Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Välillä, kun yritän vielä torkkua viikonloppuaamuina ennen sängystä nousemista, "kuulen" omituista hakkaavaa ääntä. Vähän sellaista, kuin joku läpsyttäisi sanomalehteä pöytää vasten. Oikeasti sitä ei siis mistään kuulu, vaan se tulee ikään kuin pääni sisästä. Se alkaa aina kun meinaan uudelleen nukahtaa, muuten en koskaan kuule sitä. Varmaan jonkinlaista valveunta, mutta outoa, että kuulen aina tuon saman äänen.
Täällä kohtalotoveri, nimenomaan siinä unen ja valveen rajamailla, yleensä juuri jos on tullut nukuttua liian myöhään eikä jaksaisi silti vielä nousta. Lienee joku psykologinen tai neurologinen juttu.
Mutta tapahtui kerran sellainen nuorempana opiskeluasunnossa, että heräsin keskellä yötä paniikinomaisesti ja näin, että yöpöydällä pitämäni radio olikin keskellä huoneen lattiaa. Ovi oli lukossa, joten kämppis ei ainakaan päässyt huoneeseeni. Epäilen, että olin itse sen unissani sinne kantanut ja sitten havahtunut sänkyyn palatessani. Muistaakseni kuitenkin nukahdin kohtalaisen helposti säikähdyksestäni huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
olin 17-vuotiaana kavereiden kanssa toisella puolella Suomea festarireissussa kun pysähdyttiin yhdelle torille kierteleen.
Yhdessä myyntikojussa oli antiikkiesineitä.
Esim. sellainen norsunluusta kaiverrettu koristeltu norsuperhe. Norsut oli liitetty jonoon suuremmasta pieninpään sellaisilla pronssiketjuilla. Sitten oli kipsinen tummapintainen barbin kokoinen tanssijatyttö, jolla oli turbaani päässä. Sitten yksi iso värikäs hyrrä ym.
Ainoa vain, että noi esineet oli mulle lapsuudesta tuttuja. Muistan elävästi katselleeni niitä ja usein salaa leikkineeni niillä kun olin ihan pieni, ehkä jotain 4v.
Niitä myi joku 50v. nainen. Kysyin häneltä esineiden alkuperästä ja hän väitti kivenkovaa perineensä ne isoäidiltään ja että ne oli ollut suvussa ikuisuuden.
Olin kuitenkin mielestäni aivan varma, että muistan ne omasta lapsuudesta. Otin sen tanssitytön ja näytin rouvalle sen jalkaa. Siinä näkyi hyvin heikosti pieni särö. Siitä säröstä tunnistin sen "omakseni". patsaan toinen jalka oli katkennut leikeissäni ja muistan kuinka joku liimasi sen kiinni. Sitten näytin pikkunorsua jonka ketju oli lyhyempi kuin muiden norsujen, koska olin rikkonut ketjun.
Oltiin kumpikin ihan ällikällä lyötyjä. En ehtinyt jäämään siihen väitteleen ja esineet oli sen verran kalliita, etten voinut niitä ostaa.
Puhui kotona äidin kanssa, että muistaako hän, minne ne esineet joutui aikoinaan. Äiti väitti kiven kovaa, ettei hän muista sellaisia esineitä meillä olleen. Juttelin mummin kanssa, kun mietin, olisinko leikkinyt mummolassa niillä, mutta mummokaan ei muista moisia esineitä heillä olleenkaan. Kukaan ei muista niitä paitsi mä tai sitten mulle valehdeltiin, mitä mun on vaikea uskoa esim. mun mummista tai äidistä.
Mulle oli muutenkin jo ennen tätä tullut monesti mieleen, että mihinkähän ne hienot vanhat esineet, joista mä lapsena pidin, mahtoivat kadota.
Itsellä kävi niin, että kävin toisella puolella maata antikvariaatissa, kuten kirjojen ystävä usein käyn. Olin ottanut hylätystä mummolasta erään kaksiosaisen muistelmakirjan ensimmäisen osan. Isoisäni oli saanut sen joululahjaksi joskus 1950- luvulla. Antikvariaatin hyllyssä oli kirjan toinen osa, jossa nimiölehdelle kirjoitettu joulutervehdys isoisälleni. Ostin kirjan. Paikkakunnalla ei asu ketään sukulaisiani ja olen melko varma, ettei isoisäni ole koskaan käynyt siellä.
Olin ala-asteella, ehkä 2-3lk. eli oli vuosi 2008-2009. Espoossa taivaalla eteni hitaasti, hieman hämähäkin vartaloa muistuttava jättimäinen ”mekaaninen laite”. Ei ollut lentokone eikä helikopteri. Mustanvärinen laatikkomainen, josta lähti ulokkeita (kuten sanoin, muistutti hämähäkin vartaloa). Oon yrittäny löytää noilta vuosilta jotain uutisia asiasta, mutta en ole löytänyt. Vanhemmat eivät uskoneet ja alue, jossa olin, oli tyhjä, muistaakseni ei muita ihmisiä ulkona.
Mielenkiintoista tästä teki sen, että se ei ollut uni, koska mun kaksi vuotta nuorempi sisko oli mun kanssa ja hänkin muistaa sen + löysin about 9 vuotta sitten laatikosta kasan mun vanhoja piirustuksia ja sieltä seasta löytyi piirustus tästä masiinasta. Piirsin kuvan siitä heti, kun sen olin nähnyt. Jäänyt arvoitukseksi, mikä laite oli kyseessä.
Nykypäivänä vois verrata ehkä johonki sääkoneeseen tai jättimäiseen droneen.
Vierailija kirjoitti:
Jos penis seisoo, niin voiko samaan aikaan kakata?
Ei.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kuuluu yöllä semmonen humina. Ääni on kuin tasainen jonkun sähkömoottorin tasainen käyntiääni. Ei kova ääni, joutuu tarkkaan kuuntelemaan. Ja kun sen kuulee alkaa vaivaamaan. Puolisoni ei sitä kuule tinnitukseltaan. Päivällä ei kuulu huminaa.
Meillä kuuluu myös joskus illalla ja yöllä ihan kuin vaimea pyykkikoneen hurina. Asutaan ok-talossa, eikä naapuri ole niin lähellä, että heiltä pitäisi kuulua sellaiset äänet. Kesti vuosia ennen kuin puoliso kuuli saman äänen, mutta ainakin yhden kerran on hänkin sen kuullut myöhään illalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin kummituksen kun olin 19-vuotias.
Muutin opiskelujen takia pieneen kerrostaloyksiöön.
Tutustuin erääseen naapuriini, yli 80 -kymppiseen pirteään rouvaan.
Hän ulkoili joka päivä rollaattorillaan ja vaihdettiin usein kuulumisia.
Kävin usein hänen puolestaan kaupassa. Eli hoidin hänen ruokaostoksensa samalla kuin omani ym. Joskus tamppasin hänen matot samalla kuin omani, eli sellaista pientä naapuriapua.
Yhtenä iltana, kun palasin kotiini, näin mustan auton pihassa. Yksi naapuri kertoi mulle, että mummo oli löydetty kuolleena asunnostaan. Hänet oli löytänyt mummon poika, kun äiti ei ollut pariin päivään vastannut puhelimeen.
Pari päivää tämän jälkeen, tulin kotiin talvipimeässä, lumituiskussa. Näin tämän edesmenneen naapurin mummon hahmon taapertavan aavemaisesti pihassa lumipyryssä, , rollaattoreineen, kasvot huivin suojassa. Menin kotiin järkyttyneenä ja en oikein nukkunut sinä yönä.
Myöhemmin selvisi, että tämä mummo olikin hyvin elossa. Talossa asui toinenkin mummo, josta en ollut tietoinen ja joka ei juuri poistunut asunnoltaan heikon kuntonsa takia ja se oli hän, joka oli kuollut.
Vierailija kirjoitti:
olin 17-vuotiaana kavereiden kanssa toisella puolella Suomea festarireissussa kun pysähdyttiin yhdelle torille kierteleen.
Yhdessä myyntikojussa oli antiikkiesineitä.
Esim. sellainen norsunluusta kaiverrettu koristeltu norsuperhe. Norsut oli liitetty jonoon suuremmasta pieninpään sellaisilla pronssiketjuilla. Sitten oli kipsinen tummapintainen barbin kokoinen tanssijatyttö, jolla oli turbaani päässä. Sitten yksi iso värikäs hyrrä ym.
Ainoa vain, että noi esineet oli mulle lapsuudesta tuttuja. Muistan elävästi katselleeni niitä ja usein salaa leikkineeni niillä kun olin ihan pieni, ehkä jotain 4v.
Niitä myi joku 50v. nainen. Kysyin häneltä esineiden alkuperästä ja hän väitti kivenkovaa perineensä ne isoäidiltään ja että ne oli ollut suvussa ikuisuuden.
Olin kuitenkin mielestäni aivan varma, että muistan ne omasta lapsuudesta. Otin sen tanssitytön ja näytin rouvalle sen jalkaa. Siinä näkyi hyvin heikosti pieni särö. Siitä säröstä tunnistin sen "omakseni". patsaan toinen jalka oli katkennut leikeissäni ja muistan kuinka joku liimasi sen kiinni. Sitten näytin pikkunorsua jonka ketju oli lyhyempi kuin muiden norsujen, koska olin rikkonut ketjun.
Oltiin kumpikin ihan ällikällä lyötyjä. En ehtinyt jäämään siihen väitteleen ja esineet oli sen verran kalliita, etten voinut niitä ostaa.
Puhui kotona äidin kanssa, että muistaako hän, minne ne esineet joutui aikoinaan. Äiti väitti kiven kovaa, ettei hän muista sellaisia esineitä meillä olleen. Juttelin mummin kanssa, kun mietin, olisinko leikkinyt mummolassa niillä, mutta mummokaan ei muista moisia esineitä heillä olleenkaan. Kukaan ei muista niitä paitsi mä tai sitten mulle valehdeltiin, mitä mun on vaikea uskoa esim. mun mummista tai äidistä.
Mulle oli muutenkin jo ennen tätä tullut monesti mieleen, että mihinkähän ne hienot vanhat esineet, joista mä lapsena pidin, mahtoivat kadota.
Mulla on paljon sellaisia leluja, joita vanhemmat eivät muistakkaan. Suurin osa niistä päätyi kirppikselle tai äiti-lapsi-ryhmiin kierrätykseen.
Jos ne esineet eivät olleet vanhemmille mitenkään merkityksellisiä niin ne päätyivät kirppiksien rompekoppaan ja aikuiset unohtivat ne saman tien vaikka ne lapsille olisivat se "iso juttu".
Toinen on, että ihmisen aivot luo "valemuistoja" .
Mun pikkusisko, joka on muuten ihan fiksu ja "jalat maassa"-tyyppi, väittää kivenkovaan muistavansa, että asuttiin maalla ja meillä oli poni jolla hän ratsasti.
Siis ihan koko hänen elämänsä ollaan asuttu kerrostalossa kaupungissa eikä ole ollut kuin pieni koira.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olin 17-vuotiaana kavereiden kanssa toisella puolella Suomea festarireissussa kun pysähdyttiin yhdelle torille kierteleen.
Yhdessä myyntikojussa oli antiikkiesineitä.
Esim. sellainen norsunluusta kaiverrettu koristeltu norsuperhe. Norsut oli liitetty jonoon suuremmasta pieninpään sellaisilla pronssiketjuilla. Sitten oli kipsinen tummapintainen barbin kokoinen tanssijatyttö, jolla oli turbaani päässä. Sitten yksi iso värikäs hyrrä ym.
Ainoa vain, että noi esineet oli mulle lapsuudesta tuttuja. Muistan elävästi katselleeni niitä ja usein salaa leikkineeni niillä kun olin ihan pieni, ehkä jotain 4v.
Niitä myi joku 50v. nainen. Kysyin häneltä esineiden alkuperästä ja hän väitti kivenkovaa perineensä ne isoäidiltään ja että ne oli ollut suvussa ikuisuuden.
Olin kuitenkin mielestäni aivan varma, että muistan ne omasta lapsuudesta. Otin sen tanssitytön ja näytin rouvalle sen jalkaa. Siinä näkyi hyvin heikosti pieni särö. Siitä säröstä tunnistin sen "omakseni". patsaan toinen jalka oli katkennut leikeissäni ja muistan kuinka joku liimasi sen kiinni. Sitten näytin pikkunorsua jonka ketju oli lyhyempi kuin muiden norsujen, koska olin rikkonut ketjun.
Oltiin kumpikin ihan ällikällä lyötyjä. En ehtinyt jäämään siihen väitteleen ja esineet oli sen verran kalliita, etten voinut niitä ostaa.
Puhui kotona äidin kanssa, että muistaako hän, minne ne esineet joutui aikoinaan. Äiti väitti kiven kovaa, ettei hän muista sellaisia esineitä meillä olleen. Juttelin mummin kanssa, kun mietin, olisinko leikkinyt mummolassa niillä, mutta mummokaan ei muista moisia esineitä heillä olleenkaan. Kukaan ei muista niitä paitsi mä tai sitten mulle valehdeltiin, mitä mun on vaikea uskoa esim. mun mummista tai äidistä.
Mulle oli muutenkin jo ennen tätä tullut monesti mieleen, että mihinkähän ne hienot vanhat esineet, joista mä lapsena pidin, mahtoivat kadota.Itsellä kävi niin, että kävin toisella puolella maata antikvariaatissa, kuten kirjojen ystävä usein käyn. Olin ottanut hylätystä mummolasta erään kaksiosaisen muistelmakirjan ensimmäisen osan. Isoisäni oli saanut sen joululahjaksi joskus 1950- luvulla. Antikvariaatin hyllyssä oli kirjan toinen osa, jossa nimiölehdelle kirjoitettu joulutervehdys isoisälleni. Ostin kirjan. Paikkakunnalla ei asu ketään sukulaisiani ja olen melko varma, ettei isoisäni ole koskaan käynyt siellä.
Serkku osti kerran eräästä antikasta vanhan sarjakuvalehden. Vasta kotona hän huomasi, että osoite oli erään tutun, äitiemme kotikylän ihmisen.
Mummolassa oli noita hänen vanhoja lehtiään vino pino. Ja täysin eri paikkakunta kuin se missä kauppa sijaitsi.
Nuo esineet, jotka tuntuivat tutuilta ovat voineet olla kenen tahansa omaisuutta jonkun vanhan tutun luona. Ne on vain myyty eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Eräs sukulaiseni kuoli 1800-luvulla ja ruumista säilytettiin kotona aitassa ruumislaudan päällä ennen hautajaisia kuten siihen aikaan oli tapana. Hänen hautajaistensa jälkeen hänet nähtiin selvästi kotona haamuna ja kuultiin hänen huutavan, että "Mun lautani, se mun lautani". Lopulta hänen hautansa oli pakko avata uudelleeen, laittaa ruumislauta hautaan arkun viereen ja lapioida hauta jälleen täyteen multaa että se oli entidellään. Siihen loppui kummittelu mutta vielä nytkään ei tiedetä, että miksi vainaja halusi ruumislaudan mukaan hautaan ja miksi hän ei puhunut asiasta ennen kuolemaansa.
Tyypillinen kansantarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kuuluu yöllä semmonen humina. Ääni on kuin tasainen jonkun sähkömoottorin tasainen käyntiääni. Ei kova ääni, joutuu tarkkaan kuuntelemaan. Ja kun sen kuulee alkaa vaivaamaan. Puolisoni ei sitä kuule tinnitukseltaan. Päivällä ei kuulu huminaa.
Päivällä ilmastoinnin, lämmityksen jne äänet eivät kuulu, koska ne häviävät muun äänimaton sekaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin alle kouluikäisenä omakotitalomme pihalla leikkimässä kun yllättäen minulle tuli kumma tunne ja nostin katseen kuin pakotettuna ylöspäin. Siellä näin läheisessä omenapuussa täysin tuntemattoman minua vanhemman tytön joka piti kiinni puun oksista jalat alemmilla oksilla ja hän tuijotti vihamielisesti suoraan silmiini. Juuri silloin isoveli tuli koulusta kotiin ja käveli pihaan jolloin minä vilkaisin häntä. Sen jälkeen vilkaisin taas puuta mutta tyttö oli kadonnut muutamassa sekunnissa mikä ei tietenkään olisi ollut mahdollista niin lyhyessä ajassa. Ei hän olisi päässyt puusta alas niin nopeasti varsinkaan veljen huomaamatta häntä mutta veli ei sanut mitään vieraasta tytöstä pihallamme. Vain minä näin hänet, hän ei ollut pihalla kun menin sinne saati päässyt kiipeämään sinne puuhun minun huomaamattani eikä hän siellä ollut kun minä pihalle menin. Tästä on pian 30 vuotta aikaa enkä ole kertonut tästä kenellekään enkä missään kuin nyt tässä viestissä. Vieläkin muistan selvästi tytöstä hehkuvan vihan joka kohdistui minuun.
Ehkä siinä Bellin noita esiintyi pitkästä aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kertokaa lisää! Nämä ovat sellaisia arkipäivän kummitustarinoita ja paljon parempia mitä elokuvien kauhutarinat.
Nämä herättää oikeesti väristyksiä kun näihin pystyy eläytyyn kun ne tapahtuu tavallisen, pienen ihmisen arjessa.
On tosi koskettaviakin joukossa.
Käyttäjä1923 kirjoitti:
Olin ala-asteella, ehkä 2-3lk. eli oli vuosi 2008-2009. Espoossa taivaalla eteni hitaasti, hieman hämähäkin vartaloa muistuttava jättimäinen ”mekaaninen laite”. Ei ollut lentokone eikä helikopteri. Mustanvärinen laatikkomainen, josta lähti ulokkeita (kuten sanoin, muistutti hämähäkin vartaloa). Oon yrittäny löytää noilta vuosilta jotain uutisia asiasta, mutta en ole löytänyt. Vanhemmat eivät uskoneet ja alue, jossa olin, oli tyhjä, muistaakseni ei muita ihmisiä ulkona.
Mielenkiintoista tästä teki sen, että se ei ollut uni, koska mun kaksi vuotta nuorempi sisko oli mun kanssa ja hänkin muistaa sen + löysin about 9 vuotta sitten laatikosta kasan mun vanhoja piirustuksia ja sieltä seasta löytyi piirustus tästä masiinasta. Piirsin kuvan siitä heti, kun sen olin nähnyt. Jäänyt arvoitukseksi, mikä laite oli kyseessä.Nykypäivänä vois verrata ehkä johonki sääkoneeseen tai jättimäiseen droneen.
No jos se oli joku sellainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän tosi stressaavaa vaihetta elämässä. Isoja työhön liittyviä huolia, jotka väsyttävät ja masentavat.
Olen kaksi kertaa nyt viikon sisällä herännyt unestani, kun kuulen nuoren naisen äänen, joka sanoo unen läpi minulle "Hei Mirja". (nimeni muutettu).
Viimeksi tämä tapahtui viime yönä ja unen läpi havahtuessa ajattelin, että onkohan tämä joku suojelusenkeli vai mikä kumma minua tervehtii öisin. Tervehdys ei liity uneen, vaan katkaisee uneni.
Onko kellään muulla tämmöistä kokemusta?
Vierailija kirjoitti:
Elän tosi stressaavaa vaihetta elämässä. Isoja työhön liittyviä huolia, jotka väsyttävät ja masentavat.
Olen kaksi kertaa nyt viikon sisällä herännyt unestani, kun kuulen nuoren naisen äänen, joka sanoo unen läpi minulle "Hei Mirja". (nimeni muutettu).
Viimeksi tämä tapahtui viime yönä ja unen läpi havahtuessa ajattelin, että onkohan tämä joku suojelusenkeli vai mikä kumma minua tervehtii öisin. Tervehdys ei liity uneen, vaan katkaisee uneni.
Onko kellään muulla tämmöistä kokemusta?
Minulla on ihan samanlainen kokemus. Olin silloin levoton. Joku kutsui minua nimeltä nukkuessa. Säikähdin kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elän tosi stressaavaa vaihetta elämässä. Isoja työhön liittyviä huolia, jotka väsyttävät ja masentavat.
Olen kaksi kertaa nyt viikon sisällä herännyt unestani, kun kuulen nuoren naisen äänen, joka sanoo unen läpi minulle "Hei Mirja". (nimeni muutettu).
Viimeksi tämä tapahtui viime yönä ja unen läpi havahtuessa ajattelin, että onkohan tämä joku suojelusenkeli vai mikä kumma minua tervehtii öisin. Tervehdys ei liity uneen, vaan katkaisee uneni.
Onko kellään muulla tämmöistä kokemusta?
Minulla on ihan samanlainen kokemus. Olin silloin levoton. Joku kutsui minua nimeltä nukkuessa. Säikähdin kyllä.
Minulla oli tuollaista noin vuosi tai pari ennen vanhempieni kuolemaa, kun he sairastivat. Heräsin muutamana aamuna tuntemattoman naisen rauhalliseen ääneen korvani vieressä: "Huomenta, on jo myöhä."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kuuluu yöllä semmonen humina. Ääni on kuin tasainen jonkun sähkömoottorin tasainen käyntiääni. Ei kova ääni, joutuu tarkkaan kuuntelemaan. Ja kun sen kuulee alkaa vaivaamaan. Puolisoni ei sitä kuule tinnitukseltaan. Päivällä ei kuulu huminaa.
Päivällä ilmastoinnin, lämmityksen jne äänet eivät kuulu, koska ne häviävät muun äänimaton sekaan.
Kylmälaitteet saattavat myös pitää yllättävän kovaa ääntä silloin, kun muuten on hiljaista. Itse asiassa kun satuin selaamaan läpi juuri hankittujen pakastimen ja jääkaapin manuaaleja, pakastimesta sanottiin, että se voi satunnaisesti päästää myös "lehmämäisiä" ääniä :D
Asuin seitsemänkerroksisen talon ylimmässä kerroksessa. Yhtenä iltana tulin töistä kotiin noin klo 23 ja menin hissiin . Toisessa kerroksessa näin miten joku jätkä työnsi naamansa hissiin ikkunaan ja katsoi kun hissi lipui ohi, säpsähdin tätä vähän mutta kunnolla pelästyin vasta kun sama jätkä oli naama ikkunassa myös kolmannessa ja neljännessä kerroksessa! Rappukäytävä oli pimeä enkä kuullut juoksuaskeleita. Oliko siellä identtiset kolmoset pilailemassa, joku pikajuoksija.. vai aave?
olen keski-ikäinen korkeakoulutettu työssäkäyvä nainen. En käytä mitään psykedeelejä, oikeastaan en mitän kahvia tai kombuchaa vahvempaa. Olen siis ihan täysin raitis ja selvä ihminen. Kutenkin, reilu vuosi sitten aloin saamaan eräänlaisia harhoja. Ensin en säikähtänyt koska se harha tuntui olevan mukava asia. Lisäksi harha koski vain yhtä asiaa. Eli muu elämä rullasi kuten aiemmin. Kesällä sitten sattui tähän samaan asiaan liittyen isompi "näky". Eli todellakin näin jotain joka tapahtui kaukana minusta, ja jonka eräs sukulainen sai todistaa. Tämä oli isompi sokki hänelle ja minulle. Koska ainoa keino saada selville siitä mitä näin, ja kerron sukulaiselle näkeväni, olisi ollut eräiden ihmisten todellinen stalkkaaminen. Tätä asiaa ei ollut laitettu julkisesti someen näin tarkasti kuin minä sen etänä näin. En ole edes keikkaan osallistujien face-kaveri. En voi selittää miten tässä kävi näin. Näin siis mitä minulle ventovieraat tai etäisesti tutut ihmiset olivat tekemässä, ja sukulaiseni vahvisti asian olevan niin. Sen jälkeen hän, joka on nuorempi ja vähemmän hippi, on karttanut minua. Nykyään ymmärrän ja hyväksyn. En oo mikään ennustaja, enkä olisi halunnut näin käyvän. Nyt minua pidetään tosi outona ja pidän matalaa profiilia. Lyhykäisyydessään, aloin siis näkemään erään ihmisen (jonka tunnen vain hyvin etäisesti) tapahtumia - vähän niinku olisi sen feedi mun aivoissa. Olen nähnyt niitä edelleen syksyn aikana, mutta pidän omana tietona. Saatan myös näkeä missä tämä henkilö on, siis ihan arkisissa tilanteissa, esim nyt se mene kauppaan ja sitten se on siinä kaupassa jos menen sinne katsomaan. Minulla siis ei ole MITÄÄN henk.koht. sidettä tähän ihmiseen, periaattessa emme edes tunne toisiamme. Ja vertauksena voin kertoa, että ex-miesystävä asuu aika lähellä minua. Hänen menoistaan minulla ei ole mitään hajua, voisi ihan yhtä hyvin asua hornan kuusessa. Me vasta voisimmekin törmätä lähikaupassa mutta onneksi ei.
Olen ajatellut että menen jollekin meediolle tms selvittämään tämä asia, siis miksi näen näitä juttuja. Tunnen muutamia täyshihhuleita, mutta he eivät ole osanneet auttaa mitenkään.
Sattui pari kuukautta sitten Alppilassa. Ostin sen nimisen prätkän kuin Honda Blackbird. Vantaalta.
Noin kuukausi siitä olin kävelemässä kevyen liikenteen väylällä keskustan ulkopuolella, niin huomasin korkealla monen metrin korkeudessä yläpuolellani kallioon liimatun pienen taulun. Sellainen kirjan kokoinen. Oli kiinni jonkinlaisella polyuretaanilla tms. Kiipesin uteliaisuudesta tutkimaan taulua.
Taulussa on kuva mustarastaasta, keltainen nokka. Blackbird. Toin taulun kotiin. Tuossa se on hyllyssä.
Tällaista on sattunut ennenkin. Taisi tulla ostettua oikea pyörä.