Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Lisää, ois kiva lukea, kun saa täältä tavallaan "vertaistukea"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syksyllä katosi pastakoneen kampi. Ei mitään hajua missä, kaikki köökin kaapit ja seinänrakosetkin olen kolunnut. Hituttaa, pitääkö ostaa uusi kone pelkän kammen takia.
Joku toinen vahingossa heitti roskiin
Joku hakkasi yöllä maatalon ovea jossa olin yksin kuin hullu. Siis ihan nyrkeillä takoi yli 10 minuuttia. Lakkasi sitten, mutta kyllä kammotti loppuyö.
Olin yksin kotona tämän saman pöydän ääressä kuin nytkin. Olin ottanut 6 palaa suklaata tähän pöydälle tietokoneen viereen ja syönyt niistä 2. Mutta yllättäen niistä 4 katosi. En löytänyt niitä mistään. En pöydältä, lattialta, kirjahyllystä, sängystä, sohvalta, vessasta, jääkaapista, en mistään. Ainoa looginen paikka, mihin ne olisivat voineet kadota oli vatsani, mutta miten ihminen voi syödä suklaata huomaamatta sitä itse? Asun yksin, ei edes lemmikkejä ole. Ellei vessassa asuvia sokeritoukkia lasketa mukaan.
Törmään säännöllisesti ihmisiin jotka ovat erään sukulaisen työkavereita tai hänen kanssaan yhteisissä harrastuksissa. Eräs alkoi käydä ärsyttäväksi kun törmäsin häneen säännöllisesti paikoissa joihin en itsekään ollut etukäteen tiennyt meneväni.
Kun vahdoin puhelinta tämä loppui.
Sitten alkoivat sukulaiset soitella huolestuneena kun olen kadonnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko ufoihin, enkä mihinkään epänormaaliin, mitä loogisesti ajatellen ei voida selittää. Seuraava tapahtuma vuosikymmenten takaa lievästi sanottuna ihmetyttää minua vähän vieläkin..
Olen ollut ja olen edelleen nopea nukahtamaan, tuskin koskaan unen saanti on tuottanut ongelmaa. Noin parikymmentä vuotta sitten menin makuuhuoneeseen vaimoni viereen. Valot sammuksiin, pää tyynyyn ja yhteisen peiton alle.. silmät kiinni, mutta samassa kuului mahtava humahdus ja tukka alkoi viiman johdosta vimmatusti lepattamaan ja kasvoilla tuntui kova viima. Ei helkutti, olohuoneen iso ikkunako avautui?? Tunne oli kuin läpituulisi koko talon. Äkkiä ylös, viima loppui, helkutti mikäs nyt?? Olipas outo juttu.. hetken päästä uudelleen pää tyynyyn, mutta sama toistui, tukka lepatti, laitoin käden peiton ulkopuolelle voimakkaan viiman tunne loppui heti, kun silmäni avasin. Tunsin kuinka sekin osa tukastani lepatti, mikä oli tyynyä vasten.. Tulipas outo tunne.. Tällaista ehkä 4-5 kertaa.. Mietin hetken ja ajattelin, olisiko pitkäaikainen ystäväni käymässä tervehtimässä. Vanhempi mies oli kuollut joitain viikoja aiemmin, haudattukin, mutta en sattuneesta syystä käynyt hautajaisissa. Tilanne alkoi minua jopa naurattamaan, jos tämä on edesmenneen juttuja, ei syytä pelkoon.... ajattelin etten ole kaverille tehnyt koskaan mitään pahaa tai väärää. Vedin pääni huppuun peiton sisälle ja uni tuli samassa..
Vaikka koin tällaisen tapahtuman en kuitenkaan voi uskoa mihinkään yliluonnolliseen..
Vierailija kirjoitti:
Törmään säännöllisesti ihmisiin jotka ovat erään sukulaisen työkavereita tai hänen kanssaan yhteisissä harrastuksissa. Eräs alkoi käydä ärsyttäväksi kun törmäsin häneen säännöllisesti paikoissa joihin en itsekään ollut etukäteen tiennyt meneväni.
Kun vahdoin puhelinta tämä loppui.
Sitten alkoivat sukulaiset soitella huolestuneena kun olen kadonnut.
Vaihdoit puhelinta?? tämä on outo juttu, tuskin selviää koskaan..X-mappiin, x-mappiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos joku keksii, minne meidän kissan pallo katosi, niin saa ehdottaa.
Mies siis leikki kissan kanssa, heitellen sille palloa. Kyseinen rapiseva pallo oli yksi kisun suosikeista. Miehellä oli koko ajan näköyhteys kissaan, kun kissa palloili eteisen ja ulko-oven väliseen kulmaan. Oltiin juuri siivottu, eli mitään ylimääräistä tavaraa ei eteisessä lojunut pois lukien sateenvarjoa, joka nojasi siihen samaiseen kulmaan.
Mies nosti sateenvarjoa, ettei se kaatuisi kissan päälle. Samalla kissa lopetti leikkimisen, ja pallo oli kadonnut sen siliän tien. Ollaan käyty läpi koko eteinen kenkien sisuksia ja hattuhyllyä myöten, myös vessa ollaan varalta katsottu. (En tosin tiedä, miten se pallo olisi sekunnissa onnistunut sinkoamaan hattuhyllylle. :D)
Mietittiin jopa sitä, että kissa olisi syönyt pallon. Mutta miten se onnistuisi siinä sekunnissa, kun sateenvarjo nostettiin pois? Pallo oli kumminkin sen kokoinen, ettei se edes mahtuisi kokonaisena kissan suuhun saatika nieluun.
Ja edellisen mysteeripalloviestin kirjoittaja jatkaa (koska unohtui tämä lisätä), että tarkistettiin tietysti myös se sateenvarjo läpikotaisin, jos pallo olisi jotenkin sen uumeniin mennyt. Mutta ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vietimme työkaverini kanssa mökillä viikonvaihdetta. Istuimme illalla saunanjälkeen terassilla jäähdyttelemässä, minun rintamasuunta oli merelle päin, kaverini istui minuunpäin. Seurasin erikoisen kirkasta suurta valopalloa, joka oli ehkä 20 asteen korkeudella ja liikkui minusta katsoen hitaasti oikealle. Valopallon kokoa vaikea sanoa, mutta kymmeniä, jos ei satojakin kertoja isompi kuin tähti. Ihmettelin ääneen ja kaverini kääntyi ja yhdessä ihmettely jatkui..... Mutta sitten yhtääkkiä valo muutti suuntaa 90 astetta ja sen nopeus oli käsittämätön ja se häipyi alle sekunnissa näkymättömiin..mitä helkkaria???..
No minulle kyllä aika pian selvisi, mistä tässä oli kysymys.. Meteoriitti oli varmuudella tulossa todella pienellä kulmalla meitä kohden, kunnes se sai kimmokkeen ilmakehästä. Pienen kulman johdosta ei sen nopeutta alussa voinut havaita, kunnes se muutti suunnan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerron seuraavan meille tapahtuneen jutun, vaikka ei se ole minua yhtään ihmetyttänyt.
Tapahtui 80- luvun lopulla vuodenvaihteessa mökiltä paluumatkalla kotiin. Muuta liikennettä tuskin lainkaan. Pakkasta oli lähes 30 astetta ja täysikuun aikaa, koska näki lähes yhtähyvin kuin päivällä. No niin tultiin keskisuomesta kotiin Rovaniemelle. Puolenyön tienoilla oltiin Tervola / Loue tietämissä. Yhtä äkkiä huomaamme tien välittömässä läheisyydessä olevalla pyörätiellä mustan hahmon makaamassa selällään jalat leveällän. Huomasimme molemmat sen yhtäaikaa.. eikun jarrutus ja takaisin katsomaan miten sille poloiselle oli käynyt.. No eihän ketään näkynyt, ajettiin montakertaa edestakaisin, ei mitään havaintoa, ei sellaisia varjoja, jotka olisivat ehkä hämänneet meitä.. Ei pelastettavaa, matka jatkukoon.
Emäntä kyllä ihmetteli moista tapahtunutta. Itse pohdin seuraavanlaisesti: varmasti joku koiranleuka oli makaamassa ti
Louellahan kuulemma kummittelee, ainakin monet väittävät nähneensä siellä autolla ajellessa hahmon, joka seisoo tien varrella jonkun sillan läheisyydessä. Kun pysähtyy/kääntyy, hahmo on aina kadonnut. Olen monesti törmännyt tähän tarinaan netissä, uskoo sitten ken tahtoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron seuraavan meille tapahtuneen jutun, vaikka ei se ole minua yhtään ihmetyttänyt.
Tapahtui 80- luvun lopulla vuodenvaihteessa mökiltä paluumatkalla kotiin. Muuta liikennettä tuskin lainkaan. Pakkasta oli lähes 30 astetta ja täysikuun aikaa, koska näki lähes yhtähyvin kuin päivällä. No niin tultiin keskisuomesta kotiin Rovaniemelle. Puolenyön tienoilla oltiin Tervola / Loue tietämissä. Yhtä äkkiä huomaamme tien välittömässä läheisyydessä olevalla pyörätiellä mustan hahmon makaamassa selällään jalat leveällän. Huomasimme molemmat sen yhtäaikaa.. eikun jarrutus ja takaisin katsomaan miten sille poloiselle oli käynyt.. No eihän ketään näkynyt, ajettiin montakertaa edestakaisin, ei mitään havaintoa, ei sellaisia varjoja, jotka olisivat ehkä hämänneet meitä.. Ei pelastettavaa, matka jatkukoon.
Emäntä kyllä ihmetteli moista tapahtunutta. Itse pohdin seuraavanl
Eräs tervolalainen kertoi juttujen lähteneen liikkeelle naisten vaatteisiin mielellään pukeutuneesta, ulkopaikkakuntalaisilta, Louella joskus kauan sitten vähän aikaa työskennelleestä miespuolisesta maatalouslomittajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä tapahtui noin 2 kk sitten ja edelleen ihmetyttää
työkuviot ahdistivat valtavasti ja oli muutenkin jotenkin todella raskas syksy. Metsä on minun paikkani ja siellä saan rauhan. Usein itken, halailen puita ja no, tunnen yhteyttä maahan. Oli aurinkoinen lokakuun sunnuntai kun ajattelin että nyt lähden metsään keräämään sieniä, hakemaan voimaa ja vastauksia. Että saisin jonkun merkin siellä miten edetä elämässä.
hyppäsin autooni ja Bluetoothin kartta meni puhelimesta päälle niinkuin lähes aina. Ainakin itsellä se tunnistaa tietyn päivän ja kellonajan liikkeet, esim. maanantaisin kertoo matkan ja ajan harrastukseen koska käyn siellä aina ma samaan aikaan.
Mutta vieläkin menee kylmät väreet kun mietin mitä puhelimen näytölle tuli nyt. Lapsuuden kodin osoite ja se tuli isäni firman nimellä. Ainoa vaan että isäni on kuollut lähes 10v sitten ja myös yritystoiminta lakkasi silloin. Koskaan näiden vuosien aikana ei karttaan ole tullut lapsuudenkodin osoite oletuksena (välimatkaa liki 200 km), saati isäni nimellä.
Työasiat eivät metsässä selvinneet ja mieli myllersi koko itkuisen sienestyksen. tästä tapahtumasta äitini veli kuoli äkillisesti vähän yli viikon päästä. Ja sittemmin rankka syksy on muuttunut perintösotkujen myötä entistä rankemmaksi. En tiedä isän viestiä, oliko tulossa noutamaan enoani vai mitä. Mutta todella outo tapahtuma joka vaivaa, edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Törmään säännöllisesti ihmisiin jotka ovat erään sukulaisen työkavereita tai hänen kanssaan yhteisissä harrastuksissa. Eräs alkoi käydä ärsyttäväksi kun törmäsin häneen säännöllisesti paikoissa joihin en itsekään ollut etukäteen tiennyt meneväni.
Kun vahdoin puhelinta tämä loppui.
Sitten alkoivat sukulaiset soitella huolestuneena kun olen kadonnut.
Hyi. Tuli mieleen (Okei, epätodennäköistä, muttei mahdotonta) että puhelintasi saatettiin vakoilla. Eli tuo ihminen stalkkasi, että missä menet ja oli aina "sattumalta" siellä missä sinäkin. Jos kyse oli sattumasta, miksi se loppui heti kun puhelimesi vaihtui?
Niin moni asia, ei kaikkia muista, niitä pohtiessa meneisi tässä nyt aikaa aika runsaasti.
Kävin iltayöstä vuoteeseen, oli pimeää. Heti pitkälleen käytyäni tunsin kuinka "sormi" hitaasti piirsi kyynäpään kohdalle käsivarteen kirjaimen "J". Se oli selkein viesti taivaasta jonka olen koskaan saanut. Edesmennyt jätti terveisensä kuoltuaan. En pelännyt, se oli ihana kokemus. Paljon muutakin on tapahtunut, selittämätöntä ja sellaista joille olen löytänyt omat selitykseni.
Olin yksi yö hereillä sängyssä, olin täysin hereillä siis vielä enkä ollut nukahtanut. Makasin kyljelläni kasvot seinään päin, niin että makkarin ovi oli takanani enkä nähnyt sinne.
Peitto oli jaloissani, koska oli kuuma ja paitaa ei ollut. Yhtäkkiä tunsin selkeästi selässäni lapaluiden kohdalla, kuinka joku tökkäsi minua sormella. Asun yksin ja kun käännyin ei kätään näkynyt missään.
Mutta se oli ihan selkeästi jonkun sormi, joka koski minuun.
Pienenä näin peikon lähimetsässä. Olin siis yksin siellä leikkimässä, olin alle kouluikäinen ehkä 5 v. Tämä on varhaisimpia lapsuusmuistojani, mutta muistan sen kirkkaasti.
Leikin siis yksin ja satuin nostamaan katseeni erään ison kiven päälle. Siellä tuo peikko istui slaavikyykyssä ja virnuili minulle. Se oli pienen lapsen kokoinen, mutta pelottavan näköinen. Virne oli todella ilkeä, uskomattoman pirullinen.
Peikko hyppäsi ketterästi kiveltä alas suoraan eteeni ja alkoi puhua minulle. Se kertoi, että koko perheeni on kuollut eikä minulla ole paikkaa mihin mennä. Mutta voisin muuttaa sen luo, se pitäisi minusta huolta. Ja koko ajan se p*prkele virnuili.
Aloin vain itkeä ja sanoim meneväni kotiin. Silloin peikko rääkäisi oikein vihaisena ja tarttui käteeni kovakouraisesti. Se sattui niin paljon, että aloin huutaa lujaa. Heräsin yhtäkkiä siihen, että äitini ravisteli minua ja kysyi, miksi makaan maassa.
Olin ilmeisesti pyörtynyt kivusta, äitini oli tullut paikalle kun oli kuullut huutoni. Käteni oli murtunut ja se piti kipsata terveyskeskuksessa. Kukaan aikuinen ei uskonut (vaikka koitin selittää sitä lähes kaikille) näkemääni peikkoon.
Minun ajateltiin jotenkin kaatuneen itse käteni päälle ja hallusinoineen peikon. Tosin aikuisiällä äitini on myöntänyt minulle, että hänestä(kin) on outoa ajatella, että luu olisi murtunut sillä tavoin kuin se murtui, jos vain kaaduin.
Lääkärin mielestä joku oli aikoinaan satuttanut minua, eikä meinannut millään uskoa että minulla on kotona kaikki hyvin. En enää ikinä mennyt siihen metsään leikkimään ja olin onnellinen, kun muutimme sieltä pois.
Minkänäköinen enkeli oli ? Sitä harvemmin kerrotaan..