Anoppi sanoi suoraan että toivoo meille tyttöä

Eihän toiveilleen mitään voi mutta on erittäin huonoa käytöstä anopilta sanoa tuo ääneen.

Mun anopilla on 2 poikaa ja olen ymmärtänyt että on aina toivonut tyttöä. Meidän esikoinen on poika ja anopilla ei muita lapsenlapsia kuin meidän. Kun odotin toista niin anoppi ei sanonut mitään sukupuolitoiveesta, mitä todella arvostan, vaikka olen varma, että hän oli todella iloinen, kun lapsi oli tyttö.

Sen sijaan oma äitini, jolla on itsellään 2 tyttöä, ja jo ennalta yksi tyttärentytär, aivan avoimesti riemuitsi kun toka oli tyttö. Isäni taas sanoi kyyneleet silmissä, että uskoikin että kävisi "näin hyvin". Mulle tuli vähän paha mieli poikani puolesta, vanhempani ovat muuten ihan normaaleja fiksuja ihmisiä.

Voihan se olla, että ap on ääneen joskus sanonut toivovansa tyttöä ja anoppi on kuullut siitä. Sitten hän on yhtynyt toivomukseen. Joskus anoppien toivotaan puhuvan mahdollisimman vähän. Onko kyseessä sukupolvien välinen kuilu vai tietynlainen asenne anoppeihin? Minä taas ajattelen minijöistä? ja vävyistä, että hekin ovat joidenkin äitien ja isien lapsia. Yritetään ymmärtää ja kestää puolin ja toisin.

Rauhaiseloa

Toivoa saa tietysti, mutta ei ääneen!

Eihän tuollaista voi mennä sanomaan odottavalle äidille.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuon tunteen. Mulle anoppi aikoinaan vihjaili usein raskausaikana poikatoiveestaan. Osti vaaleensinisiä vaatteita ja kyseli 'milloinkas se pikkuveikka syntyy'. Tyttö syntyi ja ikionnellinen olen tytöstäni. Ihme kyllä, tuntuu että anoppille itselleen hänen omat tyttärensä on hänelle rakkaampia kuin oma poikansa (mieheni).

Ehkä hän jotenkin projisoi, että sinä et olisi niin kiinni poikalapsessa (kun hänkään ei ollut) ja saisi osallistua enemmän?

Kyllä näissä isovanhempien tyttö ja poika toiveissa kovasti peilataan usein siihen, miten itse ollaan koettu omien lasten sukupuolet ja mitä arvellaan jäävän isovanhemman rooliksi - jos siis halutaan läheinen suhde.

Mun anoppini toivoi esikoisesta poikaa, koska hänenkin poika oli aina muilla hoidossa. Poika tuli ja ei silti ollut "mummon poika" koskaan niin kuin mummo oli toivonut. Kolme vuotta perästä toivoi tyttöä kun ilmeisesti päätteli että sitten tytössä en ole niin kiinni kuin pojassa. No toinen poika tuli, ja on selvästi se epämieluisampi lapsi.

Anoppini osaa olla ihana, mutta hänellä on paljon selvittämättömiä asioita itsensä kanssa. Meni varhain töihin ja jotenkin on aina toivonut meidän lapsista uusia lapsia itselleen. Minä en ole tähän kuitenkaan alkanut, vaikka ymmärränkin hänen tunteita.

Ymmärrän myös ap:ta, varsinkin jos anopin kanssa on muutenkin ollu isovanhemmuuden suhteen muutenkin onhelmia.

Voi hyvänen aika, kyllä mullekin toivottiin tyttöä pojan jälkeen enkä siitä loukkaantunut vaikka itse toivoin poikaa. Varsinkin mies ja isänsä toivoivat tyttöä.