapauksia, joille lapsi edustaa kaiken kivan loppua kun ei saakkaan itse enää mennä miten haluaa. En tiedä miten tälllaiset prinssit on kasvatettu, kun mitään vaikeuksia ei olla valmiita sietämään varsinkaan muiden ihmisten taholta. Mieli voi kolmenkympin päällä - viimeistään neljäkymppisenä näilläkin muuttua, kun elämän rajallisuus iskee päälle.
Tätä logiikkaa en ole koskaan tajunnut.
"Ymmärrän nyt, että tulen kuolemaan. Haluan lapsen, jotta hänkin pääsee kuolemaan."
Sadismiahan tuo on.
Itse asiassa vapaaehtoisen lapsettomuuden suosio hieman kasvaa, kun ikää karttuu. 35-vuotiaissa on prosentin enemmän veloja kuin 25-vuotiaissa.
Prosenttiyksikön -- aivan eri asia.
Eli ei sadasosa enemmän, vaan noin viidestoista osa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juicen eka bändi oli harkittu ja siksi paradoksi.
Joulupyhien jälkeen junalla kotiin palatessani seurasin vierestä muutamien lapsiperheiden arkea. Eipä käy kateeksi ja kiitin jälleen itseäni ammoisista valinnoistani. Vanhemmat olivat hetmoraunioina ja pinnat kireänä kuin viulun kielet. Väsyneet ja kyllästyneet lapset kiukuttelivat ja huusivat. Ei se toki ollut heidän vikansa, lapset ovat tuollaisia. Hermostunut isä kävi ilmeisesti jossain tupakalla vähän väliä. Lapset viskoivat eväsleipiä pitkin lattioita ja kaatoivat mehua äitinsä syliin ja tabletille. Välillä riideltiin siitä että mies viipyi liian kauan vessareissulla (oluella ravintolavaunussa).
Jättäkää ne lapset tekemättä jos tunnette nauttivanne elämästä. Tehtyänne ette nimittäin nauti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat elämän paras asia. Mutta vain sille, joka tykkää lasten kanssa puuhailusta. Mikään maailmassa ei ole mitään verrattuna omiin lapsiin ja siihen valtavaan rakkauteen, jota heitä kohtaan tuntee. Ja tähän on lapsettomien aivan turha änkyttää yhtään mitään, ette kertakaikkiaan tiedä tästä asiasta yhtään mitään.
Tottakai elämä muuttuu, sehän on selvä ja lapsi vie aikaa, mutta se mitä siitä saa takaisin, ei ole rahalla mitattavissa. Kun saat lapsen, mietit, että mitä ihmettä ennen teit ja miten ylipäätään pystyit elämään, koska elämäsi oli niin tyhjää ja mitäänsanomatonta. ja tämä siitäkin huolimatta, että sinulla on mielenkiintoinen työ, onnellinen parisuhde, kivoja harrastuksia, kaunis koti, rakkaita sukulaisia ja ystäviä. Nehän ovat ihan kivoja juttuja toki nekin, mutta kun saat lapsen, nuo kivat jutut eivät enää riittäisi tekemään elämästäsi täyttä ja onnellista, ne ovat vain kivoja juttuja, ei sen enempää.
Mutta miksi hankkia lapsia velan kanssa? Älä ihmeessä ryhdy siihen, vaan odota, että löytyy mies, joka myös haluaa lapsia.
Juuri näin! Elämä voi olla tosi kivaa, onnellista ja hauskaa ennen lapsiakin. Jos haluat lapsia ja niitä sinulle suodaan, tajuat, että tosiaan, kaikesta kivasta huolimatta elämä oli tosi tyhjää ennen heitä. Aikamoisen merkityksen antavat, ja sitä lisääntynyttä rakkauden määrää <3
Ei, vaan lasten myötä tajuaa, miten rikasta elämä oli ennen heitä. Millaista elämää olet elänyt... järkyttävää. Lapsiin päättyy oma elämä.
Yleensä kai tarve lisääntyä johtuu siitä, että kun oma elämä väistämättä joskus päättyy, niin olisi toive siitä, että lapsissa se tavallaan jatkuu.
Itsekäs syy lisätä maapallon kuormaa jotta omat geenit jatkuisivat. Ihmisiä on liikaa. Radikaalisti. Todellisuudessa te lisääntyjät tapatte myös eläinlajit sukupuuttoon.
Mulla on mies joka oli jo miettinyt, että ei tiedä haluaako lapsia koskaan. Samat mietteet ollut minulla. Nyt yhdessä puhutaan jo lapsista, vaikka ei ole ajankohtaista ainakaan kahteen vuoteen. Mutta molemmilla ajatukset vaan kääntyivät lasten hankinnan kannalle, kun toinen tuntuu niin sopivalta. Eikä sitä osaa selittää miksi niitä lapsia haluaakin.. se että joutuu suostuttelemaan ja perustelemaan toiselle, ei ole hyvä merkki. Puoliso voi sitten myöhemmin pahimmassa tapauksessa sanoa : en mä edes lapsia halunnut. Ja se olisi karmeaa. Ihanaa on kumppani kenen kanssa voi haaveilla ja höpsötellä jo ennen kuin asia on ajankohtainen. On tärkeää että tavoitteet kohtaa parisuhteessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat elämän paras asia. Mutta vain sille, joka tykkää lasten kanssa puuhailusta. Mikään maailmassa ei ole mitään verrattuna omiin lapsiin ja siihen valtavaan rakkauteen, jota heitä kohtaan tuntee. Ja tähän on lapsettomien aivan turha änkyttää yhtään mitään, ette kertakaikkiaan tiedä tästä asiasta yhtään mitään.
Tottakai elämä muuttuu, sehän on selvä ja lapsi vie aikaa, mutta se mitä siitä saa takaisin, ei ole rahalla mitattavissa. Kun saat lapsen, mietit, että mitä ihmettä ennen teit ja miten ylipäätään pystyit elämään, koska elämäsi oli niin tyhjää ja mitäänsanomatonta. ja tämä siitäkin huolimatta, että sinulla on mielenkiintoinen työ, onnellinen parisuhde, kivoja harrastuksia, kaunis koti, rakkaita sukulaisia ja ystäviä. Nehän ovat ihan kivoja juttuja toki nekin, mutta kun saat lapsen, nuo kivat jutut eivät enää riittäisi tekemään elämästäsi täyttä ja onnellista, ne ovat vain kivoja juttuja, ei sen enempää.
Mutta miksi hankkia lapsia velan kanssa? Älä ihmeessä ryhdy siihen, vaan odota, että löytyy mies, joka myös haluaa lapsia.
Juuri näin! Elämä voi olla tosi kivaa, onnellista ja hauskaa ennen lapsiakin. Jos haluat lapsia ja niitä sinulle suodaan, tajuat, että tosiaan, kaikesta kivasta huolimatta elämä oli tosi tyhjää ennen heitä. Aikamoisen merkityksen antavat, ja sitä lisääntynyttä rakkauden määrää <3
Ei, vaan lasten myötä tajuaa, miten rikasta elämä oli ennen heitä. Millaista elämää olet elänyt... järkyttävää. Lapsiin päättyy oma elämä.
Yleensä kai tarve lisääntyä johtuu siitä, että kun oma elämä väistämättä joskus päättyy, niin olisi toive siitä, että lapsissa se tavallaan jatkuu.
Itsekäs syy lisätä maapallon kuormaa jotta omat geenit jatkuisivat. Ihmisiä on liikaa. Radikaalisti. Todellisuudessa te lisääntyjät tapatte myös eläinlajit sukupuuttoon.
Just noin mä olen aina ajatellut! Ja jos joku sitten kysyy että mitä jos mun vanhemmat olis ajatellut noin niin sanon että mitä te multa sitä kysytte. En mä ole pyytänyt päästä tänne kuluttamaan luontoa. Nyt kun täällä olen niin pyrin aiheuttaman minimaalisen vahingon.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on oikeassa. Elämäni suurin erehdys oli lapsen saaminen.
En usko.
Tämä on se katkera lapsivastainen, jolla on itsellään ollut surkea lapsuus. Terapia on jäänyt käymättä tai se on käyty liian myöhään, joten hän ei saanut lasta.
Hän toitottaa täällä lapsikielteisyyttään joka päivä, monessa ketjussa, kuin se olisi elämäntehtävä.
Kukaan ei kadu lastaan.
Tämän tiedän minäkin, jolla lapsia ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on oikeassa. Elämäni suurin erehdys oli lapsen saaminen.
En usko.
Tämä on se katkera lapsivastainen, jolla on itsellään ollut surkea lapsuus. Terapia on jäänyt käymättä tai se on käyty liian myöhään, joten hän ei saanut lasta.
Hän toitottaa täällä lapsikielteisyyttään joka päivä, monessa ketjussa, kuin se olisi elämäntehtävä.Kukaan ei kadu lastaan.
Tämän tiedän minäkin, jolla lapsia ei ole.
Kyllä muuten katuu - salassa. Näitä on kyllä mutta aihe on tabu.
Vierailija kirjoitti:
Mut jos mies ei halua, se ei halua. Vaihda mies. Moni haluaa. Ja lasten tekemättä jättäminen miehen takia on typerää.
Typerää? Jos olet onnellisessa suhteessa rakastamasi ihmisen kanssa?
Typerää olisi rikkoa liitto ja alkaa paniikissa etsiä toista yhtä hyvää, jonka kanssa EHKÄ saisi lapsia. Vai kelpaako lapsia hinkuaville siitosoriksi kuka vaan?
Lapsi saattaa olla vammainen, ja elämä sen jälkeen pelkkää toivotonta loputonta mustaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on oikeassa. Elämäni suurin erehdys oli lapsen saaminen.
En usko.
Tämä on se katkera lapsivastainen, jolla on itsellään ollut surkea lapsuus. Terapia on jäänyt käymättä tai se on käyty liian myöhään, joten hän ei saanut lasta.
Hän toitottaa täällä lapsikielteisyyttään joka päivä, monessa ketjussa, kuin se olisi elämäntehtävä.Kukaan ei kadu lastaan.
Tämän tiedän minäkin, jolla lapsia ei ole.Kyllä muuten katuu - salassa. Näitä on kyllä mutta aihe on tabu.
Mistä tämmönen salattu katumus on sitten tullut tietoosi, ja mikä siihen on syynä?
Kun lapset ovat 15+, heistä ei ole enää vaivaa, vaan alkaa olla iloa, jopa hyötyä. Ja vanhuudessa turvaa.
Enpä ole kuullut yhdenkään ihmisen sanovan, että kyllä nyt harmittaa, kun on vanhana perhettä ympärillä. Toivoisin itsekin, että minulla olisi, mutta en koskaan halunnut pikkulapsia enkä varsinkaan raskautta ja vauvaa. Jos olisi ollut aikuinen ja luotettava mies, olisin varmaan taipunut. Mutta ei ollut. Erittäin paljon vaikutti myös anopin ilkeys, tuppautuvuus ja vähämielisyys. Siinä yhtälössä olisin kuollut stressiin lapsen kanssa.
Elämä menee niin kuin menee.
Älkää tehkö sitä. Lapsi imee teistä kaikki elämäninnon. Sitten 3v päästä huomaat kirjoittavasi näin jollain pilipali-palstalla jollekin toiveikkaalle ja mietit miltä tuntuikaan olla toiveikas.
Tämä on kokemus.
Älä tee lasta miehen kanssa, joka haluaa helppoa elämää ja ettei mikään muuttuisi. Päädyt tekemään kaiken yksin, vaikka saisitkin miehen lapsenteon kannalle ja jopa lupaamaan että osallistuisi. Kokemusta on, ja kaduttaa.