Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessani 80-luvulla käytettiin ilmeisesti hätäraketti tyyppisiä valopalloja ilotulitteina. Liikkuivat hitaasti taivaalla. En ole nähnyt niitä sen jälkeen.

Se oli kiellettyä, vanhoja raketteja sai ampua luvan kanssa sopivassa paikassa.

Meidän mulkvistinaapurit- meinasin kirjoittaa naapirut-, ilmeisesti ampui monena uutenavuotena. Olisi pitänyt pelastaa ne itseltään.

Tai sitten ampuja oli niiden isä, ainoa kiva ihminen siinä perheessä.

Muistan kuinka olin ehkä noin 10-11 vuotiaana vanhempieni kanssa kesämökillä, kun sinne tuli yllättäen eräs koulussa kanssani samalla luokalla oleva poika vanhempiensa kanssa, mikä ihmetytti minua kovasti koska he eivät olleet meille mitään sukua eivätkä myöskään olleet meidän tuttaviamme. Tämä poika oli yksi minua koulussa kiusanneista oppilaista. Muistan, kuinka aikuiset olivat ulkona ja minä tämän pojan kanssa sisällä mökillä istumassa pöydän vastakkaisilla puolilla ja siinä pöydällä oli joku kirja jota olin siihen aikaan lukemassa. Tämä poika oli todella ystävällinen minulle siellä mökissä, oli aidon kiinnostunut minusta, kaikesta mistä pidin ja esimerkiksi siitä kirjasta ja vaikutti, että hän halusi ystävystyä kanssani. Muistaakseni hän jopa pyysi anteeksi kiusaamista, lupasi että ei jatka sitä, lupasi olla ystäväni koulussa ja puolustaa minua jatkossa koulussa kun muut kiusaajani tulevat kiusaavat minua.

Sitten kun koulu taas loman jälkeen jatkui, niin siellä meno jatkui entisellään. En ollut nähnyt tätä kiusaajaa sen jälkeen loman aikana mutta heti koulun alettua hän ja muut kiusaajat jatkoivat kiusaamista kuin mitään ei olisi tapahtunut ja sitä kiusaamista jatkui peruskoulun loppuun asti sillä useimmat näistä kiusaajista olivat kanssani samassa koulussa koko peruskoulun ajan. Koulu oli siis melko pieni koulu, jossa oli sekä ala-aste että yläaste yhdessä.

Minua todella häiritsee tämä muisto. Olen puhunut siitä vanhempieni kanssa ja näyttänyt kyseisen pojan kuvan luokkakuvasta, mutta he sanoivat, että kyseinen poika ei olisi koskaan käynyt mökillä ja kun kysyin, että olisiko ollut mahdollista, että hän olisi kertonut vanhemmilleen kiusanneensa minua haluten pyytää minulta anteeksi, vanhemmat olisivat saaneet yhteyden minun vanhempiini ja tapaaminen olisi sovittu mökille, mutta minulle sanottiin, että sellaista ei ole tapahtunut. Tämä on jotenkin kummallinen ja melko hämärä muisto, mutta jotenkin olen varma, että se olisi tapahtunut. Jotenkin minun on vaikea kuvitella, että olisin nähnyt tästä unta, koska yleensä muistan, että mikä muisto on oikea muisto ja mikä taas on uni, jotka luulen muistoksi. Kaiken lisäksi muistan sen, että mikä kirja se oli mitä luin silloin ja mistä hän oli kiinnostunut ja kun luin vähän aikaa sitten päiväkirjaa jota pidin sinä kesänä kun täytin 11, niin olen kirjoittanut sinne, että sain sen kirjan luettua, päiväkirjassa oli siis sen kirjan nimi jota luin silloin.

Olisitko maininnut päiväkirjassasi kiusaajan mökkikäynnistä, jos se olisi tapahtunut?  

Alle kouluikäinen poikani oli sitonut hyppynarun makuuhuoneiden ovenkahvoihin eräänä iltana. Selitykseksi antoi, että huoneessa oli kummitus, joka on musta ja jolla on harmaat silmät. Ensimmäinen ajatus oli, että joku on kuollut, mutta en uskonut sitä. Suru-uutinen tuli myöhemmin illalla, veljeni ja poikani kummi oli kuollut. Hyppynaruepisodin aikaan veli oli maannut kriittisessä tilassa sairaalassa leikkauspöydällä meidän tietämättä.

Tästä on noin 10 vuotta aikaa kun nukuin yksin kotona. Äiti oli työmatkalla Espoossa ja pikkuveli oli enon kanssa Teneriffalla matkalla. Yöllä noin 3-4 aikaan heräsin siihen kun joku rämpläsi täysillä ovenkahvaa yrittäen saada oven auki. Tiedätte varmasti sen äänen joka tulee kun joku väkisin rämplää metallisen ovenkahvan. En tiedä yrittikö joku oikeasti sisään vai oliko kyseessä vain oma mielikuvitus. Asia on kyllä jäänyt vaivaamaan mutta ei ole mitenkään epätavallista nykyään että murtovarkaat tarkkailisivat kotiasi varsinkin kun huomaavat että asuntosi autopaikka on tyhjillään.

Kyseessä voi myös olla ns. valveuni tai miksi niitä kutsutaan kun ihminen on tavallaan hereillä mutta näkee unta ja kokee unen todeksi. En tiedä mutta uskon että moni tälläkin palstalla olevat tarinat selittyvät sillä.

Ex-miesystäväni osti minulle syntymäpäivä lahjaksi Kalevakorun naisen ääni - riipuksen, olin haaveillut Kalevalakorusta mutta jostain toisenlaisesta ja mies huomasi ilmeestäni että metsään meni " No ei oo pakko käyttää, voin paluttaakin sen !" Vakuutin korun olevan oikein kiva "vähän iso, mutta kaunis" ja pyysin miestä laittamaan sen kaulaani, mies vaikutti tyytyväiseltä ja riita oli vältetty.

Kyseinen koru on aika iso, joten otin sen pois nukkuessa ja suihkussa. Eräänä aamuna koru ei enää ollut yöpöydällä ja mies  syytti että olen hukannut sen tahallani, vakuutin etten ikinä tekisi niin ja koetin epätoivoisesti etsiä korua mm. ottamalla pois yöpöydän laatikon sekä ryömimällä sängyn alla taskulampun kanssa. Turhaan.  2v myöhemmin, kun olimme jo eronneet ja olin muuttanutkin menin aamulla kasvopesulle , kun näin jonkin kimaltavan lattialla pöntön edessä. Se oli koruni!  Koetin kavereilta kysellä, vaikka en muistanut sellaista kenelläkään nähneeni, että onko jonkun koru hukassa.  Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että kyseessä oli exän antama koru... mutta mistä se ilmestyi?!

Glitch in the  matrix...

Vierailija kirjoitti:

Ex-miesystäväni osti minulle syntymäpäivä lahjaksi Kalevakorun naisen ääni - riipuksen, olin haaveillut Kalevalakorusta mutta jostain toisenlaisesta ja mies huomasi ilmeestäni että metsään meni " No ei oo pakko käyttää, voin paluttaakin sen !" Vakuutin korun olevan oikein kiva "vähän iso, mutta kaunis" ja pyysin miestä laittamaan sen kaulaani, mies vaikutti tyytyväiseltä ja riita oli vältetty.

Kyseinen koru on aika iso, joten otin sen pois nukkuessa ja suihkussa. Eräänä aamuna koru ei enää ollut yöpöydällä ja mies  syytti että olen hukannut sen tahallani, vakuutin etten ikinä tekisi niin ja koetin epätoivoisesti etsiä korua mm. ottamalla pois yöpöydän laatikon sekä ryömimällä sängyn alla taskulampun kanssa. Turhaan.  2v myöhemmin, kun olimme jo eronneet ja olin muuttanutkin menin aamulla kasvopesulle , kun näin jonkin kimaltavan lattialla pöntön edessä. Se oli koruni!  Koetin kavereilta kysellä, vaikka en muistanut sellaista kenelläkään nähneeni, että onko jonkun koru hukassa.  Lopulta tulin siihen lopputulokseen, että kyseessä oli exän antama koru... mutta mistä se ilmestyi?!

Glitch in the  matrix...

Olet epähuomiossa laittanut sen jonkun vaatteen taskuun ja unohtanut asian. Uudessa asunnossa vienyt vaatteen kylppäriin pesukoneeseen ja koru tipahtanut lattialle.

Vierailija kirjoitti:

Miksi muistan ehdottoman varmasti lukeneeni, että Josef Fritzl olisi tehnyt itsemurhan tutkintavankeuden aikana. Nyt samaa uutista ei löydy mistään, ja viestimet kertovat hänen olevan lusimassa edelleen. Muistan miten harmitti, että eikö se kakkaläjä jäänytkään kärsimään tuomiotaan.

Minä taas olen varma, että olen lukenut isot lööppiotsikot Michael Schumacherin kuolemasta sen onnettomuutensa jälkeen. Hämmästyin kun pitkästä aikaa uutisoitiin ko. miehestä ja sain lukea hänen olevan elossa.

Mandela-efekti 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessani 80-luvulla käytettiin ilmeisesti hätäraketti tyyppisiä valopalloja ilotulitteina. Liikkuivat hitaasti taivaalla. En ole nähnyt niitä sen jälkeen.

Se oli kiellettyä, vanhoja raketteja sai ampua luvan kanssa sopivassa paikassa.

Meidän mulkvistinaapurit- meinasin kirjoittaa naapirut-, ilmeisesti ampui monena uutenavuotena. Olisi pitänyt pelastaa ne itseltään.

Tai sitten ampuja oli niiden isä, ainoa kiva ihminen siinä perheessä.

Asuin lapsena lähellä armeijan aluetta. Sieltä ammuttiin uutena vuotena valoammuksia.

Ei voi käsittää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei voi käsittää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selittämätön asia mikä on jäänyt vaivaamaan on milloin rakastamastani ihmisestä muuttui laskelmoiva ja tunnekylmä ihminen.

Sama juttu. Mieheni muuttui aivan yhtäkkiä, kävi lyhyellä matkalla ja tuli takaisin täysin eri ihmisenä. Ei ollut suhdetta, sen tiedän satavarmasti (älkää kysykö, miten, tiedän vaan). Rakastavasta, hellästä ja äärimmäisen kiltistä puolisosta tuli hyytävän kylmä, laskelmoiva pelimies muutamassa päivässä.

Sinne meni parinkymmenen vuoden avioliitto, enkä ole vieläkään toipunut asiasta. Emme ole enää edes ystäviä, koska mies ei sitä kuulemma halua. Valvon silti edelleen joskus öisin miettimässä, mitä halvattua oikein tapahtui. :´(

Oliskohan nähnyt liikaa kliseisiä "nuoria ja kauniita" että pää räjähti kertaheitolla..surullinen juttu. Et ole saanut vastausta vaikka olet kysynyt? :(

Ei ole tullut vastausta. Voi kuulostaa hullulta, mutta kysyin jopa, kokeiliko hän reissun aikana jotain huumeita, mutta kielsi senkin. Ehkä hänelle tuli hurja neljänkympin kriisi yhdessä yössä, en tiedä. Mutta muutos oli melkeinpä silminnähtävä, ja se jos mikä oli pelottavaa. Tokihan ihmisen persoona vähän muokkaantuu vuosien varrella, mutta kukaan tuttavistani tai sukulaisistani ei ole muuttunut noin nopeasti.

Oletko puhunut asiasta muiden kanssa, jotka hänet tuntevat?

Mandy kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin nuori, 80-kuvulla, ja menin kesälomalla asioimaan pankkiin, asiakkaana oli samaan aikaan nuori mies, joka tuli tervehtimään ja kysymään, mitä minulle nyt kuuluu.

Hän puhui minulle kuin vanhalle tuttavalle, mutta en muistanut häntä mistään, en tuntenut häntä eikä mikään nimi tullut mieleen.

Juttelimme siinä vähän ja koetin palauttaa mieleeni, kuka hän on. Kysyin, mitä hänelle kuuluu nyt, ja hän kertoi vaimostaan ja pikkulapsestaan. Sitten toivotimme hyvää jatkoa.

Vaikka kuinka yritin muistaa, mistä voisimme tuntea toisemme, en valitettavasti muistanut. Mutta ei tässä kaikki. Jonkin ajan päästä äidilleni kävi samalla tavalla. Kun puhuimme, minkä näköinen mies oli ollut, tuntomerkeistä päätellen kyse oli samasta miehestä. Kumpikaan meistä ei muistanut tuntevansa häntä ja kummallekin hän oli puhunut kuin vanhalle tuttavalle.

Asia ei selvinnyt koskasn, mutta tietysti voi olla, että tällä henkilöllä oli vain tapana jutella kaupungilla vieraille kuin vanhoille tutuilleen.

Mulle on käynyt sama n. 20 vuotta sitten! Joku nuori mies tuli juttelemaan kassajonossa, hänellä oli tyttöystävä mukanaan. Moikkasi mua etunimelläni, joka on harvinainen. Mulla ei yhtään leikannut, mistä olisin tuntenut ko. nuoren miehen. En tietenkään kehdannut myöntää etten muistanut häntä vaan yritin kautta rantain kysellä, mitä hän nykyään tekee ja hän oli ihmeissään, kun en muistanut. 20 vuotta olen miettinyt, kuka hän saattoi olla, mutta edelleen lyö yhtä tyhjää. :D

Tuli vähän epäsuorasti mieleen oma tilanteeni. Tämä nyt ei ole niin mehukas mysteeri, mutta onpahan aika usein mielen päällä.

Pari vuotta sitten aloin törmätä säännöllisesti erääseen nuoreen naiseen, joka aina mut nähdessään hymyilee ja vilkuttaa innostuneena, kuin tuntisi mut hyvinkin. Mukavan oloinen ihminen kyllä, mutta mua häiritsee kun en kuollaksenikaan saa päähäni, kuka hän on :) Ensi kerralla ajattelin, että hän vilkuttaa jollekulle mun takana (likinäköisyyteni vuoksi en aina tunnista oikein katseen suuntaa), mutta kun tätä oli tapahtunut useita kertoja tulin siihen tulokseen, että minä sen täydyn sittenkin olla jota hän aina poikkeuksetta tervehtii. 

Olen huono nimien mutta hyvä kasvojen kanssa: yleensä tunnen ihmiset siis ainakin näöltä aika hyvin, myös sellaiset joiden kanssa olen ollut lyhyesti tekemisissä esim. ryhmätyökuvioiden merkeissä joskus vuosia sitten. Tätä ihmistä en kuitenkaan vain kerta kaikkiaan saa yhdistettyä kehenkään tai mihinkään omaan sosiaaliseen piiriini. Ei muistuta ketään lapsuudenkaveria, en muista että oltaisiin koskaan opiskeltu samalla kurssilla, hän ei ole tuttu myöskään aikaisemmilta kouluasteilta jne. Ei myöskään tietääkseni tunneta esim. somen kautta. Koskaan en ole siis tietääkseni sanaakaan hänen kanssaan vaihtanut, mutta jostain syystä hän vaikuttaa tuntevan minut hyvin kerran aina jaksaa moikata. 

Koitan miettiä jonkun kohteliaan ja luontevan keinon, jolla voisin seuraavan kerran törmätessämme kysyä häneltä että mitä kautta me nyt taas tunnettiinkaan, kun en tahdo muistaa... :) 

Ostin eilen rintsikat, ja sovituskopissa laitoin apeana merkille että rintani ovat alkaneet roikkua ihan kunnolla. Illalla mielessäni häivähti ajatus rintojen kohotuksesta (jota en halua). Mitään näitä asioita en selvittänyt netissä, mutta jotain mainitsin ohimennen miehelleni.

Tänään tämä palsta näytti mainoksen rintojen kohotuksesta. Aiemmin en muista kyseistä mainosta huomanneeni.

Näkyykö se mainos kaikille, vai oliko varta vasten minulle suunnattu?

Vierailija kirjoitti:

Ostin eilen rintsikat, ja sovituskopissa laitoin apeana merkille että rintani ovat alkaneet roikkua ihan kunnolla. Illalla mielessäni häivähti ajatus rintojen kohotuksesta (jota en halua). Mitään näitä asioita en selvittänyt netissä, mutta jotain mainitsin ohimennen miehelleni.

Tänään tämä palsta näytti mainoksen rintojen kohotuksesta. Aiemmin en muista kyseistä mainosta huomanneeni.

Näkyykö se mainos kaikille, vai oliko varta vasten minulle suunnattu?

Puhelin on varmaan ollut lähettyvillä, kun asiasta puhuit? Katsos mikki.. Se kuulostaa foliohattuilulta, mutta google kuuntelee mikin kautta. Itselläni käynyt sama homms useammin, kuin kerran. Olen höpöttänyt ystävälleni jostain tuotteesta tms. ja kappas, kohta alkaa pukata mainoksia.

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Televisiosta tuli Huippumalli haussa, joko kausi 3 tai 4. Olin teininä koukussa sarjaan ja katseltiin sitä usein pikkusiskoni kanssa. Meitä oli olohuoneessa 3, minä, sisko ja meidän äiti. Isä oli viereisessä huoneessa. Olohuoneen toisen ikkunan edessä oli sellainen "lämppäri", iso harmaa lämmityslaite minkä päällä tykkäsin makoilla ja katsella televisiota. Tuli mainoskatko ja nousin istumaan lämppärin päälle ja katselin ikkunasta ulos. Oli talvi ja ulkona pimeää, talomme on metsän keskellä kaukana naapureista ja kylän keskustasta. Ikkunasta erotti leikkimökin siluetin ja ison männyn joka kasvoi sen takapuolella. Tuijottelin ulos ja sen männyn korkeudella lensi valopallo. En ole varma menikö se pallo kuinka korkealla, koska mielestäni se ohitti sen männyn minun puoleltani. Se ei myöskään lentänyt ihan hirvittävän kovaa ollakseen esim tähdenlento, pystyin seuraamaan sitä katseellani. Jäin vain tuijottamaan ikkunaa suu ammollaan, ohjelmakin oli jo kauan jatkunut ja änkytin perheelleni näittekö saman. Eivät tainneet uskoa tai ainakin pitivät sitä tähdenlentona. Mutta niin, en varmasti olisi keksinyt tuollaista kun televisiosta tulee lempiohjelmaa :D

Samanlainen kokemus minulla!! Olin teini ja heräsin aamulla, oli muistaakseni talvi, puin päälle huoneessani ja katsoin ulos ikkunasta (kerrostalo lähiössä, kolmas kerros, ikkuna kohti korkeaa mäkeä jossa meni kevyen liikenteen väylä) ja puiden edestä liikkui hitaasti valopallo. Pystyin myös seuraamaan sitä katseellani ja se ohitti puut minun puoleltani, valopallo oli selvästi siis metsikön ja meidän pihan välissä, ei taivaalla. Mäki peitti muutenkin melkein kaiken näkyvyyden taivaalle. Sitten se katosi näkyvistä. Äiti ei uskonut. Voiko pallosalamoita olla talvella?

Tulipallo it is. Minäkin olen nähnyt tulipallon kerran, oli vaikuttavaa. Kirjasin havaintoni Ursan sivuille, muutkin olivat sen huomanneet. Googleta. 😊

Mitä ihmettä kirjoitti:

On yksi outo kokemus lapsuudesta kun olin n. 5v. 

Yhtenä viikonloppuna, ollessani äitini luona, kylään tuli äidin kaveri. Mies ei puhunut suomea enkä tietenkään ymmärtänyt hänen puhettaan (puhui joko englantia tai ruotsia). En tiedä kuinka pitkään olivat tunteneet ja seurusteliko mies äitini kanssa, mutta tämä vieras jäi jokatapauksessa yökylään. Hän antoi minulle ja siskolleni pehmolelut, ja tyyppi oli tietenkin ihan ok sen jälkeen. 

Sitten tuli ilta, ja minä, sisko ja äiti nukuttiin samassa sängyssä, ja vieras nukkui sohvalla olohuoneessa. Keskellä yötä herään siihen, että mies nostaa minut ylös käsivarsilleen, hymäilee jotain, ja kantaa käytävään. Esitin nukkuvaa, koska en tiennyt mitä tapahtuu. En tiedä kuinka pitkään mies tuuditteli minua hyräillen asuntomme käytävässä (minua, 5-vuotiasta tyttöä) mutta jossain vaiheessa päätin että nyt riittää, ja rimpuilin irti. Juoksin äidin viereen, ja mies vain naurahtaa huoneen ulkopuolella ja menee itsekin takaisin nukkumaan. 

Ihmettelen tätä edelleen. Oliko äijällä jotain muitakin suunnitelmia, vai oliko muuten vain  "pimeä"? Vai onko tämä jotenkin normaalia, koskea lähes tuntemattomia pikkutyttöjä öisin kun kaikki muut nukkuu? Tosin äidilläni oli noihin aikoihin pahoja mielenterveysongelmia, en yhtään ihmettele vaikka olisikin kutsunut yökylään mahdollisen lastenraiskaajan. En koskaan tavannut miestä uudestaan aamun jälkeen.  

Mies käytti sinua seksuaalisesti hyväkseen, siitä ei ole epäilystäkään. Hän ehkä näki, että äitisi on joissain määrin pois peleistä ja käytti tilaisuutta hyväkseen, mutta inhottavaa että teidän oman kattonne alla alkaa hiplaamaan muiden nukkuessa hyh. Oletko kärsinyt sen jälkeen mistään tai oletko puhunut äidin kanssa aiheesta?

Lähisukulaisille kävi samantapaiset varhaislapsuudessa. Miespuolinen hoitaja kävi kiinni vanhempien ollessa kännäämässä. Lopputuloksena on, että tilanteen nähnyt sepittää raiskaustarinoita koska elää traumaansa uudelleen ja uhri itse hyväksikäyttää humalapäissään ketä milloinkin. Ei ollut yksi eikä kaksi naista herännyt siihen kun hänen kätensä on löytynyt housuista. Inhoan pedofiileja ja heidän tekojaan tämän takia, koska niillä on niin pitkät jäljet.

Ihme juttu kirjoitti:

Muistan kuinka olin ehkä noin 10-11 vuotiaana vanhempieni kanssa kesämökillä, kun sinne tuli yllättäen eräs koulussa kanssani samalla luokalla oleva poika vanhempiensa kanssa, mikä ihmetytti minua kovasti koska he eivät olleet meille mitään sukua eivätkä myöskään olleet meidän tuttaviamme. Tämä poika oli yksi minua koulussa kiusanneista oppilaista. Muistan, kuinka aikuiset olivat ulkona ja minä tämän pojan kanssa sisällä mökillä istumassa pöydän vastakkaisilla puolilla ja siinä pöydällä oli joku kirja jota olin siihen aikaan lukemassa. Tämä poika oli todella ystävällinen minulle siellä mökissä, oli aidon kiinnostunut minusta, kaikesta mistä pidin ja esimerkiksi siitä kirjasta ja vaikutti, että hän halusi ystävystyä kanssani. Muistaakseni hän jopa pyysi anteeksi kiusaamista, lupasi että ei jatka sitä, lupasi olla ystäväni koulussa ja puolustaa minua jatkossa koulussa kun muut kiusaajani tulevat kiusaavat minua.

Sitten kun koulu taas loman jälkeen jatkui, niin siellä meno jatkui entisellään. En ollut nähnyt tätä kiusaajaa sen jälkeen loman aikana mutta heti koulun alettua hän ja muut kiusaajat jatkoivat kiusaamista kuin mitään ei olisi tapahtunut ja sitä kiusaamista jatkui peruskoulun loppuun asti sillä useimmat näistä kiusaajista olivat kanssani samassa koulussa koko peruskoulun ajan. Koulu oli siis melko pieni koulu, jossa oli sekä ala-aste että yläaste yhdessä.

Minua todella häiritsee tämä muisto. Olen puhunut siitä vanhempieni kanssa ja näyttänyt kyseisen pojan kuvan luokkakuvasta, mutta he sanoivat, että kyseinen poika ei olisi koskaan käynyt mökillä ja kun kysyin, että olisiko ollut mahdollista, että hän olisi kertonut vanhemmilleen kiusanneensa minua haluten pyytää minulta anteeksi, vanhemmat olisivat saaneet yhteyden minun vanhempiini ja tapaaminen olisi sovittu mökille, mutta minulle sanottiin, että sellaista ei ole tapahtunut. Tämä on jotenkin kummallinen ja melko hämärä muisto, mutta jotenkin olen varma, että se olisi tapahtunut. Jotenkin minun on vaikea kuvitella, että olisin nähnyt tästä unta, koska yleensä muistan, että mikä muisto on oikea muisto ja mikä taas on uni, jotka luulen muistoksi. Kaiken lisäksi muistan sen, että mikä kirja se oli mitä luin silloin ja mistä hän oli kiinnostunut ja kun luin vähän aikaa sitten päiväkirjaa jota pidin sinä kesänä kun täytin 11, niin olen kirjoittanut sinne, että sain sen kirjan luettua, päiväkirjassa oli siis sen kirjan nimi jota luin silloin.

Vaihtoehto a) Vanhempanne yrittivät sopia asiaa tai heillä oli keskinäisiä bisneksiä. Vaihtoehto b) unelmoit aiheesta niin kovin että se tuntuu todelta. Paha sanoa.

Mulle ilmestyi kerran repun sivutaskuun rahaa, eikä koskaan selvinnyt, mistä ne tuli.

Juttu meni niin, että laitoin pari markkaa talteen sinne sivutaskuun, joka oli silloin tyhjä. Joitakin päiviä myöhemmin mentiin kavereiden kanssa koulun jälkeen kiskalle ostamaan karkkia, ja ennen lähtöä kaikki kaiveli taskujaan ym. selvittääkseen kuinka paljon kukin voisi käyttää. Mulla oli taskuista muutama kolikko ja sitten muistin et, ainiin, repussa on pari markkaa lisää. Avasin sivutaskun ja siellä olikin 19 markkaa. Ikinä ei selvinnyt, että miten ne rahat nyt noin lisääntyi.

Huvittavinta on se, että onnistuin melkein uskottelemaan itselleni, että kyseessä oli joku taikatemppu, jonka voisi toistaa. Joku aika tän tapauksen jälkeen kätkin taas muutaman kolikon sinne samaan sivutaskuun ja olin visusti avaamatta sitä noin viikon, koska toivoin niin hartaasti, että sama kävisi taas. No ei ihan toiminut :D

Vierailija kirjoitti:

Löysin n 10v sitten puistosta puhelimen. Oletin, että kyseessä on lapsen puhelin (väri, koristelu) ja etsin yhteystiedoista äitin numeron.

Niitä löytyi kaksi, ”äiti” ja ”äiskä”. Vähän ihmettelin, mutta ajattelin, että ehkä ko. äitillä on työpuhelin ja henk.koht. puhelin erikseen.

Soitin löytämästäni puhelimesta muistaakseni ”äiskälle”

Puhelimeen vastasi virallinen naisääni tyyliin ”Leena Virtanen” Esittelin itseni, kerroin, että soitan lapsesi puhelimesta, löysin tämän puistosta ym ym. Nainen oli ihan ihmeissään ja pyysi minua toistamaan. Lopuksi hän sanoi, ettei ko. nro ole hänen lapsensa ja sanoi soittavansa minulle kohta takaisin.

Hän soitti pian takaisin löytämääni puhelimeen ja oli aika ärtynyt. Hän oli soittanut lapsilleen ja heillä oli puhelimet tallessa ja tivasi minulta, mikä juttu tämä oli ja miksi soitin hänelle.

Puhelun loputtua oli aika tyhmä olo. Otin kuitenkin löytöpuhelimen kotiin mukaan.

Muutaman tunnin päästä siihen soitti ”Merja” Vastasin omalla nimelläni. Siellä oli puhelin omistaja, joka soitti kaverinsa puhelimesta omaansa. Sovimme tapaamisen, jotta voisin palauttaa puhelimen hänelle.

Puhelimen omistaja oli nuori nainen, joka kiitteli kovasti kun sai puhelimensa takaisin. Kerroin hänelle, että yrittäessäni löytää puhelimen omistajan soitin sillä ”äiskälle”. Hän totesi: ”soitit minun äitille” Kerroin, että ko. numerosta ei tunnettu tätä numeroa, jolloin nuori nainen katsoi minua oudoksuen. Luulin, että siinä vaiheessa hän toteaisi, että ”äiskän” nroon onkin piilotettu pankkikortin nro tms. Mutta ei.

Tämä on sinällään outo tapahtuma, kun löydän täältä palstalta itseeni liittyvän tarinan.

Toivottavasti sinä tämän viestin kirjoittaja olet vielä lukemassa tätä keskustelua, koska nyt annan sinulle vastauksen!

Tosissaan, minä olen sen puhelimen oikea omistaja, eikä äitini jolle palautit sen kännykän. Sitä en tiedä, että etkö vain muista vai eikö äitini sanonut että se on hänen lapsen puhelin. No kuitenkin voin kertoa sinulle, että olet soittanut minun mummolleni, eli siis minun äitini äidille.

Ja koska äitini oli kopioinut nämä numerot omalta sim kortiltaan minun puhelimeen, siksi mummoni numeron kohdalla luki "äiskä".

Lisäksi en ollut kertonut äidilleni että puhelin oli hävinnyt koska en uskaltanut ja arvelin että löytäisin sen itsekin.

Ja sitten vielä, luulen että mummollani jolle olit soittanut ei ollut minun numeroa, sillä emme olleet pahemmin tekemisissä noina aikoina. Hmm, jäiköhän vielä jotain epäselvyyksiä.

Kiitos sinulle puhelimeni palauttamisesta ja toivottavasti tämä viesti nyt selventää ja sinun ei tarvitse enää miettiä tätä asiaa. T. Joensuulainen

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä kirjoitti:

On yksi outo kokemus lapsuudesta kun olin n. 5v. 

Yhtenä viikonloppuna, ollessani äitini luona, kylään tuli äidin kaveri. Mies ei puhunut suomea enkä tietenkään ymmärtänyt hänen puhettaan (puhui joko englantia tai ruotsia). En tiedä kuinka pitkään olivat tunteneet ja seurusteliko mies äitini kanssa, mutta tämä vieras jäi jokatapauksessa yökylään. Hän antoi minulle ja siskolleni pehmolelut, ja tyyppi oli tietenkin ihan ok sen jälkeen. 

Sitten tuli ilta, ja minä, sisko ja äiti nukuttiin samassa sängyssä, ja vieras nukkui sohvalla olohuoneessa. Keskellä yötä herään siihen, että mies nostaa minut ylös käsivarsilleen, hymäilee jotain, ja kantaa käytävään. Esitin nukkuvaa, koska en tiennyt mitä tapahtuu. En tiedä kuinka pitkään mies tuuditteli minua hyräillen asuntomme käytävässä (minua, 5-vuotiasta tyttöä) mutta jossain vaiheessa päätin että nyt riittää, ja rimpuilin irti. Juoksin äidin viereen, ja mies vain naurahtaa huoneen ulkopuolella ja menee itsekin takaisin nukkumaan. 

Ihmettelen tätä edelleen. Oliko äijällä jotain muitakin suunnitelmia, vai oliko muuten vain  "pimeä"? Vai onko tämä jotenkin normaalia, koskea lähes tuntemattomia pikkutyttöjä öisin kun kaikki muut nukkuu? Tosin äidilläni oli noihin aikoihin pahoja mielenterveysongelmia, en yhtään ihmettele vaikka olisikin kutsunut yökylään mahdollisen lastenraiskaajan. En koskaan tavannut miestä uudestaan aamun jälkeen.  

Mies käytti sinua seksuaalisesti hyväkseen, siitä ei ole epäilystäkään. Hän ehkä näki, että äitisi on joissain määrin pois peleistä ja käytti tilaisuutta hyväkseen, mutta inhottavaa että teidän oman kattonne alla alkaa hiplaamaan muiden nukkuessa hyh. Oletko kärsinyt sen jälkeen mistään tai oletko puhunut äidin kanssa aiheesta?

Lähisukulaisille kävi samantapaiset varhaislapsuudessa. Miespuolinen hoitaja kävi kiinni vanhempien ollessa kännäämässä. Lopputuloksena on, että tilanteen nähnyt sepittää raiskaustarinoita koska elää traumaansa uudelleen ja uhri itse hyväksikäyttää humalapäissään ketä milloinkin. Ei ollut yksi eikä kaksi naista herännyt siihen kun hänen kätensä on löytynyt housuista. Inhoan pedofiileja ja heidän tekojaan tämän takia, koska niillä on niin pitkät jäljet.

Tämä ei taida vielä mennä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sillä mies ei tosissaan tehnyt mitään muuta kuin piti sylissä ja hymäili karmivasti (eli ei kosketellut yksityisalueista tai puhunut seksuaalisävytteisiä juttuja) pidän tätä tapausta ehkä ennemmin räikeänä koskemattomuuden loukkaamisena. Olen kuitenkin siitä ehdottomasti samaa mieltä, että mies oli varmasti pedofiili. Monet pedofiilithan näkevät lapset romanttisina kumppaneina, ja jotenkin tuntuu että minun tapauksessani tässä oli kyse jonkinlaisesta "haaveilusta", mikä on itsessään tosi ahdistava ajatus. Toivottavasti tämä kyseinen mies on vankilassa tai muulla tavalla kaukana lapsista, en usko että jäin ainoaksi lapseksi jota mies on sylitellyt. Hyi. Havahduin vasta nyt miettimään näitä asioita, kun ensimmäistä kertaa kirjoitin koko tapauksen ylös. 

En tiedä kuinka paljon tämä yksittäinen kokemus on vaikuttanut mielenterveyteeni, mutta varmasti siitä jäi jonkinlainen jälki alitajuntaani, joka on vaikuttanut äiti-tytär suhteeseen ja sitä myötä koko lapsuuteen. Olen taistellut vakavan masennuksen kanssa, mutta parantunut siitä.  Äitiin en enää pidä yhteyttä, en koe häntä "äitinä". 

Tästä voi joku tunnistaa, mutta kerronpa silti. Hukkasin joskus vuoden 2016 puolella lompakkoni. Mulla oli silloin kännykän kuori, jossa pidin henkkareita ja maksukortteja. Siksi huomasin lompakon katoamisen torstaina, kun muistin edellisen kerran nähneeni sen sunnuntaina. Soitin läpi kaikki paikat, joissa olin käynyt niiden päivien aikana ja muistin joitakin hetkiä, joiden aikana lompakko olisi ehkä voitu varastaa. Hakeminen oli melkoista heinäsuovan raakkaamista eikä lompakkoani löytynyt koskaan, joten ostin uuden enkä kokenut menettäneeni muuta kuin kanta-asiakaskortteja ja sen sellaisia.

Muistaakseni useita kuukausia (ainakin puoli vuotta) myöhemmin sain viestin Facebookissa tuntemattomalta ihmiseltä. Siinä luki jotakuinkin "Hei. Saatoimme löytää jotakin sinulle kuuluvaa. Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut." Lähettäjän profiili oli vähän outo: nimi viittasi mielestäni ehkä Lähi-Itään, ja profiilikuvassa oli hunnutettu nainen, mutta kuva oli otettu vastavaloon niin ettei kasvoja näkynyt. Profiililla oli muutamia kymmeniä kavereita eikä juurikaan julkisia julkaisuja. (Nämä on yleensä sellaisia asioita joita tarkistan yrittäessäni arvioida, onko profiili kurantti vai ei.)

En keksinyt hukanneeni mitään sellaista, missä lukisi nimeni. Suomessa ei ole toista samannimistä kuin minä, tai ainakin se on erittäin epätodennäköistä. Muistin kadonneen lompakon, mutta vaikutti oudolta, että se olisi yhtäkkiä tupsahtanut esiin niin pitkän ajan jälkeen. Ja jos joku olisikin löytänyt sen, eikö olisi luontevampaa kirjoittaa vaikka "Moi, löysin sun lompakon" kuin laittaa tuollainen arvuutteluviesti? Kehittelin mielessäni kaiken maailman skenaarioita viestin selittämiseksi, mutta lopulta en vastannut viestipyyntöön ja poistin sen. En nyt sanoisi että asia olisi jäänyt kauheasti vaivaamaan, koska kuten sanoin, en kadottanut mitään mitä en olisi voinut korvata myöhemmin. Olihan se silti vähän kummaa.