Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vietin lapsuuteni - 70 luvun lähiössä jossa kerrostaloja oli kymmeniä ja lapsia satoja. Leikkikavereista ei ollut pulaa ja sainkin kymmeniä kavereita. Kuitenkin yksi oli kirkkaasti ylitse muiden, viereisen rapun tyttö (olen itse mies) . Leikimme päivittäin yhdessä ja luimme suorastaan toistemme ajatukset, kun toinen aloitti lauseen, toinen jatkoi sen loppuun. Koulussa meitä luultiin sisaruksiksi kun vanhemmiten aloimme muistuttaa yhä enemmän toisiamme. Surukseni tyttö äitinsä kanssa sitten muutti pois, enkä enää koskaan nähnyt häntä. Vuosikymmeniä myöhemmin kun vanhempani erosivat ja äitini kertoi isäni monista avioliiton ulkopuolisista suhteista, kuulin suhteesta myös lapsuudenystäväni äitiin ja mietin olisimmeko voineet olla sisarpuolia.

Eivät tyttö ja poika voi olla keskenään sisaruksia tai edes sisaruspuolia.

"Sisar" tarkoittaa tyttöä, "sisarus" tyttöä tai poikaa.

Minä näin eräänä vuonna muutaman kuukauden aikana useamman kerran ilmeisesti saman linnun, jolla minun minun mielestäni oli vain yksi jalka. Ainakin se näytti siltä, että sillä ei ollut lainkaan toista jalkaa vaan se seisoi yhden jalan varassa ja ilmeisesti se oli aina se sama lintu koska tuskin niitä yksijalkaisia lintuja maailmassa hirveästi on. Näin sen kaiken lisäksi aina suunnilleen samoilla paikoilla eli ilmeisesti sen elinalue vakio, se siis eli tietyllä alueella joka oli sille jonkinlainen reviiri missä se vietti aikansa.

Tämä asia on jäänyt ihmetyttämään minua. Miten se lintu pysyi tasapainossa vain yhden jalan varassa eikä kaatunut sille kyljelle missä ei ollut jalkaa? Miten se pystyi liikkumaan eteenpäin vain yhden jalan varassa jos se siis käveli eteenpäin? Oliko se syntynyt sellaisena vai oliko se menettänyt toisen jalkansa onnettomuudessa? Ainakaan se ei näyttänyt sitä lainkaan haittavan vaan se eli, oli, söi, mahdollisesti lisääntyi ja teki samoja asioita kuin muutkin linnut joilla oli kaksi jalkaa eivätkä muut linnut näyttäneet sitä sen vammasta huolimatta syrjivän. Eniten ihmettelen sitä, että miten se pystyi seisomaan pystyssä ja olemaan tasapainossa vain yhden jalan varassa.

Vierailija kirjoitti:

Minä näin eräänä vuonna muutaman kuukauden aikana useamman kerran ilmeisesti saman linnun, jolla minun minun mielestäni oli vain yksi jalka. Ainakin se näytti siltä, että sillä ei ollut lainkaan toista jalkaa vaan se seisoi yhden jalan varassa ja ilmeisesti se oli aina se sama lintu koska tuskin niitä yksijalkaisia lintuja maailmassa hirveästi on. Näin sen kaiken lisäksi aina suunnilleen samoilla paikoilla eli ilmeisesti sen elinalue vakio, se siis eli tietyllä alueella joka oli sille jonkinlainen reviiri missä se vietti aikansa.

Tämä asia on jäänyt ihmetyttämään minua. Miten se lintu pysyi tasapainossa vain yhden jalan varassa eikä kaatunut sille kyljelle missä ei ollut jalkaa? Miten se pystyi liikkumaan eteenpäin vain yhden jalan varassa jos se siis käveli eteenpäin? Oliko se syntynyt sellaisena vai oliko se menettänyt toisen jalkansa onnettomuudessa? Ainakaan se ei näyttänyt sitä lainkaan haittavan vaan se eli, oli, söi, mahdollisesti lisääntyi ja teki samoja asioita kuin muutkin linnut joilla oli kaksi jalkaa eivätkä muut linnut näyttäneet sitä sen vammasta huolimatta syrjivän. Eniten ihmettelen sitä, että miten se pystyi seisomaan pystyssä ja olemaan tasapainossa vain yhden jalan varassa.

Painu nyt Helvetin Intiatrolli v i t t u u n pois täältä! Ketään ei kiinnosta sinä ja sinun yksijalksinen lintusi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näin eräänä vuonna muutaman kuukauden aikana useamman kerran ilmeisesti saman linnun, jolla minun minun mielestäni oli vain yksi jalka. Ainakin se näytti siltä, että sillä ei ollut lainkaan toista jalkaa vaan se seisoi yhden jalan varassa ja ilmeisesti se oli aina se sama lintu koska tuskin niitä yksijalkaisia lintuja maailmassa hirveästi on. Näin sen kaiken lisäksi aina suunnilleen samoilla paikoilla eli ilmeisesti sen elinalue vakio, se siis eli tietyllä alueella joka oli sille jonkinlainen reviiri missä se vietti aikansa.

Tämä asia on jäänyt ihmetyttämään minua. Miten se lintu pysyi tasapainossa vain yhden jalan varassa eikä kaatunut sille kyljelle missä ei ollut jalkaa? Miten se pystyi liikkumaan eteenpäin vain yhden jalan varassa jos se siis käveli eteenpäin? Oliko se syntynyt sellaisena vai oliko se menettänyt toisen jalkansa onnettomuudessa? Ainakaan se ei näyttänyt sitä lainkaan haittavan vaan se eli, oli, söi, mahdollisesti lisääntyi ja teki samoja asioita kuin muutkin linnut joilla oli kaksi jalkaa eivätkä muut linnut näyttäneet sitä sen vammasta huolimatta syrjivän. Eniten ihmettelen sitä, että miten se pystyi seisomaan pystyssä ja olemaan tasapainossa vain yhden jalan varassa.

Painu nyt Helvetin Intiatrolli v i t t u u n pois täältä! Ketään ei kiinnosta sinä ja sinun yksijalksinen lintusi!

Tää ei kyllä ollu läheskään niin kaukaa haettu että olisi välttämättä intiatrolli. Kyllä luonnosta niitä eläimiä löytyy joilta puuttuu raajoja, ja jos et satu tietämään niin linnuilla tosiaankin on erittäin hyvä tasapaino. Pelkkä yhden jalan puuttuminen ei pysäyttäisi tai tappaisi lintua eikä edes kaataisi sitä kyljelleen. Ne oppivat hyppimään yhdellä jalalla. Ainoa mikä tässä oikeasti kuulostaa oudolta on "JOS se siis käveli eteenpäin". Eli siis kirjoittaja on nähnyt sen monta kertaa mutta ei tiedä kävelikö se, vai mitä tämä tarkoitti?

Viime yönä meni televisio itsekseen päälle. Miten se on mahdollista?

Valvoin aika myöhään, katsoin Kuninkuusravit areenalta, sammutin telkkarin ja menin sänkyyn. Vielä luin vähän aikaa yhtä hengellistä kirjaa ja luin siitä Koraanin kuvauksen ajan loppumisesta, viimeinen mitä luin oli "kun paratiisi tuodaan esiin, silloin saa jokainen sielu tietää, mitä on tehnyt."

Ja juuri silloin alkoi kuulua hentoa ikään kuin viulumusiikkia, joka sitten koveni ja huomasin, että olohuoneessa välkkyi valo ; televisio oli mennyt päälle.

Se oli se pitkä kahvimainos, jossa on kaunis rauhallinen musiikki.

Oikeasti meinasin ensin saada halvauksen, olin kai jossain herkässä mielenvireessä tuon tekstin takia.

Olen muutenkin viime päivinä itkenyt autoni alle jäänyttä oravaa. Sekin tapahtui oudosti juuri silloin kun ajaessani ajattelin elämän lyhyyttä ja sitä miten kaikki voi loppua yhtäkkiä. Ja pieni orava juoksi autoni alle, niin pieni tumpsaus, ja elämä loppui.

Mutta miten televisio voi mennä päälle itsestään?

Olen minäkin seurannut yksijalkaista pikkulintua, en muista enää mikä lintu se oli. Tarkkailin lintulaudan elämää ja yksi pikkulintu tosiaan oli yksijalkainen. Se pomppi sillä yhdellä jalalla kuistin kaiteellakin ihan yhtä reippaasti kuin muutkin lajitoverit. Koko talven se kävi lintulaudallani.

Minäkin yritin katsoa, että oliko sillä mitään jalan tynkääkään siinä, mutta mitään ei näkynyt. Ehkä se oli syntynyt sellaisena.

Olen myös nähnyt pulun, jonka toisessa jalassa oli räpylä väärin päin. Se vähän ontui, mutta siinä se muitten pulujen seassa meni ihan hyvin, näin sitä koko kesän vähän väliä, kun ne siinä lähettyvillä parveili.

Mulla on muutama.

- Olen nähnyt samaa unta mieheni kanssa. Herättiin aamulla ja kerroin unestani, ja mies kertoi nähneensä samaa unta, verrattiin niitä toisiinsa siinä sitten. Mieskin oli ollut unessani, ja hassuinta on, että se, mihin oma uneni päättyi, oli mistä hänen unensa oli jatkunut... Eli tavallaan sama juoni jatkui hänen unessaan.

- Tämä sattui minulle keskellä Helsingin keskustaa 18-vuotiaana. Naureskelin lähinnä ihmisille, jotka uskoivat yliluonnolliseen. Noh, näin Helsingin keskustassa omin silmin alastoman ihmisen. Enkä minkä tahansa ihmisen, vaan vähän ihmisestä erilaisen... Jonkin sortin olennon. Kädet ja jalat ja ruumiin mittasuhteet olivat erilaiset, pidemmät, ja pää oli soikeampi. Korvat suippomaiset. Olento hiippaili lasten leikkipuistossa jonkinlainen vesikannu kädessään, ja tiputteli vettä sinne tänne, ja tanssahteli ilmeisen iloisen oloisena. Avasin ja suljin silmiäni useaan otteeseen, enkä ollut uskoa näkemääni. Puistossa oli ihmisiä lasten kanssa, jotka ei reagoinu mitenkään, joten päättelin, että vain minä näen tuon olennon, mikä sitten onkaan. Se lähestyi keinuja, ja itse esitin katua pitkin kävellessä, etten nähnyt mitään. Pelkäsin ihan perkeleesti :D Enkä todellakaan halunnut jäädä kiinni A) muille ihmisille siitä, että näen jotain tuollaista B) sille olennolle kiinni siitä, että näen sen. Kävelin ripakasti ohi enkä katsonut taakseni, ja sinne jäi. Mitään vastaavaa en ole kokenut sen jälkeen. Edelleen tuo asia vaivaa minua. Se ei mahdu maailmankatsomukseeni ja siksi suljinkin tapahtuneen mielestä vuosikausiksi. Kerroin asiasta vain muutamalle läheiselle, joille uskalsin. Minulla ei ole diagnosoitu tai ollut epäilystä psykooseista tai muista hallusinaatioista, enkä käyttänyt tuolloin minkäänlaisia päihteitä, alkoholia tupakkaa tms.

No ehkä jätän tarinat tähän. :D Tuossakin tarpeeksi sulateltavaa...

Uskon juttusi, koska olen pitkin elämääni törmännyt outoihin asioihin. En kuitenkaan ole mitenkään mielisairas enkä koe olevani hirveän herkkäkään, kuulun esim. niihin ihmisiin, joita ei voi hypnotisoida. Ihan nimekkään hypnotisoijan testaamana olen ollut.

Olen lapsesta asti kokenut outoja kohtaamisia. Lapsena pidin niitä normaaleina. Kotipihassa kulki jos jonkinlaista olentoa. Asuimme paikassa, jota nykyään on tutkittu arkeologisesti ja siinä on ollut esihistoriallista asutusta. Myös jotain ikivanhaa sotaa on käyty juuri sillä alueella.

Nimenomaan väkijoukoissa olen nähnyt kummallisuuksia. Yks kaks siellä vaan on näkynyt olioita, jotka ei selvästikään kuulu sinne tai siis ylipäänsä tähän maailmaan tai maailman aikaan.

Lapsuuden kotini lähellä oleva pieni metsä muutti joskus muotoaan. Tämän koin vielä ihan teini-ikäisenäkin. Ja sen metsän noin yleensä tunsin läpikotaisin kun olin siellä pienestä asti kuljeskellut.

Maailma on ihmeellinen paikka.

En osaa ennustaa enkä muutenkaan koe minulla olevan mitään yliluonnollisia kykyjä, joitakin selviä enneunia lukuunottamatta.

Yks juttu mikä on jäänyt vaivaamaan on se, et miks ihmiset on niin tylsiä tai hanurista yleisesti ottaen

Vierailija kirjoitti:

Uskon juttusi, koska olen pitkin elämääni törmännyt outoihin asioihin. En kuitenkaan ole mitenkään mielisairas enkä koe olevani hirveän herkkäkään, kuulun esim. niihin ihmisiin, joita ei voi hypnotisoida. Ihan nimekkään hypnotisoijan testaamana olen ollut.

Olen lapsesta asti kokenut outoja kohtaamisia. Lapsena pidin niitä normaaleina. Kotipihassa kulki jos jonkinlaista olentoa. Asuimme paikassa, jota nykyään on tutkittu arkeologisesti ja siinä on ollut esihistoriallista asutusta. Myös jotain ikivanhaa sotaa on käyty juuri sillä alueella.

Nimenomaan väkijoukoissa olen nähnyt kummallisuuksia. Yks kaks siellä vaan on näkynyt olioita, jotka ei selvästikään kuulu sinne tai siis ylipäänsä tähän maailmaan tai maailman aikaan.

Lapsuuden kotini lähellä oleva pieni metsä muutti joskus muotoaan. Tämän koin vielä ihan teini-ikäisenäkin. Ja sen metsän noin yleensä tunsin läpikotaisin kun olin siellä pienestä asti kuljeskellut.

Maailma on ihmeellinen paikka.

En osaa ennustaa enkä muutenkaan koe minulla olevan mitään yliluonnollisia kykyjä, joitakin selviä enneunia lukuunottamatta.

Itsekin olen leikitellyt ajatuksella, että erilaiset paikat saattavat pitää sisällään ”jäljen” menneisyydestä tai jopa tulevaisuudesta, sekä erilaiset paralleeliuniversumit/kohtaamiset myös mietityttävät. Hypoteesien/fysiikan tasollahan näillä ideoilla on leikitelty tieteenkin kentällä. Ja lopulta kaikki atomithan aina vain uudelleenjärjestäytyvät, eivät katoa. Säilyykö siten tietokin (säilyyhän se geeneissäkin) jossain materiaalisessa muodossaan, en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Minä näin eräänä vuonna muutaman kuukauden aikana useamman kerran ilmeisesti saman linnun, jolla minun minun mielestäni oli vain yksi jalka. Ainakin se näytti siltä, että sillä ei ollut lainkaan toista jalkaa vaan se seisoi yhden jalan varassa ja ilmeisesti se oli aina se sama lintu koska tuskin niitä yksijalkaisia lintuja maailmassa hirveästi on. Näin sen kaiken lisäksi aina suunnilleen samoilla paikoilla eli ilmeisesti sen elinalue vakio, se siis eli tietyllä alueella joka oli sille jonkinlainen reviiri missä se vietti aikansa.

Tämä asia on jäänyt ihmetyttämään minua. Miten se lintu pysyi tasapainossa vain yhden jalan varassa eikä kaatunut sille kyljelle missä ei ollut jalkaa? Miten se pystyi liikkumaan eteenpäin vain yhden jalan varassa jos se siis käveli eteenpäin? Oliko se syntynyt sellaisena vai oliko se menettänyt toisen jalkansa onnettomuudessa? Ainakaan se ei näyttänyt sitä lainkaan haittavan vaan se eli, oli, söi, mahdollisesti lisääntyi ja teki samoja asioita kuin muutkin linnut joilla oli kaksi jalkaa eivätkä muut linnut näyttäneet sitä sen vammasta huolimatta syrjivän. Eniten ihmettelen sitä, että miten se pystyi seisomaan pystyssä ja olemaan tasapainossa vain yhden jalan varassa.

Mä näen yksijalkaisia lintuja harva se päivä, puluja varsinkin. Jäävät kiinni mihin lie lankoihin tai saavat niihin haavoja jotka kuolettavat jalan irti, tai mitä lie. Siellä ne pomppii muiden mukana.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on muutama.

- Olen nähnyt samaa unta mieheni kanssa. Herättiin aamulla ja kerroin unestani, ja mies kertoi nähneensä samaa unta, verrattiin niitä toisiinsa siinä sitten. Mieskin oli ollut unessani, ja hassuinta on, että se, mihin oma uneni päättyi, oli mistä hänen unensa oli jatkunut... Eli tavallaan sama juoni jatkui hänen unessaan.

- Tämä sattui minulle keskellä Helsingin keskustaa 18-vuotiaana. Naureskelin lähinnä ihmisille, jotka uskoivat yliluonnolliseen. Noh, näin Helsingin keskustassa omin silmin alastoman ihmisen. Enkä minkä tahansa ihmisen, vaan vähän ihmisestä erilaisen... Jonkin sortin olennon. Kädet ja jalat ja ruumiin mittasuhteet olivat erilaiset, pidemmät, ja pää oli soikeampi. Korvat suippomaiset. Olento hiippaili lasten leikkipuistossa jonkinlainen vesikannu kädessään, ja tiputteli vettä sinne tänne, ja tanssahteli ilmeisen iloisen oloisena. Avasin ja suljin silmiäni useaan otteeseen, enkä ollut uskoa näkemääni. Puistossa oli ihmisiä lasten kanssa, jotka ei reagoinu mitenkään, joten päättelin, että vain minä näen tuon olennon, mikä sitten onkaan. Se lähestyi keinuja, ja itse esitin katua pitkin kävellessä, etten nähnyt mitään. Pelkäsin ihan perkeleesti :D Enkä todellakaan halunnut jäädä kiinni A) muille ihmisille siitä, että näen jotain tuollaista B) sille olennolle kiinni siitä, että näen sen. Kävelin ripakasti ohi enkä katsonut taakseni, ja sinne jäi. Mitään vastaavaa en ole kokenut sen jälkeen. Edelleen tuo asia vaivaa minua. Se ei mahdu maailmankatsomukseeni ja siksi suljinkin tapahtuneen mielestä vuosikausiksi. Kerroin asiasta vain muutamalle läheiselle, joille uskalsin. Minulla ei ole diagnosoitu tai ollut epäilystä psykooseista tai muista hallusinaatioista, enkä käyttänyt tuolloin minkäänlaisia päihteitä, alkoholia tupakkaa tms.

No ehkä jätän tarinat tähän. :D Tuossakin tarpeeksi sulateltavaa...

Psykoosi voi tulla ilman mitään päihteitä eikä sitä aina edes diagnosoida.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena päiväkodissa ja siellä oli eräs lapsi, jonka käytöstä ihmettelen vieläkin. Hän oli muistaakseni kanssani samassa ryhmässä kanssani ollessani noin 3-6 vuotias. Hän ei koskaan puhunut meidän muiden lasten kanssa mitään, ei itse tullut puhumaan meille eikä vastannut kun me puhuimme hänelle. Hoitajien ja muiden aikuisten kanssa hän kyllä puhui, mutta ei siis meidän muiden lasten kanssa. Muutenkin hän käyttäytyi kumman välinpitämättömästi meitä muita lapsia kohtaan. Hän ei koskaan yrittänytkään päästä mukaan leikkeihin kanssamme ja jos häntä pyydettiin mukaan leikkiin, niin hän ei reagoinut siihen mitenkään tai korkeintaan hän ravisti päätään kieltävästi. Hän kyllä leikki, mutta aina yksin, ei koskaan meidän muiden lasten kanssa ja hän myös pyrki leikkimään aina mahdollisimman kaukana meistä muista. Sitten kun hoitajat järjestivät meille jotain yhteisleikkejä, vaikka jotain piirileikkejä, niin hän ei koskaan osallistunut niihin vaan istui vain penkillä katselemassa meitä muita kun me leikimme. Jostain syystä hoitajat eivät koskaan edes yrittäneet saada häntä mukaan leikkeihin vaan jättivät hänet aina sivuun istumaan ja katselemaan. Hän kyllä esim. istui meidän muiden joukossa, jonotti esim. jonotimme saadaksemme ruokaa ja pukeutumistilanteissa hän osasi odottaa hoitajaa auttamaan itseään jos tarvitsi apua pukeutumisessa mutta kukaan hoitaja ei ehtinyt häntä silloin auttamaan. Lopulta kun hän ei suostunut leikkimään meidän muiden kanssa ja oli meistä muista muutenkin outo niin aloimme jonkin verran kiusata häntä. Yritimme kai saada häneltä edes jotain reaktiota aikaan mutta hän ei kiinnittänyt huomiota siihenkään. Hän oli kuin ei olisi edes huomannut kun nimittelimme, löimme ja tönimme häntä. Hän ei reagoinut mitenkään siihen jos hänet vaikka kaadettiin kumoon. Hän vain nousi ylös ja jatkoi sen asian tekemistä mitä hän oli tekemässä. Hän ei esim. alkanut itkemään, mennyt kantelemaan hoitajille tai tehnyt eikä sanonut kaatajalleen mitään. Eikä hän reagoinut vaikka häntä satutettiin pahemmin. Kun eräs poika tiputti hänet alas liukumäen ylimmästä osasta maahan ja hän tippui sieltä pää edellä maahan, niin hän ei alkanut esim. itkemään vaikka hän sai aivotärähdyksen ja häneen varmasti sattui. Tai kun minä heitin häntä melko isolla kivellä päähän niin hän oli kuin häneen ei olisi sattunut vaikka häneen varmasti sattui ja hänen päähänsä piti ommella monta tikkiä. Hän oli todella erikoinen lapsi, hän oli selvästi tietoinen muiden ihmisten olemassaolosta mutta ei ollut lainkaan kiinnostunut meistä lapsista, hän reagoi vain aikuisiin ja puhui vain aikuisten kanssa. Me muut lapset  saimme tehdä hänelle mitä hyvänsä ilman että hän reagoi siihen. Kerrankin meitä oli iso määrä muita lapsia hänen ympärillään ringissä josta hän ei päässyt pakoon. Me nimittelimme, löimme ja tönimme häntä mutta hän vain seisoi paikoillaan ja hymyili jotenkin kumma hymy kasvoillaan. 

Kuitenkin minä muistan, että hän osasi kaikki samat asiat kuin muutkin saman ikäiset lapset eli hän esim. söi, riisu ja puki vaatteet päälle itse, kävi potalla ja teki samat asiat kuin muutkin itse saman saman ikäisenä kuin muut joten ainakaan kehitysvammainen hän ei ollut koska hän osasi samat asiat kuin muutkin saman ikäiset ns. "normaalit" lapset. Hän ei siis ollut kehityksessä jäljessä. Hänelle vain me muut lapset olimme useimmiten kuin ilmaa eikä hän välittänyt meistä tai leikeistämme ollenkaan.

Todennäköisesti lapsi oli jonkun sortin autisti. Eikö kiusaamiseen puututtu mitenkään aikuisten taholta? Lapsi on toiselle julma.

Onhan noita kaikenlaisia pieniä ihmeellisyyksiä sattunut elämän varrella, mutta ne tuppaa unohtumaan vuosien saatossa enimmäkseen. Monta kertaa kyse on ollut nimistä tavalla tai toisella. Asun sattumalta esimerkiksi saman nimisellä kadulla, kuin isoisoisäni asui toisessa maassa 120 vuotta sitten. Tämmöisiä.

Tänään kaupassa. Kassa antoi minulle kahdesta normaalihintaisesta tuotteesta 30% päiväysalennuksen.

Otin ne ihan normaalista hyllystä, ei punalappuja, päiväys tuore. Kassa antoi alennusta. Jännä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli kolme vuotta peräkkäin joulukortti ihmisiltä, joita en tunne. Lähettäjän nimikirjoitus oli Arja ja sitten joku miehen nimi, josta en saanut selvää. Yritin miettiä pääni puhki keitä sukulaisia tai unohtamiani tuttuja he voisivat olla. Nimelläni ja täydellisellä osoitteellani se kortti kuitenkin tuli. Vaikea uskoa, että samassa asunnossa olisi ennen minua asunut tismalleen samanniminen henkilö. Tänä jouluna korttia ei enää tullut. Järkeilin niin, että kortin lähettäjä tavoitteli saman nimistä henkilöä kuin minä, ja oli ehkä kysynyt nimelläni osoitetta vaikka numeropalvelusta, mutta saanut silti väärän henkilön tiedot.

Siis apua! Tämä on jo oikeasti aika outoa. Minulla nimittäin on sukulainen nimeltään Arja joka vasta viimevuonna kertoi minulle siitä miten erään toisen sukulaisemme elämään ja kuolemaan liittyi sukumme ulkopuolisia henkilöitä, ja mm. perintö oli mennyt suvun ulkopuoliselle ihmiselle. Tämä Arja harmitteli sitä että ei ollut koskaan saanut edes kutsua sukulaisemme hautajaisiin, ja että hän oli yrittänyt olla yhteydessä tähän ulkopuoliseen henkilöön tuloksetta, ja myös lähettänyt tälle joulukortteja. Koskaan ei kuitenkaan tullut vastauksia joten lopulta hän lopetti joulukorttejen lähetyksen.

Tämä koko asia sukulaiseni taustoista kävi minulle ilmi vasta kun sain seurakunnalta tiedoksiannon että oikeus hänen hautapaikkaansa on loppumassa ja minuun oltiin yhteydessä koska olin ainut saman niminen henkilö maassa kun tämä sukulaiseni oli ollut, ja he olettivat minun olevan lähiomainen.

Itse en siis tätä ennen ollut edes tiennyt missä tämän sukulaisen hautapaikka oli, eikä tämä Arjakaan siitä ollut tietoinen.

Koskaan en kuitenkaan saanut selville kuka tämä suvun ulkopuolinen henkilö oli jolle mm. perintö oli mennyt, koska tiedossa on ainoastaan nimi ja sen kautta saamiin yhteystietoihin ei tämä Arja tosiaan koskaan saanut mitään yhteyttä henkilöön.

Todella outo yhteensattuma.

Ihmettelin kun Juhannusaattona kävin S-marketissa ostamassa sixin karpalolonkeroa ja kassaneiti laskutti vain yhdestä tölkistä. Siinä paketissa on kuusi. Maksoin ja kiitin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena päiväkodissa ja siellä oli eräs lapsi, jonka käytöstä ihmettelen vieläkin. Hän oli muistaakseni kanssani samassa ryhmässä kanssani ollessani noin 3-6 vuotias. Hän ei koskaan puhunut meidän muiden lasten kanssa mitään, ei itse tullut puhumaan meille eikä vastannut kun me puhuimme hänelle. Hoitajien ja muiden aikuisten kanssa hän kyllä puhui, mutta ei siis meidän muiden lasten kanssa. Muutenkin hän käyttäytyi kumman välinpitämättömästi meitä muita lapsia kohtaan. Hän ei koskaan yrittänytkään päästä mukaan leikkeihin kanssamme ja jos häntä pyydettiin mukaan leikkiin, niin hän ei reagoinut siihen mitenkään tai korkeintaan hän ravisti päätään kieltävästi. Hän kyllä leikki, mutta aina yksin, ei koskaan meidän muiden lasten kanssa ja hän myös pyrki leikkimään aina mahdollisimman kaukana meistä muista. Sitten kun hoitajat järjestivät meille jotain yhteisleikkejä, vaikka jotain piirileikkejä, niin hän ei koskaan osallistunut niihin vaan istui vain penkillä katselemassa meitä muita kun me leikimme. Jostain syystä hoitajat eivät koskaan edes yrittäneet saada häntä mukaan leikkeihin vaan jättivät hänet aina sivuun istumaan ja katselemaan. Hän kyllä esim. istui meidän muiden joukossa, jonotti esim. jonotimme saadaksemme ruokaa ja pukeutumistilanteissa hän osasi odottaa hoitajaa auttamaan itseään jos tarvitsi apua pukeutumisessa mutta kukaan hoitaja ei ehtinyt häntä silloin auttamaan. Lopulta kun hän ei suostunut leikkimään meidän muiden kanssa ja oli meistä muista muutenkin outo niin aloimme jonkin verran kiusata häntä. Yritimme kai saada häneltä edes jotain reaktiota aikaan mutta hän ei kiinnittänyt huomiota siihenkään. Hän oli kuin ei olisi edes huomannut kun nimittelimme, löimme ja tönimme häntä. Hän ei reagoinut mitenkään siihen jos hänet vaikka kaadettiin kumoon. Hän vain nousi ylös ja jatkoi sen asian tekemistä mitä hän oli tekemässä. Hän ei esim. alkanut itkemään, mennyt kantelemaan hoitajille tai tehnyt eikä sanonut kaatajalleen mitään. Eikä hän reagoinut vaikka häntä satutettiin pahemmin. Kun eräs poika tiputti hänet alas liukumäen ylimmästä osasta maahan ja hän tippui sieltä pää edellä maahan, niin hän ei alkanut esim. itkemään vaikka hän sai aivotärähdyksen ja häneen varmasti sattui. Tai kun minä heitin häntä melko isolla kivellä päähän niin hän oli kuin häneen ei olisi sattunut vaikka häneen varmasti sattui ja hänen päähänsä piti ommella monta tikkiä. Hän oli todella erikoinen lapsi, hän oli selvästi tietoinen muiden ihmisten olemassaolosta mutta ei ollut lainkaan kiinnostunut meistä lapsista, hän reagoi vain aikuisiin ja puhui vain aikuisten kanssa. Me muut lapset  saimme tehdä hänelle mitä hyvänsä ilman että hän reagoi siihen. Kerrankin meitä oli iso määrä muita lapsia hänen ympärillään ringissä josta hän ei päässyt pakoon. Me nimittelimme, löimme ja tönimme häntä mutta hän vain seisoi paikoillaan ja hymyili jotenkin kumma hymy kasvoillaan. 

Kuitenkin minä muistan, että hän osasi kaikki samat asiat kuin muutkin saman ikäiset lapset eli hän esim. söi, riisu ja puki vaatteet päälle itse, kävi potalla ja teki samat asiat kuin muutkin itse saman saman ikäisenä kuin muut joten ainakaan kehitysvammainen hän ei ollut koska hän osasi samat asiat kuin muutkin saman ikäiset ns. "normaalit" lapset. Hän ei siis ollut kehityksessä jäljessä. Hänelle vain me muut lapset olimme useimmiten kuin ilmaa eikä hän välittänyt meistä tai leikeistämme ollenkaan.

Todennäköisesti lapsi oli jonkun sortin autisti. Eikö kiusaamiseen puututtu mitenkään aikuisten taholta? Lapsi on toiselle julma.

No se kiusaaminen oli sen verran lievää, että siihen ei ilmeisesti viitsitty puuttua. Emme me muuta kuin haukkuneet, tönineet kumoon, lyöneet ja potkineet häntä. Sitten oli se liukumäestä alas tiputtaminen ja kivellä päähän heitto. Sellaista pientä ja melko viatonta kiusantekoa.

Vierailija kirjoitti:

Kun minä ja kaksi sisartani olimme alaikäisiä, asuimme isän ja äidin avioeron jälkeen joka toinen viikonloppu isämme luona. Aluksi oli niin, että nukuimme isän luona ollessamme huoneessa, joka oli ollut lastenhuone silloin, kun isä ja äiti asuivat yhdessä. Se oli sellainen iso huone, jossa oli alun perin ollut seinä eli huoneessa oli kaksi ovea, joista pääsi samaan tilaan sekä ovi, josta pääsi huoneeseen, joka oli joskus kuulunut isän veljelle, joka oli meidän syntyessä jo kuollut ja huone oli meidän aikanamme muussa käytössä. Myöhemmin minä siirryin nukkumaan tähän huoneeseen ja sisareni nukkuivat edelleen tuossa huoneessa, joka oli ollut lastenhuone. Tässä kuitenkin kävi niin, että isäni oli päättänyt, että minun sänkyni siirretään tuohon toiseen huoneeseen eikä hän kysynyt minulta, haluaisinko vaihtaa huonetta. En kyllä olisi halunnut, koska tuo lastenhuone oli mielestäni paljon viihtyisämpi. Ihmettelen vain, miksei isä kysynyt minulta mitään. Sisarenikin olivat jo ennen minua tietoisia siitä, että minä nukkuisin tästedes eri huoneessa. Olen itse miespuolinen ja vanhin meistä kolmesta.

Jos isäsi ajatteli, että olet jo liian vanha nukkumaan lastenhuoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena päiväkodissa ja siellä oli eräs lapsi, jonka käytöstä ihmettelen vieläkin. Hän oli muistaakseni kanssani samassa ryhmässä kanssani ollessani noin 3-6 vuotias. Hän ei koskaan puhunut meidän muiden lasten kanssa mitään, ei itse tullut puhumaan meille eikä vastannut kun me puhuimme hänelle. Hoitajien ja muiden aikuisten kanssa hän kyllä puhui, mutta ei siis meidän muiden lasten kanssa. Muutenkin hän käyttäytyi kumman välinpitämättömästi meitä muita lapsia kohtaan. Hän ei koskaan yrittänytkään päästä mukaan leikkeihin kanssamme ja jos häntä pyydettiin mukaan leikkiin, niin hän ei reagoinut siihen mitenkään tai korkeintaan hän ravisti päätään kieltävästi. Hän kyllä leikki, mutta aina yksin, ei koskaan meidän muiden lasten kanssa ja hän myös pyrki leikkimään aina mahdollisimman kaukana meistä muista. Sitten kun hoitajat järjestivät meille jotain yhteisleikkejä, vaikka jotain piirileikkejä, niin hän ei koskaan osallistunut niihin vaan istui vain penkillä katselemassa meitä muita kun me leikimme. Jostain syystä hoitajat eivät koskaan edes yrittäneet saada häntä mukaan leikkeihin vaan jättivät hänet aina sivuun istumaan ja katselemaan. Hän kyllä esim. istui meidän muiden joukossa, jonotti esim. jonotimme saadaksemme ruokaa ja pukeutumistilanteissa hän osasi odottaa hoitajaa auttamaan itseään jos tarvitsi apua pukeutumisessa mutta kukaan hoitaja ei ehtinyt häntä silloin auttamaan. Lopulta kun hän ei suostunut leikkimään meidän muiden kanssa ja oli meistä muista muutenkin outo niin aloimme jonkin verran kiusata häntä. Yritimme kai saada häneltä edes jotain reaktiota aikaan mutta hän ei kiinnittänyt huomiota siihenkään. Hän oli kuin ei olisi edes huomannut kun nimittelimme, löimme ja tönimme häntä. Hän ei reagoinut mitenkään siihen jos hänet vaikka kaadettiin kumoon. Hän vain nousi ylös ja jatkoi sen asian tekemistä mitä hän oli tekemässä. Hän ei esim. alkanut itkemään, mennyt kantelemaan hoitajille tai tehnyt eikä sanonut kaatajalleen mitään. Eikä hän reagoinut vaikka häntä satutettiin pahemmin. Kun eräs poika tiputti hänet alas liukumäen ylimmästä osasta maahan ja hän tippui sieltä pää edellä maahan, niin hän ei alkanut esim. itkemään vaikka hän sai aivotärähdyksen ja häneen varmasti sattui. Tai kun minä heitin häntä melko isolla kivellä päähän niin hän oli kuin häneen ei olisi sattunut vaikka häneen varmasti sattui ja hänen päähänsä piti ommella monta tikkiä. Hän oli todella erikoinen lapsi, hän oli selvästi tietoinen muiden ihmisten olemassaolosta mutta ei ollut lainkaan kiinnostunut meistä lapsista, hän reagoi vain aikuisiin ja puhui vain aikuisten kanssa. Me muut lapset  saimme tehdä hänelle mitä hyvänsä ilman että hän reagoi siihen. Kerrankin meitä oli iso määrä muita lapsia hänen ympärillään ringissä josta hän ei päässyt pakoon. Me nimittelimme, löimme ja tönimme häntä mutta hän vain seisoi paikoillaan ja hymyili jotenkin kumma hymy kasvoillaan. 

Kuitenkin minä muistan, että hän osasi kaikki samat asiat kuin muutkin saman ikäiset lapset eli hän esim. söi, riisu ja puki vaatteet päälle itse, kävi potalla ja teki samat asiat kuin muutkin itse saman saman ikäisenä kuin muut joten ainakaan kehitysvammainen hän ei ollut koska hän osasi samat asiat kuin muutkin saman ikäiset ns. "normaalit" lapset. Hän ei siis ollut kehityksessä jäljessä. Hänelle vain me muut lapset olimme useimmiten kuin ilmaa eikä hän välittänyt meistä tai leikeistämme ollenkaan.

Todennäköisesti lapsi oli jonkun sortin autisti. Eikö kiusaamiseen puututtu mitenkään aikuisten taholta? Lapsi on toiselle julma.

No se kiusaaminen oli sen verran lievää, että siihen ei ilmeisesti viitsitty puuttua. Emme me muuta kuin haukkuneet, tönineet kumoon, lyöneet ja potkineet häntä. Sitten oli se liukumäestä alas tiputtaminen ja kivellä päähän heitto. Sellaista pientä ja melko viatonta kiusantekoa.

Siis mitä? Lyömistä, potkimista, haukkumista, kumoon tönimistä, kivellä heitto päähän (josta tuli päähän haava johon piti laittaa tikkejä kuten kirjoitit aikaisemmin) ja liukumäestä alas pudottaminen (josta seurasi aivotärähdys kuten kirjoitit aikaisemmin). Sekö oli vain pientä ja viatonta kiusaamista että toista kiusataan niin, että hänelle tulee siitä fyysisiä vammoja? Ei ihme, että hän ei halunnut leikkiä kanssanne. Haluaisitko sinä itse nyt aikuisena olla vapaaehtoisesti tekemisissä ihmisen kanssa, joka vaikka löisi, potkisi, tönisi ja haukkuisi sinua aiheuttaen sinulle lisäksi fyysisiä vammoja? Minä luulen, että et haluaisi. Tuolla pojalla saattoi olla jonkinasteinen autismi joka hankaloitti hänellä jo ennestään sosiaalista kanssakäymistä muiden lasten kanssa mitä te muut pahensitte vielä kiusaamalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena päiväkodissa ja siellä oli eräs lapsi, jonka käytöstä ihmettelen vieläkin. Hän oli muistaakseni kanssani samassa ryhmässä kanssani ollessani noin 3-6 vuotias. Hän ei koskaan puhunut meidän muiden lasten kanssa mitään, ei itse tullut puhumaan meille eikä vastannut kun me puhuimme hänelle. Hoitajien ja muiden aikuisten kanssa hän kyllä puhui, mutta ei siis meidän muiden lasten kanssa. Muutenkin hän käyttäytyi kumman välinpitämättömästi meitä muita lapsia kohtaan. Hän ei koskaan yrittänytkään päästä mukaan leikkeihin kanssamme ja jos häntä pyydettiin mukaan leikkiin, niin hän ei reagoinut siihen mitenkään tai korkeintaan hän ravisti päätään kieltävästi. Hän kyllä leikki, mutta aina yksin, ei koskaan meidän muiden lasten kanssa ja hän myös pyrki leikkimään aina mahdollisimman kaukana meistä muista. Sitten kun hoitajat järjestivät meille jotain yhteisleikkejä, vaikka jotain piirileikkejä, niin hän ei koskaan osallistunut niihin vaan istui vain penkillä katselemassa meitä muita kun me leikimme. Jostain syystä hoitajat eivät koskaan edes yrittäneet saada häntä mukaan leikkeihin vaan jättivät hänet aina sivuun istumaan ja katselemaan. Hän kyllä esim. istui meidän muiden joukossa, jonotti esim. jonotimme saadaksemme ruokaa ja pukeutumistilanteissa hän osasi odottaa hoitajaa auttamaan itseään jos tarvitsi apua pukeutumisessa mutta kukaan hoitaja ei ehtinyt häntä silloin auttamaan. Lopulta kun hän ei suostunut leikkimään meidän muiden kanssa ja oli meistä muista muutenkin outo niin aloimme jonkin verran kiusata häntä. Yritimme kai saada häneltä edes jotain reaktiota aikaan mutta hän ei kiinnittänyt huomiota siihenkään. Hän oli kuin ei olisi edes huomannut kun nimittelimme, löimme ja tönimme häntä. Hän ei reagoinut mitenkään siihen jos hänet vaikka kaadettiin kumoon. Hän vain nousi ylös ja jatkoi sen asian tekemistä mitä hän oli tekemässä. Hän ei esim. alkanut itkemään, mennyt kantelemaan hoitajille tai tehnyt eikä sanonut kaatajalleen mitään. Eikä hän reagoinut vaikka häntä satutettiin pahemmin. Kun eräs poika tiputti hänet alas liukumäen ylimmästä osasta maahan ja hän tippui sieltä pää edellä maahan, niin hän ei alkanut esim. itkemään vaikka hän sai aivotärähdyksen ja häneen varmasti sattui. Tai kun minä heitin häntä melko isolla kivellä päähän niin hän oli kuin häneen ei olisi sattunut vaikka häneen varmasti sattui ja hänen päähänsä piti ommella monta tikkiä. Hän oli todella erikoinen lapsi, hän oli selvästi tietoinen muiden ihmisten olemassaolosta mutta ei ollut lainkaan kiinnostunut meistä lapsista, hän reagoi vain aikuisiin ja puhui vain aikuisten kanssa. Me muut lapset  saimme tehdä hänelle mitä hyvänsä ilman että hän reagoi siihen. Kerrankin meitä oli iso määrä muita lapsia hänen ympärillään ringissä josta hän ei päässyt pakoon. Me nimittelimme, löimme ja tönimme häntä mutta hän vain seisoi paikoillaan ja hymyili jotenkin kumma hymy kasvoillaan. 

Kuitenkin minä muistan, että hän osasi kaikki samat asiat kuin muutkin saman ikäiset lapset eli hän esim. söi, riisu ja puki vaatteet päälle itse, kävi potalla ja teki samat asiat kuin muutkin itse saman saman ikäisenä kuin muut joten ainakaan kehitysvammainen hän ei ollut koska hän osasi samat asiat kuin muutkin saman ikäiset ns. "normaalit" lapset. Hän ei siis ollut kehityksessä jäljessä. Hänelle vain me muut lapset olimme useimmiten kuin ilmaa eikä hän välittänyt meistä tai leikeistämme ollenkaan.

Todennäköisesti lapsi oli jonkun sortin autisti. Eikö kiusaamiseen puututtu mitenkään aikuisten taholta? Lapsi on toiselle julma.

No se kiusaaminen oli sen verran lievää, että siihen ei ilmeisesti viitsitty puuttua. Emme me muuta kuin haukkuneet, tönineet kumoon, lyöneet ja potkineet häntä. Sitten oli se liukumäestä alas tiputtaminen ja kivellä päähän heitto. Sellaista pientä ja melko viatonta kiusantekoa.

Siis mitä? Lyömistä, potkimista, haukkumista, kumoon tönimistä, kivellä heitto päähän (josta tuli päähän haava johon piti laittaa tikkejä kuten kirjoitit aikaisemmin) ja liukumäestä alas pudottaminen (josta seurasi aivotärähdys kuten kirjoitit aikaisemmin). Sekö oli vain pientä ja viatonta kiusaamista että toista kiusataan niin, että hänelle tulee siitä fyysisiä vammoja? Ei ihme, että hän ei halunnut leikkiä kanssanne. Haluaisitko sinä itse nyt aikuisena olla vapaaehtoisesti tekemisissä ihmisen kanssa, joka vaikka löisi, potkisi, tönisi ja haukkuisi sinua aiheuttaen sinulle lisäksi fyysisiä vammoja? Minä luulen, että et haluaisi. Tuolla pojalla saattoi olla jonkinasteinen autismi joka hankaloitti hänellä jo ennestään sosiaalista kanssakäymistä muiden lasten kanssa mitä te muut pahensitte vielä kiusaamalla. 

Tuossahan oli niin, että hän ei ollut leikkinyt ennen kiusaamisen alkamistakaan. En toki hyväksy tuota, mitä hänelle tehtiin. -Eri