Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Minulle on mysteeri eräs valokuva, jossa väitetään olevan isoisäni. Hän kuoli kohtalaisen nuorena ennen minun syntymääni. Tunnistan hänet valokuvista jotka on otettu hänestä. Eräässä valokuva-albumissa on ilmeisesti kaksi viimeistä kuvaa hänestä. Toisessa kuvassa hän on nyorekkaan näköinen reilut 50-vuotias mies, jolla ei ole ryppyjä ja jossa hän on hoikka. Kuvasta on kerrottu minulle, että pian sen oton jälkeen hän sairastui syöpään. Toisessa kuvassa jonka pitäisi olla viimeinen kuva hänestä on väitetty otetun muutama kuukausi sen edellisen kuvan jälkeen. Siinä kuvassa hänessä ei ole mitään tuttua. Kuvan mies on selvästi vanhus, yli 80-vuotias, todella ryppyinen ja reilusti ylipainoinen. Minä olen kysynyt, että onko siinä todella isoisäni ja kuuleman mukaan on. Vaikka hänellä oli syöpä johon hän kuoli vähän yli 50-vuotiaana niin minusta tuntuu uskomattomalta, että syöpä muuttaisi ihmistä muutamassa kuukaudessa niin paljon että ensin hän olisi nuorekkaan näköinen niin että häntä ei uskoisi 50-vuotiaaksi ja muutaman kuukauden kuluttua hän olisi reilusti yli 80-vuotiaan vanhuksen näköinen, todella ryppyinen (mitä hän ei edellisessä kuvassa ollut) ja ainakin 50 kiloa painavampi. Voiko ihminen tosiaan muuttua muutamassa kuukaudessa niin paljon että reilut 50-vuotiaana näyttää reilusti yli 80-vuotiaalta vanhukselta?

Se miten työkaverit saivat ihan järkevän oloisen esimiehen uskomaan täyttä puppua minusta. Asioita jotka täysin ristiriidassa.. jotka olisi voinut tarkistaa helposti ovatko totta. Irtisanomiseen johtivat. Vieläkin epäselvää uskooko esimies minua vieläkään, tosin ei enää väliä. Haasteen jälkeen tietysti viimeistään,koska silloin lyödään faktat pöytään ja totuus puhuu puolestaan. Mutta on lähes käsittämätöntä itselleni, kuinka ihmeessä esimies on saatu uskomaan kaikki kura -vai onko esimies ollut mukana ulossavustuksessa ja ajatellut olevan helpoin keino työyhteisössä, joka oli läpimätä, eikä tajunnut että laittomasti toimi.

Vaivaa, kun ei tiedä tämän hetken tunnelmia siellä puolen, kun esimiehelle selvinnyt, että asia etenee liiton kautta riitautukseen. Esimies vastuussa jos häviää homman. Kutkuttaisi tietää, onko työntelijöille edes jyrähtänyt kusetuksistaan- edes niistä mitkä voi tarkistaa onko olleet totta.

Isäni käytti minua lapsena 70-luvulla kahteen otteeseen sairaalassa pitkissä ja hyvin perusteellisissa kuulotesteissä. Muistan nuo käynnit yhä selkeästi. Laitettiin isot kuulokkeet päähään pehmustetussa huoneessa, ja sitten tuli hiljaisia piipityksiä niihin. Kaksi kertaa käytiin asiakseen iltaisin, ajankohta oli 70-luvun loppupuolta, olin noin kuusivuotias, sitä luokkaa. Kuulossani ei ole mitään vikaa, olen ex-muusikko.

Äitini ei ole kyennyt antamaan noille käynneille mitään selitystä, vanhempani olivat silloin vielä naimisissa ja hänen on täytynyt tietää niistä. Oliko 70-luvulla tapana testata lapsen kuulo perusteellisesti studiossa? Nykyään ymmärtääkseni sellaista ei ainakaan tehdä. Ihmettelen yhä, että mitä ihmettä? Miksi minua käytettiin sairaalassa asiakseen perusteellisisssa kuulotesteissä? Kuuloni on aina ollut täysin normaali.

Muistan nuo käynnit hyvin elävästi, kovin montaa muuta asiaa niin nuorelta iältä en muistakaan. Oli yksinäinen tunne istua yksin akustoidussa huoneessa pitkään isot mustat kuulokkeet päässä, joihin tuli hiljaisia piipityksiä eri voimakkuuksilla. Tämä tapahtui Helsingissä ja vuosi oli 1976-77.

Kun isäni kuoli, niin jonkin aikaa sen jälkeen ovikello soi. Menin avaamaan, ja ehdin nähdä nuorehkon nahkatakkisen miehen joka meni hissiin. Hän myös näki nopeasti minut, katseemme kohtasivat.

Joku isäni lapsi, josta hän ei ollut kertonut ja joka halusi nähdä minut? Hänessä oli paljon samaa näköä kuin minussa, silleen tutun oloinen olemus. Ihme touhua, soittaa ovikelloa ja poistuu heti hissiin. Asun täällä korkean kerrostalon ylimmässä kerroksessa, kerroksen käytävän päässä. Tänne on tultava ihan asiakseen, kenenkään muun ovikelloa hän ei soittanut.

Vierailija kirjoitti:

Olin 12-vuotias kun äiti lähti sairaalaan synnyttämään vauvaa. Äiti oli ihan selvästi raskaana, koska hänen vatsansa oli kasvanut, minä olin tuntenut sikiön liikkeet vatsapeitteiden läpi jne. Lisäksi vauvalle oli hankittu sänky, hoitopöytä, vaatteita ja kaikkea muuta mitä vauva tarvitsee. Olimme myös puhuneet usein siitä, että minkälaista sitten on kun lapsi tulee kotiin, miltä tuntuu kun perheessä onkin kaksi lasta, mikä lapsen nimeksi tulee ja kuinka onnellisia vanhemmat olivat kun minä tulen saamaan sisaruksen, äidillä kun oli ollut minun syntymäni jälkeen vaikeuksia tulla raskaaksi ja hänellä oli ollut useita keskenmenoja.

Minä olin isän kanssa kotona ja muistan kuinka puhelin soi. Isä puhui puhelimessa ja kun hän lopetti puhelun, niin hän sanoi, että sairaalasta oltiin soitettu ja että leikkaus oli mennyt hyvin. Minä kysyin, että onko vauva tyttö vai poika. Isä katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että, että "Mikä vauva? Umpisuolen poistoleikkauksessahan äitisi oli". Isä alkoi vähitellen hävittää vauvalle varattuja tavaroita niin että mitään ei ollut jäljellä kun äiti tuli kotiin. Kun äiti tuli kotiin, niin minä ihmettelin, että "Missä vauva on? Sinähän lähdit sairaalaan saamaan vauvaa". Äiti sanoi samaa kuin isää, että mitään vauvaa ei ollut olemassa, hän oli ollut umpisuolen poistoleikkauksessa. Kun minä sitten kysyin, että miksi meille oltiin hankittu ne kaikki vauvan hoitovälineet, miksi oltiin puhuttu toisen lapsen tulosta meille ja miksi oltiin esim. vauvan nimestä. Silloin sain selkään, käskyn lopettaa puhumisen vauvasta heti ja minut käskettiin loppupäiväksi huoneeseeni häpeämään.

Enää sen jälkeen vauvasta ei meillä puhuttu. Äiti ja isä ovat kuolleet ja kun kävin äidin kuoleman jälkeen äidin papereita läpi niin siltä vuodelta milloin vauvan olisi pitänyt syntyä äidin sairaskertomuksessa oli maininta umpisuolen poistoleikkauksesta mutta en mitään merkintää synnytyksestä tai vauvasta, edes kuolleesta vauvasta. Silti muistan selvästi kuinka äiti oli lähtenyt isomahaisena sairaalaan synnyttämään ja on olemassa kuvia jossa äiti on isomahaisena viimeisillään raskaana ja kuvien taakse on kirjoitettu että kuvissa äiti odottaa toista lastaan sinä vuonna kun vauvan piti syntyä. Siis tyyliin "Eeva viimeisillään raskaana 1976".

Antovat adoptioon, vieraan miehen lapsi ehkä.

Isoisoäitini oli kuulemma pelottava ja epämiellyttävä nainen, jotkut sanoivat  noidaksi. Olen nähnyt sen ainoa kuvan mikä hänestä on ja luulen että ulkonäkökin vaikutti: Pitkä nainen, pistävä katse, slaavilaistyyppiset kasvonpiirteet ei siis ollut mikään tyypillinen savolainen pullanaama.  Hänestä ei  mielellään puhuta ja voisi kai sanoa että on suvun musta lammas. 

Kun synnyin, äitini sai tunteen että nimekseni pitäisi tulla sanotaan nyt vaikka Johanna Katariina. Eihän siinä mitään, mutta tämä isoisoätini oli Katariina Johanna! On vaikea uskoa, että nimeeni haluttaisiin mitään muistoa niin  epämiellyttävästä ihmisestä kuin isomummo juttujen mukaan oli.  Äitini ei kuulemma ollut ajatellut asiaa sen tarkemmin "nimi kuin nimi!"  Vauvakirjassa kuitenkin lukee että äitini koki "sisäistä pakkoa" antaa minulle juuri tämän nimiyhdistelmän ja rivien välistä voi lukea että asia ahdisti äitiä paljon.

On aika karmeaa, että äiti kokee tarvetta antaa "noidan" nimen vastasyntyneelle! Ohjasiko jokin voima äitiä vai oliko vaan stresaantunut, en tiedä.

Muutama vuosi sitten menin naiivina sopimaan treffit nettituttavuuden kanssa. Sovitulla pysäkillä ei kuitenkaan ketään näkynyt. Hetken kuluttua laittoi hän viestiä, että kaverinsa asuu lähellä ja tulee hakemaan minut, sillä hän on myöhässä. (yhtäkkiä ei ollutkaan kotona lähistöllä?) Noh ajattelin, että okei hän oli käymässä jossain ja myöhästyy hieman ja haluaa laittaa kohteliaasti edes jonkun vastaan. Toki tuntui varsin oudolle tuo.. Kaverinsa tuli ja sanoi, että mennään vaan hänen luokse odottelemaan ja sinne mentiinkin. Aikaa vieri eikä deitistä mitään kuulunut, kaverinsakin koitti soittaa tälle eikä mitään. Tunnin päästä olin sitä mieltä, että lähden menemään en ala odottelemaan kokopäivää. Tämä kaverinsa kuitenkin oli sitä mieltä, että olen törkeä jos lähden jo niin pian ja koitti pitkittää lähtöäni kaikin keinoin. Lopulta lähdin menemään. Seuraavana päivänä vasta deitiltä tuli selityksiä, kuinka muka juna oli tosi myöhässä. Myöhemmin hän haukkui minut ihan pystyyn, että mitä olen kaverillensa sanonut, kun hän on ihan hiilenä hänelle. En ollut mitään sanonut, muttei ilmeisesti käsittänyt, että oma tekonsa oli aika kusinen. Jäi vaivaamaan tulinko täysin huijatuksi. Oliko tämä deitti oikeasti se henkilö, kuka tuli minut alunperinkin noutamaan vai oikeasti eri ihminen. Etenkin, kun tapaaminen oli sovittu hänen lähistölleen ja yhtäkkiä hän onkin muka junalla kohtuu kaukana ja juna vieläpä muka myöhästyi. Asiasta pystyi muka ilmoittamaan vasta seuraavana päivänä, kun akkukin oli päässyt loppumaan puhelimesta. Liikaa selityksen makua, mutta vaivaamaan jäi.

Vierailija kirjoitti:

Olin lähdössä aamulla töihin ja ruokin ennen sitä akvaariokalani. Ne söivät hyvällä ruokahalulla ja olivat kaikki minusta terveitä ja hyvinvoivia. Mitään taudin merkkejä ei näkynyt, olin vaihtanut akvaarion vettä säännöllisesti, vesi oli kirkasta. vesiarvot olivat kunnossa jne. Kun tulin illalla töistä kotiin, niin kaikki kalat olivat kuolleet. Tästä on nyt muutama vuosi aikaa enkä ole keksinyt syytä kalojen kuolemaan. Miten ne kuolivat kaikki kerralla ilman näkyvää syytä? Asuin kerrostaloyksiössä jonne ei ollut avainta muille kuin minulla joten kukaan ei ollut päässyt tekemään kaloille mitään, esim. kaatamaan sinne jotain mikä olisi tappanut kalat enkä keksi mitään syytä miksi kukaan olisi halunnut tappaa kalani vaikka olisi päässyt asuntooni.

Minä yritin aloittaa akvaarioharrastusta noin 20 vuoden ajan. Sinä aikana asuin kolmessa eri kaupungissa ja hankin akvaarioita, kaloja, kasveja, pohjasoraa, akvaariotekniikkaa (valaisin, lämmitin, suodatin jne.) monista eri kaupoista ja tein aina kaikein kuten kirjoista, akvaarioaiheisista lehdistä, kaupoista myyjiltä ja esim. netistä sain ohjeita. Perustin akvaarion oikein juuri niin kuin pitää ja laitoin kaiken kuntoon. Testasin akvaarion vesiarvoja ja ne olivat kunnossa. Ensin hankin kasveja, mutta ne alkoivat kitua ja kuolla muutaman päivän sisällä. Kun sitten tuli kalojen hankinnan aika niin hankin akvaariooni juuri sellaisia kaloja joiden olisi kuulunut viihtyä akvaariossani. Eri kaloilla kun on eri vaatimukset sen suhteen että minkä lämpöisessä vedessä ne viihtyvät, mikä on niille ihanteellinen veden bh-arvo jne. Akvaarioni veden vesiarvot olivat juuri sellaiset kuin hankkimani kalat vaativat. Toin kalat mahdollisimman nopeasti kotiin ja kotiutin ne akvaarioon juuri niin kuin pitääkin. Kalojen olisi pitänyt viihtyä akvaariossani mutta aina, siis ihan joka kerta kun hankin uusia kaloja ja päästin ne akvaarioon niin ne kuolivat käytännössä heti. Jotkut muutamassa minuutissa akvaarioon pääsyn jälkeen, sitkeimmät elivät ehkä muutaman tunnin.

Sen jälkeen minä tyhjensin akvaarion, pesin sen huolella, hankin uudet pohjasorat, pesin esim. lämmittiminen ja suodattiminen huolella jne. Laitoin kaiken taas kuntoon mutta kun hankin kaloja ja kasveja, niin kasvit kuolivat muutamassa päivässä ja kalat muutaman tunnin sisällä. Otin selvää elinalueeni kraanaveden vesiarvoista ja vedessä ei koskaan ollut mitään mikä olisi ollut kaloille tai kasveille haitallista. Akvaarion veden vesiarvot olivat aina kalojen ja kasvien vaatimusten mukaisesti mutta aina ne kuolivat. Näin tapahtui varmasti monta kymmentä kertaa sen 20 vuoden aikana kolmessa eri kaupungissa ja vaikka ostin akvaarioita, soraa, kasveja, kaloja yms. eri kaupoista niin silti kalat ja kasvit kuolivat aina pian hankkimisen jälkeen.

Lopulta annoin periksi. Harrastukseen oli mennyt jo tarpeeksi rahaa enkä enää jaksanut yrittää uudestaan. Ehkä minua ei ole tarkoitettu akvaarioharrastajaksi koska kasvit kuolivat muutamassa päivässä ja kalat muutaman tunnin sisällä vaikka tein kaiken oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 12-vuotias kun äiti lähti sairaalaan synnyttämään vauvaa. Äiti oli ihan selvästi raskaana, koska hänen vatsansa oli kasvanut, minä olin tuntenut sikiön liikkeet vatsapeitteiden läpi jne. Lisäksi vauvalle oli hankittu sänky, hoitopöytä, vaatteita ja kaikkea muuta mitä vauva tarvitsee. Olimme myös puhuneet usein siitä, että minkälaista sitten on kun lapsi tulee kotiin, miltä tuntuu kun perheessä onkin kaksi lasta, mikä lapsen nimeksi tulee ja kuinka onnellisia vanhemmat olivat kun minä tulen saamaan sisaruksen, äidillä kun oli ollut minun syntymäni jälkeen vaikeuksia tulla raskaaksi ja hänellä oli ollut useita keskenmenoja.

Minä olin isän kanssa kotona ja muistan kuinka puhelin soi. Isä puhui puhelimessa ja kun hän lopetti puhelun, niin hän sanoi, että sairaalasta oltiin soitettu ja että leikkaus oli mennyt hyvin. Minä kysyin, että onko vauva tyttö vai poika. Isä katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että, että "Mikä vauva? Umpisuolen poistoleikkauksessahan äitisi oli". Isä alkoi vähitellen hävittää vauvalle varattuja tavaroita niin että mitään ei ollut jäljellä kun äiti tuli kotiin. Kun äiti tuli kotiin, niin minä ihmettelin, että "Missä vauva on? Sinähän lähdit sairaalaan saamaan vauvaa". Äiti sanoi samaa kuin isää, että mitään vauvaa ei ollut olemassa, hän oli ollut umpisuolen poistoleikkauksessa. Kun minä sitten kysyin, että miksi meille oltiin hankittu ne kaikki vauvan hoitovälineet, miksi oltiin puhuttu toisen lapsen tulosta meille ja miksi oltiin esim. vauvan nimestä. Silloin sain selkään, käskyn lopettaa puhumisen vauvasta heti ja minut käskettiin loppupäiväksi huoneeseeni häpeämään.

Enää sen jälkeen vauvasta ei meillä puhuttu. Äiti ja isä ovat kuolleet ja kun kävin äidin kuoleman jälkeen äidin papereita läpi niin siltä vuodelta milloin vauvan olisi pitänyt syntyä äidin sairaskertomuksessa oli maininta umpisuolen poistoleikkauksesta mutta en mitään merkintää synnytyksestä tai vauvasta, edes kuolleesta vauvasta. Silti muistan selvästi kuinka äiti oli lähtenyt isomahaisena sairaalaan synnyttämään ja on olemassa kuvia jossa äiti on isomahaisena viimeisillään raskaana ja kuvien taakse on kirjoitettu että kuvissa äiti odottaa toista lastaan sinä vuonna kun vauvan piti syntyä. Siis tyyliin "Eeva viimeisillään raskaana 1976".

Antovat adoptioon, vieraan miehen lapsi ehkä.

Mutta kun mitään lasta ei ollut koska äiti oli käynyt umpisuolen poistoleikkauksessa, ei synnyttämässä vaikka synnyttämään hän lähti.

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi sitten menin naiivina sopimaan treffit nettituttavuuden kanssa. Sovitulla pysäkillä ei kuitenkaan ketään näkynyt. Hetken kuluttua laittoi hän viestiä, että kaverinsa asuu lähellä ja tulee hakemaan minut, sillä hän on myöhässä. (yhtäkkiä ei ollutkaan kotona lähistöllä?) Noh ajattelin, että okei hän oli käymässä jossain ja myöhästyy hieman ja haluaa laittaa kohteliaasti edes jonkun vastaan. Toki tuntui varsin oudolle tuo.. Kaverinsa tuli ja sanoi, että mennään vaan hänen luokse odottelemaan ja sinne mentiinkin. Aikaa vieri eikä deitistä mitään kuulunut, kaverinsakin koitti soittaa tälle eikä mitään. Tunnin päästä olin sitä mieltä, että lähden menemään en ala odottelemaan kokopäivää. Tämä kaverinsa kuitenkin oli sitä mieltä, että olen törkeä jos lähden jo niin pian ja koitti pitkittää lähtöäni kaikin keinoin. Lopulta lähdin menemään. Seuraavana päivänä vasta deitiltä tuli selityksiä, kuinka muka juna oli tosi myöhässä. Myöhemmin hän haukkui minut ihan pystyyn, että mitä olen kaverillensa sanonut, kun hän on ihan hiilenä hänelle. En ollut mitään sanonut, muttei ilmeisesti käsittänyt, että oma tekonsa oli aika kusinen. Jäi vaivaamaan tulinko täysin huijatuksi. Oliko tämä deitti oikeasti se henkilö, kuka tuli minut alunperinkin noutamaan vai oikeasti eri ihminen. Etenkin, kun tapaaminen oli sovittu hänen lähistölleen ja yhtäkkiä hän onkin muka junalla kohtuu kaukana ja juna vieläpä muka myöhästyi. Asiasta pystyi muka ilmoittamaan vasta seuraavana päivänä, kun akkukin oli päässyt loppumaan puhelimesta. Liikaa selityksen makua, mutta vaivaamaan jäi.

Ma en niinkään ihmettele deitin käytöstä vaan sitä että olet mennyt jonkun tuntemattoman ihmisen ystävän luo. Eikö yhtään tullut mieleen että voisi olla vaarallista?

Minulle opetettiin koulussa englannin kieltä monen vuoden ajan ja opinkin sitä kohtalaisen hyvin. Ymmärrän kohtalaisen hyvin puhuttua ja kirjoitettua englantia, mutta kun minun pitäisi itse puhua tai kirjoittaa jotain englanniksi, niin siitä ei tule mitään. Jostain syystä en vain pysty itsenäisesti omassa päässäni muodostamaan englanninkielisiä lauseita vaikka kuinka yritän. Mistä tämä johtuu, niin se on minulle mysteeri.

Sen sijaan ruotsin kieltä osaan puhua ja kirjoittaa hyvin samoin kuin ymmärtää minulle puhuttua ruotsin kieltä tai kuin luen sitä niin ymmärrän sitä hyvin. Muutenkin opin ruotsin kieltä paljon paremmin ja nopeammin kuin englannin kieltä. Tämäkin on minulle mysteeri.

Vierailija kirjoitti:

Minulle opetettiin koulussa englannin kieltä monen vuoden ajan ja opinkin sitä kohtalaisen hyvin. Ymmärrän kohtalaisen hyvin puhuttua ja kirjoitettua englantia, mutta kun minun pitäisi itse puhua tai kirjoittaa jotain englanniksi, niin siitä ei tule mitään. Jostain syystä en vain pysty itsenäisesti omassa päässäni muodostamaan englanninkielisiä lauseita vaikka kuinka yritän. Mistä tämä johtuu, niin se on minulle mysteeri.

Sen sijaan ruotsin kieltä osaan puhua ja kirjoittaa hyvin samoin kuin ymmärtää minulle puhuttua ruotsin kieltä tai kuin luen sitä niin ymmärrän sitä hyvin. Muutenkin opin ruotsin kieltä paljon paremmin ja nopeammin kuin englannin kieltä. Tämäkin on minulle mysteeri.

Mulla on ihan sama englannin kanssa! Tosin ruotsista en osaa/ymmärrä yhtään mitään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 12-vuotias kun äiti lähti sairaalaan synnyttämään vauvaa. Äiti oli ihan selvästi raskaana, koska hänen vatsansa oli kasvanut, minä olin tuntenut sikiön liikkeet vatsapeitteiden läpi jne. Lisäksi vauvalle oli hankittu sänky, hoitopöytä, vaatteita ja kaikkea muuta mitä vauva tarvitsee. Olimme myös puhuneet usein siitä, että minkälaista sitten on kun lapsi tulee kotiin, miltä tuntuu kun perheessä onkin kaksi lasta, mikä lapsen nimeksi tulee ja kuinka onnellisia vanhemmat olivat kun minä tulen saamaan sisaruksen, äidillä kun oli ollut minun syntymäni jälkeen vaikeuksia tulla raskaaksi ja hänellä oli ollut useita keskenmenoja.

Minä olin isän kanssa kotona ja muistan kuinka puhelin soi. Isä puhui puhelimessa ja kun hän lopetti puhelun, niin hän sanoi, että sairaalasta oltiin soitettu ja että leikkaus oli mennyt hyvin. Minä kysyin, että onko vauva tyttö vai poika. Isä katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että, että "Mikä vauva? Umpisuolen poistoleikkauksessahan äitisi oli". Isä alkoi vähitellen hävittää vauvalle varattuja tavaroita niin että mitään ei ollut jäljellä kun äiti tuli kotiin. Kun äiti tuli kotiin, niin minä ihmettelin, että "Missä vauva on? Sinähän lähdit sairaalaan saamaan vauvaa". Äiti sanoi samaa kuin isää, että mitään vauvaa ei ollut olemassa, hän oli ollut umpisuolen poistoleikkauksessa. Kun minä sitten kysyin, että miksi meille oltiin hankittu ne kaikki vauvan hoitovälineet, miksi oltiin puhuttu toisen lapsen tulosta meille ja miksi oltiin esim. vauvan nimestä. Silloin sain selkään, käskyn lopettaa puhumisen vauvasta heti ja minut käskettiin loppupäiväksi huoneeseeni häpeämään.

Enää sen jälkeen vauvasta ei meillä puhuttu. Äiti ja isä ovat kuolleet ja kun kävin äidin kuoleman jälkeen äidin papereita läpi niin siltä vuodelta milloin vauvan olisi pitänyt syntyä äidin sairaskertomuksessa oli maininta umpisuolen poistoleikkauksesta mutta en mitään merkintää synnytyksestä tai vauvasta, edes kuolleesta vauvasta. Silti muistan selvästi kuinka äiti oli lähtenyt isomahaisena sairaalaan synnyttämään ja on olemassa kuvia jossa äiti on isomahaisena viimeisillään raskaana ja kuvien taakse on kirjoitettu että kuvissa äiti odottaa toista lastaan sinä vuonna kun vauvan piti syntyä. Siis tyyliin "Eeva viimeisillään raskaana 1976".

Antovat adoptioon, vieraan miehen lapsi ehkä.

Tai jos vauva oli kehitysvammainen? Sen takia annettiin pois? Vai olisiko vauva voinut kuolla synnytyksessä/leikkauksessa?

Ap viestin kirjoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 12-vuotias kun äiti lähti sairaalaan synnyttämään vauvaa. Äiti oli ihan selvästi raskaana, koska hänen vatsansa oli kasvanut, minä olin tuntenut sikiön liikkeet vatsapeitteiden läpi jne. Lisäksi vauvalle oli hankittu sänky, hoitopöytä, vaatteita ja kaikkea muuta mitä vauva tarvitsee. Olimme myös puhuneet usein siitä, että minkälaista sitten on kun lapsi tulee kotiin, miltä tuntuu kun perheessä onkin kaksi lasta, mikä lapsen nimeksi tulee ja kuinka onnellisia vanhemmat olivat kun minä tulen saamaan sisaruksen, äidillä kun oli ollut minun syntymäni jälkeen vaikeuksia tulla raskaaksi ja hänellä oli ollut useita keskenmenoja.

Minä olin isän kanssa kotona ja muistan kuinka puhelin soi. Isä puhui puhelimessa ja kun hän lopetti puhelun, niin hän sanoi, että sairaalasta oltiin soitettu ja että leikkaus oli mennyt hyvin. Minä kysyin, että onko vauva tyttö vai poika. Isä katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että, että "Mikä vauva? Umpisuolen poistoleikkauksessahan äitisi oli". Isä alkoi vähitellen hävittää vauvalle varattuja tavaroita niin että mitään ei ollut jäljellä kun äiti tuli kotiin. Kun äiti tuli kotiin, niin minä ihmettelin, että "Missä vauva on? Sinähän lähdit sairaalaan saamaan vauvaa". Äiti sanoi samaa kuin isää, että mitään vauvaa ei ollut olemassa, hän oli ollut umpisuolen poistoleikkauksessa. Kun minä sitten kysyin, että miksi meille oltiin hankittu ne kaikki vauvan hoitovälineet, miksi oltiin puhuttu toisen lapsen tulosta meille ja miksi oltiin esim. vauvan nimestä. Silloin sain selkään, käskyn lopettaa puhumisen vauvasta heti ja minut käskettiin loppupäiväksi huoneeseeni häpeämään.

Enää sen jälkeen vauvasta ei meillä puhuttu. Äiti ja isä ovat kuolleet ja kun kävin äidin kuoleman jälkeen äidin papereita läpi niin siltä vuodelta milloin vauvan olisi pitänyt syntyä äidin sairaskertomuksessa oli maininta umpisuolen poistoleikkauksesta mutta en mitään merkintää synnytyksestä tai vauvasta, edes kuolleesta vauvasta. Silti muistan selvästi kuinka äiti oli lähtenyt isomahaisena sairaalaan synnyttämään ja on olemassa kuvia jossa äiti on isomahaisena viimeisillään raskaana ja kuvien taakse on kirjoitettu että kuvissa äiti odottaa toista lastaan sinä vuonna kun vauvan piti syntyä. Siis tyyliin "Eeva viimeisillään raskaana 1976".

Antovat adoptioon, vieraan miehen lapsi ehkä.

Mutta kun mitään lasta ei ollut koska äiti oli käynyt umpisuolen poistoleikkauksessa, ei synnyttämässä vaikka synnyttämään hän lähti.

Tuollaisen lapsuuden jälkeen kaipaisi terapiaa. Otan osaa.❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole varma, olenko kertonut tämän jo aiemmin, ehkä en, liittyy näkökykyyn. Minulla on -2,5-vahvuiset silmälasit, olen siis likinäköinen, eli näen huonosti kauas. Ollessani noin 25-vuotias minulla oli ollut lasit 12-13 vuotta ja käytin paljon piilolinssejä. Olimme viettämässä kaveriporukalla juhannusta ja minulla oli ollut koko päivän piilolinssit silmissä, mutta saunomisen aikana otin ne pois, enkä hakenut heti silmälaseja päähän. Yhtäkkiä huomasin, että jotain on hullusti...näin toisella silmällä aivan tarkasti, kuin olisi yhä piilolinssi silmässä, vaikka ei ollut. Tätä jatkui koko loppuillan, mutta yöunien jälkeen aamulla näkö oli kuten ennenkin.

Kului pari viikkoa ja olimme ystävien häissä. Minulla oli ollut taas päivän piilolinssit silmissä ja menimme häistä tultua vielä uimaan pitkän päivän päätteeksi. Luonnollisesti olin ottanut piilolinssit pois, kunnes yhtäkkiä tajusin, että se tapahtui taas; näin aivan tarkasti, sillä kertaa molemmilla silmillä. Aamulla se autuus oli kuitenkin taas ohi.

Kysyin asiasta kerran silmälääkäriltä, mutta hän ei keksinyt selitystä. Joku epäili, että liittyisi johonkin silmäsairauteen, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole silmissä todettu mitään erityistä (tästä on 20 vuotta aikaa).

Minulla kävi muutama vuosi sitten sama, kun suihkutin vahingossa partavettä silmiini. Siitä noin tunnin päästä aloin nähdä kauas aivan älyttömän tarkasti. Siis todella terävästi, kuin haukka. Säikähdin paljon, että ovatko silmäni tyyliin syöpymässä jotenkin tms. Olin sitten aika helpottunut kun parin tunnin päästä näköni alkoi palautua normaalin sumeaksi. En vieläkään käsitä, mistä tuo johtui. Enkä ole kokeillut uudestaan, vaikka ilman laseja näkeminen olisikin nastaa. 

Älä hulluja yllytä😂 Älkää kokeilko. Hyvä että selvisit tuosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 12-vuotias kun äiti lähti sairaalaan synnyttämään vauvaa. Äiti oli ihan selvästi raskaana, koska hänen vatsansa oli kasvanut, minä olin tuntenut sikiön liikkeet vatsapeitteiden läpi jne. Lisäksi vauvalle oli hankittu sänky, hoitopöytä, vaatteita ja kaikkea muuta mitä vauva tarvitsee. Olimme myös puhuneet usein siitä, että minkälaista sitten on kun lapsi tulee kotiin, miltä tuntuu kun perheessä onkin kaksi lasta, mikä lapsen nimeksi tulee ja kuinka onnellisia vanhemmat olivat kun minä tulen saamaan sisaruksen, äidillä kun oli ollut minun syntymäni jälkeen vaikeuksia tulla raskaaksi ja hänellä oli ollut useita keskenmenoja.

Minä olin isän kanssa kotona ja muistan kuinka puhelin soi. Isä puhui puhelimessa ja kun hän lopetti puhelun, niin hän sanoi, että sairaalasta oltiin soitettu ja että leikkaus oli mennyt hyvin. Minä kysyin, että onko vauva tyttö vai poika. Isä katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että, että "Mikä vauva? Umpisuolen poistoleikkauksessahan äitisi oli". Isä alkoi vähitellen hävittää vauvalle varattuja tavaroita niin että mitään ei ollut jäljellä kun äiti tuli kotiin. Kun äiti tuli kotiin, niin minä ihmettelin, että "Missä vauva on? Sinähän lähdit sairaalaan saamaan vauvaa". Äiti sanoi samaa kuin isää, että mitään vauvaa ei ollut olemassa, hän oli ollut umpisuolen poistoleikkauksessa. Kun minä sitten kysyin, että miksi meille oltiin hankittu ne kaikki vauvan hoitovälineet, miksi oltiin puhuttu toisen lapsen tulosta meille ja miksi oltiin esim. vauvan nimestä. Silloin sain selkään, käskyn lopettaa puhumisen vauvasta heti ja minut käskettiin loppupäiväksi huoneeseeni häpeämään.

Enää sen jälkeen vauvasta ei meillä puhuttu. Äiti ja isä ovat kuolleet ja kun kävin äidin kuoleman jälkeen äidin papereita läpi niin siltä vuodelta milloin vauvan olisi pitänyt syntyä äidin sairaskertomuksessa oli maininta umpisuolen poistoleikkauksesta mutta en mitään merkintää synnytyksestä tai vauvasta, edes kuolleesta vauvasta. Silti muistan selvästi kuinka äiti oli lähtenyt isomahaisena sairaalaan synnyttämään ja on olemassa kuvia jossa äiti on isomahaisena viimeisillään raskaana ja kuvien taakse on kirjoitettu että kuvissa äiti odottaa toista lastaan sinä vuonna kun vauvan piti syntyä. Siis tyyliin "Eeva viimeisillään raskaana 1976".

Antovat adoptioon, vieraan miehen lapsi ehkä.

Tai jos vauva oli kehitysvammainen? Sen takia annettiin pois? Vai olisiko vauva voinut kuolla synnytyksessä/leikkauksessa?

Mutta kun mitään vauvaa ei ollut kun äidille tehtiin pelkkä umpilisäkkeen poisto sairaalassa eikä hän siellä saanut vauvaa vaikka hän oli raskaana kun hän lähti sairaalaan. Ei siellä mitään vauvaa syntynyt.

ap viestin kirjoittaja ov kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 12-vuotias kun äiti lähti sairaalaan synnyttämään vauvaa. Äiti oli ihan selvästi raskaana, koska hänen vatsansa oli kasvanut, minä olin tuntenut sikiön liikkeet vatsapeitteiden läpi jne. Lisäksi vauvalle oli hankittu sänky, hoitopöytä, vaatteita ja kaikkea muuta mitä vauva tarvitsee. Olimme myös puhuneet usein siitä, että minkälaista sitten on kun lapsi tulee kotiin, miltä tuntuu kun perheessä onkin kaksi lasta, mikä lapsen nimeksi tulee ja kuinka onnellisia vanhemmat olivat kun minä tulen saamaan sisaruksen, äidillä kun oli ollut minun syntymäni jälkeen vaikeuksia tulla raskaaksi ja hänellä oli ollut useita keskenmenoja.

Minä olin isän kanssa kotona ja muistan kuinka puhelin soi. Isä puhui puhelimessa ja kun hän lopetti puhelun, niin hän sanoi, että sairaalasta oltiin soitettu ja että leikkaus oli mennyt hyvin. Minä kysyin, että onko vauva tyttö vai poika. Isä katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että, että "Mikä vauva? Umpisuolen poistoleikkauksessahan äitisi oli". Isä alkoi vähitellen hävittää vauvalle varattuja tavaroita niin että mitään ei ollut jäljellä kun äiti tuli kotiin. Kun äiti tuli kotiin, niin minä ihmettelin, että "Missä vauva on? Sinähän lähdit sairaalaan saamaan vauvaa". Äiti sanoi samaa kuin isää, että mitään vauvaa ei ollut olemassa, hän oli ollut umpisuolen poistoleikkauksessa. Kun minä sitten kysyin, että miksi meille oltiin hankittu ne kaikki vauvan hoitovälineet, miksi oltiin puhuttu toisen lapsen tulosta meille ja miksi oltiin esim. vauvan nimestä. Silloin sain selkään, käskyn lopettaa puhumisen vauvasta heti ja minut käskettiin loppupäiväksi huoneeseeni häpeämään.

Enää sen jälkeen vauvasta ei meillä puhuttu. Äiti ja isä ovat kuolleet ja kun kävin äidin kuoleman jälkeen äidin papereita läpi niin siltä vuodelta milloin vauvan olisi pitänyt syntyä äidin sairaskertomuksessa oli maininta umpisuolen poistoleikkauksesta mutta en mitään merkintää synnytyksestä tai vauvasta, edes kuolleesta vauvasta. Silti muistan selvästi kuinka äiti oli lähtenyt isomahaisena sairaalaan synnyttämään ja on olemassa kuvia jossa äiti on isomahaisena viimeisillään raskaana ja kuvien taakse on kirjoitettu että kuvissa äiti odottaa toista lastaan sinä vuonna kun vauvan piti syntyä. Siis tyyliin "Eeva viimeisillään raskaana 1976".

Antovat adoptioon, vieraan miehen lapsi ehkä.

Tai jos vauva oli kehitysvammainen? Sen takia annettiin pois? Vai olisiko vauva voinut kuolla synnytyksessä/leikkauksessa?

Mutta kun mitään vauvaa ei ollut kun äidille tehtiin pelkkä umpilisäkkeen poisto sairaalassa eikä hän siellä saanut vauvaa vaikka hän oli raskaana kun hän lähti sairaalaan. Ei siellä mitään vauvaa syntynyt.

No ei kai se vauva mihinkään ilmaankaan voinut kadota???

Vierailija kirjoitti:

ap viestin kirjoittaja ov kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 12-vuotias kun äiti lähti sairaalaan synnyttämään vauvaa. Äiti oli ihan selvästi raskaana, koska hänen vatsansa oli kasvanut, minä olin tuntenut sikiön liikkeet vatsapeitteiden läpi jne. Lisäksi vauvalle oli hankittu sänky, hoitopöytä, vaatteita ja kaikkea muuta mitä vauva tarvitsee. Olimme myös puhuneet usein siitä, että minkälaista sitten on kun lapsi tulee kotiin, miltä tuntuu kun perheessä onkin kaksi lasta, mikä lapsen nimeksi tulee ja kuinka onnellisia vanhemmat olivat kun minä tulen saamaan sisaruksen, äidillä kun oli ollut minun syntymäni jälkeen vaikeuksia tulla raskaaksi ja hänellä oli ollut useita keskenmenoja.

Minä olin isän kanssa kotona ja muistan kuinka puhelin soi. Isä puhui puhelimessa ja kun hän lopetti puhelun, niin hän sanoi, että sairaalasta oltiin soitettu ja että leikkaus oli mennyt hyvin. Minä kysyin, että onko vauva tyttö vai poika. Isä katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että, että "Mikä vauva? Umpisuolen poistoleikkauksessahan äitisi oli". Isä alkoi vähitellen hävittää vauvalle varattuja tavaroita niin että mitään ei ollut jäljellä kun äiti tuli kotiin. Kun äiti tuli kotiin, niin minä ihmettelin, että "Missä vauva on? Sinähän lähdit sairaalaan saamaan vauvaa". Äiti sanoi samaa kuin isää, että mitään vauvaa ei ollut olemassa, hän oli ollut umpisuolen poistoleikkauksessa. Kun minä sitten kysyin, että miksi meille oltiin hankittu ne kaikki vauvan hoitovälineet, miksi oltiin puhuttu toisen lapsen tulosta meille ja miksi oltiin esim. vauvan nimestä. Silloin sain selkään, käskyn lopettaa puhumisen vauvasta heti ja minut käskettiin loppupäiväksi huoneeseeni häpeämään.

Enää sen jälkeen vauvasta ei meillä puhuttu. Äiti ja isä ovat kuolleet ja kun kävin äidin kuoleman jälkeen äidin papereita läpi niin siltä vuodelta milloin vauvan olisi pitänyt syntyä äidin sairaskertomuksessa oli maininta umpisuolen poistoleikkauksesta mutta en mitään merkintää synnytyksestä tai vauvasta, edes kuolleesta vauvasta. Silti muistan selvästi kuinka äiti oli lähtenyt isomahaisena sairaalaan synnyttämään ja on olemassa kuvia jossa äiti on isomahaisena viimeisillään raskaana ja kuvien taakse on kirjoitettu että kuvissa äiti odottaa toista lastaan sinä vuonna kun vauvan piti syntyä. Siis tyyliin "Eeva viimeisillään raskaana 1976".

Antovat adoptioon, vieraan miehen lapsi ehkä.

Tai jos vauva oli kehitysvammainen? Sen takia annettiin pois? Vai olisiko vauva voinut kuolla synnytyksessä/leikkauksessa?

Mutta kun mitään vauvaa ei ollut kun äidille tehtiin pelkkä umpilisäkkeen poisto sairaalassa eikä hän siellä saanut vauvaa vaikka hän oli raskaana kun hän lähti sairaalaan. Ei siellä mitään vauvaa syntynyt.

No ei kai se vauva mihinkään ilmaankaan voinut kadota???

Vauva? Mikä vauva? Äitini kävi umpilisäkkeen poistossa 1976 kun minä olin 12-vuotias eikä umpilisäke ole mikään vauva.

ap viestin kirjoittaja. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ap viestin kirjoittaja ov kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 12-vuotias kun äiti lähti sairaalaan synnyttämään vauvaa. Äiti oli ihan selvästi raskaana, koska hänen vatsansa oli kasvanut, minä olin tuntenut sikiön liikkeet vatsapeitteiden läpi jne. Lisäksi vauvalle oli hankittu sänky, hoitopöytä, vaatteita ja kaikkea muuta mitä vauva tarvitsee. Olimme myös puhuneet usein siitä, että minkälaista sitten on kun lapsi tulee kotiin, miltä tuntuu kun perheessä onkin kaksi lasta, mikä lapsen nimeksi tulee ja kuinka onnellisia vanhemmat olivat kun minä tulen saamaan sisaruksen, äidillä kun oli ollut minun syntymäni jälkeen vaikeuksia tulla raskaaksi ja hänellä oli ollut useita keskenmenoja.

Minä olin isän kanssa kotona ja muistan kuinka puhelin soi. Isä puhui puhelimessa ja kun hän lopetti puhelun, niin hän sanoi, että sairaalasta oltiin soitettu ja että leikkaus oli mennyt hyvin. Minä kysyin, että onko vauva tyttö vai poika. Isä katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että, että "Mikä vauva? Umpisuolen poistoleikkauksessahan äitisi oli". Isä alkoi vähitellen hävittää vauvalle varattuja tavaroita niin että mitään ei ollut jäljellä kun äiti tuli kotiin. Kun äiti tuli kotiin, niin minä ihmettelin, että "Missä vauva on? Sinähän lähdit sairaalaan saamaan vauvaa". Äiti sanoi samaa kuin isää, että mitään vauvaa ei ollut olemassa, hän oli ollut umpisuolen poistoleikkauksessa. Kun minä sitten kysyin, että miksi meille oltiin hankittu ne kaikki vauvan hoitovälineet, miksi oltiin puhuttu toisen lapsen tulosta meille ja miksi oltiin esim. vauvan nimestä. Silloin sain selkään, käskyn lopettaa puhumisen vauvasta heti ja minut käskettiin loppupäiväksi huoneeseeni häpeämään.

Enää sen jälkeen vauvasta ei meillä puhuttu. Äiti ja isä ovat kuolleet ja kun kävin äidin kuoleman jälkeen äidin papereita läpi niin siltä vuodelta milloin vauvan olisi pitänyt syntyä äidin sairaskertomuksessa oli maininta umpisuolen poistoleikkauksesta mutta en mitään merkintää synnytyksestä tai vauvasta, edes kuolleesta vauvasta. Silti muistan selvästi kuinka äiti oli lähtenyt isomahaisena sairaalaan synnyttämään ja on olemassa kuvia jossa äiti on isomahaisena viimeisillään raskaana ja kuvien taakse on kirjoitettu että kuvissa äiti odottaa toista lastaan sinä vuonna kun vauvan piti syntyä. Siis tyyliin "Eeva viimeisillään raskaana 1976".

Antovat adoptioon, vieraan miehen lapsi ehkä.

Tai jos vauva oli kehitysvammainen? Sen takia annettiin pois? Vai olisiko vauva voinut kuolla synnytyksessä/leikkauksessa?

Mutta kun mitään vauvaa ei ollut kun äidille tehtiin pelkkä umpilisäkkeen poisto sairaalassa eikä hän siellä saanut vauvaa vaikka hän oli raskaana kun hän lähti sairaalaan. Ei siellä mitään vauvaa syntynyt.

No ei kai se vauva mihinkään ilmaankaan voinut kadota???

Vauva? Mikä vauva? Äitini kävi umpilisäkkeen poistossa 1976 kun minä olin 12-vuotias eikä umpilisäke ole mikään vauva.

No sitten sua on huijattu penskana ihan huolella. Justhan kirjoitit kuinka äitis meni raskaana sairaalaan, oli valokuvia ja vaikka mitä. Missä harhoissa teillä oikein on eletty?

Vierailija kirjoitti:

ap viestin kirjoittaja. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ap viestin kirjoittaja ov kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 12-vuotias kun äiti lähti sairaalaan synnyttämään vauvaa. Äiti oli ihan selvästi raskaana, koska hänen vatsansa oli kasvanut, minä olin tuntenut sikiön liikkeet vatsapeitteiden läpi jne. Lisäksi vauvalle oli hankittu sänky, hoitopöytä, vaatteita ja kaikkea muuta mitä vauva tarvitsee. Olimme myös puhuneet usein siitä, että minkälaista sitten on kun lapsi tulee kotiin, miltä tuntuu kun perheessä onkin kaksi lasta, mikä lapsen nimeksi tulee ja kuinka onnellisia vanhemmat olivat kun minä tulen saamaan sisaruksen, äidillä kun oli ollut minun syntymäni jälkeen vaikeuksia tulla raskaaksi ja hänellä oli ollut useita keskenmenoja.

Minä olin isän kanssa kotona ja muistan kuinka puhelin soi. Isä puhui puhelimessa ja kun hän lopetti puhelun, niin hän sanoi, että sairaalasta oltiin soitettu ja että leikkaus oli mennyt hyvin. Minä kysyin, että onko vauva tyttö vai poika. Isä katsoi minua ihmeissään ja kysyi, että, että "Mikä vauva? Umpisuolen poistoleikkauksessahan äitisi oli". Isä alkoi vähitellen hävittää vauvalle varattuja tavaroita niin että mitään ei ollut jäljellä kun äiti tuli kotiin. Kun äiti tuli kotiin, niin minä ihmettelin, että "Missä vauva on? Sinähän lähdit sairaalaan saamaan vauvaa". Äiti sanoi samaa kuin isää, että mitään vauvaa ei ollut olemassa, hän oli ollut umpisuolen poistoleikkauksessa. Kun minä sitten kysyin, että miksi meille oltiin hankittu ne kaikki vauvan hoitovälineet, miksi oltiin puhuttu toisen lapsen tulosta meille ja miksi oltiin esim. vauvan nimestä. Silloin sain selkään, käskyn lopettaa puhumisen vauvasta heti ja minut käskettiin loppupäiväksi huoneeseeni häpeämään.

Enää sen jälkeen vauvasta ei meillä puhuttu. Äiti ja isä ovat kuolleet ja kun kävin äidin kuoleman jälkeen äidin papereita läpi niin siltä vuodelta milloin vauvan olisi pitänyt syntyä äidin sairaskertomuksessa oli maininta umpisuolen poistoleikkauksesta mutta en mitään merkintää synnytyksestä tai vauvasta, edes kuolleesta vauvasta. Silti muistan selvästi kuinka äiti oli lähtenyt isomahaisena sairaalaan synnyttämään ja on olemassa kuvia jossa äiti on isomahaisena viimeisillään raskaana ja kuvien taakse on kirjoitettu että kuvissa äiti odottaa toista lastaan sinä vuonna kun vauvan piti syntyä. Siis tyyliin "Eeva viimeisillään raskaana 1976".

Antovat adoptioon, vieraan miehen lapsi ehkä.

Tai jos vauva oli kehitysvammainen? Sen takia annettiin pois? Vai olisiko vauva voinut kuolla synnytyksessä/leikkauksessa?

Mutta kun mitään vauvaa ei ollut kun äidille tehtiin pelkkä umpilisäkkeen poisto sairaalassa eikä hän siellä saanut vauvaa vaikka hän oli raskaana kun hän lähti sairaalaan. Ei siellä mitään vauvaa syntynyt.

No ei kai se vauva mihinkään ilmaankaan voinut kadota???

Vauva? Mikä vauva? Äitini kävi umpilisäkkeen poistossa 1976 kun minä olin 12-vuotias eikä umpilisäke ole mikään vauva.

No sitten sua on huijattu penskana ihan huolella. Justhan kirjoitit kuinka äitis meni raskaana sairaalaan, oli valokuvia ja vaikka mitä. Missä harhoissa teillä oikein on eletty?

Toi on tää intialainen taas. Ei mitään järkeä jutuissansa.