Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksa ja imusolmukkeet voivat hoitaa pernan tehtäviä pernan poiston jälkeen, mutta ei päinvastoin. Ihminen ei tule toimeen ilman maksaa, kuten tulee toimeen ilman pernaa. Moni on maksansiirtojonossa, ja maksansiirtoja tehdään. Mutta oletteko kuulleet pernansiirroista?
Pienikin osa maksasta voi toimittaa tehtävänsä eli tilanteessa, jossa osa maksasta on tuhoutunut.
Yleensä on vain näin ikävästi, että elimistö ei jätä pientä osaa maksasta säilymään moitteettomana, kun muu osa maksasta on vaurioitunut. Kyllä se menee kerralla kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli kerran uimassa voimakas pelkotila. Äkkiä järvestä ylös ja kotiin. Oli pimeä ja asun ihan rannassa. Yleinen uimaranta kuitenkin siis. Tapana käydä aina iltaisin uimassa. Ennen tätä ei koskaan ollut mitään eikä ikinä tämän jälkeen. En tiedä vaaniko siellä vedessä joku vai jossain pensaassa ehkä. Ketään ei kuitenkaan näkynyt missään enkä mitään selitystä tälle pelolle keksinyt. Juoksin rannalta nopeasti kotiin ja pelko loppui heti kun pääsin sisälle. En jotenkin kehdannut kertoa kenellekään tästä
Normaali itsesuojeluvaisto toimi. Pimeä vesialue voi olla vaarallinen. Itse olen aina inhonnut epämääräisiä hiekkakuoppia, joissa on autonromuja tms. Eikä tulisi mieleenkään uida jossain suojärvessäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskeluaikoina kuljin paljon pyörällä. Silloiseen asuntooni pääsi keskustasta kahta reittiä, joko valaistua pyörätietä autotien vierestä tai valaisematonta pyörätietä metsän läpi. Ajoin melkein aina sitä valaisematonta oikoreittiä kun se oli niin paljon lyhyempi. Koskaan ei tapahtunut mitään ja menin siitä vuosikaudet kesät talvet.
Paitsi kerran. Olin ajamassa sille oikoreitille, oli syksy, mutta ei vielä pilkkopimeää. Aivan yllättäen tuli vahva pelko joka muuttui nopeasti aika lähelle paniikkia, olin aivan varma, että kohta minulle tapahtuu jotain hirveän kamalaa. Pysäytin pyörän, taisin vähän naurahtaa itselle, taoin vähän järkeä päähän (mitään tai ketään ei näkynyt), jatkoin matkaa ja taas. Entistä voimakkaampi kauhu. Käänsin pyörän ja poljin kotiin pakokauhun vallassa.
Pääsin kotiin ihan normaalisti ja pelko laski. Yritin katsella uutisia ja kysellä oliko jotain sattunut siellä, ei mitään. Myöhemmin ajoin taas siitä samasta reitistä ja koskaan ei tullut mitään paniikkeja. Oi Av, mitä oikein tapahtui? Jäi kyllä vaivaamaan mikä siellä olisi ollut vastassa.
Mulla on käynyt ihan samoin. Olin menossa ystävän luo teininä. Oikopolku meni metsän läpi. Satoja kertoja siitä kulkenut ja kerran sitten en voinutkaan mennä. Ei ollut kunnolla edes pimeä vaan hämärä ja ihan hirveä paniikki iski polun alkupäässä, pakko oli mennä toista kautta.
Hämärä on joskus pahempi kuin pimeä. Siinä VOI nähdä jotain.
Olin 1990-luvulla lapsuuskotini takapihalla noin 20-vuotiaana polttamassa tupakkaa kun olin yksin kotona. Oli syksyilta ja oli jo todella pimeää. Talo oli metsän vieressä ja ihan yllättäen sieltä metsästä alkoi kuulumaan naisen ääni, joka huusi kovalla äänellä "Hiljaa, ole nyt hiljaa, nyt olet hiljaa" ja pojan ääni, joka huusi, että "Joo, joo, joo, joo". Äänet kovenivat ja kovenivat, jolloin minä sytytin tupakan ja menin sisälle turvaan koska minulla alkoi pelottamaan. Samalla kuitenkin äänetkin loppuivat. Valvoin melko myöhään ja kävin välillä kurkkimassa olohuoneen ikkunasta sinne metsään, mutta sieltä ei näkynyt tai kuulunut mitään. Tästä on nyt jo reilut 20 vuotta aikaa ja yhä minua ihmetyttää, että kuka nainen siellä metsässä oli lokakuun lopun iltana joskus kello 22.00 jälkeen ja jotka huusivat toisilleen? Se huuto oli lopulta melkein tauotonta, nainen huusi sitä ole hiljaa-käskyä ja pojan ääni karjui joo-sanaa. Pojan ääni oli selvästi melko nuoren pojan ääni, koska äänenmurrosta hänellä ei ainakaan ollut. En uskaltanut puhua tästä kenenkään naapurien kanssa vaikka heidänkin täytyi kuulla ne huudot.
Tänä aamuna sattui yksi melkoisen outo juttu. Huomasin yhtäkkiä housujeni lahkeessa melko ison veritahran. Tietysti ensimmäisenä syynäsin jalat ja kädet, että löytäisin mistä verta vuotaa. Ei löytynyt mitään vaikka lopulta tutkin koko kropan, ei pienintäkään haavaa missään. Myöskään nenästä ei vuotanut eikä ole "se aika kuukaudesta". Todella hämmentävää. Tutkin tahraa tarkasti, että voisiko se olla jotakin muuta, esim. maalia. Tosin en käsitä mistä sekään olisi housuihin päätynyt. Mutta ihan selvää verta se oli. Lopulta laitoin housut vaan kylmään veteen likoamaan. Vieläkin ihmetyttää mitä oikein tapahtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin laittanut Tori.fi:hin lipaston myyntiin. Tein paljon siellä kauppaa ja olin laittanut tietoihini työpuhelimeni numeron mutta estänyt sen näkymisen ilmoituksen tiedoissa. No, oma privaattipuhelimeni soi ja mies tuntemattomasta numerosta kyseli onko lipasto vielä myynnissä ja että hän haluaa sen hakea samana päivänä. Olin ymmälläni, sillä olin tietoisesti jättänyt puhelinnumeroni pois ilmoituksesta ja etenkin kun se ei ollut oman henkilökohtaisen puhelimeni numero ja nyt tähän privaattinumerooni mies soitti. Lyötiin kuitenkin kaupat lukkoon ja mies sanoi tulevansa puolen tunnin kuluttua. Tarkistin vielä uudestaan ettei numeroani näy missään. Mies ei koskaan tullut ja kun oli soittanut tuntemattomasta numerosta, en voinut ottaa häneen yhteyttä. Vieläkin kummastuttaa.
Minullakin on kokemuksia, joita on jo kerrottu tässä ketjussa:
- Pikkutyttönä äidin kanssa marjametsällä, puiden takana juoksi hyvin nopeasti ja äänettömästi joku jonka mielsin tytöksi, punainen asu (mekko ?) päällä. Olimme keskellä ei mitään. Äitini huusikin juoksijalle jotain, tyyliin huhuu ja onko kaikki hyvin saamatta vastausta.
- Teininä kävelemässä hämärällä kotiin, oikaisin usein ammattikoulun seinän ja hautausmaan aidan väliin jäävää kapeaa kujaa pitkin ja niin aioin oikaista tuolloinkin kun äkkiä iski tunne että tuonne en mene ! Koetin tsempata itseäni, että ei siellä mitään ole mutta tunne oli niin voimakas että päädyin kulkemaan pidempää reittiä. En vieläkään tiedä, mitä siellä oli vai oliko mitään.
- Ja esikoista odottaessa kuulin miehen vihaista naurua pienestä metsästä, oikeammin pelkästä risukosta joka sijaitsi talomme takana. Kello oli jotain yksi yöllä, oli kova pakkanen ja olin mennyt siihen (rivitalon takapiha) haukkaamaan happea raskauskuumotuksissani .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asuimme ex mieheni kanssa vuokralla rivitalossa, päätyasunto jonka erotti viereisestä pihasta korkea lankkuaita ja itse piha oli avoin rajoittuen metsään. Metsän reunassa oli kivi, jonka päälle aloin asetella kaikenlaista kuten kesällä kukkia ja talvella kynttilöitä. Ex oli rekkakuski ja olin paljon yksin. Niin silloinkin,
Kun menin myöhään yöllä viemään uutta kynttilää lyhtyyn joka oli kivellä, piha oli täysin pimeä kun elettiin loka/marraskuuta. Telkkarin valo välkkyi sisältä mutta muuten oli ihan pimeää kun kävelin kynttilän kanssa pihan poikki. Räpelsin lyhtyä auki siinä säkkipimeässä ja samassa metsästä alkoi kuulua miehen vihaista , kieleltään epäselvää puhetta joka lähestyi ja muuttui samalla karmivasti liskomaiseksi sihinäksi. Huusin peloissani että mee pois ja juoksin sisään.
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna sattui yksi melkoisen outo juttu. Huomasin yhtäkkiä housujeni lahkeessa melko ison veritahran. Tietysti ensimmäisenä syynäsin jalat ja kädet, että löytäisin mistä verta vuotaa. Ei löytynyt mitään vaikka lopulta tutkin koko kropan, ei pienintäkään haavaa missään. Myöskään nenästä ei vuotanut eikä ole "se aika kuukaudesta". Todella hämmentävää. Tutkin tahraa tarkasti, että voisiko se olla jotakin muuta, esim. maalia. Tosin en käsitä mistä sekään olisi housuihin päätynyt. Mutta ihan selvää verta se oli. Lopulta laitoin housut vaan kylmään veteen likoamaan. Vieläkin ihmetyttää mitä oikein tapahtui.
Jos sulta oli jäänyt huomaamatta jalassa ollut näppylä, ajettuma tms, joka tyhjeni itsestään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmeissään kirjoitti:
Olin 1990-luvulla lapsuuskotini takapihalla noin 20-vuotiaana polttamassa tupakkaa kun olin yksin kotona. Oli syksyilta ja oli jo todella pimeää. Talo oli metsän vieressä ja ihan yllättäen sieltä metsästä alkoi kuulumaan naisen ääni, joka huusi kovalla äänellä "Hiljaa, ole nyt hiljaa, nyt olet hiljaa" ja pojan ääni, joka huusi, että "Joo, joo, joo, joo". Äänet kovenivat ja kovenivat, jolloin minä sytytin tupakan ja menin sisälle turvaan koska minulla alkoi pelottamaan. Samalla kuitenkin äänetkin loppuivat. Valvoin melko myöhään ja kävin välillä kurkkimassa olohuoneen ikkunasta sinne metsään, mutta sieltä ei näkynyt tai kuulunut mitään. Tästä on nyt jo reilut 20 vuotta aikaa ja yhä minua ihmetyttää, että kuka nainen siellä metsässä oli lokakuun lopun iltana joskus kello 22.00 jälkeen ja jotka huusivat toisilleen? Se huuto oli lopulta melkein tauotonta, nainen huusi sitä ole hiljaa-käskyä ja pojan ääni karjui joo-sanaa. Pojan ääni oli selvästi melko nuoren pojan ääni, koska äänenmurrosta hänellä ei ainakaan ollut. En uskaltanut puhua tästä kenenkään naapurien kanssa vaikka heidänkin täytyi kuulla ne huudot.
Jonkun perhetragedian uhrit, olivat metsässä piilossa ja äidiltä meni hermo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama jos lapsi olisi puhumaton vaikka 2-3 vuotiaaksi ja alkaisi sitten puhumaan yllättäen täysin virheettä monisanaisia lauseita.
Itseasiassa jotkut lapset tekee juuri näin. Omanikin osasi puhua vain yksittäisiä sanoja vielä 1v10kk:n ikäisenä mutta 2-vuotiaana alkoi yhtäkkiä puhua kokonaisia lauseita.
Myös kävely aika monellakin lapsella alkaa juuri noin että ensin kävellään pitkään tukea vastan haparoiden ja sitten kun taitoja on kertynyt tarpeeksi niin lähdetään kävelemään konkarina ilman tukea.Elämäni aikana olen tuntenut kolme lasta, jotka alkoi puhua vasta neljävuotiaina. Sitä ennen ne vain osoitteli mitä halusi ja sanoi vain mmmm ja hmmm ymv. muminaa. Kun ne sitten yhtäkkiä alkoi puhua, ne puhui aivan kunnolla kokonaisia pitkiä lauseitakin. Kaikki ne oli (tai siis on) poikia. Oliskohan jotenkin tytöille luontaisempaa ottaa ne sanat käyttöön heti kun vaan oppii. Naiset kun muutenkin on verbaalisempia, no tiedä tätä.
Minä puolestani tiedän tyttöjä jotka ovat alkaneet puhumaan näin. Joka tapauksessa ihan tavallinen ilmiö. Oma lapsi myös viivästytti kävelemään lähtöä, ja osasi lukea ainakin puoli vuotta ennen kuin myönsi osaavansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että te joille on yhtäkkiä tullut kauhea pelko tutussa paikassa/tilanteessa, olette kuunnelleet vaistoanne ja kääntyneet takaisin/poistuneet. Vaistonne on varmasti suojellut teitä monelta pahalta asialta. Ihmiset, kuunnelkaa vaistoanne - jos tulee yhtäkkiä pakokauhu, sille on syy. Älkää koskaan menkö väkisin jonnekin mistä vaisto varoittaa voimakkaaasti. Meillä ihmisillä on onneksi tämä vaisto tallella, luottakaa siihen.
Tämän ketjun perusteella suomen metsissä elää otuksia, joista mytologia ei kerro mitään. Pikajuoksijoita ja örisijöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänä aamuna sattui yksi melkoisen outo juttu. Huomasin yhtäkkiä housujeni lahkeessa melko ison veritahran. Tietysti ensimmäisenä syynäsin jalat ja kädet, että löytäisin mistä verta vuotaa. Ei löytynyt mitään vaikka lopulta tutkin koko kropan, ei pienintäkään haavaa missään. Myöskään nenästä ei vuotanut eikä ole "se aika kuukaudesta". Todella hämmentävää. Tutkin tahraa tarkasti, että voisiko se olla jotakin muuta, esim. maalia. Tosin en käsitä mistä sekään olisi housuihin päätynyt. Mutta ihan selvää verta se oli. Lopulta laitoin housut vaan kylmään veteen likoamaan. Vieläkin ihmetyttää mitä oikein tapahtui.
Jos sulta oli jäänyt huomaamatta jalassa ollut näppylä, ajettuma tms, joka tyhjeni itsestään?
Muuten hyvä selitys, mutta minulla oli päällyshousujen alla pitkät kalsarit joissa ei ollut minkäänlaista jälkeä. Eli jos olisi jalan ihosta ollut peräisin olisi tahra tullut molempiin, mutta se oli ainoastaan päällimmäissä housuissa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että te joille on yhtäkkiä tullut kauhea pelko tutussa paikassa/tilanteessa, olette kuunnelleet vaistoanne ja kääntyneet takaisin/poistuneet. Vaistonne on varmasti suojellut teitä monelta pahalta asialta. Ihmiset, kuunnelkaa vaistoanne - jos tulee yhtäkkiä pakokauhu, sille on syy. Älkää koskaan menkö väkisin jonnekin mistä vaisto varoittaa voimakkaaasti. Meillä ihmisillä on onneksi tämä vaisto tallella, luottakaa siihen.
Totta. Näitä lukiessani tuli tämä tapahtuma mieleen muutaman vuoden takaa. Olin iltalenkillä, oli syystalvi ja aika pimeää, sellainen raikas ihana ilma. Menin samaa reittiä kuin jo miljoonasti aiemminkin mutta tällä kertaa eräässä risteyksessä, josta yleensä käännyin vasemmalle, iski jarrut päälle. Kuin joku/jokin olisi sanonut suoraan korvaani, että tuonne et tänään mene! Juuri sellainen pakokauhu valtasi mielen ja käännyin oikealle, tuli lopulta tehokas lenkki, juoksin kotiin paljon normaalia nopeammin ja suunnanmuutoksen ansiosta myös pidemmän kautta. En tiedä, mitä sillä normireitillä olisi ollut, mutta uskon, että minun ei todellakaan olisi kannattanut sieltä mennä.
Miksi 50 prosenttia asiallisista kirjoituksistani poistetaan?
Mulle on iskenyt kans tutulla metsätiellä pimeässä tuollainen pelko ettei sais mennä ja että jotain paha on jossain. Tästä huolimatta menin silti hyvin pelokkaana. Mitään ei tapahtunut eikä näkynyt, mieli vain temppuili ja keksi että ois muka joku vaara siellä.
Vierailija kirjoitti:
Niina ov. kirjoitti:
Minä ja siskomme olemme identtiset kaksoset Niina ja Tiina. Menimme naimisiin toisten identtisten kaksosten kanssa, jotka ovat Janne ja Jonne. Häät olivat samana päivänä. Siitä vuoden päästä minä ja Tiina synnytimme molemmat identtiset kaksoset, minä Akin ja Ekin, Tiina Annan ja Annin. Siitä vuoden päästä taas samana päivänä synnytimme molemmat identtiset kaksoset, minä Leilan ja Lailan, Tiina Sakun ja Akun. Taas vuoden päästä synnytimme molemmat samana päivänä identtiset kaksoset, minä Liisan ja Lotan, Tiina Jussin ja Jaakon. Sitten taas vuoden päästä samana päivänä synnytimme kumpikin identtiset kaksoset, minä Juhanin ja Juhanan, Tiina Marin ja Sarin. Lapset syntyivät joka kerta samana päivämääränä, 13 päivä huhtikuuta, joka on myös minun, Tiinan, Jannen ja Jonnen syntymäpäivät ja myös kummankin parin hääpäivä. Erikoista tässä on se, että yksikään lehti tai televisio-ohjelma ei ole kiinnostunut meistä, vaikka olemme yrittäneet kaupitella tarinaamme lehdille ja televisio-ohjelmiin. Hauskaa tämä kuitenkin on, kun elämme kaikki samassa talossa, joka on siis täynnä identtisiä kaksosia. Erikoista myös on se, että vaikka Jonne on minun mieheni ja Janne Tiinan mies, niin Janne on testien mukaan kaikkien minun lasteni isä ja Jonne kaikkien Tiinan lasten isä vaikka emme ole kumpikaan rakastelleet kuin oman miehemme kanssa. Kaksospareista vanhimmat ovat nyt 6v ja nuorimmat 2v ja he tykkäävät leikkiä kovasti keskenään. On aika ihmeellinen näky, kun 16 2-6 vuotiasta lasta leikkii keskenään ja jokaisella lapsella on oma kaksosolentonsa olemassa.
Intiassa tai Porvoossa voi tapahtua tällaista.
Tämä nimimerkki ov. Laittaa aina näitä trolleja. Vanha vitsi jo, älä viitti ov, turha keksiä sun höpö höpöjuttuja tänne ku kukaa usko.. Intiajutut taitaa olla vielä höpömpiä kuin porvoolaisten jutut. Porvoota vielä alemmas mennyt jutut on näköjää nää intiahommelit
Mulle tuli kanssa kerran järkyttävä pelkotila, mutta kun avasin jääkaapin, oli siellä vielä kaksi pirkkaa.