Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Olin 5-vuotiaana kesämökillä perheeni kanssa viikonlopun ja valmistelimme jo lähtöä kotiin kun minulle tuli vessahätä ja menin vessaan. Siellä ollessani kuulin yllätyäen auton käynnistyksen äänen ja kuinka auton ääni alkoi etääntymään öois pihasta. Juoksin housut kintuissa ulos vessasta auton perään autotielle asti mutta isä ei pysäköinyt autoa tai palannut takaisin pihaan. Tiellä kaaduin, satutin polveni ja jäin itkemään kun minut oli jätetty mökille yksin.

Lopulta kuitenkin nousin, kävin hoitamassa vessareissun loppuun, nostin housut ylös ja pesin kädet sekä polvessa olevan haavan. Loppupäivän olin pihassa ja odotin, että minut tultaisiin hakemaan mökiltä. Lopulta illalla söin vähän ja menin nukkumaan.

Seuraavan viikon vietin melkein koko ajan pihassa ja odotin perhettäni takaisin. Olin huolissani että tulisivatko he mökille seuraavana viikonloppuna koska siellä ei käyty joka viikonloppu. En edes viitsinyt juuri leikkiä tai mitään koska odotin perhettä niin kovasti. Jossain vaiheessa minulta meni ajantaju sekaisin enkä tiedä mikä päivä oli.

Sitten yhtenä päivänä kuului lähestyvän auton ääni ja perheeni tuli mökille sitten heti seuraavana viikonloppuna. Olin todella onnellinen nähdessäni heidät ja juoksin heitä vastaan halatakseni heitä, mutta vanhemmat olivatkin hirveän vihaisia kun olin sillä tavalla jäänyt yksin mökille ja mökin ulko-ovi sattui olemaan täysin auki että kuka tahansa olisi päässyt sinne sisään vaikka naapureita ei asunut kuin monen kilometrin päässä enkä ollut nähnyt ketään koko viikkona. Sain piiskaa ja mökin nurkkaan seisomaan ja häpeämään. Minulle on yhä mysteeri 40 vuoden jälkern, että miksi vanhemmat suhtautuivat minuun niin kun itse he olivat minut mökille jättäneet eivätkä tulleet koko viikkona hakemaan sieltä.

Se oli oikeasti vaikea viikko kun vain odotin perhettä tulevaksi. Juomana oli mökisdä täysinäisessä ämpärissä mutta ruokana oli vain lähimetsästä löytyneet marjat ja kaapista löytyneet näkkileivät, korput ja keksit joiden syömisestä tuli siiyäkin rangaistus.

Sitäkin ihmettelen, että miksi nukuin yöt pihalla olevassa teltassa enkä omassa sängyssä mökissä. Olin kantanut telttaan sängyistä peittoja ja tyynyjä joiden keskellä nukuin mistä siitäkin seurasi rangaistus.

Luulin, että toi satuilija olisi jo lopettanut, mutta ei.  

Hulluinta on, että minua kerran täällä väitettiin täksi Intia-höpisijäksi, kun kirjoitin oudosta olennosta pihamaallamme, kun olin lapsi.  No, meitä on moneksi.  

Vai ei perhe kaivannut 5-vuotiastaan lainkaan...  taivaan vallat.  Kannattaiskohan tämän sepustelijan mennä puhumaan lapsuuden kaltoinkohteluistaan jollekin viranomaiselle sekä terapeutille myös.  Rikoksenahan asia tietysti on vanhentunut.  Joten näitähän voi aina tehtailla mielin määrin, kun vaan sijoittaa ne tarpeeksi kauas nykyajasta.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 5-vuotiaana kesämökillä perheeni kanssa viikonlopun ja valmistelimme jo lähtöä kotiin kun minulle tuli vessahätä ja menin vessaan. Siellä ollessani kuulin yllätyäen auton käynnistyksen äänen ja kuinka auton ääni alkoi etääntymään öois pihasta. Juoksin housut kintuissa ulos vessasta auton perään autotielle asti mutta isä ei pysäköinyt autoa tai palannut takaisin pihaan. Tiellä kaaduin, satutin polveni ja jäin itkemään kun minut oli jätetty mökille yksin.

Lopulta kuitenkin nousin, kävin hoitamassa vessareissun loppuun, nostin housut ylös ja pesin kädet sekä polvessa olevan haavan. Loppupäivän olin pihassa ja odotin, että minut tultaisiin hakemaan mökiltä. Lopulta illalla söin vähän ja menin nukkumaan.

Seuraavan viikon vietin melkein koko ajan pihassa ja odotin perhettäni takaisin. Olin huolissani että tulisivatko he mökille seuraavana viikonloppuna koska siellä ei käyty joka viikonloppu. En edes viitsinyt juuri leikkiä tai mitään koska odotin perhettä niin kovasti. Jossain vaiheessa minulta meni ajantaju sekaisin enkä tiedä mikä päivä oli.

Sitten yhtenä päivänä kuului lähestyvän auton ääni ja perheeni tuli mökille sitten heti seuraavana viikonloppuna. Olin todella onnellinen nähdessäni heidät ja juoksin heitä vastaan halatakseni heitä, mutta vanhemmat olivatkin hirveän vihaisia kun olin sillä tavalla jäänyt yksin mökille ja mökin ulko-ovi sattui olemaan täysin auki että kuka tahansa olisi päässyt sinne sisään vaikka naapureita ei asunut kuin monen kilometrin päässä enkä ollut nähnyt ketään koko viikkona. Sain piiskaa ja mökin nurkkaan seisomaan ja häpeämään. Minulle on yhä mysteeri 40 vuoden jälkern, että miksi vanhemmat suhtautuivat minuun niin kun itse he olivat minut mökille jättäneet eivätkä tulleet koko viikkona hakemaan sieltä.

Se oli oikeasti vaikea viikko kun vain odotin perhettä tulevaksi. Juomana oli mökisdä täysinäisessä ämpärissä mutta ruokana oli vain lähimetsästä löytyneet marjat ja kaapista löytyneet näkkileivät, korput ja keksit joiden syömisestä tuli siiyäkin rangaistus.

Sitäkin ihmettelen, että miksi nukuin yöt pihalla olevassa teltassa enkä omassa sängyssä mökissä. Olin kantanut telttaan sängyistä peittoja ja tyynyjä joiden keskellä nukuin mistä siitäkin seurasi rangaistus.

Luulin, että toi satuilija olisi jo lopettanut, mutta ei.  

Hulluinta on, että minua kerran täällä väitettiin täksi Intia-höpisijäksi, kun kirjoitin oudosta olennosta pihamaallamme, kun olin lapsi.  No, meitä on moneksi.  

Vai ei perhe kaivannut 5-vuotiastaan lainkaan...  taivaan vallat.  Kannattaiskohan tämän sepustelijan mennä puhumaan lapsuuden kaltoinkohteluistaan jollekin viranomaiselle sekä terapeutille myös.  Rikoksenahan asia tietysti on vanhentunut.  Joten näitähän voi aina tehtailla mielin määrin, kun vaan sijoittaa ne tarpeeksi kauas nykyajasta.  

Tämä tapahtui ihan oikeasti! Minä olin ei-toivottu lapsi joka sai alkunsa avioliiton ulkopuolella ja minkä takia vanhempien oli mentävä naimisiin. Kun äiti alkoi odottaa minua niin hänelle ja isälleni annettiin 2 vaihtoehtoa. Joko abortti tai naimisiin meno etten sitten synny avioliiton ulkopuolella. Vanhemmat valitsivat sitten avioliiton mutta minua he eivät hyväksyneet koskaan koska olin pilannut heidän elämänsä. En ole koskaan ollut vanhempieni rakastama lapsi toisin kuin 11 nuorempaa sisarustani joista tuolloin 5-vuotiaana ollessani oli syntynyt 2 ja äiti odotti kolmatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin viime viikolla autolla ajaessani pellon reunassa leijuvan vaalean "kristallipallon" luulin että se

on saippuakupla, mutta se pysyi paikallaan ja eikä muuttanut muotoaan. Näköyhteys siihen kesti n. 4 sekuntia ja siitä jäi erittäin voimakas muistijälki. Ikäänkuin siihen olisi ollut eräänlainen henkinen yhteys.

 

Minkä kokoinen tämä kupla oli? Näin kerran samanlaisen, se oli halkaisijaltaan ehkä jopa 3-4 metriä ja oli himmeästi itsevalaiseva. Liikkui, mutta ei tuulen mukana, vaan liikerata oli hallittu, ohjatun näköinen. Näkyi pari sekuntia ja katosi. Kaveri oli mukana ja näki saman. Oli tosi outo tapaus, juostiin lujaa karkuun.

Pallosalama?

Mutantti jänö? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutantti jänö? kirjoitti:

Ei niin jännittävä tarina kuin jotkut täällä, mutta jokunen vuosi sitten olimme siskoni kanssa kesäyönä koiran kanssa lenkillä ja halusimme vain hetkeksi viileään yöilmaan hiostavan päivän jälkeen. Kello oli kai tyyliin kolme, valoisaa kuitenkin kuten kesällä yleensä ja yhtäkkiä tien yli pomppii rusakko, paitsi että se oli yli peuran kokoinen!? Eihän niin isoja rusakoita voi olla? Juoksimme perään ja yritimme nähdä sen vielä uudestaan, mutta se oli kadonnut yhtä nopeasti kuin ilmestyikin, vieläkään emme tiedä että näimmekö jättikokoisen mutantti rusakon vai oliko se sittenkin todella oudosti liikkuva peura. En tosin ikinä ole täällä päin peuroja nähnyt joten mysteeri elikoksi jäänee.

Toinen tapaus on lapsuudestani; olin serkkuni luona yökylässä ja emme millään malttaneet mennä nukkumaan vaan jäimme salaa valvomaan kun vanhempansa menivät nukkumaan. Kaihdin verho oli auki ja yhtäkkiä näimme taivaalla lentävän jotain missä oli kirkkaat pyörivät valot. Luulimme että se oli helikopteri, mutta vanhempana tajusin että eihän niissä pyörivissä lavoissa voi valoja olla? Ja vaikka olisikin niin ne eivät näkyisi ympyrän mallisina pyöriessä. En tiedä mikä UFO tuo jonka näimme oli, mutta yhä sitä ihmettelen.

Missä päin tuo rusakko-peura oli? Näin vastaavan takapihallamme kymmenisen vuotta sitten. En muista varmaksi, oliko niitä yksi vai kaksi, mutta muistan, että katsoin moneen kertaan ikkunasta, että kumpi eläin se oikein on. Kuittasin lopulta asian sillä, että univelkaisena mielikuvitus teki tepposet.

Lahdessa sopenkorven alueella radan varressa. Hauska kuulla että joku muukin on nähnyt jossain sen tyylistä. Tuolle jolla ehdotti Jackalopea, se kävi kyllä mielessä, mutta olen melko varma ettei tällä ollut sarvia päässä. Se viipotti yhden tontin pihaan ja oli kadonnut kun ehdittiin tontin kohdalle jotta nähtäisiin se uudestaan.

Rusakot voivat olla todella isoja. Olen nähnyt keskellä kaupunkia pari puolikesyä, joten pääsin näkemään ne melko läheltä.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on myös nähnyt jättijäniksen. Niin iso kuin ihminen olisi ollut jänispuvussa. Eli niitä on olemassa.

Se oli M.A. Numminen.

Liikkuiko hän raidallisen, housupukuisen kissan kanssa?

Tämä tapahtui muutama viikko sitten kun olin yksin kotona. Vaimo ja lapset olivat kaupassa ja minä olohuoneessa tietokoneella kun tunsin selvän paistetun pullan tuoksun joka voimistui. Meiltä se ei tullut koska meillä leivotaan harvoin ja viimeisestä kerrasta on monta kuukautta. Lähdin kiertämään taloa enkä nähnyt mitään erikoista. Asumme omakotitalossa enkä usko tuoksun tulleen mistään naapurista koska tunsin sen niin selvästi. Kaikki ikkunat ja ovetkin olivat kiinni eli tuuli ei olisi voinut tuoda hajua ulkoa. Jostain syystä tuoksu oli kaikkein voimakkain olohuoneessa mutta sitten se vähitellen hävisi. Kun vaimo ja lapset tulivat kotiin niin he eivät selvästikään huomanneet mitään erikoista. Olisivat he varmasti siitä sanoneet. Varsinkin lasten olisi luullut innostuneen jos he olisivat tuoreen pullan tuoksun tunteneet. Heidän ollessaan edellisrnä viikonloppuna mummolassa mummo oli nimittäin paistanut pullaa ja lapset olivat pitäneet niistä kovasti. Varmasti he olisivat muistaneet että miltä tuore pulla tuoksuu kun olivat pari päivää aikaisemmin sen tunteneet.

Olimme umpikännissä talvella ulkona sisävaatteissa. Oli pikkujoulu. Meitä ei portsari päästänyt enää takaisin yökerhoon. Mieskaverini päätti lähteä kotiin ja minä itkin, että minä en jaksa kävellä sinne asti. Sen jälkeen en muista enää mitään. Kuitenkin heräsin aamulla lapsuudenkodistani, jossa ei edes ollut sillä reissulla tarkoitus käydä. Taksilla olin tullut kotiin ja omilla jaloilla kävellyt sisälle. Sen verran muistan, että noin meni loppuilta...mut siinä välissä on se aukko, josta en muista mitään. Joku mut pelasti, mutta kuka? Kaverinikaan ei osannut aikoinaan valaista asiaa, koska hän oli lähtenyt kävellen kotiin ja jättänyt mut. Kaamea ilta. Ette varmaan ylläty, mut suunnilleen siihen loppu se.

Mies 42v kirjoitti:

Tämä tapahtui muutama viikko sitten kun olin yksin kotona. Vaimo ja lapset olivat kaupassa ja minä olohuoneessa tietokoneella kun tunsin selvän paistetun pullan tuoksun joka voimistui.

Jos alkaa yhtäkkiä haistaa outoja tuoksuja, joita muut eivät haista, kannattaa mennä lääkäriin. Esimerkiksi aivokasvaimet tai muut pääkopan fyysiset häiriöt voivat oireilla juurikin "haamutuoksuina". Jos mysteerihajun havaitsee joku muukin, silloin sen lähdettä voi rauhassa etsiä oman pään ulkopuolelta.

palaneen käry kirjoitti:

Mies 42v kirjoitti:

Tämä tapahtui muutama viikko sitten kun olin yksin kotona. Vaimo ja lapset olivat kaupassa ja minä olohuoneessa tietokoneella kun tunsin selvän paistetun pullan tuoksun joka voimistui.

Jos alkaa yhtäkkiä haistaa outoja tuoksuja, joita muut eivät haista, kannattaa mennä lääkäriin. Esimerkiksi aivokasvaimet tai muut pääkopan fyysiset häiriöt voivat oireilla juurikin "haamutuoksuina". Jos mysteerihajun havaitsee joku muukin, silloin sen lähdettä voi rauhassa etsiä oman pään ulkopuolelta.

Ihan samaa olin tulossa sanomaan. Parempi varmistaa, varsinkin jos hajuaistimus uusiutuu.

Mulle on tapahtunut tällainen, mutta se ei ollut hajuaisti, vaan maku.  Ekan kerran se tuli, kun oltiin työpaikan kahvihuoneessa päiväkahvilla.   Olin hörppinyt sitä kahvikupillista jo yli puolet, kun yhtäkkiä se muuttui mun suussani ihan järkyttävän makuiseksi, ihan kuin olisin juonut saippuavettä tai jotain polttoainetta tai vastaavaa.  Tuijotin sitä kahvinjämääni ja haistelin sitä, se haisi ihan tavalliselle.  Mutta mun suussa se maistui kauhealta.

Säikähdin, että siinä kupissa olisi ollut pohjalla vaikka jotain myrkkyä.  Kävin siitä vielä saman päivän iltana päivystyksessäkin puhumassa, mutta ei osattu sanoa asiaan yhtään mitään.  

Kotona kahvi maistui taas ihan hyvälle.

Mutta muutaman kerran tämä on toistunut, kotona kahvia juodessa.  Yhtäkkiä se maku vain muuttui enkä pystynyt yhtään juomaan sitä.  Sama kauhea kirvelevä ja yököttävä maku.

Muistan, kuin opiskeluaikana kerran oltiin syömässä ruokalassa ja ruokana oli makaronilaatikkoa.  Se maistui ihan jollekin myrkylle ja ihmettelin, miten muut pystyi sitä syömään.   Vein sen lautasen tiskille ja pyysin uuden annoksen eri astiasta, jos vaikka juuri siihen kohtaan mistä minulle annosteltiin, olisi osunut jotain omituista.  Mutta se maistui se uusi annoskin ihan samalta kamalalta.  

Vika täytyy siis olla minussa itsessäni, mutta mikä sen noina kertoina laukaisi, siitä ei ole aavistustakaan.  On mulle tapahtunut muitakin kertoja, että joku mitä olen ollut syömässä, yhtäkkiä muuttaa makuaan, mutta ei noin kovasti kuitenkaan kuin noina kertoina.  Esim. kerran ahmin innoissani ananaskuutioita, ja yhtäkkiä kieltä alkoi kirvellä ihan hitosti enkä voinut syödä loppuun.  Tämmöistä olen kuullut joskus muiltakin, joten se kai on normaalia, että joku ananas voi yhtäkkiä laukaista allergisen reaktion.

Mutta kahvia voin juoda edelleen ja syödä makaronilaatikkoa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on tapahtunut tällainen, mutta se ei ollut hajuaisti, vaan maku.  Ekan kerran se tuli, kun oltiin työpaikan kahvihuoneessa päiväkahvilla.   Olin hörppinyt sitä kahvikupillista jo yli puolet, kun yhtäkkiä se muuttui mun suussani ihan järkyttävän makuiseksi, ihan kuin olisin juonut saippuavettä tai jotain polttoainetta tai vastaavaa.  Tuijotin sitä kahvinjämääni ja haistelin sitä, se haisi ihan tavalliselle.  Mutta mun suussa se maistui kauhealta.

Säikähdin, että siinä kupissa olisi ollut pohjalla vaikka jotain myrkkyä.  Kävin siitä vielä saman päivän iltana päivystyksessäkin puhumassa, mutta ei osattu sanoa asiaan yhtään mitään.  

Kotona kahvi maistui taas ihan hyvälle.

Mutta muutaman kerran tämä on toistunut, kotona kahvia juodessa.  Yhtäkkiä se maku vain muuttui enkä pystynyt yhtään juomaan sitä.  Sama kauhea kirvelevä ja yököttävä maku.

Muistan, kuin opiskeluaikana kerran oltiin syömässä ruokalassa ja ruokana oli makaronilaatikkoa.  Se maistui ihan jollekin myrkylle ja ihmettelin, miten muut pystyi sitä syömään.   Vein sen lautasen tiskille ja pyysin uuden annoksen eri astiasta, jos vaikka juuri siihen kohtaan mistä minulle annosteltiin, olisi osunut jotain omituista.  Mutta se maistui se uusi annoskin ihan samalta kamalalta.  

Vika täytyy siis olla minussa itsessäni, mutta mikä sen noina kertoina laukaisi, siitä ei ole aavistustakaan.  On mulle tapahtunut muitakin kertoja, että joku mitä olen ollut syömässä, yhtäkkiä muuttaa makuaan, mutta ei noin kovasti kuitenkaan kuin noina kertoina.  Esim. kerran ahmin innoissani ananaskuutioita, ja yhtäkkiä kieltä alkoi kirvellä ihan hitosti enkä voinut syödä loppuun.  Tämmöistä olen kuullut joskus muiltakin, joten se kai on normaalia, että joku ananas voi yhtäkkiä laukaista allergisen reaktion.

Mutta kahvia voin juoda edelleen ja syödä makaronilaatikkoa.

kahvi eli kofeiinimyrkytys. Normaali ihminen voi juoda turvallisesti noin 4 kuppia, sitten saa myrkytysoireita. Herkkä ihminen voi saada niitä jo vähemmästä. Tästä ei haluta puhua. Itselleni tulee pahoinvointia liiasta kofeiinista. Kofeiinia on myös suklaissa ja energiajuomissa ja teessä. Kaikki nämä lisää kofeiinia vereen.

Minulla oli jalassani pieni haava joka oli sen verran pieni, että en käynyt sen takia ensiavussa koska tuskin siihen olisi tikkejä ruvettu laittamaan ja se alkoi paranemaan hyvin itsestäänkin. Se oli jo paranemassa mutta ei vielä läheskään kokonaan parantunut. Seurasin joka päivä sen paranemista kun yhtenä päivänä tajusin, että se oli kadonnut. Edellisenä päivänä se oli vielä siinä missä se mutta seuraavana päivänä se oli vain hävinnyt arpea ja muuta jälkeä jättämättä. Mikä sen vajaassa vuorokaudessa niin nopeasti paransi?

Tämä tapahtui kaksi kertaa n. viikon välein: katossa olevan lampun kupu putosi suoraan päähän kun olin seisomassa peilin edessä asettelemassa pipoa päähän. No, sama tapahtui toisen kerran eri huoneessa kun olin seisomassa lampun alla sattumalta.

Oli kyllä huvittavaa, miten just mulle sattui nämä, kun talossa oli muitakin läsnä näkemässä tilanteet.

Näin painajaista että huoneeseeni (soluasunto siis) tuli vampyyri, tai vampyyrimainen olio. Aamulla huomasin toisessa rinnassa kaksi isoa punaista pistettä joissa oli keskellä mustat pisteet ja löysin vastaavat jäljet myös reidestäni.  Olin samana päivänä lähdössä viikonlopuksi kotiin äitini 40vee päiville ja näytin jälkeä isälle joka on,  tai siis oli tk-lääkäri. Isäkään ei tunnistanut jälkien aiheuttajaa. Mainittakoon vielä että kesämökillämme on sekä lintukirppuja että punkkeja (nam) joten niidenkin tekemät jäljet olisi joko isä tai  minä itse tunnistanut.

En nyt sano, että se oli vampyyri sillä ajatus on naurettava. Mutta mikä todennäköisyys on, että kamalan painajaisen jälkeen saat kehoosi tuollaiset jäljet?

Vierailija kirjoitti:

Mulle soitettiin vihainen viesti pavelutalosta vastaajaan, kun opiskeluni vuoksi oli usein päällä vastaaja, johon huudettiin suoraan jotain mitä äitini oli tehnyt. Kun soitin takaisin, alettiin huutaa mutta sanoin tyylini mukaan rauhallisesti, että minulla ei ole mitään sukua siellä päinkään ikinä ollutkaan sekä sen, että äitini on maannut toisella puolella Suomea haudassa yli viisitoista vuotta. Numero heillä oli kyllä minun numeroni, se oli selvä, mutta miten heille oli minun numeroni päätynyt ja saikohan koskaan oikea henkilö tiedon. Tuolta tuli noita viestejä ja soittoja muutaman kerran ja viimeisen kerran jälkeen ei sitten enää. Eli he eivät edes heti sitä numeroa korjanneet.

Kaikista erikoisinta tuossa oli kyllä tuo, että soutot loppuivat viimeisen soiton jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutimme nykyiseen taloomme, kun ensimmäinen lapsemme oli vauva. Asunnonvälittäjä jätti sanomatta, että talon sisäpuolella oli käynyt valitettava kuolemantapaus, johon liittyen aiempi asukas sai tuomion kuolemantuottamuksesta. En tiedä, olisiko tämä vaikuttanut ostopäätökseen, sillä talomme oli ja on edelleen tunnelmaltaan hyvä.

Mutta aluksi tapahtui kaikenlaisia pieniä asioita.

Kerran olin hurjan väsyneenä saanut vihdoinkin nukahdettua päiväunille kera vauvan, kun ääninapeilla varustettu lastenkirja (aihe: eläimet ja niiden äänet) sängyn vieressä lattialla alkoi huutaa "ammuu, ammuu". Sama toistui toisenkin kerran heti, kun olin uudestaan päässyt uneen. Mikään ei koskettanut nappeja.

Kerran takan päälle nostamani soitinlelu alkoi itsekseen soittaa sooloja, kaikki eri äänensä putkeen.

Myös muuan kaverin lapsen vanha lelu, jonka pattereiden luulimme ajat sitten hyytyneen, löysi yhtäkkiä äänensä uudessa paikassamme.

Yhtenä aamuna heräsin ja huomasin, että kello on pysähtynyt asentoon tasan seitsemän. Seuraavana aamuna se oli taas ajassa. Mieheni ei ollut vaihtanut paristoa, enkä minä.

Kerran katonrajaan tiukasti kiinnitetty häkävaroitin lepäsi matolla viistosti neljän metrin päässä. Fysiikantajuni mukaan paikka oli väärä, jos se olisi tippunut ja vierinyt johonkin suuntaan.

Kerran alle 2-vuotias lapsemme juoksi meitä kohti siitä talon "siivestä", jossa em. kuolemantapaus oli ollut, huutaen iloisesti "Jani, Jani". Kyseltyämme, mitä sanoikaan / mistä sen keksi, kertoi hetken mietittyään Myyrän (animaatiohahmo) sanoneen niin. Tämän kuolleen miehen nimikin se sattui olemaan..

Edelleenkin joskus "talo" laittaa minut ja mieheni ruotuun pitämällä melkoisia pamauksia (kuin joku löisi ulkoseinään tai kuin jokin esine tippuisi lattialle viereisessä huoneessa), kun olemme juuri riidelleet. Olemme tulkinneet sen niin, että meidän pitää seisoa samalla puolella ja unohtaa typerät kinastelut.

Ehkä Jani on yrittänyt vihjata, että se häkävaroitin kuuluu kiinnittää matalammalle kuin katonrajaan. Jos häkä on noussut katonrajaan, on peli pelattu.. Mieluiten johonkin 40-50 cm korkeudelle.

Ei pidä jakaa neuvoja, jos ei mistään mitään tiedä. Häkä on ilmaa kevyempi kaasu ja kohoaa siis huoneen yläosaan. Jos häkävaroitin on puolen metrin korkeudella, se saattaa alkaa hälyttää vasta, kun huoneessa on häkää puolesta metristä kattoon asti.

Minulla on ilmeisesti kaksoisolento Inarissa. Lomareissulla Inarissa tuli paikallinen nainen iloisena juttelemaan, että ai oletkin tullutkin takaisin. Olin äimänä ja selitin, että olet varmaan erehtynyt henkilöstä. Naisen oli vaikea uskoa, etten ole se henkilö, keneksi minua luuli. 

Vierailija kirjoitti:

Näin painajaista että huoneeseeni (soluasunto siis) tuli vampyyri, tai vampyyrimainen olio. Aamulla huomasin toisessa rinnassa kaksi isoa punaista pistettä joissa oli keskellä mustat pisteet ja löysin vastaavat jäljet myös reidestäni.  Olin samana päivänä lähdössä viikonlopuksi kotiin äitini 40vee päiville ja näytin jälkeä isälle joka on,  tai siis oli tk-lääkäri. Isäkään ei tunnistanut jälkien aiheuttajaa. Mainittakoon vielä että kesämökillämme on sekä lintukirppuja että punkkeja (nam) joten niidenkin tekemät jäljet olisi joko isä tai  minä itse tunnistanut.

En nyt sano, että se oli vampyyri sillä ajatus on naurettava. Mutta mikä todennäköisyys on, että kamalan painajaisen jälkeen saat kehoosi tuollaiset jäljet?

Soluasunnoissa voi olla luteita. Usein puremat näkyvät lähellä toisiaan. En tiedä oliko kyseessä ne, mutta kannattaa tarkkailla tilannetta.

Tämä tapaus jäi selvittämättömäksi, mutta olen melko varma, että kuulin kerran erään tapailemani miehen ajatukset. Kyseinen asia tuli jotenkin ”puskista” ja oli niin intensiivinen, että jälkikäteen jopa mietin, sanoiko mies asian oikeasti vai miksi se jäi mieleen niin vahvasti.

Eli olimme minun luonani, ja katsoin miestä aika läheltä. Hänkin katsoi minua. Yhtäkkiä mieleeni tuli ikään kuin miehen äänellä ”sulla on aika iso nenä”. Ja miehen ilmekin näytti jotenkin siltä, että katsoi nenääni jotenkin vähän mietteliään näköisenä.

Asia jäi selvittämättömäksi. Tapasimme vielä muutamia kertoja, mutta mies ei tuon jälkeen enää ollut kovinkaan innostunut tapaamisista. Olisi hyvä tietää, peilasinko vain itse jotenkin alitajuisesti miehen kiinnostuksen puutetta ja epävarmana kuvittelin miehen katsovan nenääni arvostelevasti, vai kuulinko oikeasti hänen ajatukset.

Up