Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Autistinen veljeni on jo kuollut, mutta eläessään hän oli mysteeri siinä mielessä, että hän ei yleensä osannut puhua. Paino on siis sanassa yleensä. Saattoi mennä helposti pari-kolme viikkoa, että veli ei sanonut mitään, mutta sitten hän saattoi kesken kaiken sanoa jonkun lauseen, jolla ei tosin ollut yleensä mitään tekemistä sen tilanteen kanssa, missä hän sen lausui ja lause oli sellaisenaan järjetön vailla mitään kunnollista merkitystä, vaikka se oli kieliopillisesti oikein lausuttu lause. Kuitenkin hän joskus saattoi sanoa jotain, mikä vaikutti melko järkevältä, kuten kerran kun vauvaikäinen pikkusisko itki yöllä ja veli sanoi hänelle, että "Ole hiljaa, me nukumme". Kerran minä suutuspäissäni löin häntä kun hän ei antanut minun tehdä läksyjä rauhassa, minkä jälkeen hän sanoi monta kertaa, että "Oli tuhma" ja "Minäkin tahdon kouluun".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuokrasimme 5v sitten ystäväporukalla (minä, ystäväni kihlattunsa kanssa ja tämän kihlatun samaa sukupuolta oleva serkku) todella karmean kesämökin. Minä nukuin ylhäällä jossa oli ullakko ja komeroon tehty vessa, alakerrassa oli yksi makuuhuone ja yhdistetty olohuone/keittiö. Pihalla puusauna, ulkohuussi ja grillikatos, vieressä umpeekasvanut pelto jonka halki vei hädin tuskin erottuva polku rantaan. Rannassa oli palaneen rakennuksen, todennäköisesti saunan jäänteet sekä laituri. Ihan kiva paikka MUTTA :
- Kuulin unta odottellessa jonkun kiipeävän portaita kopisevissa kengissä, kun huusin että kuka siellä askeleet lähtivät vauhdilla alas. Aamulla kukaan ei tunnustanut käyneensä siellä yöllä.
- Ystäväni alkoi itkeä saunassa hysteerisesti ja hoki ettei tiedä mikä hänen on, olo helpottui kun pääsi takaisin taloon. Ei menkat tulossa, masennusta tai mitään järkevää syytä, tuli vain yhtäkkiä kuulemma suui suru.
- Seurueemme toinen miespuolinen meni päivällisellä oudon näköiseksi ja tokaisi äkkiä " multiin kaikki", jälkeenpäin oli yhtä hämillään kuin saunassa itkenyt ystäväni että mitä ihmettä tapahtui? Miksi minä noin sanoin ?
- Pariskunta meni kahdestaan iltauinnille ja sanoivat laiturin alkaneen heilua ja keikkua hulluna, samaan aikaan palaneesta rakennuksesta tuli savua.
- Olin laittamassa kahvia tippumaan kun joku nauroi keittiön ikkunan takana todella kovaa , menin katsomaan mutta en nähnyt muuta kuin pitkää heinää kasvavan niityn ja loppuseurue oli pihalla grillaamassa.
- Olohuoneessa nukkunut mies sanoi katselleensa yöllä tummaa ihmishahmoa joka oli liikkunut luonnottoman nopeasti niityllä edestakasin.
- Me naiset istuimme portailla tupakalla ja miehet olivat saunassa, kun auton valot menivät päälle ja varashälytin alkoi huutaa.
- Toinen miehistä löysi vanhanaikaisen miestenpyörän ja lähti vitsillä tekemään pyörälenkin, tuli takaisin kalpeana ja sanoi tunteneensa kun joku hyppäsi tarakalle ja istui siinä vaikka ketään ei näkynyt.
Kaikki olemme selväjärkisiä, aikuisia ihmisiä joilla ei ole mielenterveysongelmia, alkoholia emme myöskään käyttäneet mitenkään runsaasti eikä kukaan käytä mitään muuta. Siinä mökissä oli jotain vikaa. Näin lievästi sanottuna..
Aika monta outoa juttua kieltämättä, vaikea keksiä selitystä noihin kaikkiin. Tuosta saunassa itkemisestä tuli mieleen, että se voisi olla paniikkikohtaus.
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten olin töissä yövuorossa, jonka jälkeen tulin kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Herättyäni lähdin kaupungille asioille vaikka olin edelleen todella väsynyt. Ylittäessäni suojatietä kotitaloni lähellä, näin isäni menevän autolla kotiinsa päin (asuin tuolloin samalla kadulla vanhempieni kanssa). Ylitettyäni tien käännyin katsomaan huomaisiko isäni minua autonsa ratista, huomasihan hän ja vilkutimme toisillemme iloisesti. Samana iltana satuin piipahtamaan kylässä vanhemmillani ja tuli puheeksi isäni kanssa se aamuinen, taisinpa kysyä mistä hän oli ollut tulossa aikaisemmin päivällä. Isäni kuitenkin sanoi, ettei ollut koko päivänä ajanut autoa. Säikähdin ja rupesin väittämään, että kyllä varmasti ajoit, kun auton rekisterikin oli vielä sama ja kai minä nyt oman isäni tunnistan. Isäni kuitenkin vakuutti, ettei ollut ajanut sinä päivänä autoa. Säikähdin hirveästi ja mietin, että en ole voinut väsyneenäkään kuvitella kaikkea, tai sitten isälläni oli joku alkava muistisairaus, eikä ollut muistanut ajaneensa sinä päivänä. Muutaman viikon kuluttua näin sitten vanhempieni talon naapurissa auton, joka oli samanlainen kuin isälläni, mutta ainoastaan rekisterikilpi poikkesi ehkä yhden kirjaimen tai numeron verran. Tulin siihen tulokseen, että kyseessä täytyi olla sitten tämä auto, jonka olin nähnyt. Minua jäi kuitenkin vaivaamaan, että minkä näköinen tämän auton kuski oikeasti oli, sillä olin todellakin näkevinäni ratissa isäni vaatetusta myöten ja sekin, että hän vilkutti minulle niin tuttavallisesti. Mietin myös, että voiko kova väsymys todellakin aiheuttaa niin pahan näköharhan, sillä en asialle muutakaan selitystä keksi.
Ehkä kuski oli vähän samannäköinen. Minulle kävi kerran niin, että kun kävin kaupassa, näin siellä vanhan kaverini, joka asuu toisella paikkakunnalla. Kun kaverini huomasi minut, hän suureksi yllätyksekseni käänsi heti selkänsä ja lähti korot kopisten toiseen suuntaan. Ei ollut suuri ihme, että kaveri oli käymässä kotikaupungissani ja että satuin näkemään hänet kaupassa, mutta ihmettelin hänen käytöstään. Kun vähän myöhemmin tapasimme toisemme, näin että hänen hiuksensa olivat paljon pitemmät kuin kaupassa näkemälläni naisella. Se ei siis ollutkaan hän, vaan joku häntä muistuttava nainen. Tapahtumahetkellä ei tullut edes mieleen, että olisin erehtynyt henkilöstä.
Vierailija kirjoitti:
Muutama vuosi sitten työskentelin yöllä, jonka jälkeen menin kotiin nukkumaan muutaman tunnin. Kun heräsin, menin kaupungin asioihin, mutta olin edelleen hyvin väsynyt. Kun lähdin rannalle lähellä kotini, näin kun isä söi kotiin (asuin samassa kadulla kuin vanhempani tuolloin). Tien kulkemisen jälkeen käännyin kun isäni näki minut autossani, huomasi hänet ja iloitsi minua. Tuona iltana sattui olemaan kylä, vanhempani ja isä löysivät sen aamulla, Taisinpa kysyy, missä hän oli viimeisenä päivänä. Mutta isäni sanoi, ettei aja koko päivän. Ajattelin ja alkoi väittää, että todella teitte, kun auton rekisteröinti oli edelleen sama, ja luulen, että tunnen isäni nyt. Mutta isä vakuutti minulle, ettei hän ajoi autoa sinä päivänä. Upea ja peloissaan, ajattelin, etten voinut edes kehua kuvitella kaikkea, muuten isäni aloitti muistin katastrofin ja ei muista, että hän oli ollut sinä päivänä. Pari viikkoa sitten näin vanhempieni talon vieressä autoni, kuten isäni, mutta ehkä levy oli eri kirjeissä tai numeroissa. Tajusin, että se oli auto, jonka näin. Mutta tosiasia oli, että kuljettaja todella etsii tätä autoa, koska minusta tuntui siltä, että hän näki, että hänen isänsä matkusti koko hänen vaatteensa ja että hän jätti minut lämpimästi tervetulleeksi. Mietin myös, voiko vahva hermo todella aiheuttaa tällaista huonoa näkyä, koska en löytänyt mitään muuta selitystä.
Minulle tuli tästä mieleen tällainen tapaus:
Isäni ajoi työssään paljon autoa kun olin lapsi. Kerran olin tulossa koulusta kotiin ja olin varma, että näin isäni ajavan autolla linja-auton ohi jonka kyydissä olin itse. Minä mietin, että mihinköhän isä oli menossa ja myöhemmin kotona kysyin sitä häneltä. Kerroin isälle ajan ja paikan, jolloin näin hänen ajavan autoa, mutta hän kielsi olleensa silloin sillä suunnalla liikkeellä. Vaikka minä sanoin, että näin hänet varmasti, niin hän sanoi, että ei ollut silloin siellä ajamassa. Minua jäi ihmetyttämään tämä, että mitä oikein tapahtui? Olinko minä todella voinut nähdä väärin, näinkö minä kenties isäni kaksoisolennon, eikö isä muistanut ajaneensa sieltä silloin kun minä hänet näin vai eikö hän halunnut myöntää sitä minulle? Jos syy oli tuo viimeinen, niin en ymmärrä, että miksi hän ei olisi halunnut myöntää sitä minulle. Tosin hän sairastui myöhemmin muistisairauteen ja tämä olisi voinut olla jonkinlainen sitä ennakoiva unohdus, mutta tuon tapauksen ja isän sairastumisen välillä oli noin 25 vuotta aikaa. Sinällään tämä on harmiton tapaus, mutta se ihmetytti minua silloin.
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikoina kuljin paljon pyörällä. Silloiseen asuntooni pääsi keskustasta kahta reittiä, joko valaistua pyörätietä autotien vierestä tai valaisematonta pyörätietä metsän läpi. Ajoin melkein aina sitä valaisematonta oikoreittiä kun se oli niin paljon lyhyempi. Koskaan ei tapahtunut mitään ja menin siitä vuosikaudet kesät talvet.
Paitsi kerran. Olin ajamassa sille oikoreitille, oli syksy, mutta ei vielä pilkkopimeää. Aivan yllättäen tuli vahva pelko joka muuttui nopeasti aika lähelle paniikkia, olin aivan varma, että kohta minulle tapahtuu jotain hirveän kamalaa. Pysäytin pyörän, taisin vähän naurahtaa itselle, taoin vähän järkeä päähän (mitään tai ketään ei näkynyt), jatkoin matkaa ja taas. Entistä voimakkaampi kauhu. Käänsin pyörän ja poljin kotiin pakokauhun vallassa.
Pääsin kotiin ihan normaalisti ja pelko laski. Yritin katsella uutisia ja kysellä oliko jotain sattunut siellä, ei mitään. Myöhemmin ajoin taas siitä samasta reitistä ja koskaan ei tullut mitään paniikkeja. Oi Av, mitä oikein tapahtui? Jäi kyllä vaivaamaan mikä siellä olisi ollut vastassa.
Siellä oli jotain maailman ulkopuolista olentoa paikalla salamyhkäisissä operaatioissaan, jota sinun tai ylipäänsä kenenkään ihmisen ei kuulunut nähdä, koska heillä on pahat aikeet. He pystyvät tuottamaan tunnetiloja. Se tunnetila ei tullut sinusta, eihän? Ns tunnetila-aita oli pystytetty. En viitsi kertoa mistä aineksista ne rakennetaan. Koska kyseessä oli tilapäinen juttu, niin se ei ollut mikään paha henki, joka liittyy paikkaan. Niistäkin on täällä kuvauksia. Nekin voi aiheuttaa tunnetiloja.
Intuitiivinen pelko ei taas ole pakokauhua. Se on kuin selittämätön pelon välähdys, jonka mielesi tuottaa, koska se on havainnut jotain mitä tietoinen mieli ei ole rekisteröinyt. Pelastavasta pelosta on kirjoitettu hyvä kirja: kuuluisa The Gift of Fear.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaktuskukka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mölli kirjoitti:
Olin arviolta 6-7 -vuotias. Heräsin kesäaamuna yläkerrasta omasta sängystäni, vanhempani olivat jo alhaalla. Huoneessani kuului outo ja pelottava ääni. Sitä on vaikea kuvailla, vähän kuin kauhuelokuvissakin joskus käytetty "kurkkuääni", mutta metallisempi. En uskaltanut nousta sängystä, lapsenmieli ajatteli sängyn alla olevan hirviö. Katselin ikkunasta yms ja yritin löytää kyllä äänen lähdettä, mut ei, se tuntui tulevan huoneesta. Olin pelosta paniikissa, mutta pissahätä yltyi lopulta niin kovaksi, että loikkasin sängystä ja juoksin alakertaan. Ääni ei kuulunut muualla. Vanhempani eivät olleet kuulleet mitään ääntä ja isän mennessä huoneeseeni, ei ääntä enää kuulunut. Äitinikin muistaa vielä tapahtuman, koska olin niin paniikissa...Yhä edelleen tämä vaivaa minua, koska en ole keksinyt mitään järkevää selitystä äänelle, enkä kuullut mitään vastaavaa uudelleen..
Voisikohan olla joku katolla tai välikatossa ollut eläin? Olen itse mökillä kuullut joskus tuollaista. Tosin sitä on ollut joka yö, eli ei vastaa täysin mitä kuvailit. Varmasti pelottavaa sen ikäiselle!
Olen itsekin miettinyt eri eläinvaihtoehtoja, mutta ei. Ääni oli aika tasainen, eikä vaiennut hetkeksikään. Mielestäni mieluummin kone, kuin elävä. Isäni myös meni alle 5minuutin ylös, eikä mitään enää kuulunut..Olen jopa miettinyt olisiko korvassani voinut olla jokin hyönteinen? En kyllä tiedä miltä sellainen kuulostaisi.
Annan sinulle rauhan :D Koska tuo on aika normaalia juuri tuon ikäiselle lapselle kokea tuollaisia. En muista liittyikö se johonkin kiihtyneeseen kasvamiseen vai mihin. Lapset saattavat siis kokea varsinkin nukkumaan mennessä kaikkea outoa; kaikki liike ja puhe tuntuu nopeutetulta, sormet tai raajat tuntuvat liian ohuilta tai muuten "vääriltä", äänet saattavat olla kummallisia. Tämä jää pois joskus niitä aikoja, kun ollaan ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Joskus ne liittyvät lisääntyneeseen stressiin lapsella, mutta ovat aika normaali ilmiö, kun koko "keho kohisee" kasvua ja kehitystä. Voin koittaa selvittää mistä tästä oli kyse, mutta nuo äänet ja tuntemukset eivät välttämättä ole olleet aitoja, tai sitten olet kuullut jotain hiljaisempaa, joka on kuulunut kovempaa päässäsi. Vähän kuin kuumeunet.
Ällös siis enää huoli!
Vierailija kirjoitti:
Kaktuskukka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mölli kirjoitti:
Olin arviolta 6-7 -vuotias. Heräsin kesäaamuna yläkerrasta omasta sängystäni, vanhempani olivat jo alhaalla. Huoneessani kuului outo ja pelottava ääni. Sitä on vaikea kuvailla, vähän kuin kauhuelokuvissakin joskus käytetty "kurkkuääni", mutta metallisempi. En uskaltanut nousta sängystä, lapsenmieli ajatteli sängyn alla olevan hirviö. Katselin ikkunasta yms ja yritin löytää kyllä äänen lähdettä, mut ei, se tuntui tulevan huoneesta. Olin pelosta paniikissa, mutta pissahätä yltyi lopulta niin kovaksi, että loikkasin sängystä ja juoksin alakertaan. Ääni ei kuulunut muualla. Vanhempani eivät olleet kuulleet mitään ääntä ja isän mennessä huoneeseeni, ei ääntä enää kuulunut. Äitinikin muistaa vielä tapahtuman, koska olin niin paniikissa...Yhä edelleen tämä vaivaa minua, koska en ole keksinyt mitään järkevää selitystä äänelle, enkä kuullut mitään vastaavaa uudelleen..
Voisikohan olla joku katolla tai välikatossa ollut eläin? Olen itse mökillä kuullut joskus tuollaista. Tosin sitä on ollut joka yö, eli ei vastaa täysin mitä kuvailit. Varmasti pelottavaa sen ikäiselle!
Olen itsekin miettinyt eri eläinvaihtoehtoja, mutta ei. Ääni oli aika tasainen, eikä vaiennut hetkeksikään. Mielestäni mieluummin kone, kuin elävä. Isäni myös meni alle 5minuutin ylös, eikä mitään enää kuulunut..Olen jopa miettinyt olisiko korvassani voinut olla jokin hyönteinen? En kyllä tiedä miltä sellainen kuulostaisi.
Annan sinulle rauhan :D Koska tuo on aika normaalia juuri tuon ikäiselle lapselle kokea tuollaisia. En muista liittyikö se johonkin kiihtyneeseen kasvamiseen vai mihin. Lapset saattavat siis kokea varsinkin nukkumaan mennessä kaikkea outoa; kaikki liike ja puhe tuntuu nopeutetulta, sormet tai raajat tuntuvat liian ohuilta tai muuten "vääriltä", äänet saattavat olla kummallisia. Tämä jää pois joskus niitä aikoja, kun ollaan ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Joskus ne liittyvät lisääntyneeseen stressiin lapsella, mutta ovat aika normaali ilmiö, kun koko "keho kohisee" kasvua ja kehitystä. Voin koittaa selvittää mistä tästä oli kyse, mutta nuo äänet ja tuntemukset eivät välttämättä ole olleet aitoja, tai sitten olet kuullut jotain hiljaisempaa, joka on kuulunut kovempaa päässäsi. Vähän kuin kuumeunet.
Ällös siis enää huoli!
Oho empäs ole ennen tuollaisesta kuullutkaan! Mutta muistikuvia tuli esiin, lapsena kuumeessa on ollut juuri kuvailtuja eriskummallisia tuntemuksia. Ehkäpä tällaisesta voinut olla kyse!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaktuskukka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaktuskukka kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mölli kirjoitti:
Olin arviolta 6-7 -vuotias. Heräsin kesäaamuna yläkerrasta omasta sängystäni, vanhempani olivat jo alhaalla. Huoneessani kuului outo ja pelottava ääni. Sitä on vaikea kuvailla, vähän kuin kauhuelokuvissakin joskus käytetty "kurkkuääni", mutta metallisempi. En uskaltanut nousta sängystä, lapsenmieli ajatteli sängyn alla olevan hirviö. Katselin ikkunasta yms ja yritin löytää kyllä äänen lähdettä, mut ei, se tuntui tulevan huoneesta. Olin pelosta paniikissa, mutta pissahätä yltyi lopulta niin kovaksi, että loikkasin sängystä ja juoksin alakertaan. Ääni ei kuulunut muualla. Vanhempani eivät olleet kuulleet mitään ääntä ja isän mennessä huoneeseeni, ei ääntä enää kuulunut. Äitinikin muistaa vielä tapahtuman, koska olin niin paniikissa...Yhä edelleen tämä vaivaa minua, koska en ole keksinyt mitään järkevää selitystä äänelle, enkä kuullut mitään vastaavaa uudelleen..
Voisikohan olla joku katolla tai välikatossa ollut eläin? Olen itse mökillä kuullut joskus tuollaista. Tosin sitä on ollut joka yö, eli ei vastaa täysin mitä kuvailit. Varmasti pelottavaa sen ikäiselle!
Olen itsekin miettinyt eri eläinvaihtoehtoja, mutta ei. Ääni oli aika tasainen, eikä vaiennut hetkeksikään. Mielestäni mieluummin kone, kuin elävä. Isäni myös meni alle 5minuutin ylös, eikä mitään enää kuulunut..Olen jopa miettinyt olisiko korvassani voinut olla jokin hyönteinen? En kyllä tiedä miltä sellainen kuulostaisi.
Annan sinulle rauhan :D Koska tuo on aika normaalia juuri tuon ikäiselle lapselle kokea tuollaisia. En muista liittyikö se johonkin kiihtyneeseen kasvamiseen vai mihin. Lapset saattavat siis kokea varsinkin nukkumaan mennessä kaikkea outoa; kaikki liike ja puhe tuntuu nopeutetulta, sormet tai raajat tuntuvat liian ohuilta tai muuten "vääriltä", äänet saattavat olla kummallisia. Tämä jää pois joskus niitä aikoja, kun ollaan ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Joskus ne liittyvät lisääntyneeseen stressiin lapsella, mutta ovat aika normaali ilmiö, kun koko "keho kohisee" kasvua ja kehitystä. Voin koittaa selvittää mistä tästä oli kyse, mutta nuo äänet ja tuntemukset eivät välttämättä ole olleet aitoja, tai sitten olet kuullut jotain hiljaisempaa, joka on kuulunut kovempaa päässäsi. Vähän kuin kuumeunet.
Ällös siis enää huoli!
Oho empäs ole ennen tuollaisesta kuullutkaan! Mutta muistikuvia tuli esiin, lapsena kuumeessa on ollut juuri kuvailtuja eriskummallisia tuntemuksia. Ehkäpä tällaisesta voinut olla kyse!
Lasten kuumehoureet on eräänlaisia psykooseja. Näin on sanonut terveydenhuollon parissa toimiva ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokrasimme 5v sitten ystäväporukalla (minä, ystäväni kihlattunsa kanssa ja tämän kihlatun samaa sukupuolta oleva serkku) todella karmean kesämökin. Minä nukuin ylhäällä jossa oli ullakko ja komeroon tehty vessa, alakerrassa oli yksi makuuhuone ja yhdistetty olohuone/keittiö. Pihalla puusauna, ulkohuussi ja grillikatos, vieressä umpeekasvanut pelto jonka halki vei hädin tuskin erottuva polku rantaan. Rannassa oli palaneen rakennuksen, todennäköisesti saunan jäänteet sekä laituri. Ihan kiva paikka MUTTA :
- Kuulin unta odottellessa jonkun kiipeävän portaita kopisevissa kengissä, kun huusin että kuka siellä askeleet lähtivät vauhdilla alas. Aamulla kukaan ei tunnustanut käyneensä siellä yöllä.
- Ystäväni alkoi itkeä saunassa hysteerisesti ja hoki ettei tiedä mikä hänen on, olo helpottui kun pääsi takaisin taloon. Ei menkat tulossa, masennusta tai mitään järkevää syytä, tuli vain yhtäkkiä kuulemma suui suru.
- Seurueemme toinen miespuolinen meni päivällisellä oudon näköiseksi ja tokaisi äkkiä " multiin kaikki", jälkeenpäin oli yhtä hämillään kuin saunassa itkenyt ystäväni että mitä ihmettä tapahtui? Miksi minä noin sanoin ?
- Pariskunta meni kahdestaan iltauinnille ja sanoivat laiturin alkaneen heilua ja keikkua hulluna, samaan aikaan palaneesta rakennuksesta tuli savua.
- Olin laittamassa kahvia tippumaan kun joku nauroi keittiön ikkunan takana todella kovaa , menin katsomaan mutta en nähnyt muuta kuin pitkää heinää kasvavan niityn ja loppuseurue oli pihalla grillaamassa.
- Olohuoneessa nukkunut mies sanoi katselleensa yöllä tummaa ihmishahmoa joka oli liikkunut luonnottoman nopeasti niityllä edestakasin.
- Me naiset istuimme portailla tupakalla ja miehet olivat saunassa, kun auton valot menivät päälle ja varashälytin alkoi huutaa.
- Toinen miehistä löysi vanhanaikaisen miestenpyörän ja lähti vitsillä tekemään pyörälenkin, tuli takaisin kalpeana ja sanoi tunteneensa kun joku hyppäsi tarakalle ja istui siinä vaikka ketään ei näkynyt.
Kaikki olemme selväjärkisiä, aikuisia ihmisiä joilla ei ole mielenterveysongelmia, alkoholia emme myöskään käyttäneet mitenkään runsaasti eikä kukaan käytä mitään muuta. Siinä mökissä oli jotain vikaa. Näin lievästi sanottuna..
Nyt tiedän, mitä teit viime kesänä...
Liikkuva ihmishahmo voi olla paitsi ihminen, ihan mikä tahansa eläin tms, mitä ei sumussa erota.
Nauravaa ääntä pitävät mm. linnut.
Savu voi olla kosteutta, itikoita tai hometta.
Laho laituri keikkuu ja painuu pohjaan ihmisten painosta.
Hälyttimet ja muu auton sähköinen mekaniikka toimii joskus itsekseen, etenkin kosteassa.
Vanha pyörä romahtanee jos sitä pitkän ruostumisen jälkeen käyttää, tai ilmat pihisevät haperoista renkaista.
Portaissa voi kolistaa vaikka rotta tai ihminen joka ei myönnä olleensa liikkeellä.
Vahassa synkässä paikassa masentuu ja ahdistuu, jos on vähänkin herkkä.Ja mistä kaikki alapeukut? Se se vasta on arvoitus.
Tarina todella kuulostaa liian käsikirjoitetulta ollakseen totta.
Juuri tällaisten kieltäjien takia ihmiset vaikenevat kokemuksistaan.
Olen kerran kirjoittanut kohtaamastani selittämättömästä ilmiöstä eräälle toiselle palstalle. Sain aivan käsittämättömiä vastauksia, minut leimattiin ties miksi ja se, mitä näin, selitettiin aivan järjettömillä argumenteilla. Oli tosiaan mielikuvitusta näillä ihmisillä! Jos niistä kaikista syistä, mitä minulle siinä "tosiasioina" esitettiin, voisi oikeasti tapahtua moisia ilmiöitä, eläisimme varsin kummallisessa maailmassa.
Minulla on ns. selittämättömiä kokemuksia lapsesta asti. Siskollani samoin. Vain keskenämme olemme voineet näistä puhua. Muut saavat sanoa ja olla mitä mieltä tahansa, meillä on varmuus siitä, että jonkinlainen henkimaailma ympäröi meitä koko ajan. Sen toiminta on arvoituksellista, mutta joskus kummallisen loogista. Mutta mitään selitystä sille, mitä se kaikki on ja miksi, emme ole saaneet. Luulenpa, että ihmisen ei ole tarkoitus sitä tietääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on ainoa asia, joka on jäänyt täysin mysteeriksi itselleni.
Oli kesä, jossain 90-luvun keskivaihella, olin muistaakseni neljännellä tai viidennellä tuolloin (tosin kesälomalla). Olimme ystävieni kanssa harjoitelleet pää edellä hyppäämistä niin, että ponnistimme ensin laiturin rappusten alaosasta, tästä aina hieman korkeammalle nousten.
Vihdoin koitti se päivä, kun päätimme yrittää hypätä ihan laiturilta. Ystäväni pienen epäröinnin jälkeen loikkasivat järveen, mutta itseäni kauhistutti. Muistan, että seisoin laiturin päässä hytisten, ystävieni minua (jo hieman turhautuneesti) kannustaessa. En vain saanut kerättyä rohkeutta hypätäkseni, en millään. Tiesin, että mitään vaarallista ei järvenpohjassa ollut, jotenkin vain se pää edellä ponkaisu hirvitti.
Yhtäkkiä korvissani rupesi kohisemaan kovaäänisesti, enkä muista nähneeni kuin jotain harmahtavan vaaleaa valoa. Lempeä (joskin täysin itselleni tuntematon) naisääni pääni sisällä sanoi: "hyppää." Tunsin oloni lämpimäksi ja turvalliseksi.
Havahduin, kun olin sukeltamssa pintaan. Olin aivan hämmästynyt - kaverini ympärilläni riemuitsivat, että vihdoinkin olin uskaltanut hypätä! Mutta hypystä ei ole itselläni edelleenkään minkäänlaisia muistikuvia. Vain tuo kohina korvissa, vaaleahko valo, turvallinen olo, ja selkeä naisen ääni. Jälkeenpäin tuollaista staattista ääntä olen kuullut vain pari kertaa kun olet ollut pyörtymäisilläni, johtuu ilmeisesti verenkierrosta päässä. Mutta "valoilmiötä," mainitsemiani tuntemuksia sekä oudon naisen ystävällistä ääntä en ole tuon jälkeen koskaan kokenut. Muistan kertoneeni tästä sekä ystävilleni että vanhemmilleni, he vain katsoivat minua hieman oudoksuen, että mitähän tuokin nyt selittää. :D Olen silti aivan varma siitä, mitä koin.
Olen pesunkestävä ateisti, en usko mihinkään henkimaailman juttuihin vaikka ne minua sinällään kiehtovatkin, mutta tuo muisto on jäänyt elävänä mieleeni jonkinlaisena yliluonnollisena kokemuksena. Eipä siinä, kuka tuo lempeä nainen sitten olikaan, kiitos rohkaisusta - nyt onnistuu pää edellä hyppääminen ihan ilman pelkotilojakin. :) Terkkuja vain, jos joku kaveri minut tästä tunnistaa!
Tämä on tavallaan selittämätön juttu, ja tavallaan ei. Olen aika varma, että tapaukset voidaan selittää jollain fysiologisella teorialla, mutta kauhistuttava fiilis joka ajanjaksosta jäi ei koskaan haihtunut.
Asuin tuolloin ulkomailla, maassa jossa rakennusten laatu oli (ja on yhä) aivan Ö-luokkaa. Oli siis yleistä, että asunnoissa esiintyi isojakin homekasvustoja jne. Olimme juuri muuttaneet poikaystäväni kanssa uuteen asuntoon, joka oli hiljattain remontoitu. Elämä oli ihan mallillaan, ei siis ollut mitään erillisiä stressitekijöitä jotka olisivat voineet laukaista tapahtumien kulun.
Uusi kämppä oli ihan kiva, ei mitenkään erityinen mutta aivan OK. Eläimemme (kissa ja koira) kotiutuivat suhteellisen nopeasti. Joka tapauksessa vähän muuton jälkeen rupesimme poikaystäväni tiuskimaan paljon toisillemme. Olimme jatkuvasti jotenkin hermoheikkoja ja lyhytpinnaisia, vaikka mitään syytä tälle ei sinänsä ollut. Maksimissaan noin kuukausi muuton jälkeen rupesin näkemään hirveitä painajaisia. Saatoin yhtäkkiä ponnahtaa ylös sängystä ja juosta ulos makuuhuoneesta, mutta herättyäni en koskaan muistanut, mikä minut oli niin säikäyttänyt. Poikaystäväni tietysti heräsi aina samalla, kun yritin pikapikaa päästä pois makkarista.
Kerran hän jäi katsomaan olohuoneeseen televisiota ja menin itsekseni sänkyyn. Itselläni ei ole tästä minkäänlaista muistikuvaa, mutta poikaystäväni kertoi seuraavaa: jossain puoleyön jälkeen hän oli tulossa nukkumaan ja avasi makuuhuoneen oven, ja hieman kavahti koska huomasi minun istuvan sängyn laidalla, silmät auki - mutta pimeässä. Tuijotin makkarin nurkkaa tiiviisti. Puolisoni kysyi varovasti, että olenko hereillä? Onko kaikki ok? En vastannut tähän mitään, mutta osoitin sormellani samaiseen nurkkaan ja sanoin, "tuolla se on." Poikaystäväni oli hämillään, yritti kurkistella että mitä olin näkevinäni, mutta vaatekaappi se siellä vain oli.
Hän oli jo siirtymässä omalle puolelleen sänkyä, kun hyvin terävästi sanoin hänelle, ettei hän saa nukahtaa. Hänen täytyy "pitää vahtia," sillä "se tulee tuolta muuten." Puhuin ja käyttäydyin siis aivan ymmärrettävästi, ja ääneni ei kuulemma ollut mitenkään uninen tai sammaltava. Poikaystäväni yritti rauhoitella minua ja lupaili että hän vahtii. Tämän sanottuaan vaivuin takaisin sänkyyn ja ilmeisesti "nukahdin" uudestaan. Aamulla puoliso selitti minulle tätä episodia, enkä oikeasti muistanut tästä mitään. Tuli jotenkin kylmäävä olo. Mitä olin kuvitellut siellä huoneen nurkassa näkevinäni? Joskus minulla on hypnopompisia hallusinaatioita, missä aivot ovat unessa ja kroppa hereillä, mutta ne muistan aina. Tästä unesta/harhasta ei ole mitään käsitystä.
Painajaiseni ja huoneesta yhtäkkiä ulos juoksemiseni jatkuivat tämänkin jälkeen. Eräänä aamuna puoliso sanoi, että oli nähnyt erikoista unta. Ison vaatekaappimme (joka oli siinä osoittamassani nurkassa) päällä oli hiipinyt jokin musta olio, selkeästi pahoissa aikeissa. Poikaystäväni havahtui tähän ja oli välittömästi varuillaan. Oli kuulemma noussut sängystä ja napannut aamutohvelinsa käteensä - valmiina pieksemään tuon varjo-olennon. Parin sekunnin kuluttua hän jotenkin napsahti "hereille," ja olento oli kadonnut. Hyytävä tunne hänellä oli tämän jälkeenkin, eikä kuulemma meinannut saada uudestaan unta.
Jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuu...
Näitä tapauksia oli pitkin syksyä ja talvea. Huomasimme siinä vaiheessa, että makuu- sekä ruokailuhuoneiden takaosassa oli ruvennut kasvamaan hometta. Se oli levinnyt jo joihinkin huonekaluihimmekin. Rupesimme keskustelemaan vuokranantajamme kanssa, joka oli aivan täysi ääliö - ei meinannut uskoa, että ongelma oli niin paha kuin se oli, vaikka lähetimme hänelle lukemattomia kuvia pilalle menneistä kehyksistä, huonekalujen takaosista, muista esineistä jne. Joka tapauksessa jossain vaiheessa saimme hänet vakuuttuneeksi siitä, että joudumme muuttamaan. Uusi asunto löytyi kuin onnenkantamoisella aika läheltä. Eräänä tammikuisena perjantaina kävimme kirjoittamassa uuden vuokrasopimuksen, ja olomme oli helpottunut. Tai olisi pitänyt olla.
En osaa kuvailla tuota tunnetta, mutta kun laitoin nimeni sopimukseen, tunsin selkeästi, että tämä ei ollut vielä tässä. Pahaenteinen tunne jatkui koko viikonlopun yli, vaikka meidän olisi pitänyt vain olla iloisia, että pääsemme pois mokomasta paikasta. Muuttopäivä oli vain muutaman viikon päässä.
Seuraavan viikon alussa heräsin töihin - päivä, jota tuskin koskaan unohdan. Hapuilin hämärässä kohti keittiötä kännykän taskulamppu apunani. Long story short (tätä on vieläkin tosi vaikea avata, koska tilanne oli itselleni todella traumaattinen): löysin kissani kuolleena olohuoneesta. Mitään ulkoisia merkkejä ei näkynyt, eikä kissa ollut käyttäytynyt mitenkään erikoisesti tätä ennen - muutoin kun tulemalla syliin lähiviikkojen aikana, vaikka ei todellakaan ollut mikään sylikissa tätä ennen. Päivä meni totaalisessa shokissa ja itkussa. Veimme kissan eläinlääkäriasemalle ruumiinavaukseen ja tuhkattavaksi.
Kun surultani pystyin joidenkin päivien jälkeen tuntemaan muutakin, tajusin, että tuo enteilevä tunne oli poistunut. Koin jotenkin oudon varmana sen, että kissani kuolema oli ollut jokin viimeinen "uhraus," paremman sanan puutteessa.
Vain hieman ennen muuttoamme poikaystäväni tuli aamulla makuuhuoneesta (itse olin jo hereillä kahvia keittämässä). Hän oli hieman sekava ja itkuinen, ja kysyin, mikä on vialla. Hän sanoi nähneensä unen, jonka jälkeen tiesi varmaksi sen, että kissamme oli antanut oman elämänsä tälle "varjo-oliolle" meidät pelastaakseen. Kuulostaako hullulta? Niin minustakin kuulostaisi, eipä siinä. Tätä kirjoittaessakin tunnen olevani aivan hörhö, mutta en siltikään voi kieltää itseltäni tai poikaystävältäni noita oudon varmoja tuntemuksia. En todellakaan usko mihinkään satuolentoihin tai tuonpuoleiseen tai muuhunkaan, joten tätä tarinaa en ole juuri kenellekään tohtinut kertoakaan. Luulevat pian, että meillä on molemmilla vähintään psykoosi päällä. Keskenämme olemme asiasta jutelleet, ja päätyneet siihen tulokseen, että riittää kunhan me tiedämme ja tunnustamme, mitä tapahtui - vaikka sinänsä emme oikeasti tiedä ollenkaan, mitä tapahtui.
Jatkuu...
Jatkuu...
Vielä yksi asia, mikä tapahtui muuttopäätöksemme aikana, eli asuimme vielä tuossa oudossa asunnossa. Olin odottamassa bussia kotiin vilkkaalla kadulla. Kukaan ei kiinnittänyt kanssaihmisiin mitään huomiota, kuten bussin odottamiseen kuuluu. Räpläsin jotain puhelimellani, kun yhtäkkiä hyvin tummaihoinen, keski-iän ylittänyt naishenkilö tuli seisomaan viereeni. Tunsin hänen pistävän katseeni kasvoillani, ja ajattelin, että taasko joku mt-vikainen (hehheh, pata kattilaa soimaa?) hullu siinä kyylää. Vilkaisin naista, ja hän sanoi jotain kielellä, jota en tunnistanut. Tuijotti minua kuin jotain paholaista konsanaan. Yhtäkkiä hän kaivoi laukustaan SUOLAA, ja rupesi heittelemään sitä päälleni samalla jotain mutisten. Muut pysäkillä olijat seurasivat tilannetta hieman huvittuneina, mutta itse koin tämän todella ahdistavana. En todellakaan ole mikään pelottavan näköinen tai oloinen nainen, enkä ollut käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti... Siltikin, tämän naisen katseesta päätellen olin Saatanasta seuraava. Siirryin hämilläni kauemmas naisesta, mutta tunsin silti hänen läpitunkevan katseensa joidenkin metrien päästä. Hetken kuluttua bussini saapui, ja olin helpottunut, kun hän ei kiivennyt samaan linja-autoon. Myöhemmin kotona luin, että suolan heittäminen on pahojen henkien karkottamista tietyissä kulttuureissa. Jäi jotenkin outo olo tuosta.
Tämä oli siis outo kokemukseni tuosta hirveästä asunnosta. Itsestäni (ja poikaystävästäni) tuntui aivan siltä, kuin se olisi jo alun alkaenkin ollut jotenkin "paha." Kun muutimme pois, elämä sujui taas aika normaalisti, emme kiukutelleet toisillemme jne. ja painajaiset päättyivät kuin seinään. Seinästä tulikin mieleeni, että onko olemassa niin vahvaa hometta, että se voi todella sekoittaa ihmisten päät tällä tavalla? Ja jos on, niin mitä ihmeen hermomyrkkyä se oikein on? Tämä homekasvusto on ainoa asia kämpässä, joka asiaa voisi selittää (ei tosin tuota em. naista). Kissamme kuolema oli kuulemma hyvin äkillinen sydänkohtaus, näin sanottiin ruumiinavauksen jälkeen. Voiko home vaikuttaa näin, etenkin, kun emme altistuneet sille kuin joitain kuukausia?
Joka tapauksessa kammottava ajanjakso elämissämme. Ikävöin rakasta kissaamme, mutta toisaalta yritän lohduttautua sillä, että ehkä sen kuolema ei ollut turha. En varmaankaan saa koskaan tietää.
Tuossa edellisessä asunnossa asuu nyt uusi pariskunta, tekisi mieli käydä kysymässä heiltä, josko ovat kokeneet mitään outoa... Mutta taidanpa jättää väliin, etten saa ihan hullun mainetta tässä naapurustossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin n. 20-vuotiaana asuntoon jossa asuin lopulta viitisen vuotta, asunto oli ihan kivan kokoinen kaksio ja hetken aikaa asuinkin siinä silloisen poikaystäväni kanssa n. vuoden verran yhdessä kunnes lopulta erosimme ja jäin taas yksin asuntoon. Jotain tosi kummallista tuossa asunnossa kyllä oli. Minulla ei ole lähes lainkaan muistoja siltä ajalta kun olen asunut siellä yksin. Muistan jotain siltä ajalta kun oltiin miehen kanssa avoliitossa, mutta nämäkin muistot ovat enimmäkseen kodin ulkopuolelta. Muistan normaalisti tapahtumia ennen sinne muuttoani ja taas sitten muuton jälkeen, joitain yksittäisiä asioita (esim joulu ulkopaikkakunnalla, reissut) lukuunottamatta kuitenkin kaikki kotikaupunkini tapahtumat ja etenkin siinä asunnossa olleet juhlat, arki-illat, hyvät ja huonot vaiheet, ovat unohtuneet. En tajunnut tätä vielä siellä asuessani, kuvittelin sen olevan kohtuullisen normaalia ettei muista kuukautta pidemmälle taaksepäin. Nykyään kuitenkin olen todella ihmeissäni, että miten voi olla, etten ole silloinkaan muistanut sen pidemmälle historiaan saatika nyt, kun tuntuu etten olisi ollut edes olemassa noita vuosia? Monesti ystäväni puhuvat jostain mitä on asunnossa tapahtunut, vaikka siis jokin hauska juttu, ja ihmettelevät että miten en voi muistaa... että kuulemma jauhettiin jotain vitsiä pitkänkin aikaa sen syntymisen jälkeen. Juuri hiljattain ystäväni kysyi vinkkejä ludemyrkytykseen varautumiseen, kun minulla kuulemma siellä vanhalla asunnolla oli tämmöinen pitkäkestoinen aikakausi (hänen arvionsa oli puolesta vuodesta jopa vuoteen) kun myrkyttäjät kävivät kerran kuukaudessa tai jotain ja aina piti kuulemma valmistella asuntoa heitä varten. Olen noihin aikoihin puhunut asiasta paljonkin, mutta nyt en muista koskaan olleeni tuollaisessa tilanteessa. Mitä ihmettä??? Normaalit muistot alkavat taas siitä hetkestä kun muutin uuteen asuntoon. Kummallinen vuosien mittainen musta aukko tuolla välissä. Kun katson kuvia asunnosta, se näyttää omituisen vieraalta enkä pysty samalla tavalla kuvittelemaan ovien kolahduksia tai muita arkisia asuntoon liittyviä ääniä, kun minkä vaan muun arkisen huoneiston (lapsuudenkoti, työpaikka, muut aikuisiän kodit, ystävien kodit...) kohdalla.
En tiedä että onko tämä selittämätöntä vai ei, mutta monesti tunnen kun jotain ikävää on tapahtumassa. Kroppaani alkaa kertymään jotain jännitystä tai epäluuloisuutta muutamaa päivää ennen kun p*ska osuu tuulettimeen, pelkään liikkua julkisilla paikoilla, olla yksin kotona, vastata puhelimeen... jne. Tuntuu vähän samalta kun kunnon liskodisko-krapula, mutta tähän ei liity alkoholi. Pahaenteinen tunne kestää tosiaan muutaman päivän ja usein sitten juuri ennen H-hetkeä onkin niin ahdistunut olo jo, että on melkeenpä helpotus vaan saada tietää että mistä on kyse. Tällä tavoin on enteillyt mm. ystäväni pettävän puolison toimet, toisen ystäväni odottamaton auto-onnettomuus, omaan asuntooni yläkerran naapurin aiheuttama kosteusvahinko ja veljelläni todettu vakava sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokrasimme 5v sitten ystäväporukalla (minä, ystäväni kihlattunsa kanssa ja tämän kihlatun samaa sukupuolta oleva serkku) todella karmean kesämökin. Minä nukuin ylhäällä jossa oli ullakko ja komeroon tehty vessa, alakerrassa oli yksi makuuhuone ja yhdistetty olohuone/keittiö. Pihalla puusauna, ulkohuussi ja grillikatos, vieressä umpeekasvanut pelto jonka halki vei hädin tuskin erottuva polku rantaan. Rannassa oli palaneen rakennuksen, todennäköisesti saunan jäänteet sekä laituri. Ihan kiva paikka MUTTA :
- Kuulin unta odottellessa jonkun kiipeävän portaita kopisevissa kengissä, kun huusin että kuka siellä askeleet lähtivät vauhdilla alas. Aamulla kukaan ei tunnustanut käyneensä siellä yöllä.
- Ystäväni alkoi itkeä saunassa hysteerisesti ja hoki ettei tiedä mikä hänen on, olo helpottui kun pääsi takaisin taloon. Ei menkat tulossa, masennusta tai mitään järkevää syytä, tuli vain yhtäkkiä kuulemma suui suru.
- Seurueemme toinen miespuolinen meni päivällisellä oudon näköiseksi ja tokaisi äkkiä " multiin kaikki", jälkeenpäin oli yhtä hämillään kuin saunassa itkenyt ystäväni että mitä ihmettä tapahtui? Miksi minä noin sanoin ?
- Pariskunta meni kahdestaan iltauinnille ja sanoivat laiturin alkaneen heilua ja keikkua hulluna, samaan aikaan palaneesta rakennuksesta tuli savua.
- Olin laittamassa kahvia tippumaan kun joku nauroi keittiön ikkunan takana todella kovaa , menin katsomaan mutta en nähnyt muuta kuin pitkää heinää kasvavan niityn ja loppuseurue oli pihalla grillaamassa.
- Olohuoneessa nukkunut mies sanoi katselleensa yöllä tummaa ihmishahmoa joka oli liikkunut luonnottoman nopeasti niityllä edestakasin.
- Me naiset istuimme portailla tupakalla ja miehet olivat saunassa, kun auton valot menivät päälle ja varashälytin alkoi huutaa.
- Toinen miehistä löysi vanhanaikaisen miestenpyörän ja lähti vitsillä tekemään pyörälenkin, tuli takaisin kalpeana ja sanoi tunteneensa kun joku hyppäsi tarakalle ja istui siinä vaikka ketään ei näkynyt.
Kaikki olemme selväjärkisiä, aikuisia ihmisiä joilla ei ole mielenterveysongelmia, alkoholia emme myöskään käyttäneet mitenkään runsaasti eikä kukaan käytä mitään muuta. Siinä mökissä oli jotain vikaa. Näin lievästi sanottuna..
Nyt tiedän, mitä teit viime kesänä...
Liikkuva ihmishahmo voi olla paitsi ihminen, ihan mikä tahansa eläin tms, mitä ei sumussa erota.
Nauravaa ääntä pitävät mm. linnut.
Savu voi olla kosteutta, itikoita tai hometta.
Laho laituri keikkuu ja painuu pohjaan ihmisten painosta.
Hälyttimet ja muu auton sähköinen mekaniikka toimii joskus itsekseen, etenkin kosteassa.
Vanha pyörä romahtanee jos sitä pitkän ruostumisen jälkeen käyttää, tai ilmat pihisevät haperoista renkaista.
Portaissa voi kolistaa vaikka rotta tai ihminen joka ei myönnä olleensa liikkeellä.
Vahassa synkässä paikassa masentuu ja ahdistuu, jos on vähänkin herkkä.Ja mistä kaikki alapeukut? Se se vasta on arvoitus.
Tarina todella kuulostaa liian käsikirjoitetulta ollakseen totta.Juuri tällaisten kieltäjien takia ihmiset vaikenevat kokemuksistaan.
Olen kerran kirjoittanut kohtaamastani selittämättömästä ilmiöstä eräälle toiselle palstalle. Sain aivan käsittämättömiä vastauksia, minut leimattiin ties miksi ja se, mitä näin, selitettiin aivan järjettömillä argumenteilla. Oli tosiaan mielikuvitusta näillä ihmisillä! Jos niistä kaikista syistä, mitä minulle siinä "tosiasioina" esitettiin, voisi oikeasti tapahtua moisia ilmiöitä, eläisimme varsin kummallisessa maailmassa.
Minulla on ns. selittämättömiä kokemuksia lapsesta asti. Siskollani samoin. Vain keskenämme olemme voineet näistä puhua. Muut saavat sanoa ja olla mitä mieltä tahansa, meillä on varmuus siitä, että jonkinlainen henkimaailma ympäröi meitä koko ajan. Sen toiminta on arvoituksellista, mutta joskus kummallisen loogista. Mutta mitään selitystä sille, mitä se kaikki on ja miksi, emme ole saaneet. Luulenpa, että ihmisen ei ole tarkoitus sitä tietääkään.
En usko henkimaailmaan. Tiedän, että iso osa omistakin kokemuksistani on aivoperäisiä ja monet muut saman ikäiset kokevat samoja. Ne liittyvät ikääntymiseen ja kehon muuttumiseen.
Olen nähnyt ja todistanut myös paljon sellaista, mitä ei nykytiede osaa selittää. Entinen läheiseni, joka oli mt -ongelmainen, aiheutti näitä paljon. Poltergeistia jne.
Uskon ehkä geenimuistiin ja kvanttiaivoihin, mutta itsekin vanhoissa taloissa asuneena tiedän mitä luonnollista "kummittelua" niissä tapahtuu. On lapsellista luulla että jossain automaattisesti kummittelee, kun tuntuu samalta kuin jossain vanhassa jutussa tai elokuvassa.
Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:
Jatkuu...
Vielä yksi asia, mikä tapahtui muuttopäätöksemme aikana, eli asuimme vielä tuossa oudossa asunnossa. Olin odottamassa bussia kotiin vilkkaalla kadulla. Kukaan ei kiinnittänyt kanssaihmisiin mitään huomiota, kuten bussin odottamiseen kuuluu. Räpläsin jotain puhelimellani, kun yhtäkkiä hyvin tummaihoinen, keski-iän ylittänyt naishenkilö tuli seisomaan viereeni. Tunsin hänen pistävän katseeni kasvoillani, ja ajattelin, että taasko joku mt-vikainen (hehheh, pata kattilaa soimaa?) hullu siinä kyylää. Vilkaisin naista, ja hän sanoi jotain kielellä, jota en tunnistanut. Tuijotti minua kuin jotain paholaista konsanaan. Yhtäkkiä hän kaivoi laukustaan SUOLAA, ja rupesi heittelemään sitä päälleni samalla jotain mutisten. Muut pysäkillä olijat seurasivat tilannetta hieman huvittuneina, mutta itse koin tämän todella ahdistavana. En todellakaan ole mikään pelottavan näköinen tai oloinen nainen, enkä ollut käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti... Siltikin, tämän naisen katseesta päätellen olin Saatanasta seuraava. Siirryin hämilläni kauemmas naisesta, mutta tunsin silti hänen läpitunkevan katseensa joidenkin metrien päästä. Hetken kuluttua bussini saapui, ja olin helpottunut, kun hän ei kiivennyt samaan linja-autoon. Myöhemmin kotona luin, että suolan heittäminen on pahojen henkien karkottamista tietyissä kulttuureissa. Jäi jotenkin outo olo tuosta.Tämä oli siis outo kokemukseni tuosta hirveästä asunnosta. Itsestäni (ja poikaystävästäni) tuntui aivan siltä, kuin se olisi jo alun alkaenkin ollut jotenkin "paha." Kun muutimme pois, elämä sujui taas aika normaalisti, emme kiukutelleet toisillemme jne. ja painajaiset päättyivät kuin seinään. Seinästä tulikin mieleeni, että onko olemassa niin vahvaa hometta, että se voi todella sekoittaa ihmisten päät tällä tavalla? Ja jos on, niin mitä ihmeen hermomyrkkyä se oikein on? Tämä homekasvusto on ainoa asia kämpässä, joka asiaa voisi selittää (ei tosin tuota em. naista). Kissamme kuolema oli kuulemma hyvin äkillinen sydänkohtaus, näin sanottiin ruumiinavauksen jälkeen. Voiko home vaikuttaa näin, etenkin, kun emme altistuneet sille kuin joitain kuukausia?
Joka tapauksessa kammottava ajanjakso elämissämme. Ikävöin rakasta kissaamme, mutta toisaalta yritän lohduttautua sillä, että ehkä sen kuolema ei ollut turha. En varmaankaan saa koskaan tietää.
Tuossa edellisessä asunnossa asuu nyt uusi pariskunta, tekisi mieli käydä kysymässä heiltä, josko ovat kokeneet mitään outoa... Mutta taidanpa jättää väliin, etten saa ihan hullun mainetta tässä naapurustossa.
Home aiheuttaa paljon terveysongelmia. Olen kuullut jopa muistiongelmista ja sähköyliherkkyydestä, puhumattakaan tavallisemmista vaivoista kuten nenäverenvuoto. Jos joku asuu hometalossa, sen haistaa jo vaatteista. Itse siihen tottunut ei aina huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:
Jatkuu...
Vielä yksi asia, mikä tapahtui muuttopäätöksemme aikana, eli asuimme vielä tuossa oudossa asunnossa. Olin odottamassa bussia kotiin vilkkaalla kadulla. Kukaan ei kiinnittänyt kanssaihmisiin mitään huomiota, kuten bussin odottamiseen kuuluu. Räpläsin jotain puhelimellani, kun yhtäkkiä hyvin tummaihoinen, keski-iän ylittänyt naishenkilö tuli seisomaan viereeni. Tunsin hänen pistävän katseeni kasvoillani, ja ajattelin, että taasko joku mt-vikainen (hehheh, pata kattilaa soimaa?) hullu siinä kyylää. Vilkaisin naista, ja hän sanoi jotain kielellä, jota en tunnistanut. Tuijotti minua kuin jotain paholaista konsanaan. Yhtäkkiä hän kaivoi laukustaan SUOLAA, ja rupesi heittelemään sitä päälleni samalla jotain mutisten. Muut pysäkillä olijat seurasivat tilannetta hieman huvittuneina, mutta itse koin tämän todella ahdistavana. En todellakaan ole mikään pelottavan näköinen tai oloinen nainen, enkä ollut käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti... Siltikin, tämän naisen katseesta päätellen olin Saatanasta seuraava. Siirryin hämilläni kauemmas naisesta, mutta tunsin silti hänen läpitunkevan katseensa joidenkin metrien päästä. Hetken kuluttua bussini saapui, ja olin helpottunut, kun hän ei kiivennyt samaan linja-autoon. Myöhemmin kotona luin, että suolan heittäminen on pahojen henkien karkottamista tietyissä kulttuureissa. Jäi jotenkin outo olo tuosta.Tämä oli siis outo kokemukseni tuosta hirveästä asunnosta. Itsestäni (ja poikaystävästäni) tuntui aivan siltä, kuin se olisi jo alun alkaenkin ollut jotenkin "paha." Kun muutimme pois, elämä sujui taas aika normaalisti, emme kiukutelleet toisillemme jne. ja painajaiset päättyivät kuin seinään. Seinästä tulikin mieleeni, että onko olemassa niin vahvaa hometta, että se voi todella sekoittaa ihmisten päät tällä tavalla? Ja jos on, niin mitä ihmeen hermomyrkkyä se oikein on? Tämä homekasvusto on ainoa asia kämpässä, joka asiaa voisi selittää (ei tosin tuota em. naista). Kissamme kuolema oli kuulemma hyvin äkillinen sydänkohtaus, näin sanottiin ruumiinavauksen jälkeen. Voiko home vaikuttaa näin, etenkin, kun emme altistuneet sille kuin joitain kuukausia?
Joka tapauksessa kammottava ajanjakso elämissämme. Ikävöin rakasta kissaamme, mutta toisaalta yritän lohduttautua sillä, että ehkä sen kuolema ei ollut turha. En varmaankaan saa koskaan tietää.
Tuossa edellisessä asunnossa asuu nyt uusi pariskunta, tekisi mieli käydä kysymässä heiltä, josko ovat kokeneet mitään outoa... Mutta taidanpa jättää väliin, etten saa ihan hullun mainetta tässä naapurustossa.
Home aiheuttaa paljon terveysongelmia. Olen kuullut jopa muistiongelmista ja sähköyliherkkyydestä, puhumattakaan tavallisemmista vaivoista kuten nenäverenvuoto. Jos joku asuu hometalossa, sen haistaa jo vaatteista. Itse siihen tottunut ei aina huomaa.
Juuri niin, näin olen tätä itsellenikin järkeillyt. Voiko kenties vaikuttaa aivojen hermoratoihinkin niin, että on ärtyisä ja kiukkuinen, hallusinoi jne.? Jos noin vahvasti vaikuttaisi ihan ihmiseen, niin tietysti pienempi olento on varmasti vieläkin alttiimpi. :/ Tosi surullista kyllä sinänsä miettiä, että muuttopäätöksemme johti sitten kissamme kuolemaan. Ja kuten sanoit, voi olla että tuo home haisi vahvastikin omissa vaatteissani, mutta en itse sitä tajunnut koska olin sille jatkuvasti altistunut. Surullinen, hämmentävä ja pelottavakin ajanjakso tuo oli kaikesta huolimatta.
Luin kyllä homeen vaikutuksesta, mutta kaikissa vakavimmissa tapauksissa altistusta oli jatkunut jo vuosia. Aikamoisia höyryjä sitten ilmeisesti hengittelimme, kun olimme ihan sekaisin jo parin kuukauden päästä. Onneksi pääsimme pois, mitä tuossa kämpässä sitten tapahtuikaan.
Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti sekaisin kirjoitti:
Jatkuu...
Vielä yksi asia, mikä tapahtui muuttopäätöksemme aikana, eli asuimme vielä tuossa oudossa asunnossa. Olin odottamassa bussia kotiin vilkkaalla kadulla. Kukaan ei kiinnittänyt kanssaihmisiin mitään huomiota, kuten bussin odottamiseen kuuluu. Räpläsin jotain puhelimellani, kun yhtäkkiä hyvin tummaihoinen, keski-iän ylittänyt naishenkilö tuli seisomaan viereeni. Tunsin hänen pistävän katseeni kasvoillani, ja ajattelin, että taasko joku mt-vikainen (hehheh, pata kattilaa soimaa?) hullu siinä kyylää. Vilkaisin naista, ja hän sanoi jotain kielellä, jota en tunnistanut. Tuijotti minua kuin jotain paholaista konsanaan. Yhtäkkiä hän kaivoi laukustaan SUOLAA, ja rupesi heittelemään sitä päälleni samalla jotain mutisten. Muut pysäkillä olijat seurasivat tilannetta hieman huvittuneina, mutta itse koin tämän todella ahdistavana. En todellakaan ole mikään pelottavan näköinen tai oloinen nainen, enkä ollut käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti... Siltikin, tämän naisen katseesta päätellen olin Saatanasta seuraava. Siirryin hämilläni kauemmas naisesta, mutta tunsin silti hänen läpitunkevan katseensa joidenkin metrien päästä. Hetken kuluttua bussini saapui, ja olin helpottunut, kun hän ei kiivennyt samaan linja-autoon. Myöhemmin kotona luin, että suolan heittäminen on pahojen henkien karkottamista tietyissä kulttuureissa. Jäi jotenkin outo olo tuosta.Tämä oli siis outo kokemukseni tuosta hirveästä asunnosta. Itsestäni (ja poikaystävästäni) tuntui aivan siltä, kuin se olisi jo alun alkaenkin ollut jotenkin "paha." Kun muutimme pois, elämä sujui taas aika normaalisti, emme kiukutelleet toisillemme jne. ja painajaiset päättyivät kuin seinään. Seinästä tulikin mieleeni, että onko olemassa niin vahvaa hometta, että se voi todella sekoittaa ihmisten päät tällä tavalla? Ja jos on, niin mitä ihmeen hermomyrkkyä se oikein on? Tämä homekasvusto on ainoa asia kämpässä, joka asiaa voisi selittää (ei tosin tuota em. naista). Kissamme kuolema oli kuulemma hyvin äkillinen sydänkohtaus, näin sanottiin ruumiinavauksen jälkeen. Voiko home vaikuttaa näin, etenkin, kun emme altistuneet sille kuin joitain kuukausia?
Joka tapauksessa kammottava ajanjakso elämissämme. Ikävöin rakasta kissaamme, mutta toisaalta yritän lohduttautua sillä, että ehkä sen kuolema ei ollut turha. En varmaankaan saa koskaan tietää.
Tuossa edellisessä asunnossa asuu nyt uusi pariskunta, tekisi mieli käydä kysymässä heiltä, josko ovat kokeneet mitään outoa... Mutta taidanpa jättää väliin, etten saa ihan hullun mainetta tässä naapurustossa.
Home aiheuttaa paljon terveysongelmia. Olen kuullut jopa muistiongelmista ja sähköyliherkkyydestä, puhumattakaan tavallisemmista vaivoista kuten nenäverenvuoto. Jos joku asuu hometalossa, sen haistaa jo vaatteista. Itse siihen tottunut ei aina huomaa.
Juuri niin, näin olen tätä itsellenikin järkeillyt. Voiko kenties vaikuttaa aivojen hermoratoihinkin niin, että on ärtyisä ja kiukkuinen, hallusinoi jne.? Jos noin vahvasti vaikuttaisi ihan ihmiseen, niin tietysti pienempi olento on varmasti vieläkin alttiimpi. :/ Tosi surullista kyllä sinänsä miettiä, että muuttopäätöksemme johti sitten kissamme kuolemaan. Ja kuten sanoit, voi olla että tuo home haisi vahvastikin omissa vaatteissani, mutta en itse sitä tajunnut koska olin sille jatkuvasti altistunut. Surullinen, hämmentävä ja pelottavakin ajanjakso tuo oli kaikesta huolimatta.
Luin kyllä homeen vaikutuksesta, mutta kaikissa vakavimmissa tapauksissa altistusta oli jatkunut jo vuosia. Aikamoisia höyryjä sitten ilmeisesti hengittelimme, kun olimme ihan sekaisin jo parin kuukauden päästä. Onneksi pääsimme pois, mitä tuossa kämpässä sitten tapahtuikaan.
Kämppä oli varmasti homehtunut jo vuosia ja siirtynyt asukkaalta toiselle ties miten laiminlyötynä. Hyvä että selvisitte ja poistuitte ajoissa. Home erittää toksiineja.
Ja mistä kaikki alapeukut? Se se vasta on arvoitus.
Tarina todella kuulostaa liian käsikirjoitetulta ollakseen totta.