Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Minulle on mysteeri se, että miksi todella monet minulle täysin tuntemattomat ihmiset kotikaupungissani tuntuvat ajattelevan, että minä olen kehitysvammainen. Tiedän heidän ajattelevan niin, koska todella usein minulta kysytään, että asunko täällä olevassa kehitysvammaisten asuntolassa tai että miltä siellä tuntuu asua. Minulta saatetaan myös kysyä esimerkiksi, että mitä "me" olemme tehneet "siellä toimintakeskuksessa" viitaten täällä olevaan kehitysvammaisten toimintakeskukseen tai että osaanko minä esimerkiksi lukea tai vaikka käyttää rahaa itse. Joskus kaupassa ollessani ruokaostoksilla minulta tullaan kysymään, että eivätkö asuntolan hoitajat huolehdi asuntolan ruokien hankkimisesta jne. Minä en todellakaan ymmärrä, että miksi he luulevat näin, koska en todellakaan ole kehitysvammainen, en ole mitenkään erikoisen näköinen, käyttäydy erikoisesti eikä minussa mielestäni ole mitenkään mitään muutakaan sellaista, että minua voisi luulla kehitysvammaiseksi.

Joku on juoruillut, keksinyt omiaan ja näitä tarinoita on levitelty totena. Minuun on oma mummuni katkaissut välit, koska hän ei halua minkään rikollisen kanssa olla tekemisissä. Sain kuulla satojen kilometrien päässä, kuinka rankkaa siskollani varmasti on, kun minusta on tullut ihan mahdoton ja vankilassakin olin. Minulle tuntemattomat ihmiset ovat kummastelleet, että kuinka minut on päästetty sieltä vankimielisairaalasta ilman valvontaa ulos. Juoruilijat ja sairaat ihmiset voivat tehdä uskomattoman paljon vahinkoa. Omassa tapauksessa juttujen alkulähde on todennäköisesti kylän pahin juorukellon, jolla on nyt kaiken lisäksi muistisairaus. Kuitenkaan ei vielä siinä vaiheessa, että eksyisi ulos ja ei tunnistaisi läheisiään, vaan ainoa näkyvä oire on uskomattoman lennokkaiden juttujen keksiminen. Sitten niitä pinnallisen toimintakykyinen ja tolkuissaan oleva ihminen kertoo eteenpäin ja muut juorukellot ne uskovat. Näin minusta, tavallisesta työssäkäyvästä, vastuullista työtä tekevästä ja omakotitalon asuntolainaansa maksavasta ihmisestä, tuli psyykkisesti sairas tappaja joka myy itseään ja käyttää huumeita. Koska lähteet ovat näennäisen luotettavia etenkin siinä vaiheessa, kun ne tältä alkuperäiseltä kertojalta siirtyvät eteenpäin ja samaa kuulee monelta eri ihmiseltä, niihin uskotaan kritiikittä. Siinä vaiheessa kun ko. juoruilija sai tuomion kunnianloukkauksesta, kääntyi se hänen kertomanaan niin päin, että minä sen sain. Onneksi asun eri paikkakunnalla kuin missä työskentelen, niin tästä on vahinkoa lähinnä sosiaalisissa suhteissa eikä työssä. Pitkään tämä oli selvittämätön ilmiö, kunnes aloin systemaattisesti kysellä läpi, että kuka oli kuullut, mitä ja keneltä. Lopulta kaikki jäljet johtivat tähän yhteen ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena mukana erään tv-ohjelman tuotannossa. Työryhmän jäsenistä moni koki kaikenlaista kummallista tuotannon aikana sekä työ- että vapaa-ajalla ja myöhemmissä keskusteluissa olemme todenneet tapahtuminen loppuneen sitten työn päätyttyä. Kummallisia tapauksia oli mm. (uusien ja hyväkuntoisten) tietokoneiden yhtäkkiset toimintahäiriöt joille ei löytynyt edes teknisestä tuesta selitystä, ne vain alkoivat yhtäkkiä taas toimimaan, mutta tärkeähköjä tiedostoja oli kadonnut jokaisen kovalevyltä. Kaikissa samat tiedostot joita ei sitten muualla enää ollutkaan. Myös videomateriaaliin ilmestyi hyvin johdonmukaisesti tiettyjen henkilöiden kohtauksiin kaikenlaisia epämääräisiä hahmoja ja häiriöitä, vuosikausia tehneet ammattilaiset eivät koskaan olleet nähneet mitään vastaavaa eikä selitystä koskaan löytynyt. Vapaa-ajalla taas jokaista tuntui riivaavan kauheat painajaiset liittyen työhön (ikäänkuin enneunia, että jos ohjelman lopputulos on X, niin seuraukset on X) ja liuta selittämättömiä tapahtumia joissa usein oli uhkaava sävy. En nyt viitsi tunnistamisen pelossa käydä näitä läpi sen tarkemmin, mutta tunnelma oli tosiaan koko tämän työprojektin ajan todella painostava ja meni kauan ennen kun siitä puhuttiin työryhmän kesken sanaakaan, eli mistään joukkohysteriasta ei ollut kyse. Oli todella ahdistavaa aikaa, mutta ilmeisesti lopputulos oli tälle jollekkin näiden tapahtumien aiheuttajalle mieluisa, kun jätti sitten kaikki kerralla rauhaan.

Hui. Oliko se joku henkilökuva jostakin tyypistä, historiadokumentti vai elokuva? Vai joku aaveohjelma?

Se oli sellainen kepeä viihdeohjelma. Ei siis selity silläkään, että oltaisiin oltu jotenkin sellaisessa mielentilassa ohjelman sisällön puolesta, että olisi alkanut mielikuvitus laukkaamaan. En tosiaan uskalla kovin tarkasti tässä eritellä, mutta kilpailuohjelma jossa tippui porukkaa pitkin matkaa, eli ei sellainen haluatko miljonääriksi-tyyppinen jossa on uudet kilpailijat joka jaksossa. Tässä oli tietenkin sekin aspekti että työryhmä ei päättänyt ohjelman lopputulemasta, vaan katsojat äänestivät. Eikä meillä tietenkään ollut mitään tarvetta saati keinoa manipuloida näitä äänestystuloksia, joten tämän "jonkin" häirintä osui ihan väärään kohteeseen :) 

Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:

Jatkuu...

Näitä tapauksia oli pitkin syksyä ja talvea. Huomasimme siinä vaiheessa, että makuu- sekä ruokailuhuoneiden takaosassa oli ruvennut kasvamaan hometta. Se oli levinnyt jo joihinkin huonekaluihimmekin. Rupesimme keskustelemaan vuokranantajamme kanssa, joka oli aivan täysi ääliö - ei meinannut uskoa, että ongelma oli niin paha kuin se oli, vaikka lähetimme hänelle lukemattomia kuvia pilalle menneistä kehyksistä, huonekalujen takaosista, muista esineistä jne. Joka tapauksessa jossain vaiheessa saimme hänet vakuuttuneeksi siitä, että joudumme muuttamaan. Uusi asunto löytyi kuin onnenkantamoisella aika läheltä. Eräänä tammikuisena perjantaina kävimme kirjoittamassa uuden vuokrasopimuksen, ja olomme oli helpottunut. Tai olisi pitänyt olla. 

En osaa kuvailla tuota tunnetta, mutta kun laitoin nimeni sopimukseen, tunsin selkeästi, että tämä ei ollut vielä tässä. Pahaenteinen tunne jatkui koko viikonlopun yli, vaikka meidän olisi pitänyt vain olla iloisia, että pääsemme pois mokomasta paikasta. Muuttopäivä oli vain muutaman viikon päässä. 

Seuraavan viikon alussa heräsin töihin - päivä, jota tuskin koskaan unohdan. Hapuilin hämärässä kohti keittiötä kännykän taskulamppu apunani. Long story short (tätä on vieläkin tosi vaikea avata, koska tilanne oli itselleni todella traumaattinen): löysin kissani kuolleena olohuoneesta. Mitään ulkoisia merkkejä ei näkynyt, eikä kissa ollut käyttäytynyt mitenkään erikoisesti tätä ennen - muutoin kun tulemalla syliin lähiviikkojen aikana, vaikka ei todellakaan ollut mikään sylikissa tätä ennen. Päivä meni totaalisessa shokissa ja itkussa. Veimme kissan eläinlääkäriasemalle ruumiinavaukseen ja tuhkattavaksi. 

Kun surultani pystyin joidenkin päivien jälkeen tuntemaan muutakin, tajusin, että tuo enteilevä tunne oli poistunut. Koin jotenkin oudon varmana sen, että kissani kuolema oli ollut jokin viimeinen "uhraus," paremman sanan puutteessa. 

Vain hieman ennen muuttoamme poikaystäväni tuli aamulla makuuhuoneesta (itse olin jo hereillä kahvia keittämässä). Hän oli hieman sekava ja itkuinen, ja kysyin, mikä on vialla. Hän sanoi nähneensä unen, jonka jälkeen tiesi varmaksi sen, että kissamme oli antanut oman elämänsä tälle "varjo-oliolle" meidät pelastaakseen. Kuulostaako hullulta? Niin minustakin kuulostaisi, eipä siinä. Tätä kirjoittaessakin tunnen olevani aivan hörhö, mutta en siltikään voi kieltää itseltäni tai poikaystävältäni noita oudon varmoja tuntemuksia. En todellakaan usko mihinkään satuolentoihin tai tuonpuoleiseen tai muuhunkaan, joten tätä tarinaa en ole juuri kenellekään tohtinut kertoakaan. Luulevat pian, että meillä on molemmilla vähintään psykoosi päällä. Keskenämme olemme asiasta jutelleet, ja päätyneet siihen tulokseen, että riittää kunhan me tiedämme ja tunnustamme, mitä tapahtui - vaikka sinänsä emme oikeasti tiedä ollenkaan, mitä tapahtui. 

Jatkuu...

En tiedä onko tämä totta, mutta itkin 30min viime yöllä tämän luettuani. Oli pakko herättää mies nukkumaan viereeni (lasten takia nukkui eri huoneessa). Alkoi karmimaan, meni kylmiä väreitä, ja tunsin hirveää surua. Asiaa ei helpottanut, että diabeetikkotytär sai hirveän hypokohtauksen, näki harhoja ja tärisi.

Kiitos vaikuttavasta kirjoituksesta

Vierailija kirjoitti:

Eilen. Olin yksin kakkoskodissamme kerrostalossa, kello oli jotain yhdeksän illalla, katselin telkkaria. Yht'äkkiä ovikello soi. Säikähdin valtavasti, en odottanut ketään ja talossa on summeri. Ponkaisin sohvalta katsomaan ovisilmästä. Porraskäytävä oli pimeä (valot syttyvät liiketunnistimesta) ja ovea vastapäätä olevan ikkunan valossä näin, että porraskäytävä on tyhjä.

Ovikellon soi vain yhden kerran, vaativan ja harkitun kuuloisesti. Tiedättehän sellaisen vanhemman mallisen ovikellon, jota pyöritetään soitettaessa. Kuului yksi hidas, vaativa pyörähdys.

Ainut vaan, että meillä on painettava ovikello, jossa on aivan erilainen ääni.

Veikkaisin, että oli vanhanaikaisen hissin hälytyspainike. Jos joku oli vaikka jäänyt jumiin ( tai vahingossa nojannut painikkeeseen) sinun kerroksessasi, niin voisi kuulu hyvinkin kovalla sisälle asuntoon. Niistähän kuuluu juuri sellainen pyöräytettävän ovikellon äänen kuuloinen pirinä. Sori jos joku oli jo vastannut saman, en ehtinyt lukea kaikkia kommentteja vielä.

Up

Olisi kiva tietää, mikä mun olemuksessa on sellaista, että se vetää ihmisiä puoleensa. Nimenomaan ei-toivottuja sellaisia. Mun ei tarvitse kuin istua jossain paikallani, niin aina joku ihme hiippari tulee juttelemaan/haastamaan riitaa/pyytämään milloin mitäkin. Samoin jos ollaan kaveriporukan kanssa yöllä liikkeellä, niin kaikki känniläiset tulee mun luo. Vaikka en sanoisi mitään ja yrittäisin olla kuin en olisikaan, niin MULLE tullaan aina rähjäämään tai yritetään iskeä. Kaveritkin ovat alkaneet naureskella tätä.

Minua on jäänyt vaivaamaan se että minua on hyvin läheinen perheenjäsen käyttänyt lapsena seksuaalisesti hyväksi muutamia kertoja.en ole koskaan asiasta uskaltanut puhua paitsi kerran äidille joka ei koskaan.kommentoinut asiaa millään tavalla...näin siis asia jäi puhumattomaksi salaisuudeksi.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää, mikä mun olemuksessa on sellaista, että se vetää ihmisiä puoleensa. Nimenomaan ei-toivottuja sellaisia. Mun ei tarvitse kuin istua jossain paikallani, niin aina joku ihme hiippari tulee juttelemaan/haastamaan riitaa/pyytämään milloin mitäkin. Samoin jos ollaan kaveriporukan kanssa yöllä liikkeellä, niin kaikki känniläiset tulee mun luo. Vaikka en sanoisi mitään ja yrittäisin olla kuin en olisikaan, niin MULLE tullaan aina rähjäämään tai yritetään iskeä. Kaveritkin ovat alkaneet naureskella tätä.

Katsotko näitä "hiippareita" ohimennen, ennen kuin he liittyvät seuraasi? Joissakin etelän maissa miehet seuraavat sinua kuin hai laivaa, jos erehdyt edes vilkaisemaan heidän suuntaansa. Eli parasta käyttäytyä, kuin et huomaisikaan heitä ja olla myös vihaisen näköinen, eikä hymyillä.

Vierailija kirjoitti:

Amy Winehousen kuolema. Siihen liittyy hämäriä juttuja, mm. naapurit olivat kuulleet asunnosta outoja ääniä sinä yönä. Mutta tätä ei ole koskaan kunnolla avattu, eikä ilmeisesti tutkittukaan. Olisi vain kiva tietää, mitä oikeasti tapahtui.

Humalainen ei päästele outoja ääniä ja kolistele holtittomasti jos jalat ei kunnolla kanna? Kuoli kuitenkin kai alkoholimyrkytykseen/oksennukseensa kumpi nyt sattui tapahtumaan ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on mysteeri se, että miksi todella monet minulle täysin tuntemattomat ihmiset kotikaupungissani tuntuvat ajattelevan, että minä olen kehitysvammainen. Tiedän heidän ajattelevan niin, koska todella usein minulta kysytään, että asunko täällä olevassa kehitysvammaisten asuntolassa tai että miltä siellä tuntuu asua. Minulta saatetaan myös kysyä esimerkiksi, että mitä "me" olemme tehneet "siellä toimintakeskuksessa" viitaten täällä olevaan kehitysvammaisten toimintakeskukseen tai että osaanko minä esimerkiksi lukea tai vaikka käyttää rahaa itse. Joskus kaupassa ollessani ruokaostoksilla minulta tullaan kysymään, että eivätkö asuntolan hoitajat huolehdi asuntolan ruokien hankkimisesta jne. Minä en todellakaan ymmärrä, että miksi he luulevat näin, koska en todellakaan ole kehitysvammainen, en ole mitenkään erikoisen näköinen, käyttäydy erikoisesti eikä minussa mielestäni ole mitenkään mitään muutakaan sellaista, että minua voisi luulla kehitysvammaiseksi.

Eikö tämä juttu ole julkaistu tässä ketjussa jo aiemmin? Jos ei ole, niin sitten on kyllä mysteeri, miksi tämä tarina tuntuu niin tutulta.

Sivulta 168 löytyy viesti, joka alkaa sanoilla "minulle on mysteeri se", mutta siinä puhutaan ihan muuta. Olisiko mahdollista, että sinusta vain tuntuu tuolta samanlaisen alun takia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää, mikä mun olemuksessa on sellaista, että se vetää ihmisiä puoleensa. Nimenomaan ei-toivottuja sellaisia. Mun ei tarvitse kuin istua jossain paikallani, niin aina joku ihme hiippari tulee juttelemaan/haastamaan riitaa/pyytämään milloin mitäkin. Samoin jos ollaan kaveriporukan kanssa yöllä liikkeellä, niin kaikki känniläiset tulee mun luo. Vaikka en sanoisi mitään ja yrittäisin olla kuin en olisikaan, niin MULLE tullaan aina rähjäämään tai yritetään iskeä. Kaveritkin ovat alkaneet naureskella tätä.

Katsotko näitä "hiippareita" ohimennen, ennen kuin he liittyvät seuraasi? Joissakin etelän maissa miehet seuraavat sinua kuin hai laivaa, jos erehdyt edes vilkaisemaan heidän suuntaansa. Eli parasta käyttäytyä, kuin et huomaisikaan heitä ja olla myös vihaisen näköinen, eikä hymyillä.

Itse asiassa pyrin usein katselemaan poispäin tai selaamaan puhelinta, ja silloin olen saanut näitä "mitä säkin siinä" ja "luuletko olevas jotakin" -uhitteluita. Ei, en todellakaan hymyile hiippareille, mutta siitä huolimatta mun kimppuun aina tullaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on mysteeri se, että miksi todella monet minulle täysin tuntemattomat ihmiset kotikaupungissani tuntuvat ajattelevan, että minä olen kehitysvammainen. Tiedän heidän ajattelevan niin, koska todella usein minulta kysytään, että asunko täällä olevassa kehitysvammaisten asuntolassa tai että miltä siellä tuntuu asua. Minulta saatetaan myös kysyä esimerkiksi, että mitä "me" olemme tehneet "siellä toimintakeskuksessa" viitaten täällä olevaan kehitysvammaisten toimintakeskukseen tai että osaanko minä esimerkiksi lukea tai vaikka käyttää rahaa itse. Joskus kaupassa ollessani ruokaostoksilla minulta tullaan kysymään, että eivätkö asuntolan hoitajat huolehdi asuntolan ruokien hankkimisesta jne. Minä en todellakaan ymmärrä, että miksi he luulevat näin, koska en todellakaan ole kehitysvammainen, en ole mitenkään erikoisen näköinen, käyttäydy erikoisesti eikä minussa mielestäni ole mitenkään mitään muutakaan sellaista, että minua voisi luulla kehitysvammaiseksi.

Onko sinulla joku kehitysvammainen ”kaksoisolento”, joka liikkuu paikkakunnallamme näkyvästi? Moni kehitysvammainen on aivan normaalin näköinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä jotkut sanovat, että muumeilla on turkki? Minun käsittääkseni muumeilla on suurimman osan ajasta iho, mutta talvella voi kasvaa turkki. Joillakin tuntuu olevan käsitys, että muumeilla on koko ajan ohut turkki, siis sellainen sileä.

Taikatalvi -kirjassa mainitaan erikseen, miten Muumipeikon turkki päätti alkaa kasvaa. Jossain toisessa sanotaan, että muumin koskettaminen tuntuu siltä kuin hankaisi itseään vasten maailman pehmeitä samettia.

He ovat siis pehmeän nukkaisia, ja heillä on turkki vaikka lyhytkin.

Tämä palsta on ihana, kun täällä ollaan tarkkoja Muumipeikko-faktoista ja jos joku jotain olettaa väärin muumeista niin korjaus tulee kuin apteekin hyllyltä :D. 

Vierailija kirjoitti:

Mummon isä oli ollut sodassa punaisten puolella ja tullut ammutuksi vatsaan. Toverit olivat tuoneet hänet tuonne kotitaloonsa.

Jännästi nää on aina punaisia...

Tämä ei nyt ole tapahtunut minulle, mutta hyvin outo oli se eilinen juttu, jossa kerrottiin saksalaisista nuorista, jotka olivat menneet johonkin joukkopaniikkiin ja hyperventiloivat porukalla ensiavussa, koska olivat luokkaretkellä nähneet alastoman naisen yöllä metsässä. Voin kuvitella, että on voinut vähän selkäpiitä karmia. Tuo jäi vain mietityttämään ja olisi ollut mielenkiintoista kuulla, että miten se juttu siellä metsässä oikein meni ja mistä oli kysymys. Sattuuko joku tietämään siitä jotakin? Oli vain lyhyt juttu eilen jossain iltalehdessä tms.

Vierailija kirjoitti:

Minua on jäänyt vaivaamaan se että minua on hyvin läheinen perheenjäsen käyttänyt lapsena seksuaalisesti hyväksi muutamia kertoja.en ole koskaan asiasta uskaltanut puhua paitsi kerran äidille joka ei koskaan.kommentoinut asiaa millään tavalla...näin siis asia jäi puhumattomaksi salaisuudeksi.

Olen pahoillani. Voit vieläkin hakea itsellesi keskusteluapua, kysy apua paikkakuntasi sosiaali- ja terveyspiiristä ja pyydä neuvoa mistä voit saada psykiatrista tms. apua. Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuokrasimme 5v sitten  ystäväporukalla  (minä, ystäväni kihlattunsa kanssa ja tämän kihlatun samaa sukupuolta oleva serkku)  todella karmean kesämökin. Minä nukuin ylhäällä jossa oli ullakko ja komeroon tehty vessa, alakerrassa oli yksi makuuhuone ja yhdistetty olohuone/keittiö. Pihalla puusauna, ulkohuussi ja grillikatos, vieressä umpeekasvanut pelto jonka halki vei  hädin tuskin erottuva polku rantaan. Rannassa oli palaneen rakennuksen, todennäköisesti saunan jäänteet sekä laituri.  Ihan kiva paikka MUTTA :

- Kuulin unta odottellessa jonkun kiipeävän portaita kopisevissa kengissä, kun huusin että kuka siellä askeleet lähtivät vauhdilla alas. Aamulla kukaan ei tunnustanut käyneensä siellä yöllä.

- Ystäväni alkoi itkeä saunassa hysteerisesti ja hoki ettei tiedä mikä hänen on,  olo helpottui kun pääsi takaisin taloon. Ei  menkat tulossa, masennusta tai  mitään  järkevää syytä, tuli vain yhtäkkiä kuulemma suui suru.

- Seurueemme toinen miespuolinen meni päivällisellä oudon näköiseksi ja tokaisi äkkiä " multiin kaikki", jälkeenpäin oli yhtä hämillään kuin saunassa itkenyt ystäväni että mitä ihmettä tapahtui?  Miksi minä noin sanoin ?

- Pariskunta meni kahdestaan iltauinnille ja sanoivat laiturin alkaneen heilua ja keikkua hulluna, samaan aikaan palaneesta rakennuksesta tuli savua.

- Olin laittamassa kahvia tippumaan kun joku nauroi keittiön ikkunan takana todella kovaa , menin katsomaan mutta en nähnyt muuta kuin pitkää heinää kasvavan niityn ja loppuseurue oli pihalla grillaamassa.

- Olohuoneessa nukkunut mies sanoi katselleensa yöllä tummaa ihmishahmoa joka oli liikkunut luonnottoman nopeasti niityllä edestakasin.

 -  Me naiset istuimme portailla tupakalla ja miehet olivat saunassa, kun auton valot menivät päälle ja varashälytin alkoi huutaa.

- Toinen miehistä löysi vanhanaikaisen miestenpyörän ja lähti vitsillä tekemään pyörälenkin, tuli takaisin kalpeana ja sanoi tunteneensa kun joku hyppäsi tarakalle ja istui siinä vaikka ketään ei näkynyt.

Kaikki olemme selväjärkisiä, aikuisia ihmisiä joilla ei ole mielenterveysongelmia, alkoholia emme myöskään käyttäneet mitenkään runsaasti eikä kukaan käytä mitään muuta.  Siinä mökissä oli jotain vikaa. Näin lievästi sanottuna..

Nyt tiedän, mitä teit viime kesänä...

Liikkuva ihmishahmo voi olla paitsi ihminen, ihan mikä tahansa eläin tms, mitä ei sumussa erota.

Nauravaa ääntä pitävät mm. linnut.

Savu voi olla kosteutta, itikoita tai hometta.

Laho laituri keikkuu ja painuu pohjaan ihmisten painosta.

Hälyttimet ja muu auton sähköinen mekaniikka toimii joskus itsekseen, etenkin kosteassa.

Vanha pyörä romahtanee jos sitä pitkän ruostumisen jälkeen käyttää, tai ilmat pihisevät haperoista renkaista.

Portaissa voi kolistaa vaikka rotta tai ihminen joka ei myönnä olleensa liikkeellä.

Vahassa synkässä paikassa masentuu ja ahdistuu, jos on vähänkin herkkä.

Ja mistä kaikki alapeukut? Se se vasta on arvoitus.

Tarina todella kuulostaa liian käsikirjoitetulta ollakseen totta.

Juuri tällaisten kieltäjien takia ihmiset vaikenevat kokemuksistaan. 

Olen kerran kirjoittanut kohtaamastani selittämättömästä ilmiöstä eräälle toiselle palstalle.  Sain aivan käsittämättömiä vastauksia, minut leimattiin ties miksi ja se, mitä näin, selitettiin aivan järjettömillä argumenteilla.  Oli tosiaan mielikuvitusta näillä ihmisillä!  Jos niistä kaikista syistä, mitä minulle siinä  "tosiasioina"  esitettiin, voisi oikeasti tapahtua moisia ilmiöitä, eläisimme varsin kummallisessa maailmassa. 

Minulla on ns. selittämättömiä kokemuksia lapsesta asti.  Siskollani samoin.  Vain keskenämme olemme voineet näistä puhua.  Muut saavat sanoa ja olla mitä mieltä tahansa, meillä on varmuus siitä, että jonkinlainen henkimaailma ympäröi meitä koko ajan.  Sen toiminta on arvoituksellista, mutta joskus kummallisen loogista.  Mutta mitään selitystä sille, mitä se kaikki on ja miksi, emme ole saaneet.  Luulenpa, että ihmisen ei ole tarkoitus sitä tietääkään.

En usko henkimaailmaan. Tiedän, että iso osa omistakin kokemuksistani on aivoperäisiä ja monet muut saman ikäiset kokevat samoja. Ne liittyvät ikääntymiseen ja kehon muuttumiseen.

Olen nähnyt ja todistanut myös paljon sellaista, mitä ei nykytiede osaa selittää. Entinen läheiseni, joka oli mt -ongelmainen, aiheutti näitä paljon. Poltergeistia jne.

Uskon ehkä geenimuistiin ja kvanttiaivoihin, mutta itsekin vanhoissa taloissa asuneena tiedän mitä luonnollista "kummittelua" niissä tapahtuu. On lapsellista luulla että jossain automaattisesti kummittelee, kun tuntuu samalta kuin jossain vanhassa jutussa tai elokuvassa.

Lisään vielä, ettei kaikki johdu vanhenemisesta, vaan ihan stressistä. Esim. ihmishahmojen näkeminen. Usein ne eivät näy täysin. Näin niitä nuorena ja lapseni näki pari kertaa, kun oli haastava elämänvaihe. Lapsen isä näki pienestä asti yhtä sun toista ilmeisesti perinnöllisistä syistä ja stressin takia.

Ohhoh.  Että stressistä. 

Ja "usein ne eivät näy täysin."  Miten usein? 

Aivotoiminnallaan voi selittää paljon, mutta miten selität ilmiön, jonka kokee usea ihminen samanaikaisesti?  Äläkä nyt vain ala tuputtaa ainoana totuutena sitä, että kun yksi kokee jotain ja ilmaisee sen, niin toisetkin menee samaan tilaan ja hekin muka kokee jotain jne.   Ihan varmaan näinkin voi tapahtua ja onhan olemassa sellainenkin ilmiö kuin joukkopsykoosi.   Ja myös hypnoosi, mutta siinä ollaan jo vierailla vesillä tähän asiaan nähden.

Miten selittää  aivotoiminnalla sen, että jostakin ilmiöstä jää tulos tai näkyvä jälki?    Olen itse asiassa koko ikäni yrittänyt selvittää näitä ilmiöitä, etsinyt selitystä.  Nuo sinun selityksesi on vain yksi monen monista eikä selitä kuin osan.  On niin monenlaista koulukuntaa.  Siksi olen sanonut itseni irti niistä kaikista.  Nämä ilmiöt ei ole saumattomasti sopineet mihinkään muiden ihmisten sen paremmin järkiperäisiin kuin huuhaa-selityksiinkään.

Parempi on pitää asiat itsellään.  Väsyttää vain niin kovasti ihmisten into vain lytätä kaikki tai vähätellä tai selitellä omilla, joskus aivan hullunkurisilla väitteillään.   Totta kai ikääntyminen tuo omat piirteensä, vanha tätinikin kuolinvuoteellaan kertoili vallan lennokkaita tarinoita. 

Ja kyllähän näissä asioissa pitää olla myös suodatin päällä.   Paljon huijareita liikkuu näillä saroilla ja myös sairaita ihmisiä.    

Sekä minä että lapseni olemme eri aikoina nähneet ihmishahmoja, jotka eivät näy kokonaan. Puuttuu osa päätä tms. Lapsi näki isänsä kuoleman jälkeen pariin kertaan isän näköisen hahmon ilman kasvoja, se oli musta.

Muuten hän näki hassuja harhoja joskus, kuten sängyn alta kurkkaavia ihmisiä.

Kun kävin äsken vanhan kotini pihalla ennen kuin se purettiin, olin näkevinäni jotain oman isävainajani kaltaista, samalla tavalla repaleisen hahmon. Niitä on näkynyt silloin tällöin teinistä asti kun on ollut stressiä. Ja EI, nämä eivät olleet mitään muuta kuin painostavan tilanteen aiheuttamia hallusinaatioita. Väsyneenä näen joskus vilahduksia, ainakin kun on hämärää. Useat aaveet kun ovat silmien ns. flimmausta.

En näe sitä mahdollisuutta, että kukaan tai mikään olisi luonut henkimaailmoja samalla kuin maapallo on todistetusti kehittynyt. Me olemme itse luoneet sen ja tuhat eri selitystä ajatuksiemme ja aivojemme ilmiöille. Jos olet joskus kuullut, niin rajatilakokemuksetkin ovat samankaltaisia mutta kulttuurisidonnaisia.

En ole tuo kenelle vastasit mutta haluan vain sanoan näin sivusta seuranneena, että nuo sinun tapaukset ovatkin selkeitä harhoja ja luulisi kaikkien ymmärtävän että tuollaiset vilaukset tai ääreisnäön rajamailla näkyvät tummat tai ns. selkeät hahmot ovat aivojen temppuiluja. Eräskin kaverini sanoi näkevänsä tumman hahmon sivusilmällä silloin tällöin ja kun katsoo kohti niin se on kadonnut. Minusta selvä harha. Samoin kuin ne missä näkee hahmon, mutta kun katsoo muualle ja takaisin niin hahmo on poissa. Jälleen minusta harha. Korvatkin saattavat "kuulla" omiaan mikä on näitä aivojen temppuiluja väsyneenä, stressaantuneena tai juuri nukahdettaessa. Itsekkin olen lähiaikoina näitä kokenut kun on pari kuukautta mennyt vajailla yöunilla ja stressatessa.

Nämä ei kuitenkaan selitä AIVAN kaikkea vaikka kyllä suurimmanosan. Olen skeptinen ihminen ja kyllä minä muiden kokemukset haluan selittää harhoilla tai muilla koska en usko ennen kuin itse koen. Mutta sitten kun sitä kokee outoa (ja missä joku toinen on kokemassa samaa) eikä löydä mitään selitystä asialle niin sitten voin olla vakuuttunut. Nämä asiat on hyvin henkilökohtaisia, sitä on hyvin vaikea kenenkään muun täysin kuitata harhana varsinkaan kokijalle itselleen. Eikä se nyt ketään muuta haittaa jos joku muuten terve ihmine uskoo vaikka nyt kummituksiin. Mutta ylipäätään ihan missä tahansa asiassa mikä on vastoin yleistämielipidettä tai kokemusta on hyvin vaikea saada ymmärrystä muilta. Jos vastaavaa ei ole kokenut niin ei toisen juttuja usko koska ne ei käy oman maailmankuvan kanssa yksiin. Sen huomaa ihan ns. maalisissakin asioissa.

(Alustuksena: pyrin puhumaan puhelimessa asiat aina mahdollisimman nopeasti, mieluummin hoidan yhteydenpidon tekstiviesteillä.)

Todella usein kun lopetan puhelun, niin ruudulla näkyy puheliaikana 01.11. Tämä on myös syntymäpäiväni. Katson myös kelloa monesti tuohon aikaan tai 11.11.

Toki tämä voi selittyä sattumallakin, ja sillä, että vaan kiinnitän huomion noihin aikoihin. Mutta usein niitä tulee.

Noista sivusilmällä näihdyistä hahmoista; tuttavani kertoi sarveiskalvon osittaisen irtoamisen aiheuttaneen hänelle tällaisia näkyjä. Eli silmälääkärillä kannattaa käydä nyt ainakin aluksi jos näkyy epämääräisiä hahmoja.

Muutin opiskelun perässä toiseen kaupunkiin, pari päivää muuton jälkeen olin menossa kauppaan kun joku huusi Johanna! ja pysähdyin vaistomaisesti, epäsiisti noin kolmekymppinen mies ajoi pyörällä viereeni ja kysyi jostain "Joksun rahoista", hämilläni pudistin päätäni ja pakenin  kauppaan. Tämän jälkeen minua alkoi säännöllisesti lähestyä todella epämääräisen oloista porukkaa ja minua myös ilmeisesti tarkkailtiin  sillä samaa porukkaa pyöri asuntolan liepeillä...  sen jälkeen kun ohi menneestä autosta huudettiin uhkauksia , aloin pelätä ulkona liikkumista. Kaverin neuvosta otin yhteyttä poliisiin, jossa tilannetta vähäteltiin. Että  että sulla mikään hätä oo.

Ilmeisesti joku toinen ruskeatukkainen Johanna oli aiheuttanut tälle porukalle harmia ja sekoittivat meidät!  Kun liikuin ulkona minulla oli hätänumero valmiina kännykässä ja hiuslakkapullo aseena, opiskelupäivän jälkeen en uskaltanut liikkua juuri missään vaan pysyin sisällä verhojen takana.  Tilanne helpotti kun pääsin muuttamaan solusta yksiöön toiseen taloon, muutto tapahtui loman jälkeen ja tuolla lomalla olin myös vaalentanut hiukseni sekä saanut silmälasit, eli perässäni roikkunut porukka hämääntyi  eikä kyennyt enää yhdistämään  talon 1 ruskeatukkaista naista  talon 2 vaaleaan naiseen.  Olo oli silti ahdistunut ja epämukava, enkä opiskelujen loputtua kyennyt jäämään kaupunkiin asumaan vaikka niin olin suunnitellut.

Sanotaan että jokaisella on kaksoisolento ja minun kaksoisolentoni sattui elämään aika epämääräistä elämää.