Olen 40-vuotias enkä vieläkään tiedä mitä teen isona

Älä siitä  välitä, ei sinusta enää tuon isompaa tule...

Vierailija kirjoitti:

Älä siitä  välitä, ei sinusta enää tuon isompaa tule...

Kyllä tulee, jos vietän kaikki päiväni sohvalla lukemassa av:ta. 

Rahaakin olisi kiva ansaita.

ap

Olen 45 enkä tiedä mikä minusta tulee isona...

Mä tiedän mitä teen isona. Käyn töissä.

Voikohan tässä iässä enää oppia ahkeraksi? Tehokas olen kyllä, mutta vain puuskittain.

ap

Unohtakaa ja hyväksykää laiskuutenne, nauttikaa elämästä sen sijaan, että märehditte  "mitä voisin olla"-ajatuksessa. On paljon lahjakkaita ihmisiä, joista ei koskaan tule mitään. Joku juurikin omaan laiskuuttaan, huonon tuurin ansiosta tai vain ei yksinkertaisesti saa koskaan niin sanotusti näyttömahdollisuutta. Syitä on lukuisia. Relatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Unohtakaa ja hyväksykää laiskuutenne, nauttikaa elämästä sen sijaan, että märehditte  "mitä voisin olla"-ajatuksessa. On paljon lahjakkaita ihmisiä, joista ei koskaan tule mitään. Joku juurikin omaan laiskuuttaan, huonon tuurin ansiosta tai vain ei yksinkertaisesti saa koskaan niin sanotusti näyttömahdollisuutta. Syitä on lukuisia. Relatkaa.

Joo kiitos. Olen kuitenkin opiskellut, olisi varmaan ollut ihan hyvä käyttää siitä kertynyttä osaamista johonkin. Vaikka koska olen humanisti, se osaaminenkin on vähän sellaista epämääräistä. PItäisiköhän tehdä väitöskirja? Olisikohan siitä enää tässä iässä mitään hyötyä?

ap

Kumpi oli ensin, patalaiskuus vai häpeä?

Kun kuulostaa, että siinä epäonnistumista kammoava perfektionisti vain on keksinyt jäädä tuleen makaamaan. Et ole ensimmäinen, etkä viimeinenkään...

Sanoisin että molemmat on olleet minussa aina. En koulussa tai yliopistossakaan oppinut tekemään töitä, kun kaikki tuli niin helposti, sama työssäni. Tein kivaa, mutta helppoa ja hyvin palkattua työtä (jote en edes joutunut hakemaan) siihen saakka kun sitä riitti, mutta nyt se loppui. En ole koskaan oikein joutunut ponnistelemaan, ja nykyään en tiedä mikä motivoisi minua siihen. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unohtakaa ja hyväksykää laiskuutenne, nauttikaa elämästä sen sijaan, että märehditte  "mitä voisin olla"-ajatuksessa. On paljon lahjakkaita ihmisiä, joista ei koskaan tule mitään. Joku juurikin omaan laiskuuttaan, huonon tuurin ansiosta tai vain ei yksinkertaisesti saa koskaan niin sanotusti näyttömahdollisuutta. Syitä on lukuisia. Relatkaa.

Joo kiitos. Olen kuitenkin opiskellut, olisi varmaan ollut ihan hyvä käyttää siitä kertynyttä osaamista johonkin. Vaikka koska olen humanisti, se osaaminenkin on vähän sellaista epämääräistä. PItäisiköhän tehdä väitöskirja? Olisikohan siitä enää tässä iässä mitään hyötyä?

ap

No tutkijana voin kertoa, että laiskuus ei ole etu tässä työssä (ok humanistisen alan väitöskirjaa tehdessä voi vielä olla suht leppoisaa, jos saa paikan projektista tai itse pitemmän rahoituksen, mutta niitä on nykyään jaossa aika harvoille).

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että molemmat on olleet minussa aina. En koulussa tai yliopistossakaan oppinut tekemään töitä, kun kaikki tuli niin helposti, sama työssäni. Tein kivaa, mutta helppoa ja hyvin palkattua työtä (jote en edes joutunut hakemaan) siihen saakka kun sitä riitti, mutta nyt se loppui. En ole koskaan oikein joutunut ponnistelemaan, ja nykyään en tiedä mikä motivoisi minua siihen. 

ap

Sulla ei siis ole taloudellista pakkoa motivoitua työhön/työnhakuun? Joku muu elättää sinua?

Olen täysin vastakohtasi, eli aika vähän koulutettu, mutta tekevä ja aikaansaava yrittäjä. Teen paljon ja en osaa oikein vain olla tekemättä mitään. Ikää on hieman päälle 40 ja tulevaisuudelle on paljon suunnitelmia niin yrittäjyydelle, kuin muutenkin. Koulutan itseäni myös työn ohella paljon, kehitän yrittäjyttäni ja yritystäni ja koska rahaa tulee mukavasti, niin saan pyöritettyä sen omaksi ja perheen hyväksi.

Samoilla ajatuksilla täällä, samanikäinen. Joten, enpä ala neuvomaan.

Tiedän, että minusta ei olisi tutkijaksi, siksi en olekaan sille uralle lähtenyt. Mutta väikkäristä voisi olla jotain ennalta-arvaamatonta hyötyä, niin sanoi lisurini ohjaaja aikoinaan.

Ja juu, miehelläni on hyvä palkka ja hän on perheemme ensisijainen elättäjä. Omatkin tuloni kyllä vaikuttavat perheemme elintasoon, mutta emme me niillä eläisi enkä eläisi minä edes yksin. Ja nyt nekin loppuvat.

Olen koettanut pohtia, mikä minua motivoisi, mutta en vaan keksi (vaikka yleensä mulla riittääkin paljon ideoita kaikkeen). Olen sellainen pyrähtelevä suorittaja. Teen jonkun asian nopeasti ja suht hyvin, mutta sitten into lopahtaa ja haluaisin siirtyä johonkin muuhun. Ongelmia tuottaa myös se, että ihmisten seura innostaa minua, mutta toisaalta haluaisin työn, jota voisin tehdä suurimmassa määrin kotoa käsin. Kotona sitten kylläkin valun liian helposti vaikka tänne av:lle, eli ei sekään oikein toimi. Haluaisin myös olla itsenäinen, mutta toisaalta tarvitsen jonkun potkimaan minua perseelle. Olen siis kaiken lisäksi täysin ristiriitainen tyyppi.

ap

Yritä etsiä joku muu osa-aikatyö. Onko paikkakunnalla oman alasi koulutusta, esim. AMK:ta, jonne voisit tarjoutua tuntiopettajaksi? Eläke on hyvä motivaattori työhön. Nimittäin eläkkeesi jää surkean pieneksi jos et enää mene töihin. Vanhana on kurja olla tosi köyhä. Miehen tulojen varaan ei kannata vanhuuttaan laskea. Mies voi vaikka kuolla nuorena, et voi tietää, mitä elämä tuo eteen.

Tälläkin palstalla tosin pelotellaan, että eläkkeitä muka ei tulevaisuudessa enää maksettaisi, mutta niihin pelotteluihin ei kukaan täysjärkinen ihminen usko. Eläkkeitä kun on maksettu paljon huonompinakin aikoina.

Vierailija kirjoitti:

Yritä etsiä joku muu osa-aikatyö. Onko paikkakunnalla oman alasi koulutusta, esim. AMK:ta, jonne voisit tarjoutua tuntiopettajaksi? Eläke on hyvä motivaattori työhön. Nimittäin eläkkeesi jää surkean pieneksi jos et enää mene töihin. Vanhana on kurja olla tosi köyhä. Miehen tulojen varaan ei kannata vanhuuttaan laskea. Mies voi vaikka kuolla nuorena, et voi tietää, mitä elämä tuo eteen.

Tälläkin palstalla tosin pelotellaan, että eläkkeitä muka ei tulevaisuudessa enää maksettaisi, mutta niihin pelotteluihin ei kukaan täysjärkinen ihminen usko. Eläkkeitä kun on maksettu paljon huonompinakin aikoina.

Näin on. Minun eläkesuunnitelmani tällä hetkellä on se piilopirtti Lapissa... Minua ei haittaisi kupsahtaa sinne, mutta onhan se lapsille hiukan ikävää, jos joutuvat seuraamaan äitinsä kituuttavaa vanhuutta sivusta.

ap

Ja ei, alallani ei oikein ole muuta osa-aikatyötä enkä enää haluaisikaan samaan hommaan. Haluaisin keksiä työn, jolla on mahdollista ansaita rahaa viettämällä suurimman osan ajasta kotona ja kuitenkin edetä (ei siis jynssätä samaa juttua vuosikausia).

ap

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että minusta ei olisi tutkijaksi, siksi en olekaan sille uralle lähtenyt. Mutta väikkäristä voisi olla jotain ennalta-arvaamatonta hyötyä, niin sanoi lisurini ohjaaja aikoinaan.

Ja juu, miehelläni on hyvä palkka ja hän on perheemme ensisijainen elättäjä. Omatkin tuloni kyllä vaikuttavat perheemme elintasoon, mutta emme me niillä eläisi enkä eläisi minä edes yksin. Ja nyt nekin loppuvat.

Olen koettanut pohtia, mikä minua motivoisi, mutta en vaan keksi (vaikka yleensä mulla riittääkin paljon ideoita kaikkeen). Olen sellainen pyrähtelevä suorittaja. Teen jonkun asian nopeasti ja suht hyvin, mutta sitten into lopahtaa ja haluaisin siirtyä johonkin muuhun. Ongelmia tuottaa myös se, että ihmisten seura innostaa minua, mutta toisaalta haluaisin työn, jota voisin tehdä suurimmassa määrin kotoa käsin. Kotona sitten kylläkin valun liian helposti vaikka tänne av:lle, eli ei sekään oikein toimi. Haluaisin myös olla itsenäinen, mutta toisaalta tarvitsen jonkun potkimaan minua perseelle. Olen siis kaiken lisäksi täysin ristiriitainen tyyppi.

ap

Tilanteesi kuulostaa samalta kuin ystävälläni oli ennen kuin hän sai keskittymishäiriölääkityksen. Juuri tuollaista on-off-tehokkuutta ja vaikeutta viedä mitään loppuun, kun kyllästyy helposti. Onko sinulla tutkittu ADD? Netissäkin voi tehdä suuntaa-antavan testin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että minusta ei olisi tutkijaksi, siksi en olekaan sille uralle lähtenyt. Mutta väikkäristä voisi olla jotain ennalta-arvaamatonta hyötyä, niin sanoi lisurini ohjaaja aikoinaan.

Ja juu, miehelläni on hyvä palkka ja hän on perheemme ensisijainen elättäjä. Omatkin tuloni kyllä vaikuttavat perheemme elintasoon, mutta emme me niillä eläisi enkä eläisi minä edes yksin. Ja nyt nekin loppuvat.

Olen koettanut pohtia, mikä minua motivoisi, mutta en vaan keksi (vaikka yleensä mulla riittääkin paljon ideoita kaikkeen). Olen sellainen pyrähtelevä suorittaja. Teen jonkun asian nopeasti ja suht hyvin, mutta sitten into lopahtaa ja haluaisin siirtyä johonkin muuhun. Ongelmia tuottaa myös se, että ihmisten seura innostaa minua, mutta toisaalta haluaisin työn, jota voisin tehdä suurimmassa määrin kotoa käsin. Kotona sitten kylläkin valun liian helposti vaikka tänne av:lle, eli ei sekään oikein toimi. Haluaisin myös olla itsenäinen, mutta toisaalta tarvitsen jonkun potkimaan minua perseelle. Olen siis kaiken lisäksi täysin ristiriitainen tyyppi.

ap

Tilanteesi kuulostaa samalta kuin ystävälläni oli ennen kuin hän sai keskittymishäiriölääkityksen. Juuri tuollaista on-off-tehokkuutta ja vaikeutta viedä mitään loppuun, kun kyllästyy helposti. Onko sinulla tutkittu ADD? Netissäkin voi tehdä suuntaa-antavan testin.

Ei ole tutkittu, mutta olen tehnyt testin netissä ja sain täydet pisteet. En kuitenkaan halua alkaa ottaa niitä amfetamiinipohjaisia lääkkeitä, niin että se siitä. Valitettavasti. Sitäpaitsi en edes halua ajatella kuinka monella lääkärillä pitäisi juosta ennen kuin saisin sen diagnoosin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että minusta ei olisi tutkijaksi, siksi en olekaan sille uralle lähtenyt. Mutta väikkäristä voisi olla jotain ennalta-arvaamatonta hyötyä, niin sanoi lisurini ohjaaja aikoinaan.

Ja juu, miehelläni on hyvä palkka ja hän on perheemme ensisijainen elättäjä. Omatkin tuloni kyllä vaikuttavat perheemme elintasoon, mutta emme me niillä eläisi enkä eläisi minä edes yksin. Ja nyt nekin loppuvat.

Olen koettanut pohtia, mikä minua motivoisi, mutta en vaan keksi (vaikka yleensä mulla riittääkin paljon ideoita kaikkeen). Olen sellainen pyrähtelevä suorittaja. Teen jonkun asian nopeasti ja suht hyvin, mutta sitten into lopahtaa ja haluaisin siirtyä johonkin muuhun. Ongelmia tuottaa myös se, että ihmisten seura innostaa minua, mutta toisaalta haluaisin työn, jota voisin tehdä suurimmassa määrin kotoa käsin. Kotona sitten kylläkin valun liian helposti vaikka tänne av:lle, eli ei sekään oikein toimi. Haluaisin myös olla itsenäinen, mutta toisaalta tarvitsen jonkun potkimaan minua perseelle. Olen siis kaiken lisäksi täysin ristiriitainen tyyppi.

ap

Tilanteesi kuulostaa samalta kuin ystävälläni oli ennen kuin hän sai keskittymishäiriölääkityksen. Juuri tuollaista on-off-tehokkuutta ja vaikeutta viedä mitään loppuun, kun kyllästyy helposti. Onko sinulla tutkittu ADD? Netissäkin voi tehdä suuntaa-antavan testin.

Ei ole tutkittu, mutta olen tehnyt testin netissä ja sain täydet pisteet. En kuitenkaan halua alkaa ottaa niitä amfetamiinipohjaisia lääkkeitä, niin että se siitä. Valitettavasti. Sitäpaitsi en edes halua ajatella kuinka monella lääkärillä pitäisi juosta ennen kuin saisin sen diagnoosin.

ap

No sittenpä ei voi mitään! Tyypillinen av-lusmu, jolle ei mikään omaa aktiviteettia vaativa neuvo kelpaa. Koska sut pitäisi tulla kotoa rekrytoimaan kymppitonnin kuukausipalkalle ja tääkin onnistuisi jos saisit määrittää itse työajan, -paikan ja -tehtävät. Toivotaan, että ukkos jaksaa katsella sua loppuun asti, koska asenteesi on sen verran persiistä, että tyhjän päälle muuten jäisit.