Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Tuttu poikajoukko vei minut teini-ikäisenä kerrostalon kellariin ja kaksi neljästä ehti rais.kat.a minut ennen poliisin tuloa. Outoa tässä on se että näistä tekijöistä ja osallistujista jokainen kuoli muutaman vuoden sisällä oudoissa onnettomuuksissa, kaksi mm.hukkumalla samalla kalareissulla. Isäni aikanaan vannoi ne tappavansa (nyt on jo kuollut). Karma toimi, niin tai näin.

En tiiä onko tää jo täällä tai onko tää mitään ”selvittämätöntä”, mutta kokeilkaapa tällaista: yritä ensin saada kädet lattiaan kun seisot jalat suorana. Jos ei onnistu, niin lue mikä tahansa teksti takaperin (pari lausetta riittää), kokeile sen jälkeen uudestaan niin johan saat kädet luikauksella maahan asti! En ymmärrä miten tuon voi selittää 😄

Aika monia askarruttaa kavereiden tekemä katoamistemppu. Minä olen kerran katkaissut kerrasta välit yhteen hyväksi ystäväksi luulemaani ihmiseen saatuani puskaradion kautta selville että se oli juoruillut eteenpäin kaiken mitä sille kerroin ja lisäillyt vielä omiaankin. Aikaa on tästä jo toistakymmentä vuotta mutta edelleen suututtaa ja inhottaa. Kyseiselle ihmiselle en koskaan kertonut syytä... Se olisi senkin keskustelun laverrellut eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

En tiiä onko tää jo täällä tai onko tää mitään ”selvittämätöntä”, mutta kokeilkaapa tällaista: yritä ensin saada kädet lattiaan kun seisot jalat suorana. Jos ei onnistu, niin lue mikä tahansa teksti takaperin (pari lausetta riittää), kokeile sen jälkeen uudestaan niin johan saat kädet luikauksella maahan asti! En ymmärrä miten tuon voi selittää 😄

taidat yritää saada mammat jumppaamaan. EI TOIMINUT

Vietin murkkuna niin sanottua kuumevapaata päivää, lueskelin uutta Suosikkia sohvalla ja samassa tunsin jonkun muunkin olevan paikalla ja nostaessani päätäni, näin pappani katsovan minua punaisessa pusakassaan . Sanoin moi ja aloin nousta , jolloin pappa kääntyi ja käveli eteiseen ja poistui. Paitsi etten kuullut oven käyvän enkä auton käynnistyvän, ikkunasta ei myöskään näkynyt tuttua mustaa Ladaa. Kun ihmettelin asiaa myöhemmin äidille, tämä kysyi papalta joka kiisti meillä käyneensä . Pappa oli vireä kuusikymppinen jolla ei ollut mitään muistiongelmia tai henkisiä ongelmia. Nyt joku odottaa varmaan loppuhuipennusta tyyliin "pappa kuoli seuraavana yönä" mutta  mitään sellaista ei tapahtunut, pappa eli vielä kymmenisen vuotta. Mysteeriksi jäi mikä doppleganger meillä kävi, kävellen vielä  oven läpi !

Olin Venäjällä ystäväni luona vierailulla.  Nukuin olohuoneessa, ystäväni makuuhuoneessaan.  Oli valoisa kesäyö.  

Heräsin täydestä unesta johonkin ääneen.  Huoneessa seisoi vaalea mies, joka katseli minua.  Nousin istumaan ja olin aika kummissani tietenkin.  Mies vain katsoi minua.  Sitten hän sanoi jotain venäjäksi.  Osaan sitä aika huonosti, mutta ymmärsin hänen sanovan, että hän lähtee tupakalle.  Samantien hän katosi.  Siis kuin haihtui ilmaan.  Ei mennyt ovesta ulos tms., vaan katosi.

Säikähdin ihan kamalasti ja huusin ystävääni, joka heräsi ja tuli luokseni.  Kun selitin asian, hän sanoi, että eräs muukin ihminen oli nähnyt tämän saman juuri tässä huoneessa yöpyessään.  Se mies oli Oleg, hänen kuollut miehensä, ja oli silloinkin sanonut menevänsä tupakalle ja haihtunut ilmaan.  Se toinen vieras oli tunnistanut miehen, minä taas en ollut tätä ystäväni kuollutta miestä koskaan nähnytkään.

Oleg oli ollut kova tupakkamies ja kävi välillä montakin kertaa yössä ulkona tupakalla.  Hyväluontoinen kiltti mies oli kuulemma ollut.

En tiedä miksi minua ei sitten enää pelottanutkaan.  Olen nukkunut monet kerrat senkin jälkeen siellä ystäväni olohuoneen sohvalla, enkä ole yhtään pelännyt, että Oleg ilmestyisi.  Ei ole kyllä sen jälkeen ilmestynytkään.

Up

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kokenut elämäni aikana yhden selittämättömän jutun, se ei varsinaisesti jäänyt vaivaamaan mutta sai uskomaan että elämässä on jotain muutakin kuin minkä voi aisteilla havaita.

Olin yli kolmekymppinen, kihloissa ja ensi kertaa raskaana. Se ei ollut varsinainen yllätys koska emme olleet käyttäneet ehkäisyä, lasta emme kuitenkaan olleet suunnitelleet sen kummemmin. Suhteemme voi tosi huonosti ja kun raskaus selvisi minulle, ahdistuin. Miten selvitä lapsen ja kehnon suhteen kanssa? Mies kommentoi tyyliin 'niin, jos se sitten edes on mun', mikä kertoo hyvin suhteemme tilasta. En ollut kuitenkaan käynyt vieraissa ja minulle oli siis päivänselvää että hän on isä.

Taloudellisesti kaikki oli ok mutta lähipiirissäni ei ollut pieniä lapsia eikä sairas äitini voinut olla minkäänlaisena tukena. En uskonut itseeni enkä halunnut riitaisaa yhdessäoloa tai sen paremmin yksinhuoltajuutta. Olin ihan hajalla ja päätin että keskeytän raskauden. Lääkärille kerroin tilanteestani, hän oli myötätuntoinen ja aika keskeytykseen varattiin ilman sen kummempia pohtimisia.

Ahdistukseni ei silti hälvennyt. Olin aina ajatellut että joskus minulla on lapsi. Olin viettänyt pitkäksi venähtäneen nuoruuden ja toisessa tilanteessa olisin ollut iloinen raskaudesta. Heräsin joka aamuyö miettimään teenkö oikein. Määräpäivä lähestyi. Toivoin että joku olisi kertonut minulle mitä tehdä.

Eräänä yönä heräsin taas miettimään. Muistan että makasin vatsallani ja katselin herätyskellon viisareita. Mietin menenkö keskeytykseen vai en? Miten tietäisin mikä on paras ratkaisu? Olin aivan hereillä ja muistan edelleen miten yhtäkkiä tunsin kuin lämpimän ohuen säteen joka lähti liikkeelle jaloistani ja liikkui kevyesti koko kehoni läpi ylös päälakeen asti. Se ei ollut mikään väristys vaan jotain ennenkokematonta. En ollut koskaan uskonut mihinkään yliluonnolliseen mutta tämä tuntui joltakin mikä selvästi tuli kehoni ulkopuolelta. 'Säde' ei ollut vielä kulkenut loppuun kun päähäni pulpahti outo ajatus 'tässä se vastaus tulee'. Hetki meni ohi mutta mieleni oli kirkas ja siitä hetkestä ajatukseni vailla epäröintiä, pidän lapsen. Muistan herätessäni aamulla vielä kyselleeni itseltäni, no oletko varma? Jees, olen!

Olen ollut ikuinen jossittelija mutta tässä asiassa en enää jossitellut. Aamulla menin töihin ja sieltä sitten soitin sairaalaan ja peruin ajan joka olisi ollut aivan muutaman päivän päässä. Muistan että hoitaja jolle puhuin kuulosti iloiselta päätöksestäni. Tottakai välillä tulevaisuus edelleen pelotti, synnytys ja lapsen terveys ym. mutta en hetkeäkään enää katunut ajan perumista. Myöhemmin opin että suurin osa peloistani ja epävarmuudestani oli turhaa, ainoa todellinen pelko on lapsen menettämisen pelko josta ei koskaan pääse.

Nyt minulla on kohta aikuinen lapsi joka suunnittelee omaa elämäänsä ja olen ollut hänestä niin onnellinen. Suhteeni ei kestänyt mutta isänsä on ollut hyvä isä ja yhtä onnellinen lapsestamme kuin minäkin. Elämä on ollut välillä niukkaa, ja väännöiltä isänsä kanssa ei ole vältytty mutta kaikki on kuitenkin järjestynyt. Olen välillä pohtinut mitä olisin päättänyt ilman tätä kokemusta. En todellakaan tiedä. Se mitä koin ei ole yhtään pelottanut jälkeenpäin, siitä tulee vain edelleenkin ajatus että jokin piti huolta minusta ja elämästäni silloin.

En ole tästä kertonut kuin parille läheisimmälle ihmiselle.

Kuka tai mikä se sitten vaikuttikin yhteen elämäni tärkeimmistä päätöksistä, kiitos. Oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Jotenkin ihmeellistä että ”emme olleet suunnitelleet lasta” ja sitten ei käytä ehkäisyä. En halua kuulostaa ilkeältä mutta jos on edes 10-vuotiaan tiedot ihmisen biologiasta niin silloin tietää että se lapsi tulee ilman ehkäisyä. Sama jos istuttaa vaikka kukansiemeniä multaan ja sitten ihmettelee kun sieltä tulee kukkia ja miettii pitäisikö kukat vai ei. Päätös lapsestahan oli tehty jo silloin kun harrastaa säännöllistä seksiä ilman ehkäisyä. Vai oliko tarkoitus käyttää aborttia ehkäisykeinona?

Hienoa että kaikki kääntyi kuitenkin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vietin murkkuna niin sanottua kuumevapaata päivää, lueskelin uutta Suosikkia sohvalla ja samassa tunsin jonkun muunkin olevan paikalla ja nostaessani päätäni, näin pappani katsovan minua punaisessa pusakassaan . Sanoin moi ja aloin nousta , jolloin pappa kääntyi ja käveli eteiseen ja poistui. Paitsi etten kuullut oven käyvän enkä auton käynnistyvän, ikkunasta ei myöskään näkynyt tuttua mustaa Ladaa. Kun ihmettelin asiaa myöhemmin äidille, tämä kysyi papalta joka kiisti meillä käyneensä . Pappa oli vireä kuusikymppinen jolla ei ollut mitään muistiongelmia tai henkisiä ongelmia. Nyt joku odottaa varmaan loppuhuipennusta tyyliin "pappa kuoli seuraavana yönä" mutta  mitään sellaista ei tapahtunut, pappa eli vielä kymmenisen vuotta. Mysteeriksi jäi mikä doppleganger meillä kävi, kävellen vielä  oven läpi !

Teinit näkee ja kuulee omiaan, johtuu aivojen kehityksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli lapsena ja nuorena korostunut kyky aistia ihmisten kätkemiä tunteita. Opettelin "katsomaan muualle" niissä tilanteissa, koska se oli henkisesti rasittavaa. Luulen että olen jonkinlainen superempaatti, jos sellaisia on.

Olen kokenut minulle tuntemattoman ihmisen oiretuntemukset kehossani samalla kun hänellä oli sairauskohtaus. Luulen, että vastaavaa on tapahtunut muulloinkin, mutta vain yhden kerran asia oli yhdistettävissä toiseen ihmiseen.

Siksi arvelen noin käyneen muulloinkin, koska minulla on ollut vuosien mittaan erilaisia, täysin selittämättömiä voimakkaita fyysisiä oireita jotka eivät enää toistu uudestaan. En enää viitsi mennä niiden vuoksi terveydenhuoltoon, kun koskaan ei löydy mitään. Odottelen vaan että menee ohi.

Ben Zyskowiczin isä kärsi päänsärystä leirillä kokemansa pahoinpitelyn vuoksi. Kun Ben itse alkoi sairastaa migreeniä, hän huomasi että se oireilee juuri samoissa kohdissa.

Migreeni on usein perinnöllistä. Ei mikään ihme, jos pojalla on samanlaisia oireita kuin isällään.

Migreeni voi oireilla myös paniikkikohtauksina ja niitähän on ollut räppäri Uniikilla, joka on Benin sukulainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kokenut elämäni aikana yhden selittämättömän jutun, se ei varsinaisesti jäänyt vaivaamaan mutta sai uskomaan että elämässä on jotain muutakin kuin minkä voi aisteilla havaita.

Olin yli kolmekymppinen, kihloissa ja ensi kertaa raskaana. Se ei ollut varsinainen yllätys koska emme olleet käyttäneet ehkäisyä, lasta emme kuitenkaan olleet suunnitelleet sen kummemmin. Suhteemme voi tosi huonosti ja kun raskaus selvisi minulle, ahdistuin. Miten selvitä lapsen ja kehnon suhteen kanssa? Mies kommentoi tyyliin 'niin, jos se sitten edes on mun', mikä kertoo hyvin suhteemme tilasta. En ollut kuitenkaan käynyt vieraissa ja minulle oli siis päivänselvää että hän on isä.

Taloudellisesti kaikki oli ok mutta lähipiirissäni ei ollut pieniä lapsia eikä sairas äitini voinut olla minkäänlaisena tukena. En uskonut itseeni enkä halunnut riitaisaa yhdessäoloa tai sen paremmin yksinhuoltajuutta. Olin ihan hajalla ja päätin että keskeytän raskauden. Lääkärille kerroin tilanteestani, hän oli myötätuntoinen ja aika keskeytykseen varattiin ilman sen kummempia pohtimisia.

Ahdistukseni ei silti hälvennyt. Olin aina ajatellut että joskus minulla on lapsi. Olin viettänyt pitkäksi venähtäneen nuoruuden ja toisessa tilanteessa olisin ollut iloinen raskaudesta. Heräsin joka aamuyö miettimään teenkö oikein. Määräpäivä lähestyi. Toivoin että joku olisi kertonut minulle mitä tehdä.

Eräänä yönä heräsin taas miettimään. Muistan että makasin vatsallani ja katselin herätyskellon viisareita. Mietin menenkö keskeytykseen vai en? Miten tietäisin mikä on paras ratkaisu? Olin aivan hereillä ja muistan edelleen miten yhtäkkiä tunsin kuin lämpimän ohuen säteen joka lähti liikkeelle jaloistani ja liikkui kevyesti koko kehoni läpi ylös päälakeen asti. Se ei ollut mikään väristys vaan jotain ennenkokematonta. En ollut koskaan uskonut mihinkään yliluonnolliseen mutta tämä tuntui joltakin mikä selvästi tuli kehoni ulkopuolelta. 'Säde' ei ollut vielä kulkenut loppuun kun päähäni pulpahti outo ajatus 'tässä se vastaus tulee'. Hetki meni ohi mutta mieleni oli kirkas ja siitä hetkestä ajatukseni vailla epäröintiä, pidän lapsen. Muistan herätessäni aamulla vielä kyselleeni itseltäni, no oletko varma? Jees, olen!

Olen ollut ikuinen jossittelija mutta tässä asiassa en enää jossitellut. Aamulla menin töihin ja sieltä sitten soitin sairaalaan ja peruin ajan joka olisi ollut aivan muutaman päivän päässä. Muistan että hoitaja jolle puhuin kuulosti iloiselta päätöksestäni. Tottakai välillä tulevaisuus edelleen pelotti, synnytys ja lapsen terveys ym. mutta en hetkeäkään enää katunut ajan perumista. Myöhemmin opin että suurin osa peloistani ja epävarmuudestani oli turhaa, ainoa todellinen pelko on lapsen menettämisen pelko josta ei koskaan pääse.

Nyt minulla on kohta aikuinen lapsi joka suunnittelee omaa elämäänsä ja olen ollut hänestä niin onnellinen. Suhteeni ei kestänyt mutta isänsä on ollut hyvä isä ja yhtä onnellinen lapsestamme kuin minäkin. Elämä on ollut välillä niukkaa, ja väännöiltä isänsä kanssa ei ole vältytty mutta kaikki on kuitenkin järjestynyt. Olen välillä pohtinut mitä olisin päättänyt ilman tätä kokemusta. En todellakaan tiedä. Se mitä koin ei ole yhtään pelottanut jälkeenpäin, siitä tulee vain edelleenkin ajatus että jokin piti huolta minusta ja elämästäni silloin.

En ole tästä kertonut kuin parille läheisimmälle ihmiselle.

Kuka tai mikä se sitten vaikuttikin yhteen elämäni tärkeimmistä päätöksistä, kiitos. Oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Jotenkin ihmeellistä että ”emme olleet suunnitelleet lasta” ja sitten ei käytä ehkäisyä. En halua kuulostaa ilkeältä mutta jos on edes 10-vuotiaan tiedot ihmisen biologiasta niin silloin tietää että se lapsi tulee ilman ehkäisyä. Sama jos istuttaa vaikka kukansiemeniä multaan ja sitten ihmettelee kun sieltä tulee kukkia ja miettii pitäisikö kukat vai ei. Päätös lapsestahan oli tehty jo silloin kun harrastaa säännöllistä seksiä ilman ehkäisyä. Vai oliko tarkoitus käyttää aborttia ehkäisykeinona?

Hienoa että kaikki kääntyi kuitenkin hyvin.

Olet oikeassa, on varmasti omituista että näin todellakin oli. Tuntuu että ihmiset nykyään suunnittelevat elämänsä sekunnin ja desilitran tarkkuudella. En osaa jälkeenpäinkään sanoa, miksi harrastimme seksiä ilman ehkäisyä vaikka emme varsinaisesti suunnitelleet perheenlisäystä. Se oli ajattelematonta. Enkä todellakaan miettinyt aborttia ehkäisykeinona. Ajattelin ehkä että ei se tärppää kuitenkaan. Tai sitten en yksinkertaisesti ajatellut mitään.

Joskus vain elämässä tekee jotain missä ei ole varsinaisesti järkeä. Minä olen aina välillä tehnyt niin, oikein tai väärin.

Ja kyllä, hienoa että kaikki päättyi näin.

Vierailija kirjoitti:

Vietin murkkuna niin sanottua kuumevapaata päivää, lueskelin uutta Suosikkia sohvalla ja samassa tunsin jonkun muunkin olevan paikalla ja nostaessani päätäni, näin pappani katsovan minua punaisessa pusakassaan . Sanoin moi ja aloin nousta , jolloin pappa kääntyi ja käveli eteiseen ja poistui. Paitsi etten kuullut oven käyvän enkä auton käynnistyvän, ikkunasta ei myöskään näkynyt tuttua mustaa Ladaa. Kun ihmettelin asiaa myöhemmin äidille, tämä kysyi papalta joka kiisti meillä käyneensä . Pappa oli vireä kuusikymppinen jolla ei ollut mitään muistiongelmia tai henkisiä ongelmia. Nyt joku odottaa varmaan loppuhuipennusta tyyliin "pappa kuoli seuraavana yönä" mutta  mitään sellaista ei tapahtunut, pappa eli vielä kymmenisen vuotta. Mysteeriksi jäi mikä doppleganger meillä kävi, kävellen vielä  oven läpi !

Saatoit sairastelun jälkeen olla niin väsynyt ja nukahtaa ja nähdä todentuntuisen unen?

Olen lukenut Hesaria joka aamu jo parikymmentä vuotta, yksi aamu en sitten lukenutkaan, en tiedä miksi. Siellä oli uutinen lähiomaiseni kuolemasta joka oli tapahtunut edellispäivänä, kuoli tapaturmassa. Äitini tuli luokseni ja kertoi tapahtumasta. Mietin tänäkin päivänä miksi lehti jäi juuri sinä aamuna avaamatta.

Olen kaksi kertaa aamulla herättyäni kuullut koputusta talon ulkopuolelta, kuin joku koputtelisi kärsimättömänä ulko-ovelle että eikö kukaan tule avaamaan. Kummallakin keralla koputus loppui kun nousin istumaan sängyssä, eikä pihassa ollut ketään. Sitä paitsi meillä on ovikello. Varmaan joku välikorvajuttu.

Vierailija kirjoitti:

Olen kaksi kertaa aamulla herättyäni kuullut koputusta talon ulkopuolelta, kuin joku koputtelisi kärsimättömänä ulko-ovelle että eikö kukaan tule avaamaan. Kummallakin keralla koputus loppui kun nousin istumaan sängyssä, eikä pihassa ollut ketään. Sitä paitsi meillä on ovikello. Varmaan joku välikorvajuttu.

Varmaan joku pilaili vaan...

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli lapsena nukke, joka oli huoneessani kirjahyllyssä istumassa. Se oli erikoisen näköinen nukke, sen iho oli todella vaalea aivan kuin se olisi albiino ja sillä oli verenpunaiset hiukset. Minä pelkäsin todella sitä nukkea enkä koskaan suostunut leikkimään sillä. Se vain vaikutti minusta jotenkin pahantahtoiselta ja olen yhä varma, että kun olin yksin huoneessa, niin se joskus käänsi itse päätään ja katsoi, siis todella katsoi minuun. Sen silmät olivat sellaiset kuin se olisi todella nähnyt, ne eivät olleet silloin elottomat nuken silmät. Usein makasin iltaisin pitkään valveilla uskaltamatta nukahtaa koska se nukke pelotti minua niin. Minä pyysin vanhemmilta monta kertaa vuosien aikana, että nukke olisi viety kellariin tai komeroon, mieluiten heitetty pois, mutta jostain syystä siihen ei suostuttu.

Ollessani 8-vuotias sain pikkusiskon, joka alusta alkaen nukkui levottomasti itki erityisesti iltaisin. Vuoden vanhana sisko siirrettiin kanssani samaan huoneeseen, mutta silloin hän alkoi itkemään joka ikinen ilta pitkään ennen kuin nukahti. Minä sanoin vanhemmille monesti, että siitä nukesta se johtuu, siskokin pelkää sitä. Eräänä päivänä äiti sitten sai tarpeekseen, otti nuken hyllystä ja kävi heittämässä sen ulos roskiin. Pian sen jälkeen roskis tyhjennettiin ja silloin minä jotenkin rauhoituin heti kun roska-auto hävisi pois nukke mukanaan. Sen päivän jälkeen siskokin alkoi nukahtamaan ja nukkumaan rauhallisesti, vaikka oli juuri vähän aikaisemmin ollut sairaalassa tutkimuksissa, että miksi hän itkee. Mitään fyysistä syytä sille ei löytynyt ja sairaalassa sisko oli nukkunut hyvin, mutta kotona hän oli itkenyt joka ilta ennen nukkumaan menoa ennen kuin nukke hävisi elämästämme. Paitsi että joskus sisko itki unissaan sopertaen sanoja "Paha nukke, Emmi pelkää" kun hän näki ilmeisesti painajaista siitä nukesta.

Mistä tänä nukke oli peräisin, kuka sen toi?

Kun olin yläasteella niin luokallani oli outo oppilas. Se ei ikinä puhunut kenellekkään. Se saattoi lähteä kesken tunnin pois luokasta ja se aina katsoi yhtä samaa luokkalaista, mutta se näytti ihan tavalliselta.

Yhtenä päivänä meille tuli uusi sijainen ja heti tämä oppilas alkoi puhua sille ja muillekin ja oli ihan normaalisti, niinkuin kuka vaan. Kysyin siltä sijaiselta tunsiko se tätä oppilasta, mutta ei ollut koskaan nähnyt. Siitä lähtien se ennen outo oppilas olikin tavallinen, myös silloin kun sijainen lähti ja oikea opettaja tuli takaisin. Kuitenkin kerran kun meillä oli tunti jolloin ei tehty tehtäviä (oli aina ennen joulu-tai kesälomaa) se oppilas jota tämä 'outo oli katsonut meni puhumaan sille. Sen jälkeen tämä 'outo muuttui taas sellaiseksi erilaiseksi joka se oli ollut ennen sen sijaisen tuloa.

Tiedän että on sekava, mutta ilman nimiä oli vaikea kertoa tämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kaksi kertaa aamulla herättyäni kuullut koputusta talon ulkopuolelta, kuin joku koputtelisi kärsimättömänä ulko-ovelle että eikö kukaan tule avaamaan. Kummallakin keralla koputus loppui kun nousin istumaan sängyssä, eikä pihassa ollut ketään. Sitä paitsi meillä on ovikello. Varmaan joku välikorvajuttu.

Varmaan joku pilaili vaan...

Ei todellakaan. Piha on aidattu ja tähän ei pääse niin vain eikä tässä ole ohikulkijoita koska umpikuja. Lapsia ei asu edes lähitaloissa. Nämä molemmat tapahtuivat valoisan aikaan ja olin täysin hereillä. Koputus loppui sillä hetkellä kun nousin istumaan.

Olin lenkittämässä koiria syksyllä hämärässä. Menin yleensä samaa reittiä joka menee järven ohi. Näin vastarannalla nuoren naisen joka seisoi ja tuijotti vettä. Koirat alkoi haukkua ja nainen katsoi vähän aikaa minua ja sitten lähti kävelemään nopeasti järvelle päin. Hetken aikaa nainen käveli veden päällä kaukana järvellä, jäätä ei ollut vielä ja ei ollut niin pimeää etten olisi nähnyt missä menee järven raja, tunsin alueen hyvin joten tiesin että siinä oli aika syvä kohta jossa se käveli. Yhtäkkiä kuitenkin nainen hyppäsi ja meni veden alle. Ei kyllä tehnyt mieli mennä uimaan siihen järveen...

Vierailija kirjoitti:

Olen kaksi kertaa aamulla herättyäni kuullut koputusta talon ulkopuolelta, kuin joku koputtelisi kärsimättömänä ulko-ovelle että eikö kukaan tule avaamaan. Kummallakin keralla koputus loppui kun nousin istumaan sängyssä, eikä pihassa ollut ketään. Sitä paitsi meillä on ovikello. Varmaan joku välikorvajuttu.

Olet varmaan herännyt siihen koputukseen, jonka olet kuullut unessa. Itsekin olen herännyt muutaman kerran ”ovikellon soittoon”. Olen luullut kellon soineen oikeasti, mutta hereillä ollut puolisoni on kiistänyt tämän. Unessa koputus tai kellon soitto on ollut merkki siitä, että on aika herätä.