Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
akateeminen tyttö kirjoitti:
Ystäväni kertoi, että hän oli alkanut muistaa lapsuudestaan vaikeita hyväksikäyttökokemuksia. Hänen puolisonsa ei uskonut tätä. Sitten puoliso ja ystäväni äiti alkoivat soitella minulle hädissään. Heidän mielestään ystäväni oli psyykkisesti sairas ja hänet olisi pitänyt saada hoitoon. Ymmärtääkseni heillä oli ihan onnellinen avioliitto ja huoli kuulosti aidolta. En tiennyt, mitä uskoa. Ystäväni oli silminnähden levoton, mutta älykkäänä ja fiksuna hänen tarinansa pedofiiliringistä oli todella uskottava ja looginen. Muita näkyviä psyykkisen sairauden oireita ei ollut, aistiharhoja tai pakkoliikkeitä, epäloogisuutta tai voimakkaita mielialan vaihteluja.
...En vieläkään tiedä, oliko hyväksikäyttö tapahtunut oikeasti ja/vai oliko hänellä skitsofrenia tai muu paranoidinen vaihe. Toisaalta, voiko skitsofreniasta kuntoutua niin että pärjää työelämässä?
Skitsofreniaa sairastava sukulaiseni saa jatkuvasti vastaavia valemuistoja. Hyväksikäyttömuistojen lisäksi muistaa saaneensa lapsia nuorena jne. Iän mukana näiden lasten määrä vain kasvaa... Hyväksikäyttäjäksi projisoituu usein juuri oma lääkäri. Osa skitsofreenikoista pystyy salaamaan poikkeavan käsityksensä maailmasta pitkään: he oppivat "esittämään mukana" toisten todellisuuskäsityksen mukaan. Ainoa merkki saattaa olla arkuus tai säikähtäneen oloinen ilme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka murtautui varastokoppiini rikkoen lukon ja anastaen tavaroitani?
Kouluaikana olin onnettoman ujo, koulukiusattu nuori mies, joka oli lukiossa käsittämättömän ihastunut erääseen luokkansa tyttöön. Pitkän rohkeuden keräämisen jälkeen pyysin tytön kanssani leffaan. Hän suostui. Sovittiin, missä tavataan kaupungilla. Hän ei vaan tullut sinne koskaan. Olin niin ujo, että oletin, että tyttö ei vaan kehdannut kieltäytyä, eikä sitten tullut siksi. Tai naureskeli jostain kauempaa kavereidensa kanssa, kun odottelin häntä. Emme enää koskaan puhuneet toisillemme, vaikka olimme samalla luokalla vielä pari vuotta. Lähin kohtakti tyttöihin lukioaikoina. Jäi kyllä vaivaamaan, miksei se Katja tullut Koskikeskukseen leffaan silloin 1990-luvun alussa. Nyt aikuisena tuo onneton ujous lähinnä jo naurattaa, mutta silloin siitä oharista jäi traumoja vuosiksi.
Vierailija kirjoitti:
Minne on kadonnut MrJuha82?
Juuri eilen mietin tuota samaa.
Vierailija kirjoitti:
Kouluaikana olin onnettoman ujo, koulukiusattu nuori mies, joka oli lukiossa käsittämättömän ihastunut erääseen luokkansa tyttöön. Pitkän rohkeuden keräämisen jälkeen pyysin tytön kanssani leffaan. Hän suostui. Sovittiin, missä tavataan kaupungilla. Hän ei vaan tullut sinne koskaan. Olin niin ujo, että oletin, että tyttö ei vaan kehdannut kieltäytyä, eikä sitten tullut siksi. Tai naureskeli jostain kauempaa kavereidensa kanssa, kun odottelin häntä. Emme enää koskaan puhuneet toisillemme, vaikka olimme samalla luokalla vielä pari vuotta. Lähin kohtakti tyttöihin lukioaikoina. Jäi kyllä vaivaamaan, miksei se Katja tullut Koskikeskukseen leffaan silloin 1990-luvun alussa. Nyt aikuisena tuo onneton ujous lähinnä jo naurattaa, mutta silloin siitä oharista jäi traumoja vuosiksi.
No olisit kysäissyt koulussa siltä, kun näitte. Että missäs olit, kun et tullutkaan ja miksi? Siinä olisi ollut kiva katsella kiemurtelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asuimme exäni kanssa keskellä metsää. Kerran tulin töistä ja näin tienlaidassa kävelevä naisen joka kiinnitti huomioni monestakin syystä: Naisella oli valkoinen nahkajakku, mustat tiukat housut ja valkoiset erittäin korkeakorkoiset saapikkaat. Tie oli hiekkatie, nainen kuitenkin käveli siinä korkkareissaan kuin catwalkilla. Auringonvalo hehkui naisen oranssinsävyisessä, päälaelle keoksi kasatussa tukassa ja ja silmiä peittivät aurinkolasit, kasvoista näin vain väläyksen sivuprofilia. Kaikkiaan hyvin näyttävä ilmestys. Lähellä ei ollut taloja, ainoa oli meidän talomme ja sinnekin oli parisen kilometriä mutta jos nainen jatkaisi kävelyä, hän päätyisi pihaamme. Asia alkoi kiusata minua niin että tein u-käännöksen kysyäkseni, onko hänellä kaikki hyvin mutta nainen oli kadonnut kuin se kuuluisa pieru saharaan. Nousin autosta hölmönä ja mietin, että mikäs kummitus se nyt oli?
Ettei exäsi ollut kaappitransu? Muisti sinun tulevan myöhemmin töistä, säikähti autoasi, juoksi metsään piiloon ja tunki peruukin kivenkoloon?
Mieheni on ihmetellyt, kuinka voin tietää asioita joista minun ei pitäisi tietää. Niin käy aika usein. Tässä yksi hiljattain tapahtunut juttu. En saanut millään unta ja mietin, että kun lunta on satanut tosi paljon, pitäisikö likakaivon päältä putsata lunta pois, että sen saa tyhjättyä.
Sanoin asiasta miehelle ja hän naureskeli, että eihän sitä tulla tyhjäämään vielä pitkään aikaan.
Seuraavana päivänä viemäri oli jotenkin hetkellisesti tukkeutunut, ehkä lapsi laittanut liikaa paperia tms pönttöön. Mies joutui lapioda lumet kaivojen päältä tarkistaakseen onko ne täynnä. Ei ollut ja viemärikin alkoi taas vetämään. Seuraavana päivänä tuli likakaivon tyhjääjä, kuukauden etuajassa yllättäen ja pyytämättä. Tuskin olisi saanut tyhjättyä likakaivoja ilman etukäteislapiointia, kun kohdassa oli varmaan metri lunta.
Monesti mies ajattelee jotain ja mä sanon sen ääneen, tai sanomme saman asian yhtä aikaa. Tai sanon jotain ääneen ja se tapahtuukin oikeasti hetken päästä. Miehen mielestä minulla on joku kammottava taito, mutta ehkä olen vain taitavampi havannoimaan merkkejä ympäristöstä. En osaa selittää asiaa mitenkään, minä vain tiedän. Se taito on myös pelastanut minut useasti. Edesmennyt mummoni oli samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä sattui vuokramökillä. Nukuin veljeni kanssa pihalla aittarakennuksessa ensimmäistä yötä ja heräsin kello viideltä (tasan) siihen että kuulin askelia aitan katolta. Veljeni heräsi siihen myös. Askeleet kuulostivat siltä, että täysikokoinen mies olisi hitaasti kävellyt aitan katolla ympyrää.
Me molemmat tietysti panikoimme, että karhu, tai vähintäänkin joku paikkakunnan hullu murhamies siellä tallustaa, tuntemattomalla paikkakunnalla metsän keskellä järven rannassa kun oltiin ja askeleet olivat liian raskaita ollakseen linnun tai jonkun pienen nisäkkään. Pahinta oli, ettei aitan ovea saanut lukkoon tai edes säppiin. Aikamme pelokkaina askelia kuunnellen, päätimme viimein mennä selvittämään kuka katolla oli - ja yllätys yllätys, ei siellä mitään näkynyt.
Noh, seuraavan yönä sama toistui. Taas tasan kello viisi heräämme siihen että joku askeltaa ympyrää aitan katolla, eikä mitään näy (askeleet loppuivat/hiipuvat kun meni katsomaan). Kolmantena yönä jälleen sama, mutta tässä vaiheessa käänsimme molemmat enää kylkeä väsyneenä ja kello viiden askelmiin tottuneena. Vanhemmat, jotka nukkuivat itse mökissä, epäilivät, että oksat olisivat hakanneet aitan kattoa, mutta että tasan kello viisi joka aamu? Lisäksi, ääni oli kyllä askelten, eikä oksien hakkaus. Äiti epäili että aallot lyöneet laituriin ja se ääni olisi jotenkin kantautunut aittaan, mutta aamu viisi järvi oli peilityyni.
Koskaan ei selvinnyt mikä katolla käveli, eikä koskaan olla vuokrattu enää samaa mökkiä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä sattui vuokramökillä. Nukuin veljeni kanssa pihalla aittarakennuksessa ensimmäistä yötä ja heräsin kello viideltä (tasan) siihen että kuulin askelia aitan katolta. Veljeni heräsi siihen myös. Askeleet kuulostivat siltä, että täysikokoinen mies olisi hitaasti kävellyt aitan katolla ympyrää.
Me molemmat tietysti panikoimme, että karhu, tai vähintäänkin joku paikkakunnan hullu murhamies siellä tallustaa, tuntemattomalla paikkakunnalla metsän keskellä järven rannassa kun oltiin ja askeleet olivat liian raskaita ollakseen linnun tai jonkun pienen nisäkkään. Pahinta oli, ettei aitan ovea saanut lukkoon tai edes säppiin. Aikamme pelokkaina askelia kuunnellen, päätimme viimein mennä selvittämään kuka katolla oli - ja yllätys yllätys, ei siellä mitään näkynyt.
Noh, seuraavan yönä sama toistui. Taas tasan kello viisi heräämme siihen että joku askeltaa ympyrää aitan katolla, eikä mitään näy (askeleet loppuivat/hiipuvat kun meni katsomaan). Kolmantena yönä jälleen sama, mutta tässä vaiheessa käänsimme molemmat enää kylkeä väsyneenä ja kello viiden askelmiin tottuneena. Vanhemmat, jotka nukkuivat itse mökissä, epäilivät, että oksat olisivat hakanneet aitan kattoa, mutta että tasan kello viisi joka aamu? Lisäksi, ääni oli kyllä askelten, eikä oksien hakkaus. Äiti epäili että aallot lyöneet laituriin ja se ääni olisi jotenkin kantautunut aittaan, mutta aamu viisi järvi oli peilityyni.
Koskaan ei selvinnyt mikä katolla käveli, eikä koskaan olla vuokrattu enää samaa mökkiä.
Voisiko tässä olla kyse lämpölaajenemisesta? Aurinko alkaa lämmittää kattoa, joka sitten naksahtelee lämpenemisen ajan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin ala-asteikäinen, tykkäsin erästä lapsille tarkoitettua kauhukirjasarjaa. Yhden kirjoista ostin omaksikin, ja kerran, pari vuotta oston jälkeen, se oli vain hävinnyt hyllystäni. Pengoin koko huoneeni, mutta sitä ei ollut kerta kaikkiaan missään. Se ei ollut pudonnut kirjahyllyn taakse, en ollut lainannut sitä kenellekään, enkä edes ottanut sitä hyllystä aikoihin. Kysyin suoraan vanhemmiltani, olivatko he heittäneet sen pois, sillä äiti oli joskus sanonut, ettei hän olisi halunnut minun lukevan sellaisia kirjoja. Vanhemmat kuitenkin vakuuttivat, etteivät ikinä heittäisi tavaroitani menemään ilman lupaani. Itse kirja ei ollut minulle niin tärkeä, mutta olisi kiva tietää, mihin se katosi. Toiseen ulottuvuuteenko?
Voi olla, että olen kirjoittanut tämän tähän ketjuun ennenkin, mutta menköön. Olin varhaisteininä suorastaan pakkomielteinen erääseen näyttelijään, ja ostin hänen elokuviaan tusinoittain DVD:nä. Kun sitten opiskeluja aloittaessani olin muuttamassa pois kotoa ja löysin leffat kaappini perältä, koko juttu alkoi hävettää minua. En halunnut viedä niitä kirpparille, mutten myöskään jättää vanhaan huoneeseeni pyörimään. Niinpä hävitin ne täysin: pilkoin levyt ja kansilehtiset pieniksi palasiksi ja heitin ne sekä muovikannet samaan muovikassiin, sidoin kassin monella solmulla ja vein taloyhtiömme roskikseen. Tuolloin ei ollut kotona ketään muita kuin minä.
Kun pari päivää myöhemmin juttelin vanhempieni kanssa siitä, mitä ottaisin muuttaessani mukaan ja mitä en, isäni sanoi syyttävällä äänellä: "Ota ainakin kirjasi ja loput DVD:si mukaan, tai älä ainakaan tuhoa niitäkin". Tuolloin sivuutin koko kommentin, mutta sittemmin minua on vaivannut, miten isä tiesi asiasta. Hän tuskin edes muisti kyseisten leffojen olemassa oloa, sillä ne olivat olleet kaappini perällä laatikossa jo vuosia, eikä hän ikinä käynyt noihin aikoihin huoneessani. Olin myös varmistanut, ettei huoneeni lattialle ollut jäänyt mitään silppua hävitystyöstä. En ole kehdannut kysyä isältä asiasta enää myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mihin lapsuudenkodistani hävisi kaksi valtavaa kansiollista Pokemon-kortteja. Tätä mietimme veljeni kanssa juuri vähän aikaa sitten. Niitä ei löytynyt edes aikoinaan muutossa kun kävimme tavaroita läpi, ne olivat hävinneet jo ennen sitä. Kumpikaan meistä ei olisi ikimaailmassa suostunut luopumaan niistä, ei silloinkaan, kun Pokemon meni pois muodista. Isältä ja äidiltä olemme tiukanneet kansioiden kohtalosta, mutta he ovat vannoneet, etteivät ole ikinä koskeneetkaan niihin.
Joku kaveriko vei? Mutta kahta niin suurta ja painavaa kansiota olisi lapsen kyllä ollut vaikea salakuljettaa mukanaan. Hmm...
Kuka oli se petturi, joka opiskeluaikoinani varasti rahalippaan ainejärjestöni toimistolta. Olin tuolloin aktiivina, ja minulla + noin viidellätoista muulla ihmisellä oli avain tuohon toimistoon. Lippaassa oli ollut yli 500 €, ja ne oli viety eräiden bileiden aikana. Toimiston oven lukkoa ei oltu murrettu, joten sisään oli menty avaimilla. Paikkoja ei oltu pengottu, joten syyllinen tiesi, missä rahoja säilytettiin. Myöskin sen laatikon lukko, jossa lipas oli, oli avattu siististi avaimella.
Meidät kaikki kutsuttiin tämän jälkeen koolle, ja pidettiin vakava puhuttelu. Kaikki kuitenkin näyttivät olevan yhtä ihmeissään ja tyrmistyneitä asiasta. Kuitenkin joku siitä joukosta oli syyllinen. Eniten raivostutti se, että olimme kaikki hyviä kavereita keskenämme. Jos joku oli rahapulassa, olisimme varmasti voineet auttaa häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vielä jäänyt tällainen juttu mieleen, joka on vaivannut minua
lapsuudesta asti. Olin silloin 4 tai 5-vuotias ja minulla oli Kristiina niminen muovinen nukke. Nukuin aina tämä nukke kainalossani äidin ja siskon välissä. Eräänä yönä heräsin siihen, kun en saanut henkeä ja näin kuinka nukke oli tarrautunut kaulaani ja yritti kuristaa minua. Silmissä sillä oli hurja ilme ja se oli tarrautunut tiukasti kaulaani. Joudun käyttämään todella voimiani saadakseni sen irti. Kun viimein sain sen irti heitin sen lattialle niin kauaksi kuin pystyin. No tuon jutun voisi laittaa unen ja lapsuuden mielikuvituksen piikkiin, mutta olen varma, että heräsin oikeasti. Heräsin tähän tukehtumisen tunteeseen ja muistan sen hurjan ilmeen, joka nukella oli ja aamulla nukke oli todellakin heitettynä lattialla. Enpä enää juuri leikkinyt sillä nukella tai ainakaan ottanut sitä viereeni yöksi.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on ihmetellyt, kuinka voin tietää asioita joista minun ei pitäisi tietää. Niin käy aika usein. Tässä yksi hiljattain tapahtunut juttu. En saanut millään unta ja mietin, että kun lunta on satanut tosi paljon, pitäisikö likakaivon päältä putsata lunta pois, että sen saa tyhjättyä.
Sanoin asiasta miehelle ja hän naureskeli, että eihän sitä tulla tyhjäämään vielä pitkään aikaan.
Seuraavana päivänä viemäri oli jotenkin hetkellisesti tukkeutunut, ehkä lapsi laittanut liikaa paperia tms pönttöön. Mies joutui lapioda lumet kaivojen päältä tarkistaakseen onko ne täynnä. Ei ollut ja viemärikin alkoi taas vetämään. Seuraavana päivänä tuli likakaivon tyhjääjä, kuukauden etuajassa yllättäen ja pyytämättä. Tuskin olisi saanut tyhjättyä likakaivoja ilman etukäteislapiointia, kun kohdassa oli varmaan metri lunta.Monesti mies ajattelee jotain ja mä sanon sen ääneen, tai sanomme saman asian yhtä aikaa. Tai sanon jotain ääneen ja se tapahtuukin oikeasti hetken päästä. Miehen mielestä minulla on joku kammottava taito, mutta ehkä olen vain taitavampi havannoimaan merkkejä ympäristöstä. En osaa selittää asiaa mitenkään, minä vain tiedän. Se taito on myös pelastanut minut useasti. Edesmennyt mummoni oli samanlainen.
Minulla on ollut samalaista erään tuttavani kans. Jokin intuitio ja pystyt aistimaan toisen energiaa
Asuin koulun asuntolassa ja eräänä päivänä huoneeseeni oli ilmestynyt käsilaukku jossa ei ollut muuta sisältöä kuin kampa. Tästä on jo monta vuotta mutta en vieläkään ole keksinyt, että miten laukku oli ilmestynyt huoneeseeni. Ainakaan kukaan jolta asiasta kysyi ei omien sanojensa mukaan ei mistä se oli ilmestynyt tai tunnistanut sitä.
Lapsena muistan, miten olin kävelemässä (ala-asteella vielä) koulusta kotiin.
Joku minulle entuudestaan tuntematon ja räsyinen laitapuolen kulkija sitten yhtäkkiä ilmestyi viereeni alkaen jutella niitä näitä, kyseli mm nimeäni ja missä asun jne.
En siis tuntenut miestä entuudestaan, mutta koska olin pieni niin häkellyin täysin ja vastailin jotakin.
No, onnekseni ennen kotia poliisiauto ajoi ohi, avasivat ikkunan ja alkoivat jututtaa miestä joka luullakseni oli vanha tuttu heille...
Puikahdin pois siitä sitten sillä aikaa kotiin, jättäen tuon hyypiön siis taakseni.
Vasta vanhempana tajusin, että tyypillä (ei ollut humalassa, ainakaan pahassa sillä olin kännisiä aikuisia nähnyt) kyllä ja joka lähtee saattelemaan alakouluikäistä pikkutyttöä yli-innokkaasti kotiin ei välttämättä ole ollut hyvät aikeet..
No, vanhemmille en muistaakseni sanonut asiasta, mutta hyvä että ne poliisit siihen tulivat..
Minne on kadonnut MrJuha82?