Koska vanhempasi on sanonut sinulle rakastavasi sinua?

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla aika harvassa ne perheet Suomessa joissa sanotaan. Meillä ei ole sanottu kertaakaan. En edes omille lapsille sano, tuntuu niin luonnottomalta. Näytän välittämisen ja rakkauden mielummin halauksin ja suukoin kuin sanomalla. Itse en pidä amerikkalaisesta tyylistä sanoa "i love you" jokaisen puhelun päätteeksi. Se on jotenkin niin teennäistä suomalaisen korviin.

Aina voi kehitellä omaan suuhun sopivan sanamuodon. Minä sanon lapselleni halatessa "minun rakas/kulta!" :) Itselleni kun ei ole koskaan  sanottu mitään siihen viittaavaakaan, ei lapsena halattu eikä pusuteltu tai pidetty edes sylissä, päinvastoin, sain aina tuntea olevani vastenmielinen, työnnettiin pois sylistä. Aikuisena en ole ollut toivottu vieraskaan, paitsi nyt kinutaan käymään kun luovuin autosta, tietävät että en pääse kuitenkaan. Pitää katkaista se sukupolvien ketju jossa ei toista kehuta ja kerrota tunteista.

En muista. Oisko joskus sanonu? Ikää 37 v. Viimeksi lähimpänä sitä oli kun äitini sanoi, että on ylpeä minusta. Tämä vuoden parin sisällä. Tämä siitä, kun kerroin pankkitileilläni olevan rahaa noin 10000-12000 euroa vaihtelevasti. Äitini oli yh ja 90-luvulla työttömänä. Ei ollut sitä rahaa paljon vaatteita ja muuta koreilua varten varten. Itsekin olen ollut joitain vuosia sitten työttömänä useita vuosia. Sittemmin tehnyt toimistotöitä ihan peruspalkalla alle pari tonnia kuussa. Rahaa olen kuitenkin pyrkinyt laittamaan säästöön joka kuukausi. Pyrin elämään jatkuvasti vähän nuukaillen perusasioissa. Toki törsään sitten välillä rahaa satoja euroja kerralla, jos tarve. Omienkin työttömyyskokemustenijälkeen jäänyt mieleen se, että raha ei ole itsestäänselvyys eikä se, että apua saa sossusta tai muualta, jos on huono tilanne. Eli otan tuon "olen ylpeä sinusta" kommentin myönteisenä, koska harvoin äiti tunteilee ja kieltämättä on se saavutus.

Äidilleni ei kukaan osoittanut aitoa välittämistä ja siksi hän onkin pitänyt huolen, että meille lapsille on täysin selvää, että äiti rakastaa aina. En muista milloin viimeksi kuulin sen äidin suusta, koska olen jo täynnä välittämistä hänen suunnaltaan, enkä ehdi kaivata lisää ennen kuin hän jo osoittaa taas rakkauttaan. Kiitos!

Isä oli tosi lämmin ja välittävä, kun olin pikkulapsi. Isompana ja varsinkaan aikuisena hän ei ole osannut samalla tavalla osoittaa rakkautta, saati sitten puhua siitä. Pitää vissiin itsestäänselvyytenä. Siksi tuntuikin ihmeelliseltä, kun hän yhtäkkiä noin kuukausi sitten sanoi mulle puhelimessa "kiitos, tyttö kulta". En ole kuullut varmaan kymmeneen vuoteen mitään tuollaista. Hieno tunne.

N38

Meilläkään kotona ei koskaan lausuttu noita "rakastan sinua" -sanoja, mutta tiedän silti olevani rakastettu. Hellittelynimiä ja muita ilmauksia käytetään kyllä.

Olen huomannut että omallekin lapselle on vaikea sanoa "minä rakastan sinua". Väännän sen automaattisesti muotoon"äiti rakastaa sinua".

Meillä ei sanottu, pidetty sylissä tai halailtu. En myöskään kuullut kehuja ikinä. Omien lasteni kanssa toimin toisin, eikä tunnu yhtään vaikealta halata ja sanoa "mä rakastan sua". Itse asiassa olisi kummallista olla sanomatta sitä ääneen, koska iltaisin, kun käyn halaamassa hyvät yöt, tunnen usein pakahduttavaa ylpeyttä ja rakkauden tunnetta. Yritän myös antaa paljon positiivista palautetta.

Vanhin on nyt 14v, eikä ole koskaan tuntunut luonnottomalta halata ja sanoa "olet rakas".

En muista, että olisi koskaan sanottu. Olen 44 v. Omille lapsille pyrin silloin tällöin sanomaan, useamminkin voisin.

Ei koskaan. Ikää mulla 42 v. Omille lapsilleni olen sanonut monesti :)

Eivät ikinä. Mutta ovat muutoin aina osoittaneen välittävänsä ja huolehtineet. Joten ei ole jäänyt traumoja.

Ei yksittäisellä sanalla ole väliä. Kokonaisuus ratkaisee.

61v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla aika harvassa ne perheet Suomessa joissa sanotaan. Meillä ei ole sanottu kertaakaan. En edes omille lapsille sano, tuntuu niin luonnottomalta. Näytän välittämisen ja rakkauden mielummin halauksin ja suukoin kuin sanomalla. Itse en pidä amerikkalaisesta tyylistä sanoa "i love you" jokaisen puhelun päätteeksi. Se on jotenkin niin teennäistä suomalaisen korviin.

Aina voi kehitellä omaan suuhun sopivan sanamuodon. Minä sanon lapselleni halatessa "minun rakas/kulta!" :) Itselleni kun ei ole koskaan  sanottu mitään siihen viittaavaakaan, ei lapsena halattu eikä pusuteltu tai pidetty edes sylissä, päinvastoin, sain aina tuntea olevani vastenmielinen, työnnettiin pois sylistä. Aikuisena en ole ollut toivottu vieraskaan, paitsi nyt kinutaan käymään kun luovuin autosta, tietävät että en pääse kuitenkaan. Pitää katkaista se sukupolvien ketju jossa ei toista kehuta ja kerrota tunteista.

Sama! Halaan aina nuorempaa aamulla (ja usein muulloinkin) ja sanon ajatuksen kanssa "äitin kulta" :) Teini ei enää kovin halailusta perusta, mutta hänellekin aina jotain mukavaa sanon: "kyllä oot sitten söpö/ihana", "voi että mä tykkään susta", "oot kyllä aika huippu!" tms.

Never. Olen nyt 36v. Onhan se voinut vauvana sellasta höpöttää, mutta en muista :D

Omalle 17 lapselle sanoin viimeksi viestin välityksellä viikko sitten. sanoilla parisen viikkoa sitten. utta ei ole sillä ollut merkitystä vaikka on sanottukin, sillä lapsi ei sitä usko,  vaan vihaa minua. Syytä ei suostu sanomaan.