Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Kuka minulle soitteli häirikköpuheluja parin kk ajan ollessani parikymppinen?

Viikonloppuiltaisin välillä 21-04.Kännykässä näkyi vain tuntematon nro,enkä vastannut koska-no,en ajatellut että kukaan merkittävä soittaisi tuohon ajankohtaan.Mahdollisia entisiä miestuttavia (ihan oikeasti hyvänpäiväntuttuja)oli vain pari,nekin monen vuoden takaa.Olin ollut yhdessä nykyisen aviomieheni kanssa jo viitisen vuotta.

Ennen kuin puhelut loppuivat,yhtenä la yönä soitettiin nelisen kertaa(harkitsin jo vastaamista mutta vähän kauhistutti).Sitten tuli viesti "*****,oletko se sinä?"Minun nimeni siis.

Alkoi niin tympimään iltamyöhään häiriköinti että vastasin vain viestillä että lopettaa häiriköinti tai joudun viemään asian eteenpäin(en sitten tiedä mitä tällä tarkoitin:).Mutta siihen puhelut loppuivat.Pian sain muutenkin uuden puhelinnumeron.

Luultavasti kyseessä oli joku baarituttavuus tms monen vuoden takaa,mutta miksi soittaa tuollaisia puheluita keskellä yötä eikä laittaa vaikka viestiä että hei minä täällä,muistatko.

Ehkä en vastannut puheluihin siksi että luultavasti joku känniääliö olisikin läähättänyt toisessa päässä.Tai jotain.

Sanottakoon vielä että olin ns tosi kunnollinen tyttö,en jaellut puh.numeroani ihan kaikille.Tai mitään muutakaan.

Ei mikään jännin mysteeri mutta vaivaa silti.

Olin hiljan muuttanut silloisen mieheni luo asumaan. Samassa talossa asui miehen mummo, jonka omaishoitaja mieheni oli. Näin siinä sitten jonkun ajan päästä unen, jossa remontoin mummon huonetta lastenhuoneeksi. Muistan ihmetelleeni, että miksi ihmeessä, ei ollut lasta tiedossa ja tämähän on mummon huone. Menin unessa ulos ja näin mummon haamun pihalla. Kerroin aamulla unen miehelle, kohautettiin yhdessä olkiamme ja unohdettiin koko asia. Vuoden päästä hätkähdin kun olin maalaamassa täsmälleen samaa kohtaa kuin unessa, vauva vatsassa ja mummokin oli ehtinyt kuolla muutama kuukausi takaperin. En usko yliluonnolliseen, mutta pakosti tuo pisti miettimään... olen myös nähnyt enneunen äidin onnettomuudesta ja kerran ihan yhtäkkiä valveilla saanut vahvan pahan tunteen, että äidillä ei ole nyt asiat hyvin. Jälkeenpäin selvisi, että oli ajanut kolarin juuri silloin. Ei näitä oikein järjellä ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Kuka minulle soitteli häirikköpuheluja parin kk ajan ollessani parikymppinen?

Viikonloppuiltaisin välillä 21-04.Kännykässä näkyi vain tuntematon nro,enkä vastannut koska-no,en ajatellut että kukaan merkittävä soittaisi tuohon ajankohtaan.Mahdollisia entisiä miestuttavia (ihan oikeasti hyvänpäiväntuttuja)oli vain pari,nekin monen vuoden takaa.Olin ollut yhdessä nykyisen aviomieheni kanssa jo viitisen vuotta.

Ennen kuin puhelut loppuivat,yhtenä la yönä soitettiin nelisen kertaa(harkitsin jo vastaamista mutta vähän kauhistutti).Sitten tuli viesti "*****,oletko se sinä?"Minun nimeni siis.

Alkoi niin tympimään iltamyöhään häiriköinti että vastasin vain viestillä että lopettaa häiriköinti tai joudun viemään asian eteenpäin(en sitten tiedä mitä tällä tarkoitin:).Mutta siihen puhelut loppuivat.Pian sain muutenkin uuden puhelinnumeron.

Luultavasti kyseessä oli joku baarituttavuus tms monen vuoden takaa,mutta miksi soittaa tuollaisia puheluita keskellä yötä eikä laittaa vaikka viestiä että hei minä täällä,muistatko.

Ehkä en vastannut puheluihin siksi että luultavasti joku känniääliö olisikin läähättänyt toisessa päässä.Tai jotain.

Sanottakoon vielä että olin ns tosi kunnollinen tyttö,en jaellut puh.numeroani ihan kaikille.Tai mitään muutakaan.

Ei mikään jännin mysteeri mutta vaivaa silti.

Tämä ei olisi mysteeri, jos olisit vastannut edes kerran. Höh

Äitis hermostui ja nakkasi vaatteet pyykkikoneen päältä lojumasta

Hiukan autistinen ov. kirjoitti:

Aloitin akvaarioharrastuksen noin 20 vuotta sitten ja silloin kun kävin akvaariokaupoissa katsomassa myynnissä olevia akvaariokaloja, niin muistan selvästi, että niissä oli tiikerinuoliainen-nimisen kalalajin kaloja myynnissä, mutta ne eivät olleet tiikerinuoliaisia, vaan ruumiinrakenteeltaan erilaisia, esim. pitempiä ja enemmän käärmeen kaltaisia kuin tiikerinuoliaiset ja uivatkin vedessä vähän samaan tapaan kuin käärme liikkuu maalla. Ne muistuttivat väritykseltään tiikerinuoliaisia, mutta ulkomuodoltaan hiukan piikkisilmiä, paitsi että olivat näitä selvästi isompia. Tiikerinuoliaiset eivät sellaiseen luultavasti pystyisi, joten en usko että kyseessä olivat tiikerinuoliaiset. Lisäksi näiden kalojen nimi oli muistaakseni tiikerimonni. Kun minulla sitten oli akvaario ja kysyin akvaariokaupassa, että voinko ottaa sinne tiikerimonneja, niin myyjä katsoi minua ihmeissään ja ihmetteli, että mitä kaloja tarkoitan. Sitten huomasin, että siellä ei ollut enää niitä kaloja myynnissä, vaikka pari kuukautta aikaisemmin varmasti oli enkä ole koskaan sen jälkeen nähnyt missään sellaisia kaloja, en edes internetin kuvissa vaikka olen yrittänyt etsiä monilla eri hakusanoilla esim. suomen, englannin ja saksan kielillä ja erilaisilla kalasukujen tieteellisillä nimillä. Taitaa jäädä mysteeriksi koko juttu ellei sitten mieleni ole tehnyt minulle sellaista kepposta, että olen nähnyt tiikerinuoliaisia myynnissä mutta olen jotenkin mielessäni saanut ne näyttämään ja käyttäytymään eri lailla kuin tiikerinuoliaiset. Tai sitten olen nähnyt todella elävän tuntuista unta kyseisestä kalalajista ja olen sekoittanut sen todellisuuteen.

Tässä kuvia tiikerinuoliaisista ja piikkisilmistä, koska moni ei varmastikaan tiedä, että miltä ne näyttävät: 

https://www.google.fi/search?q=tiikerinuoliainen&source=lnms&tbm=isch&s…

https://www.google.fi/search?biw=1607&bih=589&tbm=isch&sa=1&ei=xkl0Wuqt…

 

No mutta onhan tiikerimonneja olemassa, tai siis tiikerilapamonneja.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiikerilapamonni

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole mikään yliluonnollinen juttu, mutta on jäänyt vaivaamaan. Minulla oli joskus kaveri, jonka kanssa välillä näimme ja se oli silloin minulle tärkeää, yhteyttä pidimme fb:ssä. Hän oli yksi harvoista kavereistani. Hän sitten jossain vaiheessa, ilman selityksiä, poisti minut kavereista ja lopetti yhteydenpidon siihen. En vieläkään tiedä enkä ymmärrä miksi, ehkä olin pahoittanut hänen mielensä. En ole kehdannut peräänkään kysellä, toisaalta, ehkä asia olisi sillä selvinnyt. Olen kyllä sosiaalisesti aika kömpelö, joten luultavasti tein jotain väärin. Tästä on vuosia aikaa, mutta vieläkin välillä vaivaa.

Otin tammikuun alussa facebook-tilini pois käytöstä. Jo seuraavana päivänä tuli ensimmäinen kysely, että miksi olen estänyt jonkun. Olen myös itse erehtynyt samalla tavalla - olen luullut olevani estossa ja ihminen onkin vain joku päivä pulpahtanut takaisin tauolta. 

Voi olla joku häirikkö vaan. Joku mustasukkanen, kateellinen henkilö. Päästään viellinen yksilö. Noita omistavia, paranoidisia  luonteitahan on.

Joku lähipiirin pipipää pitää mun kuvallista profiilia facebookissa, enkä tiedä keneen voisi ottaa yhteyttä. Kaikkia ikävyyksiä on sattunut. Kuka valvoo facebookkia ja yleisiä keskusteluja? Pitää olla sanojensa ja tekojensa takana ja vastuussa.

Talossa, jossa synnyin, ei asu enää ketään. Se rakennettiin 70-luvulla, rakkaudellakin kai, isovanhemmilleni kodiksi. Jotain meni pieleen ja talo homehtui jo rakennusvaiheessa. 

Laudoissa asuva mätä ei estänyt isovanhempiani muuttamasta sinne eikä saanut omia vanhempiani myöhemmin muuttamaan pois. 

Vielä myöhemmin isäni kuoli tuossa talossa. Oli siitä talosta kuoltu ennenkin. Tätini piilotteli syöpäpahkuroitaan muilta niin kauan, että taudin viimein tullessa julki, mitään ei ollut enää tehtävissä. Isoisäni jäi hiihtoladulla muista jälkeen eikä koskaan enää noussut. Mutta isäni oli ensimmäinen, joka kuoli paikan päällä. 

Isäni kuoleman jälkeen talo jäi autioksi. Siellä on käsinkosketeltavan painostava tunnelma. Jos minun on pakko mennä taloon sisään, tulen mahdollisimman nopeasti pois. Taloa käytetään silti yhä varastona ja siellä on sähkö, lämmitys - ja lankapuhelinliittymä. 

Eräänä päivänä puhelinlaitokselta otettiin minuun yhteyttä. Joku oli soittanut tuosta autiosta talosta hätänumeroon yhä uudelleen ja uudelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Hiukan autistinen ov. kirjoitti:

Aloitin akvaarioharrastuksen noin 20 vuotta sitten ja silloin kun kävin akvaariokaupoissa katsomassa myynnissä olevia akvaariokaloja, niin muistan selvästi, että niissä oli tiikerinuoliainen-nimisen kalalajin kaloja myynnissä, mutta ne eivät olleet tiikerinuoliaisia, vaan ruumiinrakenteeltaan erilaisia, esim. pitempiä ja enemmän käärmeen kaltaisia kuin tiikerinuoliaiset ja uivatkin vedessä vähän samaan tapaan kuin käärme liikkuu maalla. Ne muistuttivat väritykseltään tiikerinuoliaisia, mutta ulkomuodoltaan hiukan piikkisilmiä, paitsi että olivat näitä selvästi isompia. Tiikerinuoliaiset eivät sellaiseen luultavasti pystyisi, joten en usko että kyseessä olivat tiikerinuoliaiset. Lisäksi näiden kalojen nimi oli muistaakseni tiikerimonni. Kun minulla sitten oli akvaario ja kysyin akvaariokaupassa, että voinko ottaa sinne tiikerimonneja, niin myyjä katsoi minua ihmeissään ja ihmetteli, että mitä kaloja tarkoitan. Sitten huomasin, että siellä ei ollut enää niitä kaloja myynnissä, vaikka pari kuukautta aikaisemmin varmasti oli enkä ole koskaan sen jälkeen nähnyt missään sellaisia kaloja, en edes internetin kuvissa vaikka olen yrittänyt etsiä monilla eri hakusanoilla esim. suomen, englannin ja saksan kielillä ja erilaisilla kalasukujen tieteellisillä nimillä. Taitaa jäädä mysteeriksi koko juttu ellei sitten mieleni ole tehnyt minulle sellaista kepposta, että olen nähnyt tiikerinuoliaisia myynnissä mutta olen jotenkin mielessäni saanut ne näyttämään ja käyttäytymään eri lailla kuin tiikerinuoliaiset. Tai sitten olen nähnyt todella elävän tuntuista unta kyseisestä kalalajista ja olen sekoittanut sen todellisuuteen.

Tässä kuvia tiikerinuoliaisista ja piikkisilmistä, koska moni ei varmastikaan tiedä, että miltä ne näyttävät: 

https://www.google.fi/search?q=tiikerinuoliainen&source=lnms&tbm=isch&s…

https://www.google.fi/search?biw=1607&bih=589&tbm=isch&sa=1&ei=xkl0Wuqt…

 

No mutta onhan tiikerimonneja olemassa, tai siis tiikerilapamonneja.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tiikerilapamonni

Se on ollut pandamonninen. Näyttävät samalta.

Vierailija kirjoitti:

Joku lähipiirin pipipää pitää mun kuvallista profiilia facebookissa, enkä tiedä keneen voisi ottaa yhteyttä. Kaikkia ikävyyksiä on sattunut. Kuka valvoo facebookkia ja yleisiä keskusteluja? Pitää olla sanojensa ja tekojensa takana ja vastuussa.

Facebookin ylläpitoon yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui yli kymmenen vuotta sitten. Asuin vanhempieni kanssa uudessa omakotitalossa. Yhtenä iltapäivänä tulin koulusta kotiin, ja tiesin että talo olisi tyhjä sillä vanhempani olivat siihen aikaan töissä. Hämmästyin kun kotiin tullessa yläkerrasta kuului todella kovaa musiikkia. Oliko joku kotona? Mutta kuka se muka voisi olla? Ja miksi joku soittaisi musiikkia niin kovalla?Menin yläkertaan tutkimaan asiaa. Ääni tuli huoneestani. Olin aivan kauhuissani, sillä olin luonteeltani pelokas enkä viihtynyt yksin kotona. Lopulta uskaltauduin menemään huoneeseeni. Huone oli tyhjä, mutta cd-soitin oli päällä ja pauhasi aivan täysillä niin että korvia särki. Sammutin soittimen ja jäin paikoilleni kauhusta jäykkänä odottamaan vanhempieni paluuta.

Tuo tapaus on jäänyt vaivaamaan minua. Miten cd-soitin oli mennyt itsestään päälle? Meillä ei ollut lemmikkieläimiä. Vaikka soitin olisi mennyt päälle itsestään sähkökatkoksen ja sähköjen palautumisen takia, miten äänet olivat täysillä?

Silläkin uhalla että pilaan hyvän selittämättömän tarinan. Minulla oli aikanaan cd-soitin joka toimi sähkökatkon yhteydessä juurin noin. Hyppäsi siis päälle ja oletuksena volyymi täysillä. Tästä tuli sanomista taloyhtiössä kun oli paukahtanut yöaikaan huutamaan juurikin sähkökatkon yhteydessä. Itse en ollut kotosalla vaan huoltomies oli käynyt möykän sammuttamassa.

Varmaan joku tyyppivika, muistan kun opiskelija-asuntolassa yhdessä asunnossa oli myös soitin joka teki tuota. Meni siis välillä itsestään päälle ja äänenvoimakkuus täysillä.

Minulle tuli kolme vuotta peräkkäin joulukortti ihmisiltä, joita en tunne. Lähettäjän nimikirjoitus oli Arja ja sitten joku miehen nimi, josta en saanut selvää. Yritin miettiä pääni puhki keitä sukulaisia tai unohtamiani tuttuja he voisivat olla. Nimelläni ja täydellisellä osoitteellani se kortti kuitenkin tuli. Vaikea uskoa, että samassa asunnossa olisi ennen minua asunut tismalleen samanniminen henkilö. Tänä jouluna korttia ei enää tullut. Järkeilin niin, että kortin lähettäjä tavoitteli saman nimistä henkilöä kuin minä, ja oli ehkä kysynyt nimelläni osoitetta vaikka numeropalvelusta, mutta saanut silti väärän henkilön tiedot.

Olin laittamassa asuntoani myyntiin ja kutsuin kolme välittäjää arvioimaan asunnon. Yksi välittäjistä oli nuori nainen ja koirani meni ihan sekaisin. Se pissasi kolme kertaa(!) sisälle, mitä ei ollut tapahtunut koskaan. Nainen ei edes silittänyt tai koskenut koiraan, mutta koira oli aivan paniikissa. Minulla meni koko aika siihen, että pyyhin pissavahinkoja lattialta ja lopulta teki mieli huutaa välittäjälle, että lähde pois jo asunnostani, koirani pelkää sinua. Todella outo tapaus, koira on erittäin sosiaalinen ja ihmisrakas, ei pelkää yhtään mitään, eikä koskaan pissaa sisälle.

Minulla on vähän samantapainen kokemus kuin yllä! Etsimme mieheni kanssa yhteistä asuntoa ja menimme katsomaan yhtä ehdokasta, heti vapaata kolmiota 90-luvulla valmistuneessa kerrostalossa. Olimme eteisessä ja  tutkimme oven turvalukon toimintamekanismia ovi raollaan, kun äkkiä sisään tunkeutui muriseva suuri  koira kauhistunut omistaja hihnan päässä , koira ei kuitenkaan  ärissyt meille vaan se tuijotti ohitsemme ja rähisi kuola roiskuen. Omistaja, keski-ikäinen nainen pyyteli  järkyttyneenä anteeksi ja kertoi hämillään että asunto tuntui tekevän koiran hulluksi , asuivat kerrosta ylempänä ja koira kuulemma aina tämän saman asunnon kohdalla pisti juoksuksi/murisi/ pissasi! Omistaja sai lemmikkinsä pois ja me tuijotimme miehen kanssa toisiamme tyrmistyneenä, vaikka aurinko tulvi sisään asunto tuntui äkkiä uhkaavalta ja halusin sieltä pois, mies kuitenkin tahtoi katsella ympärilleen "Kun kerran tänne asti  tultiin". Asunto vaikutti muuten normaalilta, mutta olohuoneessa oli useita kuvia vihaisen näköisestä vanhasta miehestä ja tuntui, kun kuvat olisivat seuranneet katsellaan ! Asunnossa oli myös jotenkin  museomainen, pysähtynyt tunnelma  vaikka  tavaroista päätellen siellä asuttiin. ..

Emme ottaneet asuntoa.  En olisi ikinä suostunut asumaan siellä. 

Ihmettelen monia kertomuksia täällä siitä, että ihmiset eivät rohkeasti vastaa puhelimeen ja saa sitä suutaan sen vertaa auki että kysyisi mikä on homman nimi. Samaten tuo joka sai alituiseen soittoja tietystä numerosta, niin miksi ei laita viestiä ja kysy suoraan että mitäs asiaa oli. Tuollainen ihme puhelimen vieressä nysvääminen ja pohdinta on hiukan outoa aikuiselta ihmiseltä, ja ei se soittaja pure tai pysty tekemään mitään muuta kuin korkeintaan käyttämään karkeaa kieltä tai huutamaan. Sitä paitsi luurin voi aina laskea alas jollei toinen käyttäydy.

Tuo yksikin joka ei vastannut Jaanalle, koska ei tunne ketään sellaista, niin miksi ihmeessä ei voinut vain antaa mennä puhelun läpi ja selvittää asiaa? Olen monta kertaa ollut hiukan vastaavissa tilanteissa, ja ihminen joka on tavoitellut minua on yleensä tuntenut kaverini, äitini tai jonkun muun ja turvautuu viime kädessä apuuni vaikka emme tuntisikaan. ja mitä väliä vaikka kytköksiä ei edes olisi, olen sen verran utelias jo että haluan tietää miksi minua tavoitellaan. Mietin monia niitä soittoja ja viestejä joita olen saanut ja jos olisin johonkin niistä jättänyt vastaamatta, niin elämä olisi muutaman soiton köyhempi. Muutamia autoin, muutamalle sain hankittua apua, muutaman ohjasin soittamaan oikealle ihmiselle. Omaa aikaani en määräämättömästi noihin pistänyt eikä tuntunut muutenkaan missään. kauhistuttavaa etteivät muut ole yhtä avoimia kuin itse olen.

Laitoin syksyllä muutaman kuukauden ikäisen tyttäreni nukkumaan päikkyjä vaunuun talomme etukuistille ja menin itse pihatöihin talon toiselle puolelle itkuhälytin mukanani. Jonkun ajan päästä olin kuulevinani jotain epämääräistä ääntä vaikka itkuhälytin olikin hiljaa. Lähdin katsomaan, lähempänä kuulin että vauvahan se siellä itkee ja siunasin itkuhälyn pettämistä. Järkytyksekseni vauva makasi mahallaan kuistin portaikon edessä olevalla kiveyksellä ja itki tietysti ihan tolkuttomasti. Oli siis tehnyt matkan vaunuista kuistin läpi ja pienet portaat alas. Soimasin itseäni huonona äitinä kun en laittanut turvavöitä kiinni mutta olin ajatellut ettei hän vielä sieltä mihinkään lähtisi ennenkuin ehtisin hätiin. Jälkeenpäin olen pohtiloinut, että tapahtumaan liittyi outoja yksityiskohtia. Vauva ei tosiaankaan osannut vielä liikkua kuin ehkä hätäiseen kääntyä vähän vatsallaan navan ympäri lelun perässä. Nyt hän oli liikkunut suht pitkän matkan ikäisekseen, tullut alas vaunuista ja portaista mutta oli vahingoittumaton, jonka silloin pistin sen piikkiin että vaatteet ja unipussi olivat suojanneet. Lisäksi vaunun peitteet olivat tosi siististi, joten todella ovelasti oli tyttö osannut sieltä välistä tulla jos niin siististi olivat hänen jäljiltä jääneet.. ja sitten vielä se itkuhälyttimen yhtäkkinen sammuminen. Eli varmaankin tähän on ihan inhimillinen, joskin sydäntä kylmäävä selitys, mutta eipä ole koskaan selvinnyt ja on todellakin jäänyt vaivaamaan :/ Onneksi lähiseudulta ole tietääkseni kadonnut lapsia. Pitkään soimasin asiasta ihan vaan itseäni, mutta kyllä nyt uskon että ihan joku ihmisp*ska yritti pahaa perheellemme mutta onneksi epäonnistui. Tyttö kai alkoi itkemään kesken kaiken, voro säikähti ja laski lapsen maahan ennenkuin pinkaisi livohkaan (ympärillä sen verran metsää että pääsi helposti piiloon). Kunpa saisin vielä tietää kuka oli asialla.

Asuin teininä todella oudossa kerrostalossa. Muutimme siihen vanhempien välien tulehduttua asumuseroon asti , olin 13 ja pikkuveli 10. Jo itse  talo oli ankea, harmaa rapistunut 6-kerroksinen betonikuutio kun taas vastapäätä oli kaksi iloisen keltaista, 4-kerroksista taloa..

Rapussa liikkui todella harvoin KETÄÄN, paitsi posteljooni ja me. Öisin kyllä kuului, että hissi liikkui mutta päivisin tunnuimme olevan ainoat asukkaat. Muista asunnoista ei myöskään kuulunut mitään, ei lasten kiljahtelua tai telkkarin ääntä tms. Pyörävarastossa oli likaiset lastenrattaat ja kuivaushuoneessa roikkuivat pitkään samat lakanat, lopulta äiti taitteli ne kauniisti sivupöydälle josta hävisivät. Saunavuorolistassa oli nimiä, mutta koskaan emme nähneet edellistä  tai seuraavaa kylpiää.  Monessa asunnossa oli verhot kiinni eikä parvekkeilla näkynyt ketään, paitsi yhdellä  hengaili usein  kissa ja parvekkeisiin liittyy myös kummallinen episodi kun heittelimme veljen kanssa tennispalloa parvekkeella ja pallo lensi viereiselle parvekkeelle, josta joku heitti sen takaisin ! Parvekkeelta ei kuulunut mitään ääntä emmekä olleet kuulleet myöskään parvekkeen oven käyvän, mutta joku tai jokin sen pallon heitti meille takaisin ...

Viereisen rapun ovi kävi tasaiseen tahtiin ja samoin vastapäisen talon, näkyi valoja ja ihmisiä. Mutta meidän rappumme oli kuin hylätty!  Muistan, miten kävin uteliaisuuttani viereisessä rapussa ja kuulin vauvan itkua, haistoin ruskean kastikkeen ja tupakan. Normaaleja ääniä, jotka meidän  rapustamme puuttuivat....  Asuimme siinä 6kk  kunnes isä ja äiti päättivät vielä yrittää .  

Olen koettanut miettiä, voisiko samaan rappuun sattumalta päätyä   joukko yövuorolaisia/paniikkihäiriöisiä/ujoja/masentuneita / muuten vain kyvyttömiä/haluttomia poistumaan kotoa. Olisiko se mahdollista?

Vierailija kirjoitti:

Talossa, jossa synnyin, ei asu enää ketään. Se rakennettiin 70-luvulla, rakkaudellakin kai, isovanhemmilleni kodiksi. Jotain meni pieleen ja talo homehtui jo rakennusvaiheessa. 

Laudoissa asuva mätä ei estänyt isovanhempiani muuttamasta sinne eikä saanut omia vanhempiani myöhemmin muuttamaan pois. 

Vielä myöhemmin isäni kuoli tuossa talossa. Oli siitä talosta kuoltu ennenkin. Tätini piilotteli syöpäpahkuroitaan muilta niin kauan, että taudin viimein tullessa julki, mitään ei ollut enää tehtävissä. Isoisäni jäi hiihtoladulla muista jälkeen eikä koskaan enää noussut. Mutta isäni oli ensimmäinen, joka kuoli paikan päällä. 

Isäni kuoleman jälkeen talo jäi autioksi. Siellä on käsinkosketeltavan painostava tunnelma. Jos minun on pakko mennä taloon sisään, tulen mahdollisimman nopeasti pois. Taloa käytetään silti yhä varastona ja siellä on sähkö, lämmitys - ja lankapuhelinliittymä. 

Eräänä päivänä puhelinlaitokselta otettiin minuun yhteyttä. Joku oli soittanut tuosta autiosta talosta hätänumeroon yhä uudelleen ja uudelleen. 

Onko äitisi tai joku muu talossa asunut sukulainen yhä elossa ja kieltänyt purkamasta koko homeista rakennusta? Miksi ihmeessä siellä on sähköt ja lankaliittymä, ellei siellä kukaan asu eikä sinne voi muuttaa? Tiesithän, ettei homeisessa rakennuksessa kannata pitää varastoa. Kaikki siellä olevat tavarat imevät homeen itseensä eli ovat käytännössä käyttökelvottomia.

Vierailija kirjoitti:

Hei mullakin on outo pyöräjuttu!

Olin päässyt opiskelemaan pikkukaupunkiin ja toin sinne vanhan rämäpyöräni. Siinä oli erikoinen lukko, sellainen iso mötikkä ja Kauhajoki-tarra. Asuin toisessa kaupungissa ja tällä pyörällä sit kuljin asemalta koululle. Se tietysti varastettiin melko pian jonain viikonloppuna.

Muutin tähän opiskelukaupunkiin ja ajelin uudella pyörällä. Tähyilin aina sitä varastettua pyörää, mutta ei jälkeäkään.

Keväällä koulusta lähtiessä sit huomasin sen varastetun pyörän aivan koulun pääovien vieressä. Juoksin kansliaan ja selitin että mun varastettu pyörä on tossa pihalla, voitko kuuluttaa sinisen tunturin omistajaa tai jotain. Eikä mitä, kanslian nainen väitti että se on hänen pyöränsä!

Siinä sitten sopersin että kyllä se mun pyörä on, lukko katkaistu ja mun Kauhajoki-tarra siinä edessä, samalla tavalla ruosteessakin.. Täti pysyi kannassaan, pyörä oli kuulemma ollut hänellä vuosikymmeniä. En nähnyt sitä pyörää enää.

Sattuiko tämä Hyvinkäällä? Äitini oli aikoinaan erään koulun kansliassa töissä ja eräs oppilas kivenkovaan väitti hänen pyöräänsä omakseen. Kyseessä oli pyörä jonka vanhempani olivat aikoinaan ostaneet mummolleni äitienpäivälahjaksi. Mummo lahjoitti jossain vaiheessa pyörän minulle ja minulta se siirtyi äidilleni. Sininen tunturi tosiaan kyseessä. Ja alkuperäinen lukkokin oli siihen aikaan vielä käytössä.