Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Teininä sydämeni särkyi, kun ensirakkauteni jätti minut julmasti. Menetin jopa ruokahaluni. Jokainen päivä oli vaikea. Rukoilin monesti helpotusta Jumalalta. Eräänä päivänä kävin sukulaiseni juhlissa ja juttelin yhden juhlien isännän sukulaisen kanssa pikaisesti hänen ulkomaanmatkastaan. Hän oli sellainen, jonka nimen vain tiedän, olen pienestä asti hänet nähnyt juhlissa, kun meillä on yhteinen sukulainen. Emme ole ikinä pitäneet mitään yhteyttä, hän on sellainen ihan "kummin kaima".

Näin tosi usein pahoja unia vaikean elämäntilanteen aikana. Noiden juhlien jälkeen näin unta, jossa oli täysin pimeää ja yhtäkkiä näin tuon juhlien keskustelukumppanin kulkevan minua kohti valoa loistaen, mustaa siltaa pitkin, kuin enkelit kuvissa. Uni oli tosi outo, koska tuo henkilö oli niin random elämässäni, vieläpä eri ikäluokkaa.

Heti seuraavana päivänä unen jälkeen Facebookissani odotti yksitysviesti. Huomasin sen olevan häneltä! Emme ikinä olleet viestitelleet tai puhuneet syvällisiä. Siinä hän ihmetyksekseni kertoi nähneensä surulliset laulunsanat statuksessani ja miettineensä, voisiko auttaa jotenkin. Kerroin lyhyesti eronneeni. Ihmetyksekseni hän pyysi minut kahville, koska halusi jakaa oman kokemuksensa. Olen erittäin arka, ja tuntui uppo-oudolta avautua hänelle, saati lähteä tapaamaan häntä, mitä muutkin nyt ajattelisivat. Jokin vahva ääni sisälläni käski mennä.

Tapaamisen jälkeen askeleeni oli kevyt ensimmäistä kertaa kuukausiin ja koko erosuru oli kuin pois pyyhitty. En vieläkään osaa selittää tapahtunutta. Olin monet kerrat puhunut terapiassa ja kavereille erosta, mutta siitä ei ollut lainkaan hyötyä. Nyt suru lähti kertaheitolla.

Ehkä Jumala oli kuullut rukoukseni. Tapauksesta on nyt monta vuotta. Vieläkin hymyilen hihaani, kun olen vilaukselta nähnyt tuon nykyään perheellisen, naimisissa olevan, myöhemmin uskoon tulleen miehen juhlissa. Haluaisin vielä joskus kertoa, kuinka hän oli näyttäytynyt enkelinä unessani ennen tapaamista. ♡

Kuka vei kuivumassa olleet pikkuhousuni pyykkituvasta keskiviikkona.

Isoisäni kuoli muutama vuosi sitten. Hän oli melko suuren yrityksen pedantti toimitusjohtaja. Hänen asuntonsa sijaitsi tuon yrityksen toimitilojen yläkerrassa, siellä ei ollut muita asuntoja. Asuntoon johtavaan ns rappukäytävään oli oma ulko-ovensa, mutta asunnon oven taakse pääsi myös sisäkautta yritystiloista. Toimitilat olivat iso varastotila.

Kun vaarini kuoli, tätini eli hänen tyttärensä tuli tyhjentämään vaarin asuntoa ja pyysi minut kaverikseen jäämään vaarin asunnolle yöpymään (täti asui itse kaukana). Aamulla tätini kyseli varovasti, olinko kuullut yöllä ovien aukeamista sekä askeleita alhaalta, varastotilan puolelta. Sanoin nukkuneeni sikeästi ja ajattelin tädin vain kaipaavan isäänsä. Hän kuitenkin oli varma kuulemastaan.

Nyt lähivuosina vaarin toinen lapsi on asunut vaarin asunnossa ja hänen lapsensakin eli serkkuni, aikuiset miehet, yöpyvät siellä välillä. Toinen heistä oli kerran yöpynyt siellä ja kuullut yöllä niin selvät askeleet, että hän oli luullut jonkun toisen olevan talossa. Hän oli keskellä yötä laskeutunut rappuset alas, laittanut valot päälle ja käynyt katsomassa varastotiloissa kaikkien hyllyjenkin välit, mutta missään ei ollut ketään. Hän oli säikähtänyt niin, että oli nukkunut loppuyön muualla. Myös vaarini kolmas lapsi on vaarin asunnolla ollessaan, keskellä päivää luullut, että eräs työntekijä tulee takaisin töihin reissultaan, kuullut selvää kovaa kolinaa ym, mutta pihalla ei olekaan ollut autoa, eikä rakennuksessa ketään muuta. Paikka vielä sijaitsee vähän syrjässä, kaukana muista asuinrakennuksista. Yrityksessä on tuolla vain pari työntekijää, eikä heistä kukaan osaa selittää tapahtumia.

Mua harmittaa, että on huonot välit joihinkin ihmisiin. Haluaisin korjata ne, mutta en tietenkään voi tai halua rikkoa kenenkään rajoja.

Vierailija kirjoitti:

Tästä on muutama vuosi aikaa. Asuimme silloin vanhassa pienessä hirsitalossa. Oli joulunalusaika ja meillä oli olohuoneen lipaston päällä jouluseimiasetelma, jossa paloi led-tuikkukynttilä. Oli myöhäinen ilta, lapset olivat pieniä ja olleet nukkumassa jo useamman tunnin. Olin itse lähdössä myös nukkumaan ja sammutin olohuoneesta yöksi kaikki jouluvalot ja -kynttilät. Käännyin vielä ovella katsomaan taakseni ja varmistin ettei mikään jäänyt palamaan, ja huone oli pimeä. Kävin vielä nopeasti vessassa ja sieltä palatessani ihmettelin, miksi olohuoneesta näkyy valon kajastus. Menin ovelle katsomaan, niin seimiasetelman tuikussa paloi valo :) Lapset olivat umpiunessa omissa sängyissään, eikä talossa ollut muita. Mysteeriksi jäi, kuka tai mikä valon sytytti.

Olen huomannut että led-kynttilöissä on monesti huono kosketus paristossa. Jos vähän tökkää tai pöytä tärähtää niin valo voi sammua tai syttyä mikäli virta on päällä. Veikkaan että kävi näin.

Isäni ja äitipuoleni asuvat talossa jossa on keittiö, olohuone, makkari ja kylppäri sekä erillinen, vain ulkokautta kuljettava "huoneisto" eli pieni huone + wc . Minä, tuolloin 13v teini sain tuon huoneiston joka oli talvisin hiton kylmä ja syömään/suihkuun oli kurja hiippailla pihan läpi vaikka toisaalta arvostin omaa rauhaa ja vapautta, sai tulla kotiin vähän myöhemmin ym.

Kerran tulin koulusta kotiin ja löysin kaikki pikkuhousuni levältään sängyn päältä, menin tietenkin närkästyneenä kysymään äitipuoleltani asiasta. Hän kiisti käyneensä siellä koko päivänä. Isäni vauhkoontui ajatuksesta että joku pervo oli räveltänyt alusvaatteitani ja nukuinkin sohvalla kunnes isäni sai vaihdettua lukot.

Talossa aiemmin asuneella pariskunnalla oli ollut vuokralainen ja tulee mieleen oliko tälle voinut jäädä avain?

Vierailija kirjoitti:

Jokainen kadonnut sukka tulee takaisin pakastusrasian kantena, joka ei käy mihinkään rasiaan.

Mistä tiedät, että se pakastusrasia on alun perin ollut sukka?

Vierailija kirjoitti:

Kuka vei kuivumassa olleet pikkuhousuni pyykkituvasta keskiviikkona.

Minä se olin!

Tosi outo juttu, menee varmaan kännin piikkiin. Olin yksin tullut ryyppyreissulta kotiin ja menin tapojeni mukaisesti sohvalle nukkumaan. Jossain vaiheessa yöllä heräsin vessaan ja kun tulin sieltä takaisin sohvalle nukkumaan, siinä olikin joku jonka päälle meinasin könytä. Se sanoi mulle: "mitä?". Sanoin vaan "oho sori" ja hahmo vastasi "ei se mitään".  Menin sitten vierashuoneeseen nukkumaan.

Kun aamulla heräsin ajattelin että pitää mennä katsomaan kuka siellä sohvalla on, niin huomasin että olinkin itse sohvalla nukkumassa enkä vierashuoneessa. Kylki oli kipeä ikään kuin joku ois yrittänyt könytä päälle. Kampesin itseni ylös ja menin vierashuoneeseen katsomaan että kuka siellä sitten oli. Sänky oli pedattu ja näytti ettei kukaan ollut nukkunut siellä. Kämpässä ei mitään jälkiä että ketään muuta kuin minä olisi ollut siellä.

Outoa. Pitää vissiin rajoittaa juomista.

Kannattaa ottaa yhteyttä jos siltä tuntuu, itse huomasin nuoruuden poikakaverin facessa, hän oli tosi rakas enkä ole koskaan  unohtanut häntä. Laitoin kaveripyynnön ja kirjoiteltiin ja sovittiin että nähdään ja sillä tiellä ollaan. Naimisissakin jo monia vuosia

Vierailija kirjoitti:

Piinasiko perhettämme  kummitus vai elävä ihminen? Vai sekä että?

Muutimme vähän syrjempään, metsän keskelle kun olin 9-vuotias. Siis minä, isukki ja äippä. Asuimme siinä 7 vuotta , ensin minä muutin opiskelun perässä pois ja sitten vanhempani pistivät talon myyntiin. Mutta noina seitsemänä vuotena tapahtui !

- Paksu valokuva-albumi katosi olohuoneen kirjahyllystä

- Kuistin tuhkakupista löytyi vielä hehkuva, puoliksi poltettu savuke vaikka isä oli matkoilla ja äiti ei ollut käynyt vähään aikaan tupakalla

- Heräsin yöllä ja kirjoituspöytäni ääressä istui mustahiuksinen (molemmat vanhemmat vaaleita) hahmo joka  pyöri tuolilla ympäri, kuulin kitinän selvästi. Kun säikähtäneenä pomppasin istumaan ja  sytytin sänkyni päällä olevan lampun ei huoneessa ollut muita

- Juttelimme äidin kanssa makoillen vanhempien sängyssä ja samassa makuuhuoneen ovi lensi auki niin, että pamahti ja  teki seinään lommon. Isä kuuli  oven auki paiskautumisen  ulos ja tuli ihmettelemään, että

mitä te mesoatte

- Olohuoneessa seisoi joku verhon takana ja  kun  juoksin isää huutaen ulos,  tämä seisoskelija katosi

- Äitini heräsi kipuun keskellä yötä  ja huusi isälle että ampiainen, täällä on ampiainen ja se perhana pisti ! Sekä syöksyi hakemaan vastalääkettä, allerginen kun on. Keittiössä äiti huomasi että pohkeessa oleva reikä ei näyttänyt ampiaisen pistolta vaan jollain terällä tehdyltä. Lakanoissa oli verta

- Takaportaille ilmestyi palava hautakynttilä

Isä vaihdatti lukot , mutta silti äiti pelkäsi talossa yksin olemista.

Nyt oli sellaista soopaa, ettei mitään rajaa eikä järkeä

Se, että sain joululahjaksi laminoidun BMI-taulukon ja diettikirjan! Paketissa ei ollut antajan nimeä, ja kukaan ei myöntänyt! Lisäksi sen taulukon mukaan BMI on 21, joten ei ole hirveästi tarvettakaan...

Se tunne kun on juuri muutettu uuteen kämppään ja pieni lapsi osoittaa tyhjää nurkkaa että "äiti, mitä toi vieras setä täällä tekee?" ':o

Istuin tässä tietokoneella ja kuulin selkeän äänen, että jotain tipahti tietokonepöydälle ja pomppi siinä. Enimmäinen ajatus oli, että korvis tippui! renkaat joissa pallot, kuulemani ääni toi mieleen jonkun pallon tai kuulan. Kokeilin korvia ja totesin että ei, korvissa ovat. Sitten tunnustelin kaulakoruani, 2 lapsihelaa ja totesin niidenkin olevan tukevasti kaulassa. Koetin toistaa äänen naputtamalla sormuksia pöytää vasten mutten saanut vastaavaa ääntä aikaan.

Toissa kesänä eräs kaneistani pääsi yön aikana karkaamaan aitauksesta siten, että joku tai jokin oli avannut hakasella suljetun oven. Vielä myöhään illalla oli tarkistettu että haka on kunnolla kiinni. Sitä tuskin mikään eläin ainakaan sai avattua. Seuraavana päivänä löytyi enää muutamia karvatuppoja pihamaalta eikä koskaan mitään muuta. En tiedä vieläkään mikä peto sen tappoi ja sen viimeinen leposija jäi ilmeisesti myös ikuiseksi arvoitukseksi.

Hassu sivujuonne tuosta kanista oli sekin, kun olin kuvannut jotakin  ihan muuta kohdetta (hämähäkkiä ja sen verkkoa) aitauksilla, oli sateinen kolea sää eikä kaneja näkynyt kuvissa, paitsi se yksi joka oli sattumoisin tullut erään kuvan reunaan! En huomannut tätä ennenkuin aikojen päästä kun tuota kania ei enää ollut. Ikäänkuin olisi tiennyt kohtalonsa ja ettei tulisi kauaa olemaan tässä elämässä, ja oli tarkoitus että huomaan sen siinä vasta sitten kun sitä ei enää ole, ja jotenkin tämä ajatus lohdutti siinä murheessa..

Viime keväänä istuin koneella, kun se alkoi kummasti käymään kierroksilla ja "ulvoa". Näin sivusilmällä kahden kanin häkissä jonkin kirkkaan valon väläyksen. Ajattelin että onko minulla jokin neurologinen häiriö tms., onko ilmassa jotain kummaa sähköistymistä mikä vaikuttaa näin vai mitä. Sitten muutaman minuutin päästä kone alkoi taas hurista ja osasin jo varautua jos ilmiö toistuisi. Nyt käänsin nopeasti katseeni sivulle ja ehdin nähdä sekunnin murto-osan ajan leijuen liikkuvaa, ylimaallisen kirkasta valopalloa, tai pistettä. Säteili niin kirkkaasti ettei rajoja pystynyt erottamaan. Jotenkin luulisi, että jos se olisi ollut jokin näkökentän häiriö, olisi pallokin liikkunut pään/katseen mukana sivulle? Kanit ei reagoineet siihen mitenkään, mutta 10 päivän päästä tästä toinen niistä löytyi kuolleena häkistään. Olisiko se aiemmin kuolleen "henkienergia" tullut vastaan toista ja ilmeni sillä tavoin eri ulottuvuuksien rajapinnassa.. Koskaan ennen enkä sen jälkeen ole nähnyt vastaavaa. Enkä toivottavasti näekään, jos se on joku huono ennusmerkki..

Aaveita? kirjoitti:

Isoisäni kuoli muutama vuosi sitten. Hän oli melko suuren yrityksen pedantti toimitusjohtaja. Hänen asuntonsa sijaitsi tuon yrityksen toimitilojen yläkerrassa, siellä ei ollut muita asuntoja. Asuntoon johtavaan ns rappukäytävään oli oma ulko-ovensa, mutta asunnon oven taakse pääsi myös sisäkautta yritystiloista. Toimitilat olivat iso varastotila.

Kun vaarini kuoli, tätini eli hänen tyttärensä tuli tyhjentämään vaarin asuntoa ja pyysi minut kaverikseen jäämään vaarin asunnolle yöpymään (täti asui itse kaukana). Aamulla tätini kyseli varovasti, olinko kuullut yöllä ovien aukeamista sekä askeleita alhaalta, varastotilan puolelta. Sanoin nukkuneeni sikeästi ja ajattelin tädin vain kaipaavan isäänsä. Hän kuitenkin oli varma kuulemastaan.

Nyt lähivuosina vaarin toinen lapsi on asunut vaarin asunnossa ja hänen lapsensakin eli serkkuni, aikuiset miehet, yöpyvät siellä välillä. Toinen heistä oli kerran yöpynyt siellä ja kuullut yöllä niin selvät askeleet, että hän oli luullut jonkun toisen olevan talossa. Hän oli keskellä yötä laskeutunut rappuset alas, laittanut valot päälle ja käynyt katsomassa varastotiloissa kaikkien hyllyjenkin välit, mutta missään ei ollut ketään. Hän oli säikähtänyt niin, että oli nukkunut loppuyön muualla. Myös vaarini kolmas lapsi on vaarin asunnolla ollessaan, keskellä päivää luullut, että eräs työntekijä tulee takaisin töihin reissultaan, kuullut selvää kovaa kolinaa ym, mutta pihalla ei olekaan ollut autoa, eikä rakennuksessa ketään muuta. Paikka vielä sijaitsee vähän syrjässä, kaukana muista asuinrakennuksista. Yrityksessä on tuolla vain pari työntekijää, eikä heistä kukaan osaa selittää tapahtumia.

"Melko suuren yrityksen toimitusjohtaja"? Silti toimitilat noin pienet ja pari työntekijää?

Vierailija kirjoitti:

Se tunne kun on juuri muutettu uuteen kämppään ja pieni lapsi osoittaa tyhjää nurkkaa että "äiti, mitä toi vieras setä täällä tekee?" ':o

Meillä vähän samantyylinen. Tyttö heräsi päiväunilta makuuhuoneessa. Oli vähän hämärää kun verhot kiinni että saa nukuttua. Menin hänen viereensä istumaan ja hänkin nousi istumaan. Hän oli kyllä jo kunnolla hereillä eikä unenpöpperössä. Hän katsoi hetken eteenpäin ja osoitti sormella keskelle huonetta ja kysyi "miksi tuo on kuollu?" Kysyin että "niin mikä?" Ja hän osoitti uudestaan että "no tuo".

Sanoin että ei siellä mitään ole, ja lähdettiin toiseen huoneeseen. Tuli vähän kyllä creepy olo ja mietin että minkähän näki siinä olevan.

Asutaan vanhassa talossa mutta ei meillä koskan mitään "kummitusjuttuja" tapahdu..

Mummoni kertoi, kuinka oli 15-vuotiaana kävellyt lumista polkua kotiinsa marraskuisessa pimeydessä ja katsonut, kuinka suuren naapuritalon pirtin ikkunasta lensi pihalle kirkas valo ja katosi tähtiselle pakkastaivaalle. Oli ihmetellyt, että mikähän se tuo oli.

Myöhemmin tuli naapurin isäntä heille kertomaan, että heidän vanhamummonsa oli kuollut sydänhalvaukseen, kun kuuli radiosta, että (talvi)sota oli alkanut.

Tämä nähty valoilmiö tapahtui suunnilleen samaan aikaan, kun tuo mummu oli kuollut.

Nuorempi lapseni, joka on nyt teini, on aina ollut ”herkkä” tuntemaan asioita. On esim nähnyt hahmoja talossamme. Hän on suhtautunut tähän aina aika lunkisti, ei pelkää tms. Tässä yhtenä päivänä hän kuitenkin sanoi, että oli vähän outo tunne, kun hän katsoi itseään peilistä kylppärissä ja näki tietysti paitsi oman naamansa, myös hetken ajan itsensä selin peiliin kauempana.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen kadonnut sukka tulee takaisin pakastusrasian kantena, joka ei käy mihinkään rasiaan.

Tämä on totta.  Vaikka minkälaisen inventaarion teen ja heitän pois jokaisen pakasterasian, mihin ei ole kantta, ja jokaisen kannen, mihin ei ole sopivaa rasiaa, silti jonkun ajan kuluttua kaapissa on toisiinsa tykkänään sopimattomia kansia ja rasioita.  

Sama ilmiö toistuu joka vuosi säilöntäaikaan lasipurkkien ja kansien kanssa.  Aina on jossain ylimääräinen kansi, joka ei käy mihinkään, ja purkki, johon mikään kansi ei sovi.

Samoin käy tietysti sukkien kanssa.  Jostain syystä sukkalaatikkoni pursuaa sukkia, joille ei ole paria.  Olen kerran tehnyt niin, että heitin kaikki sukkani pois, kun kyllästyin setvimään niihin pareja.  Ostin uusia sukkia, ja päätin olla näiden kanssa nyt tarkkana.  Ei onnistunut.  Taas sukkalaatikko pursuaa käyttökelvottomia parittomia sukkia.