Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Minäkin olen nähnyt metsässä oudon harmaan hahmon mutta se oli laiha, ei sellainen muumien mörkö! Näin tämän hahmon muutamia kertoja kotini lähellä olevassa metsässä jossa kaveriporukalla leikimme usein piilosta, hevostallia ja milloin mitäkin. Vuodet olivat noin 1990-1994 ja paikka sijaitsi Itä-Suomessa, sen yksityiskohtaisempaa sijaintia en halua kertoa. Hahmo oli tummanharmaa/musta laiha ja juoksi nopeasti paikasta toiseen, en muista puhuinko tuosta hahmosta koskaan sen kummemmin kavereille paitsi että kerran kysyin yhdeltä tytöltä "näitkö?" mutta kaveri ei ollut nähnyt mitään kun oli niin karkkipussinsa lumoissa. Alueella liikkui lenkkeilijoitä, koiria omistajineen ym joten uskon, että jonkun muunkin täytyi nähdä tämä juokseva "tikku-ukko"! Siihen en usko, että se oli mielikuvitustani. Joskus kuulin myös outoa ääntä, jonkinlaista ulvontaa ja narskuttelua joka kerran seurasi minua valaistulle asfaltille asti vaikka mitään en nähnyt. Olento ei tuntunut karttavan kuntopolun valoja, mutta kylläkin molemmin puolin metsää olevaa asutuskeskusta asfaltteine ja valoineen (metsän halkaisija oli ehkä 2-3km, läpi kulki kuntopolku jossa oli iltaisin valot, pienempiä valaisemattomia oikopolkuja ja oikealle jäivät omakotitalot joissa asui vähän" parempaa väkeä" , vasemmalle kerrostalot jotka olivat kaupungin vuokrataloja).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän on erittäin mahdollista että Tove on kuullut vastaavia tarinoita isosta möhkäleestä aikanaan, ja kirjoittanut sitten samankaltaisen hahmon Muumi-tarinoihin. Muistaakseni Mörkö on muuten nainen, ja pienenä toki pelkäsin mutta sittemmin hän säälittää yksinäisyydessään :(
Hahmoista puheenolleen. Asuimme lapsuuden kerrostalossa jonka takapihalta lähti metsäkumpare ja toisella puolella oli omakotilatoja. Meitä oli minä, siskoni ja kaksi muuta naapurin lasta. Emme pelänneet pimeää, koska olimme lapsesta asti juosseet metsässä pilkko pimeässä. Leikimme usein semmoista, että yksi laskee ja muut häviää metsään piiloon taskulampun valossa. Siskoni taisi olla noin 12-vuotias ja minä pari vuotta nuorempi, kun jälleen leikimme tätä. Muistan vaan, että sisko tuli todella kalpean näköisenä metsästä pois eikä suostunut kertomaan mitä oli nähnyt. Aluksi pidimme sitä jopa vitsinä ja pienempien pelotteluna. Ei hän enää koskaan mennyt metsään pimeällä. Edelleen vuosia myöhemmin, kun otan asian puheeksi menee hän vaikeaksi eikä oikein halua sanoa mitään. Voisi kuvitella, että yli kolmekymppisenä voisi kertoa jos jotain eläintä / ihmistä / jne. pelästyi tai keksi koko jutun.
Teen tutkimustyötä luonnossa. Nyt keväällä olin metsäkuviolla. Minä avonaisella talouskuusikolla, n. 30m päässä sellainen tihelikkö, jossa nuorta kuusta ja lehtipuiden taimia. Näin selvästi, kun joku (jokin?) kulki siinä nuoressa, harventamattomassa (lähes läpipääsemättömässä) pöpelikössä reipasta juoksuvauhtia. Tummanvaaleat hiukset (lyhyehköt) vilkkuivat puiden väleistä ja ääntäkään ei kuulunut. Huikkasin kulkijan perään, ei vastausta tai reaktiota. Menin samalle 'kulku-uralle' ja totesin, ettei niin nopea, äänetön ja suoraviivainen eteneminen ole mahdollista sillä metsäkuviolla. Mitähän mahdoin nähdä?
Toinen ahdistava metsäkokemus, tästä on jo vuosia. Olin Itä-Suomalaisessa metsässä, keräämässä aineistoa. Aluksi aivan tavallista kuusivaltaisia vanhahkoa sekametsää, normaaleine äänineen ja tuoksuineen. Tulin aukeammalle paikalle, jossa kasvoi harvakseltaan lehtikuusta. Kenttäkerroksessa ja pohjakerroksessa ei ollut ainoatakaan kasvia, vain neulasia. Kaikki luonnonäänet katosivat, ainoa ääni joka tuli oli omista askelistani kumpuava metallinen ja luonnoton ääni, kuin kävelisin valtavan metallitankin päällä. Kaivoin maannoksen näkyviin neulasten alta, se oli aivan normaalia multaisaa maannosta, jota jatkui niin pitkälle, etten käsin päässyt pitkälle.
Käveltyäni normaalin metsän rajalle, äänimaailma ja tuoksut palasivat. Aivan kuin olisin astunut näkymättömästä kuvusta ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin yläasteella, potki silloinen kaveriporukkani minut aivan yllättäen joukosta ulos. He eivät edes puhuneet minulle, eivätkä kutsuneet minua enää mukaan menoihinsa, vaikka aiemmin olin tiivis osa porukkaa. Sittemmin he puhuivat minulle vain vittuillakseen, ja alkoivat kiusaajikseni. Kun yritin kysyä heiltä, että mistä nyt oikein tuulee, he joko ignoroivat minut tai naureskelivat pirullisesti.
En nyt 10 vuotta myöhemminkään tiedä, mistä siinä oli kyse. Juttu oli tosi outo, koska meillä ei ollut edes ollut minkäänlaista riitaa - olimme ennen tuota oikein hyvissä väleissä. Vieläkin mietin, teinkö jotain väärin tai luulivatko he minun tehneen.
Siis täh! Tämä on niinkuin minun tarina,mulla nimittäin kävi ihan sama homma. Yks päivä kaikki kaverit kääntyivät vastaan ja olin silloin yläasteella. En saanut vastausta koskaan miksi. Näen nykyään aikuisena todella usein niistä entisistä kavereista unia.
Minulla tämä sama kävi lukiossa. Olin yhden päivän sairaana ja sen jälkeen siihen asteinen paras kaverini alkoi yhä tiiviimmin viettää aikaansa erään toisen ei niin hyvän kaverimme kanssa. Minä itse jäin ulkopuoliseksi siitä porukasta, mutta eipä siitä ole pitemmän päälle ollut haittaa,
Onhan näitä, mutta nyt viime aikoina kokemukset ovat liittyneet kellon aikoihin.
Olen heräillyt keskellä yötä ilman mitään erityistä syytä ja katsonut kelloa, se on aina ollut 22:22 tai 01:01 tai 03:03 etc siis sama numero toistuu. Aloin ottamaan kännykällä screenshotteja kellosta kun ensin ajattelin että olen nähnyt unta ja kuvittelen koko asian. Luin netistä että enkelit yrittävät jotain näillä viestittää. Olen vain niin laiska etten jaksa ratkoa heidän numero koodejaan...
Kerran näin unta että joko voitin lotossa tai sitten joku sanoi minulle että näillä numeroilla tulet voittamaan ja muistin numerot vielä aamullakin selvästi. Vitsillä tein uni lottorivin ja kas kummaa, voitin elämäni ensimmäisen kerran, olikohan 25 euroa tai vastaavaa, ei nyt miljoonia kuitenkaan. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sehän on erittäin mahdollista että Tove on kuullut vastaavia tarinoita isosta möhkäleestä aikanaan, ja kirjoittanut sitten samankaltaisen hahmon Muumi-tarinoihin. Muistaakseni Mörkö on muuten nainen, ja pienenä toki pelkäsin mutta sittemmin hän säälittää yksinäisyydessään :(
Nainen se on, kun rakastuu yhdessä jaksossa Muumipeikkoon .D Eikä ole paha, vaan yksinäinen ja väärinymmärretty. Hakee lämpöä ja nuotio sammuu peffan alta, hakee ystäviä ja jengi juoksee karkuun. Kyllä alkaisi itsekin murista!
Miks tätä "mörköä" ei ole koskaan saatu kuvattua kameralle? Eikö metsistä löydy riistakameroitakin, niin luulisi että joku olisi saanut sen ikuistettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toinen ahdistava metsäkokemus, tästä on jo vuosia. Olin Itä-Suomalaisessa metsässä, keräämässä aineistoa. Aluksi aivan tavallista kuusivaltaisia vanhahkoa sekametsää, normaaleine äänineen ja tuoksuineen. Tulin aukeammalle paikalle, jossa kasvoi harvakseltaan lehtikuusta. Kenttäkerroksessa ja pohjakerroksessa ei ollut ainoatakaan kasvia, vain neulasia. Kaikki luonnonäänet katosivat, ainoa ääni joka tuli oli omista askelistani kumpuava metallinen ja luonnoton ääni, kuin kävelisin valtavan metallitankin päällä. Kaivoin maannoksen näkyviin neulasten alta, se oli aivan normaalia multaisaa maannosta, jota jatkui niin pitkälle, etten käsin päässyt pitkälle.
Käveltyäni normaalin metsän rajalle, äänimaailma ja tuoksut palasivat. Aivan kuin olisin astunut näkymättömästä kuvusta ulos.
Joku salainen Puolustusvoimien bunkkeri siellä alla, tai jotain myrkkyä kaadettu sille alueelle. Tosin jälkimmäinen selitys ontuu koska kyllähän myrkky leviää eikä vaikuta tarkkarajaisesti.
Pitää laittaa pystyyn tutkimusretki sinne Oulunsalon takametsiin... moniko uskaltaisi lähteä? :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtuuko vielä yksi hahmotarina ennenkuin joku alkaa raivota että tehkää oma ketju XD
Mie asuin lapsena kerrostalossa, jonka takana oli kallio ja pieni metsä, parvekkeelta näki metsän taakse jossa kulki autotie . Vanhempani muuttivat taloon kun olin eskarissa ja talo sekä sen ympäristö tulivat nopeasti tutuksi, monien lasten tavoin me talonyhtiön kersat leikittiin paljon metsässä ja kalliolla. Mitenkään pelottavaksi en paikkaa kokenut kunnes kerran syyspimeällä leikittiin omia nimiä ja mie painelin sinne metsään yhden pojan kanssa, mutta metsässä sitten mentiin eri suuntiin. Mie hiivin yhden ison kiven takana kun aloin kuulla toiselta puolelta ihme ärinää , vaikea kuvata. Ensin luulin koiraksi, sitten että joku pelottelee mutta kun nostin päätäni näin noin jonkinmatkan päässä, kahden puun välissä isot punaiset silmät ja ne olivat kiinni jossain "isossa ja tummassa" ärinä lähti siitä olennosta. Hitto että mie juoksin ! Kukaan ei uskonut, aikuiset väittivät sen olleen pöllö tai kissa. Myöhemmin kuulin sen äänen vielä uudestaan kun olin jo teini ja myöhään yöllä salatupakilla, ääni oli vaimea mutta selkeästi sama matala uhkaava "ääärrrg".
Vierailija kirjoitti:
Miks tätä "mörköä" ei ole koskaan saatu kuvattua kameralle? Eikö metsistä löydy riistakameroitakin, niin luulisi että joku olisi saanut sen ikuistettua.
Se kuulemma osaa piiloutua puiden sekaan , leikkiä olevansa iso kivi jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana valvoin usein hyvin myöhään, kun ei ollut perhettä eikä aina töitäkään. Kerran sitten olin noin 3.00 tupakalla parvekkeella, kerrostalon kolmas kerros ja parvekkeet metsään päin. Oli tähtikirkas pakkasyö. Samassa joku kutsui minua metsästä "Noora !" ( ei ole oikea nimeni) ääni oli kirkas ja selvästi nuoren tytön.
Meni hetki ja uudestaan "Noora" " ääni helähti selvästi kun oli ihan hiljaista . Huusin tietysti takaisin että "Mitä asiaa ?" tai " No mitä?", en ole enää varma. Ei vastausta ja kun oli kylmä ja tilanne niin aavemainen niin palasin sisälle.
Vierailija kirjoitti:
Pitää laittaa pystyyn tutkimusretki sinne Oulunsalon takametsiin... moniko uskaltaisi lähteä? :)
Ylilaudalta on porukka jo tehnyt reissuja tuonne. Pelottavaa oli ollut ja muistaakseni jotain ihme ääniä oli kuulunut ja oliko jossain valokuvissakin ollut jotain outoa. Googlettamalla löytyy.
Minä ja siskomme olemme identtiset kaksoset Niina ja Tiina. Menimme naimisiin toisten identtisten kaksosten kanssa, jotka ovat Janne ja Jonne. Häät olivat samana päivänä. Siitä vuoden päästä minä ja Tiina synnytimme molemmat identtiset kaksoset, minä Akin ja Ekin, Tiina Annan ja Annin. Siitä vuoden päästä taas samana päivänä synnytimme molemmat identtiset kaksoset, minä Leilan ja Lailan, Tiina Sakun ja Akun. Taas vuoden päästä synnytimme molemmat samana päivänä identtiset kaksoset, minä Liisan ja Lotan, Tiina Jussin ja Jaakon. Sitten taas vuoden päästä samana päivänä synnytimme kumpikin identtiset kaksoset, minä Juhanin ja Juhanan, Tiina Marin ja Sarin. Lapset syntyivät joka kerta samana päivämääränä, 13 päivä huhtikuuta, joka on myös minun, Tiinan, Jannen ja Jonnen syntymäpäivät ja myös kummankin parin hääpäivä. Erikoista tässä on se, että yksikään lehti tai televisio-ohjelma ei ole kiinnostunut meistä, vaikka olemme yrittäneet kaupitella tarinaamme lehdille ja televisio-ohjelmiin. Hauskaa tämä kuitenkin on, kun elämme kaikki samassa talossa, joka on siis täynnä identtisiä kaksosia. Erikoista myös on se, että vaikka Jonne on minun mieheni ja Janne Tiinan mies, niin Janne on testien mukaan kaikkien minun lasteni isä ja Jonne kaikkien Tiinan lasten isä vaikka emme ole kumpikaan rakastelleet kuin oman miehemme kanssa. Kaksospareista vanhimmat ovat nyt 6v ja nuorimmat 2v ja he tykkäävät leikkiä kovasti keskenään. On aika ihmeellinen näky, kun 16 2-6 vuotiasta lasta leikkii keskenään ja jokaisella lapsella on oma kaksosolentonsa olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Toinen ahdistava metsäkokemus, tästä on jo vuosia. Olin Itä-Suomalaisessa metsässä, keräämässä aineistoa. Aluksi aivan tavallista kuusivaltaisia vanhahkoa sekametsää, normaaleine äänineen ja tuoksuineen. Tulin aukeammalle paikalle, jossa kasvoi harvakseltaan lehtikuusta. Kenttäkerroksessa ja pohjakerroksessa ei ollut ainoatakaan kasvia, vain neulasia. Kaikki luonnonäänet katosivat, ainoa ääni joka tuli oli omista askelistani kumpuava metallinen ja luonnoton ääni, kuin kävelisin valtavan metallitankin päällä. Kaivoin maannoksen näkyviin neulasten alta, se oli aivan normaalia multaisaa maannosta, jota jatkui niin pitkälle, etten käsin päässyt pitkälle.
Käveltyäni normaalin metsän rajalle, äänimaailma ja tuoksut palasivat. Aivan kuin olisin astunut näkymättömästä kuvusta ulos.
Kuulostaa vähän metsänpeitolta
”Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsänpeittoon joutunut saattaa myös näyttää kiveltä tai kannolta. On kertomuksia, joissa kadonnutta lehmäänsä etsivä istuu uupuneena kivelle, tietämättä istuvansa lehmänsä päällä. Jotkut pääsevät itsestään metsänpeitosta, toiset taas tehtyään taikatemppuja, ja joidenkin kerrotaan kadonneen iäksi”
Vierailija kirjoitti:
Äiti vain ov. kirjoitti:
Olin tänään kaupassa ja laitoin ostoskärryistä kaikki ostokset hihnalle, josta myyjä laittoi ne menemään sinne minne ne ostokset menevät hihnaa pitkin pakattavaksi. Maksoin ostokset ja siirryin pakkaamaan tavaroita, jolloin yhtä tavaraa ei löytynyt niiden muiden joukosta. Ostoskuitin mukaan se oli maksettu ja myyjä sanoi laittaneensa sen siihen hihnalle, mutta sitä ei vain ollut muiden ostosten joukossa. Mihin se oikein oli voinut kadota? Maassa sitä ei ollut eikä siellä kassojen luona ollut ketään, joka olisi ehtinyt sen sieltä ottamaan huomaamatta. Harmittaa vähän kun se oli lapselleni yllätyslahjaksi ostamani lelu, jota hän on toivonut saavansa muutaman kerran kun olemme yhdessä siellä kaupassa olleet eikä hän nyt saanut sitä. Lapsi oli siis isänsä kanssa täällä kotona enkä minä kertonut hänelle tapahtuneesta, että hän ei turhaan tulisi surulliseksi.
No tämä on kyllä outoa! Loogisin vaihtoehto olisi tietenkin, ettå toinen asiakas otti sen mutta jos siinä ei kerran ollut ketään. .. Eihän se roskikseen voinut päätyä? Itse heitin kerran vitosen kuitin mukana...
Joskus joitakin tavaroita menee sinne kassahihnan väliin, tietenkin siis sellaisia, jotka mahtuvat menemään sinne, kuten hiuslenksut, kortit ym
Niina ov. kirjoitti:
Minä ja siskomme olemme identtiset kaksoset Niina ja Tiina. Menimme naimisiin toisten identtisten kaksosten kanssa, jotka ovat Janne ja Jonne. Häät olivat samana päivänä. Siitä vuoden päästä minä ja Tiina synnytimme molemmat identtiset kaksoset, minä Akin ja Ekin, Tiina Annan ja Annin. Siitä vuoden päästä taas samana päivänä synnytimme molemmat identtiset kaksoset, minä Leilan ja Lailan, Tiina Sakun ja Akun. Taas vuoden päästä synnytimme molemmat samana päivänä identtiset kaksoset, minä Liisan ja Lotan, Tiina Jussin ja Jaakon. Sitten taas vuoden päästä samana päivänä synnytimme kumpikin identtiset kaksoset, minä Juhanin ja Juhanan, Tiina Marin ja Sarin. Lapset syntyivät joka kerta samana päivämääränä, 13 päivä huhtikuuta, joka on myös minun, Tiinan, Jannen ja Jonnen syntymäpäivät ja myös kummankin parin hääpäivä. Erikoista tässä on se, että yksikään lehti tai televisio-ohjelma ei ole kiinnostunut meistä, vaikka olemme yrittäneet kaupitella tarinaamme lehdille ja televisio-ohjelmiin. Hauskaa tämä kuitenkin on, kun elämme kaikki samassa talossa, joka on siis täynnä identtisiä kaksosia. Erikoista myös on se, että vaikka Jonne on minun mieheni ja Janne Tiinan mies, niin Janne on testien mukaan kaikkien minun lasteni isä ja Jonne kaikkien Tiinan lasten isä vaikka emme ole kumpikaan rakastelleet kuin oman miehemme kanssa. Kaksospareista vanhimmat ovat nyt 6v ja nuorimmat 2v ja he tykkäävät leikkiä kovasti keskenään. On aika ihmeellinen näky, kun 16 2-6 vuotiasta lasta leikkii keskenään ja jokaisella lapsella on oma kaksosolentonsa olemassa.
Taas sinä sama idiootti. Sinut tunnistaa heti kirjoitustyylistä. Ole hyvä ja mene hoitoon harhojesi kanssa, tarvitset sitä kipeästi.
Kirjoitin tänne jo aiemminkin, mutta pakko vielä tämä laittaa. On tosi henkilökohtainen ja tärkeä kokemus, ja siksi mietin, että haluanko sitä ylipäätään jakaa. Ehkä tämä kuitenkin tuo lohtua ja liikuttaa jotakuta läheisensä menettänyttä. Tapaus on itse asiassa yksi ensimmäisistä muistoistani. (ymmärrän, että kyse voi olla lapsen valveunesta, mutta tätä muistoa olen halunnut vaalia).
Olin noin 3-vuotias, en muista olinko käymässä nukkumaan vai kenties herännyt kesken unien. Makoilin sängyssäni, jonka vieressä olevaan seinään tuli hieman valoa (ovi todennäköisesti oli auki/raollaan sillä pimeä pelotti). Katsoin tuota seinää ja hämmästyin nähdessäni siinä kämmenen varjon. Pelästyin ja katsoin hämmentyneenä omiin käsiini ja pyörittelin niitä edessäni, kämmenen kuvajainen seinässä pysyi samanlaisena ja paikoillaan. Yhtäkkiä minut valtasi jonkinlainen syvempi ymmärrys ja rauha - pieni veljeni oli tullut tervehtimään. Veli oli kuollut aivan äskettäin.