Lue keskustelun säännöt.
Mä olen liian empaattinen ihminen. Eläydyn liikaa toisten suruun, enkä pysty olemaan itkemättä.
20.12.2017 |
Jos työkaverit kertovat jotain surullista, niin heti tulee kyyneleet silmiin. Tulee, vaikkei heille tulisi.
Miten tästä pääsee eroon?
T.Itkevä toimistotyöläinen silmät punaisena, kun työkaverit koira jäi auton alle
Kommentit (25)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me suomalaiset padotaan tunteemme. Kyllä saa itkeä. Latinomiehet itkevät estoitta. Opetellaan itkemään muutoinkin kuin yöllä yksin peiton alla!
Sympaattinen olet eli hyppäät mukaan toisen suruun. Empaattinen myötäelää, mutta pysyy itse rauhallisena.
Hei ap.
On mahdotonta vetää selvää rajaa siihen, mikä on normaalia myötätuntoa ja mikä taas rajatonta toisen 'nahkoihin' sukeltamista. Jos nämä toisia kohtaan tuntemasi tunteet häiritsevät omaa elämääsi tai rajoittavat jaksamistasi, voit halutessasi tutkia itseäsi tarkemmin tämän osalta. Mikä omassa elämänhistoriassasi kenties on muovannut sinua niin, että toisten tunteet ottavat liian voimakkaan vallan? Onko rajojesi yli kävelty, onko sinua kenties vedetty vastuuseen tilanteesta, josta et ole ollut vastuussa tms? Tämän tyyppisiä pohdintoja on hyvä käydä aina, jos tuntuu, että jokin tunnetila valtaa liikaa. Mistä se kertoo? Mikä tarina sen tunteen alkuperään kätkeytyy?
Tuntemalla itsensä ja omat rajansa ja sisäistämällä, että kaikki ihmiset olemme erillisiä, vaikka tarvitsemmekin toisemme, oppii myös säätelemään toisten aiheuttamia tunnetulvia.
Myötätuntoa tarvitaan aina, niin itseä kuin toisia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Sympaattinen olet eli hyppäät mukaan toisen suruun. Empaattinen myötäelää, mutta pysyy itse rauhallisena.
Olenko ymmärtänyt nämä sanat väärin? Olen ajatellut, että sympaattinen ihminen on sellainen, jonka tunteisiin on helppo samaistua (sympaattiinen ihminen) ja empaattinen ihminen on sellainen, joka myötäelää toisen tunteissa. Eli nimenomaan ap on empaattinen, mutta kuolleen koiran omistaja on sympaattinen?
Luin Wikipediankin läpi, mutten saanut oikein selkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoista:
sympatian Sym- alku eli syn tarkoittaa 'yhdessä tuskan kokemista', eli sympatia on tavallaan siihen samaan tunteeseen 'hyppäämistä', symbioottisempaa tunnetta. Empatia-sanan alku taas tarkoittaa myötäkokemusta, jolloin pysyy itsenään, vaikka voikin kuulla ja nähdä toisen tunnetilan ja voi ottaa sen vastaan, pysyy silti itse siitä erillisenä.
KirkkoSisko kirjoitti:
Sanoista:
sympatian Sym- alku eli syn tarkoittaa 'yhdessä tuskan kokemista', eli sympatia on tavallaan siihen samaan tunteeseen 'hyppäämistä', symbioottisempaa tunnetta. Empatia-sanan alku taas tarkoittaa myötäkokemusta, jolloin pysyy itsenään, vaikka voikin kuulla ja nähdä toisen tunnetilan ja voi ottaa sen vastaan, pysyy silti itse siitä erillisenä.
Varmaan näin mutta koska samassa ihmisessä on nämä molemmat tunteet niin vaikea alkaa nimetä että mitä toinen tarkasti ottaen kokee. Ainakin turha alkaa määritelemään toista että "nyt koet empatiaa, nyt sympatiaa ja nyt molempia" jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi miettiä että miksi juuri koira tai eläin tuo liikutusta ja itkua? Itkettääkö ihmisen kohtalo?
Jos eläin itkettää niin olisiko kyse vaan hoivavietistä? Tai samoin jos pieni lapsi itkettää mutta ei aikuinen iso mies?
Jos isoa mietä hakataan niin tuntuuko pahalta vai olisiko vaan pitänyt pitää puolensa ja lyödä takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Voi miettiä että miksi juuri koira tai eläin tuo liikutusta ja itkua? Itkettääkö ihmisen kohtalo?
Jos eläin itkettää niin olisiko kyse vaan hoivavietistä? Tai samoin jos pieni lapsi itkettää mutta ei aikuinen iso mies?
Jos isoa mietä hakataan niin tuntuuko pahalta vai olisiko vaan pitänyt pitää puolensa ja lyödä takaisin?
Itkettää ihmiset enemmän. Minulla ei ole koskaan ollut eläintä, enkä haluaisikaan. En sure koiraa (koska en osaa kuvitella, miten koira lemmikkinä eroaa esim. kilpikonnasta - ei vain ole sitä tunnekokemusta), vaan suren sitä työkaverin surua sen mukana.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voitko antaa osan siitä minulle? Olen aiemmin ollut empaattisempi, mutta joutunut kovettumaan selvitäkseni kaikesta pahasta. Haluaisin takaisin samanlaisen yhteyden muihin kuin ennen. Ehkä pitäisi vaihtaa vain ympäristöä vähemmän törkeisiin ihmisiin, harmi vaan kun ovat läheisiäni.
Mä taas ajattelen niin että kun itsellään on jotain läpikäymättömiä traumoja niin on herkempi tulkitsemaan ikävät asiat niin sanotusti yli ikävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh, mulla silmät kostuu vaikka kenelle olisi sattunut pahaa, eläimelle tai ihmiselle -vauvasta vaariin. Moodi on huoli toisesta. Ja kyllä, oma elämäni on ollut täynnä vaikka mitä. Narsistisia piirteitä omaavia ihmisiä kartan, enkä tunne mitään myötätuntoa ihmisiin, jotka (kateudesta) haukkuvat muita ihmisiä. Olen mikä olen, olisi ehkä liian iso työmaa muuttaa itseään tunnepuolelta, tuskin onnistuisi kylmempään suuntaan. Kyllä elämässä tunteita pitää olla.
Minä olen miettinyt tätä samaa asiaa nyt parisen päivää...
Jos vaikka luen joistakin surullisista ihmiskohtaloista tai esimerkiksi julkimoiden itsemurhista, saattaa mieleni apeutua jopa päiviksi. En nyt suoraan purskahda itkuun, mutta joissakin tapauksissa kun luen asioista enemmän (viimeisistä hetkistä, itsemurhakirjeistä yms), saattaa silmät kostua. Ei siis ihan joka julkimon tapauksessa näin, vaan lähinnä sellaisten nuorten tapauksessa, joihin on ollut jonkinlainen side.
Aika usein vaikka jonkin julkimon kuolema ei erityisemmin koskettaisikaan, niin minusta tuntuu silti hyvin pahalta kun näen kuvissa menehtyneen läheisiä ja niitä, joita ko. henkilön kuolema luonnollisesti kosketti läheltä.
En tietenkään haluaisi olla näin tunteellinen ja herkkä. En vain voi muuttua ja kovettaa sydäntäni tuosta noin vaikka haluaisin.
Kaikista "pahinta" on kenties se, että olen mies. Eihän mies saisi olla näin tunteellinen? En pahemmin usko horoskooppeihin, mutta kuvailut horoskooppini (kalat) herkästä tunnepuolesta sopivat minuun vähän liiankin hyvin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi miettiä että miksi juuri koira tai eläin tuo liikutusta ja itkua? Itkettääkö ihmisen kohtalo?
Jos eläin itkettää niin olisiko kyse vaan hoivavietistä? Tai samoin jos pieni lapsi itkettää mutta ei aikuinen iso mies?
Jos isoa mietä hakataan niin tuntuuko pahalta vai olisiko vaan pitänyt pitää puolensa ja lyödä takaisin?
Itkettää ihmiset enemmän. Minulla ei ole koskaan ollut eläintä, enkä haluaisikaan. En sure koiraa (koska en osaa kuvitella, miten koira lemmikkinä eroaa esim. kilpikonnasta - ei vain ole sitä tunnekokemusta), vaan suren sitä työkaverin surua sen mukana.
ap
Empaattinen surisi sitä auton alle jäänyttä koiraa. Toki tarjoaisi surevalle omistajalle olkapäänsä
Vierailija kirjoitti:
Äh, mulla silmät kostuu vaikka kenelle olisi sattunut pahaa, eläimelle tai ihmiselle -vauvasta vaariin. Moodi on huoli toisesta. Ja kyllä, oma elämäni on ollut täynnä vaikka mitä. Narsistisia piirteitä omaavia ihmisiä kartan, enkä tunne mitään myötätuntoa ihmisiin, jotka (kateudesta) haukkuvat muita ihmisiä. Olen mikä olen, olisi ehkä liian iso työmaa muuttaa itseään tunnepuolelta, tuskin onnistuisi kylmempään suuntaan. Kyllä elämässä tunteita pitää olla.
Enpaattinen on empaattinen kaikkia kohtaan eikä voi itse tälle mitään. Empaatinen ei voi päättää että ei ole joitain kohtaan empaattinen.
Saat itkeä kunhan toivut etkä jää märehtimään <3
Minä taas olen kylmä (turta) ja en pysty edes itkemään.
itseänikin häiritsee kirjoitti:
Minä taas olen kylmä (turta) ja en pysty edes itkemään.
Pistä kylmyytesi koetukselle Life is Strange -pelin muodossa. Jos et senkään jälkeen kykene itkemään niin jotain on pielessä. :)
Varmaan aika normaalia mutta elämä paaduttaa.