Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Olen näin jälkeenpäin ihmetellyt, että miksi päiväkodissa ollessani ryhmään oli laitettu selvästi vammainen lapsi kun me muut lapset olimme kuitenkin normaaleja. Se ei edes ollut aikaa, jolloin vammaisia yritettiin saada sopeutumaan meidän ihmisten joukkoon, vaan he olivat omissa oloissaan, esim. omissa päiväkodeissaan, kouluissaan ja laitoksissaan. Tuo poika oli ihan selvästi vammainen. Kun meille järjestettiin vaikka yhteisiä laulu ja leikki tuokioita, niin hän vain istui hiljaa paikallaan, eikä osallistunut niihin leikkeihin tai lauluihin millään tavalla. Kun hän leikki, niin hän leikki aina yksin ja juoksi joka kerta meitä muita pakoon kun yritimme esim. puhua hänen kanssaan tai saada häntä leikkiin mukaan. Hän ei koskaan puhunut muille lapsille, vain hoitajille eikä tosiaan koskaan halunnut mukaan leikkeihin. Lopulta me muut aloimme kiusamaan häntä ja hän oli todella lapsellinen. Vaikka hän oli jo jotain 5-vuotias niin hän alkoi heti itkemään ja meni kertomaan hoitajille, että häntä kiusataan kun häntä vaikka vain löi. Oikeasti me kaikki muut lapset ihmettelimme, että miksi tuollainen lapsi oli ryhmässämme ja niin ihmettelivät aikuisetkin. Usein monet vanhemmat kysyisivät kyseisestä pojasta, että miksi ryhmässämme on se vammainen poika, mutta hoitajat väittivät, että hän ei muka ole vammainen vaan vain pelokas ja ujo, erityisesti kun kaikki muut lapset kiusaavat häntä. Kaikkein kummallisinta tässä on se, että vähän aikaa sitten luokseni tuli kaupassa mies naisen ja lapsijoukon kanssa ja väitti, että hän muistaa minut päiväkotiajoilta ja että oli se poika, jota me muut kiusasimme ja jota kaikki muut kuin hän itse, hänen perheensä ja hoitajat pitivät vammaisena.

Vierailija kirjoitti:

5 pientä lautasta pyöri 4 tuntia pääni ympärillä. Sitten lopetin aterian. T. Masa-Vetti

Ok

Tämä tapahtui vuosia sitten eikä enää vaivaa, mutta jännä juttu silti.

Istuimme kaverini kanssa koulussa vierekkäisillä tietokoneilla, välissämme ehkä n. puoli metriä tilaa. Yhtäkkiä näin välissämme jotain tummaa. Kuin mustaa usvaa ilmassa. Käännyimme molemmat samalla sekunnilla toisiamme kohti, ja ihmettelimme ääneen että mikä ihme se oli. Takanamme ei ollut ikkunaa tai muuta, josta olisi heijastunut jotain, tai ketään ihmistä josta olisi tullut jokin varjo ihmeellisesti leijumaan väliimme. Eikä tuo mitä näin yhtään varjolta näyttänytkään, mutta yritin löytää selityksen. En sitten tiedä, että sainko minä vain jonkin hetkellisen aistiharhan ja kaverini lähti siihen heti mukaan. Vaikka hänenkin ihmetyksensä vaikutti yhtä aidolta enkä uskoisi että kaverini niin tekisi.

Jännä juttu :)

up

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui vuosia sitten eikä enää vaivaa, mutta jännä juttu silti.

Istuimme kaverini kanssa koulussa vierekkäisillä tietokoneilla, välissämme ehkä n. puoli metriä tilaa. Yhtäkkiä näin välissämme jotain tummaa. Kuin mustaa usvaa ilmassa. Käännyimme molemmat samalla sekunnilla toisiamme kohti, ja ihmettelimme ääneen että mikä ihme se oli. Takanamme ei ollut ikkunaa tai muuta, josta olisi heijastunut jotain, tai ketään ihmistä josta olisi tullut jokin varjo ihmeellisesti leijumaan väliimme. Eikä tuo mitä näin yhtään varjolta näyttänytkään, mutta yritin löytää selityksen. En sitten tiedä, että sainko minä vain jonkin hetkellisen aistiharhan ja kaverini lähti siihen heti mukaan. Vaikka hänenkin ihmetyksensä vaikutti yhtä aidolta enkä uskoisi että kaverini niin tekisi.

Jännä juttu :)

Vau, tuo oli tosi spooky!

Voisiko tossa kissakeississä olla kuitenkin niin, että kun joku kulkee yöllä alaovesta rappukäytävässä, niin paineenvaihtelu/ilmavirta saa aikaan sisäoven avautumisen toisessa asunnossa? Meillä on joskus käynyt noin. Ja jos tuo tapahtuu aina suunnilleen samaan aikaan yöstä, niin sekin voisi viitata siihen, että joku tulee töistä tai lähtee töihin aina noihin aikoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui vuosia sitten eikä enää vaivaa, mutta jännä juttu silti.

Istuimme kaverini kanssa koulussa vierekkäisillä tietokoneilla, välissämme ehkä n. puoli metriä tilaa. Yhtäkkiä näin välissämme jotain tummaa. Kuin mustaa usvaa ilmassa. Käännyimme molemmat samalla sekunnilla toisiamme kohti, ja ihmettelimme ääneen että mikä ihme se oli. Takanamme ei ollut ikkunaa tai muuta, josta olisi heijastunut jotain, tai ketään ihmistä josta olisi tullut jokin varjo ihmeellisesti leijumaan väliimme. Eikä tuo mitä näin yhtään varjolta näyttänytkään, mutta yritin löytää selityksen. En sitten tiedä, että sainko minä vain jonkin hetkellisen aistiharhan ja kaverini lähti siihen heti mukaan. Vaikka hänenkin ihmetyksensä vaikutti yhtä aidolta enkä uskoisi että kaverini niin tekisi.

Jännä juttu :)

Vau, tuo oli tosi spooky!

Tästä tuli mieleen Daily mailista luettu juttu vastaavista oudoista ilmiöistä. Kaksi naista oli istunut isänsä kuolinvuoteella ja kuoleman hetkellä toinen naisista oli nähnyt isänsä pään ympärillä valokehän, vähän niin kuin Jeesuksella kuvissa. Autossa toinen sisar oli varovasti kysynyt että näin jotain kummallista, näitkö sinäkin.

Mua on koko aikuisiän kiusannut muisto lapsuudesta. Olen siis oikeasti pohtinut tämän muiston vuoksi että onko mussa jokin vikana ja ahdistunut sen vuoksi. Muisto siis on seuraava: olen n. 4-vuotias ja olen talomme sisällä ulko-ovella. Ikkunassa on lasisia osia joista näen ulos. Ulkopuolella on 2-vuotias pikkuveljeni kivisellä tasanteella. Odotan että pikkuveli on oven edessä ja paiskaan tietoisesti oven vauhdilla auki jotta veli kaatuisi ja löisi päänsä. Tilanteessa ei käy pahasti mutta äitini on minulle todella vihainen.

Joitakin vuosia sitten otin asian ensimmäistä kertaa esille äitini kanssa ja hän oli ihmeissään muistostani, sillä tuollaista ei ole koskaan tapahtunut. En tiedä mistä olen tällaisen valemuiston kehitellyt itselleni, mutta olen antanut sen määrittää itseäni kun olen todeksi luullut :(

Vierailija kirjoitti:

Mua on koko aikuisiän kiusannut muisto lapsuudesta. Olen siis oikeasti pohtinut tämän muiston vuoksi että onko mussa jokin vikana ja ahdistunut sen vuoksi. Muisto siis on seuraava: olen n. 4-vuotias ja olen talomme sisällä ulko-ovella. Ikkunassa on lasisia osia joista näen ulos. Ulkopuolella on 2-vuotias pikkuveljeni kivisellä tasanteella. Odotan että pikkuveli on oven edessä ja paiskaan tietoisesti oven vauhdilla auki jotta veli kaatuisi ja löisi päänsä. Tilanteessa ei käy pahasti mutta äitini on minulle todella vihainen.

Joitakin vuosia sitten otin asian ensimmäistä kertaa esille äitini kanssa ja hän oli ihmeissään muistostani, sillä tuollaista ei ole koskaan tapahtunut. En tiedä mistä olen tällaisen valemuiston kehitellyt itselleni, mutta olen antanut sen määrittää itseäni kun olen todeksi luullut :(

Olisitko nähnyt todentuntuista unta. Kirjoitin tänne pari päivää sitten unesta jossa löin heikkolahjaista sukulaistani useaan kertaan täysillä päähän kivenmurikalla. Se oli todella kamala uni ja sai juurikin miettimään että mikä mussa on vikana. 

Vierailija kirjoitti:

Mua on koko aikuisiän kiusannut muisto lapsuudesta. Olen siis oikeasti pohtinut tämän muiston vuoksi että onko mussa jokin vikana ja ahdistunut sen vuoksi. Muisto siis on seuraava: olen n. 4-vuotias ja olen talomme sisällä ulko-ovella. Ikkunassa on lasisia osia joista näen ulos. Ulkopuolella on 2-vuotias pikkuveljeni kivisellä tasanteella. Odotan että pikkuveli on oven edessä ja paiskaan tietoisesti oven vauhdilla auki jotta veli kaatuisi ja löisi päänsä. Tilanteessa ei käy pahasti mutta äitini on minulle todella vihainen.

Joitakin vuosia sitten otin asian ensimmäistä kertaa esille äitini kanssa ja hän oli ihmeissään muistostani, sillä tuollaista ei ole koskaan tapahtunut. En tiedä mistä olen tällaisen valemuiston kehitellyt itselleni, mutta olen antanut sen määrittää itseäni kun olen todeksi luullut :(

Sisaruskateuden luoma valemuisto?

Vuosimallia 1981 kirjoitti:

Olen näin jälkeenpäin ihmetellyt, että miksi päiväkodissa ollessani ryhmään oli laitettu selvästi vammainen lapsi kun me muut lapset olimme kuitenkin normaaleja. Se ei edes ollut aikaa, jolloin vammaisia yritettiin saada sopeutumaan meidän ihmisten joukkoon, vaan he olivat omissa oloissaan, esim. omissa päiväkodeissaan, kouluissaan ja laitoksissaan. Tuo poika oli ihan selvästi vammainen. Kun meille järjestettiin vaikka yhteisiä laulu ja leikki tuokioita, niin hän vain istui hiljaa paikallaan, eikä osallistunut niihin leikkeihin tai lauluihin millään tavalla. Kun hän leikki, niin hän leikki aina yksin ja juoksi joka kerta meitä muita pakoon kun yritimme esim. puhua hänen kanssaan tai saada häntä leikkiin mukaan. Hän ei koskaan puhunut muille lapsille, vain hoitajille eikä tosiaan koskaan halunnut mukaan leikkeihin. Lopulta me muut aloimme kiusamaan häntä ja hän oli todella lapsellinen. Vaikka hän oli jo jotain 5-vuotias niin hän alkoi heti itkemään ja meni kertomaan hoitajille, että häntä kiusataan kun häntä vaikka vain löi. Oikeasti me kaikki muut lapset ihmettelimme, että miksi tuollainen lapsi oli ryhmässämme ja niin ihmettelivät aikuisetkin. Usein monet vanhemmat kysyisivät kyseisestä pojasta, että miksi ryhmässämme on se vammainen poika, mutta hoitajat väittivät, että hän ei muka ole vammainen vaan vain pelokas ja ujo, erityisesti kun kaikki muut lapset kiusaavat häntä. Kaikkein kummallisinta tässä on se, että vähän aikaa sitten luokseni tuli kaupassa mies naisen ja lapsijoukon kanssa ja väitti, että hän muistaa minut päiväkotiajoilta ja että oli se poika, jota me muut kiusasimme ja jota kaikki muut kuin hän itse, hänen perheensä ja hoitajat pitivät vammaisena.

Kuka tässä vammainen on, itselläsi on empatia jäänyt täysin kehittymättä.Sen mukana monta muutakin asiaa.

Lapsuudenystäväni oli katsellut valokuvia ystävänsä kanssa. Sellaisen ihmisen, jota en ole koskaan tavannut. Albumissa oli ollut valokuva minusta lapsena. Tämä ystävä oli valahtanut aivan valkoiseksi ja tullut huonovointiseksi. Ystäväni oli kysynyt, että mikä tuli?

Ystävänsä oli sanonut, että minulla on kuvassa päänalueella aivan musta aura ja olen sairas tai minulla on jokin pahasti vialla.

Totta toinen puoli: noihin aikoihin sairastuin alopeciaan, menetin kaikki hiukseni, kulmakarvani ja ripseni. Masennuin ja ahdistuin. Edes tämä lapsuudenystäväni ei tuolloin tiennyt sitä, mutta soitti minulle muutaman viikon kuluttua tästä valokuvahetkestä tarkastaakseen tilanteeni. En olisi kertonut hänelle totuutta, jollei hän olisi itse ottanut asiaa esiin kuulumisten yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tossa kissakeississä olla kuitenkin niin, että kun joku kulkee yöllä alaovesta rappukäytävässä, niin paineenvaihtelu/ilmavirta saa aikaan sisäoven avautumisen toisessa asunnossa? Meillä on joskus käynyt noin. Ja jos tuo tapahtuu aina suunnilleen samaan aikaan yöstä, niin sekin voisi viitata siihen, että joku tulee töistä tai lähtee töihin aina noihin aikoihin.

Miten selität sen että öisin kuuluu kahvan painumisen ääni, ei ilmavirta paina mitään. Päivisin kissa kuitenkin hyppää kahvaan, klonks ja kissa alastullessa tömähtää maahan. Öisin alastuloa ei kuulu.

Ei ole kissa eikä ilmavirta.

Erääseen lapsena näkemääni uneen liittyi outo juttu. Siinä unessa luin Aku Ankka-lehteä, jossa ensimmäisellä sivulla oli kuva, jossa oli paljon Ankkalinnan asukkaita ja kaikki kantoivat painavan näköistä säkkiä selässään. Siinä oli myös Akun veljenpojat ja joku näistä sanoi, että "Jokaisen on oma taakkansa kannettava". Tämä ihmetyttää minua näin noin 30 vuoden jälkeenkin, kun unessa todella luin sen tekstin siitä lehdessä, vaikka olin silloin noin 6-vuotias ja en osannut vielä lukea. Erityisesti minulle on jäänyt mieleen tuollainen lause, että mistä se tuli uneeni. Olen voinut kuulla jonkun aikuisen sanoneen niin, mutta miksi se ilmestyi noin uneeni? Ikään kuin minua olisi haluttu valmistaa siihen, että elämäni ei aina tule olemaan helppoa ja että minunkin pitää omaa henkistä taakkaani kantaa ja että jokaisella on varmasti kuvainnollisesti ainakin jonkinlainen henkinen taakka kannettavana vaikka mitään fyysistä taakkaa olisikaan kannettava. Ainakin minulla on kannettavana oma henkinen taakkani, esim. muistoja ikävistä asioista ja monenlaisia huolia eikä tätä huolitaakkaa voi kantaa muut kuin minä, sillä se ei poistu ainakaan täysin vaikka jakaisin sen muiden kanssa. Tätä ei tee ainakaan helpommaksi se, että olen tunneihminen, joka suree monia asioita ennalta aivan turhaa, murehtii, pohtii asioita monelta kantilta, ajattelee että mitä muut minusta ajattelevat ja tuntee olevansa kaikkia muita huonompi, rumempi, tyhmempi ja pahempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisen vuotta sitten olin valmistumassa ja saamassa opintoihin liittyvät pitkät harjoittelut päätökseen. Loppuvaihe oli äärettömän raskasta, sekä taloudellisesti, että henkisesti, koska minulta edellytettiin varsin kovaa työtahtia. Siinä viimeisten kuukausien aikana alkoi tapahtua outoja: kaikki näissä töissä käyttämäni housut, paidat, alusvaatteet, vyö, kengät, jopa reppu hajosivat. Monet aivan yhtäkkiä, esim. repusta vain irtosi sanka kun nostin sitä, ja housut repesivät haaroista kun vedin niitä päälle. Nämä oli ostettu eri aikoihin. Ajattelin, että onpas hassua.

Valmistumisen jälkeen kuitenkin sairastuin outoihin, pahoihin oireisiin. Käytin kaikki säästöni juostessani eri lääkäreillä, mutta apua ei löytynyt. Lopulta kävi ilmi, että puolisoni oli tartuttanut minuun tarttuvan taudin. Häntä ei vain ollut kiinnostanut pätkääkään se, että tauti, joka hänellä oli lähes oireeton, oli minulle rankka. Kesti aika kauan, ennen kuin lääkitys alkoi tehoamaan oireisiini.

Päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä. Nyt olen ollut parisen kuukautta oireettomana. Mutta: noin 2 viikkoa sitten tavarani alkoivat hajoilla, jopa samana päivänä sattui useampi tällainen tapaus.

Suvussani on jonkun verran näkijän kykyjä, sekä isän, että äidin puolella, ja olen itsekin päässyt todistamaan joitain outoja juttuja. Nyt mietin, onko tämä hajoamisepisodi joku varoitus, ja jos niin mikä. Ei kovin hyvät fiilikset tällä hetkellä.

Oliko se kenties sukupuolitauti jonka sait puolisoltasi josta hän oli tietoinen? Se on asia, josta voit tehdä rikosilmoituksen. 

Toisekseen nuo tavaroittesi hajoamiset - onko mahdollista, että puolisosi on tuhonnut niitä mutta saa ne näyttämään vahingoilta? Ei ole kenelläkään noin huonoa tuuria, että hajoaa kaikki kerralla tai pienen ajan sisään. sinuna miettisin vielä tuota puolisovalintaa uudemman kerran. 

Kiitos vastauksesta. Kyseessä ei ollut "varsinainen" sukupuolitauti, vaikka kyllä siinäkin yhteydessä tarttuva. En voi paljastaa tässä enempää yksityiskohtia.

Tutkin kyllä tavaroita, mutta en nähnyt merkkejä ratkomisista tms

Jättäisin mieheni heti, jos saisin työpaikan, nyt en voi koska en saisi asumistukea. Syksyllä olin jo saamassa paikan, mutta mies sabotoi haastattelun ja myöhästyin, mikä tietysti pilasi koko homman alkuunsa.

Monena iltana nukkumaan mennessä mietin, että jos en aamulla herää niin eipä ole iso menetys. Olen aivan lopussa.

Kyllä sä jotain keksit, asiat hoituu lopulta helposti kun vain aloittaa. Varaa aika sosiaalitoimistosta, hakeudu ammattikorvan ääreen tai vuokraa halvin mahdollinen yksiö. Oma tekosyyni oli, ettei yksin voi viikata lakanoita-ja ex-mies sairasti psykooseja.

Ei onnistu, laskelmat on tehty ja edes pienillä paikkakunnilla en selviä pelkällä työmarkkinatuella. Tuon asumistuen muuten selvitin uudestaan, olin saanut väärää tietoa ja sitä saisin kunhan olisin asumuserossa. Mutta millä maksaisin takuuvuokran ja välttämättömät hankinnat kun elämiseen jäisi max noin 350 e kk? En saisi edes patjaa mukaani täältä. Ei vain onnistu ilman työpaikkaa.

En ole mitenkään avuton sinänsä. Mutta sossut ja muu harkinnanvarainen apu keskittyy lapsiperheille. Eikä mulla ole ketään, ei ystäviä ja vanhemmat vastustavat eroaikeitani. Ilman rahaa ei vain onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisen vuotta sitten olin valmistumassa ja saamassa opintoihin liittyvät pitkät harjoittelut päätökseen. Loppuvaihe oli äärettömän raskasta, sekä taloudellisesti, että henkisesti, koska minulta edellytettiin varsin kovaa työtahtia. Siinä viimeisten kuukausien aikana alkoi tapahtua outoja: kaikki näissä töissä käyttämäni housut, paidat, alusvaatteet, vyö, kengät, jopa reppu hajosivat. Monet aivan yhtäkkiä, esim. repusta vain irtosi sanka kun nostin sitä, ja housut repesivät haaroista kun vedin niitä päälle. Nämä oli ostettu eri aikoihin. Ajattelin, että onpas hassua.

Valmistumisen jälkeen kuitenkin sairastuin outoihin, pahoihin oireisiin. Käytin kaikki säästöni juostessani eri lääkäreillä, mutta apua ei löytynyt. Lopulta kävi ilmi, että puolisoni oli tartuttanut minuun tarttuvan taudin. Häntä ei vain ollut kiinnostanut pätkääkään se, että tauti, joka hänellä oli lähes oireeton, oli minulle rankka. Kesti aika kauan, ennen kuin lääkitys alkoi tehoamaan oireisiini.

Päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä. Nyt olen ollut parisen kuukautta oireettomana. Mutta: noin 2 viikkoa sitten tavarani alkoivat hajoilla, jopa samana päivänä sattui useampi tällainen tapaus.

Suvussani on jonkun verran näkijän kykyjä, sekä isän, että äidin puolella, ja olen itsekin päässyt todistamaan joitain outoja juttuja. Nyt mietin, onko tämä hajoamisepisodi joku varoitus, ja jos niin mikä. Ei kovin hyvät fiilikset tällä hetkellä.

Oliko se kenties sukupuolitauti jonka sait puolisoltasi josta hän oli tietoinen? Se on asia, josta voit tehdä rikosilmoituksen. 

Toisekseen nuo tavaroittesi hajoamiset - onko mahdollista, että puolisosi on tuhonnut niitä mutta saa ne näyttämään vahingoilta? Ei ole kenelläkään noin huonoa tuuria, että hajoaa kaikki kerralla tai pienen ajan sisään. sinuna miettisin vielä tuota puolisovalintaa uudemman kerran. 

Kiitos vastauksesta. Kyseessä ei ollut "varsinainen" sukupuolitauti, vaikka kyllä siinäkin yhteydessä tarttuva. En voi paljastaa tässä enempää yksityiskohtia.

Tutkin kyllä tavaroita, mutta en nähnyt merkkejä ratkomisista tms

Jättäisin mieheni heti, jos saisin työpaikan, nyt en voi koska en saisi asumistukea. Syksyllä olin jo saamassa paikan, mutta mies sabotoi haastattelun ja myöhästyin, mikä tietysti pilasi koko homman alkuunsa.

Monena iltana nukkumaan mennessä mietin, että jos en aamulla herää niin eipä ole iso menetys. Olen aivan lopussa.

Kyllä sä jotain keksit, asiat hoituu lopulta helposti kun vain aloittaa. Varaa aika sosiaalitoimistosta, hakeudu ammattikorvan ääreen tai vuokraa halvin mahdollinen yksiö. Oma tekosyyni oli, ettei yksin voi viikata lakanoita-ja ex-mies sairasti psykooseja.

Ei onnistu, laskelmat on tehty ja edes pienillä paikkakunnilla en selviä pelkällä työmarkkinatuella. Tuon asumistuen muuten selvitin uudestaan, olin saanut väärää tietoa ja sitä saisin kunhan olisin asumuserossa. Mutta millä maksaisin takuuvuokran ja välttämättömät hankinnat kun elämiseen jäisi max noin 350 e kk? En saisi edes patjaa mukaani täältä. Ei vain onnistu ilman työpaikkaa.

En ole mitenkään avuton sinänsä. Mutta sossut ja muu harkinnanvarainen apu keskittyy lapsiperheille. Eikä mulla ole ketään, ei ystäviä ja vanhemmat vastustavat eroaikeitani. Ilman rahaa ei vain onnistu.

Saat sossusta harkinnanvaraista sekä muuttoon avustusta kun selität tilanteesi. Ota rohkeasti paikkakuntasi sossuun yhteyttä.

Tunneihminen ov. kirjoitti:

Erääseen lapsena näkemääni uneen liittyi outo juttu. Siinä unessa luin Aku Ankka-lehteä, jossa ensimmäisellä sivulla oli kuva, jossa oli paljon Ankkalinnan asukkaita ja kaikki kantoivat painavan näköistä säkkiä selässään. Siinä oli myös Akun veljenpojat ja joku näistä sanoi, että "Jokaisen on oma taakkansa kannettava". Tämä ihmetyttää minua näin noin 30 vuoden jälkeenkin, kun unessa todella luin sen tekstin siitä lehdessä, vaikka olin silloin noin 6-vuotias ja en osannut vielä lukea. Erityisesti minulle on jäänyt mieleen tuollainen lause, että mistä se tuli uneeni. Olen voinut kuulla jonkun aikuisen sanoneen niin, mutta miksi se ilmestyi noin uneeni? Ikään kuin minua olisi haluttu valmistaa siihen, että elämäni ei aina tule olemaan helppoa ja että minunkin pitää omaa henkistä taakkaani kantaa ja että jokaisella on varmasti kuvainnollisesti ainakin jonkinlainen henkinen taakka kannettavana vaikka mitään fyysistä taakkaa olisikaan kannettava. Ainakin minulla on kannettavana oma henkinen taakkani, esim. muistoja ikävistä asioista ja monenlaisia huolia eikä tätä huolitaakkaa voi kantaa muut kuin minä, sillä se ei poistu ainakaan täysin vaikka jakaisin sen muiden kanssa. Tätä ei tee ainakaan helpommaksi se, että olen tunneihminen, joka suree monia asioita ennalta aivan turhaa, murehtii, pohtii asioita monelta kantilta, ajattelee että mitä muut minusta ajattelevat ja tuntee olevansa kaikkia muita huonompi, rumempi, tyhmempi ja pahempi.

Ei varsinaisesti liity asiaan, mutta unesi lause muistutti äitini kertomasta unesta. Hän oli nähnyt unessa lauseen "otsamme hiessä olemme jokainen oman Porschemme ansainneet".

Hän nauroi kertoessaan unestaan.

Kellään meistä ei ole Porschea eikä ole koskaan ollutkaan. Eikä näillä näkymin tule olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tossa kissakeississä olla kuitenkin niin, että kun joku kulkee yöllä alaovesta rappukäytävässä, niin paineenvaihtelu/ilmavirta saa aikaan sisäoven avautumisen toisessa asunnossa? Meillä on joskus käynyt noin. Ja jos tuo tapahtuu aina suunnilleen samaan aikaan yöstä, niin sekin voisi viitata siihen, että joku tulee töistä tai lähtee töihin aina noihin aikoihin.

Miten selität sen että öisin kuuluu kahvan painumisen ääni, ei ilmavirta paina mitään. Päivisin kissa kuitenkin hyppää kahvaan, klonks ja kissa alastullessa tömähtää maahan. Öisin alastuloa ei kuulu.

Ei ole kissa eikä ilmavirta.

Ei tässä jutussa nyt auta mikään muu,kuin otat sinne eteiseen mukavan tuolin ja istut siellä koko yön.Sitten näet ihan omin silmin kuka oven avaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tossa kissakeississä olla kuitenkin niin, että kun joku kulkee yöllä alaovesta rappukäytävässä, niin paineenvaihtelu/ilmavirta saa aikaan sisäoven avautumisen toisessa asunnossa? Meillä on joskus käynyt noin. Ja jos tuo tapahtuu aina suunnilleen samaan aikaan yöstä, niin sekin voisi viitata siihen, että joku tulee töistä tai lähtee töihin aina noihin aikoihin.

Miten selität sen että öisin kuuluu kahvan painumisen ääni, ei ilmavirta paina mitään. Päivisin kissa kuitenkin hyppää kahvaan, klonks ja kissa alastullessa tömähtää maahan. Öisin alastuloa ei kuulu.

Ei ole kissa eikä ilmavirta.

Ei tässä jutussa nyt auta mikään muu,kuin otat sinne eteiseen mukavan tuolin ja istut siellä koko yön.Sitten näet ihan omin silmin kuka oven avaa.

Juu sehän rauhoittaakin, kun ketään ei näy mutta ovi aukeaa silti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tossa kissakeississä olla kuitenkin niin, että kun joku kulkee yöllä alaovesta rappukäytävässä, niin paineenvaihtelu/ilmavirta saa aikaan sisäoven avautumisen toisessa asunnossa? Meillä on joskus käynyt noin. Ja jos tuo tapahtuu aina suunnilleen samaan aikaan yöstä, niin sekin voisi viitata siihen, että joku tulee töistä tai lähtee töihin aina noihin aikoihin.

Miten selität sen että öisin kuuluu kahvan painumisen ääni, ei ilmavirta paina mitään. Päivisin kissa kuitenkin hyppää kahvaan, klonks ja kissa alastullessa tömähtää maahan. Öisin alastuloa ei kuulu.

Ei ole kissa eikä ilmavirta.

Ei tässä jutussa nyt auta mikään muu,kuin otat sinne eteiseen mukavan tuolin ja istut siellä koko yön.Sitten näet ihan omin silmin kuka oven avaa.

Riistakamera ja ei tarvitse itse kytätä.