Raskaus ei aiheuta mitään tunteita

Et ole vielä ehkä tajunnut asiaa? Viimeistään lapsen synnyttyä asia korjaantuu ja side kasvaa.

No ei sen vielä tarvitsekaan tuntua miltään. Mullakin ollut molemnat raskaudet etenkin alussa aivan oireettomat ja olen itsekin miettinyt, että tekeeköhän tuo oireettomuus raskaudesta jotenkin vähemmän konkreettisemman. Vasta mahan kasvaessa ja liikkeiden tuntuessa raskaus alkaa tuntua todellisemmalta.

Aiheuttiko edes siittäminen mitään tunteita vai oltiinko vaan lahnana.

Ihan normaalia, että saattaa alussa jopa vituttaa koko asia. Kyllä se siitä iloksi muuttuu.

t: neljän äiti

Eiköhän niitä tunteita ala tulla, kun raskausviikot ovat pidemmällä.

Vierailija kirjoitti:

Olen suunnitellusti raskaana 9.viikolla, eikä minulla ole asiasta vielä mitään tunteita. En tunne iloa, surua, huolta, jännitystä - en yhtään mitään. Edes varhaisultrassa käyminen ja sydämen sykkeen näkeminen ei aiheuttanut mitään reaktiota. Minulla ei myöskään ole liiemmin fyysisiä oireita, ei väsymystä, pahoinvointia, kipuja tai mitään, fyysisesti olisin täysin normaali ja suorastaan energinen.

Tuntuu jotenkin oudolta olla näin tunnekylmä tässä asiassa ja poden asiasta huonoa omatuntoa. Mieheni sen sijaan vaikuttaa maailman onnellisimmalta ihmiseltä. Hän silittelee ja suukottelee vatsaa, huolehtii ravinnostani ja hemmottelee minua kaikin tavoin. Se on tietenkin ihanaa ja liikuttavaa, mutta itse vauvasta en pysty tuntemaan yhtään mitään.

Yhtäkkiä koko asia tuntuu hieman epämielenkiintoiselta, sain suorastaan raahata itseni neuvolaan ja ultraan, en ole perehtynyt sieltä saamiin lappuihin tai ravinto-oppaisiin lainkaan. Neuvoloissa ja labroissa ramppaamiset ärsyttävät jo nyt.

Mielessä on käynyt että tuliko sittenkin tehtyä huono päätös, olisiko pitänyt odottaa vielä? Olin alun perin varautunut terveysongelmieni vuoksi siihen, että raskautumisessa saattaa kestää pitkään, mutta hedelmöitys tapahtui heti ensiyrityksellä. Ehkä siitäkin johtuen olen hieman hämilläni.

Onko muilla ollut tällaisia tunteita? Meneekö ohi vai pahenee?

http://www.iltalehti.fi/tosielamaa/201712112200595552_ir.shtml

Toki itse emättimen suuaukko on väljempi kuin ennen synnytystä, mutta sitä se välilihan leikkuu teettää.

Synnytys oli kaikin puolin traumaattinen kokemus. En koe alapääni olevan "omani". Koen, että minut on siivottu ja olen pilalla. En tunne olevani enää nainen ollenkaan, vaikka mieheni onkin ollut hyvin ymmärtäväinen ja tukenut parhaansa mukaan.

Sanomattakin selvää, että seksi ei todellakaan kiinnosta. Synnytyksestä on nyt kaksi vuotta. Olemme harrastaneet seksiä sen jälkeen kolmesti. Neuvolassa kehottivat odottelemaan "kun aika parantaa fyysiset muutokset, niin mielikin palautuu." Sitä odotellessa.

Ei se tunnukaan miltään, lapsi on vain uusi vastuualue, joka tulee elämään. Samaa se tulee olemaan lapsen synnyttyä. Otan osaa, että joudut ramppaamaan neuvolassa, neuvolantädit eivät ole mitään ruudinkeksijöitä yleensä. Neuvola häiritsee työntekoa todella paljon. Keskity nyt vain työhön ja koeta ohittaa ne neuvolakäynnit ja jättää ne omaan arvoonsa, tee töitä niin saat nauttia elämästä sen verran kun voit. Kun lapsi syntyy, et pääse pitkään aikaan töihin.

Kun lapsi syntyy, sinulla on paljon uutta vastuuta etkä enää koskaan saa omaa elämääsi takaisin. Koeta myös kestää siellä synnytyslaitoksella, saattavat tulla kesken yön läväyttämään valot päälle tai muuta järjetöntä. Mutta sitä se sitten on. Ei siinä lapsen saamisessa paljoa järkeä ole, mutta vauvat ovat ihan söpöjä, joten se ja taaperoikä on ihan suloista. Mutta mitään hormonimyrskyjä on turha odottaa. Ihan samanlaista tarpomista kuin normaalisti. Sitten kouluiässä voi alkaa kaduttaa kunnolla, kun lapsista on niin paljon vaivaa eikä niistä saa mitään takaisin. Mutta silloin on myöhäistä perääntyä. Kun lapsi on, niin sitten se on. Onneksi miehesi vaikuttaa tyytyväiseltä tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia, että saattaa alussa jopa vituttaa koko asia. Kyllä se siitä iloksi muuttuu.

t: neljän äiti

Ei, vaan aluksi on kivaa ja sitten alkaa ketuttaa. Ja perääntyä ei voi.

Nämä on nyt taas näitä sitkeästi eläviä myyttejä, joissa kuvitellaan, että jokaisen kohdalla raskaus ja sen mukanaan tuomat oireet ovat samanlaisia. Tai, että raskauden pitäisi muka vaikuttaa jotenkin tunnepuolella, aiheuttaa ailahteluja, sun muuta sellaista. Ei ne pidä paikkaansa. Minullakaan ei ollut mitään mainittavia oireita. muuta kuin pari kertaa pahoinvointia, joka sekin meni hyvin nopeasti ohi. En edes tiennyt olevani raskaana.

Ja vaikka nainen itse tietäisikin olevansa raskaana, se ei välttämättä aiheuta mielialassa ja tunnepuolella mitään muutoksia, tai erityisiä tuntemuksia. 

Joten ap, huoli pois! Sinussa ei ole mitään vikaa. Ja tuskin mikään tulee, vaikka sitä pelkäätkin, millään tavalla pahenemaan. 

Sen verran kuitenkin sanoisin, että toivottavasti raskausaikasi menee hyvin ja onnellisesti. Onnea niihin! Mutta varaudu synnytyksen jälkeen tunnepuolella tapahtuviin reaktioihin. Jotka voivat vaihdella laidasta laitaan. Yleensä aika monelle tulee se masis, tai selittämättömiä itkukohtauksia. Tai muuta vastaavaa. Ne menevät ohi, kun hormonitilanne ja elämäntilanne tasapainottuu. PS: Pyydä tukea kumppaniltasi aina, kun sitä tunnet tarvitsevasi. Se kannattaa sopia jo hyvissä ajoin etukäteen. Kaikkien eteen tulevien tilanteiden varalta.

Biologian kelju temppu. Lisääntyminen siksi, että saadaan kokea vuoden verran vauva-aikaa. Ihan järjetöntä. Lapsettomat ovat onnellisia.

Et puhunut mitään siitä että halusitko lasta, eli oliko sinulla tunne että haluat lapsen? Vai oliko se joku "järjellä" tehty päätös että hankitaan lapsi, jostain ihme syystä? Jos lasta ei ole alunperin edes oikeasti halunnut, niin en ihmettele yhtään ettei mitään onnentunteita tule. Jos lapsi hankitaan muun kuin halun takia, se on ihan sama kuin hakea kaupasta maitoa ja leipää kuten tuhat kertaa ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Biologian kelju temppu. Lisääntyminen siksi, että saadaan kokea vuoden verran vauva-aikaa. Ihan järjetöntä. Lapsettomat ovat onnellisia.

Mitä??? Miksi joku tekisi lapsen vauvavuoden takia? Sehän on juuri päinvastoin, että lapsia tehdään siitä huolimatta että vauvavuosi voi olla helvettiä. 

Sama juttu oli täälläkin pitkälle raskauteen. En ollut huolissani tai edes innoissani vauvasta, vaikka raskautta oli vuodia odotettu.

Vauvan synnyttyäkin eka reaktio oli yök mikä ällötys (en tietty sanonut ääneen).

Nyt 2kk tyttö on elämäni valo ja rakas lapsi.

Kaikki ei reagoi heti ja se on ihan ok.