Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (8016)
Vierailija kirjoitti:
Anoppini oli melko värikäs, mutta samalla epäkypsä ja joskus hyvin tahditon ihminen. Kuoli muutama vuosi sitten. Nyt kun aloimme järjestää hänen asuntonsa myyntiä, tapahtui seuraavaa:
kun olin lähdössä kiinteistövälittäjän kanssa vintille tarkistamaan vinttitiloja, ensin asunnon sisällä oleva kynnysmatto kääntyi siten, että emme ensin päässeet ulos. Näin ei ole koskaan aiemmin käynyt. Otin mukaani avaimen, jonka perässä luki kellarin ja vintin avain anopin käsialalla. Menimme hissillä vintille. Emme päässeet taloyhtiön avaimella vintin ovesta sisään ensin millään (siis normaali avain). Ihmettelimme. Sanoin: Kuule ******** (vainajan nimi), päästäisit nyt meidät tänne sovinnolla. Avain kääntyi.
Menimme vinttikomerolle ja huomasimme, että avain Abloy-lukkoon on väärä, emme siis päässeet sen sisälle.
Myöhemmin kun välittäjä oli jo lähtenyt, olin luvannut hänelle etsiä muita Abloy-avaimia ja löysinkin sellaisen, jossa luki perässä vintin vara-avain.
Menin hissillä vintille ja avain avasi komeron oven. Kun menin sisälle pimeään komeroon, kattovalot alkoivat välkkyä pariinkin kertaan. Minua alkoi jo vähän hirvittää koska en tuntenut vinttiä ollenkaan. Sitten vilkkuminen loppui. Olen varma siitä, että anoppi niitä vilkutteli, ehkä huvikseen tai antaakseen jotain merkkiä itsestään. Asunto oli hänelle tärkeä, hyvällä paikalla isossa kaupungissa.
Tänään sitten otin toisenkin arvioijan asunnolle ... sillä tavoin nuo merkit tulkitsin.
Pyysin avaimet ja materiaalit takaisin tuolta ensimmäiseltä välittäjältä, joka muuten arvioi asunnon arvon noin 30 tonnia pienemmäksi kuin seuraava. Pyysin sähköpostitse, että käy tipauttamassa ne postiluukusta. Hän kuitenkin oli mennyt sisälle (ammattilaisvälittäjä, jolle ilmoitin että emme tule käyttämään häntä asunnon myymisessä) ja ilmoitti että ne ovat eteisen pöydän päällä. Kun menin hakemaan niitä, kokeilin huvikseni eikö kuori olisi muka mahtunut postiluukun kautta. Kyllä mahtui.
Avaimista hän oli irrottanut avainnauhan, jolla on minulle merkitystä. Laitoin nyt viestin, että palauttaa sen vaikkapa postitse. Lupasi palauttaa, mutta en vielä usko hänen palauttavan.
Tässä naisessa oli jotain outoa. Olen melko varma, että hän unohtaa nyt avainnauhan ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapahtui joskus 80-90 -luvun vaihteesssa:
Lankapuhelin soi perjantai-iltana joskus 23:n jälkeen. Puhelimessa joku (englanninkielinen) keskus ilmoittaa, että Jaana Pariisista soittaa vastapuhelua kotiin, otanko vastaan. Sanoin, että en ota, koska en tunne ketään Jaanaa. Tämä toistui vielä kaksi kertaa, kunnes ei soittoa enää tullut. Seuraavalla viikolla luin paikallislehdestä, että suomalaistyttö oli murhattu samalla viikonlopulla Pariisissa. Uteliaana tutkin asioita ja sain selville että tuo tapettu tyttö oli naapurikylästä ja nimeltään Jaana.
En tiedä, oliko asioilla mitään yhteyttä toisiinsa, mutta outo tunne siitä jäi.
Tuohon aikaanhan lankapuhelinnumerot numeroitiin alueittain. Samalla seudulla asuvilla oli sama lankapuhelinnumeron alkuosa. Pelkästä puhelinnumerosta siis pystyi jo näkemään, asuuko toinen samoilla nurkilla kuin itse. Tuossa on voinut käydä esim. niin, että Jaanan on ollut tarkoitus soittaa kotikyläänsä, mutta pari numeroa onkin vaihtunut väärinpäin ja soitto on mennyt naapurikylään. Jaana nimenä ei mikään harvinainen ole, mutta noihin aikoihin kyllä matkusteltiin paljon vähemmän kuin nykyään. Toisaalta noihin aikoihin jo lapsetkin muistivat omat kotipuhelinnumeronsa tarkkaan. Tietty jos Jaana oli esim. ollut kauan poissa tai jos oli kirjoittanut kotinumeronsa lompakkoon ja joku toinen soitti Jaanana ja tulkitsi käsialaa väärin.
Joku luultavasti tunnistaa mut tästä kun olen kertonut tämän niin monelle, mutta olkoot. Juttu on sen verran ihmeellinen, ettei sitä voi lakata hämmästelemästä.
Kesällä, juuri 18 vuotta täyttäneenä, päädyin yöpymään ulkona silloisen seurustelukumppanini kanssa. Menimme nukkumaan eräälle urheilukentälle paksujen korkeushyppypatjojen väliin, ikään kuin jättimäiseen makuupussiin. Exäni nukahti saman tien, mutta itse uniongelmaisena jäin makaamaan hereille. Silloin kuulin hiekan rahinaa, niinkuin joku olisi kävellyt patjamajamme ympärillä. Pelokkaana pistin pääni ulos patjojen välistä ja edessäni seisoi lähes yliluonnollisen pitkä ja hoikka mies. Miehellä oli kalpea iho, pitkä musta tukka, tummat vaatteet ja lierihattu.
Tuijotin miestä silmästä silmään kauhusta jähmettyneenä. Vaikka katsoin häntä pitkään, en silti tänäkään päivänä voi kuvailla miehen kasvoja kunnolla. Hän hymyili minulle, mutta en osaa sanoa oliko se ystävällinen hymy. Miehen kasvot ja koko olemus näyttivät myös jotenkin "epätodellisilta" - ihankuin hän olisi ollut jokin sarjakuvasta oikeaan maailmaan pompannut hahmo. Hetken toljotettuani pujahdin takaisin patjojen väliin ja ravistin exäni hereille. Jo muutaman sekuntin päästä työnsimme päämme uudelleen ulos, mutta mies oli kadonnut jäljettömiin. Olimme suurella urheilukentällä, jossa ei ollut piilopaikkoja. Pelkkää avointa maastoa pitkälle joka suuntaan.
En vielä tänäkään päivänä ymmärrä miten mies ehti kadota niin nopeasti. Kylmää myös ajatella mitä olisi voinut tapahtua, mikäli en olisi herännyt ajoissa...
90-luvulla isosiskoni nauhoitti kasetille milloin mitäkin (siis mankalla, ei vhs:llä). Kerran nauhoitus oli jäänyt päälle, kun meistä kukaan ei ollut kotona. Kun nauha myöhemmin kuunneltiin, kuulimme tavaroiden paiskomista ja matalaa murinaa. Muistan veläkin miten äiti nopeasti alkoi selittämään, että kasetin nauha on vain venynyt ja kummalliset äänet johtuvat siitä. Mutta itse muistan vieläkin ne äänet. Ihankuin joku - tai jokin - olisi ollut todella raivoissaan. Samassa asunnossa oli muutenkin omituinen ja painostava tunnelma.
Vierailija kirjoitti:
Joku luultavasti tunnistaa mut tästä kun olen kertonut tämän niin monelle, mutta olkoot. Juttu on sen verran ihmeellinen, ettei sitä voi lakata hämmästelemästä.
Kesällä, juuri 18 vuotta täyttäneenä, päädyin yöpymään ulkona silloisen seurustelukumppanini kanssa. Menimme nukkumaan eräälle urheilukentälle paksujen korkeushyppypatjojen väliin, ikään kuin jättimäiseen makuupussiin. Exäni nukahti saman tien, mutta itse uniongelmaisena jäin makaamaan hereille. Silloin kuulin hiekan rahinaa, niinkuin joku olisi kävellyt patjamajamme ympärillä. Pelokkaana pistin pääni ulos patjojen välistä ja edessäni seisoi lähes yliluonnollisen pitkä ja hoikka mies. Miehellä oli kalpea iho, pitkä musta tukka, tummat vaatteet ja lierihattu.
Tuijotin miestä silmästä silmään kauhusta jähmettyneenä. Vaikka katsoin häntä pitkään, en silti tänäkään päivänä voi kuvailla miehen kasvoja kunnolla. Hän hymyili minulle, mutta en osaa sanoa oliko se ystävällinen hymy. Miehen kasvot ja koko olemus näyttivät myös jotenkin "epätodellisilta" - ihankuin hän olisi ollut jokin sarjakuvasta oikeaan maailmaan pompannut hahmo. Hetken toljotettuani pujahdin takaisin patjojen väliin ja ravistin exäni hereille. Jo muutaman sekuntin päästä työnsimme päämme uudelleen ulos, mutta mies oli kadonnut jäljettömiin. Olimme suurella urheilukentällä, jossa ei ollut piilopaikkoja. Pelkkää avointa maastoa pitkälle joka suuntaan.
En vielä tänäkään päivänä ymmärrä miten mies ehti kadota niin nopeasti. Kylmää myös ajatella mitä olisi voinut tapahtua, mikäli en olisi herännyt ajoissa...
Törmäsit oikeaan vampyyriin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapahtui joskus 80-90 -luvun vaihteesssa:
Lankapuhelin soi perjantai-iltana joskus 23:n jälkeen. Puhelimessa joku (englanninkielinen) keskus ilmoittaa, että Jaana Pariisista soittaa vastapuhelua kotiin, otanko vastaan. Sanoin, että en ota, koska en tunne ketään Jaanaa. Tämä toistui vielä kaksi kertaa, kunnes ei soittoa enää tullut. Seuraavalla viikolla luin paikallislehdestä, että suomalaistyttö oli murhattu samalla viikonlopulla Pariisissa. Uteliaana tutkin asioita ja sain selville että tuo tapettu tyttö oli naapurikylästä ja nimeltään Jaana.
En tiedä, oliko asioilla mitään yhteyttä toisiinsa, mutta outo tunne siitä jäi.Tuohon aikaanhan lankapuhelinnumerot numeroitiin alueittain. Samalla seudulla asuvilla oli sama lankapuhelinnumeron alkuosa. Pelkästä puhelinnumerosta siis pystyi jo näkemään, asuuko toinen samoilla nurkilla kuin itse. Tuossa on voinut käydä esim. niin, että Jaanan on ollut tarkoitus soittaa kotikyläänsä, mutta pari numeroa onkin vaihtunut väärinpäin ja soitto on mennyt naapurikylään. Jaana nimenä ei mikään harvinainen ole, mutta noihin aikoihin kyllä matkusteltiin paljon vähemmän kuin nykyään. Toisaalta noihin aikoihin jo lapsetkin muistivat omat kotipuhelinnumeronsa tarkkaan. Tietty jos Jaana oli esim. ollut kauan poissa tai jos oli kirjoittanut kotinumeronsa lompakkoon ja joku toinen soitti Jaanana ja tulkitsi käsialaa väärin.
Totta, tuohon aikaan jo lapset opettelivat kodin lankanumeron ja painoivat sen muistiinsa. Minäkin muistan vielä lankanumeron asuntoon, johon muutimme perheemme kanssa vuonna 1989. Emme ole asuneet tuolla aikoihin eikä tuota lankaliittymääkään ole ollut olemassa pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, oli pihamme eräänä kesänä outojen ötököiden valtaama. Ne olivat ruskeita ja näyttivät vähän hämähäkeiltä, mutta niillä oli erilainen vartalo ja 4 tai 6 jalkaa. Talomme kivijalka ja seinustan kukkapenkit olivat niitä täynnä, ja muutamia tuli myös sisälle. Autostakin niitä löytyi. Muistan, että se kesä oli harvinaisen kuuma; en tiedä olisiko helle voinut vaikuttaa niihin jotenkin. Sen yhden kesän jälkeen ötököitä ei enää näkynyt, vaikka yhtä kovia helteitä kyllä tuli.
Koskaan ei selvinnyt, mitä ihmeitä ne olivat. Kukaan tuttumme ei silloin tiennyt, enkä ole löytänyt tietoa netistä nyt myöhemminkään. Tuo kesä oli aivan 2000-luvun alkua, en tiedä olisiko tällainen outo ötökkäinvaasio ollut silloin jossain muuallakin?
Kuulostaa tutulta!
Ja sanoisin että olisi 2002 loppukesä, odotin nimittäin esikoistani silloin.
Oli tosiaan todella kuuma, olin päivällä kaupungille menossa ja aivan kuin jossain creepyssä elokuvassa, painostava ilma, ja ilma sakeana tummia lentäviä ötököitä jotka laskeutuivat esim. liikennemerkkien ja kaikkien ihmistenkin päälle!
Kuulema lentomuurahaisia ja niiden parittelun aikana etsivät pystysuuntaisia helposti lähestyttäviä kohteita hommiaan varten :D
En ole koskaan myöhemmin törmännyt mihinkään vastaavaan.
Vähän offtopicia: Joku sanoi telkkarissa vähän aikaa sitten, että sattumoisin kaikki 2000-luvun kuumimmat kesät on osuneet niille vuosille, jolloin pelataan futiksen MM-kisat. Nämä kesät on siis v. 2002, 2006, 2010 ja 2014. Nyt kun on ollut surkeita kesiä monta vuotta peräjälkeen, ensi kesän 2018 pitäisi olla kuuma, ja silloin pelataan jälleen jalkapallon maailmanmestaruudesta.
Jos se pitää paikkaansa, niin onhan se vähän erikoista sattumaa kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku luultavasti tunnistaa mut tästä kun olen kertonut tämän niin monelle, mutta olkoot. Juttu on sen verran ihmeellinen, ettei sitä voi lakata hämmästelemästä.
Kesällä, juuri 18 vuotta täyttäneenä, päädyin yöpymään ulkona silloisen seurustelukumppanini kanssa. Menimme nukkumaan eräälle urheilukentälle paksujen korkeushyppypatjojen väliin, ikään kuin jättimäiseen makuupussiin. Exäni nukahti saman tien, mutta itse uniongelmaisena jäin makaamaan hereille. Silloin kuulin hiekan rahinaa, niinkuin joku olisi kävellyt patjamajamme ympärillä. Pelokkaana pistin pääni ulos patjojen välistä ja edessäni seisoi lähes yliluonnollisen pitkä ja hoikka mies. Miehellä oli kalpea iho, pitkä musta tukka, tummat vaatteet ja lierihattu.
Tuijotin miestä silmästä silmään kauhusta jähmettyneenä. Vaikka katsoin häntä pitkään, en silti tänäkään päivänä voi kuvailla miehen kasvoja kunnolla. Hän hymyili minulle, mutta en osaa sanoa oliko se ystävällinen hymy. Miehen kasvot ja koko olemus näyttivät myös jotenkin "epätodellisilta" - ihankuin hän olisi ollut jokin sarjakuvasta oikeaan maailmaan pompannut hahmo. Hetken toljotettuani pujahdin takaisin patjojen väliin ja ravistin exäni hereille. Jo muutaman sekuntin päästä työnsimme päämme uudelleen ulos, mutta mies oli kadonnut jäljettömiin. Olimme suurella urheilukentällä, jossa ei ollut piilopaikkoja. Pelkkää avointa maastoa pitkälle joka suuntaan.
En vielä tänäkään päivänä ymmärrä miten mies ehti kadota niin nopeasti. Kylmää myös ajatella mitä olisi voinut tapahtua, mikäli en olisi herännyt ajoissa...
Törmäsit oikeaan vampyyriin!
Alucardiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku luultavasti tunnistaa mut tästä kun olen kertonut tämän niin monelle, mutta olkoot. Juttu on sen verran ihmeellinen, ettei sitä voi lakata hämmästelemästä.
Kesällä, juuri 18 vuotta täyttäneenä, päädyin yöpymään ulkona silloisen seurustelukumppanini kanssa. Menimme nukkumaan eräälle urheilukentälle paksujen korkeushyppypatjojen väliin, ikään kuin jättimäiseen makuupussiin. Exäni nukahti saman tien, mutta itse uniongelmaisena jäin makaamaan hereille. Silloin kuulin hiekan rahinaa, niinkuin joku olisi kävellyt patjamajamme ympärillä. Pelokkaana pistin pääni ulos patjojen välistä ja edessäni seisoi lähes yliluonnollisen pitkä ja hoikka mies. Miehellä oli kalpea iho, pitkä musta tukka, tummat vaatteet ja lierihattu.
Tuijotin miestä silmästä silmään kauhusta jähmettyneenä. Vaikka katsoin häntä pitkään, en silti tänäkään päivänä voi kuvailla miehen kasvoja kunnolla. Hän hymyili minulle, mutta en osaa sanoa oliko se ystävällinen hymy. Miehen kasvot ja koko olemus näyttivät myös jotenkin "epätodellisilta" - ihankuin hän olisi ollut jokin sarjakuvasta oikeaan maailmaan pompannut hahmo. Hetken toljotettuani pujahdin takaisin patjojen väliin ja ravistin exäni hereille. Jo muutaman sekuntin päästä työnsimme päämme uudelleen ulos, mutta mies oli kadonnut jäljettömiin. Olimme suurella urheilukentällä, jossa ei ollut piilopaikkoja. Pelkkää avointa maastoa pitkälle joka suuntaan.
En vielä tänäkään päivänä ymmärrä miten mies ehti kadota niin nopeasti. Kylmää myös ajatella mitä olisi voinut tapahtua, mikäli en olisi herännyt ajoissa...
Törmäsit oikeaan vampyyriin!
Alucardiin.
Tuo Alucardhan on aika rotevan / harteikkaan näköinen? Sillä minun näkemälläni tyypillä oli tummat vaatteet (ei punertavat) ja se oli ihan älyttömän kapoinen. Vähänkuin joku Slenderman, mutta ei kuitenkaan. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin 3-vuotias tyttäreni sanoi eräänä aamuna, että hän näki unta, jossa hän sai pikkuveljen. Kaksi viikkoa sen jälkeen minä tein positiivisen raskaustestin ja 9kk päästä tyttö tosiaan sai pikkuveljen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapahtui joskus 80-90 -luvun vaihteesssa:
Lankapuhelin soi perjantai-iltana joskus 23:n jälkeen. Puhelimessa joku (englanninkielinen) keskus ilmoittaa, että Jaana Pariisista soittaa vastapuhelua kotiin, otanko vastaan. Sanoin, että en ota, koska en tunne ketään Jaanaa. Tämä toistui vielä kaksi kertaa, kunnes ei soittoa enää tullut. Seuraavalla viikolla luin paikallislehdestä, että suomalaistyttö oli murhattu samalla viikonlopulla Pariisissa. Uteliaana tutkin asioita ja sain selville että tuo tapettu tyttö oli naapurikylästä ja nimeltään Jaana.
En tiedä, oliko asioilla mitään yhteyttä toisiinsa, mutta outo tunne siitä jäi.Tuohon aikaanhan lankapuhelinnumerot numeroitiin alueittain. Samalla seudulla asuvilla oli sama lankapuhelinnumeron alkuosa. Pelkästä puhelinnumerosta siis pystyi jo näkemään, asuuko toinen samoilla nurkilla kuin itse. Tuossa on voinut käydä esim. niin, että Jaanan on ollut tarkoitus soittaa kotikyläänsä, mutta pari numeroa onkin vaihtunut väärinpäin ja soitto on mennyt naapurikylään. Jaana nimenä ei mikään harvinainen ole, mutta noihin aikoihin kyllä matkusteltiin paljon vähemmän kuin nykyään. Toisaalta noihin aikoihin jo lapsetkin muistivat omat kotipuhelinnumeronsa tarkkaan. Tietty jos Jaana oli esim. ollut kauan poissa tai jos oli kirjoittanut kotinumeronsa lompakkoon ja joku toinen soitti Jaanana ja tulkitsi käsialaa väärin.
Ehkä Jaanan piti soittaa jollekulle muulle kyläläiselle, ei siis kotiinsa. Oli voinut kirjoittaa jonkun numeron väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin aikoinaan Juuassa isovanhempieni haudalle ensimmäistä kertaa tyttöystäväni kanssa. Elettiin keskikesää, päivä oli kaunis, eikä sisämaassa käynyt tuulenvirekään. Tyttöystäväni ehdotti, että voisin jäädä haudalle hetkeksi yksin. Hän poistui ortodoksisen hautausmaan portille suuren kuusen alle. Seisoin hetken itseksni ja muistelin lapsuuteni kesiä ja erityisesti isoäitini puheääntä ja sananparsia, jotka melkein kuulin korvissani. Samaan aikaan tyttöystäväni päälle satoi kuusesta toistasataa isoa painavaa käpyä. Ei tainnut mamma pitää uudesta morsianehdokkaasta.
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla isosiskoni nauhoitti kasetille milloin mitäkin (siis mankalla, ei vhs:llä). Kerran nauhoitus oli jäänyt päälle, kun meistä kukaan ei ollut kotona. Kun nauha myöhemmin kuunneltiin, kuulimme tavaroiden paiskomista ja matalaa murinaa. Muistan veläkin miten äiti nopeasti alkoi selittämään, että kasetin nauha on vain venynyt ja kummalliset äänet johtuvat siitä. Mutta itse muistan vieläkin ne äänet. Ihankuin joku - tai jokin - olisi ollut todella raivoissaan. Samassa asunnossa oli muutenkin omituinen ja painostava tunnelma.
Exä oli kuollut tapaturmaisesti. Lapsemme oli parin päivän päästä mummolassa. Hänellä oli mukanaan satukasetteja, sellaisia joissa on sama tarina kummallakin puolella.
Kun lapsi oli isäni kanssa ulkona, loppuun kuunneltu kasetti oli kelautunut alkuun. Sitä ei siis oltu käännetty. Mankka ei ollut sellainen automaattisesti kelaava.
Mies oli jo eläessään erikoinen, en edes hämmästynyt. Muutkin sukulaiset kertoivat vastaavaa. Kun hänen äitinsä kuoli, tapahtui tyttäreni luona esineiden siirtymistä hautajaisten jälkeisenä yönä. Tämä tuli täysjärkiselle lapselleni järkytyksenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuosta kovasta pamauksessa tuli mieleen oma kokemukseni, vähän vastaava. Olin lukioikäisenä yksin kotona, äitini ja siskoni olivat matkoilla ja isä töissä. Oli sateinen marraskuun ilta ja kun maalla asuttiin oli pimeää. Olin laittanut talon täyteen valoja ja luin seuraavan päivän bilsan kokeisiin. Totesin että talossa on liian hiljaista joten päätin lukea ääneen ja nauhoittaa lukemistani mankalle.
Yhtäkkiä yläkerrasta kuuluu kamala rytinä, ääni kuulosti siltä kuin kattilakaapissa olisi mennyt kattiloita nurin. Se tuntui kyllä kummalliselta kun en ollut isäni kanssa koskenut keittiön kaappeihin päiväkausiin vaan elettiin jollain mikroruuilla 😊 lähdin katsomaan keittiön kaappeja mutta mitään ei näkynyt. Ääni kuului myös nauhalta joten en ollut kuvitellut sitä. Soitin isälle töihin ja pyysin tulemaan kotiin... oli aika ankea fiilis pimeässä maalla vaikka en mikään kova pelkuri ollutkaan. En todella tiedä mikä tuon äänen aiheutti eikä sitä keksinyt isänikään.
Katolta putoava lumi vois selittää ton. Pitää usein aikamoista ryminää ja säikäyttää hetkeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutimme nykyiseen taloomme, kun ensimmäinen lapsemme oli vauva. Asunnonvälittäjä jätti sanomatta, että talon sisäpuolella oli käynyt valitettava kuolemantapaus, johon liittyen aiempi asukas sai tuomion kuolemantuottamuksesta. En tiedä, olisiko tämä vaikuttanut ostopäätökseen, sillä talomme oli ja on edelleen tunnelmaltaan hyvä.
Mutta aluksi tapahtui kaikenlaisia pieniä asioita.
Kerran olin hurjan väsyneenä saanut vihdoinkin nukahdettua päiväunille kera vauvan, kun ääninapeilla varustettu lastenkirja (aihe: eläimet ja niiden äänet) sängyn vieressä lattialla alkoi huutaa "ammuu, ammuu". Sama toistui toisenkin kerran heti, kun olin uudestaan päässyt uneen. Mikään ei koskettanut nappeja.
Kerran takan päälle nostamani soitinlelu alkoi itsekseen soittaa sooloja, kaikki eri äänensä putkeen.
Myös muuan kaverin lapsen vanha lelu, jonka pattereiden luulimme ajat sitten hyytyneen, löysi yhtäkkiä äänensä uudessa paikassamme.
Yhtenä aamuna heräsin ja huomasin, että kello on pysähtynyt asentoon tasan seitsemän. Seuraavana aamuna se oli taas ajassa. Mieheni ei ollut vaihtanut paristoa, enkä minä.
Kerran katonrajaan tiukasti kiinnitetty häkävaroitin lepäsi matolla viistosti neljän metrin päässä. Fysiikantajuni mukaan paikka oli väärä, jos se olisi tippunut ja vierinyt johonkin suuntaan.
Kerran alle 2-vuotias lapsemme juoksi meitä kohti siitä talon "siivestä", jossa em. kuolemantapaus oli ollut, huutaen iloisesti "Jani, Jani". Kyseltyämme, mitä sanoikaan / mistä sen keksi, kertoi hetken mietittyään Myyrän (animaatiohahmo) sanoneen niin. Tämän kuolleen miehen nimikin se sattui olemaan..
Edelleenkin joskus "talo" laittaa minut ja mieheni ruotuun pitämällä melkoisia pamauksia (kuin joku löisi ulkoseinään tai kuin jokin esine tippuisi lattialle viereisessä huoneessa), kun olemme juuri riidelleet. Olemme tulkinneet sen niin, että meidän pitää seisoa samalla puolella ja unohtaa typerät kinastelut.
Ehkä Jani on yrittänyt vihjata, että se häkävaroitin kuuluu kiinnittää matalammalle kuin katonrajaan. Jos häkä on noussut katonrajaan, on peli pelattu.. Mieluiten johonkin 40-50 cm korkeudelle.
Roskaa. Häkävaroitin voidaan kiinnittää ihan hyvin kattoon. Tosin paras paikka on hieman katon alapuolella seinässä parin metrin korkeudella. Älä levitä väärää tietoa.
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla isosiskoni nauhoitti kasetille milloin mitäkin (siis mankalla, ei vhs:llä). Kerran nauhoitus oli jäänyt päälle, kun meistä kukaan ei ollut kotona. Kun nauha myöhemmin kuunneltiin, kuulimme tavaroiden paiskomista ja matalaa murinaa. Muistan veläkin miten äiti nopeasti alkoi selittämään, että kasetin nauha on vain venynyt ja kummalliset äänet johtuvat siitä. Mutta itse muistan vieläkin ne äänet. Ihankuin joku - tai jokin - olisi ollut todella raivoissaan. Samassa asunnossa oli muutenkin omituinen ja painostava tunnelma.
Venynyt nauha kyllä muuttaa puheen mutinaksi/mörinäksi, mutta ei selitä ääntä jos asunnossa ei kerran ollut ketään höpöttämässä. Nauhan venyminen ei myöskään aiheuta tavaroiden heittelyä vastaavaa meteliä. Kiva kämppä teillä ollut!
Vierailija kirjoitti:
Mua on vuosia vaivannut, miksi extyttöystäväni jätti minut. Kun en ole vastausta saanut vaikka olen kysynyt, pääasiallisesti "vika on mussa ei sussa" selitys. Mutta musta on mussakin pakko jotain olla, parisuhteen aloitukseen kun tarvii kaksi, myös sen lopetukseen tarvii kaksi eli syy ei oo vaan toisessa. Ei ainakaan tälläsessä tapauksessa jossa en oikeasti keksi mikä meni väärin.
Lisäksi kun vaan heräsi yksi aamu ja käyttäyty mua kohtaan ihan erilailla (kylmästi) vähän aikaa ja jätti sitten. Ennen sitä aamua ei käynyt mielessäkään että erottaisiin, kaikki oli ainakin mun silmiin tosi hyvin. Oon kyllä miettinyt että jos sillä olikin paha olo mun kanssa mutta olin niin sokea etten sitä nähnyt, mutta kun se oli niin onnellisen oloinen silloin kun seurusteltiin eikä antanut mitään syytä ajatella toisin. Tähän liittyy paljon outoja yksityiskohtia mitä en tänne kirjoita. Mutta kun tivasin syytä niin kyllä se jotain selitti, ne vaan oli niin omituisia ja järjenvastaisia syitä etten voinut niitä uskoa.
Myöhemmin kun nähtiin ja kysyin niistä vastauksista mitä oli mulle antanut, se myönsi ettei ollut oikea syy. Luulen tietäväni oikean syyn ja luulen ettei vaan kehdannut sitä mulle sanoa. Mutta koska tuo oli niin omituinen tapahtuma yksityiskohtineen niin se vaivaa edelleen ja vaikka syyn keksisinkin en olisi sitä häneltä kuullut ja vain hän voi tietää oikean syyn.
Toivoisin vain että kertoisi mulle rehellisesti miksi mut jätti, kaipaan häntä edelleen ja ero tuli yllättäen, lisäksi kyseessä on mun ensirakkaus. Haluaisin myös tietää että hänellä on kaikki hyvin nykyään, toivon kaikkea hyvää.
Kävi vahinko ja petti sinua. Työpaikalla tai kännimoka. Omatunto kolkutti.
Saman tapainen juttu mulla; asuimme mieheni kanssa kerrostalossa, jossa alakerrassa oli sauna.
Kerran menimme saunaan ja pakkasin normaalisti saunakoriin shampoot, saippuat ym tykötarpeet.
Lähdin pois aikaisemmin ja mieheni jäi vielä, toisi korin tavaroineen tullessaan, kun ei ollut pessyt vielä.
Tuli ylös ja otin korin tyhjentääkseni sen. Saippuaa ei ollut missään ja kysyin siitä. Ei kuulemma ollut näkynyt, kävin vielä katsomassa saunassa, missä oli. Ei löytynyt. Se oli vielä spesiaali saippua, sellainen jossa on naru päässä. Ihmetytti ja harmitti. Ostin uuden saippuan ja seuraava saunakerta ok. Sitten seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla, kun pakkasin saunakamppeita taas siihen koriin, se saippua oli korissa!! Se sama vanha, jossa oli naru päässä. Katoamisen jälkeen oltiin käytetty sitä samaa koria uuden saippuan ollessa mukana.
Sinne oli ilmestynyt! Aika karmivaa. (Äitini oli kuollut muutama kk aikaisemmin...)
Jouduin leikkaukseen ollessani noin 6 vuotias. Muistan, kun pääsin leikkauksesta ja olin tokkurassa, niin nuori sairaanhoitaja vei mua sängyllä johonkin, varmaan osastolle. Näin hänen nimikyltistään hänen olevan samanniminen kuin minä. Mainittakoon että nimeni on todella harvinainen ja olen tavannut 2 ihmistä joilla on sama nimi, kuin minulla. Sanoin hoitajalle, että olet saman niminen kuin minä, ja hän vain hymyili, ei sanonut mitään.
Hauskaa on se, että pääsin sairaanhoitajakouluun vahingossa ollessani suunnilleen samanikäinen kuin tuo nuori hoitaja silloin. Koskaan en ajatellut että minusta tulisi hoitajaa. Teen nyt kuitenkin shn hommia ja välillä mietin, kuvittelinko houreissani hoitajan samannimiseksi vai oliko hän oikeasti saman niminen kuin minä. Oli miten oli niin hauska sattuma kuitenkin.
Asuttiin pienessä yksiössä puolison kanssa muutama vuosi. Yksiössä oli pieni keittokomero, käytännössä yhdellä seinällä tiskiallas ja muutama kaappi, toisella seinällä uuni ja pieni mausteteline. Keittiövälineitä tai astioita ei juuri ollut koska ei niitä olisi siihen minikopperoon mahtunutkaan. Yhtenä päivänä olin aloittamassa tiskaamisen kun huomasin että altaan tulppa puuttuu. Kysyin puolisolta, mutta ei ollut pannut merkille. Tiskaaminen on minun hommaani, joten en epäile hänen sanaansa. Käänsin koko keittiön ympäri ja tarkistin jääkaapin alustaa myöten, mutta tulppaa ei vain löytynyt. Ärsytti hirveästi, sillä en olisi millään halunnut ostaa uutta tulppaa, ei vanha kuitenkaan kaukana ollut. Noin kuukauden päästä jouduin kuitenkin luovuttamaan ja ostamaan uuden tulpan, kun vanhaa ei vain löytynyt. Seuraavan kerran tiskatessa nostin katseeni suoraan eteenpäin ja kas - vanha tulppa oli samalla paikalla tiskipöydällä, jossa se aina oli tiskausten välissä. Tiskipöydällä, jonka olin monta kertaa tyhjentänyt ja putsannut kokonaan katoamisen jälkeen. Puolisoni oli yhtä hämillään kuin minäkin.