Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei nyt mikään erityisen jännittävää tarina ole, ja siihen on varmasti aika selkeä selitys, me ei olla sitä vaan vielä keksitty :D Meidän lähisuvun kesämökkinä on isoisovanhempien vanha kotitalo. Se on korkea, kaksikerroksinen, 1800-luvulla rakennettu talo. Tontti on aika iso ja siihen kuuluu merenrantaa, mutta itse talo ei sijaitse aivan rannassa. Talon toisen kerroksen parvekkeelta näkee kuitenkin hyvin merelle ja se onkin meidän suosituin istuskelupaikka. Talolta merenrantaan menee kävellen ehkä noin 3 minuuttia. Sinne kävellessä merelle ei ole kuitenkaan koko ajan näköyhteyttä, koska edessä on puita.

Nyt neljä kertaa siellä on käynyt vähän erikoinen juttu silloin kun joku on ollut siellä yksin. Minä olen kokenut sen kahdesti, veljeni kerran ja isäni kerran. Kerron nyt oman kokemukseni. Se oli kesä 2016 ja olin mennyt sinne itsekseni viettämään iltaa, tein jotain hyvää ruokaa ja menin syömään sitä parvekkeelle. Kello taisi olla suunnilleen jotain 22-23 koska oli jo hieman hämärä kun huomasin horisontissa ison laivan. Se oli siinä kohtaa vielä aika kaukana ja yritin tiirailla tarkemmin. Pikkuhiljaa se lipui sitten lähemmäs ja muistan kun ajattelin ekana että tuohon näyttää aivan sitä aavelaivalta, joka oli jossain Muumien jaksossa :D Iso ja vanha laiva siis. Ihailin sitä, enkä ajatellut asiasta mitään sen kummempaa. Laiva lipui hiljalleen sitten pois. Jotenkin unohdin koko asian, enkä muistanut mainita siitä kenellekään ennen kuin isäni mainitsi loppukesästä nähneensä ison vanhan laivan kun oli yksin mökillä. Vaihdettiin sitten omat havaintomme ja todettiin että on sama laiva kyseessä. Hetki asiasta juteltiin ja pohdittiin että kenenhän laiva on kyseessä. Veljeni oli myös mukana juttelussa. Kävimme tuon jälkeen vielä muutaman kerran porukalla mökillä ennen kuin laitoimme sen talviteloille ja laivaa ei enää näkynyt sinä kesänä.

Seuraavan kerran sama laiva näkyi loppukeväästä 2017 kun veli oli yksin mökillä. Kävi juuri samalla tavalla kuin aiemminkin. Tuossa kohtaa alettiin sitten kunnolla pohtimaan asiaa enemmän, ja kyseltiin asiasta myös paikallisilta "juorukelloilta". Kukaan paikallinen ei tiennyt asiasta mitään tarkemmin. Kyseltiin myös asiasta sukulaisilta, jotka ovat meitä aiemmin mökkiä asustaneet, isosetä muisteli nähneensä samanlaisen laivan joskus 90-luvulla, totesi kyllä olleensa humalassa silloin, joten asia ei siis välttämättä ole varma :D

Koko kesänä tuota laivaa ei enää näkynyt.

Sitten viime kesänä olin yksin mökillä ja koko laiva-asia oli hieman jo ehkä unohtunut. Tein siinä iltapalaa ja aluksi ajattelin että en mene sitä parvekkeelle syömään, mutta lopulta kuitenkin päätin että raitis ilma ennen yöunia tekee hyvää. Istuin hetken ja pian laiva ilmeistyi horisonttiin. Pienen hetken tuijotin sitä ja sitten päätin että kiirehdin äkkiä rantaan että saisin laivasta hyvän kuvan. Vedin kumpparit jalkaan ja kävelin rantaan, mutta laiva oli ehtinyt kadota. En oikein ymmärrä mihin se niin nopeasti katosi, koska aiemmin sen lähemmäksi lipumiseenkin meni aikaa. Nyt laiva oli varmaan lähtenyt toiseen suuntaan, en tiedä.

Jotenkin laivasta tuli aina hieman karmiva fiilis. Ei vaan minulle, vaan myös isälle ja veljelle. Tälle kaikelle on varmasti ihan tavallinen selitys. Tälle kesää täytyy mennä laivajahtiin :D

Miten kävi? Näkyikö laivaa kesällä 2019?

Tästä on jo kauan aikaa, mutta tuli mieleen tuosta aavelaivasta.  Oltiin miehen kanssa käymässä Ahvenanmaalla ja siellä oli satamassa juuri sellainen iso puinen purjelaiva, kuin mitä näkee vanhoissa kuvissa.  Tuli ihan mieleen joku Kolumbuksen purjealus.  Oikeasti vanha laiva se ei ollut, vaan selvästi rakennettu tarkoituksella sellaiseen vanhaan malliin.  Iso se oli todellakin.  Se oli juuri lähdössä satamasta ja matkustajat näkyi olevan aika nuoria, tuli ajatus, että olisiko se joku merenkulkuoppilaitten opetuslaiva, kun ne nuoret kiipeili niihin mastoihin ja kovasti muutenkin touhusi siinä.  Ihan sinne ulkomerelle se lähti.

Mutta tästä on tosiaan jo ainakin 10 vuotta ellei kauemminkin aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kadonnut kiivi kirjoitti:

Joskus teininä söin kiiviä huoneessani. Sain toisen puolen syötyä ja aikeissa oli syödä toinenkin, kunnes se puolikas lipesi kädestäni ja sen koommin en sitä nähnyt. Huoneeni oli pieni, joten luulisi, että kauas se ei kadonnut. En kuitenkaan löytänyt sitä mistään, vaikka siirsin työpöytää ja vieressä ollutta kaappiakin. Meillä oli silloin koira, mutta ovi oli kiinni ja se ei siis päässyt sitä missään välissä salakavalasti syömään samalla kun etsin sitä. Mysteerikiivi :D Välillä tämä aina palaa mieleen, että miten joku asia voi vain kadota kuin pieru saharaan!

Onko huoneessasi lämpöpatteri? Sen taakse pudonnut ja muumioitunut sinne.

Hei mun lapsuudenkodissa tehdään nyt remppaa, myös tässä huoneessa missä kiivi katosi. Saa nähdä löytyykö muumiokiivi samalla.

Yritän kovasti muistaa tulla kertomaan, jos löytyy aarteita.

Heräsin teini-ikäisenä yöllä ja näin itseni seisovan huoneeni ovella, katsoimme toisimme ja sitten tunsin nykäisyn ja tajusin seisovani   huoneeni kynnyksellä  ja katsovani itseäni istumassa sänkyni reunalla. Aloin huutaa ja äitini löysi minut hysteerisenä  eteisen lattialta.

Ex-mieheni kanssa olimme lähdössä johonkin silloisesta kodistamme ja äkkiä ex älähti että mitä perkelettä , käännyin katsomaan samaan suuntaan minäkin ja  näin selvästi keittön ikkunassa vaalean käden joka liikutti verhoa . Ex oli  nähnyt myös jonkun kasvot. Ex tietysti koko 190 senttisen portsarin uholla lähti antamaan tunkeutujalle köniin,  muttei löytänyt ketään. Alkoi inhottaa tuon jälkeen olla iltoja yksin siinä asunnossa...

Olin myöhään illalla tupakalla ja  todella kirkas punainen valo valaisi taivaan muutamaksi sekunniksi, heitin kädet silmilleni ja luulin hetken maailmanlopun koettaneen.

Ensimmäistä kertaa pystyn osallistumaan tähän keskusteluun omalla tarinalla!

Olin autossa marketin ulkopuolella, ja mietin, että tarvitsen kärryn. Mietin sitten, onko minulla polettia tai kolikkoa mukana. Katsoin sitten avainnippuuni, ja siinä oli Osuuspankin poletti, joka saatiin talokauppojen kylkiäisenä. Hypistelin sitä hetken, ja nousin autosta.

Menin kauppaan ja kärryjen luo, ja aloin irrottaa polettia - mutta sitäpä ei enää ollutkaan nipussa! Koko klipsi, jossa se oli vielä hetki sitten ollut, oli kadonnut. Tuijotin avainnippua hetken epäuskoisena, kävin sen kokonaan läpi moneen kertaan, mutta sitä ei vaan enää ollut.

En käsitä minne se katosi.

Pari vuotta sitten löysin kirjaston vaihtohyllystä kirjan nimeltä Tanssitaan vauvani. Aioin jo ottaa sen, mutta sitten huomasin kirjan alkusivulle kirjoitetun nimen V. Siltavuori. Varmasti Suomessa on ollut paljon tuonnimisiä ihmisiä, mutta tuntui liian ikävältä yhteensattumalta, että juuri tuo nimi oli kirjassa, jossa on alastoman vauvan kuvia.

Että jäi se vähän vaivaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni kävi pesemässä hampaat ja kylpyhuoneesta kuului kolahdus, tyttö  huusi minulle että äiti mikä tuo ääni oli johon huusin takaisin että kolautit hammasmukilla, sillä ääni oli ollut selkeä jonkin laskeminen kovaa lavuaarireunalle. Tytär tähän että tulipa se ääni sitten viiveellä, kun hän on täällä huoneessaan jo... menin sitten tietenkin katsomaan oliko jotain tippunut tai kaatunut kylpyhuoneessa, ei ollut.

Tuo on erittäin tyypillistä Ylöjärven kummituksen käyttäytymistä. Asutteko Ylöjärvellä?

Oli lakananvaihtopäivä ja otin vuoteestani pussilakanan, aluslakanan ja kolme tyynyliinaa (joo, minulla on kolme tyynyä!) ja laitoin ne suoraan pesukoneeseen, en siis ollenkaan likapyykkikoriin. Kone pesi ne ja siirsin ne kuivausrumpuun. Sitten kun tyhjensin rumpua, siellä oli vain pussilakana, aluslakana ja kaksi tyynyliinaa. Ensimmäiseksi tsekkasin tietenkin pussilakanan - nehän mielellään imaisevat sisäänsä pienempää pyykkiä - mutta ei, ei tyynyliinaa. Ei myöskään pesukoneen rummussa eikä kuivausrummussa, pyöräytin molempia pari varvia, turhaan. Olen aivan varma, että laitoin kaikki kolme tyynyliinaa pesukoneeseen, mutta tutkin vielä varmuuden vuoksi seinän ja sängyn välistä ja jopa sängyn alta -nix! Mihin se katosi?

Tästä on nyt viikko eikä vielä ole tullut kadonnutta tyynyliinaa vastaan enkä ole keksinyt, mihin se voisi olla joutunut. Eihän materia noin vain voi tyhjyyteen hävitä!

Vierailija kirjoitti:

Oli lakananvaihtopäivä ja otin vuoteestani pussilakanan, aluslakanan ja kolme tyynyliinaa (joo, minulla on kolme tyynyä!) ja laitoin ne suoraan pesukoneeseen, en siis ollenkaan likapyykkikoriin. Kone pesi ne ja siirsin ne kuivausrumpuun. Sitten kun tyhjensin rumpua, siellä oli vain pussilakana, aluslakana ja kaksi tyynyliinaa. Ensimmäiseksi tsekkasin tietenkin pussilakanan - nehän mielellään imaisevat sisäänsä pienempää pyykkiä - mutta ei, ei tyynyliinaa. Ei myöskään pesukoneen rummussa eikä kuivausrummussa, pyöräytin molempia pari varvia, turhaan. Olen aivan varma, että laitoin kaikki kolme tyynyliinaa pesukoneeseen, mutta tutkin vielä varmuuden vuoksi seinän ja sängyn välistä ja jopa sängyn alta -nix! Mihin se katosi?

Tästä on nyt viikko eikä vielä ole tullut kadonnutta tyynyliinaa vastaan enkä ole keksinyt, mihin se voisi olla joutunut. Eihän materia noin vain voi tyhjyyteen hävitä!

Pesukoneen takana tai sivustalla? Itse juuri löysin hyvin pölyisen sukan pesukoneen ja seinän välistä.Sukan pari on pesty kesällä ja siitä asti toinen ollut hukassa, nyt se jostakin syystä pilkisti ja henkarilla sain sen ongituksi kapeasta raosta.       

^ glitch in the matrix...

Niin paljon esineitä katoaa lopullisesti tai ihmiset näkevät saman henkilön paikassa jossa niitä ei pitäisi että alan tosiaan uskoa siihen että olemme pelinappuloita kosmisessa pelissä.

Olin töissä ja tämä tapahtui joskus nuoruudessa. Yhtäkkiä tuli tosi outo olo. Äänet alkoivat vaimenemaan, korvissa suhisi ja tuntui että katoan taustalle. Asiakaspalvelussa ja kiire päivä. Oma ääni kumisi jossain taustalla. Tuntui että toimin kuin robotti. Oli pelottava kokemus, kun tuntui että katosin jonnekkin. Jälkeenpäin tuli tunne, että aivan kuin olisin irronnut ruumiistani. Tosin oli monta huonosti nukuttua yötä. Jotenkin silti pelottavaa ollaa kuin unissakävelijä keskellä työn aherrusta... Jäi pitkäksi aikaa mietityttämään että mitähän se oli...

Vierailija kirjoitti:

Olin töissä ja tämä tapahtui joskus nuoruudessa. Yhtäkkiä tuli tosi outo olo. Äänet alkoivat vaimenemaan, korvissa suhisi ja tuntui että katoan taustalle. Asiakaspalvelussa ja kiire päivä. Oma ääni kumisi jossain taustalla. Tuntui että toimin kuin robotti. Oli pelottava kokemus, kun tuntui että katosin jonnekkin. Jälkeenpäin tuli tunne, että aivan kuin olisin irronnut ruumiistani. Tosin oli monta huonosti nukuttua yötä. Jotenkin silti pelottavaa ollaa kuin unissakävelijä keskellä työn aherrusta... Jäi pitkäksi aikaa mietityttämään että mitähän se oli...

Hetkellinen dissosiaatiohäiriö, varmaan unenpuutteesta johtunut. Itse saan erilaisia dissosiaatiohäiriöitä varsinkin jos olen kuumeessa.

Minulle kävi kerran kirjastossa käydessäni niin, että tutkin yhtä kirjaa lainausmielessä. Luin sitä pätkän sattunaisesta kohtaa saadakseni tietää, että onko se kiinnostava kun yllättäen sen teksti muuttui omituideksi. Se oli selkeästi Suomen kieltä, mutta en silti ymmärtänyt että mitä siinä luki. Ymmärsin erilliset sanat ja lauseet olivat kieliopillisesti oikeaa Suomen kieltä, mutta silti en ymmärtänyt niitä enkä ymmärtänyt että mitä siinä kirjassa luki. Tästä on jo monta vuotta enkä vieläkään tajua, että miten en ymmärtänyt omalla äidinkielelläni kirjoitettua ihan tavallista kirjakielistä tekstiä enkä myöskään muista enää että mikä kirja se oli. Jonkinlainen suomalaisen kirjailijan suomeksi kirjoittama romaani kuitenkin oli kyseessä.

Kun nyt on ollut juttua noista lukemiskokemuksista.

Minä luulen, että omalla kohdalla kyse on iästä. Aivot ovat vanhentuneet ja niiden toiminta on hidastunut. Töissä se tuntuu esim. niin, etten enää pysty tekemään töitäni yhtä nopeasti kuin nuorena. Uuden tekstin lukeminen on hidasta, koska ensimmäisellä kerralla usein näen vain osan lauseista.

Meillä on uusi tietokoneohjelma ja olen käynyt kurssilla sen oppimiseksi. Usein joudun lukemaan ohjeen moneen kertaan. En löydä koneen ruudulta kohtaa, josta ohjeessa puhutaan. Joudun lukemaan ohjeen uudelleen, jolloin huomaan siinä uusia lauseita. Katson ruutua uudelleen ja ihmettelen, missä mainittu kohta mahtaa olla. Taas katse ohjeeseen. Ruudulta se etsitty juttu pitäisi löytyä tosiaan. Ja taas katse ruutuun. Kas, vihdoin viimein löydän kohdan, pieni, huomaamaton sana yläkulmassa tai keskellä ruutua, ja siitä klikkaamalla pääsen toivotulle pohjalle.

Mutta tämä on kuulemma ihan normaalia. Joten ei syytä huoleen.

Asumme rivarissa jossa keittiön vieressä portaat ylös olkkariin. Olin yksin kotona ja tarkoitus oli mennä juomaan kahvit sohvalle, kun astuin ulos keittiöstä portaita alas pomppi ääneti pyöreä pikimusta pallo, noin normi jalkapallon kokoinen , pomppi ohitseni eteiseen ja hävisi. Häviäminen ei ollut äänetön ,vaan aiheutti äänen joka muistutti veden viskomista kiukaalle. Parikin ihmistä on ehdottanut pallosalamaa, mutta googletin eivätkä pallosalamat ole mattamustia saati että ilmestyisivät kevätalven pikkupakkasella.

Tuli mieleeni noista kirjastojutuista oma muistoni jotakin 90-luvulta. Kirjastossa oli joku semmoinen oikein mielenkiintoinen tietokirjasarja liittyen erikoisiin tapahtumiin maailmalla. Yksi kirjan kuva jäi mieleeni. Siinä oli kertomus jostakin jo aikoja sitten edesmenneestä nunnasta tai abbedissasta ja mustavalkoinen valokuva hänestä makaamassa avonaisessa arkussa rauhallisen näköisenä niinkuin nukkuisi. Kuva oli siis nunnan hautajaisista. Se mikä minulla jäi tästä kuvasta niin mieleen että arkussa makaava henkilö oli aivan minun näköiseni. Muistan jo silloin ajatelleeni että jos en tietäisi olevani tässä luulisin olevani siinä kuvassa. Olen yrittänyt muistella mikä kirjasarja se oli mutta en saa mieleeni ja taitaa olla että on poistettu koko kirja.

Ei yliluonnollinen, mutta vaivaa kuitenkin.

Kuka poltti Helsingissä VR:n makasiinit? Oliko salaliitto, jotta päästäis halvemmalla? helpommalla? eroon.

Asuin tuolloin Kalliossa ja haistelin terassilla makasiinipalon savuja.

Sukat.

Ostin heinäkuussa sukkapakkauksen, jossa oli 5 paria täysin samanlaisia sukkia. Pesen uudet sukat ennen käyttöä, joten laitoin ne suoraan pyykkikassiin. Olin kuitenkin lähdössä kylään jonnekin ja kaikki vanhat sukkani olivat likaisina, joten otin varasukiksi pyykkikassista näistä uusista vielä pesemättömistä sukista yhden sukkaparin. Sen jälkeen ne muut 4 paria hävisivät. Niitä ei löytynyt pyykkipäivän jälkeen sukkakorista (minulla ei ole mitenkään paljon sukkia), pyykkikassista, pyykkituvasta. Sukat laitan pesun jälkeen yleensä yhtenä myttynä lakanoiden, pyyhkeiden ynnä muun kanssa kuivauskoneeseen, niin en ollut enää varma näinkö niitä silloin kun pesin pyykkiä ensimmäistä kertaa sukkaoston jälkeen. Kuukausia kului ja aina ihmettelin, että miten minulla on vain se 1 pari olemassa niitä sukkia. Mietin jo ovatko ne jonkun lakanan tai pussilakanan mutkassa, mutta minulla on aina samat petivaatteet käytössä, jotka siis pyykkipäivänä pesen ja kuivaan kuivauskoneessa ja sieltä suoraan takaisin sänkyyn. Eli petivaatteetkin oli tällä välillä pesty useita kertoja ja myös käännän pussilakanat ja tyynyliinat aina nurinpäin kun laitan ne pyykkiin.

No nyt siis löysin pyykkipäivän jälkeen 9 niistä sukista muun puhtaan pyykin sijasta. Yksi sukka siis parittomana, mutta se nyt on ihan normipäivä. Asun yksin ja tosiaan pesen pyykkini pyykkituvassa, että en tiedä mistä toisesta ulottuvuudesta nämä nyt tulivat takaisin. Olen kaipaillut niitä melkein joka päivä, koska vanhat sukkani ovat kuluneita ja minulla oli vain se 1 pari uusia ja sileitä käytössä.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi kerran kirjastossa käydessäni niin, että tutkin yhtä kirjaa lainausmielessä. Luin sitä pätkän sattunaisesta kohtaa saadakseni tietää, että onko se kiinnostava kun yllättäen sen teksti muuttui omituideksi. Se oli selkeästi Suomen kieltä, mutta en silti ymmärtänyt että mitä siinä luki. Ymmärsin erilliset sanat ja lauseet olivat kieliopillisesti oikeaa Suomen kieltä, mutta silti en ymmärtänyt niitä enkä ymmärtänyt että mitä siinä kirjassa luki. Tästä on jo monta vuotta enkä vieläkään tajua, että miten en ymmärtänyt omalla äidinkielelläni kirjoitettua ihan tavallista kirjakielistä tekstiä enkä myöskään muista enää että mikä kirja se oli. Jonkinlainen suomalaisen kirjailijan suomeksi kirjoittama romaani kuitenkin oli kyseessä.

Olin juuri menettänyt rakkaan lemmikkini, ja tulin töihin seuraavana arkipäivänä. Olin ihan pöllönä koko päivän, enkä oikein voinut tehdä mitään koska en yksinkertaisesti ymmärtänyt sanaakaan lukemistani viesteistä tai papereista. Tavasin niitä hitaasti ja nopeasti, luin sanan kerrallaan ja sitten yritin yhdistää lauseiksi, mutta edellisen sanan merkitys tuntui unohtuvan aina kun siirryin seuraavaan.

Eli tiedän tunteen, se oli tosi omituista, vaikka omalla kohdallani oli ihan selvä syy.

Lapsuudenperheeni rakas koira kuoli eräänä syksynä. Koirassa oli kolmea eri rotua ja väriä, se oli erittäin söpö ja muutenkin ulkomuodoltaan omanlaisensa, tunnistettava.

Asuin tuolloin Helsingissä, satojen kilometrien päässä lapsuudenkodistani. Koiran kuoleman jälkeen näin muutaman kerran vanhemman naisen taluttavan juuri samanlaista koiraa asuinalueellani itäisen kantakaupungin liepeillä. Koira oli pysäyttävän identtinen meidän kuolleen koiran kanssa. Erikoista sinänsä, kun koiramme oli tosiaankin "mix", eikä muistuttanut erityisesti mitään rotua.

Kerran nainen koirineen sattui osumaan vastakkaiselle ratikkapysäkille, ja uskaltauduin juttelemaan hänelle tästä "dobbelgänger"-asiasta. Totesin koirien yhdennäköisyyden aivan läheltä. Nainen kertoi, että koira on aikoinaan löytynyt maalta ladon alta. Juuri niin kuin meidän koiravainaakin.

En nähnyt naista ja koiraa enää myöhemmin.