Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otin  kaksi kissanpentua jotka olivat kumpikin mustavalkoisia ja sekoitin ne jatkuvasti, kerran sitten laitoin ruokaa kuppeihin ja toisen tullessa jalkoihin kyöhnäämään sanoin " Minni, älä syö Millin ruokia kuules.. eikun sinä olet Milli?"  Tällöin kirkas nuoren tytön ääni sanoi huvittuneena  "Äiti, etkö sinä jo tiedä!"  Tuntui, että sydän jäätyi kauhusta, sillä asun yksin. Minulla on poika, tapahtumahetkellä jo omillaan asuva nuori aikuinen. Ei tyttäriä.  Olin varma, että kääntyessäni takanani seisoo joku kauhuleffan psykolapsi musta  tukka silmillä, valkoinen mekko veressä ja kirves kädessä! Ei tietenkään seissyt. 

Koetin järkeillä, kuuluiko ääni rapusta. Mutta ei se voisi ulko-oven ja välioven läpi  tulla niin selkeänä. Ulkoakaan se ei voinut kuulua, sillä oli talvi ja ikkunat kiinni.  Tietokone oli  makuuhuoneessa  ja kiinni. Tv oli kiinni. 

Kuulit hetken kissasi ajatukset :) Teillä on yhteys. 

Ei sieluttomilla luontokappaleilla kuten kissoilla ole ajatuksia. Vain ihmiset maailman kaikista ollennoista ajattelevat ja se on 1 asia mikä erottaa ihmiset eläimistä.

En saanut yöllä unta ja aloin miettiä jeesushullua, joka on jo itsessään selvittämätön asia. Mitä hänen viestinsä oikein tarkoittavat? Ne ovat niin sekavia, että en usko kyseessä olevan mikään trolli, ihminen on oikeasti sekaisin. Luulen ratkaisseeni tapauksen: hänellä on skitsofrenia, ja hän joko asuu hoitokodissa tai hoitajat tekevät käyntejä kotiin. Hän on ehkä hamstrannut tai ottanut tavaroita luvatta, jolloin hoitajat vievät tavarat pois. Jos hänellä todella on koira, niin sekin on viety tai uhattu viedä pois, koska onhan se nyt selvää ettei näin sekaisin oleva voi huolehtia koirasta. Omissa harhoissaan hän sitten pitää näitä hoitajia väärää uskontoa harjoittavina ja mu s ta laisina, jotka tulee jatkuvasti asuntoon "varastamaan". Ja osan "varastetuista" tavaroista hän on varmaan vaan itse hukannut tai kuvitellut niiden koko olemassaolon.

Vierailija kirjoitti:

En saanut yöllä unta ja aloin miettiä jeesushullua, joka on jo itsessään selvittämätön asia. Mitä hänen viestinsä oikein tarkoittavat? Ne ovat niin sekavia, että en usko kyseessä olevan mikään trolli, ihminen on oikeasti sekaisin. Luulen ratkaisseeni tapauksen: hänellä on skitsofrenia, ja hän joko asuu hoitokodissa tai hoitajat tekevät käyntejä kotiin. Hän on ehkä hamstrannut tai ottanut tavaroita luvatta, jolloin hoitajat vievät tavarat pois. Jos hänellä todella on koira, niin sekin on viety tai uhattu viedä pois, koska onhan se nyt selvää ettei näin sekaisin oleva voi huolehtia koirasta. Omissa harhoissaan hän sitten pitää näitä hoitajia väärää uskontoa harjoittavina ja mu s ta laisina, jotka tulee jatkuvasti asuntoon "varastamaan". Ja osan "varastetuista" tavaroista hän on varmaan vaan itse hukannut tai kuvitellut niiden koko olemassaolon.

Voi olla myös dementia. Osa jutuista muistuttaa vanhan ihmisen höpinää. Pohdin, osaako dementikko enää käyttää tietokonetta, mutta onhan dementiassakin eri vaiheita. Voi olla että se osaa vaan tulla vauva.fi sivustolle eikä enää muuta osaa. Jutut näyttää vähän siltä, että ei se täälläkään tajua mikä sivusto tämä on tai miten täällä keskustellaan. Toivottavasti koira - jos sellainen on olemassa -  on löytänyt paremman kodin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasenkätinen tekijä. kirjoitti:

Poliisit selvitti Kyllikki saaren murhaa että se puutikku oli veistetty vasemmalla kädellä. Miten ihmeessä sen voi selvittää . Kertokaapa se.

”Vasemmalla kädellä tehty” voi tarkoittaa myös huolimattomasti ja hätäisesti kyhättyä.

Totta, mutta kyllähän puutikusta voi vähän päätellä kummalla kädellä se on veistetty. Veistopinnasta näkee veitsen kulman ja liikeradan.

Eräiden intiaaniheimojen jäsenet osaavat veistää niin, ettei jäljestä voi päätellä kumpaa kättä on käytetty. Parhaimmat osaavat lisäksi veistää niin että jälki näyttää eri kädellä veistetyllä.

Tämä on tuottanut Amerikassa paljon harmaita hiuksia mm. rikostutkijollle ja taideväärennösten etsijöille.

Vierailija kirjoitti:

Kehtaa täällä varastella kirjoitti:

Joku virovenäläinen helluntaivapari lahko cityseurakunta arkki saalem porukkaa niin vaati antamaan Nokia herätys Helsinki sley ja Siion SRK ne on samaa porukkaa kointähti ry että heille pitää antaa korut rahat tavarat huonekalut autot mökit vaatteet matkalaukut koristeet verhot kirjat kodinkoneet pesukoneet kännyt sitten lemmikit koirat että he saa maksettua asunto osakkeensa ja mökkinsä. Että heille pitää antaa maatilat.He huumaa ihmisiä extaaseilla. Mukana TV 7 omistajat jne esy livets ord ne on yhtä samaa yritystä Antero Mooses Laukkanen koroson hellarit Joosua aitiot ja mustalaisten tavaran keräys ja kuljetus Porvoossa Samaria niiden että noin vaan heille kaikki mitä irtoaa myös sossusta. Siellä sitten myydään varastettua mökkiä kultakoruja kännyjä....enemmistön suuntanumerot on Israel thai venäjä ja Viro Latvia .....sama porukka tuo venäläisiä Suomeen jakaa niille Suomesta huijattua ruokaa tavaraa . Kuulkaa tämä on ammattirikollisuutta vielä varastaa kristittyjen luterilaisten omaisuutta heille. Mooses älä varasta älä himoitsee . Palauta mitä varastit maksa takaisin Jeesus .

Miten on mahdollista, että sun viestit on menneet vielä edellistäkin sekavammaksi? Hae nyt hyvä ihminen ammattiapua.

No se on tietysti menny enemmän sekasin.

Vierailija kirjoitti:

Mitkään tämän ketjun tapahtumista eivät taatusti ole totta. Te olette nähneet vain unta.

Kunpa osa noista minulle tapahtuneista olisikin ollut vain unta.

Ei ole yliluonnolline tai mystine, mut jäi vähä selvittämättömäksi ja vaivaa.

Mulla hyvä ystävä. Hän on norjalaine ja monta vuotta tekstailtii päivittäin, soitteltii, lähetettii kortteja jne. Hän oli näihi aikoihi tärkeimpiä ystäviäni.

Viitisen vuotta sit ystäväni käytös muuttu. Koitin saada häntä hakeutumaa terapiaan, mut turhaa. Aloin epäillä anoreksiaa, mutten kysyny, koska täs vaihees hän kieltäyty enää keskustelemasta mielenterveydestään. Hän kyllä puhui mulle aiheesta, mut mikään mitä sanoin ei ollu hyvä: ei sympatia, neuvot (vaikka välillä kysykin neuvoa) tai empatia. Viimeisin puhelinkeskustelumme oli neljä vuotta sitte. Hän uhkas paiskata luurin korvaan jos ehotan, että voisko hän hakeuu terapiaan. Anoreksia ei täs vaihees ollu ilmeinen vaan aloin epäillä tätä vast myöhemmi.

Jatkoimme viestittelyä. Lopulta hän alko avautua anoreksiasta ja oli täs vaihees käyny jo terapias. Hän hakeutu hoitoon, mut lähti lähes samantien. Tuin häntä parhaani mukaan. Tilanne paino ja ahdisti muakin. En voinu Suomesta käsin tehä juuri muuta kun lukea viestejää jois hän purki pahaa oloaan ja välil lähetin hänelle korttei ja pienii lahjoja piristykseks.

Alko olla sellane olo, etten enää jaksa. Jokaine viesti ystävältä oli valitusta täynnä. En voinu enää puhua hänen kanssaa mistää muust. Omat murheet tuntu pienilt hänen murheisii verrattun (menetin työn josta pidin kovast ja kesti pitkää löytää uus työ) ja mun ilot ei tuntuneet myöskää kiinnostavan häntä. Tuntu, et sanoin tai kerroin mitä tahansa nii sanoin jotai väärää. Siit huolimatta koetin olla ystäväni tukena ja muistutin monta kertaa, että hän saa soittaa vaik keskel yöt jos tarvii tukea.

Kolmanne vuode lopul hän hakeutu kunnon hoitoo ja oli laitoksella. Sieltäki hän vaan halus pois ja poistuki liia aikaisi. Sama homma jatku. Toissavuon enne jouluu hän hakeutu taas laitokselle. Edistystä tapahtu, mut sitte hän puhu taas itsenä ulos enne aikojaa. Tässäki vaihees viestiteltii lähes päivittäi, mut olin pikkuhiljaa lakannu ottamast yhteyttä joka päivä. Lopult hän ei enää ottanu muhun yhteyttä lainkaa jos en laittanu viestii eka. Viimesin viesti puhelimes on multa. Mun synttärit oli näihi aikoihi, mut en saanu häneltä viestii sillonkaa, mut en syytä jos unohti. En itekää onnitellu enää kesäkuus hänen syntymäpäivänä koska ei oltu vaihettu yhtää viestiä sitte joulukuun.

Ilokseni oon hänen sosiaalisesta mediastaan seurannu, et hän on viimisen vuoden aikan tehny huimast edistystä anoreksian voittamiseks. Oon yhä tykkäilly hänen päivityksistä ja kuvista, ja hän pyys mua kaveriks Facebookis (en oo aktiivine, enkä ees tienny et hän oli poistanu mut kavereista). Hän osti asunnon vuoden alus, jote pyysin hänen siskolt osotetta, et voisin lähettää yllätyslahjan. Mukaa laitoin kirjeen, jos pyysin anteeks, etten oo yli vuotee ollu yhteydes ja koetin panna omia tunteitani sanoiks: kuinka raskata kaiken tän seuraamine oli ollu mulle, kuinka olin siinä pistees, että mun oli pakko ottaa etäisyyttä. Sanoin, et hän on yhä ystäväni ja mulle rakas, ja että jos hän haluaa ottaa yhteyttä niin oon valmis jatkamaan siitä mihin jäätii ja et oon ylpee hänestä.

Tiiän, että hän menetti monta ystävää jo ennen mua. Koen syyllisyyttä siit, et mustakin tuli yks näistä menetetyistä ystävist vaik kestinkin paljo pidempää kuin moni muu (hän myös seurusteli kahest tänä aikan ja yllätys ei liene suuri et molemmat pisti suhteen poikki ystäväni mielenterveyden takii). Toivon hänelle kaikkee hyvää, mut ystävyytemme hiipuminen ja asioiden jääminen selvittämättömiks vaivaa mua. Haluisin kovast tietää mitä hänelle kuuluu, mut kunnioitan hänen päätöstä olla ottamatta yhteyttä.

Minulla tämä asia jää joksernkin varmasti selvittämättä. Nimittäin se, että käytettiinkö minua lapsena seksuaalisesti hyväksi vai ei. Mielessäni kun on hämäriä muistikuvia ajasta ennen kouluikää jolloin kaksi sukulaismiestä käyttivät minua seksuaalisesti hyväksi toistensa teoista tietämättä. Vaikka minä olin poika (nyt jo siis mies) ja he naisen kanssa naimisissa olevis perheellisiä miehiä niin silti muistikuvissani he tekivät minulle seksuaalista asioita. He ovat molemmat jo kuolleet. Erikoisin muisto kuitenkin liittyy siihen kun minulle mrlko tuntematon nainen joka oli tuolloin sekä vaimo että äiti olisi ainakin kerran käskenyt minut riisua vaatteet pois päältä kun olimne kaksin ja siihen liittyy tunne, että silloin tapahtui jotain väärää. Minä en vain muista, että mitä. En siis tuntenut häntä kovin hyvin joten en muista hänestä esim. nimeä tai muita asioita joista saisi tietää, että kuka hän oli. En siis koskaan saa tietää hänen henkilöllisyyttään ja että elääkö hän vielä. Sen vain muistan, että hän teki minulle seksuaalisesti jotain väärää.

En ole varma, että tapahtuiko nämä asiat oikeasti vai onko kyse unista, vääriksi muuttuneista nuistoista, väärin käsitetyistä asioista itse keksimistäni muistoista. En koskaan saa tietää, että olinko lapsena seksuaalidrn hyväksikäytön uhri vai rn.

Minulla oli 2 saman lajin koiraa, leikatut uros ja naaras. Uros oli musta ja naaras valkoinen. Eräänä päivänä tajusin, että naaras olikin musta ja uros valkoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vuonna 1987 olimme kesämökillä ja lähdössä sieltä pois. Minä yritin sanoa vanhemmille, että 3-vuotias pikkuveli jäi mökille mutta vanhemmat eivät kuunnelleet minua. Olimme matkustaneet ehkä tunnin kun vanhemmat huomasivat, että veli puuttui. Isä kirosi ja äiti alkoi itkeä kun lähdimme takaisin mökille.

Päästyämme takaisin mökille huomasimme, että veljeä ei näkynyt missään. Häntä etsittiin mutta ei löydytty. Sitten lähdimme takaisin kotiin.

Veljeä ei koskaan löytynyt mistään. Erikoista tässä on se, että vanhemmat eivät koskaan tehneet veljestä katoamisilmoitusta tai etsineet veljeä mitenkään. He vain jatkoivat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut, aivan kuin veljeä olisi koskaan olemassa. Olen yrittänyt puhua asiasta heidän kanssaan, mutta joko kieltäytyvät puhumasta asiasta tai vaihtavat puheenaihetta. Samoin sisarukseni ja kaikki muutkin sukulaiset jatkavat elämää aivan kuin veljeä ei olisi koskaan ollutkaan. Erikoista on myös se, että sisarellani on nyt 3-vuotias poika, jolla on sama nimi kuin veljellä oli eli Petri Eemeli ja tämä poika on ulkonäöltään että luonteeltaan aivan samanlainen kuin veljeni oli. Hän myös viihtyy siellä kesämökillä hyvin mihin isoveli jäi ja mistä hän katosi. Meitä oli juhannuksena enemmän sukulaisia mökillä, minäkin olin siellä samoin kuin sisko perheineen. Siskon poika Petri seisoi siellä täsmälleen sillä kohtaa missä pikkuveljeni seisoi vilkuttamassa meille kun me muut lähdimme 1987 pois mökiltä ja kertoi minulle, joka olin siinä vieressä, että "Minä olen ollut täällä aikaisemminkin. Tässä seisoin kun muut lähtivät pois. Kotiin lähtivät. Sinäkin olit mukana. Sitten ne tulivat ja veivät minut mukanaan". Yritin saada hänet kertomaan, että ketkä olivat hakeneet hänet mukanaan, mutta en saanut häneltä selvää vastausta. Hän puhui vain jotain pitkistä, tummaihoisista miehistä tummissa vaatteissa jotka veivät hänet avaruusalukseen ja veivät hänet Galaksiin.

Hetken jo luulin, että tämä on totta ja varsin mielenkiintoinen tarina. Tehkää oma ketju tällaisille mielikuvitusstooreille jos tällaisia haluatte kertoa, kiitos.

Kuulin pimeässä makuuhuoneessa äänen joka muistuttaa sitä, kun tuuli puhaltaa tyhjään limsapulloon. Tiedätte että ääni on muutenkin aavemainen saati pimeässä huoneessa, jossa ei ole limsapulloja eikä tuulenvirettä! Ei paljon uni tullut sinä yönä :/

Olisiko voinut pudota laatikon takalaidan yli kaappien taa lattialle ? Sieltä olen löytänyt monta esinettä ottamalla laatikon pois.

Tapahtui ihan tänä kesänä. Olin juopotellut lomien kunniaksi pari päivää putkeen. Sitten meni muisti. Nyt tullut pikkuhiljaa muistikuvia, että olen tahtomattani jotenkin sekaantunut johonkin epämääräiseen huumejuttuun, ja että minut on huumattu ja jotain pahaa on tapahtunut. Tietoisestien huumeisiin sekaantuisi.  Nyt mielikuva siitä että joku on tulossa perimään jotain velkaa tai kostamaan jotain tms. Tai että poliisi tulee tekemään kotietsinnän ihan lähiaikoina. Kävin lääkärissäkin näiden muistikuvien ja paniikkioireiden takia. Lääkäri sanoi että kyseessä ovat harhakuvitelmat ja määräsi mielialalääkettä. Kovasti toivon että kyseessä on vain mielikuvitus ja harhaiset ajatukset, mutta pelottavan todelta nämä eräänlaiset flashbackit tuntuvat.

Asunnossani tapahtuu yliluonnollisia asioita.

Kaikki alkoi noin vuosi sitten, kun sain vuokraisännältä kirjeen, jossa hän kertoi ettei autopaikasta tarvitse maksaa jatkossa mitään (aiemmin 20 €/kk). Puolen vuoden päästä tuli toinen kirje, jossa sanottiin että jatkossa vesi ja sähkö sisältyvät vuokraan.

Viime viikolla vuokraisäntä tuli käymään ja laski vuokraa 102 €:lla/kk!

Mitäköhän seuraavaksi?

En usko mihinkään, mutta on tämä niin outoa, että olen harkinnut ottaa yhteyttä isännöitsijään.

Nyt täytyy kyllä myöntää, että melkoiseksi mysteeriksi taitaa jäädä tuon yhden kirjoittajan motiivi kirjoittaa kerta toisensa jälkeen aina vain ilmiselvempää keksittyä paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kyllä myöntää, että melkoiseksi mysteeriksi taitaa jäädä tuon yhden kirjoittajan motiivi kirjoittaa kerta toisensa jälkeen aina vain ilmiselvempää keksittyä paskaa.

Hyvä mielikuvitus. Kun olisi vaan paremmat kirjoittajan lahjat, voisi menestyä julkaisemalla mielikuvituksellisia tarinoita eletystä elämästä, vailla totuuden häivääkään.

Fantasiakirjallisuus on nykyään suosittua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt täytyy kyllä myöntää, että melkoiseksi mysteeriksi taitaa jäädä tuon yhden kirjoittajan motiivi kirjoittaa kerta toisensa jälkeen aina vain ilmiselvempää keksittyä paskaa.

Hyvä mielikuvitus. Kun olisi vaan paremmat kirjoittajan lahjat, voisi menestyä julkaisemalla mielikuvituksellisia tarinoita eletystä elämästä, vailla totuuden häivääkään.

Fantasiakirjallisuus on nykyään suosittua.

Hyvä mielikuvitus, kun tarinat toistavat koko ajan samoja kaavoja?

Vierailija kirjoitti:

En tiiä kuka täällä kirjottaa noita psykoottisia jeesusviestejä, mutta Intia-hullu sen sijaan kuulostaa pelottavasti eräältä aikaisemmalta palstahullulta. Siis siltä yhdeltä, jolla oli myös blogi ja olipa tuo veijari uutisissakin koska oli myös stalkkeri ja kirjoitti blogiinsa ihan perverssejä juttuja oikeista ihmisistä. Tietäjät tietää. Jotenkin kirjoitustyyli ja tietty lapsenomaisuus näissä teksteissä tuo mieleen kys. henkilön. Jos vaan kuvittelee, että hän olisi vähän rauhoittunut, jättänyt pervoimmat jutut pois ja yrittää uutena innostuksenaan kirjoittaa jännärigenreä.

Hennaa minäkin olen koko ajan epäillyt, mutta kyllähän täällä muitakin sekopäitä pyörii. Eikä noissa sepustuksissa ole mitään jännittävää, omaperäistä tai mielenkiintoista, eikä niitä ole kirjoitettu hyvin. Ne ovat ihan vain autistista jankkaamista ja luettelointia, johon normaalit ihmiset eivät sorru.

Olin kaupassa ja maksoin ostokseni. Kassalla pakkasin ostokseni kasseihin ja lähdin kotiin. Kotona ihmettelin kun ostosteni joukossa oli tuotteita, joita en taatusti ollut ostanut eikä niitä lukenut ostoskuitissakaan. Kassalla olin pakannut 100% varmuudella vain omat ostokseni kasseihin enkä ollut vahingossa saati tahallani ottanut toisen asiakkaan ostoksia kun ne olivat siellä kassan loppupäässä vierekkäin. Siellä minne omat ostokseni kassalla menivät pakkaamista varten ei ollut keneltäkään muulta unohtuneita ostoksia, sen mitä näin jo kun aloin laittamaan ostoksia hihnalle. Pakkasin kasseihin vain ja ainoastaan omat ostokseni mutta kotona kasseissa oli tavaroita, joita en ollut ostanut tai pakannut kasseihin. Kassit olivat myös tyhjät kun aloin pakkaamaan ostoksia niihin. Kaiken lisäksi nämä ylimääräiset ostokset olivat melko kalliita, siis sellaisia, joita minä köyhä opiskelija en olisi raaskinut ostaa koska minulla ei ollut niihin varaa.

Selvittämätön asia, joka on jäänyt vaivaamaan vaikka tapahtumaata on jo n. 15 vuotta:

N. 2 kk:n tapailusuhteen toisen osapuolen tunteet, jotka tulkitskn ilmeisesti virheellisesti olemattomiksi ja jätin miehen. Myöhempinä aikoina mies otti yhteyttä pariinkin kertaan kokeillakseen kepillä jäätä, mutta mä tulkitsin sen vain seksinhauksi ja torppasin lähestymiset. Kuitenkin vuosia myöhemmin kuulin häneltä, että 'olisitpa silloin joskus ollut vähemmän jyrkkä, niin..'.

Tämä vaivaa, teinkö virhearvion ihanan ihmisen kohdalla, vai teinkö oikein?