Voiko teininä koettu masennus ja ahdistus hellittää ja olla terve aikuinen?

Voi. Ja yleensä hellittää.

Vakavat merkit (itsetuhoisuus ja -inho) kannattaa reagoida asap.

Voimia ja hyvää joulua!

Vierailija kirjoitti:

Oma teini on useamman vuoden ollut aika ahdistunut ja masentunut. Pelkään, tuleeko hänestä ollenkaan tervettä aikuista. Useampi vuosi mennyt nyt näin :( hän on nyt 17. Voiko enää ajatella että se on vain teiniangstia. Tyttö kyseessä.

Ei ole missään nimessä tarkoitus maalata piruja seinille, mutta kerron lyhyesti omista kokemuksistani. Sairastuin masennukseen 15-vuotiaana, ja nyt 28-vuotiaana olen edelleen sairas. Olen yrittänyt opiskella, mutta siitäkään ei ole tullut mitään, vaan olen ollut kuntoutustuella kahdeksan vuotta. Jään todennäköisesti eläkkeelle ennen kolmenkymmenen ikää, kun kymmenen vuotta työkyvyttömyyttä tulee jo täyteen.

Haluan sanoa, että teinisi valinnoilla on suuri merkitys. Itse tartuin pulloon, eristäydyin, ja join vuosikausia. Nyt olen raitis, mutta olen aivan varma että alkoholi on osa sitä totuutta, että olen itse tehnyt elämästäni pahempaa kuin mitä se olisi ollut ilmankin. Yritä suojella lastasi huonoilta valinnoilta, ja ole tukena ja pysy lähellä. Hän paranee, kun hänellä on sinut vierelläsi <3

Masennus uusii helposti. Itselläni on ollut lukuisia masennusjaksoja elämän varrella. Ikää nyt 40 v. Luonteeltani ole perfektionistinen suorittajatyyppi.

Mun kaverilla pamahti masennus pahaksi juuri tuossa 17 vuoden iässä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin masennus kiusaa edelleen. Hänellä on mennyt näin kauan myöntää se, ettei siitä taida omin voimin nousta. Ja minä mietin, että saakohan hän ikinä enää elää sellaista kevyttä elämää. Vai onko hänen kohtalonsa vain oppia elämään masennuksen kanssa.

Voin sanoa, että kamalaa katsella sivusta millaista tervassa tarpomista toisen elämä on. Vaikka ei tarvitsisi olla. (Tai ehkä tarvitsee siinä mielessä, että ehkä taustoissa on jotain, joka tuon aiheuttaa, en tiedä ihan kaikkea. Mutta tarkoitan, että muut samanikäiset saavat elää paljon kevyempää elämää).

Kirjoittaa paljon päiväkirjaansa itsemurhasta...kirja on täynnä vihaa ja ahdistusta. Luen sitä salaa. En ole kertonut siitä tietenkään hänelle, mutta yritän sitä kautta pysyä kärryillä miten meneee ja tukea...

Ehkä ammattiapua olisi hyvä tässä tilanteessa?

Älä lue päiväkirjaa enää. Juttele teinisi kanssa.

Kiitos hirveästi teille kaikille jotka vastaatte. Luen vastauksia ja mietin niitä kovasti. Huolettaa kovasti oman teinin kyntäminen syvällä, mutta en tiedä miten auttaa. Pelkään että hän toteuttaa ajatuksensa...

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittaa paljon päiväkirjaansa itsemurhasta...kirja on täynnä vihaa ja ahdistusta. Luen sitä salaa. En ole kertonut siitä tietenkään hänelle, mutta yritän sitä kautta pysyä kärryillä miten meneee ja tukea...

Jos tämä on ap:n, niin apua pitää tytölle hakea. Teinien itsemurhat ovat valitettavan yleisiä. Jätän nyt mainitsematta, että toisen päiväkirjan lukeminen on kyseenalaista.

Nyt on sovittu lääkäriaika, mutta ei halua mua mukaan. Jollen lukisi, hän ei kertoisi mitään. Hän juttelee vaan kaikkea pinnallista kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Masennus uusii helposti. Itselläni on ollut lukuisia masennusjaksoja elämän varrella. Ikää nyt 40 v. Luonteeltani ole perfektionistinen suorittajatyyppi.

Suorittaminen ei ole mikään luonteenpiirre,vaan opittua. Jos opettelisit siitä eroon,tuskin masennus uusisi niin helposti.

Kuten aiemminkin kommentoija sanoi, niin masennus uusii helposti. Jos on herkkä masennukselle, niin ei siitä oikein ikinä parana. Oikeastaan voidaan vain sanoa, että välillä on hyviä jaksoja ja välillä taas niitä huonoja. Mitä nuorempana masennus alkaa, niin sitä huonompi ennustus oikeastaan. En tietenkään väitä, etteikö tyttäresi voisi suht normaalia elämää elää, mutta niitä vastoinkäymisiä tulee aikuisellakin ja silloin etenkin se masennus on taas siellä vaanimassa. Onko masennusta suvussanne noin muuten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittaa paljon päiväkirjaansa itsemurhasta...kirja on täynnä vihaa ja ahdistusta. Luen sitä salaa. En ole kertonut siitä tietenkään hänelle, mutta yritän sitä kautta pysyä kärryillä miten meneee ja tukea...

Jos tämä on ap:n, niin apua pitää tytölle hakea. Teinien itsemurhat ovat valitettavan yleisiä. Jätän nyt mainitsematta, että toisen päiväkirjan lukeminen on kyseenalaista.

Jokainen kuolema on tietysti liikaa, kun vasta elämänsä alussa olevista ihmisistä on kyse, mutta ei sitä nyt kovin yleiseksi ilmiöksi voi kutsua, jos 5-7 tyttöä päätyy itsemurhaan vuosittain. 

Voi parantua. Mutta aikaa siinä menee.

Tukiijoukot ovat tarpeen ja elämästä pitäisi saada mahdollisimman stressitön.

Minulla oli samanlaista mutta kognitiivinen psykoterapia pelasti minut. Opin suhtautumaan asioihin uudella tavalla. Olen nyt 24 -vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittaa paljon päiväkirjaansa itsemurhasta...kirja on täynnä vihaa ja ahdistusta. Luen sitä salaa. En ole kertonut siitä tietenkään hänelle, mutta yritän sitä kautta pysyä kärryillä miten meneee ja tukea...

Yhteys koulun terveydenhoitajaan sitä kautta apua nuorelle, perheneuvolaan jne...

Itse kärsin masennuksesta teini-iässä ja jotenkin siitä pääsi yli. Toisaalta tuntuu että se kulkee edelleen mukana, en sanoisi itseäni "parantuneeksi". Pystyin opiskelemaan ja nykyään käyn töissä ja suoriudun työelämässä hyvin. Toisaalta tuntuu että on jonkinasteinen riski pimahtaa joskus uudelleen, mutta hyvin on pysynyt homma hallinnassa viimeiset 10 vuotta. Se riippuu kai ihmisestä pystyykö jatkamaan eteenpäin vai jääkö masennus päälle.

Masennuksen tausta pitää selvittää. Mulla teini-iällä alkanut masennus lähti vasta lapsen myötä 27-vuotiaana ja elämä on muuten aivan ihanaa nykyään mutta  suurin ongelma on se että nykyään niin vaikea muutenkin saada töitä, niin entäs sitten sellainen jolla cv:ssä aukkoja sairasloman takia. 

On mahdollista. Pitäisi päästä terapiaan ja puuttumaan masennuksen ja ahdistuksen aiheuttajiin -- joka voi muuten tarkoittaa vanhempia myös ns. paremmissa perheissä.

Ap, hanki tytölle ammattiapua. En tuomitse sua päiväkirjan lukemisesta tilanteessasi, koska hän ei jätä vaihtoehtoja. Muulloin olisin hyvin vihainen yksityisyyssyistä.

Vaikka monet nuoret kokevat ahdistusta ja muita negaatioita toai voimakkaasti, se mitä tyttärestä kerrot, vaatii kunnon puuttumisen. Hoidat tytölle hoitokontaktin ja kerrot että välität ja olet huolissasi. Sitten olet yhteyttä hoitavaan tahoon ja pyydät yhteistyötä.

T. Entinen ongelmanuori, nykyisin päihde/mt-lähihoitaja

On varmasti sellaista alavireisyyttä, jonka kanssa selvitään hammasta purren. Minä, äiti, sisko...kaikki suvun naiset siis :( silti en tiedä mitä tehdä koska en ole omallekaan masennukselle mitään tehnyt. Vaikka en ole mitään itsemurhaa (tosissani) hautonut, enkä ole esim ollut sairauslomalla tällaisesta syystä.