Muita narsistin kanssa eläviä?

Vierailija kirjoitti:

Osasta vastauksista huomaa, että ei ole tietoakaan huoltoriidoista, Tapaamisoikeuspäätöksistä tai mite lasten kautta pystyy kiusaamaan.

Jos jollakin on persoonallisuushäiriö ei se automaattisesti tarkoita, että se vaikuttaisi mitenkään tapaamisiin. Se, että sä et tunne empatiaa on joo toki kamalan kuulosta, mutta ei se tarkoita ettetkö järjellä tietäisi miten pitää toimia.

Ei ne lapset muuten tulis kiittää siitä, että

"erosit,taistelit ja osoitit ettet oo kynnysmatto.Nyt tän taistelun takia me joudutaan olemaan viikko-viikko, mutta kiitos, että taistelit"

Joskus se lasten puolesta taistelu on ihan muuta.

Juurikin näin. Ymmärrän ap:tä täysin. Itsekin koitin sinnitellä, että saisin lapset mahdollisimman vanhoiksi ennen eroa, että he edes pystyisivät kertomaan mitä isätapaamisissa tapahtuu. Se oli minun tapani taistella siinä kohtaa lapsieni puolesta väkivaltaisen narsistin vaimona. Narsisti uhkasi viedä minulta lapset kokonaan eron yhteydessä. Lopulta hän haki itse eroa kun nuorin oli vielä päiväkoti-ikäinen. Siitä alkoi vuosikausien musta painajainen. Vastassani ei ollut enää vain narsisti vaan tuomarien, lastensuojelun, yms perhe/lastenoikeudellisten yksikköjen viranomaiset ja sosiaalityöntekijät. Kaikki nämä narsisti kietoi pikkusormensa ympärille, samoin kuin entiset "ystävämme" ja läheiset. En edes jaksa muistella sitä enää ja haluan aktiivisesti unohtaa yksityiskohdat. Istuin kuukausi toisensa jälkeen oikeussaleissa ja sovitteluissa, joissa oli jo päätetty etukäteen, että minä olen vieraannuttaja.

Omasta kokemuksestani todellakin ymmärrän, että joskus eroa on pakko pitkittää tai yrittää pitkittää lasten tähden. Mieluummin itse on ihmiskilpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mietis hetki rehellisesti, mitä SINÄ saat tuosta suhteestasi? Mitä suojelet itsessäsi? Mitkä ovat sinulle niin kipeitä asioita, että altistan mieluummin lapsesi tuhoavaan suhteeseen sen sijaan että otat vastuun elämästäsi? Minkälaisille epäterveesti narsistisille OMILLE tarpeillesi sinä altistat lapses? Nythän miehesi näyttäytyy pahana ja sinä hyväntekijänä, jolla on selityksiä sille miksi sitä paskaa täytyy ylläpitää. Mut mikä mahtaa olla totuus pinnan alla? Ehkä sinun narsismisi tarvitsee todistettavasti paskan miehen, jonka rinnalla sinä vaikutat paljon paremalta ihmiseltä ja vanhemmalta? Uskallatkos?

Uskallan hyvin, olet vähän väärillä jäljillä. Meillä on yhdessä kaksi lasta, omaisuus (yhteinen) ja ero olisi lapsille kovempi paikka kuin yhdessä oleminen. Ainakin uskon niin, tätä asiaa ei voi kuitenkaan varmaksi etukääteen tietää. Lapset joutuisivat eron tullessa kotoaan pois ja koti on meille kaikille äärettömän rakas. Miehellä ei olisi varaa pitää koti yksin, minusta puhumattakaan. 

1. Lasten elintaso romahtaisi. Ennen kuin kukaan sanoo mitään, minun ei romahtaisi sillä mieheni ei anna minulle senttiäkään ja puolitamme talouden kulut. 

2. Seuraisi kuluttava oikeustaistelu huoltajuudesta.

3. En haluaisi antaa lapsia miehelle, joka kyllästyy lasten hoitoon jo nyt tunnissa. Enempää en voi olla pois kotoa tai hän aloittaa soittelun, että koska tulen ja tuonko ruokaa ja hän ei jaksa tehdä voileipiä. 

Niin, on helppo sanoa, että eroa, hän hyväksikäyttää sinua, mutta äitinä mietin miten hoitaisi isän roolin viikonloppuisin kokonaan yksin - ja siis kokonaisen viikonlopun? Ei. Pakko odottaa, että ekaluokkalainen osaa tehdä omat leivät.

En myöskään näe, että olisin joku hyvä ihminen paskan ihmisen rinnalla. Kai minäkin olen aika paska kun olen itseni tällaiseen tilanteeseen saattanut ja siitä minulla on vastuu. Nyt yritän vain luovia tilanteesta parhaalla mahdollisella tavalla pois niin, että lapset voisivat katsoa lapsuuttaan ja ajatella sitä mahdollisimman hyvällä. Jos miettisin vain itseäni, lähtisin pois heti.

ap

Oma elintasosi ei voi alemmas enää mennä vai miten sinun elintasosi ei laskisi? Jos lapsille sitten antaisit nykyistä enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osasta vastauksista huomaa, että ei ole tietoakaan huoltoriidoista, Tapaamisoikeuspäätöksistä tai mite lasten kautta pystyy kiusaamaan.

Jos jollakin on persoonallisuushäiriö ei se automaattisesti tarkoita, että se vaikuttaisi mitenkään tapaamisiin. Se, että sä et tunne empatiaa on joo toki kamalan kuulosta, mutta ei se tarkoita ettetkö järjellä tietäisi miten pitää toimia.

Ei ne lapset muuten tulis kiittää siitä, että

"erosit,taistelit ja osoitit ettet oo kynnysmatto.Nyt tän taistelun takia me joudutaan olemaan viikko-viikko, mutta kiitos, että taistelit"

Joskus se lasten puolesta taistelu on ihan muuta.

Juurikin näin. Ymmärrän ap:tä täysin. Itsekin koitin sinnitellä, että saisin lapset mahdollisimman vanhoiksi ennen eroa, että he edes pystyisivät kertomaan mitä isätapaamisissa tapahtuu. Se oli minun tapani taistella siinä kohtaa lapsieni puolesta väkivaltaisen narsistin vaimona. Narsisti uhkasi viedä minulta lapset kokonaan eron yhteydessä. Lopulta hän haki itse eroa kun nuorin oli vielä päiväkoti-ikäinen. Siitä alkoi vuosikausien musta painajainen. Vastassani ei ollut enää vain narsisti vaan tuomarien, lastensuojelun, yms perhe/lastenoikeudellisten yksikköjen viranomaiset ja sosiaalityöntekijät. Kaikki nämä narsisti kietoi pikkusormensa ympärille, samoin kuin entiset "ystävämme" ja läheiset. En edes jaksa muistella sitä enää ja haluan aktiivisesti unohtaa yksityiskohdat. Istuin kuukausi toisensa jälkeen oikeussaleissa ja sovitteluissa, joissa oli jo päätetty etukäteen, että minä olen vieraannuttaja.

Omasta kokemuksestani todellakin ymmärrän, että joskus eroa on pakko pitkittää tai yrittää pitkittää lasten tähden. Mieluummin itse on ihmiskilpi.

Miksi ap:n mies saisi nähdä lapsia, kun on dg narsisti?

Samaa mieltä siitä, että joskus jääminen on helpompaa. Kerron esimerkin elävästä elämästä: 

klo: 15: Lapsi on kinunnut viikon, että isi leikkisi tämän kanssa. Pallon potkimisesta on puhuttu jatkuvasti. Mies potkii palloa lapsen kanssa pihalla, potkittu on viisi minuuttia.

Äiti tekee nakkikeittoa ja on ollut puhe, että sitten pakataan yhdessä huomisen retkelle. Mies keksii äkkiarvaamatta, että haluaa illalla Lintsille, jonne on matkaa 40 km. Äiti sanoo, että tänään ei taida ehtiä. Lapsi ymmärtää, mies ei, vaan suuttuu ja lähtee pois työhuoneeseen murjottamaan. 

Lasta harmittaa kun isän kanssa odotettu leikki loppui lyhyeen vaikka hän ei tehnyt mitään pahaa. 

Äitinä ajattelen, että mitä tapahtuu tai jää tapahtumatta jos en ole paikalla? Mitä jos loukkaan häntä puhelimen välityksellä, rankaiseeko sittenkin lasta jättämällä huomiotta? 

On parempi olla eroamatta, jos miehellä on mahdollisuus saada edes osittainen huoltajuus. 

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi. Opettelen nyt vasta käsittelemään miestä, yhdessä oltu 5 v.

Yhteiselo on jatkuvaa huomauttelua/arvostelua hänen puolelta (keität riisit väärin/tuo ei kuulu tuohon/et ymmärrä mitä puhun), vetää herneet nenään joskus niin pikkuriikkisistä asioista, että melkein naurattaa (päivän mökötys esim kun kaukosäädin on jäänyt "väärään" paikkaan). Narsistien kanssa aina saa olla varpaillaan, ettei vahingossa suututa tai loukkaa häntä, kun ei voi ikinä varautua etukäteen niihin tilanteisiin.

Hän myös aivopesee ja manipuloi muut ihmiset tekemään töitä hänen päämääriensä eteen, haukkuu kaikki ihmiset selän takana, itsensä nostaa jalustalle. Pieni onnistuminen töissä esim paisuttaa narsistin egon äärimmilleen, ja hän vauhkoo jo kuinka olisi pomon paikalla pomoa parempi, pärjäisi vaikka miljoonan alaisen kanssa, hän on niin empaattinen ja kuunteleva johtaja blaa blaa.. Yleensä narsistit esittävät tiettyä roolia suurelle yleisölle ja oma itsensä ovat yhden tai muutaman läheisen kanssa, jotka saavatkin kestää kaikki raivoamiset. Se rooli on yleensä niin tekopyhä ja ällönmakea kuin vaan voi olla, mahdollisimman kaukana henkilön oikeasta persoonasta, eli siitä millainen än on kotioloissa. Narsistia ei voi parantaa, voit joko myötäillä häntä tai lähteä menemään.

Ja sinä pysyt tuossa suhteessa, koska tervettä et saisi haukkua ja arvostella puhtaalla omalla tunnolla. Nyt saat, luonneroolisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osasta vastauksista huomaa, että ei ole tietoakaan huoltoriidoista, Tapaamisoikeuspäätöksistä tai mite lasten kautta pystyy kiusaamaan.

Jos jollakin on persoonallisuushäiriö ei se automaattisesti tarkoita, että se vaikuttaisi mitenkään tapaamisiin. Se, että sä et tunne empatiaa on joo toki kamalan kuulosta, mutta ei se tarkoita ettetkö järjellä tietäisi miten pitää toimia.

Ei ne lapset muuten tulis kiittää siitä, että

"erosit,taistelit ja osoitit ettet oo kynnysmatto.Nyt tän taistelun takia me joudutaan olemaan viikko-viikko, mutta kiitos, että taistelit"

Joskus se lasten puolesta taistelu on ihan muuta.

Juurikin näin. Ymmärrän ap:tä täysin. Itsekin koitin sinnitellä, että saisin lapset mahdollisimman vanhoiksi ennen eroa, että he edes pystyisivät kertomaan mitä isätapaamisissa tapahtuu. Se oli minun tapani taistella siinä kohtaa lapsieni puolesta väkivaltaisen narsistin vaimona. Narsisti uhkasi viedä minulta lapset kokonaan eron yhteydessä. Lopulta hän haki itse eroa kun nuorin oli vielä päiväkoti-ikäinen. Siitä alkoi vuosikausien musta painajainen. Vastassani ei ollut enää vain narsisti vaan tuomarien, lastensuojelun, yms perhe/lastenoikeudellisten yksikköjen viranomaiset ja sosiaalityöntekijät. Kaikki nämä narsisti kietoi pikkusormensa ympärille, samoin kuin entiset "ystävämme" ja läheiset. En edes jaksa muistella sitä enää ja haluan aktiivisesti unohtaa yksityiskohdat. Istuin kuukausi toisensa jälkeen oikeussaleissa ja sovitteluissa, joissa oli jo päätetty etukäteen, että minä olen vieraannuttaja.

Omasta kokemuksestani todellakin ymmärrän, että joskus eroa on pakko pitkittää tai yrittää pitkittää lasten tähden. Mieluummin itse on ihmiskilpi.

Kamalia asioita sinulle on tapahtunut.

Minun eksäni oli narsistinen (kirjoitin jo alussa),ja kun poika oli 15 v, hän halusi vuoroviikosta pois. Isä ei suostunut, mutta poika riuhtaisi itsensä irti niin, ettei ole sen päivän jäljeen suostunut isäänsä näkemään.

Minä ymmärrän. Miksi poika teki niin. Koska se oli ainoa tapa suojella itseään. Lapsella keinot puolustautua ovat vähäiset. Oikeudessa minutkin leimattiin vieraannuttajaksi.

Ap ilmeisesti haluaa kuluttaa yhden ja ainoan elämänsä myötäilemällä henkisesti epävakaata miestään ja pitämällä tämän tyytyväisenä seuraamalla mielenliikkeitä. Aivan kuin tilanne pitkässä juoksussa tuolla korjaantuisi.

Minkälainen mahtanut olla lapsuuskoti..

Mitä ap saa tuosta suhteesta? Tavallaan molemminpuolista vallankäyttöä, joka ei muistuta millään tavalla kahden terbehenkisen ihmisen liittoa.

Miettisin myös mallia, joka tulee lapsille.

Pakkohan tuon on olla provo.

Mulla ei ole kokemusta narsistista ihmisestä, mutta tuli kerran epäilys yhdestä luokkakaverista en lähde väittämään narsistiksi, mutta oli koulu kiusaaja muuten tosi tyly kaikkia kohtaan.

Tämä luokkalainen tyttö vaikutti aluksi kivalle, mutta lopulta rupesi kontrolloimaan tekemisiäni. Välillä sanoi yks kaks "en haluu olla kaveri enään" pisti pääkopan sekaisin ja aloin epäilemään mitä tein väärin ja pyytelin anteeksi vaikka syytä en tiennyt miksi pyydän anteeksi? Se pompotteli tolla "en ole kaverisi" korttia tosi pitkään kunnes lopulta kyllästyin ja pistin välit poikki. Mitä teki muille? No opettajia puhutteli alentavaa sävyyn haukkui, nimitteli ja hyppi silmille. Luokassa ei antanut työrauhaa kellekään vaa pelleili ja kokeili opettajan hermoja tahallaan. Muille luokkalaisia haukkui ja haastoi riitaa eikä sillä ollut rajoja vaa astui muiden varppaiten päälle kunnes kaikilta meni hermot. Kestin kaverin oikukasta ja sättäilevää käytöstä pitkään silloin lopulta meni hermot. Tää tyttö tuli luokseni pyyteli anteeksi ja sanoin suoraa en anna anteeksi kaiken tämän jälkeen.

En väitä että luokkalainen on narsistinen vaa enemmänkin ylimielinen. Liian herkästi ihmisiä sanotaan narsistiksi.

Pitäisi kyllä varoa ennen kuin lyö narsistin leimaa kehenkään. Monesti kyseessä voi olla vaikea oman lapsuuden turvattomuudesta johtuva läheisriippuvuus, joka ilmenee pahana kontrollointina läheisiä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi kyllä varoa ennen kuin lyö narsistin leimaa kehenkään. Monesti kyseessä voi olla vaikea oman lapsuuden turvattomuudesta johtuva läheisriippuvuus, joka ilmenee pahana kontrollointina läheisiä kohtaan.

Sitä samaa ajattelin tosta koulukaverista että en sano narsistiksi, koska liian pienet perustelut väittämään.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä joskus kannattaa valita pienempi paha. Tässä tilanteessa yhteen jääminen voi olla sitä. Huoltoriidat, lasten kautta kiusaaminen tms. Voi viedä vuosia ja ne voi rikkoa lapset sekä äidin. Ei nämä asiat ole niin mustavalkoisia, ja joskus on yritettävä ennustaa eteenpäin. Taistelun aika voi tulla myöhemmin, mutta joskus on punnittava todella tarkkaan vaakakupissa olevat asiat.

Esim. Huoltoriidat ei ole mikään pikkujuttu ja niissä lapset kärsii todella paljon.

Ap:lle en osaa neuvoa antaa, mutta tsemppiä.

Juuri näin se on. Monet täällä neuvojat ovat onnellisen tietämättömiä tästä. Totuus on se, että eron jälkeen lapset tulevat olemaan mahdollisesti vuoroviikoin isällään eikä ap silloin ole lastensa turvana. Narsisti voi käyttää ja todennäköisesti tulee käyttämään lapsia aseena äitiä vastaan. Voi tulla vuosien huoltajuusriitoja, jotka tulevat maksamaan kymmeniä tuhansia euroja ja joiden jälkeen kaikki ovat riekaleina. Asia on yksinkertaisempi silloin kun fyysistä väkivaltaa on käytetty. henkistä on niin vaikea todistaa. Järkevämpää saattaa olla odottaa, että lapset kasvavat täysi-ikäisiksi tai ainakin vanhemaaksi, jotta pystyvät harkitsemaan ja puolustamaan itseään.

Ei mikään diagnoosi itsessään ole este saada lapsia tavata tai olla huoltaja. Tiedoksi sille, joka tätä ihmetteli.

Miten mies itse suhtautui diagnoosiin? Tajusiko ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyyteettömyys ei kyllä oikeasti ole mikään hyve. Se on juurikin portti antaa muiden ihmisten hyväksikäyttää itseään. Pyyteettömyydestä eniten meteliä pitävät ovat itse usein epäitsenäisiä, muiden varaan jättäytyviä raistteena kulkevia ääliöitä.

Kyllä pyyteettömyys on todellakin hyve. Vanhemmuuden ja monen muunkin asian lähtökohta. Sinä taidat vain olla kokenut elämässäsi niin kovia, että oma mielesi on häiriintynyt. 

Pyyteettömyyttä voidaan käyttää myös henkisen väkivallan muotona, kuten minua kohtaan. Äitini vaati minua aina luopumaan kaikesta, varmaankin juuri narskuna osoittaakseen maailmalle kasvattaneensa vittu pyyteettömän äpärän. Siis kaikki asioistaan luopuvat lapset on vittu äpäröitä, jotka kasvatetaan vaikuttamaan pyyteettömiltä, ja siksi nousemaan sinunkinlaistesi yläpuolelle. En ole koskaan ollut aidosti pyyteetön, eikä minusta sellaista tule. Otan sen, mikä minulle kuuluu, en odota muilta. Enkä oleta saavani sellaista, mikä ei mulle kuulu. Mutta pyyteetön en ole, se on idioottien hommaa. Voin aivan hyvin sanoa, mitä otan. Ja taistella siitä, ellen ole saamassa jos se mulle kuuluu. Piste.

*

Huomioita tästä ketjusta:

Todennäköisesti nimimerkki äitihullun kirjoittamia kommentteja monet.

Sekä ap ja vastaajat ovat monissa kohdissa sama henkilö

Ei ole omakohtaisia kokemuksia tuolla ap:lla vaan yrittää valistaa jotain toista tai toisia narsistisesta henkilöstä tai suhteesta

Olen varma edellämainituista.

Ensinnäkin ap puhuu taas todella ympäripyöreästi, eikä ole antanut kovin yksityiskohtaista tietoa siitä, että minkälainen elämä heidän perheellään sitten on, tai mitkä seikat ovat ne miehen käytöksessä, jotka ovat todella huolestuttavia ja vaikuttavat niin hirveän negatiivisesti että heti erota pitäisi. Mistä lapset jäävät paitsi? Mistä lapset kärsivät? Eikö mitään hyvää, kivaa ikinä?

Ap (tai ap:na esiintyvä) voisitko vastata: mitkä ovat juuri ne huonot asiat perheessäsi? Mitkä vaikuttavat niin kovin negatiivisesti lapsiin ja perheeseen? Ei riitä vastaukseksi että mies on narsisti. Ensinnäkin tuo kuvauksesi siitä diagnoosin saamisesta oli aika ontuva. Varsinaiseksi narsistiksi diagnosoiminen on aika hankalaa ja siihen diagnoosiin voi päätyä aika helposti virheellisestikin. Uskon itse asiassa että tässä joku yrittää kertoa jollekin toiselle, jonka miehen uskoo olevan narsisti omia johtopäätöksiään ja kuvitelmiaan. Mutta jatketaan kuvitelmia.

Minkälaista se teidän elämänne (kuviteltu ap) sitten on? Mikä on niin kamala ilmapiiri mistä lapset kärsivät? Eikö ole mitään hyvää tai normaalia ikinä tai paljon koskaan? Eikö välittämistä tai rakkautta esiinny ollenkaan perheessä tai tuolta narsisti osapuolelta? Onko kaikki epänormaalit tai kamalat asiat aina sellaisia, joita ei missään nimessä saa esiintyä perheissä tai ei esiinnyt ns. normaaleissa perheissä, joissa narsisteja ei ole?

Kuinka paljon saa parit riidellä ennenkuin se on huono ympäristö lapsille? Kerran viikossa, kerran kuussa, ei koskaan?

Jos henkilö on joskus v:mäinen tai äkkipikainen onko paikallaan persoonallisuushäiriö diagnoosi tai jopa narsismi diagnoosi? (olettaen että henkilössä on myös paljon hyviä piirteitä ja hyvääkin käytöstä)

Mikä on normaalia itsekkyyttä ja mikä narsismia?

Jos henkilö on välillä hyvä ja rakastava vanhempi, mutta välillä etäinen, jopa äkäinen onko silloin aihetta epäillä narsismia, tai onko silloin niin tuhoava vanhempi että parempi olisi olla tuota vanhempaa ilman?

Vaikeita kysymyksiä varmaan. Aika hyvä muistaa, että jos miettii jonkun toisen ihmisen luonnehäiriötä tai narsismia omat ajatukset voi mennä kuitenkin metsään. Kyllä ne diagnoosit kuuluu ammattilaisille tai ehkä, siis ehkä, joku joka asuu henkilön kanssa voi jopa aavistaa jonkun diagnoosin jollekin, jos on muuten asioista perillä. Muuten voi vain spekuloida.

Henkilö on narsisti jos kuka tahansa nainen kokee subjektiivisesti henkilön olevan narsisti. Tämä on ihan oppikirja määritelmä narsismista ja asia todellakin määritellään naisen subjektiivisen kokemuksen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Henkilö on narsisti jos kuka tahansa nainen kokee subjektiivisesti henkilön olevan narsisti. Tämä on ihan oppikirja määritelmä narsismista ja asia todellakin määritellään naisen subjektiivisen kokemuksen kautta.

Onko muuten narsisteja enemmän miehissä kuin naisissa? Av:n mukaan näin olisi tai sitten johtuu siitä että enimmäkseen tänne kirjoittelee naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkilö on narsisti jos kuka tahansa nainen kokee subjektiivisesti henkilön olevan narsisti. Tämä on ihan oppikirja määritelmä narsismista ja asia todellakin määritellään naisen subjektiivisen kokemuksen kautta.

Onko muuten narsisteja enemmän miehissä kuin naisissa? Av:n mukaan näin olisi tai sitten johtuu siitä että enimmäkseen tänne kirjoittelee naisia.

Naisissa on enemmän psykopaatteja (joka neljäs tilastojen mukaan), mutta miehissä narsisteja.

Laskukaava narsistien lukumäärälle miehissä on helppo:

jokaisen naisen eksä on narsisti => selvitä onko miehellä eksä => mies on narsisti. Lukumäärää koko miespopulaatiolle on ollut hankalaa määrittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on diagnosoitu narsistinen persoonallisuushäiriö. Diagnoosi tehtiin pari vuotta sitten pitkin hampain pariterapian jälkeen.

Olen miehen kanssa lasten vuoksi, mutta eroamme varmaan kun lapset ovat vähän vanhempia. Juuri nyt elämä on siedettävää, mutta tietystikään ei sellaiseen haluaisi tyytyä loppuelämän ajaksi.

Diagnoosin jälkeen opin käsittelemään häntä eri tavalla. Jos haluan puhua aiheesta, opin, että häneen tulee aina vedota hänen intressiensä kautta. Esimerkiksi jos en halua siivota vaan palkata jouluksi siivoojan, sanon että "en millään tahtoisi siivota, koska pelkään että näyttäisin sitten aivan rasittuneelta Ramin pikkujouluissa enkä ehtisi kampaajalle, eihän se olisi sinullekaan mukavaa?".

Onko muita narsistin kanssa eläviä ja miten te käsittelette puolisoitanne?

Mä en nyt oikein ymmärrä, miksi ihmeessä joku EI VETOAISI toisen tarpeisiin halutessaan jotain? Ketä ne sun tarpeesi ap tai muutkaan aidosti ja oikeasti kiinnostaa? Ei ketään. Kannattaa aina kierrättää omat toiveet ja elämä niin, että niistä on nimenomaan hyötyä muille.

Lähtökohtaisesti ihmiset eivät pidä hyvänä toimintatapana sitä että joku pyrkii toisia/läheisiä manipuloimalla siihen mitä itse haluaa vaan yleisesti pidetään reiluna, että rehellisesti kertoo mitä itse haluaa ja miksi. Toki oman edun tavoittelu johdattelemalla ja manipuloimalla on yleistä, mutta uskon että suurin osa onneksi vielä arvostaa rehellisyyttäkin ja 'puhtaat jauhot pussissa' asioiden hoitamista, erityisesti omies läheistensä kanssa.

Jos ihmisellä on normaali empatiakyky ja osaa katsoa asioita myös läheisen näkökulmasta, niin silloin löytyy myös aitoa halua tehdä myös niinkuin toinen haluaa ja jos toiveet ovat ristiriidassa omien kanssa, niin löytyy halua tehdä kompromisseja.

Huhhuh mikä ketku taidat olla :D Eipä huvittaisi olla tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla ei hälytyskellot soi, kun lapset elävät empatiakyvyttömän ihmisen vallan alla? Epäilen, että ap on diagnisoinnut miehensä.

Diagnisoinnut, tarkoittanet diagnosoinut? Lääkäri diagnosoi ja lopputulema on diagnoosi.

Sori vaan, mutta sulta pitäisi ottaa lapset pois!! Annat lasten kasvaa sairaassa ympäristössä, ei ne vielä tietenkään reagoi, mutta oota teini-ikää ja aikuisuutta. Oma elämäni on helvettiä näin aikuisena juuri sun kaltaisen äidin ja narsku isän takia. Sun tehtävä äitinä on SUOJELLA sun lapsia!! Pelasta lapset!