Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:
Jatkuu...
Vielä yksi asia, mikä tapahtui muuttopäätöksemme aikana, eli asuimme vielä tuossa oudossa asunnossa. Olin odottamassa bussia kotiin vilkkaalla kadulla. Kukaan ei kiinnittänyt kanssaihmisiin mitään huomiota, kuten bussin odottamiseen kuuluu. Räpläsin jotain puhelimellani, kun yhtäkkiä hyvin tummaihoinen, keski-iän ylittänyt naishenkilö tuli seisomaan viereeni. Tunsin hänen pistävän katseeni kasvoillani, ja ajattelin, että taasko joku mt-vikainen (hehheh, pata kattilaa soimaa?) hullu siinä kyylää. Vilkaisin naista, ja hän sanoi jotain kielellä, jota en tunnistanut. Tuijotti minua kuin jotain paholaista konsanaan. Yhtäkkiä hän kaivoi laukustaan SUOLAA, ja rupesi heittelemään sitä päälleni samalla jotain mutisten. Muut pysäkillä olijat seurasivat tilannetta hieman huvittuneina, mutta itse koin tämän todella ahdistavana. En todellakaan ole mikään pelottavan näköinen tai oloinen nainen, enkä ollut käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti... Siltikin, tämän naisen katseesta päätellen olin Saatanasta seuraava. Siirryin hämilläni kauemmas naisesta, mutta tunsin silti hänen läpitunkevan katseensa joidenkin metrien päästä. Hetken kuluttua bussini saapui, ja olin helpottunut, kun hän ei kiivennyt samaan linja-autoon. Myöhemmin kotona luin, että suolan heittäminen on pahojen henkien karkottamista tietyissä kulttuureissa. Jäi jotenkin outo olo tuosta.Tämä oli siis outo kokemukseni tuosta hirveästä asunnosta. Itsestäni (ja poikaystävästäni) tuntui aivan siltä, kuin se olisi jo alun alkaenkin ollut jotenkin "paha." Kun muutimme pois, elämä sujui taas aika normaalisti, emme kiukutelleet toisillemme jne. ja painajaiset päättyivät kuin seinään. Seinästä tulikin mieleeni, että onko olemassa niin vahvaa hometta, että se voi todella sekoittaa ihmisten päät tällä tavalla? Ja jos on, niin mitä ihmeen hermomyrkkyä se oikein on? Tämä homekasvusto on ainoa asia kämpässä, joka asiaa voisi selittää (ei tosin tuota em. naista). Kissamme kuolema oli kuulemma hyvin äkillinen sydänkohtaus, näin sanottiin ruumiinavauksen jälkeen. Voiko home vaikuttaa näin, etenkin, kun emme altistuneet sille kuin joitain kuukausia?
Joka tapauksessa kammottava ajanjakso elämissämme. Ikävöin rakasta kissaamme, mutta toisaalta yritän lohduttautua sillä, että ehkä sen kuolema ei ollut turha. En varmaankaan saa koskaan tietää.
Tuossa edellisessä asunnossa asuu nyt uusi pariskunta, tekisi mieli käydä kysymässä heiltä, josko ovat kokeneet mitään outoa... Mutta taidanpa jättää väliin, etten saa ihan hullun mainetta tässä naapurustossa.
Home aiheuttaa paljon terveysongelmia. Olen kuullut jopa muistiongelmista ja sähköyliherkkyydestä, puhumattakaan tavallisemmista vaivoista kuten nenäverenvuoto. Jos joku asuu hometalossa, sen haistaa jo vaatteista. Itse siihen tottunut ei aina huomaa.
Juuri niin, näin olen tätä itsellenikin järkeillyt. Voiko kenties vaikuttaa aivojen hermoratoihinkin niin, että on ärtyisä ja kiukkuinen, hallusinoi jne.? Jos noin vahvasti vaikuttaisi ihan ihmiseen, niin tietysti pienempi olento on varmasti vieläkin alttiimpi. :/ Tosi surullista kyllä sinänsä miettiä, että muuttopäätöksemme johti sitten kissamme kuolemaan. Ja kuten sanoit, voi olla että tuo home haisi vahvastikin omissa vaatteissani, mutta en itse sitä tajunnut koska olin sille jatkuvasti altistunut. Surullinen, hämmentävä ja pelottavakin ajanjakso tuo oli kaikesta huolimatta.
Luin kyllä homeen vaikutuksesta, mutta kaikissa vakavimmissa tapauksissa altistusta oli jatkunut jo vuosia. Aikamoisia höyryjä sitten ilmeisesti hengittelimme, kun olimme ihan sekaisin jo parin kuukauden päästä. Onneksi pääsimme pois, mitä tuossa kämpässä sitten tapahtuikaan.
Tästä on ainakin teorioita, mutta ei käsittääkseni vielä kunnollista tutkimusdataa. Parissa hometalossa asunut läheinen on kertonut kokeneensa lisääntynyttä ärtyisyyttä ja aistiharhoja näissä tiloissa. Ongelmat ovat kadonneet muuttamalla.
https://curiosity.com/topics/seeing-ghosts-may-just-be-a-result-of-brea…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:
Jatkuu...
Vielä yksi asia, mikä tapahtui muuttopäätöksemme aikana, eli asuimme vielä tuossa oudossa asunnossa. Olin odottamassa bussia kotiin vilkkaalla kadulla. Kukaan ei kiinnittänyt kanssaihmisiin mitään huomiota, kuten bussin odottamiseen kuuluu. Räpläsin jotain puhelimellani, kun yhtäkkiä hyvin tummaihoinen, keski-iän ylittänyt naishenkilö tuli seisomaan viereeni. Tunsin hänen pistävän katseeni kasvoillani, ja ajattelin, että taasko joku mt-vikainen (hehheh, pata kattilaa soimaa?) hullu siinä kyylää. Vilkaisin naista, ja hän sanoi jotain kielellä, jota en tunnistanut. Tuijotti minua kuin jotain paholaista konsanaan. Yhtäkkiä hän kaivoi laukustaan SUOLAA, ja rupesi heittelemään sitä päälleni samalla jotain mutisten. Muut pysäkillä olijat seurasivat tilannetta hieman huvittuneina, mutta itse koin tämän todella ahdistavana. En todellakaan ole mikään pelottavan näköinen tai oloinen nainen, enkä ollut käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti... Siltikin, tämän naisen katseesta päätellen olin Saatanasta seuraava. Siirryin hämilläni kauemmas naisesta, mutta tunsin silti hänen läpitunkevan katseensa joidenkin metrien päästä. Hetken kuluttua bussini saapui, ja olin helpottunut, kun hän ei kiivennyt samaan linja-autoon. Myöhemmin kotona luin, että suolan heittäminen on pahojen henkien karkottamista tietyissä kulttuureissa. Jäi jotenkin outo olo tuosta.Tämä oli siis outo kokemukseni tuosta hirveästä asunnosta. Itsestäni (ja poikaystävästäni) tuntui aivan siltä, kuin se olisi jo alun alkaenkin ollut jotenkin "paha." Kun muutimme pois, elämä sujui taas aika normaalisti, emme kiukutelleet toisillemme jne. ja painajaiset päättyivät kuin seinään. Seinästä tulikin mieleeni, että onko olemassa niin vahvaa hometta, että se voi todella sekoittaa ihmisten päät tällä tavalla? Ja jos on, niin mitä ihmeen hermomyrkkyä se oikein on? Tämä homekasvusto on ainoa asia kämpässä, joka asiaa voisi selittää (ei tosin tuota em. naista). Kissamme kuolema oli kuulemma hyvin äkillinen sydänkohtaus, näin sanottiin ruumiinavauksen jälkeen. Voiko home vaikuttaa näin, etenkin, kun emme altistuneet sille kuin joitain kuukausia?
Joka tapauksessa kammottava ajanjakso elämissämme. Ikävöin rakasta kissaamme, mutta toisaalta yritän lohduttautua sillä, että ehkä sen kuolema ei ollut turha. En varmaankaan saa koskaan tietää.
Tuossa edellisessä asunnossa asuu nyt uusi pariskunta, tekisi mieli käydä kysymässä heiltä, josko ovat kokeneet mitään outoa... Mutta taidanpa jättää väliin, etten saa ihan hullun mainetta tässä naapurustossa.
Home aiheuttaa paljon terveysongelmia. Olen kuullut jopa muistiongelmista ja sähköyliherkkyydestä, puhumattakaan tavallisemmista vaivoista kuten nenäverenvuoto. Jos joku asuu hometalossa, sen haistaa jo vaatteista. Itse siihen tottunut ei aina huomaa.
Juuri niin, näin olen tätä itsellenikin järkeillyt. Voiko kenties vaikuttaa aivojen hermoratoihinkin niin, että on ärtyisä ja kiukkuinen, hallusinoi jne.? Jos noin vahvasti vaikuttaisi ihan ihmiseen, niin tietysti pienempi olento on varmasti vieläkin alttiimpi. :/ Tosi surullista kyllä sinänsä miettiä, että muuttopäätöksemme johti sitten kissamme kuolemaan. Ja kuten sanoit, voi olla että tuo home haisi vahvastikin omissa vaatteissani, mutta en itse sitä tajunnut koska olin sille jatkuvasti altistunut. Surullinen, hämmentävä ja pelottavakin ajanjakso tuo oli kaikesta huolimatta.
Luin kyllä homeen vaikutuksesta, mutta kaikissa vakavimmissa tapauksissa altistusta oli jatkunut jo vuosia. Aikamoisia höyryjä sitten ilmeisesti hengittelimme, kun olimme ihan sekaisin jo parin kuukauden päästä. Onneksi pääsimme pois, mitä tuossa kämpässä sitten tapahtuikaan.
Tästä on ainakin teorioita, mutta ei käsittääkseni vielä kunnollista tutkimusdataa. Parissa hometalossa asunut läheinen on kertonut kokeneensa lisääntynyttä ärtyisyyttä ja aistiharhoja näissä tiloissa. Ongelmat ovat kadonneet muuttamalla.
https://curiosity.com/topics/seeing-ghosts-may-just-be-a-result-of-brea…
Kiitos linkistä, selittäisi aika kattavasti tämän kokemuksemme. Odotan innolla, että tästä saadaan aikaan vakuuttavia tutkimuksia. Sen verran vahvoina jäivät nuo "varjo-olentokokemukset" ym. mieleen, että olisi helpottavaakin saada kuulla, että kyseessä oli jokin neurologinen häiriö homeesta johtuen. Voi myös olla, että selitimme tuota kissan kuolemaa jotenkin itsellemme niin, ettemme tunteneet olevamme 100% syyllisiä... Vaikka toisaalta, lopulta sitten varmaan olimmekin. :(
Heräsin keskellä yötä hirveään pamaukseen ja juoksin peloissani vanhempieni luokse, hekin olivat heränneet ääneen. Myöhemmin mietin, olisiko kyseessä voinut olla Mikkelin pamaus, mutta se tapahtui 1986 jolloin olin tarhassa ja tämän yöllisen jysäyksen aikoihin olin 11v , kipuilin ensimmäisiä kuukautisiani ja olin illalla saanut kuumavesipullon vatsalle . Tuo yö on jäänyt monestakin syytä mieleeni: astiapyyhkeeseen kiedottu kuumavesipullo jonka kanssa oli hankala nukkua, pelko siitä että vuodan verta sänkyyn ja kuorrutuksena kakun päällä se jumalaton jysähdys joka sai ikkunatkin helisemään!
Jörden kirjoitti:
Nää sängyssä koetut jutut nyt on melko helppo selittää. En teknistä termiä tiedä, mutta ihminenhän voi olla puolivalveilla, eli tavallaan nukkua, mutta olla kuitenkin hereillä samaan aikaan. Kokemukset tietysti tuntuu todellisilta, mutta niinhän unetkin yleensä tuntuvat todellisilta, vaikka jälkeenpäin muisteltuna niiden tapahtumat olisivatkin täysin järjettömiä. Sitä voi luulla, että totta kai erottaa unen ja todellisuuden toisistaan, mutta ei se tuossa "rajatilassa" ole ollenkaan niin helppoa.
Näitä halluja on itsellänikin usein. Kyseessä siis sellainen tila, kun uneksijan aivot ovat vielä unitilassa, mutta kroppa on valveilla (ei siis unihalvaus, jossa kokija ei pysty edes liikkumaan). Näen joskus mitä erikoisimpia näkyjä, aina pelottavia ja/tai uhkaavia. Pystyn liikkumaan, esim. nousemaan istualleen sängyssä tms. Saatan rynnistää hädissäni ulos makuuhuoneesta, ja yleensä sitten jossain vaiheessa aivot napsahtavat kunnolla valvetilaan ja outo unimaisema tai -näky ikään kuin murenee. Joskus harvoin tuo pelon tunne jatkuu vielä heräämisen jälkeenkin, mutta useimmiten käy niin, että kun aivot säpsähtävät hereille, tajuan heti että kaikki onkin ihan OK. Inhottavia tapauksia silti. Aivot ovat aika ihmeellinen elin konsanaan!
Vierailija kirjoitti:
Portaissa voi kolistaa vaikka rotta tai ihminen joka ei myönnä olleensa liikkeellä.
Rotta portaissa kopisevissa kengissä, eikä edes myönnä olleensa liikkeellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Portaissa voi kolistaa vaikka rotta tai ihminen joka ei myönnä olleensa liikkeellä.
Rotta portaissa kopisevissa kengissä, eikä edes myönnä olleensa liikkeellä?
No rotat on rottia, eihän ne mitään myönnä...
Vierailija kirjoitti:
Kaktuskukka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaktuskukka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mölli kirjoitti:
Olin arviolta 6-7 -vuotias. Heräsin kesäaamuna yläkerrasta omasta sängystäni, vanhempani olivat jo alhaalla. Huoneessani kuului outo ja pelottava ääni. Sitä on vaikea kuvailla, vähän kuin kauhuelokuvissakin joskus käytetty "kurkkuääni", mutta metallisempi. En uskaltanut nousta sängystä, lapsenmieli ajatteli sängyn alla olevan hirviö. Katselin ikkunasta yms ja yritin löytää kyllä äänen lähdettä, mut ei, se tuntui tulevan huoneesta. Olin pelosta paniikissa, mutta pissahätä yltyi lopulta niin kovaksi, että loikkasin sängystä ja juoksin alakertaan. Ääni ei kuulunut muualla. Vanhempani eivät olleet kuulleet mitään ääntä ja isän mennessä huoneeseeni, ei ääntä enää kuulunut. Äitinikin muistaa vielä tapahtuman, koska olin niin paniikissa...Yhä edelleen tämä vaivaa minua, koska en ole keksinyt mitään järkevää selitystä äänelle, enkä kuullut mitään vastaavaa uudelleen..
Voisikohan olla joku katolla tai välikatossa ollut eläin? Olen itse mökillä kuullut joskus tuollaista. Tosin sitä on ollut joka yö, eli ei vastaa täysin mitä kuvailit. Varmasti pelottavaa sen ikäiselle!
Olen itsekin miettinyt eri eläinvaihtoehtoja, mutta ei. Ääni oli aika tasainen, eikä vaiennut hetkeksikään. Mielestäni mieluummin kone, kuin elävä. Isäni myös meni alle 5minuutin ylös, eikä mitään enää kuulunut..Olen jopa miettinyt olisiko korvassani voinut olla jokin hyönteinen? En kyllä tiedä miltä sellainen kuulostaisi.
Annan sinulle rauhan :D Koska tuo on aika normaalia juuri tuon ikäiselle lapselle kokea tuollaisia. En muista liittyikö se johonkin kiihtyneeseen kasvamiseen vai mihin. Lapset saattavat siis kokea varsinkin nukkumaan mennessä kaikkea outoa; kaikki liike ja puhe tuntuu nopeutetulta, sormet tai raajat tuntuvat liian ohuilta tai muuten "vääriltä", äänet saattavat olla kummallisia. Tämä jää pois joskus niitä aikoja, kun ollaan ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Joskus ne liittyvät lisääntyneeseen stressiin lapsella, mutta ovat aika normaali ilmiö, kun koko "keho kohisee" kasvua ja kehitystä. Voin koittaa selvittää mistä tästä oli kyse, mutta nuo äänet ja tuntemukset eivät välttämättä ole olleet aitoja, tai sitten olet kuullut jotain hiljaisempaa, joka on kuulunut kovempaa päässäsi. Vähän kuin kuumeunet.
Ällös siis enää huoli!
Oho empäs ole ennen tuollaisesta kuullutkaan! Mutta muistikuvia tuli esiin, lapsena kuumeessa on ollut juuri kuvailtuja eriskummallisia tuntemuksia. Ehkäpä tällaisesta voinut olla kyse!
Lasten kuumehoureet on eräänlaisia psykooseja. Näin on sanonut terveydenhuollon parissa toimiva ihminen.
Ei pidä paikkaansa. Jos on harhoja, poissuljetaan ensin muut syyt, kuten kuumehoure tai lääkehaittavaikutus, ja vasta sen jälkeen voidaan päätyä diagnoosiin nimeltä psykoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:
Jatkuu...
Vielä yksi asia, mikä tapahtui muuttopäätöksemme aikana, eli asuimme vielä tuossa oudossa asunnossa. Olin odottamassa bussia kotiin vilkkaalla kadulla. Kukaan ei kiinnittänyt kanssaihmisiin mitään huomiota, kuten bussin odottamiseen kuuluu. Räpläsin jotain puhelimellani, kun yhtäkkiä hyvin tummaihoinen, keski-iän ylittänyt naishenkilö tuli seisomaan viereeni. Tunsin hänen pistävän katseeni kasvoillani, ja ajattelin, että taasko joku mt-vikainen (hehheh, pata kattilaa soimaa?) hullu siinä kyylää. Vilkaisin naista, ja hän sanoi jotain kielellä, jota en tunnistanut. Tuijotti minua kuin jotain paholaista konsanaan. Yhtäkkiä hän kaivoi laukustaan SUOLAA, ja rupesi heittelemään sitä päälleni samalla jotain mutisten. Muut pysäkillä olijat seurasivat tilannetta hieman huvittuneina, mutta itse koin tämän todella ahdistavana. En todellakaan ole mikään pelottavan näköinen tai oloinen nainen, enkä ollut käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti... Siltikin, tämän naisen katseesta päätellen olin Saatanasta seuraava. Siirryin hämilläni kauemmas naisesta, mutta tunsin silti hänen läpitunkevan katseensa joidenkin metrien päästä. Hetken kuluttua bussini saapui, ja olin helpottunut, kun hän ei kiivennyt samaan linja-autoon. Myöhemmin kotona luin, että suolan heittäminen on pahojen henkien karkottamista tietyissä kulttuureissa. Jäi jotenkin outo olo tuosta.Tämä oli siis outo kokemukseni tuosta hirveästä asunnosta. Itsestäni (ja poikaystävästäni) tuntui aivan siltä, kuin se olisi jo alun alkaenkin ollut jotenkin "paha." Kun muutimme pois, elämä sujui taas aika normaalisti, emme kiukutelleet toisillemme jne. ja painajaiset päättyivät kuin seinään. Seinästä tulikin mieleeni, että onko olemassa niin vahvaa hometta, että se voi todella sekoittaa ihmisten päät tällä tavalla? Ja jos on, niin mitä ihmeen hermomyrkkyä se oikein on? Tämä homekasvusto on ainoa asia kämpässä, joka asiaa voisi selittää (ei tosin tuota em. naista). Kissamme kuolema oli kuulemma hyvin äkillinen sydänkohtaus, näin sanottiin ruumiinavauksen jälkeen. Voiko home vaikuttaa näin, etenkin, kun emme altistuneet sille kuin joitain kuukausia?
Joka tapauksessa kammottava ajanjakso elämissämme. Ikävöin rakasta kissaamme, mutta toisaalta yritän lohduttautua sillä, että ehkä sen kuolema ei ollut turha. En varmaankaan saa koskaan tietää.
Tuossa edellisessä asunnossa asuu nyt uusi pariskunta, tekisi mieli käydä kysymässä heiltä, josko ovat kokeneet mitään outoa... Mutta taidanpa jättää väliin, etten saa ihan hullun mainetta tässä naapurustossa.
Home aiheuttaa paljon terveysongelmia. Olen kuullut jopa muistiongelmista ja sähköyliherkkyydestä, puhumattakaan tavallisemmista vaivoista kuten nenäverenvuoto. Jos joku asuu hometalossa, sen haistaa jo vaatteista. Itse siihen tottunut ei aina huomaa.
Sähköyliherkkyys on luulotautia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:
Jatkuu...
Vielä yksi asia, mikä tapahtui muuttopäätöksemme aikana, eli asuimme vielä tuossa oudossa asunnossa. Olin odottamassa bussia kotiin vilkkaalla kadulla. Kukaan ei kiinnittänyt kanssaihmisiin mitään huomiota, kuten bussin odottamiseen kuuluu. Räpläsin jotain puhelimellani, kun yhtäkkiä hyvin tummaihoinen, keski-iän ylittänyt naishenkilö tuli seisomaan viereeni. Tunsin hänen pistävän katseeni kasvoillani, ja ajattelin, että taasko joku mt-vikainen (hehheh, pata kattilaa soimaa?) hullu siinä kyylää. Vilkaisin naista, ja hän sanoi jotain kielellä, jota en tunnistanut. Tuijotti minua kuin jotain paholaista konsanaan. Yhtäkkiä hän kaivoi laukustaan SUOLAA, ja rupesi heittelemään sitä päälleni samalla jotain mutisten. Muut pysäkillä olijat seurasivat tilannetta hieman huvittuneina, mutta itse koin tämän todella ahdistavana. En todellakaan ole mikään pelottavan näköinen tai oloinen nainen, enkä ollut käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti... Siltikin, tämän naisen katseesta päätellen olin Saatanasta seuraava. Siirryin hämilläni kauemmas naisesta, mutta tunsin silti hänen läpitunkevan katseensa joidenkin metrien päästä. Hetken kuluttua bussini saapui, ja olin helpottunut, kun hän ei kiivennyt samaan linja-autoon. Myöhemmin kotona luin, että suolan heittäminen on pahojen henkien karkottamista tietyissä kulttuureissa. Jäi jotenkin outo olo tuosta.Tämä oli siis outo kokemukseni tuosta hirveästä asunnosta. Itsestäni (ja poikaystävästäni) tuntui aivan siltä, kuin se olisi jo alun alkaenkin ollut jotenkin "paha." Kun muutimme pois, elämä sujui taas aika normaalisti, emme kiukutelleet toisillemme jne. ja painajaiset päättyivät kuin seinään. Seinästä tulikin mieleeni, että onko olemassa niin vahvaa hometta, että se voi todella sekoittaa ihmisten päät tällä tavalla? Ja jos on, niin mitä ihmeen hermomyrkkyä se oikein on? Tämä homekasvusto on ainoa asia kämpässä, joka asiaa voisi selittää (ei tosin tuota em. naista). Kissamme kuolema oli kuulemma hyvin äkillinen sydänkohtaus, näin sanottiin ruumiinavauksen jälkeen. Voiko home vaikuttaa näin, etenkin, kun emme altistuneet sille kuin joitain kuukausia?
Joka tapauksessa kammottava ajanjakso elämissämme. Ikävöin rakasta kissaamme, mutta toisaalta yritän lohduttautua sillä, että ehkä sen kuolema ei ollut turha. En varmaankaan saa koskaan tietää.
Tuossa edellisessä asunnossa asuu nyt uusi pariskunta, tekisi mieli käydä kysymässä heiltä, josko ovat kokeneet mitään outoa... Mutta taidanpa jättää väliin, etten saa ihan hullun mainetta tässä naapurustossa.
Home aiheuttaa paljon terveysongelmia. Olen kuullut jopa muistiongelmista ja sähköyliherkkyydestä, puhumattakaan tavallisemmista vaivoista kuten nenäverenvuoto. Jos joku asuu hometalossa, sen haistaa jo vaatteista. Itse siihen tottunut ei aina huomaa.
Sähköyliherkkyys on luulotautia.
Niin oli homeherkkyys ja veren hiivatulehduskin vielä hetki sitten.
Miten selität, että homesairaat -jotka siis ihan ovat saaneet sairausstatuksen- niin usein oireilevat sähköstä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaktuskukka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaktuskukka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mölli kirjoitti:
Olin arviolta 6-7 -vuotias. Heräsin kesäaamuna yläkerrasta omasta sängystäni, vanhempani olivat jo alhaalla. Huoneessani kuului outo ja pelottava ääni. Sitä on vaikea kuvailla, vähän kuin kauhuelokuvissakin joskus käytetty "kurkkuääni", mutta metallisempi. En uskaltanut nousta sängystä, lapsenmieli ajatteli sängyn alla olevan hirviö. Katselin ikkunasta yms ja yritin löytää kyllä äänen lähdettä, mut ei, se tuntui tulevan huoneesta. Olin pelosta paniikissa, mutta pissahätä yltyi lopulta niin kovaksi, että loikkasin sängystä ja juoksin alakertaan. Ääni ei kuulunut muualla. Vanhempani eivät olleet kuulleet mitään ääntä ja isän mennessä huoneeseeni, ei ääntä enää kuulunut. Äitinikin muistaa vielä tapahtuman, koska olin niin paniikissa...Yhä edelleen tämä vaivaa minua, koska en ole keksinyt mitään järkevää selitystä äänelle, enkä kuullut mitään vastaavaa uudelleen..
Voisikohan olla joku katolla tai välikatossa ollut eläin? Olen itse mökillä kuullut joskus tuollaista. Tosin sitä on ollut joka yö, eli ei vastaa täysin mitä kuvailit. Varmasti pelottavaa sen ikäiselle!
Olen itsekin miettinyt eri eläinvaihtoehtoja, mutta ei. Ääni oli aika tasainen, eikä vaiennut hetkeksikään. Mielestäni mieluummin kone, kuin elävä. Isäni myös meni alle 5minuutin ylös, eikä mitään enää kuulunut..Olen jopa miettinyt olisiko korvassani voinut olla jokin hyönteinen? En kyllä tiedä miltä sellainen kuulostaisi.
Annan sinulle rauhan :D Koska tuo on aika normaalia juuri tuon ikäiselle lapselle kokea tuollaisia. En muista liittyikö se johonkin kiihtyneeseen kasvamiseen vai mihin. Lapset saattavat siis kokea varsinkin nukkumaan mennessä kaikkea outoa; kaikki liike ja puhe tuntuu nopeutetulta, sormet tai raajat tuntuvat liian ohuilta tai muuten "vääriltä", äänet saattavat olla kummallisia. Tämä jää pois joskus niitä aikoja, kun ollaan ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Joskus ne liittyvät lisääntyneeseen stressiin lapsella, mutta ovat aika normaali ilmiö, kun koko "keho kohisee" kasvua ja kehitystä. Voin koittaa selvittää mistä tästä oli kyse, mutta nuo äänet ja tuntemukset eivät välttämättä ole olleet aitoja, tai sitten olet kuullut jotain hiljaisempaa, joka on kuulunut kovempaa päässäsi. Vähän kuin kuumeunet.
Ällös siis enää huoli!
Oho empäs ole ennen tuollaisesta kuullutkaan! Mutta muistikuvia tuli esiin, lapsena kuumeessa on ollut juuri kuvailtuja eriskummallisia tuntemuksia. Ehkäpä tällaisesta voinut olla kyse!
Lasten kuumehoureet on eräänlaisia psykooseja. Näin on sanonut terveydenhuollon parissa toimiva ihminen.
Ei pidä paikkaansa. Jos on harhoja, poissuljetaan ensin muut syyt, kuten kuumehoure tai lääkehaittavaikutus, ja vasta sen jälkeen voidaan päätyä diagnoosiin nimeltä psykoosi.
Kirjoitin eräänlaisia, psykoosin kaltaisia. Ei siis puhdasoppisia psykooseja.
Vierailija kirjoitti:
Olin pimeenä talvi-iltana lenkillä koiran kanssa. Kuljettiin normaalia metsälenkkiä, koira edellä nenä tiiviisti maassa niin kuin yleensä. Yhtäkkiä se nosti pään ylös, tuijotti eteensä korvat pystyssä ja alkoi murista. Kun saavuin vierelle koira alkoi haukkua ja ei siis yksinkertaisesti suostunut liikkumaan eteenpäin. Mä jo vähän naureskellen jatkoin matkaa että mennään jo, mutta koira ei ees seurannut vaan haukkui edelleen. Mulla itelläni oli otsalamppu enkä tietenkään nähnyt omin silmin mitään kummallista. Hetken ihmeteltyäni totesin epävarmana että parempi luottaa koiraan ja käännyttiin takaisin. :D Me kuljetaan saman metsän läpi päivittäin, eikä koira oo ikinä aikasemmin kieltäytynyt niin itsepintaisesti liikkumasta. Seuraavana päivänä sama polku kävi koiralle hyvin ilman ongelmia, enkä itse nähnyt päivänvalossakaan mitään outoa. Isoin metsäneläin mitä täällä päin liikkuu on kettu. Ei satuttu kulkemaan siitä pimeällä vähään aikaan tän jälkeen, kunnes joku kuukausi eteenpäin oltiin jälleen samalla polulla, pimeää oli. Ja taas koira pysähtyy, alkaa haukkumaan vähän ennen tätä samaa kohtaa. Ainut ero on että tultiin tällä kertaa päinvastaisesta suunnasta. Mies oli mukana myös, totesi ettei me mitään puskia aleta pelkäämään ja lampsi eteenpäin pimeyteen, minä kipitin vastustellen perässä ja lopulta ohi juoksi myös koira, joka rauhoittui vasta kotiovella. Mitään pelottavaa ei (me ihmiset) nähty, mutta sillä hetkellä musta tuntu kyllä että nyt leikitään elämällä ja tuntemattomilla voimilla kun käveltiin koiran pelosta piittaamatta tästä kirotusta kohdasta. :D Oon sanonut mun miehelle että jos oltaisiin kauhuleffassa me kuoltaisiin sen takia. Miksi lie ei koira tykkää juuri tästä kohdasta, aina pimeällä. Jos jotain koirakummituksia se siellä näkee. :D
Koirilla on infrapuna näkö eli koirat näkee yöllä kaiken vihreänä mikä mahdollistaa sen et esimerkiksi aaveet ja henget näkyy koirien silmiin ihan tavallisina hahmoina mitä ei kumminkaan ihmisen silmät pysty näkemään ilman infrapuna kiikareita/laseja. Ja koska kyseessä oli sama paikka missä koira vimmastui olen melkein 100% varma että teidän koira näki henkiolennon. Koirat myös kuulee paljon matalampia ääniä kuin ihmiset mikä selittää koiran korvien nousemisen, yleisesti henkiolennot juurikin käyttää hyvin matalaa ja ajoittain vierasta kieltä mitä esim koirat ei osaa tulkita, ja koirat ottaa asian uhkatilanteena. Yleisesti henkiolennot myös viihtyy aina samassa paikassa mikä antaa lisää uskoa tähän tapahtumaan. Päivisin henkiolennot ei ehkä näy koiran näkökentässä, jos en väärin muista niin koirat näkee päivisin kaiken harmaana, ehkä juuri tämä henkiolento näkyy pelkästään infrapunana eli vihreänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Video aiheeseen missä omistajat ei näe sitä mitä koirat näkee.
Omia kokemuksia:
Menin nukkumaan illalla ja aamulla mun seinähyllyltä oli mystisesti tippunut keskimmäinen ruukku rikki lattialle, muut ruukut oli hienosti seinähyllyn päällä, en ymmärrä kuka, mikä ja miksi oli juuri tuon keskimmäisen ruukun tiputtanut.
Toinen poltergeist tyylinen juttu, olin aiemmin katsellut youtubesta poltergeist videoita ja lähdin ulos haukkaamaan happea, laitoin eteiseen valot ja täsmälleen samaan aikaan valo posahti eteisestä, väliovi meni itsestään täysillä kiinni, vessaan syttyi valo ja mun kattotuuletin meni päälle. Olin hetken ajan täysin jähmettynyt, en ymmärrä.
Yhtenä päivänä mulle tuli pakottava tarve avata telkkari ja katsoa simpsoneita, en oo koskaan katsonut sekuntiakaan simpsoneita ja katon telkkaria kerran vuodessa. Ääni mun päässä sanoi et Ned Flanders sanoo kohta tietyn lauseen, avasin telkkarin ja sieltä tuli kuin tulikin simpsonit ja ned flanders sanoo täsmälleen tuon saman lauseen jonka kuulin mun päässä. Suljin telkkarin enkä ees hetkeen tiedostanut mitä tapahtus, sitten ajattelin et wtf! En lue tv-opasta ja en todellakaan katso simpsoneita sekuntiakaan, mistä voin tietää tuon lauseen ja juuri sillä sekunnilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ToniK kirjoitti:
Lisää kokemuksia:
Kerran lähdin ulkoiluttamaan koiraa tais olla tammikuu ja mulla oli paha aavistus, et jotain tapahtuu mut koiralla oli hätä. Pakkasta oli noin -20C ja kun pääsin metsäpolulle näin elämäni kirkkaimman salaman mikä löi puun kappaleiksi about 50m päästä musta ja koirasta. Jokin taho käski mun juuri sillä sekunnilla varoomaan yhtä polkua ja mun aivot sanoi SALAMA, meni kaksi sekuntia ja salama löi puuhun. Lähdin mun koiran kanssa rivakasti himaan. Se oli yksi ja ainut salama sinä iltana, ja taivas oli täysin kirkas ja tähdet kimmelsi ja ukkosta ei oltu ennustettu.
Miten voi olla samaan aikaan -20C pakkasta ja salamointia? Mystinen sää.
Asuin ennen toisella puolella kaupunkia ja vein koiraani lenkille aina samalle reitille: Kerrostalon pihasta polku metsän läpi kapealle valaisettomalle metsätielle, sitä jonkin matkaa ja kierto valaistulle asfaltille , siitä kotiin . Koirani on mäyräkoira-mixeri ja reitti tuli sille jo pentuna tutuksi. Kerran sitten tulin töistä yhdeksän maissa illalla ja lähdin normaalisti pissattamaan koiraani, oli syyspimeä , tuuli ja sataa tihuutti mutta emme olleet ekaa kertaa siinä säässä ulkona. Olimme polun puolessa välissä, kun koira alkoi murista ja tuijottaa pimeyteen ,en nähnyt enkä kuullut mitään joten naureskelin että näetkö jo mörköjä, hassu, ei siellä mitää oo. Koira rauhoittui, kunnes metsätien puolessa välissä alkoi ensin murista ja sitten vikistä selvästi levottomana, menin kyykkyyn ja tarjosin rapsutusta sekä namia saamatta reppanaa rauhoittumaan. Se pelkäsi jotain , ja tässä vaiheessa päätin luottaa lemmikkini vaistoon ja lähteä pois metsästä. Samassa selän takaa alkoi hirveä karjunta, jos muistatte Hopeanuoli-piirretyn ja siinä sen karhun niin ääni kuulosti ihan samalta . En ymmärrä, mikä pienessä metsikössä Itä-suomessa voi pitää tuollaista ääntä! Nappasin koiran kainaloon ja juoksin Usain Boltin vauhdilla kotiin, enkä sinne metsään enää mennyt edes päivänvalossa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä että onko tämä selittämätöntä vai ei, mutta monesti tunnen kun jotain ikävää on tapahtumassa. Kroppaani alkaa kertymään jotain jännitystä tai epäluuloisuutta muutamaa päivää ennen kun p*ska osuu tuulettimeen, pelkään liikkua julkisilla paikoilla, olla yksin kotona, vastata puhelimeen... jne. Tuntuu vähän samalta kun kunnon liskodisko-krapula, mutta tähän ei liity alkoholi. Pahaenteinen tunne kestää tosiaan muutaman päivän ja usein sitten juuri ennen H-hetkeä onkin niin ahdistunut olo jo, että on melkeenpä helpotus vaan saada tietää että mistä on kyse. Tällä tavoin on enteillyt mm. ystäväni pettävän puolison toimet, toisen ystäväni odottamaton auto-onnettomuus, omaan asuntooni yläkerran naapurin aiheuttama kosteusvahinko ja veljelläni todettu vakava sairaus.
Moi! Tämä on mulle tuttua. Joskus vaan ärsyttää se, että miksi ne ikävät asiat tällä tavalla enteilee, miksi ei ne kivat ja ihanat aiheuta mitään ennakkotunteita, että voisi olla iloinen ja odottaa innolla, mitä hyvää nyt tapahtuu. Ei, ei koskaan.
Mulla alkoi tämä lapsena, koti oli kauhean epävakaa ja aloin reagoida ennakolta asioihin. Varmasti aluksi se oli sitä, että osasin tarkasti vaistota, mitä tuleman pitää, vanhempien olemuksesta ja eleistä ja niin poispäin ja kaikki juhlapyhien tulot ja semmoiset. Siitä se on jatkunut sitten aikuiseksi ja koko ikäni, eka avioliittokin oli hankala ja mun oli vaikea rentoutua kunnolla koskaan. Mutta kun elämä muuttui helpommaksi, niin edelleen tämä asia seuraa mua. Joskus on pakko ihan pysähtyä ja sanoa itselleen, että okei, nyt on tulossa jotain ikävää, mutta ennen kuin se tulee, ota rauhallisesti. Toisinaan pystyn kunnolla ajattelemalla löytämään pahan olon syyn. Mietin, että mikä tämän laukaisi, kuka sanoi mitä tai mitä tapahtui. Saattaa olla joku pieni juttu, mikä alitajuntaisesti jää mua hermostuttamaan. Joskus siis saan sen järkeilemällä pois, mutta useimmiten en. Viimeksi mulla oli outo jännitys päällä aamusta asti ja se laukesi vasta, kun siskoni soitti ja kertoi riidelleensä äidin kanssa ja äiti on nyt meille kummallekin möksällään. Joskus töissä ennen kotiinlähtöä alkaa kumma jännitys, ja niinpä sitä sitten kotona onkin jotain sattunut. Tämä ei ole kyllä yhtään kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä että onko tämä selittämätöntä vai ei, mutta monesti tunnen kun jotain ikävää on tapahtumassa. Kroppaani alkaa kertymään jotain jännitystä tai epäluuloisuutta muutamaa päivää ennen kun p*ska osuu tuulettimeen, pelkään liikkua julkisilla paikoilla, olla yksin kotona, vastata puhelimeen... jne. Tuntuu vähän samalta kun kunnon liskodisko-krapula, mutta tähän ei liity alkoholi. Pahaenteinen tunne kestää tosiaan muutaman päivän ja usein sitten juuri ennen H-hetkeä onkin niin ahdistunut olo jo, että on melkeenpä helpotus vaan saada tietää että mistä on kyse. Tällä tavoin on enteillyt mm. ystäväni pettävän puolison toimet, toisen ystäväni odottamaton auto-onnettomuus, omaan asuntooni yläkerran naapurin aiheuttama kosteusvahinko ja veljelläni todettu vakava sairaus.
Moi! Tämä on mulle tuttua. Joskus vaan ärsyttää se, että miksi ne ikävät asiat tällä tavalla enteilee, miksi ei ne kivat ja ihanat aiheuta mitään ennakkotunteita, että voisi olla iloinen ja odottaa innolla, mitä hyvää nyt tapahtuu. Ei, ei koskaan.
Mulla alkoi tämä lapsena, koti oli kauhean epävakaa ja aloin reagoida ennakolta asioihin. Varmasti aluksi se oli sitä, että osasin tarkasti vaistota, mitä tuleman pitää, vanhempien olemuksesta ja eleistä ja niin poispäin ja kaikki juhlapyhien tulot ja semmoiset. Siitä se on jatkunut sitten aikuiseksi ja koko ikäni, eka avioliittokin oli hankala ja mun oli vaikea rentoutua kunnolla koskaan. Mutta kun elämä muuttui helpommaksi, niin edelleen tämä asia seuraa mua. Joskus on pakko ihan pysähtyä ja sanoa itselleen, että okei, nyt on tulossa jotain ikävää, mutta ennen kuin se tulee, ota rauhallisesti. Toisinaan pystyn kunnolla ajattelemalla löytämään pahan olon syyn. Mietin, että mikä tämän laukaisi, kuka sanoi mitä tai mitä tapahtui. Saattaa olla joku pieni juttu, mikä alitajuntaisesti jää mua hermostuttamaan. Joskus siis saan sen järkeilemällä pois, mutta useimmiten en. Viimeksi mulla oli outo jännitys päällä aamusta asti ja se laukesi vasta, kun siskoni soitti ja kertoi riidelleensä äidin kanssa ja äiti on nyt meille kummallekin möksällään. Joskus töissä ennen kotiinlähtöä alkaa kumma jännitys, ja niinpä sitä sitten kotona onkin jotain sattunut. Tämä ei ole kyllä yhtään kivaa.
Joo, ei ole kivaa kyllä tosiaan. Sinullako kuitenkin kestää ennakkoahdistus n. päivän? Omani on yleensä monta päivää, voi olla viikonkin... todella rasittavaa. Ehtii siinä kelata läpi kaikki mahdolliset skenaariot ja usein vieläpä pelkään että jään itse kiinni jostain pahasta mitä olen tehnyt, mikä on siis älytöntä, kun en enää vuosikausiin ole tehnyt mitään sillä tavalla epäilyttävää että oikeasti voisi tulla sanomista. Oletko keksinyt tähän mitään ratkaisuja tai keinoja millä lievittää tunnetilaa? Vastauksessasi vähän sivusitkin tätä jo, mutta kiinnostaisi kuulla lisää. Itse en ole keksinyt yhtikäs mitään, jotenkin vain oppinut elämään sen kanssa että näitä nyt välillä tulee. Melko harvakseltaan onneksi, n. 2-3krt vuodessa, mutta silloin sitten tosiaan tietääkin että nyt on jokin tosi vinossa.
Ai niin yksi juttu tuli mieleen, asun lumikonkadulla ja kerran katsoin ulos ja kysyin mun mutsilta et koskahan talon katolla olevat harmaat rautapömpelit oikein tullaan maalaamaan uudestaan kun ne oli jo vuosia näyttäneet kamalilta toisesta talosta katsottuna.
Menin mun mutsin luokse seuraavana aamuna ja katsoin ulos, ja eiköhän siellä ollut talon katolla 2 miestä maalaamassa kyseistä harmaata pömpeliä.
Kuunteleeko TVT meitä salaa?
Asuin isomman osan lapsuudesta kerrostalossa, jonka yhdisti viereiseen taloon kellarikäytävä, talvisin tai muuten kurjalla ilmalla menin siitä monesti ilman takkia silloisen bestiksen luo kun ei viitsinyt rämpiä ulkona . Kerran sitten olin taas menossa siitä ja äkkiä iski sellainen paha aavistus, tuntui etten uskalla mennä siitä ! Valot paloi eikä käytävällä näkynyt mitään kummaa, mutta tietysti oli ovet pyykkitupaan ja varastokopeille... muistan miten vaan seisoin siinä, kunnes käännyin ja juoksin hakemaan takin ja menin ulkokautta.
Kohina korvissa ja näön sumeneminen liittyy pelkoreaktioon. Sama ilmiö kuin ihmisen ollessa pyörtymäisillään. Kuulemasi ääni oli luultavimmin joku kavereistasi, mutta ääni kuulosti vieraalta koska tajuntasi oli heikentynyt ja aistimukset vääristyneet. Se heikentynyt tajunta tekee myös olosta usein mukavan.