Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsena yhtäkkiä miehen seisovan oviaukossa, olimme vanhempien kanssa olohuoneessa ja säikähdin niin että aloin kiljua.
Muitakin vastaavia tapauksia sattui.
A W Yrjänä kertoi samaa- paha mies astui yöllä huoneeseen. Onneksi hän nukkui vanhempiensa välissä, koska säikähti niin että pyörtyi.
Olen n.17-vuotiaana nähnyt puolipimeässä vastavan harhanäyn. Hahmo ei ollut paha, mutta käveli jäykästi, käsiään sivuilla heiluttaen ulos vaatekaapista niin että näin profiilin. Oli keskiaikaisen tyylisissä vaatteissa. En usko että oli muuta kuin mielen tuotetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, jotka dissaatte muiden selittämättömiä ja yliluonnolliseksi luokiteltavia kokemuksia, tiesittehän että nykyään tietoisuutta ja toisia todellisuuksia tutkitaan luonnontieteissäkin mm.kvanttifysiikassa ja aivotutkimuksissa. Ennenhän se oli vain psykologian hörhöilyä. On mm.havaittu että hiukkaset käyttäytyvät hyvin eri tavoin ennalta arvaamattomasti kun niitä ei mitata laitteilla. Laitemittauksilla saadaan aikaan taas vain odotettuja tuloksia. Tätä eroa ei vielä pystytä selittämään, vaikka ne ovat todennettavissa muutoin. Se voi tarkoittaa sitä, että sopivaa laitetta ei ole vielä kehitetty tai ei voida nykytietämyksen valossa kehittää. Fyysikotkin myöntävät että esimerkiksi telepatiaa on todennäköisesti olemassa, mutta sitä ei voida laitteilla mitata. Samoin rinnakkaistodellisuudet ovat enemmän todennäköisiä kuin epätodennäköisiä.
Olen aina tämän kerrottua saanut kuulla teorioita joukkopsykooseista yms mutta menköön.
Lapsuudessa asuttiin vanhassa, 1800 -luvulla rakennetussa talossa. Yksi kerta siskoni ihmetteli, että mihin hänen lyijytäytekynänsä on kadonnut. No, tämä kyseinen kynä lensin kuin ohjus huoneen toiselta puolelta siskoni jalkojen juureen.
Niin, tyhjästä.
Samassa paikassa oli myös muita juttuja, joiden takia on erittäin vaikea enää olla skeptinen sen suhteen, että onko maailmassa muutakin kuin vain se mitä aisteilla havaitsemme.
Minua vaivaa kun en keksi varmaa syytä siihen, miksi viime vuonna ahvenet eivät juurikaan oleskelleet tavallisilla kesäpaikoillaan.
Pettikö eksäni minua vain oliko hän vain yksinkertaisesti muuten epäluotettava.
Asuin muutama vuosi sitten eksäni kanssa Turun keskustassa lähellä kauppoja. Hänen työpaikkansa oli vastapäisessä suunnassa kuin kirkko ja kirkko oli tavallaan takapihallamme. Hän tavallisesti ennen töihinlähtöään kampasi tukkaansa ja laitteli vaatteitaan kuin stressaantunut eläin, nyt hän aivan rauhallisena laittoi kamansa järjestykseen ja lähti ovesta melkein myöhässä laahustamaan työpaikalleen. Ihmettelin sitä rentoutta, sillä tavallisesti hän lähti yövuoroonsa hyvissä ajoin.
Muistin äkkiä että hänen piti ottaa kopio asumistukilomakkeesta. Näin parvekkeelta kun hän käveli kirkon eikä kauppojen suuntaan ja ihmettelin sitä hieman. Juoksin silti hänen peräänsä kadulla hänen työpaikkaansa kohden ja ihmettelin kun en millään saa häntä kiinni. Loppuillasta yritin puhelimella tavoittaa häntä, mutta eksä ei vastannut vaan laittoi pelkästään viestiä.
Seuraavana aamuna hän palasi suihkun raikkaana takaisin kotiin, hieman väsyneenä, mutta muuten pirteänä. Ihmettelin ja hän huomasi olemuksestani että huomasin sen. Hän alkoi selitellä, että kävi töissä suihkussa vaikka teki sen melkein aina kotona. Aloin tekemään lähtöä omalle työpaikalleni, kunnes huomasin että eksä jäi koneelle istumaan. Häntä ei kuulemma väsyttänyt yhtään ja kaikki oli ok. Kotiin palattuani yötyövuoron sijasta eksäni oli edelleen koneella.
Tämä sama toistui seuraavan ja kolmannen kerran. Samoihin aikoihin puhelimesta tuli salaseuran väline jota ei saanut selata, mies sai kummallisia raivareita joiden varjolla hän lähti kotoa ja hän ei osannut selittää miksi lähti eri suuntaan kuin työpaikalleen. Kaikkeen oli silti hyvä selitys ja olin vain mustasukkainen, vainoharhainen hullu. Se pahoinvointi mikä tuosta kaikesta tuli oli ihan käsittämätöntä kestettävää eikä kenestäkään kaveristakaan ollut apua, vaan he lisäsivät taakkaani yrittämällä selittää kaiken parhain päin. Myöhemmin näin sen naisen jota epäilin petoskumppaniksi ja hän pakeni minulta niin läpinäkyvästi, että mukana ollut ystäväni kuiskasi että mihis sillä tuli kiire. Niinpä.
En silti vieläkään tiedä totuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että kaveripoika teiniajoilta ois kosketellut mua nukkuessani. En ole varma näinkö unta vai en, mutta alapää oli kipeä aamulla. :/
En varmaan saa koskaan tietää, enkä tiedä haluisinko edes.
Tämä nyt ei ole kovin kummallinen tai selittämätön asia, mutta muisto lämmittää vieläkin mieltäni. Asuin vuosituhannen alussa ulkomailla ja olin turistikaupassa töissä. Minulla oli siellä hyvin usein vaikeaa, en pitänyt työstäni ja työnantajani oli vähintäänkin mielenkiintoinen tapaus - negatiivisella tavalla. Eräänä aamuna olin jälleen itku kurkussa töissä ja mietin että ostan lentolipun takaisin Suomeen kun tuohon kauppaan asteli vanhempi naishenkilö joka oli täysin mummoni kopio, ääntä ja ulkonäköä myöden. Mummoni oli kuollut vain muutamaa kuukautta aiemmin ja minulla oli häntä kova ikävä. Tuo nainen toi niin paljon lohtua minulle, hymyili vain kovasti kun kerroin hänen muistuttavan isoäitiäni. Oli siis ihan suomalainen vaikka Espanjassa olimmekin.
Toinen lämmin muisto oli myös samalta ajalta. Eräänä vaikeana aamuna kun avasin liikettä, tuli nenääni aivan samanlainen tuoksu kuin miltä mummola tuoksui minun lapsuudessani. Jälleen kerran sain voimaa jatkaa - tuli tunne että mummo oli lähellä lohduttamassa <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ostimme mieheni kanssa pari vuotta sitten omakotitalon jossa on kaksi asuntoa.
Täällä asui meitä ennen pariskunta, naisen poika ja miehen appivanhemmat
Näistä appivanhemmat ja poika olivat menehtyneet jo vuosia ennen kun ostimme talon.
Monesti kun istun koirani kanssa sohvalla siinä asunnossa jossa appivanhemmat asuivat, koirani kavahtaa makuulta istumaan ja seuraa valppaana katseellaan "jotain" liikkuvaa vaikka mitään ei näy.
Samaten 1,5 - vuotias hoitolapseni osoittelee samalla sohvalla ollessaan monesti sormellaan samalla lailla jotain mitä minä en näe (lapsi ei osaa vielä puhua).
Suljen samaisessa asunnossa olevan vaatehuoneen oven joka kerta kun käyn siellä, aamuisin se on aina auki.
En kuitenkaan pelkää koska koirani ei ole murissut, eikä hoitolapseni ole osoittanut pelon merkkejä.
Enpä tiedä olenko vain vainoharhainen.
Sattumaako tämäkin? (Olen siis tuon edellisen kirjoittaja)
Tulin aamulla aloittelemaan töitäni tänne pienempään asuntoon ja laitoin tv-n päälle katsoakseni uutiset.
Huomasin että dvd-laitteessa oli virrat päällä, vaikka en ole koko konetta käyttänyt viikkokausiin.
(tv-n kuvaruudulla näkyi dvd-n "logo")
Ja niin, vaatehuoneen ovi oli taas auki...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua vaivaa kun en keksi varmaa syytä siihen, miksi viime vuonna ahvenet eivät juurikaan oleskelleet tavallisilla kesäpaikoillaan.
Viime kesä oli sään (tai ainakin lämpötilojen) puolesta poikkeava. Liekö sitten ilmastonmuutosta vai ihan normaalia vaihtelua vaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin leikki-ikäinen ja yksin kotona sillä aikaa kun äitini oli ulkona pihahommissa. Olen aivan varma, että kuulin television äänet vaikka se oli pois päältä kun menin katsomaan. Menee samaan kategoriaan kuin nuo muiden kokemat kuuloaistimukset.
Vierailija kirjoitti:
Ostimme mieheni kanssa pari vuotta sitten omakotitalon jossa on kaksi asuntoa.
Täällä asui meitä ennen pariskunta, naisen poika ja miehen appivanhemmat
Näistä appivanhemmat ja poika olivat menehtyneet jo vuosia ennen kun ostimme talon.
Monesti kun istun koirani kanssa sohvalla siinä asunnossa jossa appivanhemmat asuivat, koirani kavahtaa makuulta istumaan ja seuraa valppaana katseellaan "jotain" liikkuvaa vaikka mitään ei näy.
Samaten 1,5 - vuotias hoitolapseni osoittelee samalla sohvalla ollessaan monesti sormellaan samalla lailla jotain mitä minä en näe (lapsi ei osaa vielä puhua).
Suljen samaisessa asunnossa olevan vaatehuoneen oven joka kerta kun käyn siellä, aamuisin se on aina auki.
En kuitenkaan pelkää koska koirani ei ole murissut, eikä hoitolapseni ole osoittanut pelon merkkejä.
Enpä tiedä olenko vain vainoharhainen.
Koira reagoi ulkona liikkuvaan eläimeen. Niillä on hyvä kuulo- ja hajuaisti. Lapsi voi osoittaa mitä hyvänsä, mikä lapsen mielestä on osoittamisen arvoista mutta aikuisen ei. Lapsi saattaa osoittaa osoittamisen ilosta. Vaatehuoneen ovessa on huonot saranat.
Oliko muuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään "yliluonnollista tai epämääräistäkään" vaan arjen tilanteita, minua syrjittiin alakoulussa ja yläkoulussa kiusattiin, mm. haukuttiin, tavaroita piilottiin ja naurettiin, eikä sitä selvitetty ja vieläkin on vaikea paikka puhua siitä ääneen ja kiusaamisen ehkäisy keskustelut yms. on vaikeita ja aina nousee pala kurkkuun... Jäi selvittämättä, koska koin sen jatkuvana ärsyttämisenä ja vasta myöhemmin olen tajunnut että se oli silkkaa kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
Pettikö eksäni minua vain oliko hän vain yksinkertaisesti muuten epäluotettava.
Asuin muutama vuosi sitten eksäni kanssa Turun keskustassa lähellä kauppoja. Hänen työpaikkansa oli vastapäisessä suunnassa kuin kirkko ja kirkko oli tavallaan takapihallamme. Hän tavallisesti ennen töihinlähtöään kampasi tukkaansa ja laitteli vaatteitaan kuin stressaantunut eläin, nyt hän aivan rauhallisena laittoi kamansa järjestykseen ja lähti ovesta melkein myöhässä laahustamaan työpaikalleen. Ihmettelin sitä rentoutta, sillä tavallisesti hän lähti yövuoroonsa hyvissä ajoin.
Muistin äkkiä että hänen piti ottaa kopio asumistukilomakkeesta. Näin parvekkeelta kun hän käveli kirkon eikä kauppojen suuntaan ja ihmettelin sitä hieman. Juoksin silti hänen peräänsä kadulla hänen työpaikkaansa kohden ja ihmettelin kun en millään saa häntä kiinni. Loppuillasta yritin puhelimella tavoittaa häntä, mutta eksä ei vastannut vaan laittoi pelkästään viestiä.
Seuraavana aamuna hän palasi suihkun raikkaana takaisin kotiin, hieman väsyneenä, mutta muuten pirteänä. Ihmettelin ja hän huomasi olemuksestani että huomasin sen. Hän alkoi selitellä, että kävi töissä suihkussa vaikka teki sen melkein aina kotona. Aloin tekemään lähtöä omalle työpaikalleni, kunnes huomasin että eksä jäi koneelle istumaan. Häntä ei kuulemma väsyttänyt yhtään ja kaikki oli ok. Kotiin palattuani yötyövuoron sijasta eksäni oli edelleen koneella.
Tämä sama toistui seuraavan ja kolmannen kerran. Samoihin aikoihin puhelimesta tuli salaseuran väline jota ei saanut selata, mies sai kummallisia raivareita joiden varjolla hän lähti kotoa ja hän ei osannut selittää miksi lähti eri suuntaan kuin työpaikalleen. Kaikkeen oli silti hyvä selitys ja olin vain mustasukkainen, vainoharhainen hullu. Se pahoinvointi mikä tuosta kaikesta tuli oli ihan käsittämätöntä kestettävää eikä kenestäkään kaveristakaan ollut apua, vaan he lisäsivät taakkaani yrittämällä selittää kaiken parhain päin. Myöhemmin näin sen naisen jota epäilin petoskumppaniksi ja hän pakeni minulta niin läpinäkyvästi, että mukana ollut ystäväni kuiskasi että mihis sillä tuli kiire. Niinpä.
En silti vieläkään tiedä totuutta.
Tuossa ei ole kahta sanaakaan: Eksäsi petti sinua 100% varmuudella. Hänellä oli siis oikeasti vapaapäivä, mutta väitti menevänsä yötöihin. Aika läpinäkyvää, sanoisin. Luulisi, että olisit kiinnittänyt huomiota vapaapäivien vähyyteen.
Muistan lapsuudestani selvästi, että minulla oli Eero Nikolai-niminen isoveli, joka oli noin 5-6 vuotias kun olin itse 4-5 vuotias. Muistan selvästi, että me kaksi jaoimme yhteisen huoneen, leikimme yhdessä ja muistan tarkkaan, että miltä hän näytti ja mistä piti jne. Sitten hän yllättäen katosi jonnekin, kun olin 6v. Parin vuoden kuluttua otin asian puheeksi perheeni kanssa, että mihin Eero katosi, mutta minulle sanottiin, että ei meillä koskaan ole ollut sellaista lasta, mutta minä muistan hänet selvästi. Omituisinta on, että ruokapöydässämme oli kuitenkin aina yksi ylimääräinen tuoli jossa ei koskaan istunut ketään sen jälkeen kun Eero katosi, minä löysin myöhemmin kaapista kasseissa juuri noin 5-6 vuotiaalle pojalle sopivia vaatteita ja leluja ja kellarissa oli ylimääräinen lapsen sänky, jossa muistan Eeron nukkuneen. Lisäksi kun kävin pari vuotta sitten läpi lapsuuteni valokuvia, niin osassa niistä oli Eero, ensimmäisissä kuvassa noin 1v ja viimeisessä noin 7v! Kun näytin kuvia vanhemmilleni, niin he sanoivat, että eivät he näe siinä mitään poikaa.
Pikkusisko nyt 50v ihmettelee kirjoitti:
Muistan lapsuudestani selvästi, että minulla oli Eero Nikolai-niminen isoveli, joka oli noin 5-6 vuotias kun olin itse 4-5 vuotias. Muistan selvästi, että me kaksi jaoimme yhteisen huoneen, leikimme yhdessä ja muistan tarkkaan, että miltä hän näytti ja mistä piti jne. Sitten hän yllättäen katosi jonnekin, kun olin 6v. Parin vuoden kuluttua otin asian puheeksi perheeni kanssa, että mihin Eero katosi, mutta minulle sanottiin, että ei meillä koskaan ole ollut sellaista lasta, mutta minä muistan hänet selvästi. Omituisinta on, että ruokapöydässämme oli kuitenkin aina yksi ylimääräinen tuoli jossa ei koskaan istunut ketään sen jälkeen kun Eero katosi, minä löysin myöhemmin kaapista kasseissa juuri noin 5-6 vuotiaalle pojalle sopivia vaatteita ja leluja ja kellarissa oli ylimääräinen lapsen sänky, jossa muistan Eeron nukkuneen. Lisäksi kun kävin pari vuotta sitten läpi lapsuuteni valokuvia, niin osassa niistä oli Eero, ensimmäisissä kuvassa noin 1v ja viimeisessä noin 7v! Kun näytin kuvia vanhemmilleni, niin he sanoivat, että eivät he näe siinä mitään poikaa.
Siis mitä? Mitä he sitten näkevät valokuvissa pojan tilalta? Kuvissa joko on poika tai ei ole poikaa, valokuvat eivät muuta muotoaan katsojista riippuen.
Vierailija kirjoitti:
Pikkusisko nyt 50v ihmettelee kirjoitti:
Muistan lapsuudestani selvästi, että minulla oli Eero Nikolai-niminen isoveli, joka oli noin 5-6 vuotias kun olin itse 4-5 vuotias. Muistan selvästi, että me kaksi jaoimme yhteisen huoneen, leikimme yhdessä ja muistan tarkkaan, että miltä hän näytti ja mistä piti jne. Sitten hän yllättäen katosi jonnekin, kun olin 6v. Parin vuoden kuluttua otin asian puheeksi perheeni kanssa, että mihin Eero katosi, mutta minulle sanottiin, että ei meillä koskaan ole ollut sellaista lasta, mutta minä muistan hänet selvästi. Omituisinta on, että ruokapöydässämme oli kuitenkin aina yksi ylimääräinen tuoli jossa ei koskaan istunut ketään sen jälkeen kun Eero katosi, minä löysin myöhemmin kaapista kasseissa juuri noin 5-6 vuotiaalle pojalle sopivia vaatteita ja leluja ja kellarissa oli ylimääräinen lapsen sänky, jossa muistan Eeron nukkuneen. Lisäksi kun kävin pari vuotta sitten läpi lapsuuteni valokuvia, niin osassa niistä oli Eero, ensimmäisissä kuvassa noin 1v ja viimeisessä noin 7v! Kun näytin kuvia vanhemmilleni, niin he sanoivat, että eivät he näe siinä mitään poikaa.
Siis mitä? Mitä he sitten näkevät valokuvissa pojan tilalta? Kuvissa joko on poika tai ei ole poikaa, valokuvat eivät muuta muotoaan katsojista riippuen.
Isoveljesi kuoli lapsena ja se oli vanhemmillesi niin kova paikka, että kieltävät aivan kaikki muistot hänestä? Soitapa maistraattiin ja kysy, oliko sinulla veljeä.
Vierailija kirjoitti:
Mun kaksoisolento pelotteli aikoinaan tuttaviani opiskelukaupungissani. Pari kertaa kaveri soitti, että minne olet menossa, ja oli nähnyt mut matkalla jonnekin. Istuin tukevasti yliopiston kahvilassa silloin. Olin tullut vastaan mutten moikannut. Kerran olin ollut Alkossa, vaikken ollut. Olen vähän erikoisen näköinen, punainen tukka ja tapasin pukeutua vanhahtavasti.
Kerran kun olin bussissa justiinsa lähdössä kaupungista, näin bussin ikkunasta itseni kävelemässä kadulla. Täysin samat vaatteet, kasvot, hiukset, kävelytapa ja laukku. Säikähdin kuollakseni, mutten osannut selittää asiaa.
Minä osaan. Pidät itseäsi paljon "erikoisempana" kuin olet. Joka kolmannella on punainen tukka ja vähän niinku joku kauhtana.
Tuttu ilmiö minulle maalla kasvaneelle. Lentomurkkuja näkee myös kaupungissa, missä vain on maamuurahaisten pesiä.
Kerran oltiin lapseni kanssa erään maauimalan sen kesän viimeiset asiakkaat. Altaan vieressä oli jokin kaivosysteemi, jonka aukosta lähti liikkeelle ns."häälento"- en säikähtänyt, mutta olisi ollut paljon epämiellyttävämpää jos paikka olisi ollut vielä täynnä ihmisiä.