Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusasi ala-asteella koulussa eräs luokallani ollut poika aika pahasti useamman vuoden ajan. Se alkoi heti ensimmäisellä luokalla.

Sitten neljännellä luokalla perjantaina kun olin lähdössä koulusta niin kuulin kuinka hän huusi nimeäni ja tuli luokseni. Hän oli selvästi pahoillaan ja pyysi anteeksi kiusaamista. Keskustelimme siinä hetkrn ja minä annoin hänelle kiusaamisen anteeksi kun hän lupasi, että se ei jatku enää. Sitten hän hymyili, toivotti minulle hyvää viikonlopoua johon minä vastasin, että "Kiitos samoin" ja me lähdimme eri suuntiin.

Maanantaina saimne tietää, että tuo poika oli kuollut viikonloppuna tapaturmaisesti. Luokassa järjestettiin muistohetki hänen vuokseen.

Minua jäi vaivaamasn, että miten hän pyysi anteeksi kiusaamista juuri vähän ennen kuolemaansa ja se jäi sitten selvittämättä, että mitä olisi tapahtunut, jos hän ei olisi kuollut. Pilailiko hän vai ja olisiko kiusaaminen jatkunut vai olisiko hän oikeasti lopettanut sen?

Entä jos kaverin kuolinsyy olikin oikeasti itsemurha, mutta hän sai sen näyttämään tapaturmalta?

Tuntuu aika käsittämättömältä, että niin nuori kuin neljännen luokan oppilas tekisi itsemurhan.

Ei ole ollenkaan mahdotonta. Siitä ei ole kauaakaan kun lehdessä oli juttua 9 vuotiaasta joka mietti itsemurhaa.

Jos tuota poikaa oli vaikka käytetty hyväksi ja hän ei kestänyt sitä, tai joku muu kauhea syy.

Minä harkitsin 4. luokalla itsemurhaa, koska olin saanut jälki-istuntoa koulussa enkä meinannut päästä asiasta yli. Luulin että minulla olisi paha olo koko loppuelämän.

Vierailija kirjoitti:

Hoitaja kirjoitti:

Tämä tapahtui minulle n. 13 vuotta sitten, kun työskentelin lähihoitajana pienessä yksityisessä hoitokodissa. Ko. hoitokodissa asukkaita oli vain 10, joten yövuorossa työskenneltiin yksin. Iltavuorolaisten lähdettyä kiersin kaikkien asukkaiden huoneet ja tällä kierrolla huomasin erään asukkaan kastelleen sänkynsä. Kyseessä oli sokea, kehitysvammainen ja liikuntarajoitteinen henkilö. Vaihdoin hänen vaipan ja vaatteet sekä sängyn petivaatteet. Olin huoneessa reilusti yli puoli tuntia. Kaikki oli normaalisti. Uudella kierrolla parin tunnin päästä huoneessa soi musiikki. Ei ollut pienintäkään mahdollisuutta, että kyseinen asukas olisi osannut, saati mitenkään kyennyt laittamaan musiikkia soimaan. Myöskään sähkökatkoa tms. ei yön aikana ollut, mikä olisi saattanut käynnistää cd-soittimen. Cd-soitin oli suljettuna ja sammutettuna koko ajan, kun olin häntä aiemmin hoitamassa. Ei myöskään ollut mahdollista, että joku toinen asukas olisi käynyt huoneessa. En koskaan keksinyt selitystä tapahtuneelle.

Intiassa cd-soittimet alkavat usein soida ihan itsekseen.

No mutta itselleni on vuosien varrella sattunut muutama sähkölaitteiden yllättävä käynnistyminen, joita en sinällään osaa selittää, muta syy on varmasti joku tekninen. Siksihän lomalle lähtiessä kehotetaan ottamaan virtajohto seinästä pois.

Hassumpia oli juuri cd-soitin, johon yksi levy juuttui yli vuodeksi. Radio siinä laitteessa toimi. Kerran jostain kuului kumma surahdus, kun istuin sohvalla lukemassa. Myöhemmin huomasin, että se cd-kelkka oli vihdonkin tullut ulos levyineen.

Myös herätysvalo-kelloradio on joskus kerran-pari tullut päälle ihan satunnaiseen aikaan (onneksi ei yöllä). Alkukesästä täällä oli ollut joku ukkonen, kun olin itse poissa, ja kyseisen herättimen kello oli ilmeisesti nollautunut. Se ei tullutkaan päälle aamulla, vaan puoliltapäivin, ja kanava oli vaihtunut Yle Puheesta Kasariin, jota kuuntelinkin sitten kesälomaan asti.

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelin, kun tyhjästä syntyi universum. Se on suurin mysteeri.

Tai jos jotain on aina ollut, niin mitä se "aina" on?

Kun minä ja sisareni olimme pieniä, äiti olisi eräänä iltana halunnut lähteä kävelylenkille, mutta ei löytänyt avaimiaan mistään. Muistan, kun ehdotin, että hän ottaisi jonkin meidän avaimista, mutta hän sanoi, että olisi hänen avaimensa kuitenkin löydettävä koska seuraavana päivänä hän menisi normaalisti töihin. Jossakin vaiheessa avaimet löytyivät toisen sisareni sängystä. Ihmettelen vain, että miten ne sinne olivat joutuneet ja miksi.

Synnyin 1950-luvun lopulla kun vanhempieni häistä oli kulunut 6 kuukautta. Synnyin täysiaikaisena ja painoin melkein 4 kiloa. Äitini oli siis raskaana kun vanhemmat menivät raskaana. Vanhemmat syyttivät minua koko lapsuuteni maineensa pilaamisesta. Se, että olin saanut alkuni ennen häitä ja synnyin vain noin pian häiden jälkeen oli syntiä, koska kummankin vanhemman suvut olivat uskonnollisia kuuluen samaan uskonnolliseen ryhmään jonka mukaan esiaviollinen seksi oli synti. Se, että äitini oli raskaana häissä osoitti, että vanhemmat olivat harrastaneet tätä syntiä ja minä olin siitä osoitus. Vanhempieni mukaan syy oli minun. He eivät antaneet koskaan minulle anteeksi sitä, että olin saanut alkuni ennen naimisiin menoa ja synnyin vain puoli vuotta häiden jälkeen. Sen lisäksi he tekivät minulle selväksi, että olin pilannut heidän elämänsä koska he olivat mielestään liian nuoria menemään naimisiin (isä oli 21v, äiti 19v), he eivät olisi halunneet mennä naimisiin saati hankkia lapsia keskenään. Avioeroakaan he eivät voineet ottaa, koska sekin olisi ollut syntiä. Kerran sitten jo aikuisena kysyin heiltä, että miten se on minun vikani, että he olivat harjoittaneet esiaviollista seksiä jos se kerran oli syntiä? Enhän minä ollut vielä edes syntynyt silloin enkä voinut estää heitä tekemästä sitä mitä he tekivät vaan he olivat itse vastuussa teostaan. Silloin he raivostuivat minulle ja katkaisivat välinsä minuun lopullisesti koska olin ollut niin hävytön. Sisaruksetkin olivat vihaisia minulle kun olin aiheuttanut suotta mielipahaa vanhemmille sanomalla vain totuuden. Vanhempien hautajaisissa olin mukana samoin kuin perunkirjoituksissa. Siellä tapasin sukulaisiani ja sisarukseni. Kun molemmat vanhemmat olivat kuolleet ja perunkirjoitukset olivat kunnossa niin sisarukset eivät ole pitäneet mitään yhteyttä minuun. He sanovat, että olen suvun häpeänpilkku joka häpäisi vanhempien maineen saamalla alkuni ennen kuin vanhempani olivat keskenään naimisissa. Minä en ole vielä pystynyt selvittämään itselleni, että miten olisin pystynyt estämään ennen syntymääni vanhempiani harrastamasta synnillistä esiaviollista seksiä keskenään ilman kondomia minkä he tekivät. Kyllä jo silloin kondomeja oli että olisivat käyttäneet edes niitä jos oli pakko harrastaa seksiä mutta lapsen syntyminen ei kuulunut vielä kuvioihin.

Vierailija kirjoitti:

Kun minä ja sisareni olimme pieniä, äiti olisi eräänä iltana halunnut lähteä kävelylenkille, mutta ei löytänyt avaimiaan mistään. Muistan, kun ehdotin, että hän ottaisi jonkin meidän avaimista, mutta hän sanoi, että olisi hänen avaimensa kuitenkin löydettävä koska seuraavana päivänä hän menisi normaalisti töihin. Jossakin vaiheessa avaimet löytyivät toisen sisareni sängystä. Ihmettelen vain, että miten ne sinne olivat joutuneet ja miksi.

Sisaresi oli tietysti vienyt ne sinne kiusallaan.

Vierailija kirjoitti:

Sisareni väitti, että meni kertomaan erään tuttavaperheemme isälle, että minulle tulee perheestä eräs esine mieleen. Oli niin, että tämä lievästi sanottuna hölmö mielleyhtymä oli tullut minulle parisen vuotta ennen tätä, ja sisarellani oli tapana kiusata minua siten, että jos sanoin, että minulle tulee jostakusta jotain mieleen, niin hän sanoi, että hänellä on salapuhelin, jolla soittaa hänelle ja kertoo tuon ja hän myös kerran muka soitti tällä salapuhelimellaan tälle perheelle tästä. Tämä perhe asui maalla isämme naapurissa, ja kerran kun olimme sisareni kanssa isän luona ja meille kai tuli jotain kinaa jostakin, hän sanoi, että hän käy kertomassa tuon mielleyhtymän jos en tee jotakin. Hän sitten otti potkukelkan ja lähti. Soitin sitten jonkin ajan päästä naapuritaloon, ja siellä vastasi perheen isä ja kysyin, onko sisartani näkynyt, ja hän vastasi, että ei. Sisareni on väittänyt aina näihin päiviin saakka, että kertoi sen ja perheen isää oli vain naurattanut tuo juttu. Hän myös väittää sanoneensa, että jos minä soitan sinne, siellä sanotaan, ettei sisartani ole näkynyt. Vuosi oli muistaakseni 2000 ja silloin oli kevättalvi. En siis edelleenkään tiedä varmasti, kertoiko hän sen vai ei, ja aluksi olin ehdottomasti sitä mieltä, että hän vain narraa, mutta nykyään en ole ollenkaan varma. Luulisi, että hän olisi jo myöntänyt sen, jos ei oikeasti olisi kertonut. :D

Sisaresi saattoi hämätä sinua, kun otti potkukelkan. Ehkä hän todellisuudessa vain meni paikkaan, jossa sinulla ei enää ollut näköyhteyttä häneen ja tämän turvin hän sitten väitti, että meni kertomaan asian. Tai sitten hän todella meni sinne mutta ei ollut vielä siinä vaiheessa ehtinyt sinne, kun soitit.

Luettuani tätä ketjua tätä kirjoitusta varmasti pidetään keksittynä, mutta ihan sama. Eikä tämä myöskään ole mitenkään selittämätön, mutta todella jännä yhteensattuma mielestäni. Asuin Helsingin Kampissa muutaman vuoden ja kämppäni lähellä oli hyvin lyhyt katu, ja näiden muutaman vuoden aikana sattui niin, että ainoat kerrat elämässäni, kun olen nähnyt tuntemattomalle käyvän vahingon, siis että tulee jompi kumpi asia housuun, näin tapahtui neljä kertaa juuri tällä kadulla. Ja tämän lisäksi näin tapahtui myös itselleni, tällä samalla kadulla, ainoan kerran aikuiselämässäni. Ja hassua on myös se, että olen yrittänyt etsiä kartasta mikä tämän kadun nimi on, muttei sillä näköjään ole edes nimeä :D Kuitenkin kyseessä on katu Lapinlahdenkadulta Kampin metroasemalle päin, Lapinrinteen vieressä - tai ehkä ne molemmat puolet on sitten Lapinrinnettä.

Vierailija kirjoitti:

Luettuani tätä ketjua tätä kirjoitusta varmasti pidetään keksittynä, mutta ihan sama. Eikä tämä myöskään ole mitenkään selittämätön, mutta todella jännä yhteensattuma mielestäni. Asuin Helsingin Kampissa muutaman vuoden ja kämppäni lähellä oli hyvin lyhyt katu, ja näiden muutaman vuoden aikana sattui niin, että ainoat kerrat elämässäni, kun olen nähnyt tuntemattomalle käyvän vahingon, siis että tulee jompi kumpi asia housuun, näin tapahtui neljä kertaa juuri tällä kadulla. Ja tämän lisäksi näin tapahtui myös itselleni, tällä samalla kadulla, ainoan kerran aikuiselämässäni. Ja hassua on myös se, että olen yrittänyt etsiä kartasta mikä tämän kadun nimi on, muttei sillä näköjään ole edes nimeä :D Kuitenkin kyseessä on katu Lapinlahdenkadulta Kampin metroasemalle päin, Lapinrinteen vieressä - tai ehkä ne molemmat puolet on sitten Lapinrinnettä.

Selittämätön asia on kyllä se, että kun yritin itsekin katsoa Helsingin karttaa, tällä kadulla ei tosiaan näyttäisi olevan nimeä...

Vierailija kirjoitti:

Löysin tavaroideni joukosta lapsuusaikaiseni kirjan minusta, siis sellaisen johon vanhemmat voivat merkitä lapsistaan eri asioita. Esim. syntymäaika, paino, pituus, ristiäispäivä, nimi ja kaikkia muita tietoja minusta. Minkä ikäisenä minä opin minkäkin asian, minkä kokoinen olin eri ikäisinä ja kaikenlaisia muita tietoja minusta joita ei välttämättä muuten muistaisi mutta kirjasta ne voi tarkistaa. Onko sen kirjan nimi "Kirja minusta" vai mikä se nyt oli. Erikoinen yksityiskohta siinä on se, että kirjassa on kohdat "Äiti ehdotti minulle nimeksi" ja "Isä ehdotti minulle nimeksi". Kumpaankin kohtaan on merkitty nimi Juho Petteri eli molemmat vanhemmat olivat ehdottaneet minulle tätä nimeä. Kun näytin kirjaa vanhemmille ja kysyin, että miksi sain ihan eri nimen kuin mitä molemmat vanhemmat olivat ehdottaneet minulle, niin he katsoivat kirjaa ihmeissään ja totesivat molemmat, että eivät kyllä olleet kumpikaan halunneet minulle kyseistä nimeä. Heillä oli jo ennen syntymääni valmiina nimet sekä tytölle ja pojalle. Minä sain sitten sen pojan nimen, minkä he olivat raskausaikana päättäneet minulle antaa. Molemmat olivat todella ihmeissään, kun kirjaan oli äidin käsialalla kirjoitettu molempien vanhempien ehdottaneen minulle Juho Petteri-nimeä, kun minulle oli päätetty antaa ihan eri nimi eikä kumpikaan vanhempi muistanut ehdottaneensa minulle sitä nimeä. Lisäksi minulla on hiukan vuoden vanhemmat serkut (kaksoset) joista toisen nimi etunimi on Juho ja toisen toinen nimi on Petteri.

Ne on voineet aikaan vaan laittaa ne siihen läpällä ja unohtaneet sitten.

Vierailija kirjoitti:

Olin vanhempieni ja sisaruksieni kanssa isoäidin hautajaisissa kun 4v sisko yllättäen alkoi tuijottamaan kattoa, katsoi välillä arkkua ja nosti taas katseensa kattoon. Kirkossa hän ei sanonut mitään eikä hautausmaallakaan kun arkku laskettiin hautaan mutta autossa matkalla muistotilaisuuteen hän kertoi innoissaan kuinka kirkon katonrajassa oli ollut kaunis enkeli, kuinka isoäiti oli noussut ylös arkusta nousten enkelin luokse ja sitten he olivat yhdessä lähteneet kirkon katon läpi ylös. Sisko sanoi innoissaan, että "Kaunis enkeli haki mummin Taivaaseen". Perheemme ei ollut erityisen uskonnollinen eikä meidän lasten kuullen oltu puhuttu mitään Taivaasta, enkeleistä tai että ihminen pääsisi kuoltuaan Taivaaseen. Siksi isoäidinkään kuoleman jälkeen ei oltu puhuttu siitä, että isoäiti menisi kuoltuaan Taivaaseen. En vieläkään myöskään ymmärrä, että mistä muualta sisko olisi voinut kuulla mitään sielun ylösnousemisesta, enkeleistä tai Taivaasta ennen isoäidin hautajaisia.

Muistaako siskosi vielä tämän tapahtuman?

Tämä ei nyt ole ihan sitä mitä tässä ketjussa haetaan, mutta ihmettelin todella, kun yläasteaikainen ystäväni, nähdessäni hänet parikymppisenä työpaikallaan, kääntyi koko ajan pois, kun yritin tervehtiä häntä. Mietin, että ehkä vain kuvittelin, mutta seuraavan kerran hän tuli kadulla vastaan ja piiloutui miesystävänsä selän taakse, ettei tarvitsisi tervehtiä. Todella ihmettelin miksi ihmeessä, kun välimme olivat aina olleet hyvät eikä hän ollut mitenkään ujo tai estynyt ihminen. Jäin miettimään liittyikö tähän jotain muuta, jota en tiennyt, esim.oliko joku juorunnut hänelle jotain tai väittänyt minun esim.haukkuneen häntä tms. Mutta sitä tuskin saan koskaan tietää eikä sillä ole enää väliäkään.

Naapuritalon kellarissa liikkuu iltaisin joku, vaikka tiedän että kaikki on mökillä ja kukaan ei ole mennyt sisälle. En ole ainoa, joka hahmon on nähnyt, sillä meidän talon aikaisempi omistaja kertoi siitä talon myytyään.

Tarina kertoo, että talon ensimmäinen omistaja murhattiin kellarissa.

Olin 4-vuotias kun Estonia upposi. Vanhempani olivat seuranneet siitä uutisointia paljon radiosta, televisiosta ja lehdistä. Minulle he eivät olleet kertoneet siitä mitään ja olivat 100% varmoja, että minä en tiennyt koko asiasta. Pari päivää sen uppoamisesta oli kulunut ja sitten kolmantena päivänä aamupalalla minä sanoin yllättäen jotain, että "Mutta entäs se laiva joka upposi ja sen mukana meni meren pohjaan paljon ihmisiä". Vanhempani olivat ihmeissään ja kysyivät minulta, että mistä minä olin kuullut asiasta. Minä olin sanonut, että en mistään mutta minä olin nähnyt siitä unta ja varmasti se on totta että niin on käynyt.

Pikkusisko kirjoitti:

Tarinani loppu:

Hänelle rakennettiin pieni arkku johon hänet laitettiin ja hänen hautajaisiaan alettiin järjestämään. Siskolle se oli todella vaikeaa, kun hän ei pystynyt ymmärtämään, että mitä vauvalle oli tapahtunut. Vauva makasi arkussaan aitassa josta sisko yritti häntä jatkuvasti hakea ja imettää häntä. Onneksi muutaman päivän päästä isämme ja äitimme pääsivät lähtemään hevoskärryillä lähtemään kirkonkylään pieni vainaja mukana ja vauva haudattiin siellä yksinkertaisin menoin. Naapurin emäntä oli vahtimassa meitä lapsia. Me muut lapset olisimme varmasti jo pärjänneet keskenämme mutta emme siskon kanssa.

Muutaman päivän sisko hautajaisten jälkeen kulki levottomana ympäriinsä maatilamme ympäristössä, itki ja hoki vauva-sanaa. Sitten eräänä päivänä hän oli kadonnut. Tästä alkaa se osa tarinaa, jota ei olla voitu selittää että miten se oli mahdollista. Siskoa nimittäin etsittiin useamman päivän ajan kunnes hänet sitten löydettiin kirkonkylältä hautausmaalta lapsensa haudalla makaamassa. Kun hänet löydettiin, niin hän eli vielä heikosti ja jaksoi vielä kerran kuiskata sanan vauva kunnes hän kuoli vauvansa haudalle hymy huulilla. Lääkärien mukaan hän kuoli nälkään ja janoon mutta meidän perheenjäsenten mielestä hän kuoli suruun. Hän suri vauvaansa niin kovasti, että lähti etsimään tätä tajuamatta syödä tai juoda matkansa aikana. Selittämätön asia on, että mistä hän tiesi, että mihin hänen vauvansa oli viety, missä oli kirkko ja hautausmaa tai mihin juuri hänen vauvansa oli haudattu kun hän oli onnistunut löytämään reittinsä sinne minne hän eniten kaipasi eli vauvansa luokse. Hänet haudattiin sitten melko pian vauvansa viereen. Hän ei kestänyt elämää ilman vauvaansa vaan halusi tämän luokse. Sinne hän myös pääsi, hautausmaalle vauvansa viereen ja Taivaaseen vauvansa luokse. Siellä hän varmasti yhä hoitaa ja rakastaa vauvaansa ilman että heidän tarvitsee koskaan enää erota.

Jaaha, että sellaista menoa vaihteeksi Intiassa. Siellä sitä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Pikkusisko kirjoitti:

Tämä viesti yli liian pitkä lähetettäväksi yhdessä viestissä. Tässä sen alku:

Tämä tapahtui 1950-luvulla kun lapsuudenkodissani maalaistalossa järjestettiin juhlat jossa oli paljon kutsuttuja vieraita mukana. Minä olin silloin 9-vuotias ja kehitysvammainen isosiskoni 16-vuotias. Hän oli iästään huolimatta lapsen tasolla. Juhliin saapui myös kutsumaton vieras, jonkinlainen miespuolinen kulkuri joka pyysi saada syötävää ja juotavaa. No, hänelle annettiin niitä koska juhlissa oli paljon tarjottavaa. Sitten hän lähti pois paikalta tai niin ainakin luultiin. Myöhemmin pari vierasta tunnisti, että he olivat nähneet hänen menevän vilja-aittaan kehitysvammaisen sisareni kanssa ja poistuneen sieltä hetken kuluttua yksin. Yllättäen huomattiin, että sisareni oli hukassa mutta sitten hänet nähtiin seisovan aitan ovella viljan korsia vaatteissa ja hiuksissa sekä vaatteet hiukan sekaisin. Hänet siistittiin mutta kukaan ei osannut arvata vielä, että mitä siellä aitassa oli tapahtunut.

Myöhemmin sisko alkoi oksennella, hänen kuukautisensa jäivät pois ja hänelle tuli muitakin oireita jonka vuoksi kätilö kutsuttiin tutkimaan siskon. Kätilö totesi siskon olevan raskaana ja siihen mennessä oli jo selvinnyt, että kulkuri oli viettänyt hetken siskon kanssa aitassa kahden. Niin tämä tunnoton ja julma roisto oli vietellyt minun viattoman, lapsen tasolla olevan siskoni omien tarpeidensa tyydyttämiseen.

Aikanaan tuli sisarella synnytyksen aika. Matka sairaalaan oli niin pitkä, olisi kestänyt niin vaikea ja muutenkin vaivalloinen niin katsottiin parhaaksi, että sisko synnyttää kotona. Pitkän ja vaikean synnytyksen jälkeen sisko synnytti pienen ja heiveröisen poikavauvan jolle kätilö antoi nopeasti hätäkasteen. Kätilö epäili, että vauva ei eläisi paria päivää pidempään. Sitten tapahtui pieni ihme kun huomattiin, että siskon rinnoista tulee maitoa, vauva jaksaa imeä sitä niistä ja sisko antoi vauvan imeä rintojaan vaikka hän tuskin tajusi, että mitä hän teki. Vauvasta tuli siskolle todella tärkeä ja hän selvästi omalla lapsenomaisella tavallaan rakasti tätä. Yllättäen vauvan ollessa muutaman viikon kuluttua vauva sairastui ripuliin jota kyllä yritettiin hoitaa mutta vauva menehtyi siihen parissa päivässä.

surullinen tarina, mutta voiko kehitysvammaiset saada lapsia?,,,kaipa sitten jotkut voi. Ihmettelen että kätilö teki hätäkasteen, luulin että vain pappi voi sen tehdä, mutta ehkä kuka vaan kristitty voi jos kuolema on lähellä?

tuo vauva juttu...eikö 50-luvulla muka lääkäri tullut toteamaan kuolemaa, ettei ollut rikos? Eikö vainajaa pantu kylmään , ja odotettu hautauslupaa, obduktiota jne....no ehkä sitten ei. Mutta oudolta kuulostaa. Parissa päivässä hauta jo kaivettu ja pappi valmis siunaamaan? voihan se ollakin mutta outoa touhua.

Toi viimesin sepustus oli jo lähes 100% Henzu-tavaraa! Se aina tykkäsi kirjoittaa kun rinnoista "yllättäen tulikin maitoa" (aikaisemmin nämä olivat yleensä 70-vuotiaita mummoja), sekä muuten erikoisia imetysjuttuja (tässä tapauksessa kuolleen vauvan imetys, hyi hel...!) + ripulijuttu + pakkomielle kehitysvammaisista. Ja ylipäätään tosi outoja tarinoita vauvojen saamisesta. Joko tää kirjottaja matkii Henzulia tietoisesti tai on Henzuli itse.

Vierailija kirjoitti:

Pikkusisko kirjoitti:

Tämä viesti yli liian pitkä lähetettäväksi yhdessä viestissä. Tässä sen alku:

Tämä tapahtui 1950-luvulla kun lapsuudenkodissani maalaistalossa järjestettiin juhlat jossa oli paljon kutsuttuja vieraita mukana. Minä olin silloin 9-vuotias ja kehitysvammainen isosiskoni 16-vuotias. Hän oli iästään huolimatta lapsen tasolla. Juhliin saapui myös kutsumaton vieras, jonkinlainen miespuolinen kulkuri joka pyysi saada syötävää ja juotavaa. No, hänelle annettiin niitä koska juhlissa oli paljon tarjottavaa. Sitten hän lähti pois paikalta tai niin ainakin luultiin. Myöhemmin pari vierasta tunnisti, että he olivat nähneet hänen menevän vilja-aittaan kehitysvammaisen sisareni kanssa ja poistuneen sieltä hetken kuluttua yksin. Yllättäen huomattiin, että sisareni oli hukassa mutta sitten hänet nähtiin seisovan aitan ovella viljan korsia vaatteissa ja hiuksissa sekä vaatteet hiukan sekaisin. Hänet siistittiin mutta kukaan ei osannut arvata vielä, että mitä siellä aitassa oli tapahtunut.

Myöhemmin sisko alkoi oksennella, hänen kuukautisensa jäivät pois ja hänelle tuli muitakin oireita jonka vuoksi kätilö kutsuttiin tutkimaan siskon. Kätilö totesi siskon olevan raskaana ja siihen mennessä oli jo selvinnyt, että kulkuri oli viettänyt hetken siskon kanssa aitassa kahden. Niin tämä tunnoton ja julma roisto oli vietellyt minun viattoman, lapsen tasolla olevan siskoni omien tarpeidensa tyydyttämiseen.

Aikanaan tuli sisarella synnytyksen aika. Matka sairaalaan oli niin pitkä, olisi kestänyt niin vaikea ja muutenkin vaivalloinen niin katsottiin parhaaksi, että sisko synnyttää kotona. Pitkän ja vaikean synnytyksen jälkeen sisko synnytti pienen ja heiveröisen poikavauvan jolle kätilö antoi nopeasti hätäkasteen. Kätilö epäili, että vauva ei eläisi paria päivää pidempään. Sitten tapahtui pieni ihme kun huomattiin, että siskon rinnoista tulee maitoa, vauva jaksaa imeä sitä niistä ja sisko antoi vauvan imeä rintojaan vaikka hän tuskin tajusi, että mitä hän teki. Vauvasta tuli siskolle todella tärkeä ja hän selvästi omalla lapsenomaisella tavallaan rakasti tätä. Yllättäen vauvan ollessa muutaman viikon kuluttua vauva sairastui ripuliin jota kyllä yritettiin hoitaa mutta vauva menehtyi siihen parissa päivässä.

surullinen tarina, mutta voiko kehitysvammaiset saada lapsia?,,,kaipa sitten jotkut voi. Ihmettelen että kätilö teki hätäkasteen, luulin että vain pappi voi sen tehdä, mutta ehkä kuka vaan kristitty voi jos kuolema on lähellä?

Siis ootko säkin joku trolli vai uskotko oikeesti ton? Kehitysvammaiset voi kyllä saada lapsia, kaikki muu tuossa tarinassa on paksua pajunköyttä.

Vierailija kirjoitti:

Toi viimesin sepustus oli jo lähes 100% Henzu-tavaraa! Se aina tykkäsi kirjoittaa kun rinnoista "yllättäen tulikin maitoa" (aikaisemmin nämä olivat yleensä 70-vuotiaita mummoja), sekä muuten erikoisia imetysjuttuja (tässä tapauksessa kuolleen vauvan imetys, hyi hel...!) + ripulijuttu + pakkomielle kehitysvammaisista. Ja ylipäätään tosi outoja tarinoita vauvojen saamisesta. Joko tää kirjottaja matkii Henzulia tietoisesti tai on Henzuli itse.

Huutista kun noi tarinat poistettiin heti kun mä sanoin tän :D