Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Muutin uuteen kaupunkiin ja talossamme asui henkilö joka ryntäsi meille samointein ja ilmoitti että "olin ehkä Venäjän lähettämä agentti perääsnsä". Olin nuori ihminen ja olin ihan että HÄH?

Nainen oli kuitenkin ns terveitten kirjoissa ja johti suurta laitosta. Kukaan ei pitänyt häntä hulluna vaan erittäin pätevänä naisena. Status oli sellainen. Ja valtaa paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olimme tulossa miehen kanssa Kuopion Ikeasta iltapimeällä.  Juvan kohdilla, valottomalla pätkällä näin edessämme spiraalimaisen kuvion joka liikkui edestakaisin, liike olisi sopinut valonheittimeen mutta  kuvio ei ollut kirkas vaan tumma erottuen juuri ja juuri taustasta. Pelästyin,  koska minulla on ollut silmien kanssa ongelmia ja uskoin  että kyseessä on jokin häiriö näkökentässä mutta silloin mies kysyi " Mikä tuo on ? Tuolla edessä?"   

En tiedä, mikä lie helvetin portti siihen oli aukeamassa  :D

Olen nähnyt tämän samanlaisen spiraalin Norjassa  se on jokin Haarp- kokeilu, oli siitä Oslossa lehdessäkin ja muistaakseni tv :ssäkin. You tubellakin on video sellaisesta.

ERittäin jännittävää että näit Juvalla kun täällä ei ole Nato.

Sitä spiraalia yritettiin selitellä Venäjän kokeeksi mutta tarkempi tutkimus osoitti ettei se ollutkaan ohjuskoe vaan spiraalin säännöllisyys oli omaa luokkaansa. Se minkä  minä näin Norjassa oli pienempikin.

Vierailija kirjoitti:

Norjassa kaksi miestä tapasi rannalla vapaa-aikana. He alkoivat keskustella elämästään miten se oli mennyt. Hämmästyksekseen he havaitsivat saman kaavan: vaimo lähti tuntemattomasta syystä, lapsia kiusattiin koulussa ja  he sairastelivat ja pyrkivät saamaan epäluottamusta vanhempiinsa mystisesti.

Koko elämän kaava oli niin sama, että miehet hoksasivat lopulta olevansa  ehkä juuri Stasin targetteja. He menivät arkistoihin ja löysivätkin itsensä sieltä, ja monta muuta. Miesten elämän avainhenkilöt kuuluivat Stasikoneeseen ja alkoivat työskennellä heitä ja perhettään vastaan.

Tämä on totista totta ollut miljoonille ihmisille ja on yhä. Poliittisista syistä on jahdattu ihmisiä ja sitä tehdään sitä. Keinot ovat vaan erilaiset. Ja se tehdään juuri niin ettei ihmisen omaisetkaan usko sitä, ja heidät saadaan eristettyä lähes sataprosenttisesti kaikista ihmisistä. Tämä on se päämäärä: domestification.

Skitsofrenian kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, mutta älykkyyden ja laajan hahmotuskyvyn kanssa on. He ovat vaarallisia juurikin siksi. Onneksi Suomessa myytti alkaa purkautua pikkuhiljaa ja ote herpautua ja koko maailmassa.

Siksi jos tunnette painetta ja pelkoja jäädä kotiin yksin ja eristäytyä muistakaa tämä, voitte olla myös targetteja.

Voitte olla joskus niita skitsoja mutta myös vaan jahdattujakin. Rokottakaa itsenne tällä tiedolla ja toimikaa siitäkin huolimatta. Nyt on aika toimia, maailmassa on semmoisia voimia joita vastaan vilpittömien pitää käydä.

Jos ette usko :

"The worst shock came from reading the file," says 74-year-old Edith Fiedler, who spent 20 months in prison because of tales told to the Stasi by a "jealous" sister-in-law.

"I only found that out when I read my file," she said, recalling how authorities took away her nine-year-old son and put him in a home.

Sitting opposite her, her son, Daniel Fieldler, now aged 41, remembers how he was lied to and told his mother was in a coma after a road accident.

"The Stasi took my life away," he says.

Several in the group have gone through periods of depression. Some have considered suicide.

Tatjana Sterneberg, 57, who was betrayed to the Stasi as she prepared to flee East Germany with her Italian boyfriend, suffers to this day.

"In jail, I didn't get enough to drink, I didn't get enough to eat, I was given psychoactive drugs. They put me in a straightjacket," she says.

She and her boyfriend were held for some three years before being "bought" by the West German government.

But the couple was never able to get over it. They divorced and in 1996, she was hospitalised for depression.

"We are victims of the Stasi, but we have a credibility problem. We have to prove we suffered," says Sterneberg.

"We need this support group because we can relate to one another," adds Fiedler.

Adam Lauks, 59, agrees. Once married to an East German, he was jailed for seven years on charges of smuggling. Today he is obsessed with the thought he might have been betrayed by his former wife.

"I'm sure of it, but there's no proof. It's killing me," he said.

The only "real" spy at the table is Werner Krueger, 73, who spent eight years and three months in jail before being exchanged for another spy.

"The Stasi was never able to destroy me," he said. The others kept quiet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Norjassa kaksi miestä tapasi rannalla vapaa-aikana. He alkoivat keskustella elämästään miten se oli mennyt. Hämmästyksekseen he havaitsivat saman kaavan: vaimo lähti tuntemattomasta syystä, lapsia kiusattiin koulussa ja  he sairastelivat ja pyrkivät saamaan epäluottamusta vanhempiinsa mystisesti.

Koko elämän kaava oli niin sama, että miehet hoksasivat lopulta olevansa  ehkä juuri Stasin targetteja. He menivät arkistoihin ja löysivätkin itsensä sieltä, ja monta muuta. Miesten elämän avainhenkilöt kuuluivat Stasikoneeseen ja alkoivat työskennellä heitä ja perhettään vastaan.

Tämä on totista totta ollut miljoonille ihmisille ja on yhä. Poliittisista syistä on jahdattu ihmisiä ja sitä tehdään sitä. Keinot ovat vaan erilaiset. Ja se tehdään juuri niin ettei ihmisen omaisetkaan usko sitä, ja heidät saadaan eristettyä lähes sataprosenttisesti kaikista ihmisistä. Tämä on se päämäärä: domestification.

Skitsofrenian kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, mutta älykkyyden ja laajan hahmotuskyvyn kanssa on. He ovat vaarallisia juurikin siksi. Onneksi Suomessa myytti alkaa purkautua pikkuhiljaa ja ote herpautua ja koko maailmassa.

Siksi jos tunnette painetta ja pelkoja jäädä kotiin yksin ja eristäytyä muistakaa tämä, voitte olla myös targetteja.

Voitte olla joskus niita skitsoja mutta myös vaan jahdattujakin. Rokottakaa itsenne tällä tiedolla ja toimikaa siitäkin huolimatta. Nyt on aika toimia, maailmassa on semmoisia voimia joita vastaan vilpittömien pitää käydä.

Jos ette usko :

"The worst shock came from reading the file," says 74-year-old Edith Fiedler, who spent 20 months in prison because of tales told to the Stasi by a "jealous" sister-in-law.

"I only found that out when I read my file," she said, recalling how authorities took away her nine-year-old son and put him in a home.

Sitting opposite her, her son, Daniel Fieldler, now aged 41, remembers how he was lied to and told his mother was in a coma after a road accident.

"The Stasi took my life away," he says.

Several in the group have gone through periods of depression. Some have considered suicide.

Tatjana Sterneberg, 57, who was betrayed to the Stasi as she prepared to flee East Germany with her Italian boyfriend, suffers to this day.

"In jail, I didn't get enough to drink, I didn't get enough to eat, I was given psychoactive drugs. They put me in a straightjacket," she says.

She and her boyfriend were held for some three years before being "bought" by the West German government.

But the couple was never able to get over it. They divorced and in 1996, she was hospitalised for depression.

"We are victims of the Stasi, but we have a credibility problem. We have to prove we suffered," says Sterneberg.

"We need this support group because we can relate to one another," adds Fiedler.

Adam Lauks, 59, agrees. Once married to an East German, he was jailed for seven years on charges of smuggling. Today he is obsessed with the thought he might have been betrayed by his former wife.

"I'm sure of it, but there's no proof. It's killing me," he said.

The only "real" spy at the table is Werner Krueger, 73, who spent eight years and three months in jail before being exchanged for another spy.

"The Stasi was never able to destroy me," he said. The others kept quiet.

Noille voi olla eduksi jos entinen sotasukupolvi kuihtuu pois ja saa "eutanasian". Myös oudot  myrkkyhoitsut ja valelekurit....kaikki on mahdollista ollut ennekin. Stasi on vaan jalostunut entisestään.

Tässä nyt ei ole mitään maagista tai yliluonnollista, mutta hauska sattuma.

Tein juuri vaalikoneen ja kun sain tuloksen, kuulin pihalta ääniä. (asun kerrostalossa) katsoin takapihalle. Siellä tämä henkilö juoksi juuri pihan poikki muiden mukana. Kyseessä oli paikallinen suunnistustapahtuma johon tämä ihminen oli ilmeisestikin osallistunut. Vähän oli sellainen "mitä ihmettä" fiilis kun katsoin koneen ruudulta kuvaa ja sama henkilö juoksee pihallani sellainen typerä kirkas trikooasu päällään :D

Vierailija kirjoitti:

Muutin uuteen kaupunkiin ja talossamme asui henkilö joka ryntäsi meille samointein ja ilmoitti että "olin ehkä Venäjän lähettämä agentti perääsnsä". Olin nuori ihminen ja olin ihan että HÄH?

Nainen oli kuitenkin ns terveitten kirjoissa ja johti suurta laitosta. Kukaan ei pitänyt häntä hulluna vaan erittäin pätevänä naisena. Status oli sellainen. Ja valtaa paljon.

Näitten muka yliluonnollsten ja okkultististen tapahtumien pariin johdattelevat takatahot ovat rappareita enimmäkseen, ne joita ne liikuttelevat kannustaen Astraali tv hen ja muuanne Tubelle jne,  ja politiikkaan ovat vaan useimmiten uhrejaan ja mitä enemmän se uskoo itse näihin sitä tehokkaammin opas johdattaa ihmiset pois ihan arkitodellisuuden kähminnöistä ja politiikasta.

Kivahan näitä on pohtia ja mehustaa mutta se oikea ihmellinen maailman avautuu ihan realimaailmassa. Harhaanjohtajiakin on siis, muistakaa ainakin tämä. Nuoriso on nykyisin aivopesty rapparimedian avulla miltei kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olimme tulossa miehen kanssa Kuopion Ikeasta iltapimeällä.  Juvan kohdilla, valottomalla pätkällä näin edessämme spiraalimaisen kuvion joka liikkui edestakaisin, liike olisi sopinut valonheittimeen mutta  kuvio ei ollut kirkas vaan tumma erottuen juuri ja juuri taustasta. Pelästyin,  koska minulla on ollut silmien kanssa ongelmia ja uskoin  että kyseessä on jokin häiriö näkökentässä mutta silloin mies kysyi " Mikä tuo on ? Tuolla edessä?"   

En tiedä, mikä lie helvetin portti siihen oli aukeamassa  :D

Olen nähnyt tämän samanlaisen spiraalin Norjassa  se on jokin Haarp- kokeilu, oli siitä Oslossa lehdessäkin ja muistaakseni tv :ssäkin. You tubellakin on video sellaisesta.

ERittäin jännittävää että näit Juvalla kun täällä ei ole Nato.

Sitä spiraalia yritettiin selitellä Venäjän kokeeksi mutta tarkempi tutkimus osoitti ettei se ollutkaan ohjuskoe vaan spiraalin säännöllisyys oli omaa luokkaansa. Se minkä  minä näin Norjassa oli pienempikin.

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Tässä toinen havainto:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olimme tulossa miehen kanssa Kuopion Ikeasta iltapimeällä.  Juvan kohdilla, valottomalla pätkällä näin edessämme spiraalimaisen kuvion joka liikkui edestakaisin, liike olisi sopinut valonheittimeen mutta  kuvio ei ollut kirkas vaan tumma erottuen juuri ja juuri taustasta. Pelästyin,  koska minulla on ollut silmien kanssa ongelmia ja uskoin  että kyseessä on jokin häiriö näkökentässä mutta silloin mies kysyi " Mikä tuo on ? Tuolla edessä?"   

En tiedä, mikä lie helvetin portti siihen oli aukeamassa  :D

Olen nähnyt tämän samanlaisen spiraalin Norjassa  se on jokin Haarp- kokeilu, oli siitä Oslossa lehdessäkin ja muistaakseni tv :ssäkin. You tubellakin on video sellaisesta.

ERittäin jännittävää että näit Juvalla kun täällä ei ole Nato.

Sitä spiraalia yritettiin selitellä Venäjän kokeeksi mutta tarkempi tutkimus osoitti ettei se ollutkaan ohjuskoe vaan spiraalin säännöllisyys oli omaa luokkaansa. Se minkä  minä näin Norjassa oli pienempikin.

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Tässä toinen havainto:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Ja vielä yksi:

Militaari selittelee näitä sitten ufoiksi ja vaikka miksi. Ihan kaksijalkaisia tavallisia ihmisiä on ihmelllisten asioitten takana, hyvin pieni osa on mystistä, joskin sitäkin on ihmisen mielenrakenteitten takia. Emme tunne unimaailmaakaan vielä. Emmekä tajuntaammekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin opiskelijasolussa, jossa asui minun ja kahden muun tytön lisäksi yksi Essi*. Essi ei koskaan puhunut meille muille mitään, ei vastannut edes tervehdyksiin. Hän asui yksin omassa huoneessaan.

Ei tässä mitään, mutta minua vaan vaivasi tuo Essi ja olisin halunnut tutustua häneen, mutta hän vain lymyili kaiket ajat huoneessaan. Koskaan en nähnyt häntä edes yhteisissä tiloissa.

Eräs viikonloppu olin yksin solussa, kun huomasin että Essin huoneen ovi oli jäänyt auki. Uteliaisuuttani kurkkasin huoneeseen ja ihmeekseni huomasin sen olevan täysin tyhjä! Ei ollut edes sänkyä, ei yhtään tuolia, pöytää, kalusteita... Ei kertakaikkiaan mitään! Eikä kyse ollut siitä, että Essi olisi muuttanut pois. Hän palasi sunnuntai-iltana normaaliin tapaan soluun ja tuntui viihtyvän huoneessaan kuten ennenkin.

Olin ja olen vieläkin ihan äimänkäkenä. Miten ihminen voi asua sellaisessa täysin tyhjässä huoneessa? Miten hän edes nukkui, kun ei ollut sänkyä tai edes patjaa? Kysyä en koskaan voinut, koska olisin paljastanut samalla kurkanneeni huoneeseen. Olisi vaan kiinnostanut tietää, miten hän sai siellä huoneessa aikansa kulumaan.

*nimi muutettu

Jos totta niin skitsofrenia tai muu diagnoosi, ellei hän sitten tuonut mukanaan makuupussia ja alustaa. Joskus nuoret ovat äärimmäisen köyhiä tullessaan opiskelemaan ja se näkyy hiukan kummallisissa jutuissa. Tai sitten Essi oli kummitus ja solussa ei oikeasti asunut ketään. Hyytävää! Yritittekö koskaan pyytää häntä mihinkään tai käydä hänen ovellaan? Minusta tuollaiset vetäytyvät tyypit ovat hieman kummia. Totta kai saa seuransa valita, mutta onhan se vain outoa. 

Niinpä et pidä outona itseäsi että ihan kevyesti leimaat jonkun joksku skitsofrennikoksi :)? Minä pidän sinua outona, sori. Et ole ihan tässä maailmassa itse, jos et osaa ajatella että on ihmisiä joille materiaalinen ei merkitse samaa kuin sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syksyllä katosi pastakoneen kampi. Ei mitään hajua missä, kaikki köökin kaapit ja seinänrakosetkin olen kolunnut. Hituttaa, pitääkö ostaa uusi kone pelkän kammen takia.

astianpesukoneen jossain?

roikkuu jossain seinällä?

Jos pastakoneen kampi katoaa niin varmaa on ainakin se että joku on heittänyt veivinsä :) ties minne.

Vierailija kirjoitti:

Olen tuo aiemmin kuiskailuja kuullut ja valo-olennon nähnyt. Tuli vielä mieleen pari outoa juttua. Eräänä jouluna lähdimme viemään mummuni haudalle kynttilää. Ennen lähtöä puhalsin huoneessani tarjottimella palaneet viisi pientä kynttilää. Kun tulimme hautausmaalta kotiin, tarjottimelle oli muodostunut sulaneesta steariinista selkeä joulupukki. Sillä oli isot silmät, tonttulakki ja valkoinen parta. Mummuni oli jouluihminen, kuten minäkin. Äitini oli sitä mieltä, että mummu halusi toivottaa mulle hyvää joulua. Olimme läheisiä hänen eläessään. Oli mitä oli. Kaunis ajatus.

Joskus kun ihminen on hyvin älykäs niin intuitiontaso on korkea. Vaikutat selaiselta. Intuitiota onkin sanottu joskus ainoaksi oikeaksi korkean älykkyyden lajiksi. Minulla kävi niin usein jo koulussa että näin vastaukset laskematta ja jouduin vaikeuksiin opettajan kanssa joka suuttui "Miten sinä muka voit nähdä oikean vastauksen noin ( olin juuri vastannut oikein). Niin vain kävi. Yo kirjoituksiin en harjoitellut Englannin kuunteluun yhtään tuntia. Sain kahta pinnaa vaille täydet vaikka en edes tajunnut mistä siinä puhuttiin jne jne. En tajua näitä itsekään :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös yksi, jolta ystävä katosi elämästä aivan yllättäen. Olimme olleet tuolloin ystäviä viitisen vuotta, tutustuneet aikoinaan samalla kansanopiston opintolinjalla. Opiston päätyttyä pidimme edelleen tiiviisti yhteyttä, tapasimme muutaman kerran vuodessa ja siinä sivussa näimme jopa toistemme lapsuudenperheet.

Äkkiä tämä ystäväni kuitenkin lopetti yhteydenpidon kuin seinään. Ei ottanut itse enää yhteyttä eikä vastannut puheluihin, tekstiviesteihin eikä sähköposteihin. Ei myöskään reagoinut mitenkään, kun laitoin hänelle viestiä ja tiedustelin, että onko kaikki kunnossa, kun hänestä ei ole kuulunut mitään. Numerotiedustelun mukaan hänellä oli edelleen sama puhelinnumero kuin ennen ja osoitetiedotkin olivat pysyneet samoina. Sittemmin kuulin, että samoihin aikoihin, kun hän lakkasi pitämästä minuun yhteyttä, oli hän lopettanut yhteydenpidon myös parin yhteisen ystävämme kanssa. Sama kaava kuin omalla kohdallani, eli yhteydenpito loppui äkkiarvaamatta eikä puheluihin ym. enää vastattu.

Tästä on kulunut nyt useampi vuosi mutta toisinaan yhä mietin, mikä hänelle oikein tuli. Viimeisen kerran, kun olimme yhteyksissä, hän oli oma lupsakka itsensä eikä mikään hänen puheissaan tai käytöksessään viitannut siihen, että hän olisi ollut loukkaantunut tai vihainen minulle jostain. Myös näihin yhteisiin ystäviimme hän ei ole ollut yhteydessä. Toivottavasti mitään vakavaa ei ole sattunut.

   Joskus ghoastaamiseen voi johtaa perusarvoissa nähty liika erilaisuus, esim., jos kristitylle puhuu hengistä jotka vaeltelevat, itsemurhasta tai pilkkaa Pyhää Henkeä tai puhuu  muusta arasta niin sellainen kristitty ihminen lähtee toiseen suuntaan. Nykyisin myös, jos puhuu mahmuuttajista positiiviseen sävyyn niin osa lähtee-tai sitten just toisinpäin. Tai, jos loukkaa perusidentiteettiä tölväisemällä toista vaikka kropasta, naisten/miesten  määrästä ja moraalista. Tai arvostelee toisen ihmisen kotia, vanhempia tai uskontoa.

Näitä ydinidentin ympärille rakentuneita asioita ei vaan voi loukata, sitä varten on tapaamisissa jonkinlaista etikettiäkin vaalittava. Kaikki eivät osaa hillitä itseään vaan läpättävät kaikki asiat ulos ja menettävät ystävänsä. Kotona sitten voivat kaikki olla niitä täysin omai itsejään.

Juu, joko näin tai sitten hän päätti vaikkapa poistaa elämästään energiaa vievät ihmiset.

Itse lopetin yhteydenpidon lapsuudenystävääni, sillä olimme kasvaneet vain erillemme. En sitä sen enempää selitellyt hänelle, vaan häivyin kokonaan eikä hänkään ole perääni kysellyt. Kaikella on aikansa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kokenut elämäni aikana yhden selittämättömän jutun, se ei varsinaisesti jäänyt vaivaamaan mutta sai uskomaan että elämässä on jotain muutakin kuin minkä voi aisteilla havaita.

Olin yli kolmekymppinen, kihloissa ja ensi kertaa raskaana. Se ei ollut varsinainen yllätys koska emme olleet käyttäneet ehkäisyä, lasta emme kuitenkaan olleet suunnitelleet sen kummemmin. Suhteemme voi tosi huonosti ja kun raskaus selvisi minulle, ahdistuin. Miten selvitä lapsen ja kehnon suhteen kanssa? Mies kommentoi tyyliin 'niin, jos se sitten edes on mun', mikä kertoo hyvin suhteemme tilasta. En ollut kuitenkaan käynyt vieraissa ja minulle oli siis päivänselvää että hän on isä.

Taloudellisesti kaikki oli ok mutta lähipiirissäni ei ollut pieniä lapsia eikä sairas äitini voinut olla minkäänlaisena tukena. En uskonut itseeni enkä halunnut riitaisaa yhdessäoloa tai sen paremmin yksinhuoltajuutta. Olin ihan hajalla ja päätin että keskeytän raskauden. Lääkärille kerroin tilanteestani, hän oli myötätuntoinen ja aika keskeytykseen varattiin ilman sen kummempia pohtimisia.

Ahdistukseni ei silti hälvennyt. Olin aina ajatellut että joskus minulla on lapsi. Olin viettänyt pitkäksi venähtäneen nuoruuden ja toisessa tilanteessa olisin ollut iloinen raskaudesta. Heräsin joka aamuyö miettimään teenkö oikein. Määräpäivä lähestyi. Toivoin että joku olisi kertonut minulle mitä tehdä.

Eräänä yönä heräsin taas miettimään. Muistan että makasin vatsallani ja katselin herätyskellon viisareita. Mietin menenkö keskeytykseen vai en? Miten tietäisin mikä on paras ratkaisu? Olin aivan hereillä ja muistan edelleen miten yhtäkkiä tunsin kuin lämpimän ohuen säteen joka lähti liikkeelle jaloistani ja liikkui kevyesti koko kehoni läpi ylös päälakeen asti. Se ei ollut mikään väristys vaan jotain ennenkokematonta. En ollut koskaan uskonut mihinkään yliluonnolliseen mutta tämä tuntui joltakin mikä selvästi tuli kehoni ulkopuolelta. 'Säde' ei ollut vielä kulkenut loppuun kun päähäni pulpahti outo ajatus 'tässä se vastaus tulee'. Hetki meni ohi mutta mieleni oli kirkas ja siitä hetkestä ajatukseni vailla epäröintiä, pidän lapsen. Muistan herätessäni aamulla vielä kyselleeni itseltäni, no oletko varma? Jees, olen!

Olen ollut ikuinen jossittelija mutta tässä asiassa en enää jossitellut. Aamulla menin töihin ja sieltä sitten soitin sairaalaan ja peruin ajan joka olisi ollut aivan muutaman päivän päässä. Muistan että hoitaja jolle puhuin kuulosti iloiselta päätöksestäni. Tottakai välillä tulevaisuus edelleen pelotti, synnytys ja lapsen terveys ym. mutta en hetkeäkään enää katunut ajan perumista. Myöhemmin opin että suurin osa peloistani ja epävarmuudestani oli turhaa, ainoa todellinen pelko on lapsen menettämisen pelko josta ei koskaan pääse.

Nyt minulla on kohta aikuinen lapsi joka suunnittelee omaa elämäänsä ja olen ollut hänestä niin onnellinen. Suhteeni ei kestänyt mutta isänsä on ollut hyvä isä ja yhtä onnellinen lapsestamme kuin minäkin. Elämä on ollut välillä niukkaa, ja väännöiltä isänsä kanssa ei ole vältytty mutta kaikki on kuitenkin järjestynyt. Olen välillä pohtinut mitä olisin päättänyt ilman tätä kokemusta. En todellakaan tiedä. Se mitä koin ei ole yhtään pelottanut jälkeenpäin, siitä tulee vain edelleenkin ajatus että jokin piti huolta minusta ja elämästäni silloin.

En ole tästä kertonut kuin parille läheisimmälle ihmiselle.

Kuka tai mikä se sitten vaikuttikin yhteen elämäni tärkeimmistä päätöksistä, kiitos. Oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tämä ei varsinaisesti liity aiheeseen, mutta tuli mieleen, että onkohan kukaan koskaan saanut intuitioita niin päin, että kannattaa mennä aborttiin? Itse olen tehnyt abortin ja bussi sairaalalle menikin etuajassa, joten olin myöhästyä ajasta. Sain kuitenkin vielä taksin soitettua ja pääsin perille viime tipassa. Ehkä tuo oli joku merkki, että "vauva" olisi pitänyt pitää, mutta en tiedä mitä sitten olisi tapahtunut, elämäni olisi mennyt täysin toiseen, todennäköisesti huonompaan suuntaan. Olin todella pahassa elämäntilanteessa ja mielenterveys hajalla, ehkä olisin jopa ottanut hengen itseltäni, jos abortti ei olisi onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös yksi, jolta ystävä katosi elämästä aivan yllättäen. Olimme olleet tuolloin ystäviä viitisen vuotta, tutustuneet aikoinaan samalla kansanopiston opintolinjalla. Opiston päätyttyä pidimme edelleen tiiviisti yhteyttä, tapasimme muutaman kerran vuodessa ja siinä sivussa näimme jopa toistemme lapsuudenperheet.

Äkkiä tämä ystäväni kuitenkin lopetti yhteydenpidon kuin seinään. Ei ottanut itse enää yhteyttä eikä vastannut puheluihin, tekstiviesteihin eikä sähköposteihin. Ei myöskään reagoinut mitenkään, kun laitoin hänelle viestiä ja tiedustelin, että onko kaikki kunnossa, kun hänestä ei ole kuulunut mitään. Numerotiedustelun mukaan hänellä oli edelleen sama puhelinnumero kuin ennen ja osoitetiedotkin olivat pysyneet samoina. Sittemmin kuulin, että samoihin aikoihin, kun hän lakkasi pitämästä minuun yhteyttä, oli hän lopettanut yhteydenpidon myös parin yhteisen ystävämme kanssa. Sama kaava kuin omalla kohdallani, eli yhteydenpito loppui äkkiarvaamatta eikä puheluihin ym. enää vastattu.

Tästä on kulunut nyt useampi vuosi mutta toisinaan yhä mietin, mikä hänelle oikein tuli. Viimeisen kerran, kun olimme yhteyksissä, hän oli oma lupsakka itsensä eikä mikään hänen puheissaan tai käytöksessään viitannut siihen, että hän olisi ollut loukkaantunut tai vihainen minulle jostain. Myös näihin yhteisiin ystäviimme hän ei ole ollut yhteydessä. Toivottavasti mitään vakavaa ei ole sattunut.

   Joskus ghoastaamiseen voi johtaa perusarvoissa nähty liika erilaisuus, esim., jos kristitylle puhuu hengistä jotka vaeltelevat, itsemurhasta tai pilkkaa Pyhää Henkeä tai puhuu  muusta arasta niin sellainen kristitty ihminen lähtee toiseen suuntaan. Nykyisin myös, jos puhuu mahmuuttajista positiiviseen sävyyn niin osa lähtee-tai sitten just toisinpäin. Tai, jos loukkaa perusidentiteettiä tölväisemällä toista vaikka kropasta, naisten/miesten  määrästä ja moraalista. Tai arvostelee toisen ihmisen kotia, vanhempia tai uskontoa.

Näitä ydinidentin ympärille rakentuneita asioita ei vaan voi loukata, sitä varten on tapaamisissa jonkinlaista etikettiäkin vaalittava. Kaikki eivät osaa hillitä itseään vaan läpättävät kaikki asiat ulos ja menettävät ystävänsä. Kotona sitten voivat kaikki olla niitä täysin omai itsejään.

Juu, joko näin tai sitten hän päätti vaikkapa poistaa elämästään energiaa vievät ihmiset.

Itse lopetin yhteydenpidon lapsuudenystävääni, sillä olimme kasvaneet vain erillemme. En sitä sen enempää selitellyt hänelle, vaan häivyin kokonaan eikä hänkään ole perääni kysellyt. Kaikella on aikansa.

Minäkin olen lopettanut yhteydenpidon erääseen opiskelukaveriini. Kaveruutemme oli aina ollut mielestäni vähän erikoista, sillä koin usein etten saa olla oma itseni ja että toinen koittaa hyötyä minusta. Toinen saattoi myös suuttua yhtäkkiä jostain ja mököttää, mikä on mielestäni aikuiselle kummallista. Olin kuitenkin vässykkä, joka ei uskaltanut nostaa näitä asioita esille tai katkaista suhdetta. Kaikesta huolimatta kaveri viihtyi minun seurassani ja olimme ihan hyvissä väleissä. Tosiasiassa olin jokaisen tapaamisen jälkeen aivan poikki. Kun opiskelut loppuivat ja tiemme erkanivat, en enää vastannut joka kerta kaverini soittoon, yritin pitää puhelut lyhyinä, enkä koskaan soittanut hänelle tai suostunut tapaamiseen. Vähitellen soitot loppuivat kokonaan. Ehkä kaverin mielestä käytökseni oli outoa ja varmaan tästä suuttuikin, mutta en osannut hoitaa tilannetta toisin. Olin vaan helpottunut, että pääsin hänestä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös yksi, jolta ystävä katosi elämästä aivan yllättäen. Olimme olleet tuolloin ystäviä viitisen vuotta, tutustuneet aikoinaan samalla kansanopiston opintolinjalla. Opiston päätyttyä pidimme edelleen tiiviisti yhteyttä, tapasimme muutaman kerran vuodessa ja siinä sivussa näimme jopa toistemme lapsuudenperheet.

Äkkiä tämä ystäväni kuitenkin lopetti yhteydenpidon kuin seinään. Ei ottanut itse enää yhteyttä eikä vastannut puheluihin, tekstiviesteihin eikä sähköposteihin. Ei myöskään reagoinut mitenkään, kun laitoin hänelle viestiä ja tiedustelin, että onko kaikki kunnossa, kun hänestä ei ole kuulunut mitään. Numerotiedustelun mukaan hänellä oli edelleen sama puhelinnumero kuin ennen ja osoitetiedotkin olivat pysyneet samoina. Sittemmin kuulin, että samoihin aikoihin, kun hän lakkasi pitämästä minuun yhteyttä, oli hän lopettanut yhteydenpidon myös parin yhteisen ystävämme kanssa. Sama kaava kuin omalla kohdallani, eli yhteydenpito loppui äkkiarvaamatta eikä puheluihin ym. enää vastattu.

Tästä on kulunut nyt useampi vuosi mutta toisinaan yhä mietin, mikä hänelle oikein tuli. Viimeisen kerran, kun olimme yhteyksissä, hän oli oma lupsakka itsensä eikä mikään hänen puheissaan tai käytöksessään viitannut siihen, että hän olisi ollut loukkaantunut tai vihainen minulle jostain. Myös näihin yhteisiin ystäviimme hän ei ole ollut yhteydessä. Toivottavasti mitään vakavaa ei ole sattunut.

   Joskus ghoastaamiseen voi johtaa perusarvoissa nähty liika erilaisuus, esim., jos kristitylle puhuu hengistä jotka vaeltelevat, itsemurhasta tai pilkkaa Pyhää Henkeä tai puhuu  muusta arasta niin sellainen kristitty ihminen lähtee toiseen suuntaan. Nykyisin myös, jos puhuu mahmuuttajista positiiviseen sävyyn niin osa lähtee-tai sitten just toisinpäin. Tai, jos loukkaa perusidentiteettiä tölväisemällä toista vaikka kropasta, naisten/miesten  määrästä ja moraalista. Tai arvostelee toisen ihmisen kotia, vanhempia tai uskontoa.

Näitä ydinidentin ympärille rakentuneita asioita ei vaan voi loukata, sitä varten on tapaamisissa jonkinlaista etikettiäkin vaalittava. Kaikki eivät osaa hillitä itseään vaan läpättävät kaikki asiat ulos ja menettävät ystävänsä. Kotona sitten voivat kaikki olla niitä täysin omai itsejään.

Minulla ei olisi enää yhtäkään kaveria, jos panisin ihmisiin välit poikki tuollaisista syistä. Kaikkiin sukulaisiinkin olisi välit katkenneet aikoja sitten.

Olin kipeänä kotona ja piirtelin sängylläni, äiti jolla oli sama pöpö katseli telkkaria olohuoneessa.

Äkkiä huoneeni ovi avautui ja äiti seisoi siinä pitkässä, punaraidallisessa yöpaidassa mutta äidin kasvoja ei näkynyt , ne olivat vain sumua. Tuijotimme hetken toisiamme ja sitten äiti poistui sulkien oven , minä jatkoin piirtelyä. Olin lapsi ja suhtauduin kuten lapsi, aikuinen olisi varmaan pissinyt housuun!

Myöhemmin menin etsimään äitiä ja löysin tekemästä pannukakku-taikinaa, yllään se sama yöpaita. Kysyin oliko käynyt huoneessani ja pudisteli päätään sanoen että oli antanut minun nukkua. Eli joko äiti kävi ovellani unohtaen itse koko asian ja minä kuumehoureilin usvaiset kasvot ... tai sitten se oli jokin joka lainasi äitini hahmoa. Kyseessä oli kerrostalo asunto jossa oltiin asuttu vuosia ja tapahtumaaika keskellä kirkasta päivää .

Ehkä joskus 6 v sitten, katselin ikkunasta ulos ja näin mieheni kävelevän parkkipaikalta kohti ulko-ovea. Ihmettelin kun miestä ei kuulunut sisälle ja muutenkin, työvuoronsa ei ollut vielä päättynyt. Mies tuli ajallaan kotiin ja oli kummissaan asiasta. Mutta aivan selvästi näin hänen hahmonsa työvaatteissaan, mikä lie etiäinen.

Ajoin kerran autolla lapsuudenkotiini, hiljainen metsätaival siinä kohtaa.  Vastaan tuli polkupyöräilijä.  Näin jo kaukaa, kuka se oli.  Se oli lapsuudenystäväni, joka lapsena ja nuorena oli asunut juuri sillä kohdin, talo oli vähän kauempana tiestä.  Hän tuli kohdalleni ja nosti katseensa, katsoi minua suoraan päin ja oli omituisen hämmästyneen näköinen, niin kuin olisi säikähtänyt.  Myös minä katsoin häntä, jopa hiljensin vähän kun todella tajusin, että hän se oli ja yhtä hämmästynyt olin.  Tämä ystäväni oli kuollut n. viitisen vuotta aiemmin.

Ajoin ajatukset ihan sekapäisenä puolisen kilometriä,  sitten vasta tajusin, että pitää kääntyä ympäri ja ajaa takaisinpäin, ajan hänen ohitseen ja vaikka pysähdyn jos se kerran todella oli hän.  

Joko hän oli raahannut itsensä ja polkupyöränsä metsään tai sitten haihtunut taivaan tuuliin.  Eipä näkynyt polkupyöräilijää missään.  Ajattelin ajaa jopa sinne hänen lapsuudenkotinsa pihaan, mutta siinä asui jo minulle vieraita ihmisiä.

Menin kotiini ja puhuin äidilleni tästä.  Hän sanoi, että yksi kylällä edelleen asuva ystäväni oli puhunut heille, että oli nähnyt tämän ystäväni juuri samoilla kohdilla siinä tiellä kerran.  Mutta se tietysti kuitattiin sillä, että se oli vain joku samannäköinen ihminen.

Kenties sitten niin, mutta en voi ymmärtää, kuka voisi olla niin samannäköinen.  Olen ajanut siitä monesti myöhemminkin, mutta ei ole enää tullut vastaan.  Olisi pitänyt pysähtyä heti silloin, kun tämä pyöräilijä oli vielä näkyvissä, niin olisin voinut ehkä omin silmin nähdä hänen häviävän ilmaan tai jotain.  Jos se kuitenkin oli joku muu ihminen, niin minne hän haihtui siitä tieltä, kun ei siinä ole mitään tienhaaroja minnekään.  Metsä ainoa vaihtoehto, mutta miksi.  Pyörineen päivineen.

Ostin farkut ja kaksi puseroa, maksamisen jälkeen myyjä pussitti tuotteet ja  sujautin pussin isoon olkalaukkuuni. Kotona farkut olivat kadonneet ! Farkut, jotka olin myyjän nähnyt selvästi taittelevan pussiin ja joista minulla oli kuittikin. Ne olivat vain haihtuneet laukustani kaupan ja kotimatkan välillä. Kuitista huolimatta en uskaltanut edes kysyä uusia, johan minut olisi naurettu ulos liikkeestä "Heh, heh vai katosivat ne kotimatkalla?". Tästä on nyt  5 tai 6 vuotta, enkä edelleenkään ymmärrä. 

MITEN. FARKUT. VOIVAT. KADOTA. LAUKUSTA?

Minulta katosi nuorena kaunis juhlamekko.  Se oli yhden kerran ylläni koulun juhlassa ja toisen kerran silloisen poikaystäväni armeija-ajan kurssijuhlassa.  Asuimme omakotitalossa, jossa oli eteisen yhteydessä sellainen iso lähes huoneeenkokoinen komero, josta meni rappuset vintille ja lisäksi oli säilytystilaa.  Vanhassa omakotitalossa se oli oikeastaan ainoa paikka, mihin saattoi laittaa tavaraa varastoon.  Muistan, kuinka laitoin sen mekon hellästi henkariin ja vedin päälle paperisen säilytyspussin, joita siihen aikaan oli.  Yritin sillä siis ehkäistä sitä "vintin hajua" mikä vaatteisiin helposti tuli kylmässä tilassa.  

Tuli kevät ja kesä ja lopulta syksy.  Oli taas joku juhla, mihin kaipasin mekkoani, mutta kas, kadonnut oli.  Ja ikuiseksi ajoiksi.  Haettiin äidin kanssa sitä jo lopulta vimmatusti, äitikin muisti kuinka olin laittanut sen säilöön eikä meinannut uskoa, että sitä ei löydy.  Vinttiin en sitä ollut vienyt, koska siellä ei oikein mitään säilytettykään, pelättiin hiiriä joita sinne joskus aina pääsi.  Tietysti sieltäkin etsin, mutta ei siellä ollut mitään.  Oliko joku voinut päästä salaa meidän eteiskomeroomme?  Ja vienyt pukupussissa olevan mekkoni.  Ei ihan mene kaaliin, mutta mihin se joutui.  Harmitti pirusti.  Ei sieltä koskaan mitään muuta kadonnut.