painajaismaiset miehen sisko ja anoppi!
Anteeksi nyt vaan, olen NIIIN kyllästynyt siihen että en vain riitä!! Koskaan ja mikään ei ole hyvin,
Miehen perhe senkun mollaa vuodesta toiseen, ja ärsyttävintä on se etten edes TIEDÄ minkä takia. Pahimpana kiukuttelijana on miehen sisko, joka on alusta asti ollut naama mutrullaan. Jo siitä asti kun aloimme miehen kanssa olemaan yhdessä, hän oli tuolloin 15v
JATKUU...
Kommentit (119)
s
Olen ollut mieheni kanssa ollut yhdessä jo 15 vuotta, mutta tänä päivänäkään "en kuulu sukuun", ihan on omin sanoin aikanaan kerrottu. Aikanaan anoppi että miehen sisko kyselivät huolestuneina "ettehän vaan tee lapsia" nyt niitä kuitenkin on siunaantuut kaksin kappalein. Alusta asti olen "miehen lompakolla", mutta hups heijakkaa, se olin minä joka elätin miehen hänen opiskelu aikanaan, tuossa oli suunnileen 4 vuotta että mies tienasi n. 300-500e/kk paremmin, tietty päälle äitiyslomani ajan, mutta nyt tilanne on toisinpäin, eli tienaan enemmän, siitä huolimatta minulle vittuillaan että olen miehen lopakolla "hyvähän sun on olla ku xxxx tienaa niin hyvin". Mutta anteeksi nyt vaan.. voi helevetin perkele!!! Aika lailla ollaan ajansatossa 50/50 menty!!
Huvittavinta on se että miehen sisko on omien uskomustensa mukaan pesunkestävä feministi, ja tasa-arvoa pitää olla.. mutta kun meidän perheessä hänen veljensä tekee lähelle puolet kotihommista, niin se kääntyykin siihen että veli se vaan raataa, ja minä nautin kaikesta, niin palkkapussista kuin valmiiksi laitetusta kodista. On se ihme, että kerran vuoteen vierailu tämän kaiken kertoo.
Olen niin kyllästynyt tähän vuosikausia olevaan dissaamiseen, että jos mies ei kohta laita suitsia anopille ja siskolleen, niin saa suoraan sanoen kävellä mutkiaan. Eli tässä asetelmassa se tasa-arvo vaan katoaa.
helvetti soikoon, teen kuitenkin suurimman osan kotihommista, tienaan n.2500-3200ekk/netto. En ole koskaan ollut työttömänä, mutta MIKÄÄN EI KELPAA!!! Äitinäkin olen kuulema kelvoton (ihan miehen sukulaisilta kuultu, joudun ikävä kyllä työn takia välillä reissaamaan) Juon alkoholia suunnilleen pari kertaa vuodessa, enkä koskaan edes humaltumiseen asti, eli siitäkään minua ei kiinni saa. Enkä ole myöskään pettänyt tai muuta halveksuttavaa jaskaa. Joten missä tässä on oikein vika??? Mitä olen niin pahaa tehnyt että uosi vuodelta tilanne pahenee. Rehellisin sydämmin voin sanoa, että olen niellyt kaiken sonnan hymyilevin ilmein, enkä ole kettuiluun mukaan lähtenyt. Mutta nyt ei enää ole kaukana!! Ja voin sanoa että kun siihen lähden, niin voi taivas varjelkoon!!
Voisin kirjoittaa todella pitkän listan siitä mitä kaikkea tässä vuosien varrella on tapahtunut.. (mm. lapsemme ristiäisissä minua ei huolittu perhekuvaan, mutta smiehen siskon poikaystävä mahtui.. ostamiani joululahjoja on palautettu avaamattomana, jos lapsi on ollut hoidossa anopilla puheluihini ei vastata, vaan olen joutunut soittamaan miehen kännykällä saadakseni anopin kiinni, anoppi asuu 500km päässä, ettei usein hoitoja ole ollut, miehen mummon hautajaisissa on käsketty istumaan takariviin, kun AVIOmiehen viereen etupenkille "ei mahdu", sukuun en kuulemma kuulu, ihan anopin ja miehen siskon mukaan, lista on pitkä.. )
Suoraan sanoen, EI tarvitse kaveri tai ylin ystävä olla!! mutta tuo paskapuhuminen ja dissaaminen ärsyttää. En ole kuitenkaan mikään hulttio joka jättää omat hommansa hoitamatta. Vaan ihan tavallinen työssäkäyvä kotia hoitava tallukka. Mies kyllä tietää tästä, ja on todellakin tietoinen, mutta eipä siltikkään laita lapsuudenperheellen vastaan. Kun "mitä hän nyt tilanteelle voi tehdä?" on vastaus.
Ei sinussa vikaa ole, ovat vain pienissä mielissään päättäneet että sinä olet epäkelpo.
Älä vaivaa päätäsi heidän horinoillaan.
Miten mies suhtautuu?
Anteeksi tämä avautuminen, mutta mitä ihmettä minun pitää tehdä, että tilanne olisi edes siedettävä?? tällä hetkellä tämän hetken viimeisimmän tempauksen jälkeen olen niin raivona etten edes löydä sanoja!!
Vierailija kirjoitti:
Ei sinussa vikaa ole, ovat vain pienissä mielissään päättäneet että sinä olet epäkelpo.
Älä vaivaa päätäsi heidän horinoillaan.
Miten mies suhtautuu?
Mies kyllä tietää ja tiedostaa, mutta ei kuulema voi asialle tehdåä mitään. Hitto soikoon (anteeksi kielenkäyttäni) jos omat vanhemmat tai sisarukseni kohtelisivat tai puhuisivat miehestäni samalla tavalla, niin nostelisin täysin seinille!
Mulla on miehen suku asunut satojen km.n päässä,mikä on ollu ihan hyvä. Lomilla tietty sinne viikoksi vähintään. Mun ei annettu tehdä mitään ja siitä tuli olo että oon passattavana. En koskaan sanottu poikkipuolista sanaa puolin eikä toisin. Mulle moitittiin toista miniää ja tiesin että samoin tehtiin varmaan selkäni takana. Nyt on anoppi jo edesmennyt...tällä elämän kokemuksella mikä mulla nyt on voisin haastaa hänet useastakin asiasta jos olis mahdollista.
On kait sulla omaa perhettä taustalla, keille olet ihan ok? Käännä kelkkas enempi sinne päin.
No ensinnäkään sun ei olisi kannattanut hymyillen ottaa vastaan niitä heittoja lompakolla elämisestä yms. Älä ainakaan jatkossa tee niin. Mitään kohtausta ei tarvitse järjestää, ottaa vaan heti heitosta kiinni ja kysyy rauhallisesti "mitä tarkoitat?" Jotkut ihmiset vaan on k***päitä, sille ei voi mitään, mutta kaikkea ei tarvitse niellä. Pitää vaan oikeusistaan kiinni, kuitenkin käyttäytyen kohteliaan viileästi. Korjaa virheelliset luulottelut jämäkästi saman tien. Ja sanomattakin lienee selvää, että yhteydenpito kannattaa pitää minimissä. Voimia.
Vierailija kirjoitti:
Jäät kotiin jouluna
Juu, kotona ollaankin joulu, tai siis pääsen töistä kotiin jouluaattona klo 20. ja tämä onkin se uusin tapaus... koska joudun joulun olemaan töissä, niin muun perheen pitäisi lähteä joulua viettämään toiselle puolelle suomea, ja minä jäisin yksin tänne. Kun en kuulema välitä!!
Pyysin joulua kyllä vapaaksi, mutta siltikkään en listoihin voi vaikuttaa. It is what it is. Mutta työvuoron jälkeen on kyllä vapaata.. Ai että sieppaa!! Miten nämä kaksi voi edes väittää etten välitä!!! Tottakai haluan olla perheeni kanssa joulun, mutta nyt tällä kertaa en voi työvuorolistaan vaikuttaa!
Mitä mies voi tehdä? Hän voi puolustaa vaimoaan. Varsinkin tuollaisissa selkeissä tilanteissa. Istuu vaimonsa vieressä, missä sitten istutaankin. Hienovaraisessa dissauksessa on vaikeampi toimia ja mies ei välttämättä tajua jos on tottunut ssiskons ja äitinsä paskanjauhantaan.
Eniten minua ärsyttää mies jonka pitäisi enemmän vakuuttaa suku vaimonsa hyvyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi tämä avautuminen, mutta mitä ihmettä minun pitää tehdä, että tilanne olisi edes siedettävä?? tällä hetkellä tämän hetken viimeisimmän tempauksen jälkeen olen niin raivona etten edes löydä sanoja!!
No avaa vähän. Mitä tapahtui?
Vierailija kirjoitti:
No ensinnäkään sun ei olisi kannattanut hymyillen ottaa vastaan niitä heittoja lompakolla elämisestä yms. Älä ainakaan jatkossa tee niin. Mitään kohtausta ei tarvitse järjestää, ottaa vaan heti heitosta kiinni ja kysyy rauhallisesti "mitä tarkoitat?" Jotkut ihmiset vaan on k***päitä, sille ei voi mitään, mutta kaikkea ei tarvitse niellä. Pitää vaan oikeusistaan kiinni, kuitenkin käyttäytyen kohteliaan viileästi. Korjaa virheelliset luulottelut jämäkästi saman tien. Ja sanomattakin lienee selvää, että yhteydenpito kannattaa pitää minimissä. Voimia.
Olet kyllä täysin oikeassa. mies on sanonutkin, että miksi et korjaa käsitystä. Olen ajatellut, että hittoakos tulomme heille kuuluu. Mutta pitää varmaan jatkossa paljastaa asioita mitä en halua toisille kertoa. Kiitos sinulle että sanoit tuon "ääneen". Alkaa todellakin olla aika puolustautua! Teen töitä peräsuoli pitkänä ja hoidan oman osuuteni kuormasta, enkä ole sitä vain syömässä. Kiitos!
Jätä lahjomatta, soittamatta, ghostaa heidät kokonaan elämästä.
Tai järjestä se kohtaus ja sano suorat sanat.
Ap,
miten helvetissä olet antanut itseäsi kohdeltavan 15 v. ala-arvoisesti? Ymmärräthän, että myös miehesi kohtelee sinua huonosti. Et saa suostua tuollaiseen. Kun lähdet, pärjäät yksin varmasti. Mutta, ennen sitä, vaadi mieheltäsi kunnioitusta ja teidän perheen SUOJELUA❤️ Äläkä koskaan anna lapsiasi ko. sukulaisten huostaan.
No onko he sanoneet sulle päin naamaa ettet välitä? Vai mistä kuulit?
Vierailija kirjoitti:
Hmmm....Miehen anoppi on kylläkin sinun äitisi.
Et ole tainnut vielä oppivelvollisuuttasi käydä loppuun tai sitten olen vain muuten vähän vajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäät kotiin jouluna
Juu, kotona ollaankin joulu, tai siis pääsen töistä kotiin jouluaattona klo 20. ja tämä onkin se uusin tapaus... koska joudun joulun olemaan töissä, niin muun perheen pitäisi lähteä joulua viettämään toiselle puolelle suomea, ja minä jäisin yksin tänne. Kun en kuulema välitä!!
Pyysin joulua kyllä vapaaksi, mutta siltikkään en listoihin voi vaikuttaa. It is what it is. Mutta työvuoron jälkeen on kyllä vapaata.. Ai että sieppaa!! Miten nämä kaksi voi edes väittää etten välitä!!! Tottakai haluan olla perheeni kanssa joulun, mutta nyt tällä kertaa en voi työvuorolistaan vaikuttaa!
Mitä miehesi aikoo tehdä?
Jatkossa puhu suoraan mielipiteesi jos joudut olemaan tekemisissä. Jos väittävät ettet välitä niin sano suoraan, että ovat väärässä.
Missä jatko?