Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vuosimallia 1981 kirjoitti:

Muistan, kuinka luokallani oli yläasteella muutaman kuukauden ajan tyttö, joka käyttäytyi erittäin kummallisesti ja oli usein todella väkivaltainen muita oppilaita kohtaan välitunneilla. Hänet sitten siirrettiin ilmeisesti sairaalakouluun, koska hän joutui sairaalaan psyykkisten ongelmien vuoksi, mutta kun olin luokkakokouksessa jossa oli kaikki luokkani oppilaat, mutta ei tämä tyttö ja kun otin kyseisen tytön puheeksi, niin kukaan muu ei muistanut häntä. Minä kuitenkin muistan hänet selvästi, nimen ja kaikki, mutta kaikki muut sanoivat, että ei luokallamme ole voinut olla tällaista tyttöä.

Minä muistan kun pienenä kävimme talvella tutuillamme toisella paikkakunnalla. Tuttujen lapset ja heidän kaverinsa veivät meidät metsään leikkimään. Menimme tiettyyn paikkaan jossa pystyi laskemaan liukurilla ja siellä oli mielettömän kaunista. Kävimme tuolla pariinkin kertaan. Seuraavana talvena pyysin että mennään taas sinne niin kukaan noista lapsista ei muistanut olleensa sellaisessa paikassa. Minäkin muistan paikan hyvin selvästi, mutta kukaan ei tiennyt siitä mitään. En ymmärrä kun ei se mikään unikaan ole voinut olla.

Joskus ihmisille käy tällaisia kummallisia aika-avaruusrepeämiä. Itselleni on käynyt tuo, että yksi ihminen väitti kivenkovaa olleeni heidän kanssaan yhdellä koskealla uimassa ja siitä lähteneeni tutkimaan yhtä hylättyä myllyä. En muistanut koko reissusta yhtään mitään ja voin lyödä pääni pantiksi etten ole käynyt siellä. Sen muisti myös muutama muukin, joten keksittyä tuo juttu ei ollut. 

Ihminen ei muista kaikkea menneisyydestään. Olemme sisareni kanssa usein huomanneet tämän. Toinen muistaa kuin eilen sattunen ja toisella ei ole mitään mielikuvaa.

Kerran ku olin n. 3-5 vuotias ja kävin hakemassa keittiöstä vettä ennenku menin nukkumaan noin kello 22:00 ja oli jo piemää syysiltana ni näin jonku Röllin näköisen kurkistavan ikkunasta ja se ikkuna on n. Puolen metrin korkeudella sillä oli tosi kantikas ja leveä pää jossa oli jotain sammaleen tapasta ja sen päätä näky vähän silmien alle eli ei mitenkään hirveän pitkä sori ku kirjoitin sekavasti

Olin  lapsena uimassa ystäväni kanssa uimarannalla, johon vie tie metsän läpi ja metsässä risteilee myös pienempia polkuja. Ranta oli tuttu, olimme käyneet siellä usein  ja tuossa iässä ( olimme noin 11 ja 12v) saimme tietenkin mennä ilman aikusia. Oli lämmin päivä, aurinko paistoi kun pyörien lukkoja availlessamme kiinnitimme huomion vierestä lähtevään polkuun " mennäänkö katsomaan mihin tuo vie?" " Joo".

 Eikun tuumasta toimeen ja taluttamaan pyöriä polun läpi. Hetken päästä olimme ok-talo alueella ja tässä ei ole mitään outoa, siellä on ok-taloja mutta tunnelma oli jotenkin kummallinen. Aurinko tuntui kirkkaammalta, ketään ei näkynyt eikä kuulunut mitään ääntä . Kaveri halusi jatkaa eteenpäin, minä palata taaksepäin tutulle reitille ja kaveri antoi periksi, kai kun olin nuorempi. 

Myöhemmin halusimme näyttää mysteerikadun kolmannelle kaverille, mutta emme löytäneet enää polkua! Vaikka se oli tasan siinä, mihin kaikki aina jättivät pyörät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin esikoisen vauva-aikana viikottain seurakunnan vauvakahvilassa. Siellä oli kerran yksi äiti, jolla oli pieni, vielä "nimetön" vauva mukana kahvilassa. Äiti kertoi olevansa huolissaan vauvastaan, kun se vaikuttaa jotenkin voimattomalta ja itkeekin ihan ponnettomasti. Äiti oli saanut neuvolasta heti ajan ja oli menossa kahvilan jälkeen neuvolaan. Käveltiin hetken matkaan yhdessä siitä seurakuntatalolta pois päin. Kysyin, että kuorsaako vauva, kun vaunukopasta kuului sellaista krohinaa tms. Äiti totesi vaikeana, että ei kun näin se itkee. Kurkkasin vaunuihin ja tosiaan naamasta näkyi, että vauva ns. karjui täysillä, mutta suusta tuli vaan sellaista kähinää. Lähtiessäni toiseen suuntaan sanoin äidille, että onneksi menette nyt heti neuvolaan ja toivottavasti kaikki selviää. Äitiä en näkynyt enää koskaan vauvakahvilassa. Ehkä alle vuoden päästä tämä äiti ja ehkä hänen miehensä tulivat polkupyörällä vastaan näillä samoilla kulmilla. Äiti näytti iloiselta, kunnes katseemme kohtasi hetkeksi heidän ohimennessään ja äidit kasvot valahtivat surulliseksi.  Edelleen vaivaa, että mahtoikohan vauva kuolla :(

Jäin miettimään tätä tarinaa ja jotain outoa tässä on. Ei kukaan äiti huudata miltein äänettömästi itkevää lasta ja tuollaisen tapauksen kanssa mennään aina suoraan takaisin synnärille tai polille, ei neuvolaan. Eikä noin huonokuntoisia vauvoja kotiuteta herkästi.

Vauva ei ollut vastasyntynyt, vaan ehkä 6 viikkoinen. Olisin minäkin jättänyt kahvilat väliin ja lähtenyt vauvaa näyttämään suoraan päivystykseen, mutta tämä tapaus nyt meni näin.

Se aika on joissain tapauksissa 1- 3 kk kun lasta voi käydä näyttämässä synnärillä ja vanhemmille annetaan mukaan numerot ja tiedot minne ottaa vakavissa tapauksissa välittömästi yhteyttä. Epäilen raskaasti tätä tarinaa siis, 6 viikkoinen on niin pikkuinen et se on vielä aika tiukassa neuvolan syynissä ja tuollainen ei ole voinut mitenkään päästä livahtamaan läpi. 

Siis sä meinaat, että mä olen keksinyt tämän tarinan? Vai mikä syy tälle jankkaukselle on?

Vierailija kirjoitti:

Olen 29-vuotias ja nyt on 29. päivä. Sattumaa?

Minäkin täytin joskus 1 vuotta ja silloin oli 1. päivä...

Vierailija kirjoitti:

Olin  lapsena uimassa ystäväni kanssa uimarannalla, johon vie tie metsän läpi ja metsässä risteilee myös pienempia polkuja. Ranta oli tuttu, olimme käyneet siellä usein  ja tuossa iässä ( olimme noin 11 ja 12v) saimme tietenkin mennä ilman aikusia. Oli lämmin päivä, aurinko paistoi kun pyörien lukkoja availlessamme kiinnitimme huomion vierestä lähtevään polkuun " mennäänkö katsomaan mihin tuo vie?" " Joo".

 Eikun tuumasta toimeen ja taluttamaan pyöriä polun läpi. Hetken päästä olimme ok-talo alueella ja tässä ei ole mitään outoa, siellä on ok-taloja mutta tunnelma oli jotenkin kummallinen. Aurinko tuntui kirkkaammalta, ketään ei näkynyt eikä kuulunut mitään ääntä . Kaveri halusi jatkaa eteenpäin, minä palata taaksepäin tutulle reitille ja kaveri antoi periksi, kai kun olin nuorempi. 

Myöhemmin halusimme näyttää mysteerikadun kolmannelle kaverille, mutta emme löytäneet enää polkua! Vaikka se oli tasan siinä, mihin kaikki aina jättivät pyörät.

Tää on ihanan värisyttävä.

Kun olin ensimmäisellä luokalla lukuvuonna 1993-1994, koululla tuli käymään joku mies, joka ei puhunut suomea ja opettaja keskusteli hänen kanssaan olisikohan ollut englanniksi, en ole aivan varma. Välitunnilla kaverit rupesivat väittämään, että mies olisi ollut varas, ja että hän olisi ryöstänyt koruliikkeen, joka sijaitsi samalla paikkakunnalla ja joka todellakin ryöstettiin tuolloin, mutta en tiedä, saatiinko tekijää/tekijöitä koskaan kiinni. He pyysivät, etten menisi kuitenkaan sanomaan tästä opettajalle, mutta sitten kuitenkin menin sanomaan, ja en muista enää, mitä tästä seurasi. Ainakin niin kävi, että kaverit sanoivat, että mehän pyysimme, ettet sanoisi mitään. Ihmetyttää vain, että miksi kaverit väittivät minulle tuollaista ja kukahan tämä koululla käynyt mies sitten oikein oli. Muistaakseni oli kyllä vähän rentun näköinen mies, eli en ihmettelisi jos hänellä todellakin olisi ollut rikostaustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.

Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.

Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.

Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.

Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.

Oli pakko vastata. Itsekin olen nähnyt kaksi tuollaista outoa valoa hohtavaa olentoa. Toinen oli pieni lapsi joka seisoi sängyllä silloisen puolisoni jalkapäässä ja kurkotteli nähdäkseen puolisoni kasvot. Ehdin hyvän tovin tuijotella kun hänellä oli muuta puuhaa. Kun huomasi että näin hänet, säikähti ja hajosi savuna ilmaan. Toiseen olentoon heräsin vanhemmillani. Itki sohvallani niin pirun lohduttomasti. Huomasi minut vasta kun puhuttelin. Nosti päänsä, katsoi ja hävisi savuna. Hetken päästä tunnelman viimeisteli talomme takaa ajava ambulanssi pilleineen.

En tiedä ketään kuka olisi kokenut vastaavaa joten kiva tavata! Ootko herännyt valkoisten sijaan mustiin olentoihin? Näitäkin näin todella paljon 14-28 vuotiaana. Ovat kuin mustia aukkoja -siis mustempia kuin pimeän huoneen pimeys ja varjot. Eivät pahoja kuitenkaan. Nykyään tulevat harvemmin.

Mä olen törmännyt noihin mustiin olentoihin. Ne ovat kyllä olleet pahoja.

Teininä ja nuorena aikuisena heräsin muutamia kertoja sellaisen läsnäoloon tai vaihtoehtoisesti läsnäoloon ja kuiskailuun. Ja olivat siis äärettömän kammottavia, pelottavia ja lamaannuttavia.

Kaipa kirkkaudella on vastapainona se loputon pimeys.

No onpas harmi jos kovin sua kiusaavat pahuudellasi. Mulla on ollut vain pari pahaa, mutta sekin oli riittävä. Pahuus oli siis vain aistittavissa, eivät koskaan tee mitään satuttaakseen. Ehkä vain peloittelevat? Yhden kerran heräsin siihen että joustinpatja notkahti niinkuin sängynreunalle olis istuttu. Tämä pahahan yötäkin mustempi hahmohan se siinä istui. Kun nousin istumaan itse säikähtäneenä, se käänsi päänsä ja vaikka kasvoja heillä ei varsinaisesti ole/näy, aistin mielettömän pedon ulkomuodon ja halun tehdä pahaa, mutta sellaisella pirullisen ilkikurisella fiiliksellä ryyditettynä. Yleensä nää mun tyypit on rakkaudellisia. Mm. Kerran heräsin siihen että nämä kaksi toisiinsa rakastunutta seisoi lattialla mun sängyn jalkopäässä. Toinen oli toisen takana ja oli kietonut kätensä toisen ympärille ja siinä ne seisoi tuojottamassa mua kuin rakasta vauvaa pinnasängyssä. Se rakkauden tunne oikein kumpusi. Ei näihinkään silti oo kiva herätä. Ylimääränen henkilö makkarissa on ylimääräinen. Näistä ei pääse eroon puhuttelemalla, täytyy aina nousta ja laittaa valot päälle. Tästä syystä nämä eivät mene edes unihalvauksen tai valveunen piikkiin. Mulle on tehty aivojen polygrafia, jossa selvisi että mun alfa-beeta aallot eivät muutu edes nukkuessa. (Niiden täytyis laskea nukkuessa jotta ihminen pysyisi unessa).Tämä tarkoittaa sitä että tietoisuuteni on ja pysyy valveen tasolla. Herään skarpisti sekunnissa. Jos mua vaikka puhutellaan tai puoliso nousee vessaan.

Muistan ihan ensimmäisen varjovierailun selkeästi. Mulla oli ensimmäiset rakkaushuolet ever ja heräsin siihen että joku painoi huulilleni hitaan suukon. Kun avasin silmät, näin varjoihmisen rauhoittavan olemuksen, kasvot loittonivat pois. Tuolloin en edes säikähtänyt, jatkoin vain unia ihmettelen jännää kokemusta.

Kerroin kerran eräälle vanhalle naiselle (ennustaja) ja kysyin mitä nää olennot on? Hän ei tiennyt, mutta arveli mun houkuttelevan niitä kylään poikkeuksellisen vahvalla tunne-elämälläni (oon aina ollut pikku draamailija). Hän lisäksi kertoi, että voisin kirjoittaa aiheesta satukirjan etteivät lapset pelkäisi eo. asioita niitä kohdatessaan. Lisäksi hän vielä opasti ettei asiasta kannata puhua kaikille, ihmiset eivät ymmärrä, usko ja pelkäävät. Nämä ovat private-juttuja. Joten shhhh kaikki :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.

Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.

Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.

Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.

Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.

Oli pakko vastata. Itsekin olen nähnyt kaksi tuollaista outoa valoa hohtavaa olentoa. Toinen oli pieni lapsi joka seisoi sängyllä silloisen puolisoni jalkapäässä ja kurkotteli nähdäkseen puolisoni kasvot. Ehdin hyvän tovin tuijotella kun hänellä oli muuta puuhaa. Kun huomasi että näin hänet, säikähti ja hajosi savuna ilmaan. Toiseen olentoon heräsin vanhemmillani. Itki sohvallani niin pirun lohduttomasti. Huomasi minut vasta kun puhuttelin. Nosti päänsä, katsoi ja hävisi savuna. Hetken päästä tunnelman viimeisteli talomme takaa ajava ambulanssi pilleineen.

En tiedä ketään kuka olisi kokenut vastaavaa joten kiva tavata! Ootko herännyt valkoisten sijaan mustiin olentoihin? Näitäkin näin todella paljon 14-28 vuotiaana. Ovat kuin mustia aukkoja -siis mustempia kuin pimeän huoneen pimeys ja varjot. Eivät pahoja kuitenkaan. Nykyään tulevat harvemmin.

Mä olen törmännyt noihin mustiin olentoihin. Ne ovat kyllä olleet pahoja.

Teininä ja nuorena aikuisena heräsin muutamia kertoja sellaisen läsnäoloon tai vaihtoehtoisesti läsnäoloon ja kuiskailuun. Ja olivat siis äärettömän kammottavia, pelottavia ja lamaannuttavia.

Kaipa kirkkaudella on vastapainona se loputon pimeys.

No onpas harmi jos kovin sua kiusaavat pahuudellasi. Mulla on ollut vain pari pahaa, mutta sekin oli riittävä. Pahuus oli siis vain aistittavissa, eivät koskaan tee mitään satuttaakseen. Ehkä vain peloittelevat? Yhden kerran heräsin siihen että joustinpatja notkahti niinkuin sängynreunalle olis istuttu. Tämä pahahan yötäkin mustempi hahmohan se siinä istui. Kun nousin istumaan itse säikähtäneenä, se käänsi päänsä ja vaikka kasvoja heillä ei varsinaisesti ole/näy, aistin mielettömän pedon ulkomuodon ja halun tehdä pahaa, mutta sellaisella pirullisen ilkikurisella fiiliksellä ryyditettynä. Yleensä nää mun tyypit on rakkaudellisia. Mm. Kerran heräsin siihen että nämä kaksi toisiinsa rakastunutta seisoi lattialla mun sängyn jalkopäässä. Toinen oli toisen takana ja oli kietonut kätensä toisen ympärille ja siinä ne seisoi tuojottamassa mua kuin rakasta vauvaa pinnasängyssä. Se rakkauden tunne oikein kumpusi. Ei näihinkään silti oo kiva herätä. Ylimääränen henkilö makkarissa on ylimääräinen. Näistä ei pääse eroon puhuttelemalla, täytyy aina nousta ja laittaa valot päälle. Tästä syystä nämä eivät mene edes unihalvauksen tai valveunen piikkiin. Mulle on tehty aivojen polygrafia, jossa selvisi että mun alfa-beeta aallot eivät muutu edes nukkuessa. (Niiden täytyis laskea nukkuessa jotta ihminen pysyisi unessa).Tämä tarkoittaa sitä että tietoisuuteni on ja pysyy valveen tasolla. Herään skarpisti sekunnissa. Jos mua vaikka puhutellaan tai puoliso nousee vessaan.

Muistan ihan ensimmäisen varjovierailun selkeästi. Mulla oli ensimmäiset rakkaushuolet ever ja heräsin siihen että joku painoi huulilleni hitaan suukon. Kun avasin silmät, näin varjoihmisen rauhoittavan olemuksen, kasvot loittonivat pois. Tuolloin en edes säikähtänyt, jatkoin vain unia ihmettelen jännää kokemusta.

Kerroin kerran eräälle vanhalle naiselle (ennustaja) ja kysyin mitä nää olennot on? Hän ei tiennyt, mutta arveli mun houkuttelevan niitä kylään poikkeuksellisen vahvalla tunne-elämälläni (oon aina ollut pikku draamailija). Hän lisäksi kertoi, että voisin kirjoittaa aiheesta satukirjan etteivät lapset pelkäisi eo. asioita niitä kohdatessaan. Lisäksi hän vielä opasti ettei asiasta kannata puhua kaikille, ihmiset eivät ymmärrä, usko ja pelkäävät. Nämä ovat private-juttuja. Joten shhhh kaikki :)

Sä et nuku, joten näet pikku- ukkoja. Sama juttu kuin alkoholismissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 29-vuotias ja nyt on 29. päivä. Sattumaa?

Minäkin täytin joskus 1 vuotta ja silloin oli 1. päivä...

Minä 20v, viikolla 20 ja 20. päivä.

Vierailija kirjoitti:

Olin  lapsena uimassa ystäväni kanssa uimarannalla, johon vie tie metsän läpi ja metsässä risteilee myös pienempia polkuja. Ranta oli tuttu, olimme käyneet siellä usein  ja tuossa iässä ( olimme noin 11 ja 12v) saimme tietenkin mennä ilman aikusia. Oli lämmin päivä, aurinko paistoi kun pyörien lukkoja availlessamme kiinnitimme huomion vierestä lähtevään polkuun " mennäänkö katsomaan mihin tuo vie?" " Joo".

 Eikun tuumasta toimeen ja taluttamaan pyöriä polun läpi. Hetken päästä olimme ok-talo alueella ja tässä ei ole mitään outoa, siellä on ok-taloja mutta tunnelma oli jotenkin kummallinen. Aurinko tuntui kirkkaammalta, ketään ei näkynyt eikä kuulunut mitään ääntä . Kaveri halusi jatkaa eteenpäin, minä palata taaksepäin tutulle reitille ja kaveri antoi periksi, kai kun olin nuorempi. 

Myöhemmin halusimme näyttää mysteerikadun kolmannelle kaverille, mutta emme löytäneet enää polkua! Vaikka se oli tasan siinä, mihin kaikki aina jättivät pyörät.

"Nobody on the lake, nobody on the street. I feel it on the air, summer's out of reach."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuosimallia 1981 kirjoitti:

Muistan, kuinka luokallani oli yläasteella muutaman kuukauden ajan tyttö, joka käyttäytyi erittäin kummallisesti ja oli usein todella väkivaltainen muita oppilaita kohtaan välitunneilla. Hänet sitten siirrettiin ilmeisesti sairaalakouluun, koska hän joutui sairaalaan psyykkisten ongelmien vuoksi, mutta kun olin luokkakokouksessa jossa oli kaikki luokkani oppilaat, mutta ei tämä tyttö ja kun otin kyseisen tytön puheeksi, niin kukaan muu ei muistanut häntä. Minä kuitenkin muistan hänet selvästi, nimen ja kaikki, mutta kaikki muut sanoivat, että ei luokallamme ole voinut olla tällaista tyttöä.

Minä muistan kun pienenä kävimme talvella tutuillamme toisella paikkakunnalla. Tuttujen lapset ja heidän kaverinsa veivät meidät metsään leikkimään. Menimme tiettyyn paikkaan jossa pystyi laskemaan liukurilla ja siellä oli mielettömän kaunista. Kävimme tuolla pariinkin kertaan. Seuraavana talvena pyysin että mennään taas sinne niin kukaan noista lapsista ei muistanut olleensa sellaisessa paikassa. Minäkin muistan paikan hyvin selvästi, mutta kukaan ei tiennyt siitä mitään. En ymmärrä kun ei se mikään unikaan ole voinut olla.

Joskus ihmisille käy tällaisia kummallisia aika-avaruusrepeämiä. Itselleni on käynyt tuo, että yksi ihminen väitti kivenkovaa olleeni heidän kanssaan yhdellä koskealla uimassa ja siitä lähteneeni tutkimaan yhtä hylättyä myllyä. En muistanut koko reissusta yhtään mitään ja voin lyödä pääni pantiksi etten ole käynyt siellä. Sen muisti myös muutama muukin, joten keksittyä tuo juttu ei ollut. 

Mulla meni lapsena muisti parista tunnista stressin takia. Sitä ennen näin, että joku heittää minua selän takaa multapaakulla. Takanani avoimessa maastossa ei ollut ketään, joten se oli varmasti harha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.

Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.

Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.

Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.

Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.

Oli pakko vastata. Itsekin olen nähnyt kaksi tuollaista outoa valoa hohtavaa olentoa. Toinen oli pieni lapsi joka seisoi sängyllä silloisen puolisoni jalkapäässä ja kurkotteli nähdäkseen puolisoni kasvot. Ehdin hyvän tovin tuijotella kun hänellä oli muuta puuhaa. Kun huomasi että näin hänet, säikähti ja hajosi savuna ilmaan. Toiseen olentoon heräsin vanhemmillani. Itki sohvallani niin pirun lohduttomasti. Huomasi minut vasta kun puhuttelin. Nosti päänsä, katsoi ja hävisi savuna. Hetken päästä tunnelman viimeisteli talomme takaa ajava ambulanssi pilleineen.

En tiedä ketään kuka olisi kokenut vastaavaa joten kiva tavata! Ootko herännyt valkoisten sijaan mustiin olentoihin? Näitäkin näin todella paljon 14-28 vuotiaana. Ovat kuin mustia aukkoja -siis mustempia kuin pimeän huoneen pimeys ja varjot. Eivät pahoja kuitenkaan. Nykyään tulevat harvemmin.

Mä olen törmännyt noihin mustiin olentoihin. Ne ovat kyllä olleet pahoja.

Teininä ja nuorena aikuisena heräsin muutamia kertoja sellaisen läsnäoloon tai vaihtoehtoisesti läsnäoloon ja kuiskailuun. Ja olivat siis äärettömän kammottavia, pelottavia ja lamaannuttavia.

Kaipa kirkkaudella on vastapainona se loputon pimeys.

No onpas harmi jos kovin sua kiusaavat pahuudellasi. Mulla on ollut vain pari pahaa, mutta sekin oli riittävä. Pahuus oli siis vain aistittavissa, eivät koskaan tee mitään satuttaakseen. Ehkä vain peloittelevat? Yhden kerran heräsin siihen että joustinpatja notkahti niinkuin sängynreunalle olis istuttu. Tämä pahahan yötäkin mustempi hahmohan se siinä istui. Kun nousin istumaan itse säikähtäneenä, se käänsi päänsä ja vaikka kasvoja heillä ei varsinaisesti ole/näy, aistin mielettömän pedon ulkomuodon ja halun tehdä pahaa, mutta sellaisella pirullisen ilkikurisella fiiliksellä ryyditettynä. Yleensä nää mun tyypit on rakkaudellisia. Mm. Kerran heräsin siihen että nämä kaksi toisiinsa rakastunutta seisoi lattialla mun sängyn jalkopäässä. Toinen oli toisen takana ja oli kietonut kätensä toisen ympärille ja siinä ne seisoi tuojottamassa mua kuin rakasta vauvaa pinnasängyssä. Se rakkauden tunne oikein kumpusi. Ei näihinkään silti oo kiva herätä. Ylimääränen henkilö makkarissa on ylimääräinen. Näistä ei pääse eroon puhuttelemalla, täytyy aina nousta ja laittaa valot päälle. Tästä syystä nämä eivät mene edes unihalvauksen tai valveunen piikkiin. Mulle on tehty aivojen polygrafia, jossa selvisi että mun alfa-beeta aallot eivät muutu edes nukkuessa. (Niiden täytyis laskea nukkuessa jotta ihminen pysyisi unessa).Tämä tarkoittaa sitä että tietoisuuteni on ja pysyy valveen tasolla. Herään skarpisti sekunnissa. Jos mua vaikka puhutellaan tai puoliso nousee vessaan.

Muistan ihan ensimmäisen varjovierailun selkeästi. Mulla oli ensimmäiset rakkaushuolet ever ja heräsin siihen että joku painoi huulilleni hitaan suukon. Kun avasin silmät, näin varjoihmisen rauhoittavan olemuksen, kasvot loittonivat pois. Tuolloin en edes säikähtänyt, jatkoin vain unia ihmettelen jännää kokemusta.

Kerroin kerran eräälle vanhalle naiselle (ennustaja) ja kysyin mitä nää olennot on? Hän ei tiennyt, mutta arveli mun houkuttelevan niitä kylään poikkeuksellisen vahvalla tunne-elämälläni (oon aina ollut pikku draamailija). Hän lisäksi kertoi, että voisin kirjoittaa aiheesta satukirjan etteivät lapset pelkäisi eo. asioita niitä kohdatessaan. Lisäksi hän vielä opasti ettei asiasta kannata puhua kaikille, ihmiset eivät ymmärrä, usko ja pelkäävät. Nämä ovat private-juttuja. Joten shhhh kaikki :)

Sä et nuku, joten näet pikku- ukkoja. Sama juttu kuin alkoholismissa.

Kyllä mä nukun :X

Vierailija kirjoitti:

Olin  lapsena uimassa ystäväni kanssa uimarannalla, johon vie tie metsän läpi ja metsässä risteilee myös pienempia polkuja. Ranta oli tuttu, olimme käyneet siellä usein  ja tuossa iässä ( olimme noin 11 ja 12v) saimme tietenkin mennä ilman aikusia. Oli lämmin päivä, aurinko paistoi kun pyörien lukkoja availlessamme kiinnitimme huomion vierestä lähtevään polkuun " mennäänkö katsomaan mihin tuo vie?" " Joo".

 Eikun tuumasta toimeen ja taluttamaan pyöriä polun läpi. Hetken päästä olimme ok-talo alueella ja tässä ei ole mitään outoa, siellä on ok-taloja mutta tunnelma oli jotenkin kummallinen. Aurinko tuntui kirkkaammalta, ketään ei näkynyt eikä kuulunut mitään ääntä . Kaveri halusi jatkaa eteenpäin, minä palata taaksepäin tutulle reitille ja kaveri antoi periksi, kai kun olin nuorempi. 

Myöhemmin halusimme näyttää mysteerikadun kolmannelle kaverille, mutta emme löytäneet enää polkua! Vaikka se oli tasan siinä, mihin kaikki aina jättivät pyörät.

Ufosieppaus tai ufon läheisyys valemuistoilla, jotka istutettu oikeiden tilalle. Onko elämässäsi myöhemmin ollut kadonneita tunteja, joita et pysty selittämään? Joista et uskalla kertoa kenellekään, koska ihmiset eivät uskoisi/pitäisivät hulluna? Selittämättömiä pelkotiloja? Jos kyseessä ei ollut sieppaus, niin luultavasti ei, mutta jos sieppaus kyseessä, niin se ei usein jää yhteen kertaan.

Nyt Pääsiäisenä. Olin edeltävällä viikolla kiperän paikan edessä. Pyysin kahdelta jo aikoja sitten kuolleelta sukulaiseltani apuja. Sainkin ja kun asia ratkesi, itkien kiitin heitä.

Katoin kotona Pääsiäispöytää. Olin laittanut muut valmiiksi, mutta viime hetkellä muistin, missä värihöyhenet ja puput ovat. Kiinnitin niitä auenneisiin koivunoksiin ja lähdin lupaukseni mukaan hakemaan vierastani autolla. Viivyin 20minsaa.

Tulimme kotiin ja näin että lautaseni vieressä oli valkoinen suurehko höyhen, jossa oli kapea nauha ja pieni helmi. Kysyin vieraalta, että sinäkö tämän toit? Ei ollut tuonut. Itse tulin pöydän ääreen ensimmäisenä. Sanoin, että sen on täytynyt olla Pääsiäisenkeli. Tunsin tuttuutta, kun ortodoksisessa yöpalveluksessa laulettiin haudan luo tulevasta enkelistä.

En ole enkelihullu. Selitys löytyy varmaankin siitä, että höyhen oli tarttunut vaatteisiini ja huomaamattani asettui lautaseni viereen. En kyllä muista nähneeni juuri sitä höyhentä aiemmin. Puin ja riisuin ulkovaatteetkin.

Isojoki tulvii!!

Odottelimme sisareni kanssa hämäränä talviaamuna koulutaksia kotipihassamme. Lapsuudenkotimme on metsän keskellä, ei katuvaloja ja naapureihin yli kilometri matkaa. Katselin tien vieressä siihen suuntaan mistä taksin pitäisi tulla, tie tekee ehkä 100 metrin päässä mutkan ja taksin valot näkee kauan ennen autoa. Siinä mutkassa oli tiheä kuusimetsä vasemmalla puolen ja oikealla puolella, hieman ylempänä avara alue missä kasvoi heinää ja vadelmapuskia. Hiljakseen valaistuva taivas antoi hyvän taustan tapahtumille. Katselin siis sinne mutkaan ja näytti että sieltä oikelta puolelta tuli rinnettä alas ja tien yli kaksi tummaa möykkyä. Ne liikkuivat kuitenkin jotenkin hidastetusti. Sanoin siskolleni että näkeekö saman, ovat varmaan hirviä ja samassa niitä tuli enemmän ja enemmän. Varmasti kymmenkunta tummaa möykkyä laskeutui sen rinteen ja meni tien yli metsään. Oli hämmentävää ja sitten taksi kohta jo tulikin sieltä mutkan takaa. Tässä joskus kysyin siskoltani muistaako hän tuota tapahtumaa ja naureskellen kielsi muistavansa. Harmi etten mennyt valoisaan aikaan katsomaan oliko paikalla minkään elukan jälkiä 🤔 Tapahtui joskus 2000-luvun alussa, veljemme oli jo päässyt peruskoulusta koska olimme kaksin pihassa odottamassa.

Peuralauma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.

Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.

Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.

Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.

Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.

Oli pakko vastata. Itsekin olen nähnyt kaksi tuollaista outoa valoa hohtavaa olentoa. Toinen oli pieni lapsi joka seisoi sängyllä silloisen puolisoni jalkapäässä ja kurkotteli nähdäkseen puolisoni kasvot. Ehdin hyvän tovin tuijotella kun hänellä oli muuta puuhaa. Kun huomasi että näin hänet, säikähti ja hajosi savuna ilmaan. Toiseen olentoon heräsin vanhemmillani. Itki sohvallani niin pirun lohduttomasti. Huomasi minut vasta kun puhuttelin. Nosti päänsä, katsoi ja hävisi savuna. Hetken päästä tunnelman viimeisteli talomme takaa ajava ambulanssi pilleineen.

En tiedä ketään kuka olisi kokenut vastaavaa joten kiva tavata! Ootko herännyt valkoisten sijaan mustiin olentoihin? Näitäkin näin todella paljon 14-28 vuotiaana. Ovat kuin mustia aukkoja -siis mustempia kuin pimeän huoneen pimeys ja varjot. Eivät pahoja kuitenkaan. Nykyään tulevat harvemmin.

Mä olen törmännyt noihin mustiin olentoihin. Ne ovat kyllä olleet pahoja.

Teininä ja nuorena aikuisena heräsin muutamia kertoja sellaisen läsnäoloon tai vaihtoehtoisesti läsnäoloon ja kuiskailuun. Ja olivat siis äärettömän kammottavia, pelottavia ja lamaannuttavia.

Kaipa kirkkaudella on vastapainona se loputon pimeys.

No onpas harmi jos kovin sua kiusaavat pahuudellasi. Mulla on ollut vain pari pahaa, mutta sekin oli riittävä. Pahuus oli siis vain aistittavissa, eivät koskaan tee mitään satuttaakseen. Ehkä vain peloittelevat? Yhden kerran heräsin siihen että joustinpatja notkahti niinkuin sängynreunalle olis istuttu. Tämä pahahan yötäkin mustempi hahmohan se siinä istui. Kun nousin istumaan itse säikähtäneenä, se käänsi päänsä ja vaikka kasvoja heillä ei varsinaisesti ole/näy, aistin mielettömän pedon ulkomuodon ja halun tehdä pahaa, mutta sellaisella pirullisen ilkikurisella fiiliksellä ryyditettynä. Yleensä nää mun tyypit on rakkaudellisia. Mm. Kerran heräsin siihen että nämä kaksi toisiinsa rakastunutta seisoi lattialla mun sängyn jalkopäässä. Toinen oli toisen takana ja oli kietonut kätensä toisen ympärille ja siinä ne seisoi tuojottamassa mua kuin rakasta vauvaa pinnasängyssä. Se rakkauden tunne oikein kumpusi. Ei näihinkään silti oo kiva herätä. Ylimääränen henkilö makkarissa on ylimääräinen. Näistä ei pääse eroon puhuttelemalla, täytyy aina nousta ja laittaa valot päälle. Tästä syystä nämä eivät mene edes unihalvauksen tai valveunen piikkiin. Mulle on tehty aivojen polygrafia, jossa selvisi että mun alfa-beeta aallot eivät muutu edes nukkuessa. (Niiden täytyis laskea nukkuessa jotta ihminen pysyisi unessa).Tämä tarkoittaa sitä että tietoisuuteni on ja pysyy valveen tasolla. Herään skarpisti sekunnissa. Jos mua vaikka puhutellaan tai puoliso nousee vessaan.

Muistan ihan ensimmäisen varjovierailun selkeästi. Mulla oli ensimmäiset rakkaushuolet ever ja heräsin siihen että joku painoi huulilleni hitaan suukon. Kun avasin silmät, näin varjoihmisen rauhoittavan olemuksen, kasvot loittonivat pois. Tuolloin en edes säikähtänyt, jatkoin vain unia ihmettelen jännää kokemusta.

Kerroin kerran eräälle vanhalle naiselle (ennustaja) ja kysyin mitä nää olennot on? Hän ei tiennyt, mutta arveli mun houkuttelevan niitä kylään poikkeuksellisen vahvalla tunne-elämälläni (oon aina ollut pikku draamailija). Hän lisäksi kertoi, että voisin kirjoittaa aiheesta satukirjan etteivät lapset pelkäisi eo. asioita niitä kohdatessaan. Lisäksi hän vielä opasti ettei asiasta kannata puhua kaikille, ihmiset eivät ymmärrä, usko ja pelkäävät. Nämä ovat private-juttuja. Joten shhhh kaikki :)

Sä et nuku, joten näet pikku- ukkoja. Sama juttu kuin alkoholismissa.

Kyllä mä nukun :X

Mutta et näe unia. Siksi sä näet ne päivällä.