Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Miksi rokotetaan jos piikistä haittoi ja jopa kuolemia. En tajuu

Rämehiiri kirjoitti:

Miksi rokotetaan jos piikistä haittoi ja jopa kuolemia. En tajuu

Uskon, ettet tajuu. Kaikki nyt ei vaan ole fiksuja.

Meillä oli koulussa opettajan sijainen. Tämä opettaja oli arvioinut kuvistyömme ja odotimme siinä sitten saavamme käsiimme arvioidut työt. Sanoin ihan vitsillä "naiset ensin" niin tää opettaja oli että "HYI mitä sä tommosia puhut?!? Soitan sun vanhemmille tänään"

Löi hetken ihan tyhjää ja sitten kysyin, että mitä mä nyt siis sanoin väärin?

Opettaja vastas: "mä kuulin, että sä sanoit haista pylly"

Miten joku voi kuulla "naiset ensin" että "haista pylly"???

Olikohan tämä ns freudilainen lipsahdus

Olin tuolloin n 9 vuotias. Olin pitkä ja isokokoinen (lihavahko) lapsi ja minut otettiin herkästi silmätikuksi ja luonteestani tehtiin olettamuksia ulkonäköni perusteella.

Olisiko voinut kujeilevan ilmeeni ja äänensävyni takia myös sitten kuulla "naiset ensin"="haista pylly"...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatuksesta tai lapsuuden traumoista (esim. vanhemman / huoltajan kuolema) johtuva sitoutumispelko ilmenee usein juuri tuolla tavalla yllättäen. Mitään järkevää syytä erolle ei tunnu löytyvän, mutta toinen muuttuu vain kylmäksi ja alkaa etääntymään. Kun sitoutumispelkoinen päästää toisen liian lähelle, omien suojakilpiensä läpi, hän alkaakin itse alitajuisesti taistella sitä henkistä yhteyttä ja sitoutumista vastaan. On helpompi olla kylmä, yksin ja juosta pakoon parisuhteen tuomaa vastuuta, pelkoja ja kaipauksen tunnetta kuin myöntää itselleen olevansa riippuvainen toisesta ja surullinen toisen puolesta. Menettämisen pelko on myös usein niin kova, että ihminen ei kestä edes ajatella sitä vaan on itselle helpompi vain olla yksin vaikka todellisuudessa siinä tietenkin tekee vain itselleen hallaa.  

Silmät kostuivat tätä lukiessa. Osuu omiin kokemuksiin melko hyvin. En tosin ole ketään jättänyt, vaan tullut jätetyksi ilman selityksiä. On ollut hankala päästää ketään lähelle raskaiden menetysten jälkeen. Vihdoin kun tullut tunne että toiseen voi luottaa, vihdoin kun luuli löytäneensä elämän rakkauden, lyödään luu kurkkuun ja jätetään ilman selitystä.

Ihmetyttää miten maailman ihanimmalta tuntuva ihminen voi väittää rakastavansa yli kaiken, ja silti jättää seuraavina sanoinaan, vaikka väitti haluavansa perustaa perheen kanssani. Hän taisi olla tuo sitoutumiskammoinen, tai narsisti mitä minulle moni sanonut.

Tuosta on jo yli 15v mutta en ole pystynyt edes ajattelemaan aloittavani uutta suhdetta, koska en tiedä syytä miksi tuo viimeisin loppui niin yllättäen. Mitä vikaa minussa oli? Mitä tapahtui? Pariin otteeseen naiset ovat tuon jälkeen osoittaneet kiinnostusta, ja ilmaissut haluavansa suhteeseen kanssani. Mutta olisi väärin toista kohtaan edes harkita uutta suhdetta koska ei ole päässyt edellisestä edes yli. Taidan ihmetellä tuota lopun elämän ihmetellen mitä tapahtui, jatkaen yksin oloa ja eristäytymistä, koska jotain on parantumattomasti vialla.

T:Ikuisesti rikki?

Tuntuu tosi kurjalta ja tuhlaukselta, ettet ole yli 15 vuoteen voinut harkitakaan uutta suhdetta. Todellakin ymmärrän, että jostain ihmisestä voi olla vaikea päästä yli (itse olen varmaan ihmisissä roikkumisen maailmanmestari), mutta oikeasti toivon, että pystyisit jättämään menneet taaksesi.

Olin ihastunut todella kauniiseen perheelliseen naiseen, olen itsekin samassa tilanteessa. Sitten yhtenä päivänä hän ajoi kotikadulleni. Hän oli perheensä kanssa ja samoin minä. Minua vaivaa ajoiko hän tarkoituksella minun kotikadulleni, koska sinne ei löydä kuin etsimällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollessani 9-vuotias 1990-luvun alussa 3-vuotias sisareni ilmoitti haluavansa lähteä käymään yksin kaupassa joka oli noin kilometrin päästä kotoamme. Muistan kuinka siskolle annettiin seteli (en muista, että minkä arvoinen seteli) käteen ja ulko-ovi avattiin hänelle. Hän lähti ulos pelkät vaipat jalassa ja käveli suoraan pihan poikki ja pois pihalta. Sitten hän lähti kävelemään väärään suuntaan jalkakäytävää pitkin jos hänen tarkoituksensa oli mennä kauppaan. Minä ihmettelin, että päästävätkö vanhemmat siskon tosiaan yksin kauppaan ja he sanoivat, että tietysti. Miten hän muuten voisi oppia, että miten kaupassa käydään yksin jos hän ei saa käydä siellä yksin. Minä sanoin, että minusta sisko on liian pieni menemään yksin kauppaan ja minä voisin lähteä hänen mukaansa. Vanhemmat kielsivät sen. Me muut menimme sisälle. Tunnit kuluivat mutta siskoa ei kuulunut kotiin. Minä olin yhä huolestuneempi mutta vanhemmat olivat kuin kaikki olisi kunnossa. Minä kyselin, että eikö siskoa pidä lähteä etsimään mutta vanhemmat sanoivat, että kaikki on kunnossa. Seuraava päivä tuli ja päivät seurasivat toisiaan mutta siskoa ei kuulunut kotiin ja kun minä yritin kysellä vanhemmilta, että eikö siskosta pitäisi tehdä katoamisilmoitus mutta he vain sanoivat, että ei huolta, kaikki on kunnossa. Vuodet kuluivat ja siskoa ei kuulunut koskaan kotiin. Vanhemmat olivat silti sitä mieltä, että kaikki on kunnossa.

Siskosta ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun hän lähti kauppaan. Ollessani täysi-ikäinen ja asuessani yksin menin poliisiasemalle tekemään katoamisilmoituksen siskosta. Kuitenkaan siskosta ei ole löytynyt mitään tietoja. Kerroin poliiseille sisareni nimen ja syntymäajan, mutta suomessa ei ole ole poliisien mukaan syntynyt kyseisenä päivänä tyttöä, jolla oli se nimi kuin siskollani oli. Siskoani ei pitäisi olla olemassa. Kuitenkin sisko oli olemassa. Vanhemmat muistat hänet ja hän on mukana monissa valokuvissa. Olen puhunut asiasta vanhempieni kanssa ja hekin sanovat, että sisko lähti kauppaan mutta he eivät välitä siitä, että sisko on kadonnut. He eivät koskaan tuntuneet välittävän siskosta tai välittävän tämän katoamisesta.

Ehkä sisaresi päättikin lähteä käymään jossain Intialaisessa kaupassa. Siinä menee 3-vuotiaalta pitkä aika kävellä Suomesta Intiaan asti, suorittaa ostokset ja palata kävellen takaisin. Varsinkin kun hänen on täytynyt tai täytyy jossain vaiheessa käydä jossakin suorittamassa valuutan vaihto eli vaihtaa Suomessa 1990-luvulla käytössä olleet rahat eli markat Intian rahaksi eli Intian rupliksi. Ja ehkä sisaresi viihtyykin Intiassa niin hyvin, että on jäänyt sinne asumaan olettaen, että hän pääsi sinne perille.

Intiassa on käytössä rupiat, ei ruplat :)

Eipäs olekaan : Intian rahayksikkö on rupees, eikä rupiah. Rupiah on taasen Indonesian rahayksikkö ;)

MODE! POISTA KETJU TAI BANNAA TUO HÄIRIKKÖ!

Vierailija kirjoitti:

MODE! POISTA KETJU TAI BANNAA TUO HÄIRIKKÖ!

Kannattaa vilkaista kappalejakoa, niin tietää olla lukematta noita jaarituksia. On niin tunnistettava kirjoitustyyli.

Ei sille voi tehdä muuta kuin jättää väliin. Yleensä eka rivi alkaa "kun olin 6-vuotias", tai muuta vastaavaa.

Oli vuosi 1987 kun olin armeijasta vapaalla ja jotenkin kiinnostunut sotilasasioista. Lenkillä käydessäni ihmettelin talomme lähelle parkkeerattuavtumman vihreää (armeijan väri) kuorma-autoa jossa oli kaksi vähintään kuuden metrin korkuista antennia . Auton lähistöllä oli useita farkkuihin ja mustiin nahkatakkeihin pukeutuneita rotevia nuoria miehiä jotka tekivät jotain kaivuutöitä läheiseen hiekkasärkkään.

Jotain puuhasivat myös läheisen maantiesillan alla.

Puheista päätellen eivät olleet Suomalaisia.

Tämä tapahtui pienessä Itä-Suomen kunnassa ei kovinkaan kaukana Kuopion ja Joensuun lentokenttiä.

Nyt tämä "Airiston Helmi nro. 2" Puumalassa sai ajattelemaan että asennettiinko kenties

valvonta-laitteistoja maastoon. Sissitarvikkeita kätköön yms.

Olin kerran kaupassa ja minulla oli nälkä, joten halusin ostaa jotain mitä voisi vain lämmittää nopeasti mikrossa ja syödä kun pääsen kotiin. Ostin sitten Saarioisen makaronilaatikkoa sellaisen rasian, onko siinä nyt 350 vai 400 grammaa sitä. Pakkauksen kannessa luki selvästi, että Saarioisen makaronilaatikko samoin kuin kassakuitissa luki minun ostaneen sitä. Kotona avasin pakkauksen ja aloin lusikoimaan sitä foliopakkauksesta lautaselle, että voisin lämmittää sitä mikrossa mutta siellä olikin Saarioisen

jauhelihaperunasoselaatikkoa vaikka siellä piti olla makaronilaatikkoa. No, minä söin sitten sitä Saarioisen jauhelihaperunasoselaatikkoa vaikka se ei olekaan yhtä hyvää kuin Saarioisen makaronilaatikko.

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran kaupassa ja minulla oli nälkä, joten halusin ostaa jotain mitä voisi vain lämmittää nopeasti mikrossa ja syödä kun pääsen kotiin. Ostin sitten Saarioisen makaronilaatikkoa sellaisen rasian, onko siinä nyt 350 vai 400 grammaa sitä. Pakkauksen kannessa luki selvästi, että Saarioisen makaronilaatikko samoin kuin kassakuitissa luki minun ostaneen sitä. Kotona avasin pakkauksen ja aloin lusikoimaan sitä foliopakkauksesta lautaselle, että voisin lämmittää sitä mikrossa mutta siellä olikin Saarioisen

jauhelihaperunasoselaatikkoa vaikka siellä piti olla makaronilaatikkoa. No, minä söin sitten sitä Saarioisen jauhelihaperunasoselaatikkoa vaikka se ei olekaan yhtä hyvää kuin Saarioisen makaronilaatikko.

Hyvä ettei janssonin kiusaa

lukiossa olin ihastunut yhteen tyttöön. hänen puhelinnumeronsa, nelinumeroinen luku, oli sama kuin syntymäpainoni. armeijassa kuitillani oli auto jossa oli sama luku rekkarina. töissä varasin pukuhuoneesta kaapin ja kasvain se oli sama luku. viime kesänä löysin kävelyllä lompakon jossa oli rahaa, lappuja ja pankkikortit yms. oli hölmö laittanut sinne teippiin kirjoitettuna tunnuslukunsa, joka oli taas se sama luku. Kortin omistajalla oli muuten sama nimi kuin lukioikäisellä ihastuksellani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatuksesta tai lapsuuden traumoista (esim. vanhemman / huoltajan kuolema) johtuva sitoutumispelko ilmenee usein juuri tuolla tavalla yllättäen. Mitään järkevää syytä erolle ei tunnu löytyvän, mutta toinen muuttuu vain kylmäksi ja alkaa etääntymään. Kun sitoutumispelkoinen päästää toisen liian lähelle, omien suojakilpiensä läpi, hän alkaakin itse alitajuisesti taistella sitä henkistä yhteyttä ja sitoutumista vastaan. On helpompi olla kylmä, yksin ja juosta pakoon parisuhteen tuomaa vastuuta, pelkoja ja kaipauksen tunnetta kuin myöntää itselleen olevansa riippuvainen toisesta ja surullinen toisen puolesta. Menettämisen pelko on myös usein niin kova, että ihminen ei kestä edes ajatella sitä vaan on itselle helpompi vain olla yksin vaikka todellisuudessa siinä tietenkin tekee vain itselleen hallaa.  

Silmät kostuivat tätä lukiessa. Osuu omiin kokemuksiin melko hyvin. En tosin ole ketään jättänyt, vaan tullut jätetyksi ilman selityksiä. On ollut hankala päästää ketään lähelle raskaiden menetysten jälkeen. Vihdoin kun tullut tunne että toiseen voi luottaa, vihdoin kun luuli löytäneensä elämän rakkauden, lyödään luu kurkkuun ja jätetään ilman selitystä.

Ihmetyttää miten maailman ihanimmalta tuntuva ihminen voi väittää rakastavansa yli kaiken, ja silti jättää seuraavina sanoinaan, vaikka väitti haluavansa perustaa perheen kanssani. Hän taisi olla tuo sitoutumiskammoinen, tai narsisti mitä minulle moni sanonut.

Tuosta on jo yli 15v mutta en ole pystynyt edes ajattelemaan aloittavani uutta suhdetta, koska en tiedä syytä miksi tuo viimeisin loppui niin yllättäen. Mitä vikaa minussa oli? Mitä tapahtui? Pariin otteeseen naiset ovat tuon jälkeen osoittaneet kiinnostusta, ja ilmaissut haluavansa suhteeseen kanssani. Mutta olisi väärin toista kohtaan edes harkita uutta suhdetta koska ei ole päässyt edellisestä edes yli. Taidan ihmetellä tuota lopun elämän ihmetellen mitä tapahtui, jatkaen yksin oloa ja eristäytymistä, koska jotain on parantumattomasti vialla.

T:Ikuisesti rikki?

Tuntuu tosi kurjalta ja tuhlaukselta, ettet ole yli 15 vuoteen voinut harkitakaan uutta suhdetta. Todellakin ymmärrän, että jostain ihmisestä voi olla vaikea päästä yli (itse olen varmaan ihmisissä roikkumisen maailmanmestari), mutta oikeasti toivon, että pystyisit jättämään menneet taaksesi.

Sanoppa muuta! Miten noin pahasti sitoutumiskammoista voisi auttaa. Omassa perheessä ja tuttavissa on useita jotka ovat luovuttaneet suhteiden osalta enemmän tai vähemmän samoista syistä. Narsistien uhrit ovat pahiten kärsineitä. Surullista nähdä mukavien ihmisten heittävän elämänsä hukkaan toisen sanojen takia.

Vierailija kirjoitti:

MODE! POISTA KETJU TAI BANNAA TUO HÄIRIKKÖ!

ÄLKÄÄ poistako ketjua, antakaa vain häirikölle banni!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MODE! POISTA KETJU TAI BANNAA TUO HÄIRIKKÖ!

ÄLKÄÄ poistako ketjua, antakaa vain häirikölle banni!

Juu ei todellakaan saa poistaa, olen seuraillut tätä ketjua tasaisin väliajoin sen alkuajoista saakka ja on lempiketjujani av:lla. Jos se tämän kaiken jälkeen poistetaan, niin mä suutun ja mustaksi muutun 😠

Kuka vei opiskelija-asuntolan pyykkituvasta alushousujani. Marimekon lakana ja tyynyliinakin vietiin joskus, mistä laitoin muutaman kerran viestiä asuntolan Faceryhmään, ensin kärsivällisempää ja sitten kiukkuisempaa. Lopulta luovutin ja totesin, että ei se varas niitä palauta, mutta kuinka ollakaan - lakanan ja tyynyliinan oltua kadoksissa yli vuoden ne yhtäkkiä tuotiin puhtaina ja siististi laskostettuna huoneeni oven taakse. Olisi kiva tietää, kenen luona ne seikkailivat ja miksi ne päätettiinkin tuoda lopulta takaisin.

Heräsin yöllä viiltävään kipuun jalassa ja luulin nähneeni unta, nukahdin uudestaan.  Aamulla menin  töihin ja työkaveri pukkarissa  " Ai sullakin on kissa,kipeen näköinen, varo ettei tulehdu" johon minä hämilläni "ei oo kissaa, ai mikä tulehdu, häh?" . Takareidessäni oli kynnellä viilletyn näköinen pitkä sekä todella syvä naarmu josta oli tihkunut verta. Kotona tutkin heti sängyn, mutten löytänyt sitä mikä minua oli repinyt.  Omilla purruilla nysäkynsillä en olisi saanut sellaista jälkeä aikaan ja kuka nyt edes raapii itseään unissaan.

Välillä, kun yritän vielä torkkua viikonloppuaamuina ennen sängystä nousemista, "kuulen" omituista hakkaavaa ääntä. Vähän sellaista, kuin joku läpsyttäisi sanomalehteä pöytää vasten. Oikeasti sitä ei siis mistään kuulu, vaan se tulee ikään kuin pääni sisästä. Se alkaa aina kun meinaan uudelleen nukahtaa, muuten en koskaan kuule sitä. Varmaan jonkinlaista valveunta, mutta outoa, että kuulen aina tuon saman äänen.

Asuin eräässä kerrostalossa useampi vuosi sitten. Heräsin monen viikon ajan siihen, että ovikelloni soi tasan kello kaksi yöllä. Joka kerta menin mahdollisimman nopeasti raottamaan ovea sen verran kuin turvalukko antoi periksi. Rappukäytävä oli pimeä eikä sieltä kuulunut mitään ääniä. Oven takana ei ollut ketään. Lopulta uskaltauduin avata oven oikein kunnolla mutta ketään ei näkynyt mutta mitään ei näkynyt, rappukäytävässä ei ollut valoja eikä kuulunut mitään ääniä kuten sulkeutuvan oven ääntä, askelia portaikossa tai liikkuvan hissin ääntä. Ajattelin, että joku naapuri pelleilee minun kanssani. Niinpä rupesin tekemään niin, että olin oven takana silloin kello 2 yöllä ja heti kun ovikello soi, niin avasin  heti oven mutta koskaan siellä ei näkynyt ketään. Ovikello soi aina useamman kerran. Silloinkin kun avasin oven heti kun ovikello soi ja siellä ei ollut takana ketään, niin se soi heti uudestaan kun suljin oven. Sitten avasin heti taas oven eikä siellä taaskaan ollut ketään. Sitten se yllättäen loppui se yöllinen ovikellon soitto yhtä yllättäen kuin alkoikin mutta vieläkään lähemmäs 10 vuoden jälkeen on mysteeri, että miten se soi kun siellä ei ollut ketään oven takana. Ovikello kun oli vielä sellainen, että se ei soinut ihan kevyesti painamalla / hipaisulla vaan sitä piti painaa vähän voimakkaammin että se soi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se syy,jonka vuoksi jouduin 9-vuotiaana vanhempien ja sisarusten ns.sylkykupiksi ilman omaa syytä koko elämäni ajaksi.

Ihan olemattomasta asiasta sain selkäsaunoja,arestia ja tukkapöllyä.Sisko kysyi vanhemmiltaan,miksi hakkaatte ja pieksätte velipoikaa? mutsi karjuii,Ihan muutenpahan vaan!!!

Koko sen ajan,kun asuin siellä,pelkäsin kaikkia ja ne hiivatinmoiset painajaisunet.

Lapsista muut saivat välleen,mitä pyysivät(taskurahaa,etc)minä en saanut ajatellakaan,edes siihensuuntaan.

Huusin vanhemmilleni monta kertaa,että olin täysin syytön toisten tekemään rötökseen.

Missään vaiheessa ja koskaan ei vanhempani kysyneet veljeltäni ja sen koulukavereilta. Olinko todella syyllinen ja olinko edes mukana tapahtuma päivänä. Sen muistan tarkkaan, että taksi vei koululaiset kouluun ja kotiin pitkän matkan takia. Taksiauto oli Dodge Dart ja se oli uusi. Kuljettajan nimi tiedossa. Olisi pitänyt pyytää taksin ajajaa koululle todistamaan, kuka oli tapahtuma päivänä kyyditettävänä.

Oli sama taksi ja kuljettaja eräänä iltapäivänä, kun palailimme kotiin. Dodgessa oli kujettajan lisäksi tilaa etupenkillä kahdelle matkustajalle. Autossa oli rattivaihde systeemi. Jostakin syystä kuljettaja joutui jarruttamaan voimalla. Etupenkillä istunut tyttö painautui kojelautaa päin ja etu ylähampaat raapaisi pellin pintaan aika huimat jäljet. Itkuhan tytöltä pääsi, mutta onneksi hampaita ei mennyt rikki. Turvavöitä ei ollut autossa ollenkaan, ei ainakaan käytössä kenelläkään.

Samasta koulusta kyyditys oli taksilla ja vuoroviikoin eri auto kuljettajineen. Veljeni puhui kerran eräästä taksikyydissä olosta. Maantie oli hiekkatietä koko matka ja minun kotini lähellä oleva betoninen rumpu painui alas ja tiehen tuli koko leveydeltä syvä painuma. Kyydissä olleet nuoret oppilaat olivat painautuneet alas takapenkillä. Taksi ei ollut tiennyt mitään siitä painaumasta ja ajanut sallitulla nopeudella siihen kuoppaan. Autosta oli kuulunut hirvittävä paukahdus ja hyvä, kun oli tiellä pysynyt. Kuljettaja oli hihkaissut, että olisitte sanonut. Auto oli jäänyt vaurioitta, ei edes renkaita mennyt solmuun. Auto ei ollut Dodge, vaan idästä. Sellaiset jarrut, että kolme korttelia ennen piti kaupungissa ryhtyä jarruttelemaan vauhtia.