Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisareni väitti, että meni kertomaan erään tuttavaperheemme isälle, että minulle tulee perheestä eräs esine mieleen. Oli niin, että tämä lievästi sanottuna hölmö mielleyhtymä oli tullut minulle parisen vuotta ennen tätä, ja sisarellani oli tapana kiusata minua siten, että jos sanoin, että minulle tulee jostakusta jotain mieleen, niin hän sanoi, että hänellä on salapuhelin, jolla soittaa hänelle ja kertoo tuon ja hän myös kerran muka soitti tällä salapuhelimellaan tälle perheelle tästä. Tämä perhe asui maalla isämme naapurissa, ja kerran kun olimme sisareni kanssa isän luona ja meille kai tuli jotain kinaa jostakin, hän sanoi, että hän käy kertomassa tuon mielleyhtymän jos en tee jotakin. Hän sitten otti potkukelkan ja lähti. Soitin sitten jonkin ajan päästä naapuritaloon, ja siellä vastasi perheen isä ja kysyin, onko sisartani näkynyt, ja hän vastasi, että ei. Sisareni on väittänyt aina näihin päiviin saakka, että kertoi sen ja perheen isää oli vain naurattanut tuo juttu. Hän myös väittää sanoneensa, että jos minä soitan sinne, siellä sanotaan, ettei sisartani ole näkynyt. Vuosi oli muistaakseni 2000 ja silloin oli kevättalvi. En siis edelleenkään tiedä varmasti, kertoiko hän sen vai ei, ja aluksi olin ehdottomasti sitä mieltä, että hän vain narraa, mutta nykyään en ole ollenkaan varma. Luulisi, että hän olisi jo myöntänyt sen, jos ei oikeasti olisi kertonut. :D

Ihan selvää on, että sisaresi ei ole kertonut mitään. Itseäni ei naurattaisi, jos minusta tai perheestäni tulisi jokin esine mieleen.

Minua kyllä naurattaisi, jos joku tulisi asioikseen naapurista kertomaan tuollaisia.

Kävin esikoisen vauva-aikana viikottain seurakunnan vauvakahvilassa. Siellä oli kerran yksi äiti, jolla oli pieni, vielä "nimetön" vauva mukana kahvilassa. Äiti kertoi olevansa huolissaan vauvastaan, kun se vaikuttaa jotenkin voimattomalta ja itkeekin ihan ponnettomasti. Äiti oli saanut neuvolasta heti ajan ja oli menossa kahvilan jälkeen neuvolaan. Käveltiin hetken matkaan yhdessä siitä seurakuntatalolta pois päin. Kysyin, että kuorsaako vauva, kun vaunukopasta kuului sellaista krohinaa tms. Äiti totesi vaikeana, että ei kun näin se itkee. Kurkkasin vaunuihin ja tosiaan naamasta näkyi, että vauva ns. karjui täysillä, mutta suusta tuli vaan sellaista kähinää. Lähtiessäni toiseen suuntaan sanoin äidille, että onneksi menette nyt heti neuvolaan ja toivottavasti kaikki selviää. Äitiä en näkynyt enää koskaan vauvakahvilassa. Ehkä alle vuoden päästä tämä äiti ja ehkä hänen miehensä tulivat polkupyörällä vastaan näillä samoilla kulmilla. Äiti näytti iloiselta, kunnes katseemme kohtasi hetkeksi heidän ohimennessään ja äidit kasvot valahtivat surulliseksi.  Edelleen vaivaa, että mahtoikohan vauva kuolla :(

Olimme mummolassa elokuisena iltana 90-luvun puolessa välissä,  10v pikkuveli katsoi muumeja ja meinasi hypätä sohvan taakse kun mörkö tuli johon nauroin, että et kai sä hölmö enää pelkää piirroshahmoa! Mummo ja äiti, iltauniset, menivät sitten nukkumaan, isä ja pappa joivat kahvia keittiössä ja pikkuveli  notkui mukana. Olikohan kello noin  kymmenen ja maalla kun oltiin, säkkipimeää.

Allekirjoittanut , joka oli tuolloin 13v päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja livahtaa tupakalle,  ulkona  näkyi hyvin koska kuu paistoi ja päätin kävellä kauemmas ettei minua nähtäisi ikkunoista.

Olin suoralla tien pätkällä , josta nousee loiva ylämäki mummolan pihaan ja kävelin ees taas tupakka kädessä, kun aloin kuulla metsästä liikettä.  Koska kuu loisti, näin selvästi jonkin liikkuvan nopeasti  puiden välissä ja erotin ensin vain tumman ja ison möhkäleen, mutta sitten se pysähtyi ja näin  vaaleina kiiluvat silmät. Jumalauta! Liikunnanope olisi ollut ylpeä siitä nopeudesta jolla pingoin mökille ja läähätin isälle, että metsässä on karhu . Pappa otti pyssyn ja lähtivät isän kanssa katsomaan, ei mitään.

Tuon jälkeen minun oli pakko poistua huoneesta, kun veli katsoi muumeja ja mörkö ilmestyi, niin paljon se näkemäni möhkö oli mörköä muistuttanut...

Joskus pienenä, kun asuin maalla ja oli kai kesäilta ja olimme sisällä olohuoneessa, äitiä ihmetytti, että mikä ihme oli pihatiemme päässä näkyvä valo. Muistan itsekin hämärästi tuon tilanteen, ja tien päässä tosiaan näkyi jokin heikohko valo, mutta ehkä ne sitten olivat jonkin auton valot, mutta asia ei koskaan selvinnyt varmasti. Sitten vähän myöhemmin toisena iltana menin keittiöstä olohuoneeseen, ja nyt näin tien päässä kaksi kirkasta päällekkäistä valoa, keltaisen ja punaisen, ja muistaakseni pelästyin niitä. Muistaakseni nämä valot näkyivät vain erittäin lyhyen hetken, mutta voi myös olla että menin vain äkkiä pois, koska pelästyin niitä. En ainakaan muista, sanoinko äidille tai isälle niistä mitään ja jos sanoin, en muista enää, miten he asiaa kommentoivat.

Kerran yläasteella kotitaloustunnilla minusta kuulosti ihan siltä, että eräs luokkakaverini olisi pieraissut, ja se yllätti minut, koska luokkakaverini eivät koskaan piereskelleet ainakaan tuntien aikana ja muiden kuullen. Se ei koskaan varmasti selvinnyt, oliko se oikea pieru, mutta kuulosti ainakin melko aidolta. Tämä kaveri siis ei koskaan ottanut siihen kantaa.

Yöllä talvella n. 4 aikaan, olimme kaveriporukan kanssa täydellä autolla eräässä hylätyssä paikassa, jossa auto sitten jäi jumiin lumipenkkaan. Kun olimme saaneet auton penkasta pois, huomasimme että kaverimme puhelin oli hukassa, ja etsimme sitä auton sisältä. Kun emme löytäneet puhelinta, päätin soittaa siihen. Puhelimesta vastattiin mutta ei kuulunut toisesta päästä mitään, ja puhelu kesti n. 2min. Samalla hetkellä auto ei lähtenyt yrityksistä huolimatta käyntiin millään. No, lopetettuani puhelun, puhelin löytyi auton lattialta. Sen puhelutiedoissa ei näkynyt vastaanotettua puhelua ollenkaan, kun taas minulla näkyi, ja kaiken järjen mukaan toisesta päästä puhelun aikana olisi kaikunut autossa käyty keskustelu tms.. Samalla hetkellä auto käynnistyi ja kurvasimme tiehemme:D Varmasti tälle on jokin selitys mutta ei silloin kyllä naurattanut.

Vierailija kirjoitti:

Joskus vuoden 2002 keväällä, kun olin vielä peruskoulussa, aamunavauksessa kerrottiin jokin surullinen tarina, jossa isä kuoli kun pelasti poikansa jäämästä junan alle. Tarinassa sanottiin esim. että valtaosa tämän junan matkustajista ei tiedä, että isä uhrasi henkensä pelastaakseen poikansa. Keksitty tarinahan tämä varmastikin oli, mutta kenenkähän keksimä tarina se sitten oli. En muista enää kunnolla, miten tarina meni kokonaan.

Siis onhan noinkin varmasti joskus käynyt oikeastikin, mutta minusta se kuulosti kuitenkin tarinalta. Muistan, että siinä myös sanottiin, että jotkin varoitusvalot alkoivat vilkkua ja siinä myös puhuttiin sillasta, mutta enempää en muista.

Olen 29-vuotias ja nyt on 29. päivä. Sattumaa?

Kun Stephen Hawking kuoli silloin pari viikkoa sitten tapahtui ehkä jotain outoa. Mulla oli outo olo yöllä, en saanut unta ja pyöriskelin vaan sängyssä ahdistuneena ilman mitään syytä. Sitten aloin kuulla klassista musiikkia, kello oli siis ehkä 2-3 välillä. Se oli tosi vaimeaa ja mietin et kuvittelenko sen, jos nostin päätä ylös niin en enää kuullutkaan sitä ja kun laskin pään tyynyyn lähelle patteria, kuulin mahtipontisen kauniin musiikin kovempaa. En ole koskaan kuullut tuollaista musiikkia tai muutakaan musiikkia öisin naapurista, ja mietin silloin että mitäköhän tämä tarkoittaa ja jopa mietin että kuoleekohan joku, että jos jotain outoa tapahtuu niin mun pitää muistaa tämä. Nukahdin ton jälkeen varmaan pian. 

Sitten vasta seuraavana päivänä kuulin että Stephen Hawking oli kuollut. Se oli kyllä kuollut Suomen aikaan varhain aamulla, ei ihan samaan aikaan kun mulla oli tuo olo. 

Vierailija kirjoitti:

Kerran yläasteella eräs luokka-avustajana koulussa ollut mies kertoi, että oli sen päivän aamuna herännyt puoli seitsemän aikaan tekstiviestin saapumiseen. Hän oli sitten heti vahingossa poistanut viestin ennen kuin ehti lukea sen tai edes nähdä, keneltä se on. Hän sitten sanoi kuitenkin, että henkilö, jolta viesti oli, oli sillä hetkellä jossain ulkomailla, en enää muista missä, mutta muistaakseni melko kaukana Suomesta. Ihmettelen, että mistä hän tiesi, keneltä viesti oli, jos ei ollut edes nähnyt sitä, keneltä se on. Kun sitten myöhemmin kysyin asiasta häneltä, hän ei enää halunnut puhua siitä, enkä sitten ottanutkaan enää asiaa puheeksi.

Sillä miehellä ei tainnut olla kaikki inkkarit kanootissa.

Tyttö, jonka kanssa olin samalla luokalla ala-asteella oli väittänyt yhteiselle tutullemme vuosia myöhemmin vaihtaneensa koulua koska minä kiusasin tätä niin rankasti. Kuulin tästä tältä tutulta. Mutta mutta... en ollut edes tekemisissä tuon tytön kanssa kuin joskus satunnaisesti. En tiedä ymmärsikö tuttumme jotain väärin, vai oliko tällä tytöllä jotain muita ongelmia.

Ostin muutama vuosi sitten arpalipukkeen kioskilta. Annoin myyjän valita lipukkeen. Sanoin myyjälle, että jos voitan, tulen tuomaan myyjälle palkinnon.

Voitin 10 euroa ja ajattelin tietenkin heti vieväni myyjälle 5 euroa. Halusin ilahduttaa.

Päivät muuttuivat viikoiksi, viikot kuukausiksi ja pian kioskissa vaihtuikin omistaja. Ajattelin kuitenkin että ehkä voisin kuitenkin uuden omistajan kautta yrittää jäljittää tämän myyjän.

Mutta asia vain jäi.

Ja se jäi vaivaamaan :-(

Tullessamme 6 - vuotta sitten silloisen tyttöystäväni kanssa kaupasta huomasimme että crocsit (joita säilytimme kenkähyllyllä) olivat siirtyneet ulko - oven eteen sen aikana kun olimme poissa. Asunnossa ei koskaan muuten tapahtunut mitään outoa.

Vierailija kirjoitti:

Kerran yläasteella eräs luokka-avustajana koulussa ollut mies kertoi, että oli sen päivän aamuna herännyt puoli seitsemän aikaan tekstiviestin saapumiseen. Hän oli sitten heti vahingossa poistanut viestin ennen kuin ehti lukea sen tai edes nähdä, keneltä se on. Hän sitten sanoi kuitenkin, että henkilö, jolta viesti oli, oli sillä hetkellä jossain ulkomailla, en enää muista missä, mutta muistaakseni melko kaukana Suomesta. Ihmettelen, että mistä hän tiesi, keneltä viesti oli, jos ei ollut edes nähnyt sitä, keneltä se on. Kun sitten myöhemmin kysyin asiasta häneltä, hän ei enää halunnut puhua siitä, enkä sitten ottanutkaan enää asiaa puheeksi.

Jos hän oli sopinut viestin lähettäneen henkilön kanssa, että tämä laittaa viestin johonkin tiettyyn aikaan.

Kun olin ensimmäisellä luokalla luokkaretkellä keväällä 1994, siellä tapahtui muutama sellainen asia, josta opettaja oli sanonut äidilleni. Yksi näistä oli sellainen, että olisin ruvennut tulomatkalla valittamaan siitä, että en saanut pizzaa, vaikka olin sanonut, etten halua. Ihmetyttää vain, kun itse en muistanut noin tapahtuneen vaikka sen olisi luullut jäävän mieleen.

Kerran kun kävin kaupassa, kaupan ulkopuolella oli kolme tuntematonta tyttöä, ja yksi heistä kysyi minulta, että kävinkö ostamassa makkaraa. Kun kerroin tästä kaverilleni, kaverini epäili, että kysyjä oli eräs hänen kaverinsa, joka asuu lähelläni ja että tällä kaverilla on tapana kysellä tuontapaisia kysymyksiä tuntemattomilta. Se ei ole koskaan selvinnyt, mutta kaverini epäilee yhä vahvasti, että kyseessä oli tämä hänen kaverinsa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin esikoisen vauva-aikana viikottain seurakunnan vauvakahvilassa. Siellä oli kerran yksi äiti, jolla oli pieni, vielä "nimetön" vauva mukana kahvilassa. Äiti kertoi olevansa huolissaan vauvastaan, kun se vaikuttaa jotenkin voimattomalta ja itkeekin ihan ponnettomasti. Äiti oli saanut neuvolasta heti ajan ja oli menossa kahvilan jälkeen neuvolaan. Käveltiin hetken matkaan yhdessä siitä seurakuntatalolta pois päin. Kysyin, että kuorsaako vauva, kun vaunukopasta kuului sellaista krohinaa tms. Äiti totesi vaikeana, että ei kun näin se itkee. Kurkkasin vaunuihin ja tosiaan naamasta näkyi, että vauva ns. karjui täysillä, mutta suusta tuli vaan sellaista kähinää. Lähtiessäni toiseen suuntaan sanoin äidille, että onneksi menette nyt heti neuvolaan ja toivottavasti kaikki selviää. Äitiä en näkynyt enää koskaan vauvakahvilassa. Ehkä alle vuoden päästä tämä äiti ja ehkä hänen miehensä tulivat polkupyörällä vastaan näillä samoilla kulmilla. Äiti näytti iloiselta, kunnes katseemme kohtasi hetkeksi heidän ohimennessään ja äidit kasvot valahtivat surulliseksi.  Edelleen vaivaa, että mahtoikohan vauva kuolla :(

Tämä oli surullinen.:( Silmät kostu ku kerroit tästä.:( 

Vierailija kirjoitti:

Olimme mummolassa elokuisena iltana 90-luvun puolessa välissä,  10v pikkuveli katsoi muumeja ja meinasi hypätä sohvan taakse kun mörkö tuli johon nauroin, että et kai sä hölmö enää pelkää piirroshahmoa! Mummo ja äiti, iltauniset, menivät sitten nukkumaan, isä ja pappa joivat kahvia keittiössä ja pikkuveli  notkui mukana. Olikohan kello noin  kymmenen ja maalla kun oltiin, säkkipimeää.

Allekirjoittanut , joka oli tuolloin 13v päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja livahtaa tupakalle,  ulkona  näkyi hyvin koska kuu paistoi ja päätin kävellä kauemmas ettei minua nähtäisi ikkunoista.

Olin suoralla tien pätkällä , josta nousee loiva ylämäki mummolan pihaan ja kävelin ees taas tupakka kädessä, kun aloin kuulla metsästä liikettä.  Koska kuu loisti, näin selvästi jonkin liikkuvan nopeasti  puiden välissä ja erotin ensin vain tumman ja ison möhkäleen, mutta sitten se pysähtyi ja näin  vaaleina kiiluvat silmät. Jumalauta! Liikunnanope olisi ollut ylpeä siitä nopeudesta jolla pingoin mökille ja läähätin isälle, että metsässä on karhu . Pappa otti pyssyn ja lähtivät isän kanssa katsomaan, ei mitään.

Tuon jälkeen minun oli pakko poistua huoneesta, kun veli katsoi muumeja ja mörkö ilmestyi, niin paljon se näkemäni möhkö oli mörköä muistuttanut...

Eri puolella suomea, jo ajalta ennen televisiota, on tehty havaintoja  harmaasta/ tummasta  olennosta joka liikkuu metsissä ja saattaa ruveta ajamaan takaa.  Suomen metsissä elää  jotain, josta ei ole suurelle yleisölle  kerrottu..

Minua vaivaa se, että kaikki tuntemani ihmiset vihaavat minua ja vainoavat minua. En ymmärrä miksi mutta minua koko ajan moititaan, haukutaan ja uhkaillaan esim. kodittomaksi jäämisellä, kuolemalla, myrkyttämisellä, erilaisilla sairauksilla, Helvettiin joutumisella ja että minulle tehdään kaikenlaisia kamalia asioita. Olen henkisesti aivan lopussa kun kaikki vihaavat minua ja haluavat tapattaa minut. En jaksa enää taistella yksin kaikkia vastaan, jotka yrittävät tuhota minut ja sieluni!

Olin tullut raskaaksi suunnittelematta, en ollut vakituisessa suhteessa vaan ns. It's complicated-tilanteessa. Tein raskaustestin ennen Barcelonaan suuntautuvaa työmatkaa ja lähdin reissuun aika sekavin mielin.

Hoidettuani työasiat vietin vapaapäivän ja ajatukset pyörivät jatkuvasti raskauden ympärillä. Istuskelin katukahvilassa kun viereeni ilmestyi jonkinlainen povarieukko, joka lupasi rahaa vastaan kertoa tulevaisuudestani. Lompakossani sattui olemaan viiden euron seteli jonka tilastani epätietoisena lykkäsin naiselle. Hän tarkasteli käsiäni hetken, sitten nosti kasvonsa ja kertoi hymyillen että saan rakkautta en vain kahden, vaan kolmen edestä ja sitten onnitteli minua.

Palattuani Suomeen lapsen isä kertoi haluavansa perustaa kanssani perheen ja myöhemmin ultrassa kävi ilmi että odotan kaksosia. En ole koskaan ollut mikään yliluonnollisiin asioihin uskova, mutta järjellä en pysty tuota ennustusta ohittamaan.