Lue keskustelun säännöt.
Muita narsistin kanssa eläviä?
18.12.2017 |
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen äiti haluaa, että lapset elävät tuollaisessa ympäristössä?
Millaisessa tarkalleen?
ap
No että toinen vanhempi on narsisti. Itsehän niin tänne kerroit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyyteettömyys vain mahdollistaa käyttämisenne hyväksi. Ja jos joku sitten käytti teitä hyväkseen, niin reaktionne siihen paljastaa, oletteko oikeasti PYYTEETTÖMIÄ, vaiko ette. Jos suututte, ette te mitään pyytettömiä ole. Jos ette suutu, vaan hyväksyitte kaiken, mitä se toinen teistä sai antamatta takaisin, mutta opitte, sitten olitte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen äiti haluaa, että lapset elävät tuollaisessa ympäristössä?
Millaisessa tarkalleen?
ap
No että toinen vanhempi on narsisti. Itsehän niin tänne kerroit.
Se on vain sana. Yksilöi, mitä pelkäät aloittajan lapsen ongelmiksi sen perusteella, mitä tiedetään.
en ole ap
Vierailija kirjoitti:
Pyyteettömyys ei kyllä oikeasti ole mikään hyve. Se on juurikin portti antaa muiden ihmisten hyväksikäyttää itseään. Pyyteettömyydestä eniten meteliä pitävät ovat itse usein epäitsenäisiä, muiden varaan jättäytyviä raistteena kulkevia ääliöitä.
Kyllä pyyteettömyys on todellakin hyve. Vanhemmuuden ja monen muunkin asian lähtökohta. Sinä taidat vain olla kokenut elämässäsi niin kovia, että oma mielesi on häiriintynyt.
Mutta kiitos aloittajalle, hyödyllinen keskustelu tähän asti! Ja otsikkoon vastauksena, elin juu, vanhempani kanssa. En vapaaehtoisesti todellakaan. Enkä tietäen, että hän on narsisti(nen). Olisin hakenut välittömästi apua, jos se olisi ollut mahdollista (=minua ois uskottu), että äiti tässä on se ilkeä huono ja paha, ja vie elämääni vinoon, en minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyyteettömyys ei kyllä oikeasti ole mikään hyve. Se on juurikin portti antaa muiden ihmisten hyväksikäyttää itseään. Pyyteettömyydestä eniten meteliä pitävät ovat itse usein epäitsenäisiä, muiden varaan jättäytyviä raistteena kulkevia ääliöitä.
Kyllä pyyteettömyys on todellakin hyve. Vanhemmuuden ja monen muunkin asian lähtökohta. Sinä taidat vain olla kokenut elämässäsi niin kovia, että oma mielesi on häiriintynyt.
Ei ole, kun se on hyväksikäytön mahdollistamista. Pyyteettömyydestä ei ole mitään hyötyä, paitsi korkeintaan lasten suuntaan, ei muissa ihmissuhteissa ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Kiva kun pilaat lastesi elämän pysymällä narsistin kanssa lasten vuoksi.Et edes tajua miten se vaikuttaa lastesi loppuelämään.
Olet huono ja tyhmä äiti.
narsistin lapsi
Miten se on vaikuttanut sinun elämääsi ja millaista perhe-elämänne oli?
ap
Ap, et selvästi tiedä narsismista, vaikka niin väität. Tai sitten olet itse narsku. Jos miehesi olisi narsku, et ihmettelisi miten narsku vaikuttaa perhe-elämään ja lapsiin.
No niin se on. Narsistisessa suhteessa voi eläävain toinen narsistisesti häiriintynyt. Ikävä kyllä. Ja muistathan ap, lapsesi saavat elämän eväikseen sen mitä sinä ja miehesi olette ja minkälainen suhde teillä on, ihan oikeasti. Ei sitä, mitä haluat, kuvittelet, yrität, selität. Lapset saavat sen, MITÄ SINÄ OLET, mitä oikeasti on. Ei heidän elämäänsä selittelyt rakenna. Meidänkin tapauksessa äiti veti koko ajan valtavaa superäitishowta, kirjoitti pitkiä sepustuksia siitä, kuinka mahtava ja lastensa vuoksi suuria uhrilahjoja antava äiti hän on, ja miten esim. isä ei väitä lapsistaan. Oli luonut suuret valhemaailmat, issä hän on sankariäiti ja tekee kaiken hienosti ja oikein ja kaikki mahdollinen huono ja paha sijaitsee isässä- ja varmaan tarpeen tullen muissakin. Kuitenkaan edes lasten kaipaus isää kohtaan ei kuitenkaan saanut hänessä minkäänlaista hyvää tahtoa aikaan. Saa nähdä. millaista apua lapset tulevat elämänsä aikana tarvitsemaan. Selvää on, ettei tuollaisesta äidistä vaurioitta selviä. Terv. se jonka mies "voitti"
On se selvää, että lapset kärsivät tuollaisesta. Meillä on niin, että en halua erota, koska en halua viedä isää lapsilta ja tiedän, että hänellä ei välttämättä olisi resursseja tai kiinnostusta olla edes viikonloppuisänä. Mieluumin yhdessä niin että itseäni ahdistaa sen aikaa, että lapset vähän kasvavat. Siinä uhraudun, mutta en enempää kuin kuka tahansa äiti. Se on koodattu äiteihin, että vähän voi poiketa omalta mukavuusalueelta omien lasten hyväks, jokainen tekee sen omalla tavallaan.
Viittaatko minuun kun sanot, että "meidänkin tapauksessa äiti veti superäitishow`ta"? Olen aina ollut sitä mieltä, että normaali vanhemmuus riittää ja esittäminen on hölmöä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, mietis hetki rehellisesti, mitä SINÄ saat tuosta suhteestasi? Mitä suojelet itsessäsi? Mitkä ovat sinulle niin kipeitä asioita, että altistan mieluummin lapsesi tuhoavaan suhteeseen sen sijaan että otat vastuun elämästäsi? Minkälaisille epäterveesti narsistisille OMILLE tarpeillesi sinä altistat lapses? Nythän miehesi näyttäytyy pahana ja sinä hyväntekijänä, jolla on selityksiä sille miksi sitä paskaa täytyy ylläpitää. Mut mikä mahtaa olla totuus pinnan alla? Ehkä sinun narsismisi tarvitsee todistettavasti paskan miehen, jonka rinnalla sinä vaikutat paljon paremalta ihmiseltä ja vanhemmalta? Uskallatkos?
Osasta vastauksista huomaa, että ei ole tietoakaan huoltoriidoista, Tapaamisoikeuspäätöksistä tai mite lasten kautta pystyy kiusaamaan.
Jos jollakin on persoonallisuushäiriö ei se automaattisesti tarkoita, että se vaikuttaisi mitenkään tapaamisiin. Se, että sä et tunne empatiaa on joo toki kamalan kuulosta, mutta ei se tarkoita ettetkö järjellä tietäisi miten pitää toimia.
Ei ne lapset muuten tulis kiittää siitä, että
"erosit,taistelit ja osoitit ettet oo kynnysmatto.Nyt tän taistelun takia me joudutaan olemaan viikko-viikko, mutta kiitos, että taistelit"
Joskus se lasten puolesta taistelu on ihan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen äiti haluaa, että lapset elävät tuollaisessa ympäristössä?
Millaisessa tarkalleen?
ap
No että toinen vanhempi on narsisti. Itsehän niin tänne kerroit.
Se on vain sana. Yksilöi, mitä pelkäät aloittajan lapsen ongelmiksi sen perusteella, mitä tiedetään.
en ole ap
Voi hyvänen aika. Narsismi ei ole mikä tahansa sana. Mikä kysymys tuo on, että mitä pitää pelätä lapselle käyvän, jos toinen vanhempi on narsisti. Etkö tiedä? Minä tiedän. Sisarukseni ei ole tässä kommentoimassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyyteettömyys ei kyllä oikeasti ole mikään hyve. Se on juurikin portti antaa muiden ihmisten hyväksikäyttää itseään. Pyyteettömyydestä eniten meteliä pitävät ovat itse usein epäitsenäisiä, muiden varaan jättäytyviä raistteena kulkevia ääliöitä.
Kyllä pyyteettömyys on todellakin hyve. Vanhemmuuden ja monen muunkin asian lähtökohta. Sinä taidat vain olla kokenut elämässäsi niin kovia, että oma mielesi on häiriintynyt.
Pyyteettömyyttä voidaan käyttää myös henkisen väkivallan muotona, kuten minua kohtaan. Äitini vaati minua aina luopumaan kaikesta, varmaankin juuri narskuna osoittaakseen maailmalle kasvattaneensa vittu pyyteettömän äpärän. Siis kaikki asioistaan luopuvat lapset on vittu äpäröitä, jotka kasvatetaan vaikuttamaan pyyteettömiltä, ja siksi nousemaan sinunkinlaistesi yläpuolelle. En ole koskaan ollut aidosti pyyteetön, eikä minusta sellaista tule. Otan sen, mikä minulle kuuluu, en odota muilta. Enkä oleta saavani sellaista, mikä ei mulle kuulu. Mutta pyyteetön en ole, se on idioottien hommaa. Voin aivan hyvin sanoa, mitä otan. Ja taistella siitä, ellen ole saamassa jos se mulle kuuluu. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tajuaa puolison oleva narsisti haluaa jättää tälläisen. Ei narskun kanssa yksinkertaisesti voi elää, niin pahoin asioita käännetään sinun tappioksesi. On niin viallinen, et turpaan tulee millon mistäkin syystä tai ainakin uhataan sillä, jopa kuolemalla. Kannattas lähtee ennekuin kierous tavoittaa pääsi ja jää sinne. Sieltä on vaikea enää erottaa miä totta mikä ei.
Narsismi on tuhoisa persoonallisuushäiriö, mutta kaikkeen narsismiin ei liity esimerkiksi väkivaltaisuus. Otetaan esimerkiksi vaikka Auervaarat. He ovat yksi virallinen narsismin alalaji ja hyvin traumatisoivoa ihmisiä, kyllä näin, mutta keskittyneitä huijaamaan ja hyväksikäyttämään täysin rauhanomaisin keinoin.
Koko keskustelua dominoi oman elämän tunteelliset kokemukset, jotka ovat totta kai ymmärrettäviä, mutta jotain järkevyyttä aiheen käsittelemiseen voisi myös löytää, koska arviolta joka kymmenennellä on ko. häiriö. Ei narskun kanssa voi pärjätä, jos on koko ajan herkimmillään..
Etkö tunnista henkistä väkivaltaa? Et varmaan, olet jo niin paatunut. Auervaaran toiminta satuttaa pahasti, se on henkistä väkivaltaa. Narsisti aiheuttaa sitä kyllä, turha valkopestä asiaa.
Totta kai tunnistan, kai se tuosta kirjoituksestakin tuli esiin kun mainitsin hyväksikäytön, traumat..? Don Juanin uhrilla voi mennä koko loppuelämän rakkaussuhteet pieleen siksi, että on tullut niin pahasti petetyksi. Halusin tuolla näkökulmalla sanoa, että on olemassa muitakin narsismityyppejä kuin vain se kaikkien pelkäämä isä, joka hakkaa ja haukkuu, joka tässä keskustelussa on ollut esillä.
Moro, olen se narsistin lapsi joka kutsui sinua huonoksi äidiksi. Isäni ei hakannut vaan käytti koko perheeseen pitkäkestoista henkistä väkivaltaa jonka jälkia päikkaillaan vielä yli 30 vuotta jälkeenpäinkin. Yhtenä suurimmista virheistään äitini pitää nimenomaan jäämistä liittoon "lasten vuoksi" ja koska vanha avioliiittolaki antoi vastapuolen kieroilulle kosolti tilaa ja mahdollisuuksia.Nykyinen avioliittolaki on ne aseet vienyt joten ketään ei voi enää kiristää pysymään liitossa persoonallisuushäiriöiden kanssa.
Voin kertoa että se lasten kiusaaminentodella alkaa siinä vaikeessa kun lapset ovat teini-iässä ja heillä alkaa vanhemmista irtautumisvaihe. NIin kauan kuin lapset ihailevat isäänsä varauksetta he ovat turvassa. Kun alkavat kyseenalaistaa ja ajatella omilla aivoillaan, alkaa varsinainen sirkus.
Vastuuntuntoinen vanhempi pyrkii kaikin tavoin suojaamaan jälkikasvuaan moiselta ihmiseltä. Sinä vaikutat itse vahvuuteen sairastuneelta. Edelleen pysyn kannassasi siinä että olet huono äiti. Et myöskään tiedä mitä tuollaisen tapauksen armoille joutuminen pahimmassa tapauksessa on.
Vierailija kirjoitti:
Osasta vastauksista huomaa, että ei ole tietoakaan huoltoriidoista, Tapaamisoikeuspäätöksistä tai mite lasten kautta pystyy kiusaamaan.
Jos jollakin on persoonallisuushäiriö ei se automaattisesti tarkoita, että se vaikuttaisi mitenkään tapaamisiin. Se, että sä et tunne empatiaa on joo toki kamalan kuulosta, mutta ei se tarkoita ettetkö järjellä tietäisi miten pitää toimia.Ei ne lapset muuten tulis kiittää siitä, että
"erosit,taistelit ja osoitit ettet oo kynnysmatto.Nyt tän taistelun takia me joudutaan olemaan viikko-viikko, mutta kiitos, että taistelit"
Joskus se lasten puolesta taistelu on ihan muuta.
Samaa mieltä.
Jos lapset joutuvat kokonaan isän vaikutuspiiriin vaikka vuoroviikoksi, on se heille tuhoisaa. Nyt äiti on sentäs puskurina välissä. Ja isähän saa lapset aina (jos nyt ei kokonaan, mutta puoleksi aikaa), koska se on ”lapsen oikeus”. Vain väkivaltatuomio estää näkemisen.
Pitää valita pienempi paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen äiti haluaa, että lapset elävät tuollaisessa ympäristössä?
Millaisessa tarkalleen?
ap
No että toinen vanhempi on narsisti. Itsehän niin tänne kerroit.
Se on vain sana. Yksilöi, mitä pelkäät aloittajan lapsen ongelmiksi sen perusteella, mitä tiedetään.
en ole apVoi hyvänen aika. Narsismi ei ole mikä tahansa sana. Mikä kysymys tuo on, että mitä pitää pelätä lapselle käyvän, jos toinen vanhempi on narsisti. Etkö tiedä? Minä tiedän. Sisarukseni ei ole tässä kommentoimassa.
On se kuule ihan vain sana. Se voi tarkoittaa ihan mitä tahansa, sitä tarkoitan, että se on vain sana. Aivan ääliömäistä keskustella, jos ei puhuta samasta asiasta. Älä ole noin besserwisser vaikka siskosi menehtyikin. Vai eikö se vain käy av:llä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Kiva kun pilaat lastesi elämän pysymällä narsistin kanssa lasten vuoksi.Et edes tajua miten se vaikuttaa lastesi loppuelämään.
Olet huono ja tyhmä äiti.
narsistin lapsi
Miten se on vaikuttanut sinun elämääsi ja millaista perhe-elämänne oli?
ap
Ap, et selvästi tiedä narsismista, vaikka niin väität. Tai sitten olet itse narsku. Jos miehesi olisi narsku, et ihmettelisi miten narsku vaikuttaa perhe-elämään ja lapsiin.
No niin se on. Narsistisessa suhteessa voi eläävain toinen narsistisesti häiriintynyt. Ikävä kyllä. Ja muistathan ap, lapsesi saavat elämän eväikseen sen mitä sinä ja miehesi olette ja minkälainen suhde teillä on, ihan oikeasti. Ei sitä, mitä haluat, kuvittelet, yrität, selität. Lapset saavat sen, MITÄ SINÄ OLET, mitä oikeasti on. Ei heidän elämäänsä selittelyt rakenna. Meidänkin tapauksessa äiti veti koko ajan valtavaa superäitishowta, kirjoitti pitkiä sepustuksia siitä, kuinka mahtava ja lastensa vuoksi suuria uhrilahjoja antava äiti hän on, ja miten esim. isä ei väitä lapsistaan. Oli luonut suuret valhemaailmat, issä hän on sankariäiti ja tekee kaiken hienosti ja oikein ja kaikki mahdollinen huono ja paha sijaitsee isässä- ja varmaan tarpeen tullen muissakin. Kuitenkaan edes lasten kaipaus isää kohtaan ei kuitenkaan saanut hänessä minkäänlaista hyvää tahtoa aikaan. Saa nähdä. millaista apua lapset tulevat elämänsä aikana tarvitsemaan. Selvää on, ettei tuollaisesta äidistä vaurioitta selviä. Terv. se jonka mies "voitti"
On se selvää, että lapset kärsivät tuollaisesta. Meillä on niin, että en halua erota, koska en halua viedä isää lapsilta ja tiedän, että hänellä ei välttämättä olisi resursseja tai kiinnostusta olla edes viikonloppuisänä. Mieluumin yhdessä niin että itseäni ahdistaa sen aikaa, että lapset vähän kasvavat. Siinä uhraudun, mutta en enempää kuin kuka tahansa äiti. Se on koodattu äiteihin, että vähän voi poiketa omalta mukavuusalueelta omien lasten hyväks, jokainen tekee sen omalla tavallaan.
Viittaatko minuun kun sanot, että "meidänkin tapauksessa äiti veti superäitishow`ta"? Olen aina ollut sitä mieltä, että normaali vanhemmuus riittää ja esittäminen on hölmöä.
ap
No tuo show alkaa jo siitä, että kerrot miehesi olevan viallinen, sinä sen sijaan olet riittävä ja tavallinen vanhempi. Ja sitten "lastes parhaaksi" jäät suhteeseen, koska surkea miehesi tuskin ilman sinun uhrautumistasi selviäisi vanhemmuudestaan. Sinä et ole paskaakaan vastuussa miehesi isyydestä, tuo on ihan perus marttyyrishowta, jota läheisriippuvaiset ja persoonallisuushäiriöiset harrastavat manipuloidessaan muita. Terveessä parisuhteesa ollaan tasavertaisia, tuollaista toisten leimaamispaskaa ja omaa ylemmyydentuntoa niissä ei ole. Ja lasten ei pidä kasvaa epäterveissä suhteissa. Pystytkö oikeasti yhtään kysenalaistamaan noita omia juttujasi? Katsomaan vähän kauempaa millaisesa valheessa itse elät? MInä olen elänyt perheessä jossa äiti on suurieleisesti uhrautunut lasten vuoksi, koska isämme on "narsisti". Tosiasia on, että isämme lienee myös tunnevammainen, mutta äitimme on ollut persoonallisuushäiriöinen marttyyri, joka on koko ikänsä syyttänyt isääni oman elämänsä pilaamisesta. Ero ei kuitenkaan ottanut, "lasten tähden". Heidän liittonsa oli meille lapsille todella traumatisoiva. Samaa hevonpaskaa näyttää pyörivän sinunkin päässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Ap, mietis hetki rehellisesti, mitä SINÄ saat tuosta suhteestasi? Mitä suojelet itsessäsi? Mitkä ovat sinulle niin kipeitä asioita, että altistan mieluummin lapsesi tuhoavaan suhteeseen sen sijaan että otat vastuun elämästäsi? Minkälaisille epäterveesti narsistisille OMILLE tarpeillesi sinä altistat lapses? Nythän miehesi näyttäytyy pahana ja sinä hyväntekijänä, jolla on selityksiä sille miksi sitä paskaa täytyy ylläpitää. Mut mikä mahtaa olla totuus pinnan alla? Ehkä sinun narsismisi tarvitsee todistettavasti paskan miehen, jonka rinnalla sinä vaikutat paljon paremalta ihmiseltä ja vanhemmalta? Uskallatkos?
Uskallan hyvin, olet vähän väärillä jäljillä. Meillä on yhdessä kaksi lasta, omaisuus (yhteinen) ja ero olisi lapsille kovempi paikka kuin yhdessä oleminen. Ainakin uskon niin, tätä asiaa ei voi kuitenkaan varmaksi etukääteen tietää. Lapset joutuisivat eron tullessa kotoaan pois ja koti on meille kaikille äärettömän rakas. Miehellä ei olisi varaa pitää koti yksin, minusta puhumattakaan.
1. Lasten elintaso romahtaisi. Ennen kuin kukaan sanoo mitään, minun ei romahtaisi sillä mieheni ei anna minulle senttiäkään ja puolitamme talouden kulut.
2. Seuraisi kuluttava oikeustaistelu huoltajuudesta.
3. En haluaisi antaa lapsia miehelle, joka kyllästyy lasten hoitoon jo nyt tunnissa. Enempää en voi olla pois kotoa tai hän aloittaa soittelun, että koska tulen ja tuonko ruokaa ja hän ei jaksa tehdä voileipiä.
Niin, on helppo sanoa, että eroa, hän hyväksikäyttää sinua, mutta äitinä mietin miten hoitaisi isän roolin viikonloppuisin kokonaan yksin - ja siis kokonaisen viikonlopun? Ei. Pakko odottaa, että ekaluokkalainen osaa tehdä omat leivät.
En myöskään näe, että olisin joku hyvä ihminen paskan ihmisen rinnalla. Kai minäkin olen aika paska kun olen itseni tällaiseen tilanteeseen saattanut ja siitä minulla on vastuu. Nyt yritän vain luovia tilanteesta parhaalla mahdollisella tavalla pois niin, että lapset voisivat katsoa lapsuuttaan ja ajatella sitä mahdollisimman hyvällä. Jos miettisin vain itseäni, lähtisin pois heti.
ap
Täälläkin yksi. Opettelen nyt vasta käsittelemään miestä, yhdessä oltu 5 v.
Yhteiselo on jatkuvaa huomauttelua/arvostelua hänen puolelta (keität riisit väärin/tuo ei kuulu tuohon/et ymmärrä mitä puhun), vetää herneet nenään joskus niin pikkuriikkisistä asioista, että melkein naurattaa (päivän mökötys esim kun kaukosäädin on jäänyt "väärään" paikkaan). Narsistien kanssa aina saa olla varpaillaan, ettei vahingossa suututa tai loukkaa häntä, kun ei voi ikinä varautua etukäteen niihin tilanteisiin.
Hän myös aivopesee ja manipuloi muut ihmiset tekemään töitä hänen päämääriensä eteen, haukkuu kaikki ihmiset selän takana, itsensä nostaa jalustalle. Pieni onnistuminen töissä esim paisuttaa narsistin egon äärimmilleen, ja hän vauhkoo jo kuinka olisi pomon paikalla pomoa parempi, pärjäisi vaikka miljoonan alaisen kanssa, hän on niin empaattinen ja kuunteleva johtaja blaa blaa.. Yleensä narsistit esittävät tiettyä roolia suurelle yleisölle ja oma itsensä ovat yhden tai muutaman läheisen kanssa, jotka saavatkin kestää kaikki raivoamiset. Se rooli on yleensä niin tekopyhä ja ällönmakea kuin vaan voi olla, mahdollisimman kaukana henkilön oikeasta persoonasta, eli siitä millainen än on kotioloissa. Narsistia ei voi parantaa, voit joko myötäillä häntä tai lähteä menemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.
Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.
Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".
Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?
Kiva kun pilaat lastesi elämän pysymällä narsistin kanssa lasten vuoksi.Et edes tajua miten se vaikuttaa lastesi loppuelämään.
Olet huono ja tyhmä äiti.
narsistin lapsi
Miten se on vaikuttanut sinun elämääsi ja millaista perhe-elämänne oli?
ap
Ap, et selvästi tiedä narsismista, vaikka niin väität. Tai sitten olet itse narsku. Jos miehesi olisi narsku, et ihmettelisi miten narsku vaikuttaa perhe-elämään ja lapsiin.
No niin se on. Narsistisessa suhteessa voi eläävain toinen narsistisesti häiriintynyt. Ikävä kyllä. Ja muistathan ap, lapsesi saavat elämän eväikseen sen mitä sinä ja miehesi olette ja minkälainen suhde teillä on, ihan oikeasti. Ei sitä, mitä haluat, kuvittelet, yrität, selität. Lapset saavat sen, MITÄ SINÄ OLET, mitä oikeasti on. Ei heidän elämäänsä selittelyt rakenna. Meidänkin tapauksessa äiti veti koko ajan valtavaa superäitishowta, kirjoitti pitkiä sepustuksia siitä, kuinka mahtava ja lastensa vuoksi suuria uhrilahjoja antava äiti hän on, ja miten esim. isä ei väitä lapsistaan. Oli luonut suuret valhemaailmat, issä hän on sankariäiti ja tekee kaiken hienosti ja oikein ja kaikki mahdollinen huono ja paha sijaitsee isässä- ja varmaan tarpeen tullen muissakin. Kuitenkaan edes lasten kaipaus isää kohtaan ei kuitenkaan saanut hänessä minkäänlaista hyvää tahtoa aikaan. Saa nähdä. millaista apua lapset tulevat elämänsä aikana tarvitsemaan. Selvää on, ettei tuollaisesta äidistä vaurioitta selviä. Terv. se jonka mies "voitti"
On se selvää, että lapset kärsivät tuollaisesta. Meillä on niin, että en halua erota, koska en halua viedä isää lapsilta ja tiedän, että hänellä ei välttämättä olisi resursseja tai kiinnostusta olla edes viikonloppuisänä. Mieluumin yhdessä niin että itseäni ahdistaa sen aikaa, että lapset vähän kasvavat. Siinä uhraudun, mutta en enempää kuin kuka tahansa äiti. Se on koodattu äiteihin, että vähän voi poiketa omalta mukavuusalueelta omien lasten hyväks, jokainen tekee sen omalla tavallaan.
Viittaatko minuun kun sanot, että "meidänkin tapauksessa äiti veti superäitishow`ta"? Olen aina ollut sitä mieltä, että normaali vanhemmuus riittää ja esittäminen on hölmöä.
ap
No tuo show alkaa jo siitä, että kerrot miehesi olevan viallinen, sinä sen sijaan olet riittävä ja tavallinen vanhempi. Ja sitten "lastes parhaaksi" jäät suhteeseen, koska surkea miehesi tuskin ilman sinun uhrautumistasi selviäisi vanhemmuudestaan. Sinä et ole paskaakaan vastuussa miehesi isyydestä, tuo on ihan perus marttyyrishowta, jota läheisriippuvaiset ja persoonallisuushäiriöiset harrastavat manipuloidessaan muita. Terveessä parisuhteesa ollaan tasavertaisia, tuollaista toisten leimaamispaskaa ja omaa ylemmyydentuntoa niissä ei ole. Ja lasten ei pidä kasvaa epäterveissä suhteissa. Pystytkö oikeasti yhtään kysenalaistamaan noita omia juttujasi? Katsomaan vähän kauempaa millaisesa valheessa itse elät? MInä olen elänyt perheessä jossa äiti on suurieleisesti uhrautunut lasten vuoksi, koska isämme on "narsisti". Tosiasia on, että isämme lienee myös tunnevammainen, mutta äitimme on ollut persoonallisuushäiriöinen marttyyri, joka on koko ikänsä syyttänyt isääni oman elämänsä pilaamisesta. Ero ei kuitenkaan ottanut, "lasten tähden". Heidän liittonsa oli meille lapsille todella traumatisoiva. Samaa hevonpaskaa näyttää pyörivän sinunkin päässäsi.
Miehelläni on diagnosoitu persoonallisuushäiriö, minulla ei. Sikäli kyllä koen olevani suhteen normaali osapuoli. Sen sijaan ihmettelen, että sinä, nettikirjoittaja, suorastaan hyökkäät minua vastaan projisoimalla omia kokemuksiasi. Jos mieheni olisi täysin paska isä, en edes haluaisi että hän tapaisi lapsia ja nythän niin ei edes ole. Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä joskus kannattaa valita pienempi paha. Tässä tilanteessa yhteen jääminen voi olla sitä. Huoltoriidat, lasten kautta kiusaaminen tms. Voi viedä vuosia ja ne voi rikkoa lapset sekä äidin. Ei nämä asiat ole niin mustavalkoisia, ja joskus on yritettävä ennustaa eteenpäin. Taistelun aika voi tulla myöhemmin, mutta joskus on punnittava todella tarkkaan vaakakupissa olevat asiat.
Esim. Huoltoriidat ei ole mikään pikkujuttu ja niissä lapset kärsii todella paljon.Ap:lle en osaa neuvoa antaa, mutta tsemppiä.
Samaa mieltä. Olen itse erolapsi ja vanhempien ero oli todella kova pala aikanaan. On helppo sanoa, että erotkaa. Kun pari eroaa, voi aikuisten lasten mielessä olla vai kysymys, miksi erosittte, harmi juttu. Toinen vaihtoehto ei ole yksiselitteisesti parempi varsinkaan kun kotona ei ole väkivaltaisuutta mihinkään suuntaan.
Kun lapset ovat teini-iässä, ei oikeuksia enää tarvita ja siten ero hoituu helposti. Lapsille vanhempien oikeudessa taisteleminen on aivan kauheaa.
Olen eronnut. Mies oli alkoholisti, vaikka sitä ei ulkopuolelle näkynyt, kännäsi yksin kun muut nukkuivat, ja sai minulta kyydin aamulla töihin.
Hän käytti henkistä väkivaltaa, ei koskaan fyysistä. Ulospäin oli mukava seuramies. Liitto oli todella kuristava ja ahdistava.Salasin tätä kaikkea ahdistavaa asiaa lapselta niin kuin vain voin.
Tällaisia asioita on vaikea selittää lapselle, varsinkin jos lapsella on ihan ok suhde isäänsä. Ei haluaisi puhua lapsen isästä pahaa.
Kun oma lapsi joskus kysyy, miksi erositte, en tiedä kuinka rehellinen edes voin olla. Enkä tiedä löytäisinkö sanat jotka hän ymmärtäisi, kun ei ole sellaista suhdetta kokenut. Elämänkokemus ei riitä ymmärtämään vastausta.
Ohis
Sama vastaa. Alkoholismista johtuen minusta ei tullut kyseeseen viikko-viikko-systeemi. Minulla ei olisi viikkoon mitään tietoa, millaisissa oloissa lapsi joutuisi olemaan.
Samasta syystä en eronnut ennen kuin lapsi oli 10. Olisin varmaan odottanut 12 ikään, en vaan pystynyt enkä jaksanut enää. Jotta lapsi olisi sen verran iso, että osaisi soittaa minut vaikka hakemaan, jos hänen isänsä sammuisi ja loukkaisi itsensä, tai ei tulisikaan kotiin.
Samasta syystä asun edelleen lähistöllä, niin että lapsi halutessaan pääsee aina pyörällä kotiin.
Olin valmis tappelemaan sitten vaikka oikeudessa että lapsi on pääosin minulla. Mies sitten luovutti, kun näki että en anna uhkailuille periksi, vaan olen valmis tappelemaan viimeiseen asti.
Totta kai tunnistan, kai se tuosta kirjoituksestakin tuli esiin kun mainitsin hyväksikäytön, traumat..? Don Juanin uhrilla voi mennä koko loppuelämän rakkaussuhteet pieleen siksi, että on tullut niin pahasti petetyksi. Halusin tuolla näkökulmalla sanoa, että on olemassa muitakin narsismityyppejä kuin vain se kaikkien pelkäämä isä, joka hakkaa ja haukkuu, joka tässä keskustelussa on ollut esillä.